Kirjoittaja Aihe: Bleach: Yhdessä K-11 Renji/Rukia  (Luettu 682 kertaa)

Aimtist

  • raremagneetti
  • ***
  • Viestejä: 448
Bleach: Yhdessä K-11 Renji/Rukia
« : 31.12.2013 23:42:39 »
Title: Yhdessä
Author: Aimtist
Fandom: Bleach
Ikäraja: K-11
Paritus: Renji/Rukia (mainintoja ByaIchi:sta)
Genre: Romance
Disclaimer: Bleach hahmoineen ja maailmoineen kuuluu Tite Kubolle. Minä vain leikin.
AN. Osallistuu haasteeseen Sana/kuva/lause10 (7. "Miksei oikeassakin elämässä voi 'kelata taaksepäin'?" - Miley Cyrus)

Renji ja Rukia makoilivat sängyllä sylikkäin jälkihehkussa paistatellen. Valkoinen lakana oli kiedottu kummankin ympärille eikä Rukia keksinyt paikkaa, jossa hän olisi sillä hetkellä mielummin ollut.

”Miksei oikeassakin elämässä voi 'kelata taaksepäin'?”

Hymy, joka oli hiljalleen lipunut naisen huulille katosi tatuoidun punapään sanojen seurauksena. Naisesta tuntui kuin kylmää vettä olisi heitetty hänen kasvoilleen. Renjin kattoon suunnattu katse vain vahvisti kylmyyttä, joka tuntui leviävän pitkin neidon vartaloa, kaikkialle.

Rukian jännittyminen Renjin rintakehää vasten sai punapään siirtämään katseensa sylissään olevaan naiseen. Vasta silloin sanojen kaksoismerkitys iskeytyi luutnantin tajuntaan. Kauhistuneena mies veti Rukian entistä tiukempaan syleilyyn.

”Anteeksi”, hän kuiskasi. ”En tarkoittanut sitä sillä tavalla. En kadu tämän illan tapahtumia, en kadu meitä. Päinvastoin. Jos voisin 'kelata taaksepäin', tekisin sen jotta voisin olla rohkeampi. En tuhlaisi aikaa enää epäröintiin, kun vaihtoehtona on saada sinut käsivarsilleni.”

Puna koristi Renjin poskia, kun hän viimein lopetti. Sama heleä väri oli levinnyt myös Rukian kasvoille.

”Idiootti”, nainen sanoi ja mottasi punapäätä hellästi. Hymynkaarre kuitenkin kareili naisen huulilla, kun hän jatkoi: ”Älä huolehdi menneestä, sille ei voi enää mitään. Huolehdi mielummin tulevasta. Kuten siitä, miten ajattelit kertoa veljelleni, että seurustelemme.”

Pieni hymynkaarre oli nopeasti muuttunut lähes sadistiseksi virneeksi. Renjiä ei kuitenkaan huolettanut.

”Miksi huolehtia tulevasta, kun minulla on nyt kaikki mitä voisin haluta? Ja mikäli pelkäisin koko ajan sen kaiken menettämistä, sinun menettämistäsi, en voisi elää. En oikeasti. Jolloin olisi se ja sama, onko minulla sinua, koska omistaisin tulevaisuuteni pelolle.”

Rukia oli hämmästynyt. Renji lausui jo toistamiseen syvällisiä ja jokseenkin viisaita sanoja. Mitä miehelle oli tapahtunut?

”Tosin”, punapää aloitti hieman hermostuneena, ”olisin kiitollinen, jos et pakottaisi kertomaan sitä yksin. Toisin kuin Ichigolla, minulla ei ole halua kohdata veljesi bankaita. En minäkään niin hullu ole.”

Neitokainen naurahti punapään sanoille. Rukia oli ehtinyt jo huolestua, mutta sama mies Renji vieläkin oli. Muutamat viisaat sanat eivät faktoja muuttaneet.

Tummahiuksinen keiju kierähti ympäri punapään syleilyssä, painautui vielä lähemmäs toista vasten ja liitti heidän huulensa tiukasti yhteen. Kummankin silmät sädehtivät, kun he sulautuivat toista kertaa saman yön aikana yhdeksi. Se olkoon sen illan loppuhuipennus, kuten myös kaikkien yksinäisten vuosien. Tästä lähtien he olisivat yhtä, eikä kukaan voisi heitä erottaa.

Ei sota, eivät kilpailijat, ei kapteeni Kuchiki (Renjin mielestä tämä voisi muutenkin painua häiriköimään enemmän tai vähemmän masokistista ja huonon miesmaun omistavaa Ichigoa), ei aika. He kaksi olivat nyt yhtä.

Kohtalo kumartakoon heille kahdelle, koska he muovaisivat oman tulevaisuutensa, yhdessä. Erottamattomina. Välittämättä maailmasta ja sen huolista.

”Yhdessä”, kuului lupaus.

”Yhdessä”, oli vastaus.

Yhdessä, erottamattomina, voittajina.


« Viimeksi muokattu: 21.06.2015 23:22:14 kirjoittanut Beyond »
Vain minä kärsin.
Keskellä kirsikankukkien,
vuodatan katkeran kyyneleen.
Valheitasi, siedä en.