Kirjoittaja Aihe: Onnensa kullakin ( S, Ei paritusta )  (Luettu 1103 kertaa)

Sinera

  • ***
  • Viestejä: 62
Onnensa kullakin ( S, Ei paritusta )
« : 03.03.2008 12:31:25 »
- Author: Sinera
- Pairing: Ei paritusta
- Rating: Ihan sallittu kaikille
- Genre: Draama
- Disclaimer: Hahmot omiani.
- Summary: Onneton Maankiertäjä tapaa Vaeltajan.
- A/N: Lyhyt pienesti mietelmin ja vertauskuvin höystetty juttu ihmisen onnesta. Ja palaute on työni palkka  ;)






Kerran synkkänä  päivänä Maankiertäjä mies sattui kulkemaan erään rehevöityneen lammen viertä, manaten hiljaa itsekseen.Saapuessaan metsien halki rehevöityneen lammen luo hän tapasi miehen, joka tihkusateesta ja synkästä
pilviverhosta huolimatta kohenteli nuotiotaan, jossa liekit ja kipinät poukkoilivat. Maankiertäjä  jäi tuijottamaan miestä nuotion vieressä. Häntä pisti kovin silmään se, että tällä henkilöllä oli vaatteet kuivana ja kengät puhtoiset, vaikka maa oli liejuinen ja tahriva.

”Miksi itseäsi kiroat?” mies kuivissa vaatteissa kysyi.

”Minun matkani maailman halki on ollut epäonnekas jo alusta lähtien.”  Maankiertäjä potkaisi mutaa allaan ja jatkoi, ” Kuka sinä olet ja miten ihmeessä olet noin kuiva ja terveen näköinen? Istut täällä Jumalan selän takana lammen vierustalla, jonne kukaan ei ole jalallakaan astunut!”

Tähän toinen mies vastasi, ” Onhan tänne ihminen jalallaan astunut. Me olemme täällä parasta aikaa. ”

Maankiertäjä ei välittänyt miehen kommentista vaan katseli nuotiolle haaveilevasti.

”Voit kutsua minua Vaeltajaksi, ja annan luvan istuutua nuotioni ääreen.” Vaeltaja lupasi kohentaen tulta jälleen. Maankiertäjä istuutui Vaeltajan viereen.

”Et vieläkään vastannut, miksi olet noin terveen näköinen tälläisessä säässä?” Maankiertäjä vaati tietää.

Vaeltaja hymähti, ” Kannan onnea rintataskussani.”

Maankiertäjä hörähti. ”Ei onnea voi taskussa säilyttää. Se ei ole kanniskeltava esine!”

Vaeltaja kohotti tähän hartioitaan.

”Tiedätkö sinä miten onnea sitten kanniskellaan?”

Maankiertäjä lopetti hekottamisen. ”En tiedä.” hän lopulta sanoi ja hämmästyi, ettei itsekkään tiennyt.

”Sitähän minäkin. Joten jos kukaan ei tiedä miten onnea kannetaan mukanaan, on siihen oltava miljoonia tapoja. Kuten jo kerroin, minun onneni on hyvässä säilössä rintataskussani.” Vaeltaja taputti rintansa napillista etumusta.

Ilta hämärsi jo lammen koskematonta pintaa ja rehevä maasto helisi hyönteisten vaimeasta sirkutuksesta. Ylhäällä taivaalla pilviverho oli väistynyt ja tähdet välkehtivät sirpin kanssa kilpaa.

”Minä tässä mietin, että jos sinä kannat onneasi taskussai, niin missä minä kannan omaani?” Maankiertäjä kuiskasi katsellen kaihosti tähtiin.Vaeltaja huomasi sen ja kohotti kätensä taivaalle, osoittaen sirpin vieressä majailevaa yksinäistä tähteä.

”Minusta tuntuu, että tuo tähti kuun vieressä olisi mielissään jos antaisit onnesi hänen huostaansa. Uskon todella, että siellä se olisi turvassa vain sinua varten.”  

Maankiertäjä tuijotti toivekkaana yksinäiselle tähdelle. Nyt kun sitä lähemmin katsoi se näyttikin juuri oikealta kätköltä hänen onnelleen.

”Miten saan onneni tuonne?” Maankiertäjä kysyi.

”Sano se ääneen, tapansa on kullakin” Vaeltaja neuvoi.

Maankiertäjä näytti neuvottomalta, mutta sanoi ääneen toiveensa. Sitten mies katsahti Vaeltajaan joka nyökkäsi.
Maankiertäjä hymyili onnessaan ja vilkutti tähdelle, jonka haalea valo oli kirkastunut ainakin miehen silmissä.

”Uskotko nyt, että onneni suojelee minua aina?” Maankierätäjä tahtoi tietää. Vaeltaja näytti miettivän hetkisen ja hakevan oikeita sanoja tarkkaan.

”Suojele onneasi niin se varjelee sinua.”

Maankiertäjä punnitsi Vaeltajan sanoja ja nyökkäsi pontevasti. ”Minä lupaan suojella onneani.” hän vannoi kädet ristissä suukottaen rystysiään.

” Mutta nyt sinun on aika mennä.” Vaeltaja kehotti.

”Minne sinä sitten menet?” toinen kysyi.

Vaeltaja hymyili jälleen kerran ja vastasi , ” Sinä olet Maankiertäjä, joten sinulla on päämääräsi. Minä olen Vaeltaja, eikä Vaeltajalla ole päämäärää.” Vaeltaja lausui ja kohensi taas jälleen kerran nuotiota , ” sinulla on kuivat vaatteet ja terve olo, joten mene sinä nyt yönselkään ja koeta onneasi pimeässä. ”

Maankiertäjä yritti selkeyttää Vaeltajan sanoja päässään, muttei osannut tuntea kuin kiitollisuutta tätä salaperäistä miestä kohtaan ja kiitti Vaeltajaa kaikesta, kadoten pimeään.

Vaeltaja taputti rintataskuaan ja laski kepin jolla oli kohetanut tulta. Hän ojentautui selälleen käsi onnensa suojana ja nukahti vapain mielin.
pusuja

Kinuski

  • ***
  • Viestejä: 42
    • LJ
Re: Onnensa kullakin ( S, Ei paritusta )
« Vastaus #1 : 03.03.2008 16:50:11 »
Okei minä todella tykkäsin. Luulen, että se johtuu siitä että ajattelen muutenkin koko ajan ja ihan liikaa ja liian syvällisiä, niin kaikki ajattelemaan haastava on kuin minua varten. Tässä oli sadun elementtejä, sillä tavalla että joku esittää viisaden sanoja kauhean yksinkertaisessa muodossa ja on samalla hyvin oikeassa. Tuo vertauskuvallisuus oli tosi ihana juttu tässä.
Lisäksi tykkäsin siitä, että tämä oli hyvin erilainen siihen verrattuna, mitä täällä normaalisti on. On tavallaan rohkeaa kirjoittaa jotain näin pelkistettyä, jotain niin pelkistettyä että lukija tietää että siinä on jotain sisällä. Sitten vielä käytit kitä jotenkin niin tilanteeseen sopivasti. Meinaan, että esim repliikit olivat hyvin sadunomaisia, siis eivät mukailleet luonnollista puhekieltä vaan kuulostivat just siltä miltä pitikin kun kertoo Maankiertäjästä ja Vaeltajasta. Ah, että rakastan satuja, menenkin jatkamaan päivääni niiden parissa ^^
I'm a professional cynic
but my heart's not in it
|LJ|

Sinera

  • ***
  • Viestejä: 62
Vs: Onnensa kullakin ( S, Ei paritusta )
« Vastaus #2 : 04.03.2008 00:32:14 »
Kiitos Kinuski ihanasta kommentistasi. Halusinkin tuoda pelkistettyä vivahdetta ficciin, että sen pohjimmainen tarkoitus olisi paremmin pinnalla, jos ymmärrät  ;D

Ja kiitos myös zcuny, että jaksoit lukea ficcini. Enkä pistä pahakseni ollenkaan, että ficcini muistuttaa etäisesti Paulo Coelhon Alkemistia.  :D
pusuja