Kirjoittaja Aihe: Supernatural: Tupakka tappaa, Dean Winchester! [humor][K-11]  (Luettu 3985 kertaa)

tellie

  • ***
  • Viestejä: 1 384
Ficin nimi: Tupakka tappaa, Dean Winchester!
Kirjoittaja: tellie
Fandom: Supernatural
Tyylilaji/Genre: humor
Ikäraja: K-11
Päähenkilöt: Dean, Sam
Summary: ”Muistatko kun huomautit, että sen miesparan heittäminen pullolla ja tupakointi kuulostaa sinulta? Mikset sinä tupakoi? Se sopisi tyyliisi. Tarkoitan, että mitä ovat naiset, alkoholi, autot ja rock ilman suupielestä roikkuvaa sätkää?”

Timeline: Born Under a Bad Sign:in jälkeen

A/N: Kun possunuha velloi menemään, olin sairaana. Ehkä possunuhassa tai sitten en, mutta muistiinpanojeni mukaan olo oli liian kamala nukkumiseen ja se antoi aikaa ajatella. Tässä tulos.



Tupakka tappaa, Dean Winchester!

Sam makasi motellin vuoteella ja tuijotti huoneen savuntahrimaan kattoa uteliaan mietteliäs ilme kasvoillaan. Kuluneet päivät olivat olleet emotionaalisesti raskaita. Silti puhtaan helpotuksen tyyneys oli pakottanut huolen, pelon ja vihan myrskyt laantumaan. Uupumuksestaan huolimatta Sam oli erinomaisella tuulella, varsinkin asianhaarat huomioon ottaen.

Kun ovi kävi, Sam nousi puoliksi istuvaan asentoon ja nyökkäsi veljelleen tervehdykseksi. Dean hymyili hänelle vinosti, sulloi ostamansa oluen motellin pieneen jääkaappiin ja avasi yhden pulloista sormuksellaan.

”Penni ajatuksistasi, Einstein”, Dean heitti ohimennen pizzasuullisten ja kulausten välistä, sillä Sam oli palannut tuijottamaan kattoa.

”Äh, ei se ole mitään”, Sam sanoi haluamatta jakaa ajatuksiaan.

”Sammy, 'ei mitään' on viime aikoina ollut yleensä aika tärkeää”, Dean huomautti.

Hän sai palkakseen kiusaantuneen naurahduksen. Ampumahaava Deanin olkapäässä edellisen ”ei minkään” jäljiltä oli yhä tuore.

”Ei sellaista ei mitään. Mietin vain... Muistatko, kun huoltoasemalla kävi ilmi, että olin tupakoinut ja heittänyt pullolla sitä miesparkaa? Huomautit, että se kuulostaa enemmän sinulta kuin minulta, mutta ethän sinä polta. Et ole polttanut sen jälkeen, kun pienenä sain sinut kiinni rysän päältä ja kantelin isälle tupakoistasi.”

”Jep... ihan tavallisista kaupan tupakoista...” Dean sanoi ja virnisti saaden pikkuveljen punastumaan.

”Kuitenkin”, Sam jatkoi, ”tupakointi sopisi tyyliisi. Tarkoitan, että mitä ovat naiset, alkoholi, autot ja klassinen rock ilman suupielestä roikkuvaa sätkää?”

Deanin virne leveni. ”Sammy, Sammy”, hän sanoi hitaasti sanoja maistellen.

”Itse asiassa se on hyvä tarina. Taisin olla neljätoista, sinä kymmenen tai niillä main. Muistatko sen koulun, jossa ryhmänohjaajallasi oli niin jättimäiset tissit, että jos niillä olisi ollut massaa yhtään enemmän, ne olisivat keränneet ympärilleen omat aurinkokunnat?”

Taas Sam hävisi taistelun kasvoilleen kohoavaa punaa vastaan.

”Neiti Hedger. Tietysti muistan.”

Dean pärskähti pulloonsa. ”Tiesin sen! Penturakkautta!”

Kun puna Samin kasvoilla syveni muutamia asteita, hän alkoi toivoa, ettei olisi ottanut asiaa puheeksi lainkaan.

”Se tupakka”, hän muistutti veljeään, joka palasi kertomuksensa pariin mielellään.

”Muistat sitten varmaankin myös koulun takana olevan kapakan?”

Sam nyökkäsi. ”Sieluni silmillä näen jo, mihin tämä johtaa, mutta jatka.”

”Sitten suosittelen sielusi silmille kolapullon pohjan paksuisia rillejä, koska näet väärin. Nimittäin sen baarin takana oli giganttisen iso koiratarha, jossa aikoinaan asusti jumalattoman iso bullmastiffi, varmaan lähemmäs seitsemänkymmentä kiloa rautaista lihasta ja teräviä hampaita. Tässä vaiheessa elukka oli kuitenkin jo oikaissut koipensa. Vesikauhuun.”

”Auts”, Sam summasi.

”Kun tarhan takana olevasta metsästä alkoi kuulua huhuja hullusta koirasta josta ei jälkikäteen näkynyt jälkeäkään, tein vähän taustatyötä, Osoittautui, että elukka oli haudattu jotakuinkin keskelle tarhaansa. Päätin odottaa maanantaihin, jolloin baarin pitäjä lähti kotiinsa, ja hoidella sitten luut.”

”Dean!” Sam lähes huudahti. ”Olit neljätoista! Yksin keikalla!”

Dean kohautti olkapäitään. ”Mitä olisi pitänyt tehdä? Isä oli kolmen osavaltion päässä ja tavoittamattomissa, Bobby kahden ja puolen ja jalka kipsissä. Delannut koira, ei ihmisiä lähimaillakaan. Suoraviivaisempaa työtä ei löydy. Olisiko pitänyt odottaa että joku kuolee?”

Sam antoi asian olla. Oli turha haastaa riitaa yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneista asioista. Sitä paitsi Dean oli oikeassa.

”Eli kun nukuit viatonta lapsenuntasi, pakkasin mukaani perusromut ja häivyin, vaikka sää olikin juuri sellainen, jollaisella kukaan ei halua metsästää...”



Dean pysäytti auton aution kapakan sotkuiselle takapihalle ja astui ulos ovesta. Hän kietoi nahkatakkinsa tiukemmin ympärilleen, sillä syksyinen sää oli kylmä ja kostea. Tähtitaivaan ja ohuen kuunsirpin valossa lähes vihreänsävyinen usvaharso leijui kuolleiden lehtien yllä. Yksinäinen ihminen saattoi suorastaan tuntea ihollaan, kuinka tuonpuoleinen maailma kurkotti häntä kohti pitkine luisine sormineen.

Oli juuri sellainen yö, jona kukaan ei halunnut metsästää. Sellainen yö, jona vieressä seisovaa kumppania oli vaikea erottaa kostonhimoisesta hengestä.

Dean kaivoi taskustaan jo lähes tyhjän tupakka-askin ja zipon. Hän sytytti tupakan, ja sitä poltellen avasi Impalan takakontin ja sen valepohjan. Hän nosti esiin lapion ja katkaistun haulikon, minkä jälkeen varmisti haulikon olevan ladattu vuorisuolalla.

Tupakka paloi pian loppuun ja Dean tumppasi sen huolellisesti maihareidensa kannalla. Hän puhalsi viimeisen savun keuhkoistaan, huokasi henkisesti tehtäväänsä varustautuen ja heitti lapionsa koiratahraan.

Pian hän seurasi lapiotaan yli tarhan korkean aidan. Hän otti haulikon esiin, ihan vain varmuuden vuoksi, ja aloitti matkansa kohti tarhan keskiosaa. Puut kurkottivat hänen ylleen alastomina ja niiden kuolleet lehdet kahisivat vaimeasti musertuessaan kenkien alla. Toisinaan kengät tapasivat pienen, lehtien ja usvan peittämän kuopan, mutta metsästäjä ei antanut tasapainonsa järkkyä. Kaatuminen, jopa horjahdus, oli osoitus heikkoudesta, ja sellaisena merkki hengille hyökätä.

Tarhan keskellä oli suuri, jo hyvin huonokuntoinen koirankoppi, ja vain muutamien metrien päässä siitä kumpare, jonka päällä oli osin jo lahonnut kahdesta laudanpätkästä kokoon naulattu vino risti.

Lapio iski kiviseen ja juuriseen, vaikeasti kaivettavaan maahan kerran toisensa jälkeen. Hitaasti mutta varmasti kuoppa syveni.

Ensimmäiset luut tulivat jo näkyviin, kun kuopan pohjalla seisova Dean kuuli matalan murinan takaansa. Hän kurotti hitaasti kohti kuopan reunaan nojaavaa haulikkoa kuunnellen tasaista murinaa. Aseen saatuaan hän kääntyi vielä hitaammin kohtaamaan kasvoista kasvoihin suurikokoisen punaruskean koiran, joka tuijotti häntä julmat hampaat vihaisessa irveessä, voimakkaat jalat usvan peitossa.

Dean nosti aseen hitaasti kohti eläintä. Kun se kyyristyi hyökätäkseen hänen kimppuunsa, hän laukaisi aseen. Kun suola kohtasi koiran rinnan, eläin ulvahti kivusta ja perääntyi monta askelta.

Hetken metsästäjä tuijotti sitä epäuskoisena, mutta koiran puhjetessa raivoisaan haukkuun hän pudotti haulikkonsa ja juoksi niin kovaa kuin jaloistaan pääsi.

Matka tarhan reunalle ei ollut kohtuuton, ja jahdattuna Dean oli ennenkin osoittautunut koivistaan äärimmäisen vikkeläksi. Siksi, kun hän pudotti haulikon kyetäkseen juoksemaan nopeammin, hän ei oikeastaan ollut huolissaan. Koira oli ilmiselvästi elävä. Elävä bullmastiffi, vaikkakin suuri ja tunkeilijan ja suolakiteiden raivostuttama, ei ollut kovinkaan pelottava moniin Deanin kohtaamiin yliluonnollisiin entiteetteihin verrattuna.

Silti jo puolessa matkassa Dean tunsi keuhkojensa olevan tulessa, mutta louskuttava koira hänen kintereillään auttoi häntä unohtamaan tuskan. Lopulta, koko rintakehä tulta palaen, hän saavutti aidan – mutta jo maitohapoille juostut, hapenpuutteesta huutavat lihakset eivät jaksaneet ponnistaa. Dean tajusi jääneensä riippumaan avuttomana koiratarhan verkkoaitaan, raivostunut terävähampainen koira takanaan. Hän ennätti juuri muistaa sen suuret hohtavat hampaat ennen kuin tunsi niiden uppoavan lihaansa.



”Dean”, Sam sanoi nauraen, ”tarjoilit itsesi sille oikein hopealautaselta!”

Dean näytti lähes pahastuneelta. ”Mistä minä tiesin, että siellä isännöi Fifi kakkonen? Joka tapauksessa sain sen pedon irti ahteristani ja kipu antoi minulle niin paljon lisäpontta, että jakson punnertaa itseni pois siitä hemmetin tarhasta.”

”Sittemmin, kun tikkasin pakaraani peilin kautta kasaan, suoritin vähän vakavahenkistä itsetutkiskelua. Tarkoitan, että jos se olisi ollut vaikka ihmissusi, siinä olisi sitten ollut tämän elämän tärkeimmät tapahtumat. Minkä verran tupakalla oli osuutta asiaan, sitä en osaa vieläkään sanoa, mutta päätin, että tarvitsen jokaisen suorituskykyni murenen, enkä aio pilata sitä imemällä syöpäkääryleitä. Tajusin, että näissä hommissa tupakka ei välttämättä tapakaan hitaasti.”

Myös Sam vakavoitui ja nyökkäsi. ”Mitä sille koiralle sitten loppujen lopuksi kävi? Ja kai sinä hait vesikauhurokotuksen?”

Dean kohautti olkiaan lähes välinpitämättömänä. ”Hain. Ensin kuitenkin kärsin yhden elämäni pisimmistä ajoista lähimmälle 7/11:lle, josta ostin paketin makkaraa. Työnsin siihen rauhoittavia ja syötin sitä sille hullulle hirviölle niin paljon, että meistä tuli oikein hyvät ystävät. Sitten, kun koira kuorsasi koivet oikosenaan, hoidin homman loppuun ja lapioin mullat takaisin Fifi ykkösen päälle ja häivyin. Sen jälkeen en ole koskenut tupakkaan.”
I am experiencing an unfamiliar sense of motivation.
- Kai, last of the Brunnen-G

Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Oih, mikä ficci! ^^ Lukaisin tämän jo yöllä, mutta kommentoinnin säästin pirteämpään mielentilaan. :D

Anyway, tykkään aivan hirveästi näistä Supernatural-ficeistä, joissa on sitä ensimmäisten kautten kepeyttä: humoristinen ote pukee tätä fandomia loistavasti. Erityisen paljon pidin veljesten välisestä dialogista. <3 Se tuntui todella luontevalta - juuri sellaiselta, että voisi olla osa episodia. Hahmototeutus ylipäätään tässä on ihan loitoa. ^^ Voin hyvinkin kuvitella Deanin tuollaisten uhkarohkeiden vetojen pariin, koska tämä:

Lainaus
”Mitä olisi pitänyt tehdä? Isä oli kolmen osavaltion päässä ja tavoittamattomissa, Bobby kahden ja puolen ja jalka kipsissä. Delannut koira, ei ihmisiä lähimaillakaan. Suoraviivaisempaa työtä ei löydy. Olisiko pitänyt odottaa että joku kuolee?”

Niin Dean. <3

Ja siis tässä ollaan perusteltu kyllä hyvin se, minkä takia muuten klassiselle, rock-henkiselle pahalle pojalle eivät savukkeet maita. :D Aivan loistokas lähestymistapa kysymykseen! :'D Ja ihan loistava pohdinta muutenkin. ^^

Kiitoksia tästä tekstistä. <3
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

tellie

  • ***
  • Viestejä: 1 384
Kiitän suuresti kommentista ^^ Mukava lukea, että lähestymistapa on lämmittänyt :D

Supernaturalia on kyllä jotenkin mukava kirjoittaa suomeksi, ei pääse siitä yli eikä ympäri. Joitain fandomeja on vaikea (Sanctuary </3) mutta Super on siinä suhteessa ihan super.
I am experiencing an unfamiliar sense of motivation.
- Kai, last of the Brunnen-G

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • monokkeli huurussa
Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että tämä fandom taipuu suomenkieleen loistokkaasti. Tässä tykkäsin erityisesti dialogista, mutta sanavalinnoissa ja kertojanotteessa tuntui hyvin sellainen deanmainen ote muutoinkin. Otsikko kiinnitti näpsällä muotoilullaan huomioni, kuvasi tätä kokonaisfiilistä hyvin.

Tämä tarinankertomisrakenne toimi myös hyvin, stoorin kaksi kerrosta pelasivat hyvin yhteen -- oli niin itse tarinaa kuin sen kehystystäkin, lukija johdateltiin vähitellen kuulemaan tarina otsikon takana. Maininnat erilaisista ei-mistään hykerryttivät, ja musta oli nautinnollista lukea, kuinka Dean vähitellen lämpenee itsekin tämän tarinan kertomiselle. Vaikka teksti oli lyhyt, tässä pelattiin hauskasti yksityiskohdilla -- pizzat ja oluet, kuinka monen osavaltion päässä aikuiset olivatkaan, sekä ennen kaikkea Fifit ykkönen ja kakkonen ilahduttivat hyvällä fandom-fiiliksellä.

Lainaus
Sittemmin, kun tikkasin pakaraani peilin kautta kasaan, suoritin vähän vakavahenkistä itsetutkiskelua.

Tää on musta oiva esimerkki siitä, miten suuri vaikutus sanavalinnoilla on tunnelmaan ja hahmokuvaukseen. Ihan simppeli kohta sinänsä, mutta näin Deanin suuhun sopivaksi muotoiltuna siitä tuli hersyvän hauska  :D

Joo, tykkäilin. Huumori kantoi kivasti läpi tekstin, ilahduttavaa luettavaa siis!
sano mua rovastiks

tellie

  • ***
  • Viestejä: 1 384
Hyvä että viihdytti :) Olen itse yllättävän tyytyväinen tekstiin varsinkin siihen nähden, että kirjoitin sen tosiaan kuumepäissäni yhdessä yössä. Ehkä se esti yliyrittämästä tai jotain xD

Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu Kotiseutuhaasteen Supernatural-tekstille.
I am experiencing an unfamiliar sense of motivation.
- Kai, last of the Brunnen-G

Sokerisiipi

  • Teemestari
  • ***
  • Viestejä: 5 999
Oi, tämä oli niin Deania ja paras just siksi! Ihanaa pilkettä silmäkulmassa. Tällaisesta Deanista tykkään kaikkein eniten <3 Ja arvasin oikein, miksi metsästäjän ei kannata tupakoida. Se on nimittäin duuni, jossa joutuu säännöllisesti juoksemaan henkensä edestä, joten tupakkakeuhkot eivät tosiaan kannata. Todella hyvä pointti kyllä! En ole koskaan asiaa miettinyt, mutta onhan Sam oikeassa. Tupakoiminen periaatteessa sopisi Deanin imagoon, mutta onneksi Dean on sen verran fiksu jäbä, että tajusi jättää tuon huonon tavan jo teininä. Alkoholismi on valitettavasti vähän toinen juttu.

Tässä oli sellaista ihanaa kepeyttä ja rempseyttä, joka aika lailla loistaa poissaolollaan Supernaturalin (6-10) myöhemmillä kausilla. Dean selvästi elementissään, kun saa kertoa opettavaista tarinaa pikkuveljelleen. Voi pojat <3 Pääsin sulavasti Deanin nahkoihin ja naurahdin parissakin kohtaan. Isännöivä Fifi kakkonen, parasta! Olit muutenkin tavoittanut Deanin äänen ihan loistavasti, ja huumori oli just sopivaa ja hahmolle ominaista, ei ollenkaan väkinäistä tai liian pitkälle vietyä. Nappisuoritus!

Kiitos, viihdyin tämän parissa hurjan hyvin!

tellie

  • ***
  • Viestejä: 1 384
Kiitos kommentista, Sokerisiipi :) Deanin rempseyttä jäin itsekin kaipaamaan eniten, jo neloskaudella sellaista puolitarkoituksetonta irrallisuutta. Pienen ihmisen tarinoita, kun sanat ovat suuria ja maailma iso ja arvaamaton.

Edelleen tämä pätkä on omista kirjoituksistani suosikkien joukossa.
I am experiencing an unfamiliar sense of motivation.
- Kai, last of the Brunnen-G