Saat mut taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, S, femme

[Zarroc]

Author: Zarroc
Pairing: Pinja/Riina
Rating: S
Genre: romance, fluffy, drama, femme
Sanamäärä: 369
Summary: Minä hymyilin takaisin, kerrankin oikeasti onnellisena. Minusta tuntui sille, että pakahtuisin.
A/N. Tämä on niitä tekstejä, joita en olisi ikinä uskonut kirjoittavani. Häät, kahden naisen väliset. No, mielummin niin, mutta joka tapauksessa. Tämä tuntuu jotenkin irtonaiselta enkä minä todellakaan tiedä, miten hääseremonia yleensäkään menee, mutta toivottavasti tästä oli jotain iloa jollekulle.
Osallistuu ficlet 300:seen sanalla 229. Häät. Kappaleen sanat sekä tekstin otsikko Stellan kappaleesta Häävalssi.

Saat mut taistelemaan tuulimyllyjä vastaan

    Sinä vain, sinä vain
    saat mut luottamaan
    meillä on aikaa

    Sinä vain, sinä vain, sinä vain
    saat mut tuntemaan, että mä kelpaan

Äiti kiristi häämekkoni korsettia tiukemmalle takaa, minä pidätin hetken hengitystäni. Silottelin kauniisti laskeutuvan puvun laskoksia siinä samalla, kun äiti solmi nauhoja yhteen. Lopulta hän oli saanut nauhat rusetille ja käänsi minut varovasti ympäri, vain katsellakseen minua hetken.
”Sinä olet niin kaunis tänään”, hän hymyili minulle ja minä hymyilin takaisin. Hääpuvussani oli kullanvärinen helma sekä sydämenmuotoinen, vienosti kimaltava kaula-aukko. Myös korsetin nauhat hehkuivat kilpaa kullansävyisinä korujeni kanssa.

Olin rakastunut siihen ensisilmäyksellä ollessani kaasoni kanssa katselemassa hääpukuja. Siihen oli jouduttu tekemään pieniä korjauksia, mutta lopulta se oli saatu sopimaan täydellisesti päälleni.
Käännyin takaisin peilin puoleen, katsoin, että meikkini oli kunnossa ja hiuksiini tehdyt kiharat edelleen paikallaan. Vasta sen jälkeen puin korkeat, kermansävyiset korot jalkoihini ja olin valmis kävelemään alttarille.

Häät olivat pienimuotoiset, pelkälle ystäväpiirille tarkoitetut. Suku meidät olikin käytännössä hylännyt, kuullessaan kenen kanssa pikku-Pinja menikään naimisiin.
Työnsin kuitenkin ajatuksen mielestäni ennen kuin se kerkesi muodostua ja poistuin kirkon takahuoneesta, jota olimme pitäneet pukeutumishuoneenani.

Häämarssin alkaessa minä lähdin astelemaan kohti alttaria. Minulla ei ollut laahusta, mutta sitä vastoin minun tulevalla morsiamellani oli.
Riinan puku oli kauttaaltaan vitivalkoinen, siinä oli pitsihihat ja pitkä laahus. Hänellä oli huntu, minulla ei.
Me olimme valinneet kirkon siihen tarkoitukseen, että me pystyisimme kävelemään alttarille rinnakkain saattajiemme kanssa. Minulla oli äitini, hänellä isänsä.

”Petri olisi niin ylpeä sinusta”, äiti kuiskasi korvaani päästyämme alttarille ja minä puristin hänen kättään kädessäni. Isäni oli kuollut lento-onnettomuudessa kahdeksan vuotta takaperin, mutta hän oli aina tiennyt, ettei Riina ollut vain pelkkä ystävä. Ennen kuin minä itsekään olin tiennyt sen.

Siirsin katseeni morsiameni silmiin, hän hymyili minulle huntunsa takaa ja minä hymyilin takaisin, kerrankin oikeasti onnellisena. Minusta tuntui sille, että pakahtuisin.
Pappi aloitti tavanomaista puhettaan, minä en meinannut kyetä irrottamaan katsettani naisesta, jota rakastin. Kun Riina sanoi vakaasti tahdon, minä tunsin onnenkyynelten puskevan ulos silmäkulmistani.
Kun tuli minun vuoroni, itkin jo ihan valtoimenaan. Sain kuitenkin puserrettua vastauksen ulos minusta ja bestmanini ojensi meille sormukset. Minulla oli kaaso ja bestman, Riinalla kaksi kaasoa.

Papin luvalla kohotin vaimoni hunnun pois kasvoilta, suudellen tätä kaikkien meidän ystäviemme läsnäollessa. Hurraahuudot ja taputukset täyttivät kirkon lähtiessämme kulkemaan kirkon käytävää pitkin kohti ulko-ovea. Sinne päästessämme joku leväytti ovet auki ja riisiä satoi päällemme kivuliaana kuurona. En kuitenkaan välittänyt, johdatin nauraen vaimoani kohti vuoden 1965 hopeanväristä Mercedes Benziämme. Bestmanini pujahti kuskinpaikalle ja käynnisti auton, joka ei yskähtänyt kertaakaan.

Kaasot keräsivät Riinan laahuksen autoon ja laittoivat oven perässään kiinni, auton kaasuttaessa matkaan.
En ollut ikinä ollut niin onnellinen, kuin suudellessani vaimoani isäni vanhan auton takapenkillä, hiuksieni jäädessä kiinni hänen huntuunsa.

[Waulish]

Tämä on niin ihana. ♥ Mä tykkään lukea hääjuttuja, kun niissä usein on semmosta ihanaa hetkeen tarttumista ja onnellisuutta. On kivaa asettua hääparin asemaan ja samaistua fiiliksiin. Eihän se hääseremonia ees ole olennaista vaan tärkeintä on se, että saa olla toisen kanssa, mennäänpä sitten virallisesti naimisiin tai ei, mutta tykkään silti lukea häistä, koska ne on rakkauden juhlia, mukavaa ajanviettoa rakkaiden ihmisten kanssa. Tään ficin häät kuulostaa ihanilta. Pienimuotoiset ja intiimit ystävien kesken vietetyt, ei mitkään hienostelevat juhlat joihin kutsutaan kaikki puolituntemattomatkin sukulaiset. Oih. Jos mä joskus päädyn naimisiin, niin haluan tällaiset. Tosin en kirkossa, haha.

Tässä tarinassa on mielestäni tosi onnellinen fiilis, miltei euforinenkin, ja se välittyy lukijalle hyvin. Tunnelma on mielestäni jollain tapaa unenomainen, satumainen. Ehkä se johtuu osittain siitä, ettei dialogia ole paljon - ei esimerkiksi tarkkaan kerrota, mitä pappi sanoo antaessaan Pinjalle luvan suudella Riinaa. Ei tarkkoja repliikkejä tai yksityiskohtia vaan rauhallista kerrontaa. Se sopii tähän mielestäni ihanasti. Unenomaisuus yhistyy kauniisti pakahduttavaan onnentunteeseen, ehkä jopa korostaa sitä. Ihanan tunnelmallinen teksti täynnä rakkautta.

Häät olivat pienimuotoiset, pelkälle ystäväpiirille tarkoitetut. Suku meidät olikin käytännössä hylännyt, kuullessaan kenen kanssa pikku-Pinja menikään naimisiin.
Työnsin kuitenkin ajatuksen mielestäni ennen kuin se kerkesi muodostua ja poistuin kirkon takahuoneesta, jota olimme pitäneet pukeutumishuoneenani.

Pidän siitä, miten olet ottanut ikään kuin taustalle häilymään myös hieman jotain surullista, tuskallista (tämän kohdan ohella tuon lento-onnettomuuden ja isän menettämisen). Tästä kohdasta tulee niin kovin elämänmakuinen fiilis, karu mutta elämänmakuinen. Niinhän se valitettavasti taitaa joskus mennä, että suku ei ihan kato hyvällä, jos menee naimisiin samaa sukupuolta edustavan henkilön kanssa. Tää saa mut miettimään, että ehkä Pinjalla on jollain tapaa vanhoillinen suku, ehkä tiukasti uskovainen tai jotain. Mutta niin - ennen kaikkea pidän siitä, miten Pinja työntää tuon ajatuksen mielestään pois ja keskittyy olennaiseen, siihen että on menossa naimisiin rakkaansa kanssa. Taustalla häilyy tummia pilviä, mutta ne jäävät nimenomaan taustalle ja päällimmäinen fiilis, joka tästä tarinasta mulle tulee, on erittäin onnellinen ja rakkaudentäyteinen. Oon niin onnellinen tämän parin puolesta. Ihanaa, miten fiktiivinen teksti voi herättää näin paljon tunteita.

Pidän tarinan nimestä. Kun avasin tämän, mulla ei oikein ollut minkäänlaista käsitystä että mitä se voisi meinata, eikä tuo Stellan biisikään oo mulle tuttu, mutta tarinan luettuani siitä heräsi jonkinlainen mielikuva. Mielessäni se rinnastuu ehkä vähän tuohon kohtaan, jonka äsken lainasin, ja ylipäätään vaikeuksiin, joita Pinja varmaan on joutunut kohtaamaan elämässään. Onneksi se on löytänyt Riinan, joka auttaa sitä kamppailemaan vaikeuksia vastaan.

Minulla ei ollut laahusta, mutta sitä vastoin minun tulevalla morsiammellani oli.

^ Pitäis olla "morsiamellani" eli ilman tuota toista m-kirjainta tuolla keskellä.

Pappi aloitti tavanomaista puhettaan, minä en meinannut kyetä irroittamaan katsettani naisesta, jota rakastin.

^ Pitäis olla "irrottamaan" eli ilman tuota i-kirjainta tuolla.

Kiitos tästä lukukokemuksesta. ♥ Pidin tästä todella paljon ja tää sai mut hyvälle mielelle. (:

[Zarroc]

Waulish, yllätyin kyllä kun sain tähän kommentin. En itse pidä häistä tai muista vastaavista tapahtumista, mutta tämä nyt tuli jostain syystä kirjoitettua. Kaikki taisi lähteä Pinjan puvun suunnittelemisesta... 8'D kiitokset rakentavasta palautteesta ja hienoa, että kelpasi tällaisena unenomaisenakin.
Hyvä, että kerrankin onnistuin kirjoittamaan jotain onnellista :3 se oli vähän tarkoituskin.

[Ingrid]

Terkkuja Kommenttikampanjasta. Toivottavasti tästä töherryksestä saa jotain tolkkua.

Valitsin tämän listauksestasi nimen perusteella enkä kieltämättä ihan heti osannut odottaa häihin sijoittuvaa tekstiä. Yllätyin kuitenkin positiviisesti, sillä pidän häistä, niiden tunnelmasta ja ylipäätään kaikesta mikä niihin liittyy aina puhtaasta rakkauden onnesta häämekon kaikkein kirkkaimpana loistavaan helmeen. Ja varsinkin kun mulla on itselläni sellainen hääkuume päällä tällä hetkellä niin olin oikein iloinen kun pääsin lukemaan tämän tarinan, joka on rakennettu niin monista kauniista asioista ja ilmauksista. Jotkut olivat yksinkertaisia, mutta kauniita yhtä kaikki tunnelmaa myöten. Niin monenlainen rakkaus tuli tässä ilmi, että se pisti väkisinkin hymyilyttämään - tyttären ja äidin välinen rakkaus, edesmenneen isän läsnäolo, ja tietenkin itse morsiusparin suunnaton onni siitäkin huolimatta, että kaikki eivät sitä hyväksy.

Kuten Waulish totesi, tekstissä on sellainen fiilis ja se herättää niin paljon tunteita, että tuntuu kuin itse tupsahtaisi häävieraana paikalle. Tunnelma on niin käsinkosketeltava ja nimenomaan sellainen uskottava, vakuuttava. Monille hääpäivä on hyvin tunnepitoinen kaiken sen onnen lisäksikin ja kuten tässä tarinassa tulee ilmi, myös suru on läsnä isän menettämisen myötä. On kuitenkin hienoa, miten Pinja on päättänyt olla perääntymättä sukunsa käytöksestä huolimatta.

Teskti etenee mukavasti ja vaivattomasti enkä alkanut kirjoitusvirheitä sen suuremmin bongailemaan kun tarina veti mukaansa ihan ensimmäisestä virkkeestä lähtien. Melkein tuntui siltä, että loppu tuli liian pian!

Papin luvalla kohotin vaimoni hunnun pois kasvoilta, suudellen tätä kaikkien meidän ystäviemme läsnäollessa.

♥

Kiitos ihanasta rakkaustarinasta, tykkäsin todella.

Luella

[Zarroc]

Luella, suuri kiitos ihanista sanoistasi ♥