Hobitti: Varjosaleissa |max. K11| Kiliel, Bagginshield, raapalekokoelma, 4/x 25.1.

[Vlad]

Nimi: Varjosaleissa
Kirjoittaja: Vlad
Fandom: Hobitti
Ikäraja: max. K11
Genre: useita, pääasiassa haikeus, angst, romance, fluff
Paritus: pääasiassa Kiliel, Kili/Fili ja Bagginshield, mutta myös muita ja parituksettomia
Disclaimer: En omista hahmoja, jotka kuuluvat upealle J. R. R. Tolkienille. Minä vain leikin niillä silkasta kunnioituksesta, en myöskään tienaa tällä rahaa.

A/N: Battle of Five Armies jätti jälkeensä tyhjiön, jota yritän kai täyttää kirjoittamalla. Tämän topicin on tarkoituksena toimia paikkana, johon kerään kaikki Hobitista kirjoittamani alle 400 sanaiset tekstit (joita toivottavasti tulee monta). Tämä on raapalekokoelma, joka kuitenkin kokoelmaluonteestaan ja siten pääsääntöisesti toisiinsa liittymättömiä sirpaleita sisältäen saattaa saada uumeniinsa jossain vaiheessa lyhyitä, muutaman raapaleen sarjoja, jotka kertovat samaa tarinaa. Pääni tuntuu tursuvan ylitse erilaisista tunnelmapalasista tai suloisista hetkistä milloin minkäkin hahmon matkassa. Varmasti valtaosa teksteistä tulee olemaan Tauriel/Kiliä, Bilbo/Thorinia tai veljellisiä tuokioista Filin ja Kilin kanssa, mutta kaikki ovet ovat avoinna. Toivottavasti nautitte näistä raapaleista ja kommentteja saa aina jättää jälkeensä. Olen vielä vähän lapsen kengissä tämän fandomin kanssa.

[Vlad]

Nimi: Muistot
Ikäraja: S
POST BotFA, eli sisältää spoilereita.

A/N: Tämä paritukseton tuplaraapale saa kunnian olla ensimmäinen raapale tässä kokoelmassa. En oikein tiedä, mitä mieltä minun pitäisi tästä tekeleestä olla, joten mielellään kuulisin muiden mielipiteitä. Tämä raapale antoi myös vähän omituista ideaa siitä, miten tämän kokoelman rakentaisin ja pitäisin nämä vanhan Bilbon turinointihetket (kuten tämän raapaleen) kehyskertomuksena vähän samaan tapaan kuin elokuvissakin. Ehkä. En ole vielä päättänyt, mutta ei siitä sen enempää - toivottavasti nautitte.

Punainen kirja läimähti kiinni niin, että pergamentit kirjoituspöydällä lentelivät minne sattuivat. Bilbo oli yrittänyt kirjoittaa jo pitkään, mutta kerran toisensa jälkeen hän huomasi, kuinka sanat pakenivat häneltä ja hylkäsivät hänet yksin hämyiseen koloonsa, josta hobitti oli ollut niin kovin ylpeä vielä silloin, kun hän ei ollut nähnyt maailmaa, joka oli paljon suurempi kuin hänen unelmansa.

Bilbo oli jo huomannut, kuinka helposti hän pystyi pukemaan sanoiksi kaiken sen, millä ei ollut merkitystä; arvoitukset pimeässä, paon hiisien kynsistä ja jopa hetket Beornin mahtavissa puusaleissa.

Kuitenkin kaikki, minkä Bilbo olisi sanoiksi halunnut pukea, pakeni häneltä ja jätti pergamentin tyhjäksi kaikesta muusta paitsi muistojen usviin kätkeytyneistä huokauksista. Bilbo pystyi yhä muistamaan ilmeet kääpiöystäviensä kasvoilla, kun Thorin, Fíli ja Kíli olivat menettäneet henkensä Azogin väijytyksessä ja Thorinin serkusta Dain Rautajalasta oli tullut seuraava Vuorenalainen kuningas. Bilbo pystyi yhä muistamaan kyyneleet haltianeito Taurielin silmissä tämän katsellessa, kuinka Kílin hengetön ruumis laskettiin hautaan enonsa rinnalle ja hän pystyi muistamaan kuristuneen tunteen sisällään, kun kivinen hauta viimein suljettiin kolmen urhean kääpiösoturin ylle.

Huokaisten Bilbo tarttui sulkakynäänsä ja alkoi kirjoittaa. Hänen oli saatava tarinansa kirjoitettua ylös, jos ei itsensä tähden tai kunnioituksesta Thorinia kohtaan, niin Frodoa varten. Pieni hobittipoika ansaitsi saada tietää totuuden Bilbon seikkailusta. Kunhan aika olisi oikea.

[Eririn]

Ja katopas, Eririn alkoi parkua. No, oishan se mun pitänyt arvata, kun alkutiedoissa mainitaan angst ja tämä oli post-BotFAa.

Anygay, mun mielestä tämä raapale oli tosi kaunis. Hyvin sait ladattua tosi paljon tunteita vain kahteensataan sanaan (tuplaraapaleessahan on 200 sanaa, right?) Se oli just tuo kolmas kappale, joka sai mut itkemään. Mä en tule ikinä toipumaan Filistä, Kilistä ja Thorinista, se on varma, mutta... en mä tiiä, jotenkin tämmöisten ficcien lukeminen helpottaa, eri lailla kuin fix-itit, mutta helpottaa silti.

Jään odottelemaan jatkoa^^

[ibi]

Kommenttikampanjasta moi.

Piti ihan lukea useampaan kertaan, sillä näin lyhyestä pätkästä on ainakin omasta mielestäni vaikea saada irti. Voin kuitenkin samaistua Bilboon kirjoittamisen saralla, miten on vaikea välillä kirjoittaa hyvä idea paperille. Välillä sanat eivät vaan tahdo lähteä tanssimaan juuri sillä tavalla jolla tahtoisi.

Rakentavana palautteena voisin antaa sellaista, että sun lauseet ovat hyvin hyvin hyvin pitkiä. Montakohan sivulausetta ja päälausetta yhdessä, joka teki tekstistä vähän vaikealukuista. Ei sinänsä ettenkö oisi sisältöä saanut selville, mutta se vaikeutti tekstiin keskittymistä.

Jatka ihmeessä.

[Vlad]

Eririn, kiitos <3 Ihanaa, jos olen onnistunut herättämään tunteita jopa niin hyvin, että teksti itketti. Thorin, Fíli ja Kíli on kyllä itsellenikin asioita, joista ei vaan toivuta, mutta aina voi sentään kirjoittaa ja pitää kolmikon hengissä sitä kautta. Mutta suuret kiitokset kommentistasi <3

ibi, suuret kiitokset sinullekin kommentoinnista <3 Voin tavallaan ymmärtää, miksi tästä voi olla vaikea saada kiinni. Mun tyylini on ehkä vähän hankalaselkoinen, en tiedä. Pitkät virkkeet oon tiedostanut itsekin sekä tässä että myös muissa kirjoituksissa, mutta siitä eroon pääseminen tuntuu tuskastuttavan hankalalta prosessilta. Työtä sen eteen tulee tehtyä kyllä, mutta vielä se on ainakin istunut varsin sitkeässä Mutta kiitokset

A/N: Krhm, ei tässä uusien raapaleiden kirjoittamisessa mennytkään yhtään pidempään. Piti kyllä yrittää saada tänne uutta tuotantoa jo aikaisemmin, mutta nyt se sitten vasta onnistui. Edelleen liikutaan samoissa teemoissa kuin ykkösraapaleessakin eli post-BotFAa ja rankkaa angstia. Kursivoidut repliikit ovat suoraan elokuvasta.

Nimi: Ikävä
Ikäraja: S
Paritus: Bagginshield

Vuodet eivät olleet haalistaneet surua millään tavalla. Se oli edelleen viiltävä pisto sydämessä, kaikuva huuto jossakin sielun syvyyksissä, musta varjo, joka peitti jokaisen ajatuksen läpitunkemattomalla hunnullaan ja kieltäytyi päästämästä irti. Yksinäisen vuoren tapahtumat olivat palaneet verkkokalvoille, ne olivat jättäneet jälkensä Bilbon minuuteen, tahrineet hänet jollakin, mitä ei voinut pestä pois.

Heidän viimeiset hetkensä tulisivat kummittelemaan ikuisesti hobitin mielessä ja sydämessä.

”Tahdon erota sinusta ystävänä”, Thorin oli sanonut ja Bilbo ei voinut kuin naurahtaa, vaikka suru kuristi edelleen hänen sydäntään rautaisella nyrkillään.

”Jos useammat meistä arvostaisivat kotia enemmän kuin kultaa, maailma olisi hauskempi paikka.”

Thorinin viimeiset sanat kaikuivat hänen mielessään, samalla tavalla kuin silloin, kun ne hänelle oli lausuttu, menettämättä lainkaan merkitystään vuosien kuluessa. Yksinäisyys tuntui niin kovin raskaalta, painostavalta kuin lähestyvä ukonilma. Kuin varkain Bilbon katse eksyi ulkona kasvavaan tammeen, sen laajalle leviävään oksastoon ja muistot tuntuivat repivän hänen sielunsa rikki.

Bilbo oli istuttanut tuon puun Thorinin toiveesta, kääpiökuninkaan muistolle, hänelle. Kaikille niille, jotka olivat menettäneet henkensä, jotta muut voisivat elää. Thorin, Kíli, Fíli. He kaikki olivat menettäneet henkensä ja aina välillä Bilbo epäili heidän uhrauksensa tarpeellisuutta ja toivoi, että olisi itse kuollut Thorinin rinnalla, jotta edes Fíli ja Kíli olisivat saaneet elää.

Kyynelet maalasivat mutkaisia vuonojaan Bilbon poskille, kun hän viimein käänsi katseensa punaiseen kirjaansa ja sen sivuja koristaviin riimujen vöihin. Menneisyyden haamut vaanivat häntä edelleen ja kuiskuttelivat haavoittavia sanojaan vuodesta ja päivästä toiseen.

”Olen pahoillani.”

Kuinka paljon Bilbo olisikaan voinut antaa siitä, että saisi vielä viimeisen kerran katsoa Thorinia kasvoihin, sanoa anteeksipyynnön olleen aina tarpeeton, sillä hobitti ei ollut syyttänyt kääpiökuningasta milloinkaan. Hänellä ei ollut kuitenkaan muuta vaihtoehtoa kuin ikävöidä, yrittää taistella elämässä eteenpäin aina siihen asti, kunnes koittaisi hänen oman joutsenlaulunsa hetki.

[LillaMyy]

;;;;;_________________________________________;;;;;;

Nyt on kyllä pakko saada tämä kommentti viimein aikaiseksi, koska mun pyynnöstä johtuen sä varmaan rupesit tätä edes pyörittelemään uusiksi, kunhan vaan saan ensiksi kyyneleet kuivattua silmistäni, että näenkin kirjoittaa jotain... Piti nyt ihan lukea tuo ensimmäinenkin raapale muistinvirkistykseksi, ja siis itkuparku. ;;;__________;;;

Komppaan nyt kyllä Eririniä tuon ensimmäisen rapsun osalta, koska mullakin meni parkumiseksi, vaikka olenkin lukenut sen jo useammin kuin kerran. Sä vaan osasit asetella sanasi tosi hyvin tuossa, kun se kaikki tunne ei tullut heti alussa, vaan kasaantui hiljalleen siihen tekstiin, kunnes ei pieni fanityttölukija osannut enää pidätellä itseään. Tykkäsin jotenkin tosi paljon, että tässä sun versiossa Thorin, Fíli ja Kíli laskettiin samaan hautaan, eikä erilleen, kuten elokuvan pidennetyssä versiossa, koska nyyh, mun pienet pojat joutuu kylmään kiveen ihan yksistään! ._.

Sitten taas tämä toinen oli ehkä enemmän leffauskollinen, muttei yhtään vähempää tunteellinen, koska itkuparku sentään, tuo Thorinin jäähyväispuhe saa aina kylmät väreet liikkeelle (etenkin, kun kuulen sen aina pääni sisällä enkuksi Richard Armitagen äänellä, oli se sitten kirjoitettu suomeksi tai enkuksi!). Muutenkin tämä jatkoi tosi hyvin samaa tyyliä kuin tuo ensimmäinen, että tunnetta kasautui pikku hiljaa ja tässäkin oli tosi hienoa sanataituruutta, mitä sulta nyt osaa jo melkein odottaakin. (: ibi sanoi kommentissaan, että nuo pitkät lauseet vaikeuttaa lukemista, mutta mä oon eri mieltä, koska sä oot sen verran hyvä kirjoittamisessasi, että mun mielestä jopa ne sun pitkät lauseet on kuitenkin jäsennelty sen verran fiksusti, että ne kyllä ymmärtää, jos vaan jaksaa lukea ajatuksella tekstin läpi asti. (:

Ei tästä nyt ehkä mikään kovinkaan kummoinen kommentti tullut, mutta sain sentään edes jotain sanottua, kun oon jo yli vuoden tätä tuijotellut sanomatta mitään... :'D Kiitoksia siis tästä (hyppäsin oikeastikin melkein kattoon asti, kun huomasin tänne tulleen jatkoa ), toivottavasti jatkoakin on tulossa! (:

[Fiorella]

Niin haikeankaunista ja herkkää tunnelmakuvausta. Erityisesti päätöskappale kosketti, ja siinä ennen kaikkea lause:

...sanoa anteeksipyynnön olleen aina tarpeeton, sillä hobitti ei ollut syyttänyt kääpiökuningasta milloinkaan.

Täytyy kommentoida ihan jo siksi, että saan tämän jemmaan ja huomaan, jos milloin raapaleita tulee lisää. Minun puolestani voit rauhassa unohtaa raapaleet ja kirjoittaa pidemminkin, jos vain sanoja tulee. Minä myös tykkään pitkistä, kuvailevista virkkeistä kovasti, joten jatka vain niitäkin.

[Vlad]

LillaMyy, joo, sun ansiostas muistin, että mulla oli tälläinenkin ja tätä vois täydennelläkin joskus.  En oikein tiedä, mitä mä osaisin kommentoida kommenttiisi, koska iiiii, oon sanaton. Valtavat kiitokset kommentista! <3

Fiorella, kiitos <3 Tälläinen hento tunnelmakuvaus kyllä tuntuu jotenkin olevan mun tyyliä, mutta saa nähdä, jos sitä saisi aikaan jotain muutakin kuin angstia. Mutta suuret kiitokset ja mukava, että pidit

A/N: Täällä taas ja tälläkin kertaa raapale on angstinen tapaus (seuraava on kyllä iloisempi), mutta tämä oli näistä se, jonka koin valmiimmaksi. Eli jälleen kerran raskasta angstia, iloisempi rapsu tulee, kunhan saan sen editoitua kuntoon

Nimi: Aika
Ikäraja: S
Paritus: Bagginshield

Tämä talvi ei ollut sen erilaisempi kuin yksikään talvi ennen sitä. Lumi peitti koko Hobittilan alleen niin, että joka nurkalla Bilboa kohtasi tuttu maailma, jonka lumivaippa oli muuttanut tuntemattomaksi ja unenomaiseksi. Korkea lumikeko polun vieressä muistutti vanhaa hobittia Yksinäisestä vuoresta ja suuresta seikkailusta, jonka hän oli kokenut yhdessä Thorin Tammikilven ja tämän kääpiötovereiden kanssa ja heistä kaikista oli tullut Bilbolle hyvin läheisiä ystäviä, jopa pulskasta Bomburista, jonka kanssa Bilbo ei muistanut vaihtaneensa liian montaa sanaa.

Joka talvi muistojen virta tuntui hukuttavan maallisen maailman, hautaavan kaiken alleen ja kietoutuvan Bilbon ympärille niin, että pelkästään vuoteesta poistuminen aamulla tuntui aivan liian vaikealta. Varsinkin näinä talven yksinäisinä kuukausina Thorinin kuolema tuntui tulevan tavallistakin lähemmäksi, vaikka se ei muutenkaan ollut koskaan kaukana.

Bilbo näki Thorinin hymyn lumihiutaleiden tanssissa, tämän tummien silmien pilkkeen tavassa, jolla tähdet täplittivät yötaivaita ja Thorinin äänen kaiun tuulen kuiskeessa, joka iltaisin tuuditti Bilbon uneen. Hän tiesi, tunsi, ettei Thorin ollut koskaan kaukana, mutta kääpiökuningas oli kuitenkin siellä, minne Bilbo ei tätä voinut seurata. Hänen olisi kai kuulunut saada lohtua siitä, että edes Fíli ja Kíli pitivät kuninkaalleen, Bilbon kuninkaalle seuraa, mutta tuo lohtu oli laiha, sillä Bilbo oli yksin.

Talvella Thorin oli jokaisessa jalanjäljessä koskemattomalla lumella ja jokaisessa pakkaspäivässä, joka valaisi kauneudellaan. Kuitenkin vasta keväässä Bilbo löysi uuden toivon siitä, että ensi vuosi olisi helpompi, että ehkä ensi vuonna hän itse voisi viimein liittyä kuninkaansa seuraan ja voisi jälleen jakaa tämän kanssa vuoteen ja arjen pienet ilot ja surut.

Seuraavana talvena ikävä toistui uudelleen ja sitä seuraavana vuonna jälleen uudelleen. Vuodet seurasivat toisiaan samanlaisina ja Bilbon ikävä otti uusia muotoja ja varjoja.

Lopulta kuinkin Bilbo huomasi elämänsä alkavan hidastua ja ymmärsi, että lumihiutaleet tanssivat nyt hänelle.

Oli aika.

[Vlad]

A/N: Piitkästä aikaa olen kirjoitellut Hobittia. Tai no, tämän tuplaraapaleen aihio on ollut olemassa jo 8 vuotta (apua), mutta se muotoutui lopulta miltei täysin uudelleen. Ihan täysin en ole 100%-tyytyväinen tähän, mutta en halunnut lähteä kirjoittamaan tätä ihan täysin nollasta, vaan pohjata tämän siihen, mitä olen joskus aikoinaan kirjoittanut. Ehkä jatkossa sitten ihan täysin uuttakin. Mutta hei, tällä kertaa tämä ei ole post-BotFA, vaan liikutaan enemmän siellä ensimmäisen elokuvan tunnelmissa.

Nimi: Konnunkaipuu
Ikäraja: S
Paritus: Bagginshield

Ponien kavioiden kapse kaikui ympäröivistä kallioista. Omalta paikaltaan joukon hänniltä Bilbo saattoi kuulla kääpiöiden jatkuvan jupinan. Haltioihin ei voi luottaa, he sanoivat kerran toisensa jälkeen hieman toisistaan poikkeavin sanankääntein. Heidän kommenttiensa ytimessä kuitenkin kyti katkeruus siitä, etteivät haltiat olleet auttaneet heitä silloin, kun he sitä kaikkein eniten kaipasivat.

Bilboa sen sijaan haltiat olivat aina kiehtoneet. Hän ei voinut väittää, ettei olisi ollut mieltynyt ajatukseen haltioista, joten hän ei voinut mitään sille, että oli aivan haltioissaan siitä, että mahdollisesti pääsisi heitä tapaamaan.

Hän vilkuili sivuilleen vain vaivoin innokkuutensa peittäen. Kaikesta innosta huolimatta Bilbon katse palasi aina takaisin heidän retkueeseensa ja etenkin kääpiöön, joka ratsasti aivan sekalaisen joukon kärjessä.

Thorin Tammikilpi.

Jokin kääpiöprinssin olemuksessa kutitti Bilbon uteliaisuutta. Ehkä se johtui tavasta, jolla jokin Thorinin olemuksessa heräsi henkiin, kun hän puhui menetetystä kodistaan. Tai sitten se johtui siitä, kuinka eri tavalla tämä kantoi itseään.

”Reppuli!”

Bilbo puri huultaan. Ei Thorin häntä kovin kauniisti kohdellut, mutta se ei hänen uteliaisuuttaan hillinnyt. Kiihdytti vain hänen varsin vilkkaan mielikuvituksensa täysin uudenlaiseen juoksuun.

Ehkä vielä joskus Thorin näkisi hänet samalla tavalla kuin Bilbo näki kääpiön. Kiinnostavana, kiehtovana, ja ennen kaikkea mukavana seurana silloin, kun koti-ikävä oikein pääsi yllättämään. Eihän Thorin hobitti ollut, mutta jokin tämän läsnäolossa riitti karkottamaan Konnunkaipuun Bilbon sydämestä.