Kirjoittaja Aihe: Häät, K-11, syömishäiriö, one-shot  (Luettu 1647 kertaa)

O_oka

  • Omituinen mölisiä
  • ***
  • Viestejä: 153
  • Möyy?
    • Tuliaavikko
Häät, K-11, syömishäiriö, one-shot
« : 30.03.2014 22:40:10 »
Nimi: Häät
Kirjoittaja: O_oka
Tyylilaji: angst?
Ikäraja: K11
Varoitukset: Viittaus syömishäiriöön, anoreksiaan

A/N: Elikäs tuli tällainen raapale mieleen yhtenä yönä kun kirjoittelin omiani. Omakohtaista kokemusta anoreksiasta ei ole, joten ei erityisen kuvaavaa tekstiä, kunhan jotain omaa raapaletta.

   Peilistä katsoi lihava nuori nainen, jonka hiukset roikkuivat kasvoilla ja jonka silmät olivat uppoutuneet syvälle pulleiden poskien sisään. Kaksoisleukaa ei saanut pois vaikka miten nosti päätään ylöspäin. Posket oli pyöreät, suu pieni. Korvissa kiilteli renkaat. Vaikka mekko oli kokoa XL se jätti silti makkarat mahan kohdalle. Kangas oli venyvää, mutta tuntui tiukalta. Reidet näyttivät leveiltä ja takamus isolta ja pyöreältä. Ainoa mikä oli pientä, niin jalat. Ne olivat edelleen kokoa 36, ne eivät turvonneet vaikka kaikki muu turposi. Rinnat olivat muhkuraiset ja selkään muodostui makkarat liivien kohdalta. Kyljissä komeilivat jenkkakahvat, joita ei saanut piilotettua mitenkään.
”Sehän näyttää hyvältä” myyjä hymyili ja katsoi kirkkain silmin peilin kautta. Pään pudistus.
”Ei, taidan kokeilla vielä jotain muuta”

   Rekkien välissä kuljeskelua, mekkojen katselua. Mikä olisi hyvä? Kyse oli kuitenkin siskon häistä. Sinne oli pakko mennä, ei voisi lukittautua asuntoonsa ja itkeä itseään uneen. Kutsu oli tullut ja perään soitto, joka varmistaisi osallistumisen.
”Kuulostat kipeältä, onko kaikki ok?” sisko oli kysynyt.
”On... on kaikki hyvin” vastaus oli vaisu, mutta huoleton.
”Ei olla nähnyt pitkään aikaan, joten sun on pakko tulla” sisko hymyili langan päässä.
”Mm, okei”

   Mikään ei tuntunut sopivalta. Ei sininen, ei punainen, ei kirkkaan keltainen. Hartiahuivi pitäisi olla, jotta löysät käsivarret eivät näkyisi kellekään. Löysäkin sen pitäisi olla, ei kireä niin kuin mallinukeilla. Mallinuket olivat niin laihoja, niin nättejä. Oi jos joskus... Nälkä kurni vatsassa, mutta nyt ei saanut syödä. Kaikki sukulaiset olisivat häissä, kaikki jotka olivat joskus katselleet nenäänsä pitkin ja sanoneet pullukaksi. Äiti, isä, mummo ja vaari. Sisko, joka oli aina kehunut ja rakastanut. Pikkuveli. Serkut, joita ei tuntenut. Siskon mies, joka oli silmäillyt ylioppilasjuhlissa.
”Etsitkö jotain tiettyä?” myyjä kysyi.
”Kunhan katselen”

   Kauppa vaihdettiin nopeasti. Aika kului, mekko löytyi. Ei sellainen, mihin olisi kokonaan tyytyväinen, mutta sellainen mikä menetteli. Se oli musta, kaikki sanovat että musta hoikentaa. Mutta musta ei sopinut häihin, ei kun oli kesä ja linnut lauloivat. Häiden aamuna jännitti, sisko näytti kauniilta valkoisessa mekossaan ja hunnussaan. Hän hymyili kunnes huomasi. Silmät täyttyivät kyynelistä ja hänen äänensä vapisi kun hän sai sanottua asiansa.
”Olet taas laihtunut”

   Ja hän halasi minun laihaa ruumistani hellästi,  kuin jokainen luuni ruumiissani saattaisi napsahtaa poikki hetkenä minä hyvänsä. Ja minä kuiskasin hänen korvaansa anteeksipyynnön, koska muutakaan en osannut tehdä.

« Viimeksi muokattu: 30.03.2014 22:44:09 kirjoittanut O_oka »
Sytytä tähdet niille, jotka yötä käy,
joille ei viitat tiellä eikä määrä näy,
jotka kiviin lankee, nousee uudestaan,
joita on monta, monta yli laajan maan.
Sytytä tähdet niille yöhön välkkymään,
joiden taistelua nää ei yksikään.
 -Lauri Pohjanpää