Fandom: One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa kirjoittamisesta mitään palkkiota. Loppuun lainattu biisi ei myöskään minun.
Otsikko: Unelmista ja lupauksista
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Luffy/Zoro
Ikäraja: K-11
Genre: draama, huumori, romantiikka
Summary: He olivat kulkeneet pitkän, pitkän matkan, ja olivat silti samanlaisia kuin aivan alussa.
A/N: Minun oli tarkoitus kirjoittaa Lyrics Wheel 12 -haasteen bonuskierrokselle jotain ihan muuta, mutta One Piece -maratonilla oli näköjään seurauksensa ja idea vaihtui lennossa. Mikä on ehkä ihan hyvä asia, koska tätä oli hirmu kiva ja piristävä kirjoittaa. Tosin puolivälissä tästä oli vielä tulossa ihan vakavaa tavaraa, kunnes sekin meni sitten läskiksi. Mutta miten kauan One Piece onnistuu ikinä olemaan vakava kerrallaan?
Tein sitten taas lempiparia tästä fandomista. Lyriikat löytyvät lopusta ja pistetään myös Ficletpakka-haasteeseen.
Unelmista ja lupauksista
Yö oli hyytävän kylmä, sillä Going Merry ei ollut vielä poistunut talvisaaren säätilasta vaikka he olivat nostaneet ankkurin illansuussa. Zoro seisoi aluksen perässä katselemassa mustaan mereen piirtyviä laineita ja harkitsi takin hakemista, mutta yö oli liian kaunis tuhlattavaksi sisällä käymiseen. Palelemisen saattoi aina ottaa mentaalisena harjoitteluna tiellä maailman parhaaksi miekkamieheksi.
Saaren valot olivat vielä juuri ja juuri nähtävissä sinisinä tuikkeina, mutta ne eivät kiinnostaneet Zoroa nyt, kun he olivat jo matkalla kohti uutta seikkailua. Saari oli ollut samanlainen kuin kaikki muutkin. He astuivat maihin, Luffy söi kaiken lihan mikä saarelta suinkin löytyi ja haastoi riitaa jonkun kanssa, ja sitten he tappelivat toisen piraattijoukon tai merivoimien tai palkkionmetsästäjien tai milloin kenenkin kanssa, ja voittivat, ja lähtivät jatkamaan matkaansa.
Se sopi Zorolle mainiosti. Sillä tavalla asiat olivat olleet alusta saakka, ja miksi muuttaa toimivaa kuviota?
He olivat kulkeneet pitkän, pitkän matkan, ja olivat silti samanlaisia kuin aivan alussa. Luffy hymyili vieläkin sitä järjenvastaisen leveää ja tarttuvaa hymyä julistaessaan tulevansa vielä jonakin päivänä merirosvokuninkaaksi, ja ainoa ero menneeseen oli se, että nykyään Zoro uskoi häntä. Joskus aurinko sattui osumaan Luffyn olkihattuun tavalla, joka melkein sytytti sen liekkeihin ja sai sen näyttämään kruunulta, ja tavallaan se olikin. Siihen liittyi aivan yhtä paljon lupauksia ja sitoumuksia kuin mihin tahansa kruunuun ja valtaistuimeen, ja joskus se varmasti painoi. Luffy ei tietenkään näyttänyt sitä vaan kantoi taakkansa hilpeydellä joka ensi silmäyksellä vaikutti mielipuoliselta.
Eikä Zoro koskaan näyttänyt miten raskailta hänen katanansa ajoittain tuntuivat, varsinkin Wadou Ichimonji. Joskus sen katsominenkin nosti esiin menneisyyden haamuja, ja Kuinan kasvojen näkeminen edes mielikuvituksessa sattui kaikkien vuosien jälkeenkin. Muutaman kerran Zoro oli nähnyt hyvin häiritsevää unta, jossa miekka oli muuttunut Kuinaksi joka roikkui hänen vyötäisillään kylmillä, kuolleilla sormillaan eikä tahtonut päästää häntä ja unelmaansa menemään.
Hänellä ei ollut varaa vaivata Luffya sellaisilla heikkouden hetkillä. Kaikilla tällä laivalla oli omat taakkansa, toisilla isommat ja toisilla pienemmät, ja joillekuille pienetkin taakat vaikuttivat olevan isoja. Hän vilkaisi märssykoriin, mistä esiin pistävä pitkä nenä kertoi ettei Usopp tällä kerralla ollut nukahtanut vahtiin.
Kaikilla omat taakkansa. Ja Zoro oli ottanut asiakseen myös tukea Luffya tämän valitsemalla polulla tunnetun maailman ääreen ja lopulta saarelle, jota kukaan ei ollut nähnyt Gol. D. Rogerin jälkeen.
Jonakin päivänä Raftel kohoaisi heidän edessään ja Nami saisi karttansa valmiiksi, ja mitä ikinä he löytäisivätkään saarelta tai eivät löytäisi, Zoro olisi paikalla pitelemässä Luffya kädestä.
Hän ei tiennyt mikä One Piece oli eikä miksi se oli niin arvokas, eikä osannut edes arvailla oliko sitä olemassakaan vai oliko se pelkkä unelma unelmassa. Eikä häntä oikeastaan kiinnostanut. Mutta Luffya kiinnosti. Jos he löytäisivät sen, Zoro haluaisi nähdä sen mielettömän aurinkoisen hymyn joka halkaisisi Luffyn kasvot tämän tarttuessa unelmaansa. Jos he eivät löytäisi sitä...
Hän yrittäisi parhaansa mukaan kerätä kapteeninsa palaset ja saada tämän ymmärtämään, että One Piece tai ei, Luffy oli joka tapauksessa Zorolle se ainoa oikea merirosvokuningas. He olisivat kulkeneet yhdessä koko Grand Linen halki ja valloittaneet Raftelin – sen täytyi tarkoittaa jotakin, eikö niin? Sen täytyi tarkoittaa kaikkea.
Tärähdys ravisutti koko laivaa Going Merryn törmätessä johonkin. Zorolla oli katana kummassakin kädessään jo ennen kuin Usoppin kiljaisu kertoi, että edessä oli jotakin tämän mielestä pelottavaa, mikä voisi toisin sanottuna olla mitä tahansa merihirviön ja tavallisen katkaravun väliltä.
Tällä kertaa se näköjään oli oikea merihirviö, käärmemäinen otus jonka ruumis oli yhtä paksu kuin Going Merryn runko ja kiilteli limaisena tähtien loisteessa. Usopp pommitti sitä hyödyttömästi ritsallaan ja väitti varmistavansa Zoron selustaa.
Zoro haukotteli. Yö oli ollut niin mukava ja rauhallinen, miksi merihirviön oli ilmestyttävä juuri nyt? Se ei edes näyttänyt kovin haastavalta vastustajalta.
”Zoroooo!” Usopp kiljui. ”Tee jotain! Se aikoo rutistaa laivan säleiksi!”
Tarkemmin katsottuna otuksen häntä kohosi merestä Merryn toisella puolen ja hivuttautui hiljalleen mastoa korkeammalle, ja pian se muodostaisi silmukan rungon ympäri. Se ei olisi erityisen hyvä juttu.
Zoro halkaisi otuksen kahtia yhdellä miekanheilautuksella, mikä kävi melkein masentavan helposti. Siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi saanut kunnollista treeniä, mutta toisaalta helppous kertoi että hän oli lähempänä omaa tavoitettaan. Luffyn tähden, ja Kuinan tähden, hän ei voisi tyytyä mihinkään muuhun kuin maailman parhaan titteliin.
Hän onnistui saamaan toisen hirviönpuolikkaan kiinni ennen kuin se vajosi öisen meren mustaan syleilyyn, ja mätkäytti ruhonpalasen kannelle. Pervokokilla olisi aamulla hauskaa valmistaessaan sitä. Kun laivalla oli Luffy ruokittavana, lihaa ei ikinä ollut liikaa.
Kuin ajatukset olisivat kutsuneet Luffyn, tämä ilmestyi kannelle haukotellen. ”Mikä tärähti? Heräsin ja huomasin että tyynyni oli hävinnyt.”
”Hankin vain aamiaista”, Zoro totesi, ravisti katanansa puhtaaksi ja työnsi sen huotraansa.
”Jihuu!” Luffy loikkasi iloisesti Zoron kaulaan ja moiskautti hänen suulleen märän suudelman. ”Zoro on ihan paras! En tiedä mitä tekisin ilman sinua!”
Zoro ei ollut tarkoittanut aiemmilla ajatuksillaan Luffyn tukemisesta aivan tätä, mutta hän ei aikonut valittaa. Luffy oli joka tapauksessa tullut iloiseksi eikä laivaa ollut rutistettu säleiksi, joten kaikki oli parhain päin.
”Sinähän olet ihan kylmä”, Luffy huomasi.
Ehkä sen takin hakeminen olisi sittenkin ollut hyvä idea, mutta Zoro ei aikonut sanoa sitä. Sen sijaan hän raahasi Luffyn sisään ja palasi virkaansa tämän tyynynä loppuyöksi. Pian heidän jaettu ruumiinlämpönsä sulatti hänet mukavasti ja hän vaipui uneen syli täynnä omaa merirosvokuningastaan.
~*~
Of Monsters & Men - King and Lionheart
Taking over this town, they should worry,
But these problems aside I think I taught you well.
That we won't run, and we won't run, and we won't run.
That we won't run, and we won't run, and we won't run.
And in the winter night sky ships are sailing,
Looking down on these bright blue city lights.
And they won't wait, and they won't wait, and they won't wait.
We're here to stay, we're here to stay, we're here to stay.
Howling ghosts they reappear
In mountains that are stacked with fear
But you're a king and I'm a lionheart.
A lionheart.
His crown lid up the way as we moved slowly
Pass the wondering eyes of the ones that were left behind.
Though far away, though far away, though far away
We're still the same, we're still the same, we're still the same.
Howling ghost they reappear
In mountains that are stacked with fear
But you're a king and I'm a lionheart.
And in the sea that's painted black,
Creatures lurk below the deck
But you're the king and I'm a lionheart.
And as the world comes to an end
I'll be here to hold your hand
Cause you're my king and I'm your lionheart.
A lionheart. x8
Howling ghost they reappear
In mountains that are stacked with fear
But you're a king and I'm a lionheart.
And in the sea that's painted black,
Creatures lurk below the deck
But you're the king and I'm a lionheart.
A lionheart. x8
