Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: K-11
Genre: slash, fluff
Paritus: Tomi/Niko
Vastuuvapaus: Idea, hahmot ja kaikki kuuluu minulle, älkää varastako <3
Varoitukset: Sisältää runsasta alkoholinkäyttöä sekä maininnan huumeista
Tiivistelmä: Tahdotko mut tosiaan sun eteiseen makaamaanA/N: Gotta love lokakuu:n ensimmäinen viikkohaaste inspiroi ehkä luvattomankin paljon, koska kun alotin tän kirjottamisen, niin täähän oli pakko kirjoittaa loppuun kerralla. Ja siks oon nyt täällä laittamassa tätä finiin sen sijaan, että oisin nukkumassa. Teksti sai siis innoituksensa tuosta tiivistelmässä olevasta lainauksesta.
Teksti osallistuu haasteisiin
Genrehaaste (fluff) ja
Fluffy10 ~ Sokeria kansalle!.
Eteispoikaystävä
Mä skarppaan baarin ovella, ja näytän mun henkkarit hymyillen portsarille. Se katsoo hetken, ehkä miettii voiko mut päästää sisään, mutta nyökkää sitten ja antaan mun ajokortin takas. Mä katoan sisään kavereideni perään, kaivan jostain lompakon narikkaa varten ja jään jonoon muitten perään.
”Hei Niko, ootsä varma että sun on hyvä tulla viel tänne? Ettet vaan menis kotiin? Sun silmät näyttää ihan lasittuneilta”, joku sanoo mulle ja mä vaan virnistän.
”Mä oon ihan kunnossa. Älä huolehi”, mä vastaan ja kun tulee mun vuoro, mä annan narikkajätkälle mun laukun ja takin ja heitän sille kaks viiskymmentä narikkamaksua. Mä astun sisään baarin puolelle ja astelen suoraan baaritiskille tilaamaan mustikkashotin ja oluen. Shotin mä vedän heti kun saan sen käteeni ja kaljan kanssa mä kävelen kavereiden varaamaan pöytään.
Ilta menee pääosin juodessa, bilettäessä, tanssiessa ja no, mitä nyt baarissa voikaan tehdä. Jossain vaiheessa me möngerretään jätkien kaa vessaan ja vedetään jotain kamaa, ehkä kokaa. En oo varma, en oo enää siinä kunnossa, että pystyisin tunnistaa mitä. Mutta vitun hyvä olo siitä tulee, ja mä jaksan jatkaa bilettämistä ihan vitun hyvällä fiiliksellä vaikka kuinka pitkään.
Lopulta joskus puoli neljän aikaan aamulla me aletaan valumaan ulos baarista. Mä nappaan mun laukun mukaan narikasta ja astun ulos viileeseen aamuyöilmaan. Ulkona on ehkä pakkasta joku viis astetta ja mua paleltaa, mutta mä lähen silti käveleen kohti junaa.
Jossain vaiheessa mä tajuun, ettei junia mee enää tähän aikaan. Oon kai istunu puoltoista tuntia oottamassa, koska kun mä katon kelloa, se on viis. Mä kaivan esiin kännykän ja etin Tomin puhelinnumeron. Mun sormet on ihan jäässä ja mä melkeen pelkään, että ne katkee kun yritän saada mun puhelinta soittaa Tomille.
”Haloo?” uninen ääni kuuluu puhelimesta ja täristen mä tajuan nostaa sen korvalleni. Mä avaan suuni, mutta en saa mitään muuta ääntä aikaseks ku jotain korinaa. ”Niko?” ääni puhelimesta kysyy aika huolestuneen kuuloisena.
”Voiksä tulla hakee mut”, mä kysyn kun saan hetken yskimisen jälkeen oikeesti ääntä kurkustani. Mä en tajua miten voi edelleen olla näin sumussa, vaikka en oo ainakaan tuntiin enää vetäny mitään.
”Missä sä oot?” Tomi kysyy ja mä kuulen kuinka sen lakanat kahisee ja se selkeesti nousee sängystä.
”Öö, juna-asemalla. Mulla on kylmä”, mä saan sanottua kalisevien hampaiden lomasta.
”Mä oon tulossa. Ja tuon sulle takin”, Tomi sanoo ja lyö sitten luurin korvaan. Mä en jaksa ees laittaa kännykkää takas taskuun, mutta lähen kävelee asemalta tien varteen. Tomi tulee varmaan autolla, joten sen ei sit tarvii kävellä ettii mua.
Mä joudun hetken seisoo tienreunassa odottamassa, ja lopulta mä istun lumihankeen ja painan pääni käsiini. Paha olo alkaa hiipiä mun kehoon, eikä sitä auta yhtään se, että mä edelleen jäädyn ja mun housut kastuu parhaillaan sulavasta lumesta.
Kohta Tomin punanen Corsa kaartaa sillan takaa ja mä nousen seisomaan. Se hyppää heti autosta ulos ja tulee talvitakin kanssa mun luo ja kun se kietoo takkia mun ympärille, mä valahdan sen käsivarsille. Hyvä että jaksan enää kävellä omin jaloin sen autoon sisälle.
Jotenkin se saa mut raahattua kotiinsa kolmanteen kerrokseen, mutta mä valahdan lattialle sen eteiseen, ihan naattina.
”Ootko sä varma että haluut mut tänne? Ei sun tarvii pitää musta huolta”, mä totean poski lattiaa vasten. Tomi naurahtaa ja heittää oman takkinsa johonkin mun selän taakse.
”
Tahdotko mut tosiaan sun eteiseen makaamaan”, Tomi naurahtaa ja mä jaksan just ja just kääntää katseeni siihen.
”Hä?” on mun sanallinen antini.
”Joku on joskus kuullu ton biisin väärin. Sä oot vähänniinku mun eteispoikaystävä, kun sä tunnut tykkäävän ton parketin halaamisesta tässä kohtaa. Kyllä mä pidän susta huolen”, Tomi hymyilee ja astelee keittiöön. Kohta mä kuulen kun mikro pyörii ja Tomi astelee takas mun luo. ”Noniin eteispoikaystävä, ylös siitä ja suihkuun, sut pitää saada lämpimäks”, se sanoo ja nostaa mut ylös lattialta. Se riisuu mut hellästi ja tosi varovasti ja vie sit kylppäriin. Eka vesi tuntuu tosi pistelevältä ja kylmältä, vaikka se höyryää. Mutta sitten mä alan sulaa ja mulle tulee huono olo, kun kylmyys vaihtuu pois mun kännin tieltä.
”Sä oot ihana”, mä sanon kun Tomi hankaa mun ihoa lämpimäks. Se on tosi lähellä ja mä haluisin vaan painautua kiinni siihen nukkumaan. Sen hymy on niin nätti, että mä sulaisin sille millon vaan.
Hetken kuluttua mä istun täkkiin kiedottuna Tomin sängyllä, juon lämmintä kaakaota ja syön hampaissa narskuvaa leipäjuustoa. Kun mä oon saanut syötyä ja juotua, Tomi kaataa mut sängylle, kömpii ite mun viereen ja käpertyy mun selkää vasten. Se suukottaa mun korvantaustaa ja mä tunnen sen lämpimän hengityksen niskassani.
”Hyvää yötä, eteispoikaystävä”, Tomi kuiskaa mun korvaan ennen kun me molemmat nukahdetaan.
