Ficin nimi: Paras joulu ikinä
Kirjoittaja: Eririn
Fandom: Hobitti (kirja/elokuva-sekasikiö), Tulen ja jään laulu, Percy Jackson
Genre: Fluff, huumori, perheficci
Ikäraja: S
Paritus: Fileia, Bagginshield, viittauksia Dís/Dwaliniin
Yhteenveto: Thaleian joulut (ja syntymäpäivät) ovat olleet keskimäärin aika kurjia. Tänä vuonna molemmat osoittautuvat paljon tavallista paremmiksi.
Vastuunvapaus: Kaikki, minkä voitte tunnistaa kuuluvan Tolkienille, George R. R. Martinille ja/tai Rick Riordanille, kuuluvat luonnollisesti heille. Omistan vain juonen ja häiriintyneen mielikuvitukseni.
Spin-off ficciini
Sumuvuorten laulu (K-15).
Osallistuu
Jouluhaaste VII:een.
A/N: Aloin kirjoittaa tätä jouluaattona ja sain valmiiksi nyt uudenvuodenpäivän puolella^^ Tapahtuu noin kahdeksan vuotta Sumuvuorten laulun tapahtumien jälkeen, muttei liity siihen oikeastaan mitenkään. Tolkienin aikajanaa sotken oikein kunnolla (koska mun oli pakko saada pikku Frodo mukaan koska äääwww se on niin suloinen! <3). Ja on siirappisin ficci, mitä olen aikoihin kirjoittanut.
Miten Thaleia olikin päätynyt Bilbon ja Thorinin huoneiston keittiöön kuorimaan ja silppuamaan sipuleita, siitä hän ei ollut lainkaan varma. Vasta hetki sitten hän oli ollut Filin kanssa viihdyttämässä Frodoa ja yhtäkkiä heidät oli raahattu auttamaan ruoanlaitossa. Fili paloitteli paistia lihapataa varten. Heidän vieressään Thorin yritti saada nakit pilkottua ilman, että hänen sormensa liittyisivät joukon jatkoksi.
Bilbo pudisti päätään ja lakkasi vahtimasta perunoita hetkeksi. ”Thorin, rakas, ei noin. Sinä haluat asetella paloitellut nakit lautaselle symmetrisesti.”
”Ei, Bilbo,
sinä haluat asetella ne symmetrisesti”, Thorin tuhahti. ”
Minä haluan tehdä
näin.”
Thorin tökkäsi yhden kokonaisen nakin suoraan Bilbon sieraimeen. Fili ja Thaleia purskahtivat nauruun samalla kun Bilbo puhalsi sen ulos ja läimäytti Thorinia hellästi takaraivolle.
”Joka ikinen vuosi”, Bilbo huokasi Thaleialla, joka virnisti.
”Minulle on se ja sama, kinasteletteko te”, hän sanoi. ”Tämä on minulle ensimmäinen kunnon joulu kautta keskitalven juhla, joten en anna minkään pilata tunnelmaa.”
Fili ja Thorin pudottivat veitsensä pöydälle lähes samanaikaisesti ja tuijottivat Thaleiaa järkyttyneinä. Eikö tämä muka ollut ikinä viettänyt kunnollista juhlaa keskitalven aikaan? Mitä se sellainen oli? Tottahan sitä nyt keskitalven juhlaa piti viettää!
”No, sitten meidän pitää järjestää tämän vuoden juhlista ikimuistoiset”, Bilbo totesi ja kävi olohuoneen puolella huutamassa, että Dís kävisi hakemassa Kilin ja Aryan ja alkaisivat koristella huonetta Frodon kanssa. Dwalin toisi kuusen myöhemmin. Frodo pomppasi heti pystyyn innoissaan ja meni auttamaan Dís-tätiä koristeiden esiin kaivamisessa.
”Miten niin tämä on ensimmäinen kunnollinen keskitalven juhlasi?” Thorin kysyi Thaleialta toivuttuaan järkytyksestä.
”Siten niin, että äiti oli isoimman osan ajasta kännissä ja minä jurotin pöydän alla, kun olin pieni”, Thaleia vastasi. ”Sen jälkeen, kun karkasin kotoa, vietin jonkinlaista joulua Luken kanssa, muttei siitäkään mitään tullut, kun ei ollut ruokia.”
”Kai sinä sentään lahjoja olet saanut?” Fili tiedusteli huolestuneena. Thaleia pudisti päätään.
”Enpä oikeastaan. No, yhtenä vuonna sain synttärilahjaksi Zeukselta peitseni, kun minun synttärini ovat vähän ennen joulua, mutta siihen se jäi.”
Fili pani paistin syrjään ja nousi halaamaan Thaleiaa. Eivät kaikki hänenkään keskitalven juhlansa olleet aina mitään ihmeellisiä olleet, mutta joka vuosi äiti oli laittanut ruokaa minkä verran oli pystynyt, ja aina oli ollut lahjoja. Määrä oli vaihdellut, mutta joka vuosi hän ja Kili olivat saaneet jotain. (Filin ikimuistoisin lahja oli hänen ensimmäinen kunnon miekkansa.)
”Öö, okei”, Thaleia inahti ja taputti Filin selkää. ”Okei, Fili, voit lopettaa.”
”No niin, mutta… ei koskaan kunnollista keskitalven juhlaa”, Fili sanoi ja hänen äänensä kuulosti yllättävän tukkoiselta.
”Älä viitsi, ei se ole minua koskaan haitannut”, Thaleia vastasi. ”Enemmän minua haittasi se, että äiti unohti synttärini. Joulukuun kahdeskymmenestoinen, oliko se nyt muka niin vaikeaa muistaa?”
Thorin pamautti nyrkkinsä pöytään niin lujaa, että sen alla hirsiä vedelleet Nymeria ja Thaleian muutama kuukausi aiemmin adoptoima hukanpentu Loki saivat sätkyn pahemman kerran, Bilbon käsi melkein osui kuumalle keittolevylle ja Fili ja Thaleia olivat pompata tuoleiltaan. Loki itse asiassa pelästyi niin pahasti, että se loikkasi suoraan Thaleian syliin turvaan.
”Ei hätää, Loki-pieni, ei mitään hätää”, Thaleia lepersi pennulle ennen kuin katsoi Thorinia ja kivahti: ”Oliko ihan pakko? Nyt tämä pikkuinen tärisee peloissaan jumalat ties miten kauan!”
Thorin ei ottanut Thaleian sanoja kuuleviin korviinsa. ”Miten niin äitisi unohti syntymäpäiväsi?” hän kysyi ja oli kiukkuisempi kuin pitkään aikaan.
Thaleia kohautti olkiaan. ”En tiedä, unohti vain. Eikä ottanut opiksi, kun huomautin asiasta, mutta eipä sillä enää ole mitään väliä.”
Bilbo pyysi nuoria vahtimaan perunoita samalla kun hän raahasi Thorinin olohuoneeseen neuvonpitoa varten. Thaleialle sillä ei ehkä ollut väliä, että hänen syntymäpäivänsä ja keskitalven juhlansa (joulunsa, miten vain) olivat olleet kurjia, mutta heille oli. Ja lyhyen neuvonpidon jälkeen he päättivät yhdessä Dísin kanssa järjestää parhaat juhlat, mitä Ereborissa tai missään muualla oli nähty. Dís alkoikin muitta mutkitta pomottaa Kiliä ja Aryaa oikein olan takaa.
”Äiti, kyllä me osaamme, älä niuhota!” Kili tiuskaisi. ”Me saamme kyllä nämä koristepallot turvallisesti ylös!”
”Olkaakin sitten tarkkoja, miten ne tulevat!” Dís komensi. ”Nämä juhlat ovat erityiset, joten kaiken pitää olla täydellistä.”
Arya kapusi alas Kilin hartioilta ja kysyi: ”Mitä erityistä näissä juhlissa sitten on, kun kaikki on niin tarkkaa?”
Dís selitti kaksikolle saman minkä Bilbo ja Thorin olivat kertoneet hänelle. Kili ja Arya katsoivat toisiaan nopeasti ja panivat sitten uudestaan toimeksi. Kyseisen päivän keskitalven juhlan lisäksi heidän piti pitää huolta siitä, että Thaleian syntymäpäivä seuraavana päivänä olisi ikimuistoinen. Bilbo ja Thorin palasivat keittiöön, jossa Thaleia ja Fili kiistelivät parhaillaan, missä järjestyksessä sipulit ja lihat piti lisätä pataan. Dís hymyili kinalle ja jatkoi köynnösten kiinnittämistä seinälle, kunnes tunsi jonkun nykivän leninkinsä helmaa. Hän katsoi alas ja kohtasi Frodon surumielisen katseen.
”Onko se totta, mitä Bilbo-setä ja Thorin-setä sanoivat?” Frodo kysyi pienellä äänellä. ”Eikö Thaleialla ole ollut kunnollisia syntymäpäiväjuhlia?”
Dís nosti Frodon syliinsä. ”Voi pikkuinen, valitettavasti se on totta. Mutta nyt meillä on mahdollisuus korjata asia. Autatko minua kattamaan pöydän ja sen jälkeen koristelemaan kuusen, mikäli Dwalin suvaitsee näyttää ruman naamansa?”
Frodon ilme kirkastui. ”Ilman muuta, Dís-täti! Käyn hakemassa aterimet!”
Dís hymyili katsellessaan, miten Frodo juoksi keittiöön, jossa Bilbo parhaillaan selitti Filille ja Thaleialle, miten sipulit menivät pataan ensin, koska lihat piti paistaa ennen kuin ne voisi lisätä joukkoon.
Jonkin ajan kuluttua Dwalin saapui, vihdoin ja viimein, kuusi mukanaan yltä päältä lumessa. Thaleia ei ollut ääneen sanonut koko asiaa, mutta hän oli hiukan yllättynyt siitä, että Keski-Maassakin harrastettiin joulukuusia (tai mikä ikinä niiden vastine olikaan). Tästä Thorin sai tekosyyn livahtaa keittiöstä ja jättää Fili ja Thaleia Bilbon armoille. Hänen piti panna kuusi pystyyn. Fili mulkoili enoaan ja vannoi kostoa.
Thaleia painoi kätensä Filin kädelle ja sanoi: ”Rauhoitupas nyt. Täytyy toimia niin, ettei jää todisteita.”
”Toivon teidän itsenne takia, että tuo on vitsi”, Bilbo sanoi. ”Minulla on iso puukauha, enkä pelkää käyttää sitä.”
”No tietenkin se oli vitsi!” Thaleia huudahti. Hän kuitenkin vilkaisi Filiä heti kun Bilbo kääntyi poispäin ja kohotti kulmiaan kuin sanoakseen: ”Ei muuten ollut.” Mutta mahdolliset kostot he järjestäisivät vasta ruoan jälkeen. Ei ollut mitään järkeä sotkea yhteistä juhlapäivällistä, he saisivat vain Bilbon vihat päälleen. Niinpä Thaleia alkoi leipoa kaura-rusinakeksejä jälkiruoaksi (hänen henkilökohtainen bravuurinsa jälkiruokien saralla) samalla kun Bilbo paistoi lihoja. Fili jatkoi enonsa urakkaa nakkien kanssa.
Olohuoneen puolella oli melkoinen hässäkkä, kun Kili, Arya ja Frodo yrittivät kaikki kolme koristella kuusta samanaikaisesti. Dísille, Thorinille ja Dwalinille palasivat elävästi mieleen kaikki ne keskitalven juhlat, kun pojat olivat olleet polvenkorkuisia. Tosin niihin verrattuna tämänvuotinen oli pientä. Kili ei koskaan tosissaan riidellyt Aryan kanssa, ja Frodo oli niin pieni, ettei hän oikeasti ollut kenenkään tiellä. Sitä paitsi vähän ajan päästä kolmikko sai sovittua, että jokainen heistä panisi vuorollaan yhden koristeen kuusen oksille.
”Milloin avataan lahjat?” Frodo kysyi nykien jälleen Dísin leningin helmaa. ”Avataan ennen ruokaa, jooko?”
”Tietenkin”, Dís vastasi. ”Eihän se nyt sovi, että joudut odottamaan.”
”Dís, aiotko hemmotella pojan pilalle?” Thorin kysyi vain puoliksi tosissaan. Dís tuhahti.
”Aion paapoa Frodoa kunnes saan lapsenlapsia – ja sen jälkeenkin”, hän vastasi veljelleen. ”Tosin näillä näkymin kestää ikuisuus, ennen kuin minusta tulee mummi, Kili kun on vielä sen verran nuori ja Fili…”
Dís ja Thorin vilkaisivat molemmat keittiön suuntaan. Filin ja Thaleian suhde ei ollut kehittynyt lainkaan toivotulla tavalla. He flirttailivat toisilleen jatkuvasti ja katsoivat toista kaihoten, kun toinen ei huomannut, mutta kumpikaan ei tuntunut haluavan tehdä lopullista aloitetta. Se alkoi pikkuhiljaa käydä rasittavaksi.
”Onko ruoka kohta valmista?” Dwalin kysyi. ”Kuolen nälkään eikä tuon paskiaisen raahaaminen ollut maailman helpoin homma.”
”Dwalin, pidä pienempää suuta!” Dís kivahti. ”Täällä on lapsi paikalla! Ja tiedoksesi Bilbo, Fili ja Thaleia huhkivat keittiössä hiki hatussa.”
Dwalin murahti jotain epämääräistä vastaukseksi juuri ennen kuin Bilbo tuli ilmoittamaan, että ruoka olisi noin puolen tunnin kuluttua valmista.
”Lahjat?” Frodo tiedusteli innokkaasti, ja sai kuin saikin tahtonsa läpi.
~..~
Illemmalla kaikki olivat rauhoittuneet. Dwalin lähti jossain vaiheessa viettämään loppuiltaa veljensä kanssa, olihan kyseessä perhejuhla. Thaleia pani merkille, miten Dís yritti salata selvän pettymyksensä, mutta huonoin tuloksin. Kili ja Arya olivat nukahtaneet matolle takan eteen vierekkäin, välissään Frodo, joka leikki yhä innokkaasti puisella lohikäärmeellä, jonka Bofur oli veistänyt.
”Nyt kun vielä sataisi lunta”, Bilbo huokasi samalla kun nojasi sohvalla Thorinin käsivartta vasten. Thaleia virnisti itsekseen ja pyöräytti oikeaa kättään parvekkeen oven suuntaan. Ei kulunut kauankaan kun lumihiutaleet alkoivat leijailla taivaalta.
Thorin hymähti. ”Thaleia, sinäkö tuon teit?”
”Pohjoisesta oli muutenkin tulossa lumisaderintama”, Thaleia vastasi reippaasti. ”Minä vain avitin sitä hiukan.”
”No, niin kauan kuin et aiheuta myrskyjä”, Thorin totesi. ”Niitä on ollut aivan tarpeeksi yhdelle vuodelle.”
Thaleia laski nukkuvan Lokin lattialle Nymerian viereen ennen kuin nousi, veti hupparin niskaansa ja lähti ulos parvekkeelle. Bilbo ja Thorin viittoivat Filiä niin hiljaa kuin pystyivät menemään perään. Fili tuijotti kumpaakin epäluuloisesti hyvän aikaa, mutta nousi lopulta. Hänellä oli muutenkin jotain annettavaa Thaleialle, kunhan hän vain saisi kerättyä rohkeutta todella antaa se tälle.
Lumi leijaili hiljakseen ja erottui hyvin pimeällä taivaalla. Laakson kaupungissa näkyi muutamia valoja siellä täällä, mutta kaikki viralliset juhlallisuudet olivat jo ohi ja varsinkin lapsiperheet olivat jo vetäytyneet koteihinsa nukkumaan. Thaleialle tuli mieleen eräs pikkukaupunki Yhdysvalloissa, jonka hän oli nähnyt kukkulan laelta joulun aikaan. Tämä näky oli sitäkin kauniimpi.
”Oliko pohjoisesta todella tulossa lumisateita?” Fili kysyi niin äkisti, että Thaleia hätkähti niin, että kaatui parvekkeen kaidetta vasten. Vilkaistuaan nopeasti taakseen hän alkoi kuitenkin nauraa.
”Ei ollut, mutta älä kerro kellekään”, Thaleia vastasi varmistettuaan, ettei kukaan kuullut. ”Minulla on nämä asiat hallussa paremmin nyt, ei huolta.”
”Pakko uskoa, kun tätä keliä katselee”, Fili virnisti. ”Kaunein lumisade minkä olen ikinä nähnyt.”
Thaleia nauroi lisää ja tuuppasi Filin hartiaa. ”Että viitsitkin imarrella”, hän sanoi. ”Vaikka täytyy sanoa, että tällä kertaa onnistuin aika kivasti.”
Samassa he kuulivat Thorinin voihkaisevan äänekkäästi ja pian sen perään huutavan: ”Voi hyvä elämä, suudelkaa nyt jo! Tehän olette pahempia kuin minä ja Bilbo aikoinaan!”
”Thorin!” Bilbo sähähti ja Dís repesi niin äänekkääseen nauruun kuin oli mahdollista herättämättä Kiliä ja Aryaa.
Fili katsahti Thaleiaan huvittuneena ja kysyi: ”Kerrommeko heille?”
”Mitäpä sitä enää salailemaan”, Thaleia vastasi olkiaan kohauttaen. Sitten hän pisti päänsä parvekkeen oviaukkoon ja ilmoitti: ”Hahhaa, me ollaankin askelta teidän edellä!”
”Anteeksi kuinka?” Thorin kysyi.
”Thaleia tarkoittaa, että olemme olleet yhdessä jo hyvän aikaa”, Fili selvensi harvinaisen itsetyytyväinen ilme kasvoilleen hiipien, kun hän nautti miten aikuisten silmät laajenivat ällistyksestä. Thaleia puolestaan melkein taipui kaksinkerroin pidätellystä naurusta. Thorin nimittäin aukoi suutaan osaamatta sanoa mitään, joten Bilbo oli se, joka sanoi ääneen sen, mitä heillä kaikilla oli mielessään.
”Hyvän aikaa?”
”Suunnilleen kohta kaksi kuukautta, mutta joo”, Thaleia vahvisti. ”Ja ennen kuin kysytte, me pidettiin se salassa, koska emme halunneet tehdä isoa numeroa koko asiasta.”
”Olkaas nyt kaikki hiljempaa”, Dís huomautti. ”Ellette ole sattuneet huomaamaan, täällä on nukkuvia lapsia.”
Ja totta, Frodo oli jossain välissä nukahtanut Kilin kylkeen puristaen lelulohikäärmettään rintaansa vasten. Bilbo huokasi itsekseen, nosti pojan syliinsä ja vei tämän omaan sänkyyn nukkumaan. Samaan aikaan Thorin yritti saada suustaan jotain, jonka olisi voinut laskea puheeksi, mutta tuloksetta. Dís sen sijaan halasi esikoistaan lujasti ja sanoi: ”Jo oli kuulkaa aikakin. Minä luulin jo, ettette koskaan tajua kuuluvanne yhteen.”
Thaleia punastui hiukan, mutta oli hyvillään Dísin sanoista.
”Tietääkö kukaan muu vielä?” Thorin sai vihdoin ja viimein kysyttyä.
Fili nyökkäsi. ”Kili, luonnollisesti, samoin Arya ja Gimli. Ja Frodo itse asiassa sai meidät kiinni, kun suutelimme talleilla pari päivää sitten.”
”Eikä teille tullut missään vaiheessa mieleen kertoa?”
”Minähän sanoin, ettei me haluttu tehdä tästä numeroa!” Thaleia kivahti. ”Pitääkö se vääntää rautalangasta?”
Fili ja Dís katsoivat toisiaan pikaisesti ja päättivät sanattomasti, että Filin oli paras viedä Thaleia muualle, ihan varmuuden vuoksi. Suuttuessaan Thaleia saattoi nimittäin hyvin aiheuttaa hirmumyrskyn sisätiloissa ja Dís oli niitä sotkuja siivonnut kylliksi koko loppuelämänsä tarpeiksi. Tänään hän ei halunnut siivota enää yhtään. Niinpä Fili otti Thaleiaa kädestä ja raahasi tämän pois huoneistosta samalla kun Dís hämäsi Thorinia tarjoamalla tälle keksejä. Kovin kauas Fili ja Thaleia eivät menneet – kruununperilliselle varatun huoneiston kohdalla Fili työnsi oven auki ja he menivät sisään.
”Kiitos”, Thaleia sanoi. ”Nyt minun ei välttämättä tarvitse kuristaa enoasi.”
Fili tyrskähti sytyttäessään takkaa. ”Et pystyisi siihen, sanonpa vain. Olisin pikemminkin huolissani siitä, että aiheuttaisit hänelle kuolettavan sähköiskun.”
”Hyvä pointti”, Thaleia myönsi ja istui sängylle. ”Itse asiassa oli ihan hyvä, että häivyttiin. Minulla on sinulle jotain. Ei se mitään ihmeellistä ole, mutta sen verran henkilökohtaista kuitenkin, etten halunnut antaa sitä muiden nähden.”
”Totta puhuen minullakin on sinulle jotain”, Fili vastasi. ”Tai oikeastaan kaksikin asiaa.”
Thaleia kohotti kulmiaan hiukan epäluuloisena, joten Fili kiirehti jatkamaan: ”No kun sinä sanoit, ettei sinulle ole ollut kovin hauskoja tai muistelemisen arvoisia keskitalven juhlia tai syntymäpäiviä, niin päätin antaa sinulle jotain, joiden ansiosta muistat tämän päivän.”
”Pliis sano, ettet suunnittele mitään, mikä sisältää alastomuutta”, Thaleia pyysi. ”Niin söpö peppu kuin sinulla onkin, minä en ole valmis.”
Fili pyöritteli silmiään. ”En suunnittele, pois se minusta. Vaikka on silti mukava kuulla, että takamukseni miellyttää silmääsi.”
Thaleia tuhahti. ”Okei, älä luule itsestäsi liikoja, vaikka pidänkin pepustasi. Lupasit minulle synttäri- ja joululahjan, joten antaa tulla.”
Puhuessaan Thaleia oli kaivanut housuntaskustaan pikkuisen paketin, niin pienen, että Fili oli varma, että se menisi rikki jos hän ottaisi sen vastaan. Hänen oma pakettinsa oli isompi ja Thaleia silmäili sitä kiinnostuneena.
”Avaa sinä ensin”, Thaleia pyysi ja antoi paketin Filille. Tämä avasi sen hyvin varovasti, jotta ei rikkoisi sen sisältöä, mutta kuorittuaan paperikääreen pois hän alkoi hymyillä. Thaleia oli antanut hänelle lieriönmuotoisen hiussoljen. Se oli terästä ja kultaa ja siinä oli hiukan keskustan alapuolella yksi ainoa sinertävä opaali. Myönnettävästi se oli muodoltaan hiukan toispuolinen ja aika karkea, mutta Fili tiesi Thaleian yrittäneen, ja se oli tärkeintä.
”Se on kaunis”, Fili ilmoitti ja tuuppasi Thaleiaa kevyesti toisella kädellään.
”Minulta oli mennä hermot sen kanssa tosi monta kertaa”, Thaleia kertoi. ”Hiussoljen takominen ei tosiaan sovi tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivälle. Kili viimeisteli sen, siksi se näyttää edes jollain lailla siedettävältä.”
”Älä viitsi”, Fili huokasi. ”Se on ihan oikeasti kaunis, erityisesti koska siitä näkyy, että teit parhaasi. Kiitos.”
Thaleia punastui ja painoi katseensa alas. Hän oli totta tosiaan tuskaillut koko pahuksen soljen kanssa kaksi viikkoa ja sinä aikana oppinut kunnioittamaan kääpiöiden kärsivällisyyttä ja tarkkuutta ihan uudella tavalla. Mokoma puuha oli niin tarkkaa ja jotenkin kääpiöt vain osasivat takoa pikkuruisia ja kauniita esineitä isoilla käsillään. Thaleialla ei riittänyt käsityskyky ymmärtämään, kuinka se oli mahdollista.
”Nyt on kai minun vuoroni”, Fili sanoi ja pani ympyränmuotoisen paketin Thaleian syliin. ”Tunnustan, etten tehnyt sitä alusta alkaen itse, mutta suurin osa on omaa työtäni.”
”No nyt minun mielenkiintoni heräsi”, Thaleia virnisti ja repi paperin auki. Paketista paljastui hopeainen tiara – ei, se ei ollut vain hopeaa, Thaleia tajusi. Se hohti liian täydellisesti. Hän kurtisti kulmiaan ja katsoi Filiä. ”Onko se –
mithriliä?”
Fili nyökkäsi. ”Kesti ikuisuus löytää tuo aarrekammiosta. Vanne on ikivanha, mutta kaikki koristeet tein itse.”
Thaleia nosti tiaran silmiensä tasolle ja näki, miten siihen oli pakotettu pilviä ja salamoita. Keskellä oli vesipisaran muotoinen safiiri ja sen molemmin puolin helmistä muodostetut lumihiutaleet.
”Tässä oli taatusti jumalaton työ”, Thaleia sai sanottua. Fili vain kohautti olkapäitään.
”Iso kyllä, mutta ei nyt sentään jumalaton. Kokeile sitä, niin näen, pitääkö kokoa muuttaa.”
Kävi ilmi, ettei tiaralle tarvinnut tehdä mitään. Se istui kuin valettu, eikä Thaleia voinut olla tuntematta oloaan kuin prinsessaksi se päässään. ”Se on ihana”, hän sanoi ja halasi Filiä. ”Paras joulu ikinä!”
”Hyvä kuulla”, Fili vastasi ja avasi yhden leteistään. ”Kiinnittäisitkö tämän hiuksiini?” hän kysyi ja ojensi solkea Thaleialle. Tämä nyökkäsi ja alkoi letittää Filin hiuksia uudestaan keskittynyt ilme kasvoillaan. Toimenpide ei kestänyt viittä minuuttia kauempaa, Thaleia kun oli jo sen verran tottunut letittämään Filin hiuksia. Tämän partaa hän ei vielä ollut saanut laittaa. Ilmeisesti se oli jo sen verran intiimiä, että sitä sai tehdä vain, jos pari oli seurustellut pitkään tai oli avioliitossa, eikä sitä laskettu, että Fili ja Thaleia olivat tunteneet toisensa reilut kahdeksan vuotta. Vaikka ei sillä ollut Thaleialle sen suurempaa merkitystä. Kyllä hän jaksoi odottaa.
Thaleia viimeisteli letin ja kiinnitti soljen. Vähän hassultahan se näytti, kun se oli vino, mutta hän oli silti tyytyväinen saavutukseensa. Toista vastaavaa hän ei kuitenkaan valmistaisi edes kuolleen ruumiinsa yli, yhdessäkin soljessa oli liikaa verta, hikeä ja kyyneliä.
”Noin”, Thaleia sanoi. ”Se näyttää ihan kivalta, ei ollenkaan niin kamalalta kuin kuvittelin.”
”Thaleia, ensimmäiseksi soljeksi se on oikein hieno”, Fili tokaisi. ”Minä tiedän kyllä, miten vaikea sellaista on takoa ja verrattuna minun ensimmäiseen yritykseeni se on oikeastaan täydellinen.”
”No kiitos”, Thaleia virnisti. ”Ai niin! Sinähän sanoit, että sinulla on minulle toinenkin lahja.”
”Totta. Ojenna kätesi ja sulje silmäsi”, Fili pyysi. Thaleia teki työtä käskettyä ja kohta Fili pudottikin hänen kädelleen jotain pientä. Hetkinen, Thaleia tunnusteli esinettä. Ei kai se vain ollut sormus?
Thaleia avasi silmänsä. Kyllä, se oli sormus, muttei aivan sellainen, mitä hän oli kuvitellut. Thaleialla meni hetki tajuta asia, mutta kyseessä oli Filin sinettisormus.
”Joo ei kai tämä ole kosinta?” Thaleia möläytti ennen kuin ehti hillitä kielensä.
”Mitä? Ei, Durinin tähden, ei!” Fili kiirehti vastaamaan. ”Ei, se on pikemminkin lupaus siitä, että tästä hetkestä eteenpäin olet elämäni tärkein asia.”
”No voi hitto”, Thaleia naurahti. ”Mitä helvettiä minä nyt keksin
sinulle synttärilahjaksi? Tästä on paha panna paremmaksi, vaikka tämä on varmaan minulle vähän liian iso. Ei kun odota!”
Thaleia nousi ja penkoi reppuaan, kunnes löysi sieltä hopeisen kaulaketjun. Hän avasi sen ja pujotti sen sormuksen läpi. ”Noin. Tämän pitäisi toimia.”
Fili nyökkäsi hymyillen. ”Jotain tuollaista minullakin kävi mielessä, koska sinulla tosiaan on ohuemmat sormet kuin minulla.”
Thaleia istui takaisin sängylle ja kiskaisi Filin viiksileteistä lähemmäs. ”Fili, pää kiinni.”
Ja Fili tekikin työtä käskettyä, mutta vain koska hänellä oli liian kiire suudella Thaleiaa. Tämä ei voinut olla hihittämättä kesken kaiken, sillä Filin parta kutitti hänen kasvojaan.
”Tämä tosiaan oli kirkkaasti paras joulu ikinä”, Thaleia kuiskasi kun he erkanivat toisistaan hetkeksi.
”Ja hyvää syntymäpäivää, Thaleia”, Fili lisäsi ja suuteli tyttöä uudestaan.
A/N2: Basically Loki oli ensimmäinen nimi, joka päähäni pälkähti, ja ihan hyvinhän Thaleia voi olla Avengers-fani.
Ja btw Dean O'Gormanilla on ihan oikeastikin tosi söpö peppu <3