Kirjoittaja Aihe: Bleach: Tulennielijä K-11 ByaIchi, AU 1. luku  (Luettu 653 kertaa)

Aimtist

  • raremagneetti
  • ***
  • Viestejä: 448
Title: Tulennielijä
Author: Aimtist
Fandom: Bleach
Paritus: Byakuya/Ichigo, Renji/Rukia
Ikäraja: K-11
Genre: Drama, romance, AU
Disclaimer: Bleach hahmoineen ja maailmoineen kuuluu Tite Kubolle, minä vain leikin.
AN: Ensimmäinen osa! Tarkoituksena olisi kirjoittaa yksi tai kaksi lukua tämän lisäksi (: Kirjoitettu Byakuyan synttäreiden kunniaksi. Osallistuu haasteeseen OTP10 2.0.


1. luku

”Renji, oletko aivan varma tästä? Mitä jos se tulennielijä ei olekaan tarpeeksi taitava ja hän sytyttää vielä koko paikan tuleen? En usko veljeni olevan yhtään tyytyväisempi juhliinsa, jos hänen kotinsa palaa”, Rukia tivasi kihlatultaan, melko hiljaisella äänellä kuitenkin.

Kaksikko oli siirtynyt sivummalle valmistelemaan illan, Byakuyan juhlien, loppuhuipennusta. Tai ehkä tarkemmin sanottuna, piristettä. Vieraat ja itse syntymäpäiväsankari istuivat pitkien pöytien ääressä puutarhassa. Illallinen oli juuri saanut päätöksensä, ja nyt ihmiset seurustelivat keskenään tai tanssivat. Kaikilla oli hauskaa. Ainakin melkein.

Juhlat olivat menneet täydellisesti, mutta Byakuya ei silti näyttänyt viihtyvän. Mies olisi mielummin vetäytynyt yksin töidensä pariin kuin ollut täällä vieraidensa juhlittavana, kaikki tiesivät sen, mutta Rukia tahtoi kerrankin järjestää juhlat joista hänen veljensäkin nauttisi. Niinpä Renji oli tarjoutunut pyytämään yhtä tuttuaan tulemaan ja piristämään juhlia. Rukia oli epätoivonsa syövereissä suostunut, mutta nyt kun tämä tuttava oli jo matkalla, alkoi nainen tulla toisiin aatoksiin.

”Älä huolehdi, Rukia”, Renji sanoi ja hymyili. Se ei kuitenkaan saanut naista yhtään rauhallisemmaksi. Nuorempi Kuchiki luotti kyllä mieheensä, mutta hän tiesi myös, että Renji osasi välillä olla melkoinen idiootti. Eikä nainen ollut muutenkaan varma, olisiko tulennielentä edes hänen veljensä mieleen.

Punapään puhelin piippasi uuden viestin merkiksi. ”Ichigo on porteilla”, Renji sanoi vilkaistuaan kännykkäänsä.

”Hmm”, Rukia vastasi vilkuillen ympärilleen. Lämmin käsi painautui hänen poskeaan vasten kun lähes punaiset silmät kohtasivat naisen violetit.

”Hei”, Renji sanoi hellästi, ”älä huolehdi. Kaikki menee täydellisesti. Byakuya tulee vielä nauttimaan näistä juhlista enemmän kuin mistään aiemmin. Mistään”, mies vielä painotti ilkikurisesti ja ansaitsi siten läimäytyksen käsivarteensa.

Punapää hymyili ja hieroi kättään. Hymy oli löytänyt tiensä Rukiankin huulille. ”Sitä paitsi, olet nyt sekoittanut tulennielennän ja tulenpuhalluksen. Ichigo hönkäilee parhaimmillaan vain höyryä.”

”Jos hän polttaa jotain, syytän sinua”, Rukia sanoi vakavana, muttei enää niin huolissaan.

”Se käy. Mutta minun pitää mennä päästämään Mansikki sisälle, ennen kuin hän heittäytyy vielä kunnon diivaksi ja marssii takaisin autolleen. Nähdään kymmenen minuutin päästä pohjoispuolen aukiolla. Siellä pitäisi olla tarpeeksi tilaa”, Renji saneli ja painoi huulensa pikaisesti vasten rakastettunsa omia.

”Hmm. Rakastan sinua niin paljon”, Renji kuiskasi suukon loputtua.

Puna levisi neidon poskille, kun tämä läimäytti miestään uudelleen. ”Tiedän. Mutta mene sinä nyt päästämään se Mansikkisi sisälle, kun hän vielä suostuu esiintymään. Minä kerään vieraat.”

”Yes, ma'am”, Renji lausui ja kiiruhti sisälle kartanoon. Se oli nopein reitti pääporteille. Sillä välin Rukia etsi käsiinsä mikrofonin ja aloitti tiedottamisen.

”Hyvät naiset ja herrat”, Rukia lausui sammutettuaan puutarhassa soineen musiikin. Kaikki kääntyivät naista kohti. Nuorempi Kuchiki huomasi, kuinka hänen veljensä, joka hetkeä aiemmin oli jutellut hyvälle ystävälleen ja opettajalleen Jushiro Ukitakelle, katseli sisartaan uteliaana. Sisaruksista vanhempi ei selvästi ollut odottanut juhliltaan enää mitään uutta.

Veljensä yllättämisestä iloitsevan Rukian ääni vahvistui ja hän puhui mikkiin entistä itsevarmemmin. ”Ikävä kyllä joudun häiritsemään hauskanpitoanne. Ruokailun ja rentoutumisen lisäksi meillä on teille vielä eräs esitys ja sitä varten minun on pyydettävä teitä siirtymään perässäni kartanon pohjoispuolella sijaitsevalle aukiolle.”

Yksinkertaisen ohjeistuksensa jälkeen Rukia laski mikrofonin läheiselle pöydälle ja lähti johdattamaan pöydistään nousevaa ja tanssilattialta palaavaa joukkiota aukiolle.

Renji oli ilmeisesti mennesään pyytänyt palvelijoita auttamaan järjestelyissä, koska pimeää talviyötä valaisi kynttilätuikkujen nyt joukko. Tuikkujen valaisema tie johdatti suoraan sovittun paikkaan. He jäivät hetkeksi ihastelemaan palvelijoiden työtä, ja saapuivat siksi pimeälle aukiolle täsmälleen ajallaan. Nyt he vain  odottivat.

Kaikki odottivat uteliaina tulevaa, Rukiakin. Jotkut vieraista alkoivat muutaman hiljaisen minuutin jälkeen liikahdella kärsimättöminä, mutta samassa kaksi aukion ympärille pystytettyä soihtua roihahtivat liekkeihin. Tulen leimahdus sai joukon hätkähtämään, hei eivät olleet nähneet soihtuja pimeässä. Enemmän kaikkia kuitenkin kiinnosti, ketkä liekit olivat oikein sytyttäneet.

Soihdut olivat eri puolilla aukiota, toinen vasemmalla ja toinen oikealla reunalla, kumpikin melko kaukana heistä. Toinen pari leimahti liekkeihin, tällä kertaa lähempänä. Tarkkasilmäisimmät erottivat tatuoinnit ja punaiset hiukset vasemmalla puolella, ennen kuin sytyttäjä siirtyi varjoihin. Kukaan ei oikeastaan  ollut yllättynyt Renjin osallistumisesta, se oli oiva selitys, miksi Rukia oli tiedottanut esityksestä yksin. Mutta entä toisen puolen soihdut, kuka ne sytytti?

Kummallakin puolella syttyi vielä kaksi soihtua, jolloin aukion vierusta alkoi olla hyvin valaistu. Varjot peittivät kuitenkin vielä sen keskustaa. Punahiuksinen mies asteli näkyviin mikrofoni käsissään. Palvelijat olivat Renjin pyynnöstä piilottaneet muutamia kaiuttimia pitkin aukion sisäänkäyntiä, joten miehen ääni kaikui joka puolella yhtä selvänä.

”Hei kaikki ja tervetuloa! Pyytäisin teitä ottamaan mahdollisimman mukavan asennon, käykää vaikka istumaan, ja nauttikaa esityksestä”, punapää puhui suorasanaisesti. Osa vieraista totteli Renjin sanaa sen enempää empimättä, mutta jotkut katselivat kylmää nurmea tyytymättöminä. Samassa heidän takaansa alkoikin virrata palvelijoita, jotka kantoivat vilttejä, joiden päälle istua ja toisia, joiden alla lämmitellä, jos talvi-ilta yltyi liian kylmäksi.

Kuchiki-suvun palvelijat olivat selvästi parhaita, kun he ajattelivat tällaisia yksityiskohtia aivan itse.

Renji, joka oli istuutunut Rukian vierelle yhden viltin päälle vain muutaman metrin päähän synttärisankarista, veti kihlattunsa rintaansa vasten ja asettautui mahdollisimman mukavasti. Tästä illasta tulisi vielä mahtava, hän tiesi sen.

Kun väkijoukko oli vihdoin rauhottunut paikoilleen, välähti pimeässä taas kerran. Yksi uusi soihtu oli sytytetty. Ja vain kolmen-neljän metrin päässä innostuneestä yleisöstä seisoi mustien vaatteiden verhoama nuorimies tämä samainen, vasta sytytetty soihtu kädessään. Vihdoin katsojat saivat tälle varjojen verhoamalle tulenkäsittelijälle kasvot.

Ilmeettömät, kuitenkin melko komeat, kasvot kohtasivat yleisön. Juhlijat seurasivat herkeämättä miehen jokaista liikettä tämän vakavan olemuksen vangitsemina. Oranssit hiukset välkehtivät liekkien lailla pimeässä. Se oli näky, josta jotkut katsojat tuntuivat juopuvan. Byakuya itse myös piti edessään avartuvasta kuvasta, eikä esitys ollut ehtinyt kunnolla edes alkaa.

Aivan ensimmäisenä temppunaan yleisölle nimetön mies vangitsi soihdun liekin kämmenelleen, esitteli sitä hieman ja palautti sen takaisin. Naiset ja miehet ympäri nurmea huokailivat kauhistuneina, mutta nuorukaisen ilmeetön olemus ei muuttunut. Edes pientä merkkiä kivusta ei ollut nähtävissä.

Mies jatkoi liekkien siirtelyä soihdusta toiseen. Käsillään, sormillaan, jopa kielellään! Viimeisin sai yleisön jännittymään oikein kunnolla. He odottivat huutoa, kiroamista tai jotain vastaavaa, koska pakkohan tuon oli sattua! Mutta ei mitään. Sama ilmeettömät kasvot tuijottivat leikittämäänsä liekkiä herkeämättä, hetkeksikään ei mies siirtänyt siitä katsettaan. Kuchikin sisaruksista vanhempi alkoi tuntea kateutta tuota oranssia tulipalloa kohtaan. Tämä oranssihiuksinen mies oli vanginnut hänen kiinnostuksensa ja yhtä lailla hän tahtoi vangita tämän oman.

Höyrytemppuja, lisää liekin siirtelyä ja lopulta myös tulennielentää. Siinä vaiheessa yleisö ei enää hillinnut itseään. He taputtivat jo kesken esityksenkin. Yhtäkkiä, kesken hurraamisien, mies käänsi selkänsä väkijoukolle ja lähti kävelemään kohti aukion laidalla olevia suurempia soihtuja. Tulennielijä siirsi liekin ensin kämmenelleen ja siitä taas pienemmälle soihdulle, jota kantoi käsissään. Varovasti tuntematon sulki huulensa soihdun ympärille.

Byakuyan silmät levisivät. Nuorukainen oli tehnyt saman tempun juuri hetkeä aiemmin, mutta tällä kertaa se oli erilaista. Harmaa katse seurasi edessään avartuvaa eroottista näkyä, kun oranssihiuksinen mies sammutti soihdut yksi toisensa jälkeen.

Kun jäljellä oli enää yksi, kun Byakuya tunsi liekkien siirtyneen soihduista virtaamaan hänen verensä paikalla, kääntyi mies kohtaamaan yleisönsä suoraan. Ruskeiden silmien katse vaelsi kasvomeressä, kunnes ne tuntuivat pysähtyvän hetkeksi Byakuyan omiin. Miesten katseet kohtasivat, ennen kuin tuntematon jatkoi yleisönsä tutkimista.

Aivan yllättäen suuri liekkien joukko halkoi ilmaa. Tulimeri sai yleisön hämmästyksiinsä. He vain tuijottivat muuria, joka heidän ja tulennielijän välille oli muodostunut. Tämä ei ollut enää tulennielentää, tämä oli jo tulenpuhaltamista.

Rukia olisi varmasti lyönyt Renjiä, löisikin myöhemmin, jos ei olisi ollut niin esityksen vangitsema.

Viimeinen soihtu sammui. Aukio pimeni täysin.

Vain hetken ajan hiljaisuus piti paikkaa kotinaan, mutta vain hetken.

Pian yleisö jo hurrasi suureen ääneen. Lyhtyjä kantavat palvelijat ilmestyivät paikalle ja valaisivat taas puutarhan pohjoispuolen. He olivat selväst ammattilaisia, koska tätäkään ei Rukian mies ollut heiltä pyytänyt.

Renji hymyili kihaltulleen, ja hieroi mustelmilla olevaa kättään, liian monta läimäysyä samana iltana, mutta Rukia ei huomannut. Hänellä oli liian kiire tutkia veljensä hankalasti luettavia kasvoja. Naisen oli saatava tietää, pelastiko esitys juhlat, viihtyikö hänen veljensä viimein.

Byakuyan kasvoissa näytti olevan hieman enemmän eloa kuin normaalisti. Harmaat silmät tuntuivat lähes liekehtivän niiden valetaessa tulennielijän kasvoilla ja vartalolla vielä näin esityksen loputtuakin. Hymy levisi Rukian huulille. He onnistuivat! He aivan selvästi onnistuivat!

Samanlainen pieni hymy nousi vanhemmankin Kuchikin kasvoille. Näitä juhlia hän ei missään tapauksessa tulisi koskaan unohtamaan, ei äskeisen esityksen jälkeen. Mies nousi vilttinsä päältä ja lähti kävelemään kohti oranssihiuksista nuorukaista.

Byakuyalla oli selvästi onnea. Juhlat eivät olleet vielä ohitse.
« Viimeksi muokattu: 21.06.2015 23:21:41 kirjoittanut Beyond »
Vain minä kärsin.
Keskellä kirsikankukkien,
vuodatan katkeran kyyneleen.
Valheitasi, siedä en.