Kirjoittaja Aihe: Mass Effect: Neonaika | Garrus/Fem!Shep | Romance | S  (Luettu 1495 kertaa)

hedge14

  • Tähtikavaltaja
  • ***
  • Viestejä: 386
Nimi: Neonaika
Ikäraja: S
Fandom: Mass Effect 3 (Citadel DLC, joka on the best ever dlc ikinä.)
Paritus: Garrus/Fem!Shepard
Genre: Romance, fluff
Summary: ”Onko tämä-” Garrus sanoo. ”Se ensitreffi juttu, josta puhuimme?”
A/N: Osallistuu Het10 #2 | -haasteeseen.

-Neonaika-

Virtapiirit humisevat juuri väärällä taajuudella, joten Garrus kuulee ne. Hän ei voi kuitenkaan paikantaa mistä suunnasta tuo ärsyttävä ääni kantautuu. Se tunkee hänen korviinsa juhlijoiden massasta huolimatta, joten ehkäpä kohina irtautuu baaritiskin alla olevista laitteistoista. Tai sitten se tulee hieman kauempaa, typerän pomppivan valokojeen kätköistä. Yhtä kaikki, hän ei voi äänen edessä keskittyä.

Garrus nostaa juomansa ja irvistää sen piikikästä makua. Rohkeutta ryypystä ei saa, pelkkää vaivaa. Siksi hän juo sen loppuun, pääseepä hän siitäkin eroon.

Joku saa aikaan musiikkia.

Garrus laskee metallisen tölkkinsä alas ja karkaa huoneesta. Suhina katoaa, ja hänen kulkiessaan alas portaita äänimaailman täyttää uhkapelaajien tuskastuneet huudot. Muutama paikallaolija katsahtaa häneen, mutta tunnistusta ei tapahdu. Hän joutuu ohittamaan ohikulkijoita paikoin turvaten reittiään käsillään. Lopulta hän pääsee väkijoukosta rauhallisempaan tilaan, kasinon miestenhuoneeseen.

Tuntematon ihminen lyö kasvoilleen vettä. Miehen kauhistunut olemus on vierasperäinen otanta Garruksen omista tuntemuksista. Lopulta hän on hieman kateellinen kuivauspaperia nyppivälle miehelle, sillä samanlainen rauhoittumismekanismi ei tulisi kuuloonkaan turianille. Hänen merkkinsä voisivat levitä.

Sen sijaan Garrus tyytyy tuijottamaan itseään typerästi peilistä.

”Okei.” Hän toteaa huoneen tyhjentyessä. ”Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?”

Mielessä välähtää kattaus skenaarioita, jotka ovat toinen toistaan pahempia, mutta myös epätodennäköisiä. Luultavasti. Toivottavasti. Niittäjät nielköön hänet, jos Garrus tämän onnistuisi mokaamaan.

”Sinun lantiosi on tukeva.” Garrus supattaa kuvalleen, muistolleen.

Huoneeseen astunut salarian räpäyttää silmiään peilin kautta ja perääntyy hitaasti pois.

-

Naisen tukka erottuu tanssilattian toiselta puolelta loistavana kiintopisteenä. Voi Shepard, miksi et ikinä käytä kypärää? Tuon näkisi vihollinen valovuoden päästäkin. Garrus huokaa, jää hetkeksi kulkuväylästä syrjään katselemaan. Shepard nojailee ja näyttää hieman tylsistyneeltä, mutta oman tietojensa perusteella Garrus on jopa etuajassa. Menisikö jo nyt?

Ei, ei vielä.

Hänellä ei oikeastaan ole harmainta aavistustakaan, mitä ihmettä hän on tekemässä. Deittailu, no, oli tultu tehtyä ja nähtyä, mutta Shepardin kanssa… tämä oli paljon vakavampaa. Paljon syvempää siitä huolimatta, että heillä ei ollut aikaa toisilleen. Naisen oppi tuntemaan yllättävän nopeasti, tai ainakin niin Garrus jaksaa uskoa. Suhteen tyhjäpäisyys kuitenkin vaivaa häntä aina välillä, varsinkin silloin, kun pitää miettiä aikaa ”sodan jälkeen.”

Shepard on kaunis mustassa mekossaan. Se ottaa hänen ihonsa kiinni juuri oikeista kohdista, laskeutuu sitten hulmuavaksi helmaksi. Garruksen jarruttaessa itseään Shepard on siirtynyt tilaamaan jotain, ja nyt Garrus pääsee seuraamaan ihmisen käden kaarretta, käskevää, mutta lyhytikäistä. Saatuaan juomansa nainen rentoutuu ja vilkaisee huoneen ympäri. Garrus jää vain sattumalta hänen katseensa katveeseen.

Nainen jaksaa aina nauraa hänelle, naljailla takaisin. Hän antaa neuvoja, mutta myös ottaa niitä, nyt varsinkin, kun jonkun piti niitä uskaltaa hänelle antaa. Garrus haluaa tukea häntä, suojella, olla rinnalla loppuun saakka. Hän haluaa vitsailla menneistä, vaikka ovat tunteneet toisensa vasta alle vuoden. Hän haluaa jatkaa samaa rataa ja mennä eteenpäin sillä huimapäisellä pudotuksella, millä tähänkin pisteeseen on saavuttu.

Hän haluaa mennä tuonne ja suudella tuota naista.

Ajatus saa hänet viimein liikkeelle. Välimatka katoaa sen ja seuraavan välissä, kun Garrus jo liukuu Shepardin viereen. Naisen ilme ei muutu paljoa, mutta hänen aloitusrepliikkinsä saa nousevan kaiun.

”Vai niin, turian vapaalla. Tuletko tänne usein?”

Pienen hämmentyneen hetken ajan Garrus ei ymmärrä mitä tapahtuu, mutta muistaa sitten puoliunisena käydyn keskustelun Normandylla.

”Onko tämä-” Garrus sanoo. ”Se ensitreffi juttu, josta puhuimme?”


Shepard kallistaa päätään. Hänen kiusoittelevan vastauksensa voi tulkita siitä tavasta, jolla kasvojen pienet lihakset nykivät hänen yrittäessään olla hymyilemättä.  Henkien nimeen-

”Juu. Hmm. Kyllä. Tulen tänne usein.” Garrus aloittaa ja pelaa aikaa. ”Tämä on hyvä paikka rentoutua ja no, maisema ei ole pahempi sekään.”

Hänen katseensa kiertää tanssilattiaa, kun hän yrittää etsiä seuraavaa ovenavausta. Garrus huomaa vahingossa haroneensa hieman liian pitkään tanssivaan turianiin. Aika paikata.

”Mutta tämä kauneus vierelläni on vieläkin parempi.”

Totta.

Garrus madaltaa ääntään hieman, nojaa lähemmäksi. Shepard ei tartu tilaisuuteen vaan pikemminkin vetäytyy. Kasvoille nousee vaikeasti tulkittava ilme, eikä auta sekään, että naisen vastaus on äänensävyltään kysyvä, piikikkään vivahtava.

”Tuoko sytyttää tytön sydämen?”

Garrus vilkaisee kelloa Shepardin olan takana. Nyt antaudutaan, mennään. Garruksen sydän tykyttää, mutta hän ei ole enää varma, onko tämä sittenkään niin vaikeaa. Strategian voisi oikeastaan heittää pois, sillä hän on jo voittaja.

”Ei.” Garrus lausuu venyttäen, pehmentäen ääntään. ”Mutta tämä ääni sytyttää.”

Hänen kasvonsa ovat melkein kiinni Shepardissa, kun hän esittelee itsensä tyttöystävälleen. Naisen kasvoilla välähtää himon esiaste, mutta nainen pitkittää leikkiään. Hah. Tietäisipä hän. Garrus joutuu kuitenkin myöntämään ääneen, että hänen osaltaan roolileikki on jäätymässä baaritiskille.

Musiikki vaihtuu outoon tahtiin. Joku kiljahtaa kauempana, kappale rikkoo yökerhon tunnelmaa. Garrus harkitsee suutelevansa Shepardia ennen bravuuriaan, mutta olisihan se hölmöä aloittaa parhaimmalla osuudella. Sen sijaan hän nauttii naisen säikähtäneestä ilmeestä, kun hän tarttuu tämän käteen ja vetää hänet pystyyn.

”Anna minun näyttää.”

Shepardin ääni värisee. ”Mitä sinä aiot?”

”Tule jo, lupaan, että se on hauskaa.”

Tango muuttuu juuri eloisammaksi, kun Garrus raahaa vastustelevan kumppaninsa tyhjenevälle tanssilattialle. Garrus on luultavasti huono pari, mutta hän ei voi olla nauttimatta Shepardin alaspäin kääntyvistä huulista, silmien siristymisestä, kun nainen yrittää totuttaa kehoansa vauhtiin. Garruksen päästäessä Shepardin pyrähdyksen kautta kauemmas kehostaan, menee nainen tikkusuorana ja rytmittömästi suuntaansa. Garrus nappaa hänet takaisin mukaansa.

Garrus tuntee hetken, kun Shepard sulaa tanssiin, sulaa häneen. Hänen rakkaansa saa jääräpäisyydelleen uuden suunnan, ottaa hetkestä kaiken irti, nostaa jalkaansa viehkeästi. Sitten hieman vähemmän viehkeästi. Garrus uskaltaa nostaa tanssin panoksia, pakottaa Shepardin oman näytöksensä tahtiin. Hän hetkeksi jopa unohtaa naisen käsissään, menee huuman mukana, liidellen. Nauttii kuitenkin enemmän siitä hetkestä, kun painovoima pakottaa heidät takaisin yhteen.

Kappaleen cresendo on voimakkain lopussa. Hieman ennen sitä Garrus testaa, haluaako Shepard nojata taaksepäin ja onnistuneen kokeensa johdosta suorittaa koreografian kohokohdan: hän antaa naisen painon kallistua oikeaoppiseen taivutukseen.

”No.” Garrus hengähtää, jatkaa lausettaan vasta väkijoukon hurrauksen lakattua. ”Voisiko tyttö langeta tuohon?”

”Totta helvetissä.” Shepard hengähtää pää yhä takakenossa. Garrus nappaa hänet luokseen, lähemmäs. Suutelee niin lujaa, että pelkää itsekin halkeavansa. Shepardin sormet katoavat jonnekin hänen leukaluidensa tietämille, ja nainen sujauttaa kielensä Garruksen suuhun. Hetki vanuu, Shepard ei päästä irti siinä missä Garruskaan ei voi luopua aarteestaan. Naisen tuoksu valtaa hänen aistejaan ja Garruksen silmissä sumenee.

Yhdessä he ajautuvat pois keskipisteestä, ja irtautuvat vain vaistonvaraisesti portaiden yläpäässä. Sanattomasti he ohjaavat toisensa kotimatkalle, käsi kädessä ja hieman kompuroiden. Kasinolta poistuttuaan he ottavat jo juoksuaskelia ja riemussaan sotkevat oikean reitin useampaan kertaan. Mitä siitä, heillä on tänään tuhottomasti aikaa. Osan siitä voi käyttää väylän reunustalla nauramiseen.

He laskeutuvat ja kurottavat kohti toisiaan, ja heidän jäljessään Aurinkohopeankatu on pelkkää neonsadetta.

Se on nyt, heidän uusin aikansa.
Sit back, no song is written, It’s nothing you thought of Yourself
It’s just a ghost, came unbidden
To this house