Kirjoittaja Aihe: Percy Jackson: Perhesiteet 9/? (3.3.-15), S  (Luettu 5951 kertaa)

Kuolotar

  • Luonnonlapsi
  • ***
  • Viestejä: 596
  • Juhlatuulella
Vs: Percy Jackson: Perhesiteet 7/? (10.4.-14), S
« Vastaus #20 : 09.06.2014 17:44:39 »
Oi aivan ihana

Pidän kovasti Percy jackson sarjasta ja oli ihana löytää tämä kokoelma, mikä käsittelee jumalia ja heidän lapsiaan. Varsinkin kun näkemykset oli kerrottu jumalvanhemman kautta se toi tähän sen herkullisuuden, mitä he ajattelisivat lapsistaan. Moni vanhemmista oli minusta hyvin pecy jacksonin tuntuinen, mikä vain paransi lukukokemusta. Pidin ehdottomasti Luken ja Hermeksen hetkestä se oli söpö ja loi ihanan vastakaiun kirjojen viha/katkeruus/rakkaus isä poika suhteelle. Kirjoitat hyvä tekstiä ja minä tykkäsin tästä ideasta.

Kuolotar
Maailma on täynnä houkuttelevia kiusauksia, kykenetkö vastustamaan niitä vai vievätkö ne sinut mukanaan!

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 207
Vs: Percy Jackson: Perhesiteet 7/? (10.4.-14), S
« Vastaus #21 : 21.06.2014 12:43:52 »
Kuolotar: Kiitos kommentistasi! Ihanaa, kun pidit näistä ja olivat mielestäsi kirjojen mukaisia.:) Toivottavasti tulet taas jatkossakin kommentoimaan :)

AN: Jaaha. Tässä on taas näköjään vierähtänyt useampikin viikko. Haha, mulla meinas loppua ideat kesken xD Koska, "isoista" jumalista ei oo enää kovin montaa jäljellä miinus sitten Hestia ja Artemis, joilla ei ole lapsia ollenkaan. Eikös tässä ole enää Poseidon ja Dinosyos jäljellä?  :D Sitten täytyykin siirtyä muihin jumaliin, jos heistä vain keksii mitään.

Tämän shotin kanssa sainkin painia jonkin aikaa :D Oikeesti, ensin ei olisi edes huvittanut kirjoittaa tätä, koska mullahan on siellä Aamuyön utu silmissäs- kokoelmassa jo yksi Athene/Annabeth äiti/tytär shotti. Etenkin kun tuntuu, että se aiempi onnistu vielä paremmin  kuin tää, niin oisin vain halunnu kopsata sen tänne xD

Huhhuh, sainpahan kuitenkin valmiiksi. Toivottavasti pidätte.

8.

Athene ja Annabeth

Seitsemän vuotias Annabeth kyyhötti mahdollisimman huomaamattomana kirjaston nurkassa suuren kirjakasan takana, täysin uppoutuneena sen hetkiseen kirjaansa. Harmaat silmät seurasivat tekstiä päättäväisesti, kulmien välillä rypistyen kirjainten sekoittuessa toisiinsa. Annabeth oli kuitenkin päättänyt oppivansa kirjan asiat ja häntä eivät lentävät kirjaimet pysäyttäneet.

Tytön valkoinen paita oli likaantunut lähes harmaaksi ja farkut olivat jo melko risaiset. Vihreässä tuhruisessa repussaan oli Annabethin tämän hetkinen ainut ase hirviöitä vastaan, vasara. Tytön olkapäät olivat jännittyneet ja koko olemus kieli samanaikaisesta keskittymisestä sekä valppaudesta.

Siksi Annabeth säikähtikin pahan kerran kuullessaan kevyen yskähdyksen edestään. Tyttö nosti hetkessä pelästyneen katseensa, toisen käden etsiessä repun suuta.

Edessään Annabeth näki kauniin naisen, jolla oli samanlaiset harmaat silmät ja analysoiva katse kuin hänellä itsellään. Nainen oli pukeutunut yksinkertaisiin vaatteisiin, harmaaseen t-paitaan ja valkoisiin housuihin ja hiukset tämä oli nostanut asialliselle nutturalle.

Tyttö huomasi päättämättömyyden valtaavan itsensä. Toisaalta hänestä tuntui, että hänen kuuluisi tuntea nainen, mutta samaan aikaan toinen osa hänen aivoistaan kirkui: VAARA! JUOKSE!

Jännittyneenä Annabeth istui hievahtamattakaan paikallaan ja tuijotti kiinteästi edessään seisovaan naiseen. Annabeth liikautti hermostuneena tärisevää kättään jossa piteli vasaraa ja nainen kohotti toista kulmaansa huvittuneena.

Nainen, haluamatta kuitenkaan säikäyttää lasta turhaan, kumartui rauhallisesti lapsen puoleen ja vilkaisi kirjaa, jota tämä oli lukemassa. Viileän harmaat silmät skannasivat tekstiä nopeasti, eikä Annabeth voinut olla tuntematta pientä kateellisuutta noin vaivattomasta lukemisesta.

Pian nainen nyökkäsi ja hymyili lapselle hyväksyvästi.

”Minä olen lady Athene. Olen myös sinun äitisi.” Athene sanoi suoristuessaan. Tiukat silmät katsoivat Annabethiin vaativasti, kunnes tyttö nyökkäsi hieman skeptisesti. Silti hän huomasi uskovansa naisen puhuvan totta.

”Näen sinussa suurta potentiaalia, joten olen päättänyt auttaa sinua matkallasi.” Jumalatar jatkoi. ”Käytä älyäsi ja pysy aina valppaana. Taitavista matkaseuralaisista voi olla hyötyä tarvittaessa, muista se. Mutta valitse viisaasti, tyttäreni.” Athene katsoi Annabethia hetken arvioivasti, ennen kuin kumartui silittämään lapsensa vaaleita hiuksia nopeasti. Annabeth sulki silmänsä ja kallisti päätään vasten harvinaista hellää kosketusta.

”Uskon, että teet minut vielä ylpeäksi.” Athene sanoi lopuksi ja kun Annabeth avasi silmänsä, jumalatarta ei enää näkynyt missään.

~*~

Kommenttia saa taas heittää kehään ^^

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 397
Vs: Percy Jackson: Perhesiteet 8/? (21.6.-14), S
« Vastaus #22 : 24.06.2014 23:21:53 »
Heitän mielelläni kommenttia kehään!

Annabeth ja Athene ovat alusta asti olleet se kaksikko, jota olen odottanut eniten, vaikka sulta löytyykin jo yksi teksti heistä. Tämä ja se toinen, joka löytyy Aamuyön utu silmissäs -kokoelmastasi ovat kuitenkin sen verran erityyppisiä, että on aivan turhaa vertailla näitä keskenään. Hyvinhän kirjoittaminen tuntui sujuvan ilman kopioimistakin, saat olla ihan tyytyväinen! Vai luotatko sä enää mielipiteeseeni, kun pidän kaikista tekeleistäsi? :D

Tykkäisin siitä, kuinka tämä ficci sijoittui selkeästi johonkin tiettyyn paikkaan, joka on kaiken lisäksi vielä tuttu jokaiselle. Kirjasto on varmasti luontainen paikka Annabethille, jo seitsemän vuoden ikäisenäkin. Josta tulikin mieleen yksi pieni yhdyssanavirhe:
Seitsemän vuotias Annabeth kyyhötti mahdollisimman huomaamattomana kirjaston nurkassa...
Seitsemänvuotias yhteen.

Ideana tämä oli aivan ihana ja olisin voinut kuvitella jotain tämän kaltaista ihan alkuperäiseen kirjaankin asti. Kohtaaminen oli odotettavissa ihan alusta alkaen, ehkä Annabeth aavisti itsekin jotain poikkeavaa ilmapiirissä. Hän oli kovin jännittynyt, mutta en ihmettele sitä lainkaan ottaen huomioon hänen tilanteensa ja menneisyytensä, miksei myös tulevaisuutensa. Jotenkin surullista, ettei hän ole vielä löytänyt Lukea ja Thaleiaa, pieni tyttö ja vasara ei ole kovin uhkaava yhdistelmä...

Athene vaikutti kuitenkin varsin suopealta tytärtään kohtaan, jos kerran apuakin liikenisi.
”Uskon, että teet minut vielä ylpeäksi.”
Tätä sopii odottaa, Annabethiltä ei ainakaan yritystä puutu! Kun kerran Athenekin suhtautui luottavaisin mielin tyttärensä tulevaisuuteen, on helppo luottaa siihen itsekin. ^^
Kiitokset taasen uudesta... hmm, näkökulmasta asioihin!
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

Ayala

  • ***
  • Viestejä: 4
Vs: Percy Jackson: Perhesiteet 8/? (21.6.-14), S
« Vastaus #23 : 29.07.2014 13:42:37 »
Kirjoitan nyt tähänkin kommentin, vaikkei tässä oikeastaan ole mitään kiinnostavaa kirjoitettavaa. Saanpahan helpommin tiedon, kun jatkoa/lisää tulee. ;D

No, kerron nyt tälleen todella tylsästi, että tekstisi ovat ihania. Pidän kirjoitustyylistäsi ja siitä miten saat henkilöistä niin aitoja, samanlaisia kuin kirjoissa. Tai parempia, kuten Jasonista. Yleensä en siis voi sietää kyseistä ylitäydellistä hahmoa, mutta sinun tekstistäsi jopa pidin. Okei, en vieläkään pitänyt hänestä, mutta olipahan ainakin siedettävä kun teksti oli niin ihanaa. Ainiin, melkein jo unohdin: Oli kiva lukea tekstiä jumalien näkökulmasta, sillä kirjoissa he jäävät todella etäisiksi.

Turhimman kommentin loppuun ikinä kerron vielä, että lempparini olivat Ares ja Clarisse sekä Athene ja Annabeth. En enää keksi jumalia, joista et ole vielä kirjoittanut. Paitsi tietysti Poseidonin, jota odotankin innolla(, jos edes kirjoitat hänestä ja  Percystä :o). Ainahan voit kirjoittaa lisää samoista jumalista/lapsista. Varsinkin edellä mainitsemistani... *vink vink*:P

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 305
  • One Last Time
Vs: Percy Jackson: Perhesiteet 8/? (21.6.-14), S
« Vastaus #24 : 26.08.2014 19:17:15 »
Ihanaa laitoit jatkoa :)

Tuo Athene ja Annabeth -osa oli juuri sellainen kuin se voisi olla Rick Riordanin kirjoittamana. Athene on juuri sellaisen tietyn etäinen, mutta kuitenkin lapsiaan silmällä pitävä.

Anteeksi, ettei tule parempaa kommenttia, odotan innolla jatkoa (ja varsinkin toivottavasti tulevaa Percy ja Poseidon -kohtausta!)
Sé onr sverdar sitja hvass!

LumiNalle

  • Storyteller
  • ***
  • Viestejä: 207
Vs: Percy Jackson: Perhesiteet 8/? (21.6.-14), S
« Vastaus #25 : 03.03.2015 23:25:46 »
Orenji: Jeee, kun pidit Athenesta ja Annabethista, voin kertoa, paineet oli kovat :p
Ayala: Ihanaa kun jätit kommentin ja pahoittelen suuresti, etten saanutkaan jatkoa aikaiseksi aiemmin! <3 Superkivaa, että tykkäät ja oon onnistunut ainakin joissain teksteisssä! Ja musta on aina kivaa kuulla, mitkä tekeleet on kenenkin lemppareita ^^ Ja todellakin kirjoitan Poseidoninsta (<3) ja Percystä (<3) ;)
Saphira: Ihanaa kommentoit :) Huh, suuri helpotus kuulla, että Athene/Annabeth on ollut mieleinen ^^

AN: Öhömm.. Tuota, hei...? Taas? Kurkistaa sängyna alta varovasti Oon palannut, taas vaihteeks  ;D
Suuret kiitokset kaikille kommentoijille vielä uudelleen ja vielä suuremmat pahoittelut että kesti näin kauan!  :o
Koitan lepytellä teitä über pitkällä osalla, joka valitettavasti ei ole Poseidon&Percy mutta ehkä pääsemme sen yli :) Oikeesti, huhhuh, en muista oonko koskaan kirjottanut noin pitkää "lukua" mihinkään tälläseen missä nää shotit toimii lähinnä irrallisiina ja löyhästi toisiinsa liittyvinä osina.

Eniwei, lukekaa ja kommentoikaa, kertokaa oliko mieleenne vai pysytäänkö noissa pienemmissä luvuissa? ^^

Katie ja Demeter (ja isä)


Katie oli kunnollinen tyttö. Käyttäytyi aina kiltisti aikuisten seurassa, ei juossut kuralätäköissä sateen jälkeen ja puki aina kauniin valkoisen mekkonsa kirkkoon.

Kun isä kertoi uudesta naisystävästään, Katie nosti vain katseensa pehmonallestaan ja hymyili leveästi paljastaen kolot lähteneiden hampaiden paikalta. Katie oli silloin kuusi.

Puoli vuotta myöhemmin Katie istui huoneessaan ja halasi nalleaan tiukasti. Raivostunut karjuminen ja huuto raikuivat alakerrassa isän ja tämän morsiamen riidellessä. Vihreät silmät kiiluivat pelokkaina lähes pimeässä huoneessa tytön odottaessa milloin huuto loppuisi. Henkeään pidätellen Katie laski jo sekunteja kun ulko-ovi pamahtaisi kiinni jommankumman lähtiessä vihaisena pois.

Lopulta niin kävikin. Ensin tuli kuoleman hiljaista ja Katie pystyi kuvittelemaan kuinka isä ja tämän nainen tuijottaisivat toisiaan kasvot kiukusta punoittaen, sitten kuului kiivasta puhetta, hieman hiljemmalla äänellä, mutta uhkaavammin ja sitten ovi paukahti saaden ikkunat tärisemään. Loppujen lopuksi jäljelle jäi vain painostava hiljaisuus eikä Katie uskaltanut tulla ulos huoneestaan ennen aamua.

Meni kuukausi ja isän morsian oli poissa. Katie huokaisi helpotuksesta salaa ja jatkoi kukkatarhan piirtelyä väriliiduillaan. Katie istui ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen keittiön pöydän ääressä ja hymyili onnistuneelle piirrokselle. Isä istui tyttöä vastapäätä ja siemaili teetään samalla kun luki aamun lehteä. Aurinko paistoi, kevät oli saapunut ja kaikki oli jälleen hyvin pikku Katien elämässä.

~*~

Kahdeksan vuotias Katie istui polvillaan puutarhassa ja hyräili hiljaa nyppiessä rikkaruohoja. Hän kuuli terassin oven aukeavan ja isän raskaat askeleiden tulevan puutarhaan, muttei nostanut katsettaan. Isä rykäisi vaatien tyttärensä huomiota ja Katie vilkaisi olkansa yli hymyillen. Hymy kuitenkin hyytyi asteen verran tytön huomatessa naishahmon seisovan kauempana. Isä puhui matalalla äänellään, mutta Katie ei enää kuunnellut, sillä hänen koko huomionsa oli kiinnittynyt solakkaan naiseen terassilla.

Niinpä Katie hätkähti yllättyneenä isän taputtaessa häntä päälaelle. Isä hymyili leveästi ja näytti onnelliselta eikä Katie voinut olla vastaamatta hymyyn. Isä kumartui halaamaan Katieta nopeasti ennen kuin suoristui uudelleen ja kiirehti takaisin sisälle vieden solakan naisen mukanaan. Katie jäi seisomaan puutarhaan itsekseen rikkalapio kädessään.

Kaksi kuutautta myöhemmin Katie hiippaili sisälle varovasti, otti märät kenkänsä pois jaloista ja asetti ne patterille kuivumaan. Sitten hän käveli hiljaa pesuhuoneeseen laittamaan likomärät ulkovaatteet narulle kuivumaan. Nykyään aina piti olla hiljaa, silla isän solakka nainen ei pitänyt metelistä ja sai todella helposti migreenin.

Kuukautta myöhemmin he istuivat kolmisin ruokapöydän ääressä ja söivät pakastepizzaa. Katie ei pitänyt pepperonista eikä ananaksesta, muttei viitsinyt sanoa mitään. Isä sai yskäkohtauksen ja nousi juomaan lasin vettä selvittyään siitä. Solakka nainen huokaisi kovaäänisesti isälle ja näytti siltä kuin olisi halunnut sanoa jotain. Katien isä ei kuitenkaan kiinnittänyt naiseen mitään huomiota.

Lopulta Katie sai syötyä osansa ja nousi tuolista kiittäen samalla ruoasta. Solakka nainen hymyili pienesti ennen kuin nousi itsekin pöydästä ja keräsi Katienkin lautasen ja vei astiat tiskipöydälle. Isä rupesi tyhjentämään tiskikonetta ja nainen irvisti astioiden kilinälle. Nainen tiuskaisi isälle lopettamaan metelöinnin. Katie ei voinut olla pyörittelemättä silmiään ja huomasi isänkin tekevän niin ennen kuin livahti olohuoneeseen.

Kaksi viikkoa myöhemmin Katie palatessa viikonloppu lomaltaan isoäidin luota hän huomasi radion soivan normaalia kovemmalla äänellä olohuoneessa ja isän viheltelevän keittiössä. Hämmentyneenä Katie jätti laukkunsa eteiseen ja käveli keittiöön. Siellä isä leipoi sämpylää ja vihelteli erittäin epävireisesti musiikin tahtiin. Huomatessaan Katien isä virnisti haalean ruskeat silmät tuikkien ja jatkoi taikinain vaivaamista. Katseltuaan ihmeissään ympärilleen Katie tajusi, että kaikki solakan naisen tavarat olivat hävinneet.

Helpottuneena Katie raahasi tuolin isän vierelle ja istui odottamaan taikinan valmistumista nojaten isän kylkeen. Ja saattoipa hän jopa viheltääkin isän kanssa, mutta sitä hän ei koskaan myönnä muille.

~*~

Ollessaan kymmenen Katien puutarha oli jo levinnyt suurelle alueelle ja kukoisti entistä kauniimpana. Oli jälleen kesä ja Katie vietti suuriman osan ajastaan kukkiensa keskellä. Nykyään isä oli lähes aina töissä tai matkalla työ asioiden parissa. Niinpä isoäiti piti Katielle seuraa useimmiten, eikä tytöllä ollut mitään sitä vastaan. Isoäiti kun piti kasveista lähes yhtä paljon kuin hänkin. Useimmat kaksikon päivistä kuluivatkin puhuen kasveista ja Katie kuunteli aina innoissaan isoäidin neuvoja.

Katie istutti kaikkein kauneimmat kukkansa erillisen pihapation eteen, jossa vanhempi istuskeli pihakeinussa. Ja näin kului suurin osa Katien kesästä.

Ehkäpä Katie oli niin uppoutunut omaan pieneen täydelliseen elämäänsä, ettei huomannut isän piteneviä reissuja ja sitä kuinka isän työmatkat eivät kuitenkaan sentään yli viikkoa kestäneet koskaan. Ehkäpä jos Katie olisi ollut hieman tarkkaavaisempi, hän olisi huomannut isoäidin äänen hiljentyvän merkittävästi tämän puhuessa isän kanssa. Ehkäpä sitten uuden naisen ilmestyminen isän mukana miehen palatessa matkalta ei olisi järkyttänyt pikku Katieta niin kovin. Mutta koska Katie oli vain lapsi, se annettakoon hänelle anteeksi.

Katie huomasi, ettei nainen seissyt isän takana, kuten aiemmat olivat. Sen sijaan tämä seisoi isän vierellä ja tarkkaili Katieta ja isoäitiä harmailla silmillään. Naisella oli vaaleat hiukset ja muodikkaat silmälasit. Hiljaisuus leijaili huoneessa, eikä kukaan oikein tiennyt kuinka toimia. Isä näytti jännittyneeltä ja pörrötti hiuksiaan kiusaantuneena, mutta Katie oli jähmettynyt. Lopulta isoäiti rykäisi ja ojensi kätensä naiselle, koko olemus huokuen auktoriteettia. Hän oli kuitenkin edelleen perheenpää.

Naiset kättelivät ja vaihtoivat kohteliaisuudet ennen kuin vanhin aikuisista ohjasi kaikki keittiöön, missä oli pannullinen kahvia odottamassa. Katie auttoi kattamaan pöytää vilkuillen samalla epäluuloisesti uutta tulokasta. Naisella oli siistit ja virallisen näköiset vaatteet eikä hän näyttänyt piirunkaan vertaa sellaiselta ihmiseltä, joka ymmärtäisi jotain puutarhanhoidosta. Katie tunsi pettymyksen pistoksen sisällään, mutta päätti tukahduttaa sen. Hän oli selvinnyt jo monen muun äitipuolen ohi, hän jaksaisi jakaa kotinsa vähä aikaa tämänkin kanssa. Kahvittelujen edetessä aikuiset puhuivat töistä ja muista tylsistä aikuisten jutuista, eikä Katie jaksanut enää kauaa kuunnella heitä. Hän kuitenkin huomasi isoäidin tykästyvän uuteen naiseen.

Viikkoa myöhemmin Katie istui terassilla tylsistyneenä ja katseli sadetta. Kuten hän oli arvellutkin, uusi nainen ei osannut hoitaa puutarhaa saatikka yhtä kukkaa. Sen sijaan tämä piti matematiikasta ja kaavoista. Nainen halusi mieluummin uusia designer vaatteita, jotka maksoivat paljon kuin market vaatteita, jotka sai huoletta liata mullassa. Nainen oli älykäs, Katie tiesi sen. Kukaan ei-älykäs-ihminen ei pitäisi niin paljon kaavoista ja numeroista ja selittäisi niistä ruokailun aikana yhtä innokkaasti. Katie huokaisi onnettomana.

Kolme kuukautta myöhemmin nainen ja isä suunnittelivat häitä. Nainen oli innoissaan ja puhui jatkuvasti koristeista ja kirkosta ja hääpuvustaan. Nainen halusi Katien pukevan balleriinamaisen mekon, jonka yläosa oli hopeanharmaata samettia ja hopeisen pöllökorun kaulaansa. Niin kovasti, kuin Katie yrittikin pitää puvusta ja olla isälle mieliksi olemalla kiltti tyttö naisen seurassa, silti hän vihasi pukua yli kaiken. Katien mielestä mekko oli kauhea, eikä hän missään nimessä halunnut pöllökorua kaulaansa.

Katie ei kuitenkaan uskaltanut sanoa isälle mitään. Mitä jos isä oli jo täysin unohtanut Katien? Siksipä hän lopulta vain nyökkäsi onnettomana ja antoi naisen ostaa mekon. Mutta korun hän kyllä hävittäisi ennen häitä!

Kaksi viikkoa ennen häitä Katie käveli paikallisen suuren puutarhamyymälän kasvihuoneessa, joka kasvatti eksoottisia kasveja. Myymälän omistaja piti Katiesta ja oli hyvillään tytön innostuksesta kasveihin. Tästä syystä mies antoi Katien viettää aikaansa vapaasti kasvihuoneilla ja valtavissa ulkopuutarhoissa sekä joskus tehdä pieniä apuhommia taskurahaa vastaan.

Viimeisten päivien aikana Katie on viettänyt enemmän aikaa ystävällisen myymälän omistajan puutarhoissa kuin omassaan. Kävellessään pitkin käytävää hän näki kauniin naisen edessään suuren värikkään kukan juurella. Hetken Katie ihmetteli, oliko nainen uusi työntekijä, sillä tällä osastolla harvemmin kävi asiakkaita. Pian tyttö kuitenkin hylkäsi ajatuksen, naisella ei edes ollut työvaatteita päällään.

Sitten nainen huomasi Katien. Ensimmäisenä Katie huomasi vihreät silmät, jotka olivat hyvin samanlaiset kuin hänellä itselläänkin, mutta vain vielä lähempänä maansävyä. Seuraavaksi hän pani merkille tummanruskeat laineikkaat hiukset, jotka kiilsivät kovassa talviauringossa. Nainen näytti tutulta, mutta surulliselta.

”Hyvää huomenta, Katie” Nainen sanoi, mutta Katie kuitenkin oli niin naisen lumoissa, ettei muistanut edes ihmetellä kuinka tämä tiesi hänen nimensä. Katie tervehti naista arasti ja liikahti levottomasti. Vieras nainen huokaisi ja suoristautui seisomaan ennen kuin siirsi katseensa takaisin lapseen. Vihreät silmät tarkastelivat Katieta mielenkiinnolla. Pian hän nainen kuitenkin hymyili ystävällisesti ja kysyi, haluaisiko Katie nähdä talvipuutarhan. Katie, joka oli käynyt kauniissa puutarhassa lukemattomia kertoja, ilmoitti topakasti tietävänsä missä se oli ja lisäsi lapsenomaisella ylpeydellä olleensa mukana sen rakentamisessa. (Eli toisin sanoen kantamassa multaa, taimia ja ruukkuja muiden työntekijöiden apurina.)

Nainen hymyili huvittuneena ja pyysi Katieta näyttämään tietä, eikä Katie voinut olla pitämättä hänestä. Tytön kirkas ääni kaikui kasvihuoneessa tämän puhuessa kuinka kaunis talvipuutarha on siirtyen siitä omaan puutarhaansa ja mitä hän haluaisi seuraavaksi kasvattaa, naisen kävellessä Katien vieressä ja kuunnellen tarkkaavaisesti. Ja Katien täytyi myöntää, että se tuntui mukavalta. Kerrankin joku, joka ymmärsi jotain kasveista.

Siitä muodostui eräänlainen tapa Katielle ja Puutarha Naiselle. Joka päivä he tapaisivat puutarhamyymälässä samassa paikassa ja pian Katie huomasi uskoutuvansa naiselle isän uusimmasta morsiamesta ja siitä kuinka hän ei tiennyt kuinka suhtautua uuteen äiti ehdokkaaseen. Puutarha Nainen rypisti otsaansa mietteliäänä Katien luonnehdittua morsianta, muttei sanonut mitään. Kun Katie lopulta mainitsi tyytymättömänä pöllöriipuksen, jota isän morsian halusi hänen pitävän, vanhempi nainen kohotti kulmiaan paheksuvasti.

Seuraavana päivänä, Katien tullessa jälleen puutarhaan nainen istui jo penkillä odottamassa. Tällä kertaa vihreissä silmissä oli miettivä katse ja naisen pää oli hiukan kallellaan, kuin tämä miettisi jotain hyvin tärkeää. Katie istahti naisen viereen ja tuijotti uteliaana takaisin. Nainen näytti nyökäyttävän päätään kevyesti lähinnä vain itselleen.

”Katie, lapseni. Minä annan sinulle tämän, laita tämä koru kaulaasi isäsi häissä. Hän ymmärtää kyllä.” Nainen sanoi ja asetti kauniin runsaudensarviriipuksen Katien pieneen käteen. Riipus oli hopeaa ja koristeltu karneolin, meripihkan ja smaragdinvirheillä kivillä. Katien mielestä se oli kaunein koru, jonka hän oli koskaan nähnyt ja nyt hän omisti sellaisen! Katie katsoi naista säihkyvillä silmillään ja halasi tätä kiittäen lahjasta. Nainen jäykistyi hetkeksi hämmästyksestä ennen kuin hymähti huvittuneena ja halasi lasta takaisin. Kaksikko vietti lopun aikaa ihaillen riipusta ja Katie kuunteli haltioituneena naisen tarinoita entisistä prinsessoista, joilla oli samanlainen riipus. Katie ei koskaan muistanut tunteneensa itseään niin erityiseksi.

Päivää ennen häitä Katien isä kutsui tytön olohuoneeseen. Katie hyppelehti portaat alas ja pysähtyi olohuoneen oven suulle ihmetyksen vallassa. Isän edessä oli suurehko valkoinen paketti, jonka isä oli avannut. Isä viittoi tytärtään tulemaan lähemmäs ja nosti silkkipaperien seasta esiin kauniin valkoisen mekon, jonka hame oli kaunista kangasta ja ommeltu kerroksittain ja vyötärön kohdalla oli kauniin värinen nauha. Isä sanoi sen olevan Katien uusi kukkaistytönmekko, eikä Katie varmasti ollut koskaan aiemmin ollut niin innostunut tulevista häistä ennen kuin nyt.

Isä hymyili ja pörrötti Katien hiuksia saaden tytön kiljahtamaan nauraen ja lähetti tytön huoneeseensa, muistuttaen vielä olla likaamatta mekkoa.

Katien mentyä isä otti laatikon alle sujauttamansa kirjeen esiin ja luki sen uudelleen. Kirjeessä oli hyvin tarkat yksityiskohdat, millaisia kukkia Katien tuli kantaa kirkossa, unikoita, auringonkukkia ja akileijoja. Kirjeessä oli myös ehdoton kielto pöllökorulle. Isä huokaisi ja sulki silmänsä. Missä vaiheessa Katie oli ehtinyt tavata äitinsä? Vaikka, hän hymyili poissaolevasti, täytyi myöntää, että hänen pikku tytölleen sopivat kukkaset paremmin kuin kovat harmaat metallit. Aivan kuten äidilleenkin.

~*~
Olisi täysin valhetta väittää, että Demeter oli hämmästynyt kohdatessaan yhden kuolevaisista lapsistaan puutarhamyymälässä. Ehei, hän oli tunnistanut tyttärensä jo kauan sitten ja seurannut satunnaisesti tämän vointia.

Koska oli talvi, Persefone oli Haadeksen tykö ja kevääseen tuntui olevan niin pitkä aika. Niin, ehkäpä hän oli toivonut hieman seuraa. Erilaisempaa, kuin sisarustensa, jotka aina valittivat vain toisistaan ja riitelivät minkä ehtivät. Voi, ei, Demeter ei jaksanut sellaista nyt. Hän toivoi lapsen seuraa, joka näki vielä ihmeitä jokaisen kasvin lehdessä ja ymmärsi kasvien hoidon tärkeyden.

Joten jos Demeter vaikka olisikin tullut tarkoituksella juuri tähän nimenomaiseen puutarhamyymälään, koska tiesi yhden lapsistaan käyvän siellä säännöllisesti, ei muut sitä saisi tietää. Toisinaan jopa jumalattarien oli hyvä ottaa etäisyyttä niihin, joiden kanssa vietti ikuisuuden. Niinpä Demeter tutkaili lievällä mielenkiinnolla kasvihuoneita ja puutarhoja ja saattoi jopa viettää pienen hetken flirttaillessa omistajan kanssa, joka oli aina niin kiltti hänen suloiselle tyttärelleen.

Kun Katie vihdoin saapui ja pysähtyi hämmentyneenä Demeterin eteen, ei hän voinut olla pistämättä merkille tyytyväisenä, kuinka paljon hänen tyttärensä näytti häneltä. Demeterin iloksi Katiella oli entistä suurempi intohimo puutarhan hoitoon, kuin viimeksi hänen käydessä tarkistamassa. Pian hän saikin kuunnella lapsen iloista puhetta tämän kertoessa äidilleen omasta puutarhastaan ja jossain vaiheessa Demeter huomasi, ettei enää ollutkaan niin allapäin Persefonen poissaolosta.

Päivät kuluivat ja hän tapasi edelleen Katieta samassa puutarhassa. Tytöstä oli tulossa nopeasti hänen päiviensä keskipiste, talvipäivien ilo. Demeter ymmärsi kuinka vakavaa se oli. Katie oli kuitenkin kuolevainen ja kasvaisi pian aikuiseksi ja vanhukseksi ja jälleen kerran Demeter menettäisi yhden rakkaimmista lapsistaan. Oli myös enää vain ajan kysymys, milloin muut jumalat ja jumalattaret kiinnittäisivät huomiota hänen tiuhiin vierailuihin Katien luona.

Kun Katie kertoi isänsä tulevista häistä ja riipuksesta, jonka morsian halusi hänen pitävän, Demeter ei ollut iloinen. Lopulta hän päätti antaa tyttärelleen lahjan. Erittäin arvokkaan lahjan, jota tämä varmasti tulisi arvostamaan tulevaisuudessa. Demeter tiesi Katien kasvavan muutamassa vuodessa aikuiseksi ja jos Kohtalottaret olivat suotuisia, vanhenevan vanhukseksi, mutta hän uskoi silti Katien olevan riipuksen arvoinen.

Jumalatarta huvitti lapsen innostus ja lämmittikin ajatus siitä, että hän oli antanut lapselleen jotain mikä sai tämän onnelliseksi. Ja jos Katien isä saikin tiukan kehotuksen kukkaismekon ja riipuksen suhteen, noh, vedotaan vaikka äidin oikeuteen.
 
~*~

AN2: Riipuksesta: Kuten ehkä tiedättekin, runsaudensarvi on yksi Demeterin symbooleista, samoin siinä käytetyt jalokivet sekä lopussa mainitut kukat ovat kaikki omistettu Demeterille.
Isän morsian nro 3: No nii, siinä oli pientä vihjailua Athenen suuntaan ja kyllä, kesken kaiken kirjoittamisen päähäni putkahti että hei, tämä morsiopa on puolijumala ja Athenen tytär ja hyvin omistautunut sille mitä hänen äitinsä edustaa.

Ja ja ja... Tuleeko kysymyksiä mieleen? 

Tein tätä oikeesti koko illan XD Jossain vaiheessa, kysyin itseltäni, eikö tää koskaan loppu? Kerrankin kävi niin että ajatukset juoksivat sopivaa vauhtia ja sormet pysyivät jopa perässä tällä kertaa :P Tosin, jossain vaiheessa tuli pieni ajatuskatko.. toivottavasti se ei näy itse tarinassa XD

Jaa niin ainii! Otinhan mä kuvankin ylös, millaseks aattelin Katien morsiusneitopuvun: morsiusmekko

Orenji

  • ***
  • Viestejä: 1 397
Vs: Percy Jackson: Perhesiteet 9/? (3.3.-15), S
« Vastaus #26 : 05.03.2015 22:01:16 »
Hitto sä et olekaan kuollut! o.o Pitkä luku hyvityksenä epäaktiivisuudesta toimi varsin hyvin, mulla ei ainakaan ole mitään valitettavaa pituudesta. Erottuuhan tämänkertainen luku muiden lyhyiden osien joukosta, mutta ei se oli niin merkittävä asia, että se varsinaisesti häiritsisi. Sekä henkilökohtaisesti tykkään lukea juuri tällaisia osia, enemmän tekstiä, enemmän tietoa. Sitä paitsi Demeter on mahtava jumalatar ja Katiekin varsin miellyttävä lapsi, ikäisekseen yllättävän fiksu. Athene-viittauksetkin olivat mukana, joten ei mitään vikaa, kiinnostavaa luettavaa (kuten aina).

Tarina oli muotoiltu kivasti, mukana oli helppo pysyä, vaikka Katien äitiehdokkaita riittikin aika mukavasti. :'D Tykkäsin myös tavasta, jolla toit ilmi hänen innostustaan kasveihin ja puutarhanhoitoon, siitä oli helppo päätellä kyseessä olevan Demeterin tytär. Katien hahmoon oli muutenkin luontevaa luottaa ja samaistuakin hiukan, nuoresta iästään huolimatta hän ei ollut yksiulotteinen tai mitenkään yksinkertainen. Haluaisin lähinnä heittää kritiikkiä isälle, lapsi kaipaa enemmän huomiota! Hänen työmatkansa ja naiskuvionsa olivat tarpeettoman mutkikkaita, etenkin tuon Athene-kiihkoilijan kanssa...

Ainoa asia, joka hiukan häiritsi oli ne yhdyssanavirheet, mutta nekin kykenin sivuuttamaan suhteellisen kätevästi. Oli mukavampaa keskittyä vain Katien ja Demeterin väliseen suhteeseen, joka syntyi kivasti ja kehittyi koko ajan. Häähässäkän keskelle ilmestynyt kaunis mekko sekä kaulakoru lähes huvittivat mua, ei ole siihen muilla tahoilla sanomista, etenkään itse morsiamella. Tarinan eteneminen oli oikein loogista ja hauska seurata, ei mennyt lainkaan sekavaksi, jos sitä pelkäät.
Kiitos tästä luettavasta, josko seuraava osa ilmestyisi hivenen nopeampaa tahtia. :D
"Älkää luulko että pelastatte ihmisiä ottamalla heitä kädestä kiinni.
Mutta ottakaa heitä kädestä kiinni."

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 305
  • One Last Time
Vs: Percy Jackson: Perhesiteet 9/? (3.3.-15), S
« Vastaus #27 : 23.05.2015 12:02:04 »
Unohdin ihan kokonaan kommentoida, pahoitteluni!
Pidin siitä, miten tässä osassa tapahtui niin paljon asioita, mutta aika ikään kuin vain virtasi eteenpäin. Demeterin näkökulma oli myös ihana, sillä siitä näki, kuinka jumalat oikeasti välittävät lapsistaan, vaikka eivät sitä välttämättä näytä ja eivät voi olla koko ajan lastensa luona.
Lisäksi kolmannen morsiamen puolijumaluus oli minusta hyvä lisäys.
Toivottavasti vielä kirjoitat näitä lisää!!! :)
Sé onr sverdar sitja hvass!