Kirjoittaja Aihe: Naiset ovat kuin kaadot, Oliver/OC, Fred/OC, K11 20/20, +1, Epilogi 17.5.-20 VALMIS  (Luettu 5557 kertaa)

nomps

  • ***
  • Viestejä: 3 711
  • ent. nominal
Kommentit on kyllä varsinkin jatkiksissa niiin tärkeitä! Siksi itse aina lukiessa edes pienen sanasen jätän :)

Tässä luvussa minua viehättivät erityisesti nuo huispausviittaukset pitäjästä ja kaadosta! Naureskelin niille ääneen, loistavasti oivallettu ;D
Never regret something that once made you smile.

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
A/N: Hih, kiitos taas nomps en väitä, ettenkö olisi itseksenikin hihitellyt huispausviittauksille ja miettinyt ovatko ne jo liian hölmöjä mennäkseen teille läpi. Tämä luku pomppaa jo aika paljon, mutta kaikki tietävät mitä Tylypahkassa tapahtui loppukeväänä. George parka on mennyt häviämään vedonlyönnin heti kättelyssä, aika näyttää kuinka Leen ja Fredin käy.


10. Kesä menee nopeasti

Etsittyään hetken vapaata vaunuosastoa, olivat Fred ja George joutuneet tyytymään osaston jakamiseen parhaan ystävänsä ja tämän poikaystävän kanssa. Lucy oli kaivautunut syvälle Oliverin kainaloon ja nostanut jalkansa vaunun pehmoiselle penkille. Junamatka oli sujunut rauhallisesti ja kaikkia huojensi tieto koulun jatkumisesta syksyllä. Nyt lähestyvä Kings Crossin asema ja päättyvä junamatka antoivat kuitenkin lupauksensa alkavasta kesälomasta.
 
”Onkohan tämä nyt viisasta?” Oliver kysyi sormensa lomitettuna Lucyn omien kanssa. Lucy nosti päänsä Oliverin olkapäältä. ”Mikä?” Lucy kysyi alkaen kehittää kauhuskenaarioita mielessään. ”Olla kesä erossa”, poika vastasi ja vei Lucyn kämmenselän huulilleen. Lucy huokaisi helpotuksesta vastaukselle, mutta seuraavan ehdotuksen vastaanotto ei ollut yhtä positiivinen. ”Pitäisikö minun vain tulla kesällä käymään?” Oliver ehdotti vinosti hymyillen, eikä vähiten siksi, että alueella, jossa asuisi pelkkää taikaväkeä, voisi pelata huispausta, vaikka joka päivä. ”Älä tee sitä, jos henkesi on kallis, Elisabeth on tiukka täti”, Fred aloitti kauhua äänessään ja George nyökkäili hieman kalpeana. ”Et sano minun äitiäni tiukaksi tädiksi!” Lucy kivahti, vaikka tiesi kaksosten olevan oikeassa. Hänen äitinsä oli äärettömän tarkka ja piti tiukasti kiinni mielipiteistään. Kuten siitä, että Lucyn ei pitäisi seurustella ennen V.I.P.ien suorittamista, eikä etenkään urapolkunaan huispausammattilaisuuteen tähtäävien kanssa. ”Sinun äitisi on ministerin avustaja! Hän ei voi olla muuta kuin tiukka täti”, George vakuutteli ja katsoi sitten Oliveria. ”Elisabeth muuttaa teidät rupikonniksi, jos saa tietää”, Fred vielä jatkoi ja Lucy huokaisi syvään ja puristi poikaystävänsä kättä. ”He ovat oikeassa”, Lucy sanoi jotain, mitä ei kuultu usein. Fred ja George iskivät toisilleen ylävitoset näyttäen hieman liiankin voitokkailta. ”Tiedätte myös mitä käy, jos te sattuisitte kantelemaan äidille”, Lucy totesi saaden kaksoset irvistämään. He eivät olleet varmoja kumpi Harrisonin naisista olisi terveellisempää suututtaa.

Konduktööri ilmoitti junan saapuvan pian asemalle, ja kaksoset nousivat poistuen jo etsimään Ronia ja Ginnya. Myös Oliver ja Lucy nousivat ylös. ”Meidän pitäisi mennä”, Lucy aloitti vastahakoisesti ja huokaisi. Oliver veti tämän vielä viimeiseen suudelmaan, ennen kuin juna saapuisi asemalle. Suudelman päättyessä poika kuiskasi; ”Kesä menee nopeasti.”

***

1.9.1993

Lucy sisaruksineen oli saapunut laiturille 9 ja kolme neljäsosaa tällä kertaa ilman vanhempiaan. Vaikka oli kaksosten ensimmäinen vuosi, molemmat vanhemmat oli määrätty töihin ilman mahdollisuutta vaihtaa vuoroja tai ottaa vapaata. Näin ollen Lucy, Anastacia ja Orlando olivat päätyneet matkustamaan asemalle Weasleyen kanssa Arthurin järjestämillä ministeriön työsuhdeautoilla. Mukana olivat myös Ronin luokkalaiset ja ystävät Hermione Granger ja Harry Potter, joista erityisesti viimeisenä mainitun läsnäolosta kaksoset näyttivät olevan haltioissaan.

Koska heitä oli niin suuri joukko, jakoi Molly heidät asemalla pienempiin ryhmiin. Molly ohjasti ensimmäisenä Ginnyn, Orlandon ja Anastacian portista läpi. Fred, George ja Lucy odottivat omaa vuoroaan yhdessä niin rauhassa, kuin heiltä kolmelta saattoi odottaa. Esimerkiksi huomiota herättävät Hedwig ja Errol piti saada pois jästien näkyviltä ennen heitä.
 
”No, hukutatko Oliverin suud-” George aloitti, mutta Lucy läimäisi kätensä tämän suulle. ”Jos kapu ei ole jo unohtanut sin-” tällä kertaa oli Fredin vuoro saada käsi suulleen. Molly seurasi kolmikon toimintaa kauempaa hyvin epäilevänä, mutta kuitenkaan mitään sanomatta. ”Kaksoset eivät saa tietää”, Lucy tiuskaisi laskettuaan kätensä punapäiden kasvoilta. Fred ja George katsoivat toisiaan ja tokaisivat viattomasti yhteen ääneen; ”Mutta mehän tiedämme jo.” Lucy ei muistanut, koska olisi viimeksi ollut yhtä aikaa näin turhautunut ja huvittunut ystäviensä toiminnasta. Hän vei kädet kasvoilleen ja huokaisi syvään. Kohottaessaan katseensa Lucy antoi kaksosille jo tavaramerkiksi muodostuneen murhaavan katseen ja vastasi sitten; ”Te kyllä tiedätte mitä tarkoitan.” Fred ja George virnistivät tyytyväisinä. Tulevasta vuodesta tulisi mielenkiintoinen. Mikäli Lucyn ja Oliverin suhde kestäisi.

***

Vaikka Elisabeth oli vannottanut Lucya pitämään huolta nuoremmista sisaruksistaan, tyttö päätti jättää nämä eri vaunuosastoon. Ei siksi, että hän olisi ollut huono isosisko ja halunnut päästä nuoremmista sisaruksistaan eroon, vaan siksi, että hieman pelokkaat kaksoset olivat löytäneet itselleen seuraa ja juttelivat jo hyvää vauhtia vaunuosastollisen ykkösluokkalaisia kanssa. ”Hagrid vastaa teistä, kunhan pääsette asemalle. Nähdään aterialla”, Lucy sanoi ja halasi molempia sisaruksiaan ennen poistumistaan, vaikka Orlando tuntuikin kokevan halaamisen erityisen nolona tai epämiellyttävänä.
 
Fred ja George olivat jo kadonneet jonnekin, todennäköisesti Leen kanssa. Kaikki vaunuosastot näyttivät olevan täynnä, mutta Lucy ei löytänyt katseellaan haravoiden yhdestäkään ystäviään Katieta, Annieta tai poikaystäväänsä Oliveria.
 
Lucy oli ehtinyt kävellä perimmäisen vaunun perälle ja seuraavana jäljellä olisi enää tavaravaunu, jossa heidän matka-arkkunsa, luutansa ja isommissa häkeissä kulkevat lemmikkinsä matkustaisivat perille. Brunetti huokaisi turhautuneena ja kääntyi kannoillaan. Ehkä hän löytäisi kaksoset ja Leen junan toisesta päästä, jonne ei ollut vielä ehtinyt.

Lucy ei junan ääniltä kuullut oven narahtavan takanaan, mutta tulijan äänen tyttö tunnisti. ”Lähdetkö pakoon?” Lucyn ei tarvinnut kääntyä tietääkseen, kuka hänen takanaan seisoi. Hän tunsi kädet ympärillään, ja mietti, kuinka Oliver olikaan aina niin lämmin. Nuori mies kuljetti heidät parilla askelella ikkunasyvennykseen ja käänsi sitten tytön kasvot omiaan kohti. Hetken he vain katsoivat toisiaan. Lähes kahden kuukauden ero toi heidän välilleen jännitettä, vaikka parin toisilleen kesän aikana lähettämillä kirjeillä olisi voinut täyttää suuremmankin matka-arkun.
 
Oliver otti tukea seinästä, johon Lucy nojasi ja kumartui kuiskaamaan; ”Minulla on ollut sinua ikävä”, ennen kuin painoi huulensa tytön poskelle ja sitten kokeilevasti huulille. Lucy jännittyi, hän tunsi jokaisen lihaksensa pingottuvan sekunniksi ja sitten rentoutuvansa täysin. Vetäytyessään suudelmasta, Oliver vei kätensä tyttöystävänsä niskaan ja veti tämän tiukkaan syleilyyn. Lucy kietoi kätensä pojan ympäri ja antoi päänsä levätä tämän rinnalla.
 
”Pitäisikö meidän etsiä istumapaikka?” Oliver ehdotti. He eivät voisi jäädä tähän koko junamatkan ajaksi. ”Kaikkialla näytti olevan täyttä”, Lucy vastasi haluamatta irrottaa otettaan toisesta. Oliver hymähti hyväksyvästi ja kumartui sen verran, että pääsi suutelemaan tyttöystäväänsä uudestaan. Hetken hiljaisuuden ja useiden suudelmien vaihdon jälkeen Lucy avasi suunsa; ”Sisarukseni ovat junassa.” Oliver pyöräytti silmiään toisen huolehtimiselle, mutta vastasi väheksymättä; ”Niinhän sinä kirjoitit.”

***

Lajitteluhattu oli jo tuotu salin korokkeelle, kun oppilaat istuivat pöytien ääreen. Kultaiset astiat ja olivat täydellisissä riveissä ilman tahran tahraa, vain osa juotavista ja joitain hedelmiä oli jo lähetetty pöydille, mutta lajittelun jälkeen oppilaat ja opettajat aloittaisivat vuoden juhla-aterialla.

Salin ovet aukesivat ja kaikessa pelokkuudessaankin Tylypahkasta haltioituneet ekaluokkalaiset saapuivat saliin Hagridin johdolla. Professori Lipetit kipitti salin eteen mukanaan nimikäärö. Lucy etsi sisaruksiaan katseellaan ja löysikin nämä kulkemassa vieri vieressä joukkion keskivaiheilla. Molempien katseet pyyhkivät salia minkä kerkesivät. Anastacia näki Lucyn ensin ja nykäisi Orlandoa hihasta. Anastacia heilutti siskolleen, mutta Orlando tyytyi vain nostamaan kätensä pikaisesti ja hymyilemään. Lucy vilkutti takaisin ja yritti hymyillä rohkaisevasti.
 
”Kulkeeko rohkelikkous teilläkin suvussa?” Oliver kysyi viitaten Weasleyhin, joiden perheestä ei muita näyttänyt tulevan. Lucy pudisti päätään. ”Äiti oli korpinkynsi ja isä puuskupuh”, Lucy vastasi miettien, eivätkö he tosiaan olleet keskustelleet aiheesta aiemmin. Tai kirjoittaneet kirjeissään. ”Minun isäni oli rohkelikko ja äiti puuskupuh. Annabelle oli korpinkynnessä. Olen kuullut huhuja, että hän ja Bill Weasley seurustelivat jonkin aikaa, mutta Annabelle on aina kiistänyt kaiken”, Oliver kertoi saaden Lucyn naurahtamaan. ”Oliko korpinkynnen Annabelle sinun siskosi?” pöydän toisella puolella ilmeilleet kaksoset kysyivät yhteen ääneen järkyttyneinä. Sekä Lucy, että Oliver tuntuivat saaneen varmistuksen huhuille. ”Tylypahka on pieni ja huispauspiirit vielä pienemmät”, Lee totesi hämmästyneen huvittuneena. ”Bill kertoi joskus ärsyttävän tarkasta ja huispaushullusta, mutta kauniista korpinkynnen pitäjästä, joka oli myös joukkueen ensimmäinen naiskapteeni kymmeneen vuoteen. Onko tuo pallojen kanssa leikkiminen teillä sukuvika?” George ihmetteli ja Fred alkoi jonglöörata kolmella omenalla; ”Älä nyt Georgie, Percea lukuun ottamatta se on meilläkin. Mutta Perce taitaa olla adoptoitu.” Fred heitti yhden omenan vasemmalla puolellaan istuvalle Leelle ja kaksi muuta pöydän yli Oliverille ja Lucylle, jotka nappasivat ne helposti huonosta heitosta huolimatta.

”Oscar Harley”, professori Lipetit kajautti jo kahdeksannen nimen mahdollisimman kuuluvalla äänellä. Lucy säpsähti, mutta ei siksi, että olisi säikähtänyt opettajan ääntä. Vaikkei Lucy olisi myöntänyt sitä koskaan Fredille ja Georgelle, häntä tosissaan jännitti, mihin tupaan hänen sisaruksensa päätyisivät. Ja niin näytti jännittävän näitäkin. Pienten ykkösluokkalaisten ollessa kaikkien silmien alla ja vielä toisilleen tuntemattomia, olivat lähes mustat hiukset ja Lucyn tavoin vihreät silmät omaavat Orlando ja Anastacia painautuneet kiinni toisiinsa käsi kädessä. ”Anastacia Harrison”, Lipetit ilmoitti. Anastacia katsahti veljeään ja päästi toisen kädestä irti vastahakoisesti astuakseen korokkeelle. Lucy tunsi Oliverin puristavan hänen kättään pöydän alla. Poika muodosti huulillaan sanat; ”Hyvin se menee” saaden Lucyn rentoutumaan. Kaksoset tulisivat päätymään juuri niihin tupiin, mitä oli tarkoitettu.
 
Lipetit leijutti lajitteluhatun tytön päähän ja hetken pohdinnan jälkeen hattu kajautti ilmoille; ”Korpinkynsi!” Lucy epäili siskonsa pidättäneen henkeä koko valinnan ajan, niin syvään tämä henkäisi nostaessaan hatun päästään ja laskiessaan sen penkille. ”Orlando Harrison”, Lipetit jatkoi, ennen kuin Anastacia oli edes ehtinyt istumaan ystävällisesin tervetulotoivotuksin tarjotulle paikalle. Orlando näytti hieman itsevarmemmalta kuin siskonsa, ja suki korokkeelle astellessaan lyhyitä hiuksiaan pystympään, vaikka lajitteluhattu tulisi painamaan ne takaisin linttaan. Lajitteluhattu mietti hetken ennen Orlandon julistamista luihuiseksi. Poika virnisti ottaessaan hatun päästään ja asteli jo varmoin askelin luihuisen pöytään, jossa hänet otettiin vastaan taputuksin.

Kun viimeisetkin nuoret oli lajiteltu tupiin, Dumbledore puhui hetken ja levitti kätensä. Pöydät notkuivat runsaammin, kuin Lucy oli muistanut. Hänen mieltään kuitenkin kaihersi yksi asia. Kuinka kaksoset pärjäisivät? Tämä oli ensimmäinen kerta, kun heidät on erotettu toisistaan.

« Viimeksi muokattu: 28.02.2020 00:13:17 kirjoittanut Chibi »
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
A/N: Kaunista sunnuntaita ja alkavaa maaliskuuta. Tästä osasta eteenpäin alkaa uutta lukua tipahtamaan joka sunnuntai. Jos olen oikein hövelillä päällä, niin jo lauantai-iltaisin. Nyt on myös vakiintunut ficin lopullinen mitta, jonka lisäsin otsikkoon. Toivottavasti pysytte mukana loppuun asti  :-*

11. Kahdet kaksoset saukkonummelta

”Oliver”, muuten tyhjään makuusaliin juuri saapunut poika kääntyi katsomaan nimensä maininnutta punapäätä. Percy tökkäsi nenänvarrelleen valuneita lasejaan jatkaessaan; ”Kuulin, että seurustelet Lucyn kanssa.” Oliver mietti, olivatko kaksoset ottaneet tavoitteekseen kertoa asiasta koko perheelleen. ”Mistä?” Hän kysyi, saaden kuitenkin juuri sen vastauksen, mitä odottikin. ”Siitä tuli kesällä vähän kuin yleinen salaisuus, kun Fred ja George eivät voineet olla piikittelemättä Lucya asiasta. Charlie oli pahoillaan, kun et näyttäytynyt Saukkonummella, mutta ymmärsi. Tiedämme kaikki, että Elisabeth ei ottaisi asiaa ihan kevyesti.” ”Mikä hänellä on huispaajia vastaan?” Oliver pohti ääneen, vaikkei odottanut saavansa Percyltä vastausta. ”No käsittääkseni hänen mielestään ammattiurheilu ei ole työtä, minkä myös allekirjoitan”, punapää aloitti rauhallisesti, eikä ollenkaan ymmärtänyt, miksi Oliver mulkaisi häntä, ”Lisäksi äiti on joskus maininnut, että Elisabeth olisi seurustellut jonkun huispaajan kanssa, joka käytännössä jätti tämän alttarille.” Oliver irvisti. Jos Percyn kertomasta edes puolet oli totta, hän ei todellakaan olisi Elisabethin unelmavävy. Ei sillä, että he olisivat vielä niin vakavista asioista, kuin vaikka avioliitto, Lucyn kanssa edes puhuneet. ”Minusta on ollut vain ajan kysymys, koska Lucy alkaa seurustella jonkun huispaajan kanssa. Hän on aina kapinoinut Elisabethia vastaan ja tietää varmasti, että parisuhde huispaajan kanssa voisi olla loistokeino äitinsä asettamien rajojen rikkomiseen”, Percy analysoi. Hän oli kylläkin odottanut, että Lucy olisi iskenyt silmänsä Diggoryyn tai johonkin korpinkynnen jahtaajista hänen luokkatoverinsa sijasta.

***

Liemien tunti oli yksi Lucyn suosikeista. Hän ei ollut koskaan erityisesti inhonnut Kalkarosta, joten opettajakin oli siedettävä. Joillain opettajilla oli tapana aloittaa uusi lukuvuosi kevyesti, mutta Kalkaros ei ollut yksi heistä. Siinä missä Lipetit oli laittanut heidät kertailemaan vanhoja taikoja loitsujen tunneilla, olivat he nyt liemiluokassa täydessä työntouhussa. Padat porisivat ja Kalkaros kiersi luokkaa koputellen niitä taikasauvallaan.

 ”Lucy, pitelet taikasauvaasi niin huolettomasti, että se on kohta padassa”, Annie huomautti. Hänen vaaleat kiharansa olivat suurella sykeröllä niskassa ja siniset silmät katsoivat Lucya otsahiusten takaa. ”En minä sentään niin huolimaton-” Lucy ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun sauva lipesi keski- ja etusormen välistä kiepahtaen noidan kattilaan. ”Oho”, Lucy henkäisi ja jäi tuijottamaan flunssalientään, joka oli ylimääräistä pohjalle painunutta taikasauvaa lukuun ottamatta vähintään odotukset ylittävää. Se oli myös kuumaa, eikä Lucy pystyisi omin avuin noukkimaan sauvaansa takaisin.
 
”Harrison”, kuului ääni heidän takaansa. Luokkaa kiertänyt Kalkaros oli pysähtynyt heidän kohdalleen ja omaksi inhokseen tajunnut Harrisonin tehneen taas kurssin parhaan liemen. ”Professori”, Lucy nyökkäsi ja astui sivuun kattilansa luota. Kalkaros pyöräytti sauvaansa padan yllä. Lucyn sauva nousi lientä valuen kattilasta ja opettaja leijutti sen pöydälle tytön viereen. ”Muistaakseni taikasauva ei kuulu flunssaliemen ainesosiin”, Kalkaros sanoi narisevalla äänellään saaden pari luihuista tyrskähtämään. Lucy huokaisi turhautuneena ja pyyhki sauvan kaapunsa hihaan. ”Viisi pistettä rohkelikolta huolimattomuudesta”, Kalkaros sanoi astuessaan pois Lucyn kattilan luota. Kuului mutinaa epäreiluudesta ja suosimisesta, kun liemimestari alkoi kirjoittaa taululle. ”Harrisonin liemi oli ylimääräistä aineisosaa lukuun ottamatta kuitenkin täydellistä. Kymmenen pistettä rohkelikolle”, professori sanoi vastahakoisesti kääntämättä katsettaan luokkaan päin. Annie pukkasi tyytyväisesti hymyilevää Lucya kylkeen niin, että tämä meinasi tiputtaa sauvansa kattilaan toistamiseen.

***

Katie, Lucy ja Annie kävelivät tyrmistä suurta salia kohti vierekkäin vallaten melkein koko käytävän. Suuren salin ovilla tummatukkainen ekaluokkalainen hyökkäsi halaamaan Lucya sininen huivi kaulassaan. ”Ana!” Lucy kiljaisi pyöräyttäessään siskoaan pari kertaa ympäri aulassa. Anastacia nauroi ja Orlando mateli salista tämän perään. ”Ollie! Miten teillä on mennyt?” Lucy kysyi ja pörrötti vastahakoisen Orlandon hiuksia. ”Kaikki on ihan mahtavaa”, Anastacia kertoi haltioituneena. ”Meillä on ollut muodonmuutoksia ja liemiä ja loitsuja ja ja-” Anastacia selitti muistamatta vetää henkeä. ”Ja seuraavaksi meillä on lentämisen ensimmäinen tunti”, tyttö vielä hihkaisi silmät kiiltäen. Olivathan kaksoset lentäneet saukkonummella, mutta tylypahkassa kaikki tuntui olevan ihmeellisempää, kuin kotona. ”Mistä te olette jo huivit saaneet?” Lucy ihmetteli, sillä vasta toinen viikko koulussa oli ohi ja huivit näyttivät kotitekoisilta Viistokujan marketista hankittavien sijaan. ”Mollylta”, Anastacia hymyili leveästi ja näperteli huivinsa sinisiä tupsuja. Lucy ihmetteli, miksei ollut tajunnut heti.
 
”Lucy tulethan syömään meidän kanssa päivällistä?” Anastacia kysyi tarttuen isosiskonsa käteen. Lucy ei ehtinyt vastata, kun tunsi kämmenen iskut molemmilla hartioillaan ja Weasleyn kaksoset astuivat hänen viereensä. ”Totta kai Lucy tulee. Mekin tullaan”, Fred vastasi virnistäen ja George puristi Lucy hartiasta melkein kipeästi. Pian seuraan liittyi kolmaskin poika, joka muistutteli; ”Teillä on illalla kauden aloitusharjoitukset.” Lee astui Georgen viereen ja kallisti päätään mietteliäänä, sitten hän vilkaisi Lucyyn ja kysyi; ”Ovatko nämä sinun?” ”Pikkusisarukseni Anastacia ja Orlando”, Lucy esitti edelleen kädestään kiinni pitävän pikkusiskonsa ja tämän vieressä seisovan veljensä. ”Kavereille Ana ja Ollie”, Fred jatkoi esittelyä, mutta Lee päivitteli jo sisaruskolmikon samaa näköä.

***

Päivällinen oli alkanut ja korpinkynnen pöydässä istui harvinaisen punaisen sävyinen seurue. Lucy, Fred, George ja jopa Lee olivat liittyneet isännöivää pöytää edustavan Anastacian ja tämän vihreään pukeutuneen veljen seuraan päivälliselle ja pitivät jo kovaa mekkalaa.
 
”Mietinkin missä te kuhnaatte, kun rohkelikkopöydässä oli hiljaista”, Oliver oli jo vaihtanut päälleen mustat verryttelyhousut ja harmaan collegepaidan. Fred ja George nostivat katseensa huispauskapteeniin ja virnistivät. ”Olemme treffeillä, etkö huomaa?” Fred aloitti korostettua ystävällisyyttä äänessään. George halasi Anastaciaa ja hymyili kertoessaan kyseisen kauniin nuoren naisen kutsuneen heidät päivälliselle. ”Forge, olet ihan hölmö”, Anastacia sanoi nauraen ja katsoi sitten Lucya, jonka takana Oliver seisoi. ”Oliver, Anastacia ja Orlando”, Lucy esitteli taakseen astuneelle pojalle, eikä nähnyt tämän ilmeen kirkastuvan. ”Ai te olette Lucyn sisarukset. Hän onkin kertonut teistä. Haluaisitteko tulla seuraamaan harjoituksiamme tänään illalla?” Oliver kysyi Fredin ja Georgen mielestä vähän liiankin huolettomasti. Viime vuonna tämä oli epäillyt hetken Lucyn olevan jonkun toisen tuvan vakooja Katien juonittua tämän lenkille. Nyt hän oli kutsumassa kahta muun tuvan huispaushullua ekaluokkalaista seuraamaan harjoituksia.

Anastacian ilme kirkastui ja jopa Orlando vaikutti kiinnostuneelta. ”Ihan oikeita huispausjoukkueen harjoituksia?” pieni korpinkynsi kysyi silmät loistaen. ”Jep, ja Harry Potter on joukkueemme etsijä”, George väläytti ja pelkäsi Anastacian pian halkeavan innostuksesta. ”Lucy voidaanhan mennä? Tulethan mukaan?” Orlandokin kysyi intoa äänessään. Lucy hymyili, kaksosilla ei olisi ollut mahdollisuutta mennä vielä ensimmäisenä vuonna seuraamaan huispausjoukkueiden harjoituksia, mutta joukkueen kapteenin pyytäessä se mahdollisuus oli olemassa. ”Voidaan mennä, mutta teidän pitää pyytää kirjallinen lupa myöhempään iltaliikkumiseen tuvanjohtajalta”, Lucy kertoi ja ennen kuin oli saanut lauseensa loppuun, olivat kaksoset pompanneet ylös ja lähes juosseet opettajain pöydän luo.

***

”Sinulla on vähän kuin perhe täällä”, Oliver sanoi katsoen kaksien kaksosten menoa. George oli ottanut Anastacian reppuselkäänsä ja Orlando jahtasi ylämäkeen vaivattoman näköisesti juoksevaa Frediä. ”Olet vähän liian kiltti, kun pyysit heidät mukaan. He ovat niin innoissaan, etteivät varmaan nuku koko yönä”, Lucy sanoi hymyillen ja kääntyi takaisin kentälle vievään portaikkoon. Kaksosilla olisi kotiin paljon kirjoitettavaa.

Oliver seurasi perässä ja jäi kauemmas odottamaan, kun nuorempi nappasi kaadon pallolaatikosta.
”Oletko päässyt harjoittelemaan kesällä?” tyttö kysyi ja nakkasi kaadon täydellä voimalla Oliveria kohti. Poika nappasi pallon yhdellä kädellä ja ponkautti sen polvellaan pari kertaa ilmaan ennen takaisin syöttöä. ”Tiedät, etten juuri ollenkaan”, Oliver vastasi Lucyn joutuessa hyppäämään saadakseen kaadon kiinni.  ”Niin… Fred ja George kielivät Charliellekin seurustelustamme. Arvaa kuinka katkera hän oli kuullessaan, ettet tule pelaamaan kanssamme koko kesänä”, Lucy kertoi heittäessään palloa takaisin. ”Percy kertoi. Hän myös mainitsi äitisi henkilökohtaisista kaunoista huispaajia kohtaan ja- ”, Oliver heitti pallon pari kertaa ilmaan ja mietti, miten jatkaisi lausetta. Keskusteltuaan Percyn kanssa Oliver oli jäänyt miettimään, pitikö Lucy häntä oikeasti keinona kapinoida äitiään vastaan. ”Ja siitä, että pidät äitiäsi vastaan kapinoimisesta”, Oliver sanoi napakasti ja nakkasi kaadon takaisin Lucylle, joka tarttui siihen kaksin käsin ja tyrskähti. ”Istuttiko Percy päähäsi ajatuksen, että olen kanssasi vain äitini kiusaksi?” tyttö kysyi huvittuneena ja yritti harhauttaen heittää pallon Oliverista ohi, siinä onnistumatta. Poika nappasi kaadon helposti ja käveli pallo kainalossaan Lucyn luo astuen melkein kiinni tyttöön. ”Minulla on viimeisenä vuonna parempaakin tekemistä, kuin leikkiä kapinallisen neljätoistavuotiaan poikaystävää”, Oliver sanoi vakavana ja tuijotti ilmeettömänä tiukasti Lucyn vihreisiin silmiin. Tyttö huokaisi syvään ja pudisti päätään. ”Jos olisin kanssasi vain äitini kiusaksi, niin olisinko odottanut kaksosten lähtöön asti tehdäkseni tämän?” Lucy sanoi uhmakkaasti, käytti yllätysmomentin hyväkseen ja tarttui Oliverin paidan rinnuksista. Tyttö kurottautui niin varpailleen kuin pääsi suudellakseen poikaa. Oliver heitti kaadon kädestään, kuuli sen kaatavan laatikon osuessaan siihen ja toivoi vain, etteivät ryhmyt olleet päässeet irti salvoistaan. Hän kietoi kätensä tyttöystävänsä ympärille ja myönsi itselleen, ettei Lucy olisi tehnyt niin kovaa työtä suhteen salaamiseksi, jos olisi hänen kanssaan vain kapinoidakseen.
 
”Charlien mielestä olemme unelmapari. Kaksi huispaukselle sielunsa myynyttä rohkelikkoa lentämässä yhteisellä luudalla auringonlaskuun”, Lucy kuiskasi kasvot melkein kiinni Oliverin omissa ja nyökkäsi kohti heidän vasemmalla puolellaan laskevaa aurinkoa, joka maalasi taivaan oranssin ja punaisen sävyillä. ”Pitäisikö meidän kokeilla?” poika ehdotti vino hymy huulillaan ja päästi Lucyn irti syleilystään nostaakseen maahan unohtuneen kaadon paikalleen säilytyslaatikkoon. ”Kuulostaa riskialttiilta. Ehkä meidän pitää”, Lucy vastasi hymyillen ja tarttui Oliverin ojennettuun käteen.

« Viimeksi muokattu: 01.03.2020 16:27:18 kirjoittanut Chibi »
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
A/N: Hox, jos joku ei ole sattunut pari osaa sitten ilmestynyttä alun varoitusta lukemaan, niin  tämä osa antaa ymmärtää alle 16- vuotiaan harrastavan seksiä.


12. Tärkeämpää kuin huispaus

Lucy ymmärsi taas paremmin, miksi Oliver piti kirjastosta. Vaikka valtaosa koulun oppilaista käytti sitä, ei monikaan tuntunut jäävän tilaan. Oppilaat etsivät tarvitsemansa ja palasivat sitten omiin tupiinsa tekemään läksyjään tai lukemaan. Kirjastossa sai olla melko rauhassa ja, etsimällä sopivan hyllyvälin, suojassa katseilta. Perimmäisen hyllyrivin taakse oli jo vuosia sitten tuotu katseilta piiloon sohva. Se toimi milloin minkäkin pariskunnan leposijana, mutta tällä kertaa sille olivat eksyneet rohkelikkojoukkueen kapteeni tyttöystävineen.
 
Lucy istui osittain Oliverin sylissä pojan lukiessa yhden käden otteella kirjaa; ”Huispauksen taktiikoiden perusta ja soveltaminen- Oppeja aloittelevalle huispauslegendalle.” ”Osaat tuon ulkoa”, Lucy totesi Oliverin kääntäessä sivua, samalla litistäen hänet rintaansa vasten. ”On pakko olla jotain, mitä en ole huomannut”, vanhempi mutisi tutkiessaan innolla sivua, jossa tikku-ukot lentelivät risteäviä lentoratoja. ”Te voitatte tänä vuonna”, Lucy vakuutteli silitellen samalla Oliverin pehmeää parransänkeä. Myös kaksoset olivat vakuutelleet asiaa kapteenilleen koko syksyn ja Lucylle jopa kesällä. Koko joukkueen voitontahto oli kova, muttei niin kova, kuin Oliverilla.
 
Lucy tarttui Oliveria leuasta kääntäen tämän katseen vastahakoisesti kirjasta itseensä. ”Aiotteko ihan oikeasti harjoitella kolmena iltana viikossa?” tyttö kysyi hieman epäuskoisena ja jopa pettyneenä. Kaksoset olivat ehkä kertoessaan toivoneet, että hän voisi tehdä asialle jotain. ”Olet tervetullut liittymään seuraan”, Oliver vastasi ilmeettömänä, suukotti nopeasti Lucya ja käänsi sitten katseensa takaisin kirjaan. Lucy oli pöllämystynyt, mutta syvällä sisimmässään ei jaksanut yllättyä. Hän ei jaksaisi yllättyä, vaikka Oliver raahaisi joukkueen kanssaan lenkille joka päivä. Viikkoharjoitusten lisäksi Oliver oli alkanut käymään joka aamu lenkillä, eikä Lucy ollut ollenkaan varma pitikö siitä, että huispaus oli Oliverille tärkeämpää kuin hän.
 Toisaalta pojan suhde huispauksen kanssa oli huomattavasti pidempi, kuin suhde hänen kanssaan.

***

Sairaalasiiven ovi aukesi voimalla ja päästi paukahtavan äänen törmätessään seinään. Matami Pomfrey mulkaisi sisään astunutta tyttöä, mutta tämä jatkoi määrätietoisesti matkaansa kohti sänkyä, jolla sairaalasiiven ainoa potilas lepäsi. Pojan saapumisesta ei ollut vielä edes pitkä aika, mutta Matami Pomfreykin oli odottanut vierailijan saapuvan minä hetkenä hyvänsä.

”Oletko kunnossa?” Lucy kysyi ja istui sängyn reunalle poikaystävänsä viereen. Hän laski yöpöydälle huispausaiheisia kirjoja, jotka oli käynyt lainaamassa Oliverille. Fred ja George olivat kertoneet harjoituksista palattuaan mitä oli tapahtunut ja Lucy oli lähtenyt kirjaston kautta sairaalasiipeen johtajapoikana toimivan Percyn estelyistä huolimatta. ” Pomfrey sanoi, että pääsen huomenna pois, mutta käden pitää antaa levätä pari viikkoa. Onneksi harjoituksissa voi tehdä muutakin kuin pelata itse”, Oliver huokaisi olkapäätään pidellen.
 
Fred oli lyönyt ryhmyä tavallista lujempaa ja kapteeni itse oli ollut huonossa asennossa pallon osuessa. Harjoitukset olivat loppuneet ennen kuin ne olivat alkaneetkaan, kun Oliver oli tilanteesta johtuen tippunut luudalta pojan koko painon vastaanottajana oikea käsi ja erityisesti olkapää. Venähtänyt lihas vaatisi lepoa jonkin aikaa, mutta Oliver ei ollut aikeissa keskeyttää juuri vauhtiin saatua harjoituskautta. Vaikka hän ei voisi itse harjoitella, taktiikat ja tekniikat kaipasivat aina hiomista ja muun joukkueen harjoittelua olisi valvottava, jotta nämä eivät voisi luistaa Oliverin asettamista viikkoharjoitustavoitteista.
 
”Kausi ei ole vielä edes kunnolla alkanut ja sinulle käy jo näin”, Lucy pyöritteli päätään puhuessaan ja painoi vasemman kätensä Oliverin paljaalle rinnalle. Oliver hymyili ja kohautti olkapäitään niin paljon, kuin sen sattumatta pystyi. ”Jos se tarkoittaa, että voitamme pokaalin, voin maata täällä, vaikka joka pelin jälkeen”, poika vastasi ja veti Lucyn makoilemaan sängylle viereensä. Oliver silitti tyttöystävänsä hiuksia ja katsoi tämän pöydälle tuomia kirjoja. Ne olivat juuri niitä, joista hän oli aiemmin kerrannut tekniikoita.
 
”Rakastan sinua”, Oliver sanoi silmänsä kiinni painaneelle Lucylle. Tytön suupielet kaartuivat ylöspäin ja tämä nosti katseensa. ”Ai koska kävin puolestasi kirjastossa?” Lucy päästi suustaan ja ajatteli heti pilanneensa hetken. Hän oli selvästi viettänyt liikaa aikaa kaksosten ja Leen kanssa, kun ei pystynyt ottamaan vastaan edes rakkauden tunnutusta. ”Siksikin”, Oliver kuitenkin myönsi hymyillen ja kulmiaan kohottaen. Lucy punastui vastatessaan; ”Niin minäkin sinua”, ennen kuin Oliver painoi suudelman hänen huulilleen. Matami Pomfrey oli kadonnut jonnekin, mutta pari ei välittänyt siitä. Heille oli vain parempi, ettei nainen ollut muistuttamassa heitä vierailuajoista ja niistä kiinni pitämisestä.
 
”Tiedäthän, että tarkoitan sitä, kun sanon niin”, Oliver varmisti. Hän silitti kädellään hellästi Lucyn kylkiä ja antoi sormiensa lipua hiljalleen tytön paidan alle pyyhkimään pehmeää ihoa. ”Tiedän”, Lucy vastasi ja hymyili Oliverin kaulaa vasten. Hän kutisi usein liiankin helposti ja nyt Oliverin hänen paitansa alle livauttamat sormet silittivät ihoa hitaasti tunnustellen ja sivellen. Jokainen sormen kosketus tuntui pieneltä sähköiskulta ja kutitti samalla aivan liikaa.
 
Hetken tukahdutettuaan naurua Oliverin kaulaa vasten Lucy kuitenkin rauhoittui ja antoi pojan kuljettaa pehmeästi sivellen sormensa kyljiltä navan kautta lantiolle. Oliver laski kätensä tytön vatsalle ja alkoi silitellä hameen rajaa ja erotti jossain kohdissa myös alushousujen reunan. Hän tunsi kuinka, Lucy alkoi hengittää hieman raskaammin hänen sylissään. Tyttö ei kuitenkaan tehnyt elettäkään pysäyttääkseen tai estääkseen häntä. ”Sana vain ja lopetan”, Oliver kuiskasi puoliksi tytön hiuksiin. Hän tunsi kuinka, Lucy pudisti päätään ja käänsi sitten kasvonsa kohti hänen omiaan. ”Haluatko tehdä sen täällä?” tyttö kysyi hieman hämmentyneenä, mutta hänen kasvoiltaan ei paistanut pelko tai jännittyneisyys vaan ennemmin huvittuneisuus ja innostus. ”Jos sinä haluat”, Oliver vastasi ja tunsikin vakuudeksi Lucyn huulet omillaan. ”Mutta meidän pitää olla hiiren hiljaa, ettei Pomfrey tajua, etten ole vielä lähtenyt”, Lucy sanoi ja virnisti perään. Oliver veti tytön aiempaa varmempaan suudelmaan ja antoi sormiensa vaeltaa jo alushousujen reunan sisäpuolelle.
 
Äkkiä Lucy tarttui Oliveria kädestä ja näytti jopa hieman pelokkaalta nyt kohdatessaan ruskeat silmät. ”Mitä jos en osaa?” hän henkäisi ja antoi Oliverille tilaa kääntyä kyljelleen. Oliver nosti kipeän kätensä silittämään Lucyn poskea ja hymyili tytölle vakuuttavasti. ”Tärkeintä on, ettet tee mitään, mitä et itse halua. Ei tämä ole huispausta”, Oliver sanoi rauhallisesti. Hän tiesi mitä itse halusi, mutta tällä hetkellä Lucy oli tilanteen kapteeni. ”Tämä olisikin viimeinen asia, jota toivoisin Leen selostavan”, Lucy naurahti ja pelkäsi taas hetken rikkoneensa tunnelman, mutta Oliver naurahti myös, nyökkäsi hyväksyvästi ja veti tyttöystävänsä uuteen suudelmaan. Lucya suudellessaan Oliver painoi tytön vaaleita lakanoita vasten. Poika tunsi kipua oikeassa olkapäässään yrittäessään laskea painoa sille, muttei halunnut välittää. Lucy alkoi kuljettaa aiemmin Oliverin rinnalla levännyttä kättään alemmas nuoren miehen vartalolla. Hän pyöritti sormiaan hetken Oliverin navan ympärillä ennen kuin antoi niiden kulkea pojan housujen rajalle. Lucyn sydän tykytti niin kovaa, että hän pelkäsi Pomfreyn kuulevan sen.
 
***

”Missä sinä olet ollut koko illan?” Katie kysyi erityisen kiinnostuneena, mutta myös kärttyisänä. Kello oli reippaasti yli puolen yön, kun hänen luokkatoverinsa suvaitsi saapua jo aikaa sitten hiljentyneeseen makuusaliin. Lucyn hiukset olivat tavallista enemmän sekaisin, kauluspaita ryppyinen, eikä tällä näyttänyt olevan sukkahousuja. ”Sairaalasiivessä”, Lucy sanoi virnistäen ja suki hiuksiaan hieman selvemmiksi, vaikka ne olisivat sekaisin taas aamulla. ”Miten Pomfrey ei ajanut sinua aiemmin ulos? Mitä sinä siellä edes näin myöhään teit?” Katie jatkoi, vaikka Lucy selvästi valmistautui yöpuulle hänestä välittämättä.
 Vanhempi tyttö otti kengät jalastaan, laski ne matka-arkun viereen ja vetäessään paitaa päänsä yli vastasi; ”Et uskoisi, vaikka kertoisin”, jottei Katie näkisi hänen virnistelyään. ”Lucy…” Katie sanoi painokkaalla äänellä huomatessaan punaisia jälkiä toisen selässä ja kaulalla. Lucy ei voinut estää itseään, vaan tyrskähti vetäessään yöpaidan päälleen ja Katien kanssa samanlaiset pyjamahousut jalkaansa. Hän istui sängylleen, veti peiton jalkojensa päälle ja lupaa kysymättä Katie istui häntä vastapäätä.
”Oletko tosissasi? Sairaalasiivessä! Mitä jos olisitte jääneet kiinni?” Katie tilitti lähes järkyttyneenä, mutta madalsi ääntään, kun huoneen kolmannessa sängyssä nukkuva Annie käänsi kylkeä ja alkoi kuorsata hiljaisesti.
Katie ei olisi koskaan uskonut, että Lucy, saati sitten järjestelmällisyyden ja itsekurin perikuvana tunnettu Oliver, olisi noin uskalias. Olivathan he molemmat sekaisin, mutta hän ei ollut tiennyt, että näin sekaisin. ”No? Millaista se oli? Kuinka Oliver edes pystyi mihinkään sen käden kanssa?” Katie kysyi uteliaana. ”Luuletko ihan oikeasti, että aion jakaa yksityiskohtia?” Lucy kysyi edelleen virnuillen ja nyt alahuultaan purren. Katie mutristi huuliaan ja nyrpisti nenäänsä. Ehkä näin oli kuitenkin parempi. Hän ei pystyisi tämänkään tiedon jälkeen katsomaan Oliveria samalla tavalla, kuin aiemmin.
 
***

Oliver istui jo aamiaispöydässä oikea käsi kantoliinassa. Jopa kahvin juominen tuntui erikoiselta vasemmalla kädellä suoritettuna. ”Hei Kapu, kauanko aiot olla paketissa?” kuului ja katsomatta salin ovia Oliver tiesi ketkä olivat saapuneet. ”Meinattiin tuoda sinulle maalisalko, että saat harjoitella sairaalasiivessä”, George aloitti istuessaan vanhempaa vastapäätä. Fred istui niin lähelle veljeään, että näytti pukkaavan tätä takamuksellaan kauemmas toisen lausetta jatkaessaan; ”Mutta kuultiinkin, että pääset tänään pois.”
 
”Koska päästään takaisin harjoittelemaan?” Katie kysyi myös hänen ja Lucyn istuutuessa alas. ”Te jatkatte kausisuunnitelman mukaisesti ja minä palaan luudan päälle kuun lopussa”, Oliver vastasi katsomatta kuitenkaan ketään. Hänellä oli kahvikupillisensa ääressä auki tekniikkakirja ja muistiinpanot.

”Kolme viikkoa?” kauempana istunut Angelina kivahti ja liu’utti itsensä penkkiä pitkin joukkuetoveriensa luokse. Oliver kohautti vasenta olkaansa ja jatkoi muistiinpanojen tekoa, vaikka Angelina alkoi saarnata sekä hänelle, että tapaturman aiheuttaneelle Fredille. Tauko olisi ollut lyhyempi, jos hän ei olisi rasittanut kättään eilen. Oliver virnisti itsekseen. Vaikka hän ei sanoisi sitä ääneen, maailmassa oli asioita, vaikkakin harvoja, jotka ovat tärkeämpiä kuin huispaus.


« Viimeksi muokattu: 13.03.2020 12:38:14 kirjoittanut Chibi »
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

nomps

  • ***
  • Viestejä: 3 711
  • ent. nominal
Jeij pääsinpäs ajan tasalle tässä! Pidin tuosta hienoisesta epävarmuudesta, jota Lucy koki ajatellessaan Oliverin pitävän huispausta häntä tärkeämpänä. Sopi hyvin hahmon luonteisiin - ja samalla oli jotenkin tosi sopiva tuo uusimman luvun lopetus, että Oliver seksiä saatuaan on valmis jopa uhraamaan huispauksen hetkellisesti ;D ;D Jotenkin niin teinipojalle osuva ajatusmaailma! Näiden suhde on kyllä hirmu aito. Pidin myös siitä, että Lucyn sisarukset päätyivät ihan eri tupiin, mutta siitä ei aiheutunut sen kummempia ihmettelyjä.
Never regret something that once made you smile.

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
A/N: Ihanaa nomps, että olet taas mukana ja kiitos kommentista. Kyllähän Oliver on niin huispausriippuvainen, että siitä sietääkin huolestua vähän ja kokea epävarmuutta. Otan suurena kohteliaisuutena, että pidät näiden suhtetta tosi aitona. Sitä olen yrittänyt siitä tehdä. Toivottavasti se pysyy sellaisena myös jatkossa. Lucyn sisarukset tulevat kulkemaan mukana enemmän ja vähemmän sivuhahmoina jatkossakin, luulen ettei kaksosten suhde voi hirveästi muuttua edes eri tupiin laitettuna, jos se on ollut tiivis ennen sitä. 
Tämä osa on vähän lyhyempi, mutta se kompensoituu, kun seuraava on vähän pidempi. Enjoy <3



13. Kurpitsajuhlan ilta

”Onko Oliver taas lenkillä?” Katie ihmetteli aamiaispöydässä. Vaikka Oliver oli pyhittänyt sunnuntait joukkueelle ehkä ainoiksi harjoituksista vapaiksi päiviksi, kävi tämä itse orjallisesti lenkillä joka aamu ennen aamiaista. ”Jep. Kun hän ei ole lenkillä tai harjoituksissa, hän pänttää S.U.P.E.R.eihin tai suunnittelee harjoituksia. Mitä iloa on poikaystävästä, jonka kanssa ehtii viettää aikaa kerran viikossa”, Lucy puuskahti hieman kärjistetysti. Katie naurahti. ”Älä nyt, vietätte te useamminkin aikaa. Ja Oliver on niin rakastunut, että jos hänen pitäisi valita sinut tai huispaus, sinä tulisit ensin”, Katie vakuutti puhallellessaan kuumaan kahviinsa. Oliver oli uskomattoman intohimoinen huispausta kohtaan, mutta Katie oli nähnyt ja kuullut, kuinka poika käsitteli Lucya ja se kaikki tuntui huokuvan lähes inhottavan vaaleanpunaisia tunteita.

”Jos minä olisin Lucy, en pakottaisi Oliveria tekemään sitä valintaa”, pöytään juuri saapunut Fred ilmoitti epäuskoisena ja nakkasi veljelleen pöydän yli omenan. ”Niinpä, olet kyllä söpö, mutta kapu elää huispaukselle”, George myötäili napatessaan omenan ilmasta ja istuen vasta sitten alas. ”Minähän sanoin, että Oliver on niin vanha ja huispausriippuvainen, ettei häneen kannata ihastua. Saati sitten rakastua”, poika toisti noin vuosi sitten sanomaansa. ”Olenko koskaan sanonut, että vihaan teitä?” Lucy kysyi punastuneena Georgen kommentille. Eihän hän kaksosia vihannut, mutta joskus toivoi, etteivät nämä sanoisi ihan kaikkea mieleen pilkahtavaa ääneen. ”Monestikin”, Fred vakuutti nyökkäillen pohtivasti. ”Viimeksi eilen, kun yllätimme teidät harjoitusten jälkeen kentältä”, George tyrskähti ja Fred löi tälle ylävitosen pöydän yli.

Lucy pyöräytti silmiään ja jatkoi aamupuuronsa lusikoimista, kun Fred vielä avasi suunsa; ”Joudut kestämään tätä niin kauan, kun olette Kapun kanssa yhdessä.” ”Minä olen kestänyt teitä jo kohta viisitoista vuotta”, Lucy heitti takaisin ja näytti Fredille kieltä. ”No kurpitsajuhlan jälkeen ehditte söpöillä ihan rauhassa. Pienet menevät nukkumaan ja kuutosluokan Grint on levittänyt juttua jatkoista vitoskerroksen tyhjässä luokassa”, George kertoi kurotellen valmiiksi paahdettuja leipäviipaleita kohti. ”Oleskeluhuone lienee melkoisen tyhjä, mutta käyttäytykää”, Fred virnisti ja teki liioitellun pusuäänen ennen kahvistaan hörppäämistä. Niin turhautunut, kuin kaksosten piikittelystä Lucy olikin, hän ei voinut olla hymyilemättä.

***

Oppilaiden palatessa tupiinsa kurpitsajuhlien pitojen jälkeen, oli Lucyn väenpaljoudessa helppo tarttua vieressään seisovan poikaystävänsä kädestä. Oliver katsoi vieressään kulkevaa tyttöystäväänsä hymyillen ja puristi kättä lämpimästi. ”Vallataanko takan edustan sohva?” Lucy kysyi niin hiljaa, että pelkäsi sanojensa hukkuvan muiden oppilaiden puheensorinaan. Oliver kuitenkin nyökkäsi hyväksyvästi ja nykäisi Lucyn kädestään entistä lähemmäs itseään. Oleskeluhuonetta kohti matkalla ollut rohkelikkojoukkio seisahtui portaikkoon, mutta se ei haitannut heitä.

Johtajapojan pestinsä turhankin innokkaasti ottava Percy tungeksi oppilaiden seasta selvittämään miksi nämä vielä kuhnivat käytävässä. ”Ehkä Neville on unohtanut salasanan”, Ron kuului ehdottavan jollekin, mutta pian jostain heidän läheltään kuului vastustelevaa mutinaa. Asia selvisi kuitenkin pian, kun lähimpänä muotokuvaa olevat alkoivat kovaan ääneen ihmettelemään ja kauhistelemaan; ”Lihava leidi on kadonnut!”
 
McGarmiwan ohjattua rohkelikot suureen saliin, alkoi ihmettely ja spekulointi. Eri puolilta kuului eri tietoja, mutta varmaa oli vain se, että Sirius Musta oli linnassa, eikä kukaan tiennyt missä.
 
”Rauhoittukaa”, johtajapojan merkki rinnuksissaan kiiltäen salia ympäri kiertelevä Percy hoki samalla yrittäen laskea, ettei yksikään oppilas ollut jäänyt tupaan tai käytäville hortoilemaan. Dumbledore ilmoitti, että kaikki oppilaat pitäisi kerätä saliin, kunnes Musta on saatu kiinni tai varmistettu poistuneen linnasta.
 
***

Oliver oli hävinnyt jonnekin, mutta Lucy ei välittänyt siitä nyt. Tärkeintä tällä hetkellä hänelle oli, että hänen sisaruksensa olisivat yhdessä ja saisivat turvaa toisistaan. Toiseksi tärkeintä se, että hän löytäisi heidät. Kaksoset olivat jo joutuneet nähdä ankeuttajat junassa ja nyt tämä. Isä oli heidän lähtiessään mainostanut Tylypahkaa maailman turvallisimpana paikkana, mutta kolmen takana olevan vuoden perusteella Lucy ei ollut asiasta aivan vakuuttunut.
 
”Pää pyörii, kuin pöllöllä”, Lee totesi kovaan ääneen seisahtaessaan Lucyn vierelle. Hän, Fred ja George olivat selvästikin livahtaneet saliin vasta muiden rohkelikkojen jälkeen yhdessä muiden vanhempien oppilaiden kanssa. Lucy oli näkevinään, kuinka tumma poika hörppäsi taskumatista ja tunki sen kaapunsa taskuun.
 
”Missäs Kapu on?” George huomasi, mutta Lucy näytti lähinnä ärtyvän kysymyksestä. ”Varmaan Percyn kanssa varmistamassa, ettei Musta ole piilossa luutakomerossa. Kaksosia minä etsin”, tyttö vastasi vakavana, mutta tajusi hukkuvan entistä enemmän ihmisten sekaan vanhempienkin opiskelijoiden vihdoin saavuttua saliin. ”Tässähän me”, Fred virnisti pörröttäen veljensä hiuksia. Lucy heitti kulmiensa alta pojille vihaisen katseen ja oli jo jatkamassa etsintäänsä, kun George tarttui tämän ranteeseen ja pyöräytti silmiään. ”Okei, me autetaan sinua etsimään. Pitää löytää myös Ginny”, poika myöntyi miettien, että pienimmille oppilaille tilanne ei ehkä ollut yhtä kevyt, kuin heille vanhemmille. He kuitenkin muistivat vielä parin vuoden takaisen peikon tyrmistä ja viime vuoden viestin salaisuuksien kammiosta.

”Lucy!” Fred ja George kääntyivät kannoillaan ja nykäisivät vielä poispäin kävelevään Lucya hupusta. Tyttö astui nopean askeleen poikien suuntaan ja huokaisi helpotuksesta ja hämmästyksestä. Percy talutti Oliver kintereillään toisiinsa tarttuneita säikähtäneen näköisiä Orlandoa ja Anastaciaa Lucyn luokse. Lucy otti pari juoksuaskelta ja levitti kätensä vetääkseen sisaruksensa halaukseen. Anastacia tärisi ja puristi huuliaan yhteen, kun taas Orlando puristi vain hieman nuoremman siskonsa kättä ja vältteli katsekontaktia kaikkien kanssa. ”Menkää etsimään makuupussit Fredin ja Georgen kanssa, tulen ihan kohta perässä”, Lucy sanoi, pörrötti Orlandon muutenkin sekaisia hiuksia ja silitti Anastacian poskea. ”Ollie, Ana, ei ole mitään hätää. Ginnykin on täällä”, Fred virnisti hyväntahtoisesti ja ojensi kätensä, johon Anastacia tarttui tiukasti.
 
”Kiitos, että toit heidät Percy”, Lucy huokaisi, mutta Percy yskäisi väheksyvästi samalla tökäten nenälleen valuneita silmälaseja. ”Oliver pyysi etsimään heidät ja minä tein vain, mitä hyvän johtajapojan kuuluu”, Percy vastasi vakavasti, nyökkäsi Oliverille ja kääntyi kannoillaan. Virkaintoinen poika ei kuitenkaan päässyt kauas, kun Lipetit jo jakoi tälle seuraavia ohjeita.
 
”Tiesin, että olisit heistä huolissasi”, Oliver sanoi ja työnsi Lucyn kasvoille valuneet hiussuortuvat tämän korvan taakse. Käsi jäi silittämään niskaa ehkä pidemmäksi aikaa, kuin olisi ollut suotavaa heidän seistessään kulkureitillä. ”Kiitos”, Lucy huokaisi hymyillen. Oliver nyökkäsi kiitokselle ja viittoi sitten Lucya siirtymään syvemmälle salin perälle, missä sekä hänen sisaruksensa, että Weasleyn kaksoset, Ginny ja Lee odottivat. ”Mennään nukkumaan”, Oliver kuiskasi ja lähti kulkemaan Lucyn perässä toivoen kaksosten varanneen hänellekin makuupussin.
 
Orlando ja Anastacia olivat nukahtaneet violeteissa makuupusseissaan kylki kyljessä, niin lähellä toisiaan, että heidän hiuksensa näyttivät yhdeltä mustalta matolta kankaan seassa. Kuunneltuaan hetken Harrisonin kaksosten tuhinaa Oliver uskalsi hivuttautua lähemmäs Lucya. Fred, George ja Lee virnuilivat tilanteelle ensin, mutta Lucyn mulkaistua näitä murhaavasti pojat käänsivät parille selkänsä. Lucy oli silti kuulevinaan pienen hihityksen ja supinan näiden makuupussien suunnalta.
 
Muista oppilaista sekä salia jatkuvasti edes takaisin kulkevista opettajista ja Percysta huolimatta Oliver hivutti toisen kätensä Lucyn pään alle ja kietoi toisen makuupussiin käpertyneen tytön ympärille. Lucy oli häneen selin ja vei sormet pojan omien lomaan.
 
”Eikö meidän pitänyt pitää matalaa profiilia?” Lucy kysyi kuiskaten ja hymyili, vaikka tiesi, ettei Oliver sitä nähnytkään. Oliver painoi suudelman tytön hiuksiin vastatessaan; ”Ei kai tämä matalammalle pääse kuin menemällä tyrmiin.” Lucy tyrskähti hyväksyvästi ja jos mahdollista, veti Oliverin vielä lähemmäs itseään. Juuri nyt Lucya ei edes haitannut, etteivät he olleet voineet vallata takan edustan sohvaa. Oliver oli niin lähellä, että hän pystyi tuntemaan pojan hengityksen niskassaan ja rauhattoman illan jälkeen, se oli juuri sitä, mitä hän tarvitsi. ”Hyvää yötä”, Lucy kuiskasi unen rajamailta. Oliver vastasi ja ehti hetken kuunnella tytön tuhinaa sekä kaksosten ja Leen supinaa ennen kuin itsekin nukahti.

Jossain vaiheessa yötä Oliver havahtui hereille ja tajusi salia kiertäneen opettajan pysähtyneen heidän kohdalleen. Oliver ei vaivautunut kohottamaan katsettaan, mutta oli tunnistavinaan tossujen ja skottiruutuisen aamutakin heidän tuvanjohtajansa omaisuudeksi. Poika tiukensi otettaan tyttöystävänsä ympärillä ja painoi silmänsä takaisin kiinni, kuin ei olisi opettajaa huomannutkaan.
 
McGarmiwa kiersi sormensa aamun ensimmäisen tai yön viimeisen teemukillisen ympäri. Kaikki oppilaat olivat hiljentyneet noin tuntia aiemmin. Jopa valvojaoppilaat oli päästetty nukkumaan, mutta hän ei ollut enää saanut unta. Kiertäessään salia hän oli kiinnittänyt huomiota etenkin omien tupalaistensa ryhmittymiseen. Potter, Weasley ja Granger olivat luonnollisesti yhdessä. Samoin Thomas, Finnigan ja Longbottom. Kuudes- ja seitsemäsluokkalaiset olivat joitain lukuun ottamatta yhdessä omassa nurkassaan ja pienemmät etsiytyneet sisarustensa luo, jos näitä oli.
 
McGarmiwa ei ollut yllättynyt löytäessään Weasleyn kaksoset, Jordanin ja Harrisonin yhdessä. Myös Ginny Weasley ja yhdennäköisyydestä päätellen Harrisonin sisarukset olivat samassa joukossa. Tuvanjohtaja oli kuitenkin hämmästynyt huomatessaan viimeistä vuottaan opiskelevan rohkelikon huispauskapteenin vetäneen Harrisonin nukkumaan syliinsä, kuin turvaan. McGarmiwa ei voinut estää itseään hymyilemättä tilanteelle. Nukkuessaan hänen suurintakin päänsärkyään aiheuttavat tupalaisensa olivat rauhallisia ja harmittomia, kuitenkin vielä lapsia.

***
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

nomps

  • ***
  • Viestejä: 3 711
  • ent. nominal
Noniin, kerrankin mulla on tilaisuus kirjoittaa kommentti ihan ihka oikealla näppäimistöllä, joten jaksan naputella paria sanaa pidempäänkin! Lisäksi olet näköjään voittanut kommenttiarpajaiset, joten onnittelut siitä! :) Ja minäpä pääsen sitten tällä samalla osallistumaan pitkästä aikaa arpajaisiinkin, joten onnittelut minullekin xD

Tämä makuupussikohtaus on jostain syystä aina ollut yksi suosikkikohtiani Pottereissa. Siinä on sellaista tietynlaista turvallista pelkoa ja jännitystä, jos tajuat mitä tarkoitan. Siksipä minusta oli aivan ihanaa, että se oli päässyt mukaan ficciisi! Ja vitsi, sehän tarjoaa todellakin mahdollisuuksia, joita tässä oli hyödynnetty aivan herkullisella tavalla. Minusta oli aivan ihanaa, että niin hullaantunut kuin Lucy onkin, hän tuossa jännittävässä tilanteessa ajatteli ensiksi sisaruksiaan ja sitten vasta poikaystäväänsä - ja voi miten herttaista oli, että Oliver oli aavistellut nämä ajatukset ja ehtinyt Lucyn edelle! Pikkukaksoset olivat myös aivan uskomattoman symppiksiä tässä, ja näin sieluni silmin supersöpöt suuret säikähtäneet silmät ja pörröiset tukat, tuituitui <3

Lucy ja Oliver olivat myös tosi suloisia tässä, ja jotenkin tästäkin luvusta välittyi sellainen teinisuhteen ydin, jossa kaikki tällainen läheisyys on ihan superjännää ja kivaa, ja varsinkin taatusti sisäoppilaitoksessa on ihan valtava askel noin julkisesti tehdä jotain niinkin radikaalia kuin pistää makuupussit vierekkäin! ;D Tuli jotenkin nostalginen olo, nyyh kun olen vanha ;D

Ja tuo lopetus! Ää, McGamiwa on niin paras ihan yleisesti, mutta hänen rinnallaan jopa minäkin saan tuntea oloni nuoreksi (jee!), ja tämä oli ihan älyttömän herttainen ajatus:

Lainaus
Nukkuessaan hänen suurintakin päänsärkyään aiheuttavat tupalaisensa olivat rauhallisia ja harmittomia, kuitenkin vielä lapsia.

Ylipäätään pidän tässä ficissä tosi paljon siitä, että et ole yrittänyt lähteä saman tien kehittelemään Oliverin ja Lucyn välille jotain vuosisadan rakkaustarinaa, ihan vain koska se olisi epäuskottavaa. Tämä on kaikessa herttaisuudessaan juuri sellainen todentuntuinen rakkaustarina, koska tämä ei yritä olla enempää kuin on, ja siksi tätä onkin kiva seurata :)

Hehe, olenpas ylpeä kun sain kerrankin vähän pidemmän kommentin aikaiseksi :D Jatkiksiin niitä on vaikea kirjoittaa, vaikka pääsisikin koneelle, ja saati sitten kun en lähes ikinä pääse. Tämän jälkeen voin taas hyvällä omallatunnolla palata tynkäkommentteihin, sori siis jo etukäteen xD
Never regret something that once made you smile.

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
A/N: Osaa tästä tekstistä on myös innoittanut  tämä kohtaus, jonka perusteella aioin joskus kirjoittaa pelkän PWP- ficin. Katsotaan jos sekin joskus tapahtuu, mutta tämä osa antaa taas vain ymmärtää alle 16- vuotiaan harrastaneen seksiä.

Kiva nomps, että pääsit tällä kertaa kommentoimaan pidemmin, vaikkei lyhyissäkään kommenteissa ole mitään vikaa ollut. Ja loistokasta, että mun kommenttiarpajaisten voitto hyödytti myös sua  ;)
Lainaus
Tuli jotenkin nostalginen olo, nyyh kun olen vanha
Mulla on tällainen olo melkein koko ajan tätä ficciä kirjoittaessa, mutta onneksi on ihana McGarmiwa, jonka rinnalla mekin olemme nuoria. Kiva, että tykkäsit ja tykkäät  :-*



14. Katseiden harhailua

Suuren salin katto pauhasi, kuten aina ukonilmalla. Sää oli muuttunut niin rajuksi, etteivät kaikki pöllöt enää suostuneet tai pystyneet kuljettamaan postia ja osa oppilaista vannoi katon vuotavan heidän päälleen. Salaman isku halkaisi valollaan katon sekunniksi ja ukkosen jylinä kuului jostain kaukaa. Osa päivällistä syövistä oppilaista näytti säpsähtävän, mutta erityisesti vanhemmat olivat niin tottuneita, etteivät enää kiinnittäneet katon toimintaan juurikaan huomiota.

”Mitä te kohisette?” Lucy ihmetteli rohkelikon huispausjoukkuelaisten meuhkatessa Potter erityisen vihaisen oloisena. Oliver käveli muutamaa askelta edes takaisin Fredin, Georgen ja Katien takana ja käänsi katseensa tytön huomatessaan; ”Pelaamme puuskupuheja vastaan”, poika vastasi tuohtuneena. Lucy istui alas ja Oliver rauhoittui sen verran, että pysähtyi ja laski kätensä tämän hartioille. ”Puuskupuhit ovat helppo nakki, Diggorya lukuun ottamatta”, Lucy rauhoitteli ja naputteli sormillaan Oliverin kämmenselkää toisen käden pidellessä vesilasia.
 
”Pystytkö keskittyä peliin?” tyttö kysyi ja käänsi katseensa virnuillen Katieen, joka haukkasi mitään sanomattomasti palan leivästään. ”Minä osaan pitää näppini kaadossa huispaajien sijaan”, nuorempi brunetti iski takaisin, ”mutta onhan Diggory vahva.” ”Ja komea”, Angelina jatkoi. Jopa yleensä hiljainen Alicia hihitti ja jatkoi luetteloa; ”Ja pitkä ja hiljainen, oikea mysteeri.” Fred pyöräytti silmiään kärsimättömänä; ”Hän on hiljainen vain siksi, että on liian hidasjärkinen sitomaan kahta sanaa toisiinsa.” George tyrskähti ja taputti Harrya olalle varmistellessaan; ”Viimeksi kun pelattiin puuskupuheja vastaan, Harry nappasi siepin muutaman minuutin jälkeen. Rauhoitu Wood!” Oliver veti syvään henkeä ja laskelmoi hetken ennen alas istumistaan. ”Pidämme kahdet ylimääräiset harjoitukset ennen peliä. Tänään perehdymme puuskupuhin joukkueen tekniikoihin. Huomiseksi kehitän harjoiteltavaksi pari uutta taktiikkaa, jotta meillä on lauantaina mahdollisuus yllätysmomenttiin”, Oliver paasasi kuin olisi pitänyt suuremmankin kansakunnan valtiaan puhetta. Lucy pudisteli päätään hieman huvittuneena, mutta joukkuetta ei naurattanut. Koska kentälle ei olisi tässä säässä tunkua, Oliver saattaisi pitää heitä siellä koko illan uusia tekniikoita hioen. ”Aiotko nukkua ollenkaan?” Angelina kysyi kulmakarvojaan kohottaen joukkueen kapteenilta, joka näytti miettivän vastaustaan; ”Selviän parilla tunnilla. Meidän on voitettava tämä peli.”


***

Pelin päätyttyä kaikki tuntuivat jo suunnistaneen linnaan, mutta Lucy oli jäänyt juttelemaan pukuhuoneelle Katien kanssa. Hän ei ollut koskaan nähnyt Katieta niin pettyneenä ja vihaisenakin. Yleensä pelit puuskupuheja vastaan olivat olleet tasaisia ja kaikin puolin jännittäviä, mutta tämän päivän jännitysnäytelmä oli ollut täysin poikkeuksellinen. ”Eihän Harryn putoamiselle mitään voi, mutta…” Katie huokaisi pukuhuoneen penkillä istuen nojaten kyynärpäitään polviinsa.
 
”Pitää kai mennä katsomaan, kuinka hän pärjää”, Katie sanoi pyyhkäistessään märät hiukset kasvoiltaan ja nousi ylös. ”Tuletko sinä?” nuorempi kysyi, mutta Lucy tökkäsi kengänkärjellään lattialla pyörivää vesipulloa. ”Kaksoset epäilivät, että Oliver hukuttautuu suihkuun. Ehkä minun pitää käydä varmistamassa, ettei niin käy”, tyttö vastasi. Hän puri nimettömänsä jo lyhyeksi järsittyä kynttä miettiessään, kuinka turhautunut Oliverin täytyi pelin jäljiltä olla.
 
Suihkun raikas, mutta sateessa jo vaihtovaatteensakin kastellut Cedric Diggory käveli poikien pukuhuoneelle suuntaavaa Lucya vastaan kentällä. Kaikesta sateesta kentälle oli kertynyt parin tuuman paksuinen veden ja liejun sekoitus, eikä Lucy ollut ollenkaan varma omasta vaatevalinnastaan. Siinä missä puuskupuhin kapteeni käveli häntä vastaan tuvan värein toteutetussa villapaidassa, farkuissa ja korkeissa saappaissa, oli Lucylla pitkän takin alla viininpunainen polvipituinen mekko, sininen neule ja jalassaan jo aikaa sitten kastuneet varrelliset tennarit. Cedricin saapuessa kohdalle Lucy kohotti sateenvarjoa sen verran, että huomattavasti pidempi poika pääsi myös sen alle.  ”Olen pahoillani, Huiski ei suostu uusimaan peliä”, Cedric valitteli Lucylle näyttäen oikeasti vaivaantuneelta. Puuskupuh nypläsi villapaitansa resorin reunaa vastausta odottaessaan, mutta Lucy hymyili tuupatessaan poikaa paidan tupamerkin tienoille. ”Voititte reilusti, vaikka Potter putosikin luudaltaan. Et olisi voinut tehdä sille mitään”, tyttö vastasi huokaisten, kuin tappion nielleenä. ”He tarvitsevat yli sadan pisteen voiton korpinkynnestä, jos aikovat vielä voittaa pokaalin. Poikaystäväsi ei pääse tästä helposti yli”, Cedric jatkoi pahoittelua yhä äänessään. Hänkin tiesi, kuinka tärkeää Oliverille olisi voittaa pokaali vielä viimeisenä vuonnaan. ”Kuka sinulle kertoi?” Lucy kysyi yrittäen estää itseään hymyilemästä liian iloisesti. Oliver ei ollut maininnut kertoneensa puuskupuhien kapteenille heidän seurustelustaan.
Cedric naurahti samalla taputtaen Lucyn olkapäätä, kun vastasi; ”Hämmästyisit, kun kuulisit mistä kaikesta muusta, kuin huispauksesta puhumme.” ”Tahdonko tietää?” Lucy kysyi virnistäen veikeästi. Poika kohotti kulmiaan. ”Todennäköisesti, mutta en kerro”, Cedric vastasi hymyssä suin ja astui pois sateenvarjon alta, kohti portaikkoa, joka veisi kentältä ulos. Lucy katsoi hetken hänen peräänsä ja mutisi jotain liian rehdeistä puuskupuheista, ennen kuin lähti varmistamaan, ettei Oliver tosissaan hukuttaisi itseään suihkuun.

Suihkutilojen lattialla lähes polttavan kuuman suihkun alla jo hetken istunut Oliver nosti katseensa kysyvä ilme kasvoillaan, kun suihkuhuoneen oven kahva painui alas ja ovea raotettiin. ”Kaksoset pelkäsivät, että aiot hukuttautua”, Lucy kertoi pahoitteleva ilme kasvoillaan. Hän kyllä tiesi, paljonko pelin häviäminen hänen poikaystävälleen merkitsi, vaikka se olikin ollut kauden ensimmäinen. ”Tulen ihan kohta”, Oliver päätyi huokaisemaan samalla nousten lattialta säätämään suihkua. Pesuhuone oli täynnä kuumaa höyryä, jonka kosteuden Lucykin pystyi tuntemaan kasvoillaan, vaikka seisoikin vain oven raossa. Tyttö mietti, kauanko Oliver oli jo valuttanut kuumaa vettä, sillä oli kuullut tämän joutuneen joskus käymään kylmässä suihkussa, kaksosten käytettyä kaiken kuuman veden.

Häivähtävän hetken hiljaisuuden aikana Oliver pohti todennäköisyyksiä sille, että kukaan tulisi hetkeen pukuhuoneille. ”Onko meillä kiire?” poika kysyi. ”Päivälliselle olisi hyvä ehtiä, mutta ei kai muuten”, Lucy vastasi mitaten Oliveria katseellaan. Jos hän olikin jo viime vuonna sanonut pojan olevan hyvän näköinen, oli tunne vain vahvistunut. Eivätkä Oliverin joka aamuiset lenkit ainakaan pahaa olleet tehneet. Ainoat virheet, jotka Lucy suostui huomaamaan, olivat ryhmyjen tekemät mustelmat ja kaadon kovettamat kohdat käsissä. Nekin kuitenkin vain kertoivat pojan intohimosta ja rakkaudesta huispausta kohtaan.

”Liitytkö seuraan?” Oliver kysyi huomatessaan Lucyn tuijotuksen. Tyttö käänsi punastellen katseensa oven karmin yläkulmaan ja veti terävästi henkeä. Mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua, jos he jäisivät kiinni? Hän ehti kelaamaan kiinnijäämisen mahdollisuutta vain joitain sekunteja, kun tunsi otteen ranteessaan. Lucyn vihreät silmät kohtasivat Oliverin ruskeat, huulet kohtasivat huulet ja samassa Lucy tajusi suutelevansa kuuman suihkun alla veden kastellessa kaiken, mitä hänellä oli päällään.

***

”Et hukkunutkaan suihkuun”, Fred ja George sanoivat yhteen ääneen Oliverin ja Lucyn astuessa sisään jo melko hiljaiseen saliin. Äänessä tuntui olevan aitoa yllättyneisyyttä, eikä Oliver jaksanut, kuin virnistää. Poika pörrötti Lucyn kosteita hiuksia parin istuessa lähes tyhjään pöytään. ”Sinulla oli eri vaatteet, kun lähdit peliin”, Lee sanoi pohtivan oloisena ja Lucy punastui kommentin kuullessaan. Hän ei ollut aavistanut, että juuri Lee huomaisi vaatteiden vaihdon. Lucyn pelissä käyttämät vaatteet roikkuivat vettä tippuen huispauskentän pukuhuoneilla.

Nyt hänellä oli päällään Oliverin mustat verryttelyhousut ja villapaita, joka kaikessa mukavuudessaan oli selvästi liian suuri tytön päällä. ”Totta”, Fred ja George näyttivät pohtivan asiaa. Lucy ja Oliver koettivat kaikessa hiljaisuudessa ottaa ruokaa ennen astioiden tyhjenemistä päivällisen loppumisen merkiksi. ”Mitä te olette tehneet?” Fred kysyi epämukavuutta äänessään. Lucy veti päätänsä paidan kauluksen sisään ja nosti hartioitaan peittääkseen vahvan punastumisen.
 
”En kerro- George, lopeta tuo ilmeily”, tyttö sanoi nenäänsä nyrpistäen, kun poika oli väännellyt naamaansa Leelle. ”Miten sinä oikein erotat kaksoset toisistaan?” Oliver kysyi hämmentyneenä yrittäen löytää Fredistä ja Georgesta eriäväisyyksiä siinä onnistumatta.
 
”Minusta Anastacia ja Orlando on helppo erottaa toisistaan”, Fred vastasi Oliveria piikitellen ennen kuin Lucy sai suunvuoroa. ”Oikeasti Kapu, pitäisikö sinun hankkia lasit?” George jatkoi ja nosti sitten kätensä Oliverin kasvojen eteen. ”Yksi vai kaksi sormea?” Oliver katsoi veljeksiä epäuskoisella katseella, mutta nämä vain nauroivat ja niin teki myös Lucy, joka tosin pyöritteli silmiään.
 
”En tiedä johtuuko se siitä, että olen katsellut heitä koko elämäni, mutta minusta heissä on eri piirteitä. Etenkin kun he avaavat suunsa”, Lucy kertoi aivan kuin lähemmäs kumartuvat Fred ja George eivät olisi edes paikalla. ”Mitä sinä tuolla tarkoitat?” Fred hämmästyi nojaten käteensä Georgen tehdessä peilikuvana aivan samoin. ”George on hieman rauhallisempi. Ja jos katsoo tarkkaan, niin Fredin leuka on vähän terävämpi”, Lucy kertoi. Hän olisi pystynyt latelemaan kaksosista pieniä yksityiskohtia, mutta tiesi, etteivät tarkkaan katsomalla erotettavat asiat olleet niitä, joiden vuoksi hän tiesi kumpi oli kumpi. Hän oli vain oppinut sen vuosien aikana. Eikä hänkään aina oikeassa ollut.

***

Syyskauden viimeiset huispausharjoitukset olivat päättyneet, eikä joukkue ollut enää niin katkera hävitystä pelistä puuskupuheja vastaan, sillä Oliverin uudet pelitaktiikat tuntuivat tuottavan tulosta.

”Täydellinen ilta tähtitieteen tunnille. Ana on varmaan aivan innoissaan”, huispauskentän keskipisteessä lumisella nurmikolla makaava Lucy totesi, vaikkei hänellä ollut aavistustakaan, missä Oliver tai muut joukkuelaiset menivät. ”Aiotko jäädä siihen koko yöksi?” Oliver kysyi ja Lucy kuuli narskuvien askeleiden pysähtyvän viereensä. Poika kyykistyi ja sirotteli lunta tytön naamalle. ”Ehkä”, Lucy vastasi samalla pukaten Oliverin kumoon ja pyyhkien kasvonsa. Poika pyllähti maahan ja naurahti. Hän jäi nojaamaan kyynärpäidensä varaan ja katseli itsekin tähtiä. Yöstä tulisi kylmä ja kaunis, täydellinen tähtitieteen tunnille, kuten Lucy oli sanonut. Pienet ekaluokkalaiset toisaalta paleltuisivat hyiseen tähtitorniin, jos eivät tajuaisi pukea tarpeeksi lämpimästi.

”Luutavarasto on lukossa!” Kuului katsomon puolelta kajaus, joka sai Lucyn säpsähtämään kuin horroksesta ja Oliverin kääntämään katseensa. Angelina ja Alicia nojasivat virnistellen reunakaiteeseen ja odottivat kapteenin reagoivan jotenkin, jotta voisivat poistua. Oliver heilautti kättään tytöille vapautumisen merkiksi ja kääntyi sitten Lucyyn päin. ”Meidän pitäisi mennä sisälle”, Oliver totesi nousten ylös ja pudistellen enimmät lumet vaatteistaan. Hän ojensi kätensä Lucylle ja veti tämän ylös lumisesta maasta.

Linnan käytävillä palavat soihdut loivat tavallisesti kolkkoa tunnelmaa, mutta nyt erilaiset kirkkaat valot ja koristeet loivat joulun tuntua käytäville.

”Misteli”, Oliver huomasi, kun pieni hennosti helisevä mistelikoriste oli lähtenyt seuraamaan heitä portaikossa. ”Seuraajamisteli”, Lucy totesi hieman hämillään. Niitä ei hänen tietääkseen ollut käytetty Tylypahkassa pitkään aikaan, koska ne seurasivat valitsemaansa henkilöä, kunnes olivat tyytyväisiä.
 
Oliver katsahti misteliä ja suukotti Lucyn poskea. Misteli helähti, mutta jatkoi seuraamista. Lucy naurahti, tarttui Oliverin villapaidan rinnuksiin ja kurottautui suutelemaan poikaa. Misteli helisi hetken ja pyöri kierroksen heidän ympärillään, mutta ei vielä lähtenyt. ”Merlin vieköön”, Oliver huokaisi, vei käden Lucyn hiusten sekaan niskaan ja toisen käden tytön ympärille. Lucy nousi varpailleen kietoessaan kätensä Oliverin kaulaan. Suudelma kävi vaativammaksi. Oliverin huulet eksyivät huulilta leualle ja kaulalle. Pienten näykkäysten tullessa mukaan Lucy taivutti niskaansa ja huomasi mistelin helisevän tietään jonnekin alempiin kerroksiin. ”Misteli sai tarpeekseen”, Lucy kuiskasi. ”Minä en”, poika vastasi painaessaan uuden suudelman hymyileville huulille.

***

Vessasta takaisin tähtitorniin matkalla ollut Anastacia jähmettyi hetkeksi paikoilleen ja hieroi silmiään. Hän tunnisti siskonsa kyllä heikossakin valossa. Ja poika, jota tämä suuteli, oli Percyn luokkakaveri, joka oli ottanut heidät mukaansa huispausharjoituksiin toisella kouluviikolla.
 
Anastacia pudisti päätään ja sipsutti takaisin tähtitieteen tunnille. Hänen pitäisi kertoa asiasta Orlandolle heti aamiaisella.
« Viimeksi muokattu: 21.03.2020 23:29:06 kirjoittanut Chibi »
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
15. Perhe on pahin

Viimeinen viikko ennen joululomaa oli alkanut.  Lucy, Oliver, kaksoset ja Lee istuivat aamiaisella. Aurinko paistoi sisään lähes pilvettömältä taivaalta, kun pöllöt saapuivat suureen saliin. Oliverin vieressä kahviaan hörppivän Lucyn eteen putosi punainen kirjekuori, jonka sekä hän, että kaksoset tunnistivat välittömästi räyhääjäksi.
 
”Äitini” Lucy henkäisi, Fred oli vetää kahvinsa väärään kurkkuun ja George oli tukehtua paahtoleipään. Lee ja Oliver katsoivat tilannetta hämmentyneinä. ”Avaa se!” Lee patisti ennen kuin kirje alkaisi huutaa koko salille. Kun Lucy repi kirjeen auki, se oli jo alkanut savuta. Tyttö luki kirjettä suutaan mutristellen ja kohautti sitten olkiaan. Hän antoi kirjeen kaksosille luettavaksi, sillä nämä molemmat tiesivät jo valmiiksi, millainen hänen äitinsä osasi olla.

”Anastacia on nähnyt meidän suutelevan ja kertonut äidille”, huultaan hermostuneesti pureskeleva Lucy sanoi Oliverille, jonka katse oli kuitenkin kiinnittynyt kaksosten toimintaan. Nämä lukivat punaista kirjettä paljon ilmeikkäämpinä, kuin Lucy oli tehnyt.

”Elisabeth murhaa meidät”, kaksoset pudistelivat päätään ja alkoivat hyvästellä Leetä, joka oli kuin puulla päähän lyöty. ”Me teimme kaikkemme estääksemme sen”, Fred aloitti ja löi dramaattisesti kätensä kasvojensa peitoksi, George näytti lohduttavan veljeään. ”No ette nyt kaikkea”, Lucy mutisi, mutta George vaimensi hänet nopealla käden heilautuksella.
 
Lucy huokaisi. Hän oli pelännyt, mikä äidin reaktio tulisi olemaan, mutta ei ollut tajunnut, että tilanne voisi selvitä tälle näinkin. Oliver näytti pohtivalta. ”Tarkoittaako tämä nyt sitä, että voin tulla joululomalla Saukkonummelle?” poika kysyi kulmiaan kohottaen. Fred ja George käänsivät järkyttyneet katseensa huispauskapteeniin henkäistessään yhteen ääneen; ”Haluatko sinä oikeasti leikkiä hengelläsi?” Oliver kohautti olkiaan ja hymyili. ”Jos asia on kerran tullut ilmi, niin kai se pitää kohdata kuin todellinen rohkelikko.”


***

Lucy veti todella syvään henkeä peläten vanhempiensa reaktiota. Orlando ja Anastacia astuivat junasta ensin ja Lucy seurasi Oliverin kanssa perässä. Elisabeth ja Arthur olivat heitä vastassa asemalla. Kaksoset juoksivat halaamaan vanhempiaan, mutta Lucy tarrasi Oliverin käteen ja puri hammasta.

”Isä, äiti”, Lucy aloitti, mutta Oliver ojensi jo kätensä tytön vanhempia kohti. ”Oliver Wood”, poika esitteli itsensä. Pitkä ja hoikka, velhomaiseen liituraitapukuun sonnustautunut Elisabeth oli harvinaisen nopea kättelytilanteessa. Vaaleaan villapaitaan ja saman sävyisiin ruutuhousuihin sonnustautunut hieman vaimoaan lyhyempi Arthur sen sijaan puristi pojan kättä hetken ja mittasi tätä katseellaan. ”Me olemmekin tavanneet. Sinähän pelaat huispausta”, Arthur muisti Oliverin vajaan vuoden takaisesta Rapakon Palloseuran ottelusta. Oliver ei ehtinyt saada suunvuoroa, kun Elisabeth kääntyi Lucyyn päin; ”Toivottavasti et ole raskaana, kyllä me tiedämme mitä luutavarastossa ja siivouskomeroissa tapahtuu, tähtitornista puhumattakaan.”

Lucy jäi harvoin sanattomaksi, mutta jos jäi, hän oli vastakkain äitinsä kanssa. Jopa Arthur katsoi vaimoaan hieman paheksuen. Lucy katsoi poispäin ja räpytteli silmiään kiivaasti estääkseen turhautumista ja vihaisuutta purkautumasta kyyneleinä. Pahan olon ryöppy hänen sisällään tuntui iljettävämmältä kuin kummituksen läpi käveleminen. Kuinka hänen äitinsä saattoikin olla noin raivostuttava?

”Sitten varmasti tiedätte myös, että Pomfrey pitää aiheeseen liittyen useamman oppitunnin jo kolmannen luokan oppilaille”, Oliver vastasi ilmeettömänä katsoen Elisabethia suoraan silmiin. Nyt oli tämän vuoro jäädä sanattomaksi, mutta nainen nyökkäsi vastaukseksi. Lucy tiesi, että Oliver oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, vaikka se ei välttämättä ollut positiivinen.

”Vanhempani haluaisivat myös tavata Lucyn ja kutsuivat hänet viettämään uutta vuotta luoksemme. Toivon, että se sopii teille”, Oliver vaihtoi aihetta sulavasti. Kaikki huomasivat Elisabethin aikovan kertoa oman mielipiteensä, mutta Arthur ehti ensin; ”Lähetämme pöllön varmistukseksi, mutta eiköhän se järjesty.” ”Eivätkö vanhempasi tule hakemaan sinua?” Elisabeth ihmetteli. Oliver pudisti päätään. Mikäli Elisabeth ei vielä ollut tarpeeksi tyytymätön tilanteeseen, pojan vastaus varmisti sen. ”Ilmiinnyn viistokujalta kotiin.”

***

”Oliver on kuinka vanha?” Elisabeth korotti ääntään täysin tarpeettomasti Arthurin humahtaessa viimeisenä takkaan vihreän leimahduksen kanssa. Lucy istui keittiön pöydän ääressä kädet puuskassa ja katseli kattoa. Orlando ja Anastacia olivat jo asemalla ymmärtäneet, millaisen reaktion Lucyn seurustelu oli heidän äidissään saanut aikaan, ja rynnänneet huoneeseensa heti kotiin päästyään.

”Kahdeksantoista, mitä sitten!” Lucy huusi takaisin ja pamautti nyrkkinsä pöytälevyyn niin, että Elisabethin sille laskema lasi kilahti. Arthur kiirehti vaimonsa ja tyttärensä väliin ennen tilanteen yltymistä. ”Äitisi on vain huolissaan”, mies vakuutteli Lucylle, joka oli nyt jo noussut ylös. ”Niin varmaan”, tyttö mutisi puristaen tuolin selkämystä. Arthur kääntyi vaimoaan kohti jatkaessaan; ”Sinäkin olet ollut nuori.” ”Mutta minä en ollut holtiton. Me sovimme, ettei Lucy ala koskaan seurustella huispaajan kanssa”, Elisabeth selitti katsoen tytärtään miehensä olan yli. ”Sinä sovit!” Lucy tiuskaisi ja lähti huonettaan kohti. ”Sinä lopetat sen suhteen!” Elisabeth huusi tämän perään, mutta tyttö löi huoneensa oven kiinni mielenosoituksellisen kovaa.
 
Lucy potkaisi kaadon alas yöpöydältään, jolta se putosikin kolisten ja pyöri sängyn alle. Tyttö tarttui yhteen sängyllä olevista tyynyistä ja paiskasi sen huoneen poikki osuen seinällä olevaan Harleyn Harpyijoiden julisteeseen, jonka pelaajat syöksähtivät tyynyn alta pois kiljahtaen. ”Merlinin pyhät pöksyt! Kirottu Grindelwald! Fletkumadon paska!” Lucy manasi kulahtanut sininen reppu käsissään samalla kasaten siihen yöpymistarvikkeita. Hän ei kestäisi riidellä äitinsä kanssa koko iltaa, eikä se olisi mukavaa kuunneltavaa Anastacialle ja Orlandollekaan.
 
Hetken kuluttua huoneen ovi repäistiin auki ja Lucy astui siitä takki päällään ja reppu olallaan. ”Menen kotikoloon yöksi!” Lucy ilmoitti kovaäänisesti repiessään jo kenkiä jalkoihinsa ja takkia kiinni. ”Et todellakaan mene”, Elisabeth tiuskaisi takaisin, mutta Lucy oli jo riuhtaissut ulko-oven auki. ”Yritäpä estää”, tyttö vielä tiuskaisi ovelta ennen sen kiinni pamauttamista.

Arthur laski kätensä vaimonsa olkapäälle, kun tämä oli jo lähdössä heidän esikoisensa perään. ”Tiedät mistä hänen temperamenttinsa periytyy”, mies totesi rauhallisella ja painokkaalla äänellä. Elisabeth huokaisi kädet ohimoillaan ja kääntyi takaisin hellan ääreen. Ainakin Lucy olisi kotikolossa turvallisten ihmisten ympäröimänä.

***

Ginny avasi oven Lucyn ollessa vielä muutaman askelen päässä. Lucy melkein ärähti kiitoksen ja lysähti sohvalle Weasleyn kellon eteen.

”Huutonne kuuluivat meille asti”, Ginny totesi liittyessään pian brunetin seuraan mukanaan kaksi kuppia lämmintä glögiä. ”Tiedän. Äiti käy hermoille”, Lucy vastasi ja otti vastaan tarjotun kupin. Kyyneleet kipusivat hänen silmiinsä. ”Miksei hän vain voi olla iloinen puolestani”, Lucy nyyhkäisi. Ginny nousi ylös ja etsi ystävälleen nenäliinan antaen tämän samalla kerätä itsensä. Punapää oli nähnyt toisen murtumisia ennenkin ja tiesi, etteivät ne kestäneet kauaa. Lucyn jääräpäinen luonne ei tuntunut sallivan heikkoutta osoittavia tunteenpurkauksia.

Kuten Ginny oli ennustanut, Lucy oli hänen palatessaan sohvalla, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, kuitenkin ottaen tarjotun nenäliinan vastaan. ”Tuletko viereeni nukkuman?” Ginny uskaltautui kysymään Lucyn juotua puolet glögistä. Lucy naurahti ja kääntyi nuorempaan päin; ”Onko minulla vaihtoehtoja?”

Juuri silloin George kumartui sohvan selkänojalle ja kietoi toisen kätensä Lucyn hartioiden ympäri. Fred tiputtautui käsinojan yli selälleen sohvalle ja laski päänsä melkein kipeästi Lucyn jalkojen päälle. ”Meidän väliimme voi myös tulla”, kaksoset kajauttivat yhteen ääneen saaden Ginnyn pyörittelemään silmiään ja Lucyn nauramaan. ”Minä tiedän, että te kuorsaatte ja puhutte unissanne”, Lucy vastusti huvittuneena ja kieltäytyi kaksosten välissä nukkumisesta. ”Itse kuorsaat ja puhut unissasi”, George sanoi ja päästi Lucyn irti otteestaan. ”Sitten et tule minun viereeni”, Ginny heitti, vaikkei oikeasti tarkoittanutkaan sanomaansa. ”Kaksosten tarjouksen jälkeen sinulla ei ole vaihtoehtoja”, Lucy haastoi Ginnylle, joka levitteli käsiään luovuttaneen näköisenä.

***
Lucy heitti reppunsa huoneen nurkkaan purkamatta sitä. Tyttö istui sängylleen ja puuskahti turhautuneena. Huoneen ovea raotettiin ja Lucy huomasi Anastacian vetävän oven varovaisesti auki, kuin odottaen isosiskonsa reaktiota. ”Sait kirjeen kotikolossa ollessasi”, Anastacia ojensi kuoren Lucylle, joka nosti sen valoa vasten. ”Äiti on avannut sen jo, eikö olekin?” Lucy kysyi siskoltaan, joka nyökytteli epäilevänä.

Lucy oli opetellut tunnistamaan, jos kirjekuori on avattu jo kerran taikakeinoin, kun oli pelännyt äitinsä lukeneen hänen kirjeenvaihtoaan Oliverin kanssa kesällä. Äiti oli kuitenkin onnistunut aina avaamaan Katien tai Annien lähettämät kuoret Oliverin lähettämien sijaan. Anastacia istui sängyn reunalle, muttei ihan Lucyn viereen. Tyttö repäisi kuoren auki ja hymy nousi hänen kasvoilleen lukiessa, vaikka hän tiesi joutuvansa taas väittelemään äitinsä kanssa.
 
***

Seuraavana aamuna Lucy nousi aikaisin, jotta ehtisi keskustella äitinsä kanssa ennen kaksosten heräämistä. Ehkä he molemmat pitäisivät äänentasonsa kurissa pelätessään herättävänsä keittiön viereisessä huoneessa nukkuvat perheen kuopukset.

Lucy astui ulos huoneestaan ja näki äitinsä istuvan keittiön pöydän ääressä selin häneen. ”Äiti-” Lucy aloitti, eikä ehtinyt sanoa enempää, kun Elisabeth vastasi nostamatta edes katsettaan aamun lehdestä. ”Et mene”, nainen sanoi perustelematta ja Lucy laski viiteen. Mikäli hän nyt räjähtäisi äidilleen hallitsemattomasti, pitäisi tämä päätöksestään kiinni entistä tiukemmin. ”Minut on kutsuttu ja haluan mennä”, Lucy vastasi niin rauhallisesti, kuin kykeni. Se oli yllättävän vaikeaa, sillä todellisuudessa Lucy olisi halunnut vain huutaa äidilleen, kuinka epäreilu ja vaikea tämä oli.

Räjähdystä odottanut Elisabeth laski teekuppinsa ja lehden ennen kuin kääntyi katsomaan esikoistaan. ”Hyvä, voimme keskustella asiasta”, hän sanoi ja viittasi Lucyn istumaan tuolille vastapäätä. Elisabeth oli jo leijuttamassa teekuppia asetteineen Lucylle, mutta tämä käveli osoitetun paikan ohi kaatamaan itselleen kahvia, jonka Arthur oli keittänyt lähtiessään töihin. ”Olen mieltynyt Tylypahkassa kahviin aamuisin”, Lucy kertoi ja mietti, oliko äiti ollut viime kesänä niin paljon töissä, ettei ollut ehtinyt keskittyä hänen kahvin juontiinsa.

”Juoko Oliver kahvia?” Elisabeth yritti pehmittää keskustelua. Se näytti auttavan, sillä Lucy hymyili istuessaan takaisin pöytään. ”Joka aamu. Mustana”, tyttö kertoi ja mietti, kuinka rutiiniensa orja Oliver olikaan. Mikäli äiti suostuisi päästämään hänet Woodeille loppulomasta, Oliver todennäköisesti herättäisi hänetkin lenkille joka ikinen aamu.

"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
17. Jästit eivät näe, mutta tuntevat jos tökkäät haarukalla

Lucy astui ulos poimittaislinjan kyydistä ja tunsi sen vilahtavan pois takaansa ennen kuin oli ehtinyt tarttua Oliverin tarjottuun käteen.
 
”Olin varma, ettei äitisi päästä sinua”, Oliver totesi saaden Lucyn pyörittämään päätään ja nostamaan sormen huulilleen hiljaisuuden merkiksi. ”Shh, en halua puhua äidistäni nyt”, tyttö supisi ja nousi varpailleen antaakseen Oliverille nopean suudelman. ”Olen pahoillani, vanhempani tulevat todennäköisesti tenttaamaan sinulta koko perheesi historian”, Oliver vastasi ja raotti rivitaloasunnon takapihalle aukeavaa valkoista metalliporttia. Heti portista astuttuaan Lucy tunsi ilman kuin kipristelevän.
 
Pihaan aukeni taiottu puutarha, joka kukoisti joulukuisesta säästä huolimatta kaikissa sateenkaaren väreissä, mutta sekasorron sijaan värit olivat täydellisessä harmoniassa. ”Äiti rakastaa puutarhanlaittoa”, Oliver vastasi Lucyn äänettömään ihmettelyyn. ”Se on kaunis”, tyttö kehui haltioissaan. Heidän puutarhansa oli rehevöitynyt ja Weasleyen täynnä menninkäisiä Lunakivojen omasta puhumattakaan. ”Kiva kuulla, että pidät”, kuului lempeä ääni terassilta. Hieman Mollya muistuttava, mutta lyhyempi ja tummat kiharat omaava nainen kuivasi käsiään esiliinaan. ”Äitini”, Oliver esitteli ja rohkaisi Lucya astumaan terassille ensin. ”Rouva Wood”, Lucy sopersi hieman jännittyneenä, mutta ainakin osa siitä purkautui naisen vetäessä hänet halaukseen. ”Voi sinua, sano vain Claire”, nainen vastasi ja päästäessään irti ohjasi tytön ovelle sanoin; ”Peremmälle, peremmälle.”

Annabelle istui olohuoneen kiikkutuolissa TV:tä katsellen reilun vuoden ikäinen nukkuva Daniel sylissään. Keittiöstä kuului naurua ja joulukuusi portaiden vieressä oli koristeltu valoin, kuusta ympäri lentävin huispaajin ja palloin, joiden päälle leijaili lunta. Lucyn katse kiersi tilaa. Hän ihmetteli, kuinka täynnä taikaa jästialueella oleva talo olikaan ja kuinka jästitavarat sulautuivat velhokotiin. Lucy pystyi tunnistamaan jästitiedon tunneilta tuttuja esineitä jo olohuoneessa, mutta hänellä ei todellisuudessa ollut hajuakaan, kuinka niitä käytettiin.
 
”Oliver tuli takaisin”, Annabelle huikkasi keittiön suuntaan ja hymyili ovesta astuneelle parille. Molemmat olivat juuri saaneet kengät jalastaan, kun keittiöstä ilmestyi kaksi miestä. Lucy tunnisti nuoremman amerikkalaiseksi ammattihuispaajaksi ja päätteli tämän olevan Annabellen mies. Näin ollen vanhemman, pidemmän miehen oli oltava Oliverin isä. ”Herra Wood, herra ja rouva Whitfield”, Lucy tervehti ja nielaisi. Oliverin isä naurahti, haroi pari kertaa ruskeaa partaansa ja kätteli Lucya samalla tokaisten, ettei häntä ole tarvetta herroitella. ”Scott”, Annabellen mies kiirehti myös tervehtimään kätellen, eikä Lucy voinut olla miettimättä kuinka sopiva pari Whitfieldit olivat. Molemmat olivat ulkonäöllisesti, kuin malleja; urheilullisia ja kauniita. ”Tervetuloa! Halaisin, mutta käteni ovat täynnä”, Annabelle sanoi ystävällisesti hymyillen kiikkutuolista ja suukotti Danielin vaaleita kiehkuroita, niin, että naisen ruskeat pitkä kiharat valahtivat pojan silmille.

”Äiti sanoi, että päivällinen on kohta, voitte tentata Lucya sitten”, Oliver sanoi, kaivoi taskustaan taikasauvan ja leijutti Lucyn matka-arkkua edellään huonettaan kohti. Poika ohjasi vapaalla kädellään Lucya alaselästä samaan suuntaan. Tyttö ei ollut muistanut, että Oliverilla oli jo lupa taikoa Tylypahkan ulkopuolella. Hänellä itsellään siihen olisi vielä pitkä matka.
 
”No, mitä tykkäät?” Oliver kysyi leijutellessaan matka-arkun huoneensa perälle. Lucy veti huoneen oven kiinni ja katseli hetken seiniä peittäviä julisteita huispaajista. Kirjoituspöydällä oli siististi aseteltu hieman virallista pienemmät huispauspallot ja kaapin päällä näytti leijuvan luuta. ”Minua jännittää ihan hirveästi. Etenkin sen jälkeen, kuinka minun vanhempani ottivat tilanteen”, Lucy selitti antaen katseensa kuitenkin kiertää huonetta. Oliver istui tummansiniselle säkkituolille ja tarttui Lucyn käteen ohjatakseen tytön syliinsä. ”Minun vanhempani eivät ole malttaneet odottaa tapaamistasi, kun kerroin, että rakastat huispausta”, Oliver virnisti ja kurottautui suutelemaan tyttöystäväänsä. ”Minä rakastan myös sinua”, Lucy sanoi suudelman jälkeen kasvot niin lähellä Oliverin omia, että nenät melkein hipoivat toisiaan. Oliver uppoutui hetkeksi tyttöystävänsä vihreisiin silmiin, nyökkäsi hymyillen ja suuteli tätä sitten uudestaan.

***

”Monettako luokkaa käyt?” Claire tiedusteli vasta päivällisen jälkeen asetellessaan astioita tiskikoneeseen. ”Neljättä- Mutta täytin juuri viisitoista”, Lucy kertoi yrittäen hätäisesti vakuuttaa Oliverin vanhemmat siitä, ettei hän ollut enää mikään pikkutyttö. Jotenkin hänestä tuntui, että Elisabethin reaktio seuraisi mukana vielä kauan. ”Loppuvuoden lapsi, niin kuin Oliverkin”, Timothy naurahti hyväntuulisesti ja kohotti kermakaljatuopin huulilleen. Lucy piteli kermakaljaansa toisessa kädessään ja toisella kädellä pöydän alla kiinni Oliverin kädestä. Jos edes Oliverin vähäpuheinen isä ei välittänyt heidän ikäerostaan, asia ei ehkä nousisi esille ainakaan tämän vierailun aikana.

”Miten te tapasitte?” Annabelle haastoi itsekin kermakalja kädessään saaden mäntyviskiä siemailevan Oliverin melkein pärskäyttämään juomansa pöydälle. Lucy hymyili toisen toimia katsellessaan. ”Oliver pelasti minut lyömästä päätäni porraskaiteeseen”, Lucy aloitti tarinan paljon ritarillisempana, kuin mitä se todellisuudessa oli. ”Niin, kun olin ensin juossut sinua päin”, Oliver jatkoi päätään pudistellen ja alkoi kertomaan kysymyksiä jättänyttä tarinaa alusta alkaen, päättyen siihen, kuinka he olivat päätyneet suutelemaan toisiaan Rapakon Palloseuran ottelussa.
 
”Aiotko muuten osallistua koelentoihin huhtikuussa?” Timothy kysyi saaden poikansa kalpenemaan hieman ja Lucyn ihmettelemään. Oliver ei ollut maininnut hänelle koelennoista. ”He halusivat vastauksen vasta helmikuussa, ehdin vielä miettiä asiaa”, Oliver vastasi vaisusti ja raapi niskaansa.

***

”Mitä edes mietit? Totta kai menet koelentoihin”, Lucy ihmetteli käsiään levitellen Oliverin vedettyä huoneensa oven kiinni. Poika huokaisi itsekriittisesti. ”Eivät he halua pelaajaa, joka ei kapteenina ole onnistunut kertaakaan voittamaan edes Tylypahkan mestaruutta”, Oliver vastusti väkevästi ja istui sängylle. Lucy katsoi hetken toisen pessimististä pään pyörittelyä ja istui sitten tämän viereen. ”Te voitatte tänä vuonna”, Lucy vakuutti laskien kätensä hellästi pojan käden päälle. ”Ei se ole varmaa!” Oliver tiuskaisi niin kovaan ääneen, että sai Lucyn säpsähtämään, ja nykäisi kätensä pois tytön otteesta. Lucy laski katseensa ja nielaisi, kun Oliver riuhtaisi itsensä ylös sängyltä. ”Minä- ”, poika aloitti, puristi kätensä pari kertaa nyrkkiin, kaivoi taikasauvan taskustaan ja laski sen työpöydälleen. ”Käyn lenkillä”, Lucy ehti kuulla, kun ovi kävi ja Oliver oli jo poissa.

Lucy huokaisi ja nousi sängyltä tutkimaan kirjahyllyä, eikä yllättynyt sen sisällöstä. Hylly oli täynnä erilaisia huispausaiheisia kirjoja ja lehtiä. Hetken hän mietti uskaltaisiko selailla valokuva-albumia, mutta päätyi valitsemaan luettavakseen Impoon Ampiaisten pitkäaikaisimman pitäjän elämänkerran. Lucy istui upottavaan säkkituoliin ja joutui hakea hetken, ennen kuin sai itselleen hyvän asennon.

Hän oli ehtinyt lukea vain pari sivua, kun oveen koputettiin. ”Niin?” Lucy vastasi kysyvästi ja hiuksensa poninhännälle sitonut Annabelle astui sisään. ”Teetä” nainen sanoi, kuin kysyen, muttei jäänyt odottamaan vastausta vaan työnsi Lucyn käteen sinisen Rapakon Palloseuran kannatusmukin. Annabelle antoi katseensa kiertää veljensä huonetta, mutta pysähtyi Lucyn kohdalla. ”Oliver saattaa juosta viisitoistakin kilometriä stressaantuneena. Älä pidätä hengitystäsi odottaessa”, nainen sanoi ystävällisesti hymyillen. Hymy tarttui Lucyyn, joka nyökkäsi. ”Tiedän”, tyttö vastasi hieman punastuen ja kohotti sitten lämmintä kuppia kädessään; ”Kiitos teestä.” ”Toki. Eikä sinun tarvitse tänne huoneeseen sulkeutua, jos odottelu kyllästyttää”, Annabelle vastasi ja lähti vetäen oven takaisin kiinni perässään.

Lucy ei ollut huomannut illan pimenneen, kun huoneen ovi jälleen aukesi. Oliver katsoi tyttöystäväänsä hieman kysyvä ilme kasvoillaan, kun tämä nosti katseensa kirjasta. Lucy mittasi katseellaan pyyhkeen lanteilleen kietonutta poikaystäväänsä. ”No, paljonko juoksit?” tyttö kysyi ja vilkaisi nopeasti pojalta joululahjaksi saamaansa kelloa ranteessaan. Oliver oli ollut poissa melkein kaksi tuntia. ”Melkein seitsemäntoista kilometriä”, Oliver sanoi olkiaan kohauttaen. Lucy nousi ylös säkkituolista epäillen hiljaiseen ääneen; ”Oikeasti?” Oliver vältteli katsetta, mutta veti tytön halaukseen paljasta rintaansa vasten. ”Oli paljon purettavaa. S.U.P.E.R.it, huispauskausi, koelennot, sinä”, Oliver luetteli, mutta Lucy keskeytti hänet. ”Minä?” tyttö kysyi miettien, mitä oli tehnyt aiheuttaakseen toiselle stressiä. ”No sinä! Olet ensimmäinen tyttöystäväni, jonka olen esitellyt vanhemmilleni”, Oliver myönsi. Hän ei nähnyt, kuinka Lucy punastui.
 
”Anteeksi, että huusin sinulle”, Oliver huokaisi ja painoi huulensa Lucyn otsalle. Tyttö oli vastaamassa jotain, kun ulkoa kuuluva kimakka vihellys ja pamaus saivat hänet hätkähtämään. Edes Fredin ja Georgen kanssa vietetyt vuodet eivät olleet saaneet häntä olemaan säpsähtämättä yllättäville koville äänille.
 
”Alueen jästiperheet järjestävät oman ilotulituksen. Isä käy usein ostamassa meidänkin puolestamme raketteja ammuttavaksi”, Oliver vastasi rauhallisesti ja päästi Lucyn ikkunalle, mistä tämä näki seuraavan raketin räjähtävän. Sitä hän osasi jo odottaa. ”Minä olen nähnyt vain velhoilotulitteita. Percyn kulmakarvat paloivat pari vuotta sitten, kun Fred ja George yrittivät viritellä yhtä raketeista”, Lucy kertoi tuijotellen eri värisiä taivaan maalaavia värivaloja. Oliver naurahti hyväntuulisena. Hän jopa muisti, kun Percy oli saapunut joululomalta takaisin tylypahkaan vain puolikkaiden kulmakarvojen kanssa.

Vaikka vuoden vaihtumiseen oli vielä jokunen minuutti, toivottelivat kaikki jo toisilleen hyvää uutta vuotta. Alueen miehet sytyttelivät vuorotellen raketteja ja lapset polttivat tähtisädetikkuja. Oliver oli tökännyt sellaiset Lucynkin käteen, tytön ihmeteltyä niitä. Taikamaailmassa suosittiin enemmän taikasauvaraketteja, jotka sytytettynä päästivät ilmoille eri värisiä nauhoja ja kipunoita. Annabelle ja Scott olivat myös tuoneet mukanaan Amerikasta paikallisen taikailotuliteyrittäjän kädestä ammuttavia raketteja, mutta he olivat sopineet polttavansa ne talon suojataikojen sisäpuolella illan lopuksi.
 
Oliver oli kietonut kätensä Lucyn ympärille ja seurasi, kuinka tyttö ei osannut päättää, oliko kiinnostuneempi sädetikusta vai räjähtelevistä raketeista. Sädetikun palettua loppuun Oliver tiedusteli, halusiko Lucy uuden. ”Ehkä, mutta ensi vuonna tulet viettämään uutta vuotta Saukkonummelle”, tyttö vaati ja Oliver nyökkäsi. ”Taikovien perinteet ovatkin jääneet vähälle sen jälkeen, kun muutimme tänne”, Oliver myönsi, mutta samaan hengenvetoon lupasi varata mukaansa ainakin paketillisen sädetikkuja.
 
”Kymmenen, yhdeksän, kahdeksan…” joku aloitti laskennan ja muut liittyivät mukaan. Miehet odottivat viime sekunneille ennen rakettien sytyttämistä. Raketit paukahtivat taivaalle valaisten sen eri värein ja kuvioin lähes sekunnilleen samaan aikaan, kun kaikki huusivat; ”Hyvää uutta vuotta!”

***

Daniel makasi suurella vihreällä peitolla, johon oli kirjottu huispauskentän pohjapiirros. Lucy kiersi peittoa ympäri kahvikuppi kädessään välillä kyykistyen pehmoisia pieniä huispauspalloja heittelevän ja rutistelevan pojan viereen. Oliver oli lähtenyt rutiinilleen uskollisesti aamulenkille, eikä Lucy ollut saanut enää unta, joten hän oli syönyt aamiaisen Clairen, Annabellen ja Danielin kanssa. Timothy oli jo lähtenyt aamuvuoroon ja Annabelle kertoi Scottilla olevan tapana nukkua pitkään aina mahdollisuuden tullessa.
 
Daniel kontti kohti sohvaa ja Lucy seurasi kuuliaisesti hörppien välillä kahvia jo hänelle vähän kuin osoitetusta Rapakon Palloseura- kupista. Päästyään sohvan luokse Daniel otti siitä tukea ja kampesi itsensä huterasti seisomaan. Vaikka Lucy oli nähnyt tämän tapahtuvan useamman kerran, häntä hirvitti ajatus, että poika kaatuisi ja löisi päänsä. Niinpä hän istui alas pojan viereen ja kurotti ottamaan pienen punaisen pehmokaadon peiton reunalta.

”Kaato”, Daniel äkkäsi ja tarttui palloon Lucyn kädessä. Lucy hymyili leveästi ja huokaisi sitten pienesti, kun poika heitti pallon hänen ulottumattomiinsa. ”Kaato”, Daniel toisti ja kietoi pienet kätensä Lucy ympäri. Lucy nauroi ja nyökkäsi pehmopalloa osoittaen. ”On kaato”, hän sanoi, mutta Daniel tuijotti suoraa hänen silmiinsä. ”Kaato”, poika toisti edelleen katse naulittuna Lucyyn. ”Olenko minä sinunkin mielestäsi pyöreä ja punainen?” tyttö kysyi hymyillen, vaikka tiesi, ettei suurisilmäinen pikkumies ymmärtänyt. Lucy laski kahvikupin sohvapöydälle ja kietoi kätensä Danielin ympärille. ”Kaato”, hän kuuli pojan vielä sanovan.
 
***
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
17. Pahoinvointia

Ilmiintymisen jälkeen Oliver oli jo päästämässä irti Lucyn kädestä, mutta tajusi tytön ottavan tukea aiempaa voimakkaammalla otteella. Oliver tunsi, kuinka tyttö puristi hänen kättään niin lujaa, että sormista oli lähteä tunto. Lucy vaikutti, kuin olisi kaatumassa ja Oliver valmistautui jo nappaamaan tytön kiinni, mikäli tämän jalan jostain syystä pettäisivät.

Pian Lucy kuitenkin irrotti otteensa Oliverista ja otti tukea seinästä aamiaisen noustessa ylös.  Hetken itsensä keräilyn jälkeen Lucy kaivoi taskustaan nenäliinan, johon pyyhki suupielensä. ”Oletko kunnossa?” Oliver ihmetteli, kun Lucy nakkasi nenäliinan läheisiin roskakoriin ja puhalsi pitkään. ”Ehkä, kelju olo”, tyttö vastasi ja puristi reppunsa olkahihnaa rystyset melkein valkoisena. Oliver katsoi kelloa. ”Meidän on pakko mennä, ettemme myöhästy junasta”, hän sanoi ojentaen kättään edelleen huonovointisen näköiselle Lucylle. Tyttö nyökkäili ja tarttui käteen heikosti.
 
Vaikka joululomalta oppilaat takaisin Tylyahon asemalle kuljettava juna oli huomattavasti tyhjempi, kuin syyskuun ensimmäisen päivän kyyti, oli tammikuussakin vaikea löytää tyhjää vaunuosastoa. Annie ja Katie olivat kuitenkin jo varanneet vaunuosaston, jonne viittoivat Lucya ja Oliveria liittymään.
 
Lucy hymyili ystävilleen, mutta hymy hyytyi, kuin salamaniskusta. ”Käyn vessassa”, Lucy sanoi nostaen käden suulleen ja kääntyi kannoillaan. Annie, Katie ja Oliver jäivät hieman typertyneinä katsomaan melkein juoksua etenevän Lucyn perään.

***

Lucyn saapuessa vaunuosastoon Annie katsoi tätä hieman kummeksuen. ”Et kai sinä ole kipeä”, vaaleahiuksinen kysyi, mutta Lucy pudisti päätään. ”Tämä alkoi vasta vähän aamiaisen jälkeen, eikä minulla ole kuumetta tai mitään”, Lucy kertoi istuessaan Oliverin viereen. ”Lucy… Voitko sinä olla raskaana?” Katie kysyi ja huomasi, että Lucy oli todella kalpea, mutta ei vain fyysisen huonovointisuuden vuoksi. Vanhempi brunetti oli tajunnut, että jos joku olikin mennyt vikaan, mahdollisuus olisi olemassa.
”Äiti tappaa minut, jos olen raskaana”, Lucy henkäisi ja katsahti sitten Oliveria, ”Ja sinut myös.” Oliver näytti myös hieman jännittyneeltä, mutta pudisti sitten päätään. ”Ajatellaan nyt järkevästi”, hän sanoi painokkaalla äänellään, mutta tyttöseurue oli jo alkanut kasvattamaan paniikkia. Vaikka Oliver yritti kertoa tytöille, että ilmiintyminenkin voi aiheuttaa huonovointisuutta, tuntuivat nämä olevan jo varmoja Lucyn raskaudesta. Eikä Oliverkaan ollut enää ihan varma mitä uskoi.

Koulupukujen vaihdon jälkeen Lucy tuntui näyttävän entistä kalpeammalta. Tämä ei ollut syönyt koko matkan aikana mitään ja vähäinen vesikään ei tuntunut kohentavan olotilaa. Annie oli yrittänyt tarjota tytölle suklaata ja muita makeisia, mutta kaikki tuntui vain aiheuttavan Lucylle voimakkaan yökkäämisreaktion.
 
”Sinun pitäisi juoda lisää”, Katie yritti vakuuttaa Lucya tarjoten tälle vesipulloa. Vesi ei aiheuttanut niin voimakasta yökkäysreaktiota, joten vanhempi tarttui pulloon vaisusti kiittäen. ”Sinun on mentävä suoraa sairaalasiipeen”, Oliver vaati, kun Lucy siemaili pullosta pienen pieniä annoksia huokaillen välillä syvään. Lucy tiesi, että Oliver oli oikeassa ja mikäli tämä ei valvoisi hänen ilmoittautumistaan Pomfreylle, sen tekisivät Katie ja Annie.


***

Sairaalasiiven ovi kävi ja vierailijana harvinainen näky astui sisään. Oliver asteli toista päivää sairaalasiivessä makaavaan Lucyn sängyn luokse.
 
”Anteeksi, että olet joutunut odottaa. Kävin puhumassa McGarmiwan kanssa Potterin luudasta. Harry oli saanut joululahjaksi aidon tulisalaman, mutta McGarmiwa pelkää sen olevan kirottu. Lisäksi meidän piti keskustella siitä, mitä tekisimme, jos ankeuttajat eksyvät kentälle toisen kerran. Huiski seuraa harjoituksia vielä toistaiseksi…” Oliver jatkoi puhettaan ja Lucyn sängyn kiertämistä edes takaisin melkein viisi minuuttia vetäen henkeä vain pari kertaa. Saatuaan kaiken sanottua hän katsoi Lucya typertyneenä ja tajusi vasta sitten kysyä tämän vointia.
 
”Ihan hyvä. Jos ruoka pysyy huomiseen asti alhaalla, pääsen aamulla pois”, tyttö vastasi väsyneen kuuloisena. Oliver laski käden tyttöystävänsä peitolle ja huokaisi pahoittelevasti. ”Meidän olisi pitänyt varautua paremmin”, hän sanoi painaessaan suukon Lucyn otsalle. Tyttö kohotti katseensa kohdatakseen ruskeat silmät ja hymyili tarttuessaan Oliverin käteen. ”Kyllä tästä selvitään”, nuorempi vastasi ja puristi kättä hellästi.

Sängyn reunalle istumaan aikonut Oliver pongahti ylös ja kääntyi, kun sairaalasiiven ovi aukesi verrattain kovalla voimalla ja Weasleyn kaksoset saapuivat vierailulle. Vaikutti melkein siltä, kuin ovi olisi potkaistu auki, niin täynnä kaksosten kädet olivat. ”Täällähän se meidän pieni perhe onkin!” George hihkaisi saaden sairaalasiiven muut potilaat näyttämään erittäin hämmentyneeltä ja Lucyn tuijottamaan suu auki.

Kaksoset olivat haalineet jostain sinisen ja punaisen sävyisiä serpentiinejä ja konfetteja, joita heittelivät ympäriinsä mekastaessaan tiensä Lucyn sängyn luokse järjettömän suuren ”Onnea!”- pallon kanssa.
 
”Et varmasti vielä tiedä onko se poika vai tyttö, joten piti ottaa molempia värejä”, Fred sanoi ja puhalsi iljettävää ääntä pitävään pilliin melkein Lucyn korvan vieressä samalla, kun George sitoi kattoa kohti pyrkivän pallon kiinni tytön sängyn päätyyn. Oliver katsoi vuorotellen Lucya ja kaksosia erittäin kysyvänä. Hän luuli tilanteen olleen jo selvä.
 
”Fred, George-” Oliver aloitti varovaisesti, mutta kaksosten ilonpito ja juhlinta päättyi samalla hengenvedolla. ”Me tiedämme kyllä”, molemmat totesivat olkiaan kohauttaen.  ”Mutta ehdimme jo hankkia tarvikkeet”, Fred väläytti vielä kerran pilliin puhaltaen. George heitti kourallisen vaaleanpunaisia konfetteja Oliveria kohti. ”Eihän niitä voinut jättää käyttämättä”, nuorempi kaksonen jatkoi, mutta kääntyi sitten kyselemään vuoteessa istuvan ystävänsä vointia.

Lucy katsoi kaksosten perään, kun Pomfrey ajoi nämä ulos Fredin yhä puhallellessa kimakkaan pilliin. ”Montakohan räyhääjää äiti lähettää, kun juoru olemattomasta raskaudestani alkaa kiertää”, Lucy huokaisi ja pyöräytti silmiään. Oliver pudisti päätään, kaksoset juoksisivat tämän jälkeen joka harjoitusten yhteydessä ylimääräisen lenkin. ”Älä sitä murehdi”, Oliver vastasi, suukotti Lucyn poskea ja poistui pitkin askelin käytävään. Lucy olisi toivonut toisen voivan jäädä, mutta tiesi, että huispausharjoitukset eivät odota.

Oliverin poistuttua harjoituksiin mustatukkainen tyttö Lucyn sängyn viereisellä sängyllä laski kirjansa ja yskäisi pienesti kiinnittääkseen Lucyn huomion. ”Harrison?” Lucy kääntyi kohtaamaan harmaat silmät ja kysyvän katseen. ”Chang”, tyttö vastasi merkiksi siitä, että oli kuulolla. He eivät olleet Chon kanssa koskaan tutustuneet paremmin, mutta vaihtaneet muutaman sanan yhteisillä yrttitiedon tunneilla.
 
”Sinä ja Wood?” Cho kysyi vähäsanaisesti ja Lucy vastasi vain nyökkäämällä. Hän näki, että Cho halusi jatkaa kyselemistä, mutta ei joko uskaltanut tai tiennyt miten olisi asiansa esittänyt. Toisen yritettyä aloittaa kahdesti lausetta Lucy vastasi ääneen sanomattomaan kysymykseen; ”En ole raskaana. Ilmeisesti ensimmäinen ilmiintymiseni oli vain elimistölleni valtava shokki.” Lucy naurahti jotain turhautuneen oloisena kaksosista ja siitä, kuinka tunkisi näille ryhmyt, minne aurinko ei paista ja Chokin hymyili.
 
”Miten sinä voit?” Lucy esitti vastakysymyksen. Oli yleisessä tiedossa, että Cho oli loukkaantunut Korpinkynnen harjoituksissa marraskuussa ja kävi sen vuoksi Pomfreyn tarkastettavana. ”Kylki on huomattavasti parempi, kiitos kysymästä.” ”Tuleeko Cedric käymään?” Lucy kysyi virnistäen ja Chon kalpeille kasvoille nousi heleä puna. ”Ehkä…” tyttö vastasi, eikä ehtinyt muuta, kun Pomfrey tuli tutkimaan kylkeä ja nykäisi verhon tyttöjen sänkyjen väliin.

***

Neljäsluokkalaisten rohkelikkojen ja korpinkynsien yrttitiedon oppituntien aiheena oli kidusruoho, sen viljeleminen ja käyttötavat. Verso oli tuonut luokkaan valtavan akvaarion, sillä mustajärven pintaa peitti paksu jää.
 
”Kidusruoho on verrattain harvinainen, eikä kasvatettuna lainkaan niin voimakas, kuin villinä kasvanut”, opettajatar selitti. Kaikilla oppilailla oli käsissään pienet palat Verson talven aikana kasvattamaa kidusruohoa. Tahmainen kasvi tuntui kylmältä ja iljettävältä sormissa ja osa pojista oli jo alkanut murskata sitä sormiensa väliin ja pyyhkimään kuvioita toistensa kasvoihin.

”Kidusruohon maku on melko pehmeä, mutta se ei sovellu ruokakasv-”, Verson lause jäi kesken, kun tämä käännähti katsomaan olkansa yli. Luokan ovi oli narahtanut kovaäänisesti ja McGarmiwa seisoi ovella. ”Pomona, saanko lainata Harrisonia hetken”, saapunut opettaja kysyi ja sai kollegaltaan vastaukseksi nyökkäyksen. Lucy nielaisi ja laski kidusruohot käsistään lähtien sitten McGarmiwan perään. Astellessaan luokan ovelle hän ehti miettiä, kuinka montaa sääntöä oli tänä vuonna Fredin, Georgen ja Leen kanssa jo rikkonut. Oven toisella puolella odottava Oliver kuitenkin valaisi tilannetta.
 
McGarmiwa sulki oven perässään ja kääntyi sitten katsomaan kahta rohkelikkoa. Hän viittoi molemmat peräänsä ja asteli napakasti Verson työhuoneen ovelle. Työhuone oli sotkuinen, mutta muodonmuutosten opettaja istui työpöydän taakse ja viittoi oppilaat pöydän vastapäisille jakkaroille.

McGarmiwa huokaisi syvään ja katsoi vuorotellen Oliveria ja Lucya, jotka eivät uskaltaneet vielä sanoa mitään. ”Huhut kiertävät. Wood, sinä saat täysi-ikäisenä tehdä melkein mitä haluat koulun sääntöjen puitteissa, mutta minun on tuvanjohtajana pakko keskustella kanssanne”, nainen aloitti. Lucy helahti kirkkaanpunaiseksi ja siirsi katseensa tutkimaan lattiaa. Tyttö ei ollut saanut kirjettä äidiltään, mutta Anastacia kertoi äidin kyselleen asiasta. Jos huhut olivat kantautuneet hänen äitinsä korviin, oli niistä kuullut tietenkin myös heidän tuvanjohtajansa. ”Voi pyhä Merlin, minä työnnän ne kirotut punapäiset paholaiset alas tähtitornista”, Lucy manasi lapsuudenystäviään ja sai McGarmiwalta paheksuvan katseen. ”Professori, voin selittää”, sanojaan hetken jäsennellyt ja Lucya huomattavasti kevyemmin punastunut Oliver sanoi. McGarmiwa avasi kätensä, kuin synnintunnustusta odottaen ja Oliver alkoi rauhallisesti kertomaan, mistä huhut olivat saaneet alkunsa.

”Minulla ei ole mitään seurusteluanne vastaan, mutta ymmärrätte varmaan, mitä tällaiset huhut tekevät rohkelikon ja koko koulun maineelle”, McGarmiwa sanoi painokkaasti. Oliver ja Lucy nyökkäsivät. ”En kimppailmiinny enää koskaan”, Lucy vakuutteli kauhistuneena saaden tuvanjohtajansa hymyilemään. ”Jos päätät kuitenkin toisin, niin Pomonalla on todella hyvä resepti yrttijuomaan, joka vähentää ilmiintymiseen liittyvää pahoinvointia. Suosittelen pyytämään reseptiä viimeistään ennen, kuin omat ilmiintymisoppintuntinne alkavat”, McGarmiwa kertoi Lucylle, joka kiitti vinkistä hymyillen. Todennäköisesti Pomfrey oli juottanut hänelle samaa sekoitusta. ”Koska asia oli selvästi väärinkäsitys, en näe syytä olla yhteydessä vanhempiinne. Oletan myös, että osaatte jatkossakin käyttäytyä niin, ettei siihen ole tarvetta”, McGarmiwa osoitti keskustelun päättyneen ja nyökkäysten jälkeen ohjasti Lucyn ja Oliverin ulos Verson työhuoneesta. ”Löytänette itse takaisin oppitunneille?” opettajatar varmisti ja lähti lumi kenkien alla ratisten astelemaan kohti linnaa.

"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
18. Valintoja

Ulkona pauhaava tuuli oli niin kova, että osa rohkelikoista pelkäsi makuusaliensa lähtevän pian sen mukaan. Puhuri pölläytteli lunta niin raivokkaasti, että Verso oli joutunut vahvistamaan kasvihuoneiden ikkunoita, etteivät herkimmät kasveista paleltuisi puuterilumen pyrkiessä sisään tiivisteiden väleistä.

Lauantaina pahin pakkanen oli lauhtunut ja ensimmäisen luokan oppilaat olivat tuvista riippumatta kuin yhdestä päätöksestä lähteneet rakentelemaan lumiukkoja ja -linnakkeita. Orlando ja Anastacia olivat saaneet joululahjaksi Mollylta huiviensa kanssa yhteen sointuvat pipot ja lapaset ja rakentelivat muiden ekaluokkalaisten kanssa suurta linnaketta. Lucy seurasi sisaruksiaan sivusta. Rohkelikon joukkueella olisi aamupäiväharjoitukset ja Puuskupuh pelaisi iltapäivällä Korpinkynttä vastaan. Peli oli kevätkauden ensimmäinen ja Oliver halusi ehdottomasti seuraamaan sitä.

Lucy tunsi lumipallon kopsahtavan takaraivoonsa ja hajoavan hiusten sekaan. Kylmä lumi tipahteli hänen niskaansa ja suli villapaidan sisään. Lucy käännähti ja nappasi kätensä täyteen lunta, hänen ei tarvinnut miettiä, kuka iskun takana oli ollut. Tyttö paiskasi luomansa epämuodostuneen lumipallon päin verryttelyasuissa olevia punapäisiä kaksosia, eikä osunut kumpaankaan. Fred syöksähti Lucya kohden yrittäen kampata tämän hankeen, siinä onnistumatta. Tyttö ehti kauhaista lunta ja tehdä aiempaa paremman pallon. Hän paiskasi sen kohti Georgea juuri, ennen kuin Fred onnistui aiemmassa yrityksessään ja kaatoi hänet syvään lumikinokseen.

Lucy tunsi uppoavansa syvälle hankeen ja jonkun, todennäköisesti Fredin, istuvan päälleen. ”Ana! Ollie!” Lucy huusi avuksi sisaruksiaan, ennen kuin kiljaisi spontaanisti Fredin työntäessä kourallisen lunta hänen paitansa alle. ”Apua!” Lucy jatkoi, kun George hyppäsi hänen viereensä painaen pään hankeen ja pörröttäen hiuksia lumen seassa.

”Kylmä, kylmä, kylmä”, Lucy valitti maatessaan edelleen lumihangessa. Hänen sisaruksensa olivat hyökänneet punapäisten veljesten kimppuun, mutta näyttivät olevan jäämässä pahasti alakynteen. Lucy pyyhki enimmät lumet kasvoiltaan ja syöksyi sisarustensa avuksi Fredin ja Georgen höykyttämiseen.

Lopulta kaikki viisi makasivat myllätyn lumen seassa huohottaen posket punaisina. Orlando ja Anastacia tokenivat nopeasti ja lähtiessään pöllyyttivät lunta vielä Fredin, Georgen ja Lucyn kasvoille. Lucy repesi nauramaan ja katsahti vieressään makaavaa Frediä, jonka oikealla puolelle George näytti yrittävän jo nousta istumaan. Fred hymyili leveästi ja kohotti kätensä pyyhkimään hiukset ja lumen Lucyn kasvoilta. ”Kasvosi ovat aivan lumessa”, poika huomautti saaden Lucyn tuhahtamaan. ”Jos et vielä huomannut, niin sitä on aivan kaikkialla”, Lucy vastasi, nousi ylös ja veti kaavun ja päällyspaidan pois päältään. Keltaiset rintaliivit näkyivät sulaneen lumen kasteleman valkoisen t-paidan läpi tytön yrittäessä pudistella lunta pois ympäri käännetystä villapaidastaan.

”Mitä sinulle tapahtui?” Fred ja George lähtivät pitkin askelin harppomaan kohti kenttää, jättäen Lucyn katsomaan viekkaasti heidän peräänsä. Oliver oli selvästi koukannut polultaan matkalla huispauskentälle ja ihmetteli tilannetta. ”Etkö arvaa?” tyttö kysyi vetäen hieman kostean villapaidan takaisin päälleen. Oliver nyökkäsi, kyllähän hän arvasi, mikä pyörremyrsky Lucyyn oli osunut. Hänkin oli alkanut hiljalleen ymmärtää Lucyn ja kaksosten riehakasta keskinäistä suhdetta, eikä enää edes yllättynyt tämän kaltaisista tilanteista.

”Mene sisälle ja kuivaa itsesi kunnolla, ettet vilustu”, Oliver sanoi tuoden Lucyn mieleen elävästi parin ensimmäisen yhteisen lenkin. Kuinka paljon asiat olivatkaan sen jälkeen muuttuneet. ”Asia selvä, kapteeni”, Lucy virnisti ja kurottautui painamaan nopean suudelman Oliverin suupieleen ennen kuin käänsi selkänsä ja lähti linnaa kohti.

Oliver kääntyi lähteäkseen, mutta astuttuaan vain pari askelta tunsi, kuinka kaksi lumipalloa osui hänen selkäänsä. Poika kääntyi kulmat kurtussa odottaen näkevänsä hetki sitten kaikonneen punapäisen kaksikon. Hänen ilmeensä kuitenkin heltyi katseen kohdatessa joukon ekaluokkalaisia. ”Hei Oliver!” Orlando ja Anastacia hihkaisivat yhteen ääneen reippaasti vilkuttaen linnakkeen huipulta. Oliver mietti takaisin vilkuttaessaan, kuinka kaltaisekseen seura tekikään.

***

George vilkaisi ympärilleen ja pukkasi sitten veljeään kylkeen. ”Sinä tuijotit”, nuorempi sanoi kulmiaan kohottaen. ”Ihan kuin en olisi nähnyt Lucya vähemmässäkin vaatetuksessa”, Fred vähätteli olkiaan kohauttaen. Viime kesänäkin he olivat uineet lammessa ja ottaneet aurinkoa yhdessä.
 
”Se on eri asia. Oletko edelleen kateellinen Kapulle?” George kysyi. Hän oli huomannut erilaisen vivahteen Fredin Lucyyn luomissa katseissa. Erityisesti silloin, kun Oliver ei ollut paikalla. ”Se nyt vain on sellaista ja Oliverkin valmistuu kohta”, Fred järkeili ja potkaisi jääpaakkua polulla. Se lähti laskettelemaan jäistä rinnettä alas ja lopulta näkymättömiin.

”Tajuatko kuinka usein olisimme kentällä, jos Oliver ei viettäisi edes osaa ajastaan Lucyn kanssa?” George mietti saaden parin seurustelun kuulostavan lähes järkiratkaisulta, vaikka he molemmat tiesivät, ettei asia ollut niin.
 
”Mutta Leekin sanoi, että he eroavat viimeistään, kun tajuavat, kuinka vaikeaa täältä käsin on ylläpitää etäsuhdetta”, Fred vastusti veljeään ja levitteli käsiään. Oliver valmistuisi keväällä, Lucy jatkaisi koulua vielä kolme vuotta ja he kaksi. Toisin kuin Oliverilla, hänellä olisi kaikki mahdollisuudet olla Lucyn kanssa.

”Se on ihan mahdollista, mutta odota nyt edes siihen asti”, George myöntyi, kaappasi maasta kasan lunta ja heitti sen Fredin päälle, itse juosten rinnettä pakoon kohti huispauskenttää.

***

”Aiotko kirjoitella uusia taktiikoita pitkälle yöhön?” Lucy kysyi heidän kävellessään kohti linnaa. Peli oli venynyt myöhälle iltaan ennen, kuin Cedric oli napannut siepin. Pakkanen tuntui taas kiristyvän.

Oliver oli tehnyt muistiinpanoja koko pelin ajan ja seurannut erityisesti seuraavana vastustajana toimivan Korpinkynnen pelitaktiikkaa. Poika istui kaikki illat lukemassa huispauskirjoja ja tökkimässä huispauskentän pienoismalliaan. Kentän taiotut pelaajatkin tuntuivat kaipaavan taukoa, eivätkä olleet suostuneet edes kokeilemaan kaikkia uusia tekniikoita, joita niille yritettiin opettaa.

”Ihan kuin sallisit sen, kun raahasin sinut jo peliin”, Oliver totesi virnistäen ja pyyhkäisi lumet pois tyttöystävänsä hiuksista, vaikka hiutaleita putoili taivaalta koko ajan. ”Et sinä hirveästi joutunut raahaamaan”, Lucy sanoi hymyillen, mutta selkeästi sarkasmia äänessään. Ei hän pistänyt pahakseen, mutta oli ehkä odottanut hieman romanttisempaa vuosipäivää. Oliver näytti pahoittelevalta, kun nappasi Lucyn käden omaansa. ”Panisitko pahaksesi, jos viettäisit seuraavankin vuosipäivämme kentän laidalla?” poika kysyi työntäessään linnan painavan puuoven auki. ”Miten niin?” Lucy ihmetteli heidän suunnistaessaan kohti portaikkoja. Jos hän ei ollut ymmärtänyt aivan väärin, Oliver oli valmistumassa keväällä.

Oliver veti syvään henkeä ja tuntui puristavan Lucyn kättä hieman turhankin lujaa. ”Ilmoittauduin koelentoihin”, poika sanoi jännittyneenä. Lucy kääntyi katsomaan poikaystäväänsä hymyillen leveästi. ”Hyvä päätös”, tyttö sanoi kuin huokaisten helpotuksesta, vaikka olikin ollut aika varma siitä, ettei Oliver voisi jättää koelentoja välistä.

”Olen ensi kuussa muutaman päivän poissa koulusta. Mutta hyväksytyksi tuleminen tarkoittaisi myös, että olen harjoituksissa ja leireillä melkein koko kesän”, Oliver sanoi ja raapi vapaalla kädellä niskaansa. He eivät olleet nähneet viime kesänä ollenkaan, eikä tästä kesästä tulisi paljon helpompi, jos hän tulisi valituksi joukkueeseen. ”Ai-”, Lucy ynähti pettyneenä. Hän ei ollut täysin tajunnut, että huispaus veisi valtaosan Oliverin ajasta myös kesällä. He ehtisivät viettää ehkä vielä vähemmän aikaa yhdessä, kuin nyt.

”Mietitään sitä sitten, jos tulen valituksi”, Oliver yritti lohduttaa, mutta Lucy pudisti päätään. ”Kun tulet valituksi”, tyttö sanoi luottavaisesti ja jatkoi sitten; ”Eikä siinä ole miettimistä. Sinä teet mitä pitää.”

Oliver veti Lucyn lähemmäs itseään ja suuteli tätä portaikon lähtiessä liikkeelle. Lucy hymyili, mutta ei voinut olla miettimättä, että teinisuhteilla ei ollut tapana kestää loppuelämää. Jos heidän suhteensa päättyisi ja Oliver olisi valinnut olla Lucyn huispauksen edelle, he eivät voisi ikinä jatkaa edes ystävinä.

***

Pääsiäisloma oli alkanut, mutta monet oppilaat olivat jääneet pyhien ajaksi Tylypahkaan. Ginny, Orlando ja Anastacia olivat lähteneet vapaille kotiin, mutta heidän sisaruksensa olivat päättäneet jäädä koululle.

Lucy istui tähtikartta auki vieressään lounaalla, kun juuri heränneen näköiset Fred ja George tepastelivat saliin.
”Missäs Kapu?” George ihmetteli haukotellen. Fred nosti kätensä lipaksi otsalleen ja haravoi katseellaan salia, kuin vahvistaakseen veljensä kysymystä. ”Puhutte, kuin viettäisin kaiken aikani Oliverin kanssa”, Lucy sanoi hymyillen ja nosti katseensa tähtikartasta.  ”Niinhän sinä melkein teetkin”, Fred sanoi kulmiaan kohottaen ja hymyili lempeästi tytölle. Lucy naurahti hieman typertyneenä ja punastui. ”No, nyt teillä on jakamaton huomioni. Katie on sukuloimassa ja Oliver koelennoissa”, tyttö selitti vielä virnistäen. Fred ja George katsoivat toisiaan ja kohauttivat sitten olkiaan.
 
”Kai tajuat, kuinka äitisi raivostuu, jos seurustelet ammattilaishuispaajan kanssa”, George huomautti hetken hiljaisuuden jälkeen voidellen samalla jo kolmatta leipäpalaa. ”En minä siitä välitä, mutta Oliver tuskin haluaa viettää kaikkia vapaapäiviään Saukkonummella äidin silmien alla. Eikä äiti päästä minua joka välissä Woodeille”, Lucy lateli hieman huolestuneena. Kaksoset nyökkäilivät, mutta eivät aivan samassa tahdissa, mikä häiritsi Lucya suunnattomasti. ”Eikö Oliver aio hankkia omaa asuntoa?” Fred ihmetteli halkoen kuumia perunoita lautasellaan. Lucy kohotti olkiaan ja levitteli käsiään. ”Sinnehän äiti minut päästäisikin ilolla”, tyttö sanoi sarkastisesti saaden kaksoset taas nyökkäilemään myöntyvästi. Elisabethilla ei olisi mitään intressiä päästää viisitoistavuotiasta tytärtään viettämään kesäänsä täysi-ikäisen velhon kanssa, ammattihuispaaja tai ei.
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
19. Loppuottelu

Lucy istui Fredin ja Georgen välissä sohvalla katsomassa takan edustan vallanneen Leen touhuja. Tumma poika harjoitteli jonkinlaisia muodonmuutoksia kävyillä ja kivillä, joita olikin takan edessä aimo läjä. Lee epäonnistui surkeasti yrityksessään muuttaa käpy suklaaksi ja heittikin teoksen takkaan, missä se paloi iloisesti räiskyen ja luoden vaniljaista tuoksua oleskeluhuoneeseen.

”Kato, Kapu”, Fred tuumi olkansa yli sisäänkäynnin avautuessa. Lucy puuskahti ja kurottautui heittämään yhden Leen epäonnistuneista kävyistä takkaan. Nostaessaan katseensa tulesta tyttö huomasi Oliverin astelleen sohvan viereen ja katselevan nelikkoa, vaikkakin lähinnä Lucya.
 
”Odotin sinua kentällä”, Oliver sanoi pettyneenä ja ehkä vähän vihaisenakin. Sekä kaksosten, että Leen katseet kääntyivät ruskeahiuksiseen tyttöön, joka riuhtaisi itsensä ylös sohvalta. ”Minä en odottanut, että sinulla olisi seuraa”, Lucy vastasi napakasti ja astui melkein kiinni Oliveriin, joka huokaisi. ”Lainaan häntä hetken”, kapteeni totesi kaksosille ja ennen kuin edes Lucy ehti tajuta, oli Oliver jo tarttunut tämän käteen ja vienyt oleskeluhuoneen nurkassa sijaitsevalle pienelle sohvalle.
”Mitä sinä nyt?” Oliver ihmetteli istuttaessaan tytön alas ja asettuessaan itse tämän viereen. ”Minä näin sinut Angelinan kanssa”, Lucy vastasi ja veti kätensä puuskaan. Oliver laski toisen kätensä Lucyn reidelle ja huokaisi. ”Keskustelimme tekniikoista. Tiedät, että Angelina jatkaa kapteenina, kun opintoni päättyvät”, poika selitti miettien, miksi he edes keskustelivat tästä. Lucy olisi voinut hyvin tulla keskeyttämään hänet ja Angelinan harjoitusten jälkeen.

Lucy hymähti ja vältteli Oliverin katsetta. Hän tiesi, että Oliver oli ollut se, joka oli jättänyt Angelinan, kun näiden juttu ei ollut toiminut, mutta silti toisten läheisyys kentällä oli vaikuttanut muultakin, kuin vain kapteenin velvollisuuksien siirtämiseltä eteenpäin.

”Mitä jos Angelina haluaakin huomiotasi jostain muustakin syystä?” Lucy kysyi närkästyneenä eikä pitänyt ollenkaan siitä, kun Oliver naurahti ajatukselle ja siirtyi lähemmäs esittäessään vastakysymyksen; ”Oletko sinä mustasukkainen?” Lucy avasi kädet puuskasta ja pukkasi Oliverin kauemmas. ”No en!” tyttö kivahti. Hän jäi tuijottamaan Oliveria ja veti syvään henkeä syvään. ”Sinä olet melkein koko vuoden vain ollut kentällä tai lukenut S.U.P.E.R.eihin. Vietät joukkueen kanssa paljon enemmän aikaa kuin minun kanssani. Sitten vielä annat odottaa itseäsi jonkun Angelinan takia”, Lucy tunsi pulssinsa kiihtyvän eikä tiennyt miksi. Hänen ei pitänyt olla mustasukkainen, mutta tunsi siihen olevan aihetta. Hän mietti jopa, oliko Oliver ollut kentällä useamminkin Angelinan kanssa kahdestaan, kun väitti harjoitusten venyneen.
 
”Sinä tiedät, kuinka tärkeä tämä viimeinen peli on”, Oliver vastasi selvästi painokkaammalla äänellä, kuin aiemmin. Kauhukuvia päässään kehitellyt Lucy tiesi taas tulleensa huispauksen, ja ehkä Angelinankin, syrjäyttämäksi ja nousi sohvalta osoittaakseen keskustelun päättyneen. Lucy kuitenkin tunsi, kuinka Oliver tarttui hänen ranteeseensa. ”Kaikki helpottaa, kunhan voitamme pokaalin”, poika vakuutteli ja yritti jo hymyillä toiselle. Impulsiivinen brunetti kuitenkin nykäisi ranteensa pois toisen otteesta ja vastasi vihaisena; ”Te tarvitsette melkein kahden sadan pisteen eron. Tajuatko itsekään, kuinka epätodennäköistä se on?” Lucy kääntyi kannoillaan ja suunnisti rivakasti tyttöjen makuusalia kohti. Oliver jäi tuijottamaan suu auki toisen perään, mutta huomasi sivusilmällä, kuinka tilannetta selvästi seuranneet kaksoset ja Lee pudottautuivat piiloon sohvan selkänojan taakse.

***

Oliver oli käskyttänyt joukkueensa ajoissa nukkumaan ja lähtenyt itse Percyn iltaliikkumisen rajoitusmuistutuksista huolimatta purkamaan turhautumistaan juoksemalla.

Oliver ei tuntunut rauhoittuvan, vaikka tämä kävi suorittamassa iltalenkistä huolimatta myös jokapäiväisen aamulenkkinsä. Kapteeni usutti pelaajia aamiaisella syömään hyvin, itse kuitenkaan koskemattakaan ruokaan. Poika kiersi joukkueen valtaamaa pöydän päätyä edestakaisin pelkän kahvikupin kanssa. Harry laski kahvia menneen puolen tunnin aikana melkein litran, kun Oliver kurotti taas kaksosten yli täyttääkseen kuppinsa.

”Meidän pitää voittaa melkein kahdella sadalla pistellä”, Oliver hoki vuorotellen hermostuneena ja vihaisenoloisena. Poika vilkuili kattoa kuin varmistaakseen sään pysyneen muuttumattomana. Sellaisena mitä varten he olivat harjoitelleet.
”Kupit ja lautaset tyhjiksi, lähdetään valmistautumaan”, Oliver tokaisi vakavampana kuin koskaan, kaatoi melkein puolikkaan kupillisen kahvia kerralla kurkustaan alas ja kääntyi niin nopeasti, että oli törmätä McGarmiwaan. ”Professori”, Wood tervehti myös opettajan pysähtyessä.

McGarmiwa katsoi Woodia päättäväinen ilme kasvoillaan ja totesi niin hiljaa, että vain joukkuelaiset pystyivät kuulemaan sen; ”Haluan, että pelin päättyessä Kalkaros näyttää siltä kuin olisi nielaissut siepin ja tullut yhtä aikaa molempien ryhmyjen iskemäksi. Onnistuuko se Wood?” Oliver rauhoittui hieman. Hänen ilmeensä oli varmempi ja kasvoilla oli nähtävissä pieni vinon hymyn pilkahdus, kun hän vastasi; ”Tietenkin, professori.”

***

”Oliver!” Kutsuttu poika kääntyi ja huomasi vielä aamun kosteudesta liukkaassa rinteessä kompuroivan Lucyn kaatuneen pitkin pituuttaan nurmikolle. Tytön kyynärpäät olivat ruohojäljistä päätellen olleet kaatuessa vastaanottajina. ”No? Meillä on kiire häviämään peli”, Oliver vastasi kylmästi viitaten eilisiltaiseen keskusteluun, mutta ojensi kuitenkin kätensä auttaakseen nuoremman ylös. Lucy yritti pyyhkäistä enimmät ruohot naarmuuntuneista kyynärpäistään suostumatta kuitenkaan päästämään Oliverin kädestä irti.

”Minä-”, Lucy aloitti, mutta Oliver keskeytti hänet. ”Tajuatko, kuinka paljon tämä peli merkitsee minulle”, Oliver kysyi antaen ärtymyksen kuulua yleensä rauhallisessa äänensävyssään. ”Tajuan, mutta- ”, Lucy parahti, mutta ei saanut lopettaa lausettaan, kun Oliver keskeytti hänet. ”Tulitko vielä muistuttamaan, kuinka epätodennäköinen voitto on?” poika haastoi painokkaalla äänellä saaden Lucyn kurtistamaan kulmiaan ja vetämään syvään henkeä.  ”Minä tulin pyytämään anteeksi!” Lucy tiuskaisi uhmakkaasti ja puristi kovemmin Oliverin kättä, jottei tämä irrottaisi otetta. ”Käyttäydyin tosi tyhmästi eilen”, hän jatkoi ja nosti katseensa Oliverin kasvoihin. Tyttö ei pitänyt ollenkaan tavasta, jolla toinen pystyi olemaan näyttämättä ajatuksiaan ilmeissään. ”Olin mustasukkainen ja kateellinen siitä, että jopa kaksoset viettävät enemmän aikaa kanssasi, kuin minä”, Lucy vielä jatkoi ja ehti nähdä hymyn nousevan Oliverin kasvoille, ennen kuin päätyi tämän tiukkaan halaukseen.

”Olen ehkä myynyt sieluni huispaukselle, mutta sydämeni on sinulla”, Oliver kuiskasi Lucyn korvaan, puristi tytön vielä itseään vasten ja painoi suukon tämän ohimolle ennen kuin irrotti otteensa. Vaikka toukokuu oli jo lopuillaan, viileä tuuli puhalsi napakasti. Lucylla ollut päällään farkkujen lisäksi kuin ohut t-paita, joten Oliver riisui villapaitansa, jonka olisi joka tapauksessa vaihtanut peliasuun. Poika veti paidan Lucyn pään yli ja suuteli tyttöä käsien etsiessä vielä hihoja. ”Minun pitää mennä”, Oliver huokasi jännittyneenä ja Lucy hymyili vastatessaan; ”Tulen katsomaan, kun voitatte.”

***

Lähes koko katsomo puhkesi hurraa huutoihin Harryn napatessa siepin. Poika lähti tekemään pientä kunniakierrosta pyristelevä sieppi yhä hyppysissään. Koko joukkue muksahteli vuorotellen Harrya päin yhdeksi punaiseksi lentäväksi palloksi. Joukkueen tytöt aloittivat huutamisen; ”Me voitettiin mestaruus! Me voitettiin mestaruus!” Joukkue oli laskeutuessaan sekamelska ja se vain paheni, kun kannattajat alkoivat rynniä katsomosta kentälle hurraten, viheltäen ja huutaen.

Lucy katsoi, kun Oliver kahmaisi Harryn syleilyynsä ja melkein saman tien kaksoset muksahtivat samaan joukkoon. ”He voittivat mestaruuden”, Lucy sanoi hiljaisesti kaikkien mylviessä katsomossa. Tyttö kääntyi vieressään seisovaa Annieta kohti ja kahmaisi tämän liian tiukaan halaukseen. Lucy saattoi myös kopauttaa kyseistä blondia kannatuslipullaan huudahtaessaan; ”He voittivat mestaruuden!” Annie vastasi halaukseen ja työnsi Lucya sitten hieman kauemmas itsestään. ”Meidän pitää mennä onnittelemaan”, Annie vastasi myös intoa äänessään, vaikkei seurannutkaan huispausta muuten kuin koulussa.
 
Lucy ja Annie luovivat väkijoukossa etsien pelaajia kaikkien punaiseen pukeutuneiden kannattajien seasta. Lopulta he löysivät joukkueen hajautuneena, mutta pienelle alueelle. Kaikille tuntui olevan tärkeintä onnitella juuri parasta ystäväänsä.
Onnitellessaan kauimmas muista ehtineitä Aliciaa ja Angelinaa, Lucy ja Annie kuulivat takaansa kiljaisun. ”Me voitettiin mestaruus!” Katie kiljaisi ja heittäytyi luokkatoveriensa kaulaan. ”En ole ikinä ollut näin onnellinen”, Katie hykersi, antoi suukot ystäviensä poskille ja irti päästäessään tuuletti tempoen käsiään ilmaan; ”Siitäs saitte luihuiset!” Lucy näki Katien takana kaksosten nostavan Harryn olkapäilleen istumaan ja kantavan tätä kohti katsomoa, jossa Dumbledore seisoi odottamassa huispauspokaali käsissään. Annie tarttui sekä Katieta, että Lucya kädestä ja veti nämä kaksosten ja Harryn perään.

Joukkue asettui punaiseen pukeutuneen kannattajameren ja katsomon väliin seisomaan, Harry edelleen kaksosten hartioilla. Dumbledore ei puhunut pitkästi, vaan ojensi pokaalin Oliverille, joka tarttui siihen, kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Poika puristi pokaalia kaksin käsin, painoi huulensa sen kylmälle metallille ja nosti lähes saman tien ilmaan aiheuttaen suunnattoman hurraus- ja kannatusmylvinnän takanaan. Seuraavaksi Oliver nosti pokaalin Harrylle, joka näytti sädehtivän ja heilutti pokaalia näyttävästi ilmassa kaksosten nostaessa häntä vielä vähän korkeammalle.

Irrotettuaan otteen pokaalista Oliver kääntyi kannattajien rivistöön päin. Kaikki katseet oli suunnattu haltioituneena Harryyn ja pokaaliin. Kaikki paitsi yksi. Oliver katsoi ensimmäiseen riviin tunkenutta tyttöystäväänsä tiukasti silmiin ja astui tytön eteen. Hän kehysti tytön kasvot käsillään ja veti tämän pitkään suudelmaan. Lucy tunsi jalkojensa irtoavan maasta ja tiukan otteen ympärillään. He molemmat tuntuivat hetkeksi unohtavan kaiken muun ympäriltään.
 
Oliver laski Lucyn hellästi takaisin jaloilleen ja silmät avatessaan tajusi usean silmäparin kääntyneen pokaalista heihin kahteen. Lucy tarttui Oliverin rinnuksista, nousi varpailleen ja suuteli poikaa edellistä suudelmaa nopeammin. ”Te teitte sen”, tyttö lähes henkäisi ja hymyili leveästi. Oliver veti toisen halaukseen vastatessaan; ”Me teimme sen”, ja auringossa kylpevää kannattajajoukkoa katsoen.

Pokaali oli lähtenyt kiertämään ja tuntui, että jokainen halusi koskea sitä, mutta Lucy vain katseli tilannetta sivusilmällä Oliverin käden ali. ”Onnitteletko meitäkin?” George kysyi salakavalasti Oliverin selän takaa ja kapteenin kääntyessä kaappasi Lucyn syleilyynsä. ”Pysy vain pitäjänä, olisit surkea jahtaaja”, Fred vakuutteli ja kiersi kätensä Lucyn ympärille vastakkaiselta puolelta, kuin veljensä. Poikien suoristaessa selkänsä Lucy tunsi jalkojensa taas irtoavan maasta ja käsien painuvan kylkiä vasten. Kaksoset alkoivat hyppiä retuuttaen tyttöä mukanaan rallattaessaan; ”Me voitettiin, me voitettiin!” Lucy nauroi tilanteelle, vaikkakin pahoinvoivan näköisenä ja hetken riepotuksen jälkeen vaatikin kaksosia päästämään hänet alas.

"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
20. Vuosi päättyy

Kevään viimeinen viikko oli vielä edessä. Oliver ei ollut luopunut aamulenkeistään huispausmestaruuden voitonkaan jälkeen.
Poika istui aamiaiselle Lucyn viereen ja otti vastaan tytön valmiiksi täyttämän kahvikupin. Lucy selaili rauhassa sunnuntain paksua päivän profeettaa, mutta ojensi Oliverille urheiluliitettä, jossa oli ainakin kolme tytön isän kirjoittamaa artikkelia ja huispausliigan kesän harjoituspelien alustavat päivämäärät.

Oliver otti liitteen vastaan, mutta laski sen pöydälle eteensä ja hivuttautui aivan kiinni tyttöystäväänsä. ”Arvaa mistä sain kirjeen”, Oliver kysyi kuiskaten huulet melkein kiinni Lucyn korvassa ja hymyillen, kuin tietäisi maailman luonnin salaisuuden. ”No?” Lucy haastoi kärkkäästi vilkuillen poikaa kulmiensa alta. ”Rapakosta, he haluavat minut kakkospitäjäkseen”, Oliver hehkutti. Lucy kiljaisi lähes paheksuntaa herättävän kovaa ja kietoi kätensä Oliverin kaulaan melkein kaataen molempien kahvikupit. Moni oppilas kääntyi katsomaan heitä ja opettajain pöydässäkin kohoteltiin kulmakarvoja. ”Minä tiesin!” tyttö hihkaisi silmät loistaen. Oliver ei lopettanut hymyilyään ja kietoi kätensä Lucyn ympärille, vaikka saliin alkoi saapua enemmän ja enemmän oppilaita aamiaiselle.

”Mitä sinä tiesit?” George kysyi istuessaan Lucyn viereen ja tiiraillen tätä sivusilmällä. Oliver oli jo siirtänyt keskittymisensä tarkemmin Lucyn isän artikkeliin Impoon Ampiaisten etsijästä Elisé Wienistä. ”Huutosi kuului varmaan kolmoskerrokseen asti”, Fred täsmensi istuessaan kolmikkoa vastapäätä. Lucy vilkaisi Oliveria, joka kohautti olkapäitään leveästi hymyillen. ”Että minusta tulee ammattilaisurheilija”, poika vastasi kohottaen katseensa hetkeksi lehdestä, mutta kaksoset vain kohottivat kulmiaan. ”Kapu kuule, me on tiedetty se kolmannelta luokalta lähtien”, Fred sanoi asian, kuin se olisi itsestäänselvyys. George näytti mietteliäältä ja jatkoi; ”Ehkä jo toiselta.”

***

Koulun päätösjuhlan pidot olivat päättyneet. Vain valmistuvat seistemäsluokkalaiset jäivät kuuntelemaan Dumbledoren päättäjäispuhetta, jonka jälkeen heidät saateltaisiin samoille veneille, joilla he olivat Tylypahkaan saapuneetkin.

”Ympyrä sulkeutuu”, kuten Dumbledore oli kuulemma Charlien lähtiessä sanonut.

Päättäjäispuheessa jaettaisiin myös stipendejä ja erityisiä palkintoja. Percy ei ollut koskaan ollut varmempi saavansa jonkin palkinnon, olihan hän hoitanut johtajapojan tehtävänsä äärettömän mallikkaasti näinkin vaikeana lukuvuonna. Nuori mies oli muistanut mainita asiasta ainakin viisitoista kertaa pitojen aikana ja pohti joka toisella kerralla, olisiko ensi vuoden valvojaoppilailla rauhallisempi vuosi.

***

Anastacia ja Orlando vetivät vaunuosaston oven auki valtavalla ryminällä. Kuten melkein kaikki muutkin, he olivat jo vaihtaneet päälleen arkisemmat vaatteet. Lucy kohotti katseensa hihitteleviä sisaruksiaan kohti, eikä tiennyt miksi punastui hieman näiden virnuilusta. Fred, George ja Lee vilkaisivat vastapäätä heitä istuvaa pariskuntaa ja nousivat kuin käskystä ylös. ”No niin, kauhukakarat, haetaan teidän tavaranne”, jompikumpi punapäisistä kaksosista kuului sanovan, kun he puoliksi tuuppivat Harrisonit kohti peräosassa sijaitsevaa tavaravaunua.

Kun molemmat kaksoset olivat poistuneet, Oliver kaivoi jotain taskustaan. ”Miltä tuntuisi, jos heräisit tänä kesänä muualtakin, kuin omasta huoneestasi Saukkonummelta?” Oliver kysyi ja heilutti pieneen kaato- avaimenperään kiinnitettyä avainta. ”Sinä sait sen asunnon”, Lucy vastasi ilme kirkastuen. Oliver nyökkäili, tarttui Lucyn käteen ja työnsi avaimen perineen kämmenen sisään. Poika sulki Lucyn avoimen käden avaimen ympärille. ”Pöllö toi aamulla kirjeen ja avaimet, se on minun seuraavan vuoden. Ehkä vanhempasi ovat päässeet alkujärkytyksestä yli ja saat viettää luonani enemmänkin aikaa”, Oliver ehdotti liiankin leveästi hymyilevälle tytölle. ”Harjoitusviikot voivat olla pitkiä, mutta tuolla saat olla rauhassa myös, jos äitisi käy hermoille”, poika vielä jatkoi ilmaisten epäsuorasti, ettei panisi ollenkaan pahakseen, vaikka Lucy olisi toisinaan odottamassa, kun hän tulisi kotiin. Nyt, kun tytön vanhemmat tiesivät heidän seurustelustaan, Oliver ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Lucy saattaisi kapinoida äitiään vastaan ihan vain lähtemällä kotoa lupaa kysymättä. ”Varo tai asun pian täyspäiväisesti luonasi”, Lucy naurahti ja kurottautui painamaan huulensa Oliverin omille.

”Jos tuo oli uhkaus, se oli uskomattoman huono”, Oliver vastasi suudelman jälkeen ja nousi ylös penkiltä. Lucy seurasi esimerkkiä. Tämä ei ehkä olisi huonoin tapa kokeilla, kuinka heidän yhteiselonsa sujuisi.

Lucy tarttui Oliverin käsiin ja katsoi poikaa päästä varpaisiin ja takaisin jääden lopuksi tuijottamaan ruskeita silmiä. ”Minä luulen, että sinäkin uskallat tulla Saukkonummelle. Ehkä ehdit nähdä Charlietakin”, tyttö ehdotti hymyssä suin. Oliver nyökkäsi itsekin hymyillen. ”Minulle on pääasia, että kesääni kuuluvat sinä ja huispaus”, poika varmisti ja vilkaisi ulkona vilisevää maisemaa. Pieni sade ei estänyt aurinkoa valaisemasta pilvien takaa. ”Siinä järjestyksessä?” Lucy varmisti virnistäen leveästi. ”Jos tahdot niin”, Oliver suostui ja painoi huulensa tyttöystävänsä huulille samalla tuntien, kuinka juna jo jarrutti. Asema oli lähellä ja se tuntui jotenkin lopulliselta. Hän ei palaisi Tylypahkaan enää ensi syksynä.

Lucyn isä jutteli Weasleyn äidin kanssa, kun ensin molemmat kaksoset ja sitten Lucy ja Oliver liittyivät heidän seuraansa.
”Viime viikkoinen artikkeli Wienistä oli todella hyvä”, Oliver kehui Lucyn isää, joka jo halasi tytärtään ja taputti sitten Oliveria olkapäälle. ”Kiitos. Ja onnittelut Rapakkoon pääsystä, sain eilen tietää, että kirjoitan uuden pelaajan haastattelusi”, Arthur sanoi hymyillen ja jatkoi lähes samaan hengenvetoon, ”Ehtisitkö tulla ensi viikolla käymään?” Oliver hymyili, vilkaisi Lucya ja nyökkäsi. ”Oikein mielelläni”, poika sanoi hymyillen ja lupasi varmistaa vielä tarkemman päivän, kunhan saisi harjoitusaikataulut selvitettyä. Hän oli saanut alustavan harjoitusaikataulun jo koululle, mutta kaikki varmistuisi, kunhan hän pääsisi ensimmäisiin harjoituksiin fyysisesti paikalle.

”Charlie tulee myös ensi viikolla käymään. Hän oli niin pettynyt, kun ette ehtineet nähdä viime kesänä”, Molly ehätti sanomaan väliin ja lupaa kysymättä vetäisi Oliverin halaukseen. ”Ja Percyn huoneessa on vierassänky”, nainen jatkoi lempeästi hymyillen kädet pojan hartioilla. ”Kiitos, mutta eiköhän minulla ole joku muu yöpaikka, kun Saukkonummelle eksyn”, Oliver sanoi tyytyväisenä kääntäen katseensa isänsä kanssa keskustelevaan Lucyyn. Molly nyökkäsi ymmärtäväisenä. ”Lucy voi tulla meidän väliimme, jos sinä menet Percyn viereen”, Fred huomautti silmää iskien. George virnisti varmistukseksi päätään pudistelevalle Oliverille.

***       

Charlie tömähti selälleen maahan ja Fred laskeutui tämän viereen yhtä aikaa nauraen ja pahoitellen rumaa taklaustaan. Lucy, Orlando, Ginny, George, Ron ja Oliver laskeutuivat myös itseään keräilevän Charlien lähettyville.

”Huiski määräisi sinut loppupeliksi pelikieltoon”, Oliver uhkasi saaden Fredin naurahtamaan auttaessaan veljeään ylös maasta. Charlie piteli kylkeään ja nosti katseensa Oliveriin. ”Mitäs liigassa sanottaisiin pitäjän tekemistä maaleista?” entinen etsijä kysyi virnistäen. Oliver ei ehtinyt avata suutaan, kun hänen vierelleen laskeutunut Lucy vastasi punapäälle. ”Sääntöjen mukaan pitäjällä on lupa käsitellä kaatoa parhaaksi näkemällään tavalla, myös tekemällä maali”, tyttö sanoi kietoen toisen kätensä poikaystävänsä vyötärölle Charlielle virnistäen. Ginny alkoi nauramaan, mutta vanhin veljeksistä pyöritteli silmiään. ”Oliver pidä kiinni, et löydä toista yhtä syvälle tuohon suohon uponnutta”, Charlie sanoi leveästi hymyillen ja iski pariskunnalle silmää. ”Minä tiedän”, Oliver vakuutti kietoessaan kätensä Lucyn hartioille ja painoi suudelman tytön otsalle.  ”Tiedätkö, naiset ovat kuin kaadot. Jos sen nappaa oikeaan aikaan, voi voittaa”, Charlie sanoi hymyillen ja Oliver muisti vihdoin, missä oli vertauksen joskus kuullut. ”Ihan idiootti vertaus. Pitäjän on pakko luovuttaa kaato eteenpäin, jotta joukkue voi voittaa”, Lucy väitti vastaan silmiään pyöritellen miettien samalla, että vain Charlie olisi voinut keksiä noin älyttömän vertauksen. Puhuteltu punapää kohautti olkiaan hymyillen.

”Meidän pitää lähteä, että ehdimme poimittaislinjalle. Et varmasti halua joutua ilmiintymään”, Oliver huomautti vilkaistessaan kelloa. Orlando lupasi hoitaa pariskunnan luudat. ”En todellakaan”, Lucy huokaisi vatsaansa pidellen. Hän oli jo miettinyt, kuinka ylipäätänsä pystyisi harjoittelemaan ilmiintymistä, kun sen aika opinnoissa tulisi.

”Antoiko Elisabeth periksi helpolla?” Fred ihmetteli Lucyn heittäessä repun olalleen. ”Äiti heltyi Oliverin haastattelun jälkeen. Hänestä jäi kuulemma rauhallinen ja jalat maassa oleva kuva”, Orlando vastasi ennen kuin Oliver tai Lucy ehti. Charlie tunnisti mainitut piirteet, vaikka Oliver olikin intopiukeana huispauksesta. ”Tai sitten hän tietää, että Lucy on ennenkin karannut ikkunasta”, George heitti vastalauseeksi saaden Orlandon kohauttamaan olkiaan. Oliver vilkaisi hieman hämmentyneenä Lucya, joka virnuili leveästi. ”Enköhän minä olisi niin tehnytkin”, Lucy myönsi ja tarttui Oliverin käteen kääntyen sitten lähteäkseen. Poimittaislinjalle oli jonkin verran kävelymatkaa kotikololta, eikä hän tosiaan halunnut myöhästyä.

Oliver heilautti taikasauvaansa tien risteyksessä ja pian violetti bussi pysähtyi jarrut kirskuen heidän eteensä. Stan Pikitie laskeskeli kolikot rauhallisesti mittariinsa pariskunnan etsiessä itselleen jo paikkaa tavallista täydemmässä bussissa. Paikan vihdoin löydyttyä toisesta kerroksesta Oliver veti Lucyn jalat syliinsä ja tyttö laski päänsä lepäämään hänen olalleen. Lucy lomitti sormensa pojan omien lomaan ja puristi hellästi. Oliver työnsi tytön hiukset korvan taakse ja alkoi kuiskailla tälle suunnitelmia tuleville päiville. Lucyn kasvoille nousi hymy ja hän tiesi, että tästä tulisi hyvä kesä.

***

A/N: 20 osaa takana ja haluan kiittää jokaista lukijaa, kommentoijaa ja muuta myötäeläjää <3 Tulossa vielä +1, sekä epilogi, joten pysykää linjoilla. Sitten lupaan, että tämä julkaisu päättyy  ::)
« Viimeksi muokattu: 03.05.2020 19:02:50 kirjoittanut Chibi »
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
A/N: Joulutanssiaiset, mikä ihana tekosyy kirjoittaa kaikkea söpöä ja ihanaa <3  ::)



+1 Joulutanssiaiset

”En aio hyväksyä sitä, että pilaatte rohkelikkojen maineen olemalla kuin puliseva pölisevä paviaanipoppoo”, McGarmiwa selosti antaen katseensa kiertää salia täynnä tupalaisiaan. Valtaosa tytöistä näytti odottavan innokkaina, kun taas pojat olivat kuin paossa seinää vasten.
Fred naputti kädet puuskassa seisovan Lucyn olkapäätä. ”Yritä sanoa se viisi kertaa nopeasti”, poika sanoi hiljaa tytön käännettyä katseensa häntä kohti. George alkoi hiljaisesti toistelemaan litaniaa saaden kielensä solmuun.
 
”Ottakaa parit”, kuului kajahdus ja erityisesti pojat alkoivat kääntyillä tukea toisistaan hakien, kun tytöt suuntasivat määrätietoisesti heitä kohti. George kaappasi Lucyn kainaloonsa ja näytti hieman pahoittelevaa ilmettä veljelleen, joka kuitenkin kohautti olkiaan lähtien sitten itsekin etsimään paria. ”Joudut nyt tyytymään minuun”, George sanoi virnistäen tytölle. Lucy esitti hyvin pettynyttä ja kurotti kättään Fredin suuntaan. ”Mutta olisin halunnut Fredin”, tyttö huokaisi ensin äärettömän epätoivoisella äänellä, mutta ei pystynyt pitämään siitä kiinni, vaan purskahti nauruun. ”Ei minulla kuitenkaan ole paria tanssiaisiin, joten on samantekevää, kenen kanssa harjoittelen”, Lucy huokaisi nyt oikeasti pettyneenä. He asettuivat tanssilattian reunalle, missä eivät olisi kenenkään tiellä, eivätkä McGarmiwan valvovan silmän välittömässä läheisyydessä.

George lähes asetti Lucyn itseään vastapäätä vieden sitten kätensä tämän vyötärölle samalla tarjoten toista, johon tyttö tarttui. ”Mitä jos me menemme yhdessä?” poika ehdotti musiikin alkaessa. George ei aivan pysynyt rytmissä, mutta se ei haitannut kumpaakaan. ”Kiltisti ajateltu, mutta etkö menisi mieluummin jonkun muun kanssa?” Lucy kysyi katsellen ympärilleen. Sali oli täynnä nuoria naisia, jotka olisivat Georgelle varteen otettavampia vaihtoehtoja, kuin hän. ”En kenenkään muun”, poika vakuutti hymyillen ja Lucynkin ilme muuttui valoisammaksi. Ehkä tanssiaisista tulisi ihan mukavat. Kaikesta huolimatta.

***

Marraskuun kylmästä ja koleasta säästä huolimatta pöllöt saapuivat aamiaiselle joka aamu. Valtaosa jopa ajallaan. Lucy istui Katien ja Annien kanssa myöhäisellä aamiaisella, kun Lucyn vanhempien pöllö, Galen, laskeutui tytön viereen suuren paketin kanssa. Annie nappasi kourallisen pähkinöitä pöllön herkuksi ja Katie alkoi selvittää pakettia irti sen jalasta, kun Lucy repi auki paketin mukana tulleen kirjeen.
 
Mekkosi joulutanssiaisiin. Pidä sitä hyvin ja käyttäydy kunnolla. Muista pitää hauskaa, mutta älä liian hauskaa.
Rakkaudella; äiti ja isä


”Se on tanssiaismekkoni”, Lucy sanoi Katien ojentaessa pakettia. ”Matami Kokhno”, Annie henkäisi vanhemman tytön revittyä paperit paketin päältä. Katiekin tuntui hämmentyvän, mutta Lucy ei tunnistanut nimeä. ”Tilasiko äitisi sinulle mekon mittatilaustyönä?” Katie hämmästeli ja tuijotti Lucyn pakettia suu auki. Viimeksi mainittu avasi paketin rauhallisin liikkein ja nosti sieltä punaisen mekon, joka muistutti osaksi ammatilaishuispaajien ministeriön kunniakirjojen vastaanotossa käyttämiä juhlakaapuja. Lucy epäili isänsä ainakin antaneen ohjeita mekon suunnitteluun. ”Minä vain sanoin, että sen pitää olla punainen”, Lucy puolustautui, vaikka oli itsekin haltioissaan mekon kauneudesta. ”Toivottavasti et kasva enää, tuo olisi upea, vaikka missä”, Annie huomautti. ”Ihan kuin minulla olisi tilaisuuksia, missä käyttää sitä jatkossa”, Lucy puuskahti katsomatta kuitenkaan kumpaakaan luokkatovereistaan. Hän näpräsi mekon takaosan nappeja ja etuosan kirjailuja. Hän piti kyllä mekoista, mutta tämä oli vähän liian hieno. ”Täällä on kengätkin”, Katie hihkaisi ja nosti punaiset korot laatikosta. Annie vihelsi ja Lucy huokaisi. ”Aletaanko harjoitella noilla kävelyä heti päivällisen jälkeen”, tyttö ehdotti Katien ojentaessa kengät Annien tarkasteltavaksi. Molemmat nyökkäilivät. ”Varmista vain, että joku kantaa sinut sairaalasiipeen, kun olet nyrjäyttänyt nilkkasi”, vaaleahiuksinen totesi virnistäen samalla todeten jotain komeista huispaajista.

***

George ja Lucy istuivat valtavan jääveistoksen vieressä katsellen, kuinka Fred ja Angelina olivat toisiinsa kietoutuneina tanssilattialla. He huojuivat hiljaisen musiikin tahdissa otsat toisiaan vasten. Fred oli kietonut kätensä Angelinan vyötäisille ja Angelina omansa pojan kaulaan. ”Ällöttävän sokerista” Lucy sanoi hieman inhoten ja katsoi silmäkulmastaan Georgea, joka nyökytteli.  ”Sinulla ei ole kyllä varaa sanoa. Tajuatko nyt, mitä me olemme joutuneet kestämään?” George nauroi ja tökkäsi ystäväänsä kylkeen. Lucy pyöräytti silmiään pettyneenoloisena ja nyökkäsi ymmärtäen hyvin.

Katie asteli heitä kohti, mutta sen sijaan, että olisi osoittanut asiansa Lucylle, kääntyikin Georgen puoleen. Katie kuiskutti pojan korvaan jotain, mikä Lucysta vaikutti kovinkin salaiselta. ”No?” Lucy kysyi, mutta nuorempi brunetti vain kääntyi ja iski silmää. George veti ystävänsä kainaloonsa ja puoliksi kuiskasi, vaikka se ei ollut tarpeen sillä kukaan ei ollut kuulemassa. ”Kuutoskerroksessa olisi jatkot. Lähdetäänkö?” punapää ehdotti saaden nuoremman virnistämään. ”Totta kai”, Lucy vastasi. Ylös noustuaan George tarjosi kättään, johon tyttö tarttuikin. Korkeista koroista huolimatta Lucy ei valittanut, kun George johdatti tyttöä salin läpi pitkin ja nopein askelin. He olivat Katien kanssa harjoitelleet tansseja ja kävelyä koroillaan yli kuukauden makuusalissaan.

Salin ovilla George pysähtyi ja kääntyi niin nopeasti, että Lucy käveli tätä päin. Nenäänsä pitelevä tyttö manasi ja kohotti sitten katseensa punapäiseen poikaan. ”Mitä sinä-” Lucy aloitti, mutta George kohotti kätensä ja viittasi hymyillen portaikkoon. Lucy henkäisi.
”Kuulin, että ehtisin vielä tanssimaan tyttöystäväni kanssa”, siniseen juhlaviittaan sonnustautunut Oliver sanoi astellessaan viimeiset portaat Lucyn ja Georgen luokse. ”Herra täsmällisyyden huippu on myöhässä”, punapää murjaisi entiselle huispauskapteenille virnistäen. Oliver tarkisti vielä kauluspaitansa hihansuun napit ja katsoi sitten tyttöystäväänsä päästä varpaisiin Georgen mielestä liiankin tyytyväisesti hymyillen. ”Anteeksi. Aikataulut sotkeentuivat, kun palasimme aamulla harjoitusleiriltä Venäjältä”, Oliver selitti nuoremmalle miehelle ja ojensi kätensä Lucylle, ”Saanko luvan?”

Lucy ei voinut uskoa silmiään ja räpyttelikin hetken ennen kuin tajusi tarttua ojennettuun käteen. Hän mittasi Oliveria katseellaan, kuin ei olisi uskonut pojan olevan siinä. ”Onko tämä joku huono pila?” Lucy kysyi kulmat kurtussa, käänsi katseensa jo poispäin kävelevään Georgeen ja sitten takaisin Oliveriin. ”Oletko sinä Lee?” tyttö epäili, vaikkei uskonutkaan, että kaksoset olisivat menneet hänen kanssaan pilailussa näin pitkälle. Oliver huokaisi ja pyöritti päätään. Hän tarttui Lucya vyötäisiltä ja johdatti tämän takaisin saliin. ”Kaksoset ja Katie näkivät kovan vaivan saadakseen minut tänne”, Oliver sanoi hymyillen. Lucy punastui miettien, kuinka paljon hänen ystävänsä olivat oikeasti nähneet vaivaa hänen vuokseen. Olikohan hän valittanut liikaa siitä, ettei ollut nähnyt Oliveria yli kahteen kuukauteen ja silloinkin vain pari tuntia Tylyahossa. Tämä oli varmasti paras joululahja, jonka hän oli saanut.

Matkalla tanssilattialle McGarmiwa käveli heitä vastaan aikeissaan selvästi jo vetäytyä yöpuulle. ”Wood, sinä tulit”, professori sanoi hämmästyneenä ja katsahti pariskuntaa hymyillen. ”Pakkohan se oli, kun kerran annoitte luvan”, nuori mies vastasi sekä ihmetykseen, että hymyyn. ”Tällaiset poikkeusjärjestelyt eivät yleensä onnistu, mutta Bell ja Weasleyt olivat lannistumattomia. He kyselivät lupaa lokakuusta asti”, McGarmiwa selitti saaden Lucyn tuntemaan itsensä hölmöksi. Miten kaksoset ja Katie olivat pystyneet pitämään asian salassa häneltä näin hyvin. ”Olisitte voineet myöntyä hieman aiemmin. Tiedättekö, miten vaikeaa juhlakaapu oli saada näin lyhyellä varoitusajalla?” Oliver kertoi kuin valittaen, mutta äänensävy paljasti hänen olevan vain tyytyväinen siihen, että oli päässyt paikalle. ”Pahoittelen, mutta nyt olet täällä, enkä pidättele teitä enempää. Harrison haluaa varmasti jo jakamattoman huomiosi”, opettajatar totesi saaden Lucyn punastumaan. Oliver nyökkäsi ja sekä hän, että Lucy toivottivat salista pois suunnistavalle opettajalle hyvät yöt ennen siirtymistä tanssilattialle.
Bändi laski juuri uuden kappaleen alkutahteja ja Lucy huomasi, ettei Oliver ollut missään vaiheessa irrottanut otettaan hänen vyötäröltään. Eikä hän tehnyt niin nytkään, kun veti Lucyn tanssiotteeseen.

”En ole päässyt harjoittelemaan, joten en välttämättä pysy tahdissa”, Oliver pahoitteli bändin aloittaessa hitaan kappaleen. Lucy ei korkeiden korkojensakaan kanssa ollut lähellekään Oliverin mittainen ja katsoi tätä yläviistoon hymyille leveästi. ”Minulle on sama, vaikka talloisit varpaanikin. Olen vain niin onnellinen, että olet siinä”, tyttö vakuutteli hymyillen koko olemuksellaan. ”Niin minäkin”, Oliver myönsi ja painoi huulensa Lucyn omille. Tätä he olivat molemmat kaivanneet. Toisen lämpöä ja kosketusta niin lähellä, että sydämenlyönnitkin pystyi tuntemaan.

Viimeisten hitaiden päätyttyä bändi alkoi keräillä tavaroitaan kasaan, mutta vielä paikalla olevat opettajat eivät tehneet elettäkään vähäisten oppilaiden ohjaamiseksi ulos salista. Jopa Voro näytti olevan hyvällä tuulella poistuessaan salista Norriskan kanssa.
 
Muutaman kappaleen tanssittuaan Oliver ja Lucy olivat päätyneet istumaan salin reunustan penkille ja jossain vaiheessa entinen huispauskapteeni oli vetänyt tytön syliinsä. ”Minulla on tylyahosta huone pari päivää”, Oliver kuiskasi, taas yhden suudelman jälkeen, ja jäi katsomaan Lucyn reaktiota. ”En minä saa lähteä Tylyahoon”, tyttö vastusteli huvittuneena, koska sääntöjen rikkominen ei ollut hänelle uutta eikä outoa ja ainoat, jotka häntä odottaisivat takaisin, tiesivät olla odottamatta. ”Rakas, minä tiedän, että olette kaksosten kanssa kääntäneet puolet linnan tauluista etsiessänne salakäytäviä. Joku niistä on varmasti sopiva”, Oliver vastasi kulmiaan kohottaen. Lucy painoi suudelman virnistykseen kääntyneille huulille. ”Käyn vaihtamassa vaatteet. Odota minua Khanin kaapuliikkeen luona”, tyttö sanoi, nousi ylös ja lähti, jo pois ottamat korot kädessään, kohti rohkelikkotornia.

***

”Miten et ole jatkoilla?” Lucy ihmetteli heti saatuaan makuusalin oven auki. Katie osoitti aiemmin mainitun sängyllä odottavaa reppua, taikasauvaa ja pinoa, johon oli selvästi aseteltu vaatekerta. ”Pakkasin sinulle valmiiksi. Ennen ylihuomista on turha tulla takaisin”, nuorempi brunetti totesi virnuillen tyytyväisenä. Antamatta Lucylle mahdollisuutta puhua Katie avasi uudestaan suunsa. ”Ja tarvitset apua tuon riisumiseen”, tyttö totesi osoittaen luokkatoverinsa mekkoa. Lucy hymyili hämmentyneenä, mutta kääntyi niin, että Katie pääsi käsiksi mekon nappeihin.
 
Sorminäppäryyttä vaatineen mekon riisumisen ja muutaman tavaravaihdoksen jälkeen Lucy veti repun selkäänsä ja vilkaisi kelloaan. Se oli jo melkein yksi, mutta hän toivoi, että Voro olisi juhlien jäljiltä nukkumassa, eivätkä valvojaoppilaatkaan olisi tänään erityisen virkaintoisia. ”Mennään jo”, samalla oven avauksella jatkoille lähdössä oleva Katie patisti ystäväänsä pieni lasipullo kourassaan. ”Joo, odota”, Lucy myöntyi ja veti yllättäen nuoremman brunetin tiukkaan halaukseen. ”Kiitos, olet paras”, tyttö kuiskasi tiukentaen otettaan. ”Minä tiedän”, Katie vastasi rutistaessaan takaisin, mutta heti heidän irrotettuaan patisti toista uudestaan liikkeelle.


« Viimeksi muokattu: 10.05.2020 00:28:50 kirjoittanut Chibi »
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"

Chibi

  • Huispausholisti
  • ***
  • Viestejä: 582
  • Sirius <3 Olive
Epilogi
1.9.1995

Lucy oli viettänyt Oliverin kanssa tarpeeksi aikaa huomatakseen, että harva asia oli muuttunut tämän Tylypahkasta valmistumisen jälkeen. Mies kävi edelleen joka aamu ennen aamiaista lenkillä, rakasti huispausta ja Lucya, eikä tytön äiti ollut vieläkään tottunut ajatukseen esikoisestaan seurustelemassa huispausammattilaisen kanssa. Oliverin asunnolta oli kuitenkin lyhyempi matka Lucyn kesätyöpaikkaan, Alice nimisen noidan kahvilaan, joten Elisabeth oli pitkän neuvottelun jälkeen suostunut tytön puolittaiseen muuttoon Lontoon seudulle.
 
Koska Lucy oli halunnut viettää Oliverin kesän ainoan vapaaviikon kokonaan miehen kanssa, hän oli tuonut koulutarvikkeensa jo elokuun alussa miehen asunnolle ja käynyt työvuorojensa jälkeen täydentämässä niitä Viistokujalta. Viimeisen viikon aikana he olivat harrastaneet hitaita aamuja, rauhallisia päiviä ja pitkiä iltoja. Tänään heidän ei tarvitsisi, kuin syödä aamiainen ja nauttia toistensa seurasta, ennen kuin Lucyn olisi aika lähteä Tylypahkaan toiseksi viimeistä kertaa.

Lucy hääräsi Oliverin pienessä keittiössä päällään shortsit ja miehen vanha t-paita, jossa oli haalistunut Harjupään Harakoiden logo. Hän oli kietonut jo hieman yli olkapään kasvaneet hiuksensa sykerölle, josta jokunen suortuva karkasi aika ajoin.

”Kahvi tuoksuu melkein yhtä hyvältä kuin sinä”, suihkun jäljiltä paidaton ja kostea nuori mies totesi kietoessaan kätensä takaapäin Lucyn ympärille. Tyttö tunsi kosteuden ja lämmön myös Oliverin kasvoilta, kun kohotti vapaan kätensä silittämään sängen peittämää poskea ja käänsi kasvonsa yltääkseen suutelemaan miestä. Sänki raapi hieman, kun Oliver painoi huulensa hänen poskelleen ja kaulalleen, mutta Lucy piti siitä ja olikin lähes vaatinut sen leikkaamatta jättämistä koko kesän.

”En haluaisi lähteä”, Lucy huokaisi Oliverin irrottaessa otteensa hänestä. Mies kurotti ylähyllyltä heille kahvikupit ja täytti ne. ”En haluaisi, että lähdet. Mutta tiedät, että- ”, hän aloitti, mutta Lucy keskeytti lauseen. ”Tiedän. Äiti ei antaisi ikinä anteeksi, jos lopettaisin kesken”, tyttö tuumi nostellessaan aamiaistarvikkeet pöytään, vaikka tiesikin tekevänsä sen lähinnä itsensä vuoksi. Oliverin aamupalarutiineihin kuului edelleen vain musta kahvi. ”Pari vuotta menee nopeasti. Liity vaikka huispausjoukkueeseen”, Oliver ehdotti puoliksi vitsillään ja saikin vastaukseksi vain Lucyn epäuskoisen ilmeen kahvikupin takaa. ”Tosi hauskaa”, Lucy huokaisi halkaistessaan lämpimän sämpylän.

Aamiaisen jälkeen Oliver nosti tiskit pieneen altaaseen, jossa tiskiharja kuurasi loitsun alaisena. Lucy vilkaisi kelloa ranteessaan ja huokaisi syvään. Vaikka he olivat heränneet aikaisin, viisarit muistuttivat, että lähtö Tylypahkaan läheni hetki hetkeltä. Lucy vilkaisi vielä Päivän Profeettaa ja oli jo nousemassa pöydän äärestä, kun Oliver laskikin kätensä hänen polvelleen. ”Olen yrittänyt tehdä tämän koko viikon”, hän totesi ja istutti hämmentyneen Lucyn takaisin pöydän ääreen etsien samalla jotain taskustaan. Oliver veti syvään henkeä, tarttui Lucyn vasempaan käteen ja polvistui. Tytön hengitys tuntui pysähtyvän. Hän tuijotti pientä rasiaa Oliverin kädessä ja katsoi sitten syvälle tämän ruskeisiin silmiin.
 
”Tiedän, että tämä on aikaista, mutta näiden kahden ja puolen vuoden aikana olen varmistunut siitä, että rakastan jotain enemmän, kuin huispausta. Se jokin olet sinä. Rakastan kaikkea sinussa ja erityisesti sitä, kuinka ymmärrät, miksen aina voi olla kotona, vaikka haluaisin. Haluan, että tiedät, että vaikka en ole kanssasi, haluaisin olla ja, kun taas lähdet Tylypahkaan, kaipaan sinua enemmän, kuin ehkä tajuatkaan. En voisi kuvitella viettäväni loppuelämääni kenenkään muun kanssa”, Oliverin suu oli kuiva ja kädet hikosivat. Pian edessä olevat huispausmaajoukkueen karsinnat olisivat hermolepoa tämän jälkeen. Silmin nähden jännittyneenä hän avasi punaisella sametilla päällystetyn rasian, josta paljastui kultainen sormus, jossa oli kolme kiveä. Keskimmäinen oli punainen ja hieman suurempi, kuin kaksi reunimmaista väritöntä kiveä ja Lucy ehti hetken miettiä niiden muistuttavan kaatoa ja ryhmyjä. ”Menetkö kanssani naimisiin?” Oliver henkäisi. Lucy nosti oikean käden kasvoilleen ja nieleskeli, mutta hymyillen. Hän ei ollut odottanut alkavansa itkeä, mutta tunsi ilon kyynelet poskillaan. ”Totta kai”, hän vastasi, kurottautui suutelemaan Oliveria ja kietomaan kätensä tämän kaulaan. Lucy tunsi Oliverin hartioiden rentoutuvan ja pystyi tuntemaan hymyn huulilla suudelmien lomassa. Onnistuttuaan työntämään sormuksen Lucyn nimettömään, Oliver nosti tämän syliinsä. Hän vilkaisi kelloa Lucyn ranteessa. ”Onko meillä kiire?” mies kysyi virnistäen ja sai vastaukseksi pään pudistuksen. ”Kunhan ehdin junalle”, Lucy vastasi hymyillen ja kietoi kätensä tiukemmin Oliverin kaulaan heidän siirtyessään lähemmäs sänkyä.

***
King’s Crossin asema oli aina täynnä ihmisiä, mutta Tylypahkan pikajunalle kulkevilla oli erityinen kyky löytää toisensa ihmismassan seasta. Nytkin kaksi punapäistä poikaa riensivät puolijuoksua vilaukselta näkemänsä pariskunnan luokse.

Kaksosten saavutettua pariskunnan George veti Oliverin vieressä kävelevän Lucyn kainaloonsa. ”Sinuakin näkee”, hän naljaisi Lucylle, joka punastui hieman. Ennen hän oli viettänyt kaikki kesänsä kaksosten kanssa, mutta Oliverin hankittua oman asunnon, hän oli viettänyt siellä valtavasti aikaa. Eivätkä kesätyöt Viistokujalla olleet ainakaan lisänneet hänen aikaansa Saukkonummella. ”Saatte katsella minua melkein koko vuoden”, Lucy heitti takaisin ja koukkasi itsensä Georgen syleilystä. Fred pyöräytti silmiään ja pukkasi Lucya kevyesti kylkeen. ”Tuskinpa, istut vain kirjoittamassa kirjeitä sulhasellesi”, punapää naureskeli ja tarttui Georgen käteen. George kietoi omat kätensä Fredin lantiolle ja katsoi tätä haaveilevalla ilmeellä. ”Oi, Oliver, kaksoset ovat aivan kamalia. Minulla on hirveä ikävä. Odotan jo kovasti häitämme ja kahdeksaatoista lasta omakotitalon pihalle”, Fred ja George lepertelivät kimeällä äänellä, mutta pariskunta tuskin kiinnitti heihin huomiota.
 
Oliver nosti Lucyn käden huulilleen ja suuteli sen kämmenselkää ja sormusta. ”Kuulostaa ihan hyvältä”, mies sanoi vetäessään Lucyn lähemmäs itseään. ”Järjestetäänkö kesähäät?” Oliver kysyi puoliksi vitsillään, mutta syvällä sisimmässään halusi tietää vastauksen. ”Järjestetään. Ja haluan sinisen omakotitalon... Mutta kahdeksantoista lasta taitaa olla vähän liikaa”, Lucy haaveili ja virnisti sitten kaksosille, jotka he olivat jutellessaan sivuuttaneet kokonaan. ”Miten olisi seitsemän?” Oliver ehdotti pilke silmäkulmassaan. Hän ei haluaisi niin montaa lasta, mutta Lucy tajuaisi ajatuksen. ”Oma huispausjoukkue? Valitsisitko lasten pelipaikatkin valmiiksi?” Lucy uteli naurahtaen saaden Oliverin esittämään lannistettua. Hän levitti kätensä voivottelevasti ja kietoi toisen sitten kihlattunsa ympärille ja suukotti tätä otsalle. Kaksoset näyttivät hempeilevälle pariskunnalle kieltä ja pyörittelivät silmiään.
 
Yhtäkkiä Fred kuitenkin kiljaisi kuin kauhistunut tyttö; ”George! Sillä on sormus!” George vastasi vain henkäisten järkyttyneenä. He eivät olleet odottaneet kihloja näin pian eivätkä ainakaan salassa. ”Niin on”, Lucy vastasi ja hymyili onnellisemman näköisenä, kuin ikinä. ”Hieno homma Kapu!” George hihkaisi pukaten virnistelevä Oliveria nyrkillä käsivarteen. Lucy ojensi vasenta kättään kaksosten puoleen ja Fred tarttuikin siihen tutkiskellakseen sormusta lähempää. ”Kultasieppi, ryhmyt ja kaato. Kannat pallosettiä mukana loppuelämäsi”, Fred sanoi ja pyöritteli silmiään. ”Menevätkö luutannekin naimisiin?” veljensä vierelle ehättänyt George kysyi virnistäen saamatta kuitenkaan vastausta nauravalta pariskunnalta.

***
Orlando ja Anastacia huomasivat Lucyn ja Oliverin ennen vanhempiaan. Anastacia jätti kärrynsä vanhempien huomaan ja nykäisi veljeään hihasta, vinkaten samalla paria päin.
 
”Hei!” Anastacia kiljaisi kietoessaan kädet siskonsa kaulaan. Lucy halasi tätä takaisin ja siirtyi sitten halaamaan Orlandoa Anastacian kietoessa kädet hillitysti Oliverinkin ympärille. ”Pelasitte hyvin”, Orlando kuittasi tervehdyksen Oliverille, joka nyökkäsi kiittäen. Kausi ei ollut ollut joukkueen paras, mutta he olivat sijoittuneet paremmin, kuin viime vuonna.

”Lucy!” Arthurin lämmin huudahdus kaikui asemalla, kun tämä käveli nelikon luokse. Elisabeth sätti kaksosia tavaroiden jättämisestä heidän vastuulleen varoittamatta, mutta rauhoittui hieman halatessaan Lucya. ”Ajattelin jo, että myöhästyt”, Elisabeth sanoi mitatessaan Lucya katseellaan päästä varpaisiin. ”Oliver on hyvin täsmällinen”, Lucy vastasi melkein kylmästi äitinsä kommentille. Samassa Anastacia kiljaisi.
”Oletteko te menneet kihloihin?” tyttö henkäisi ja tarttui Oliverin vasempaan käteen. Oliver vilkaisi Lucya, joka nyökkäsi ja vielä varmisti sen ääneen. Elisabethin huulet kapenivat hetkeksi viivaksi. Sitten nainen sulki silmänsä, vei kädet ohimoilleen ja kääntyi mieheensä päin. Hän huokaisi syvään ja silmänsä avatessaan huokaisi; ”En odottanutkaan sinulta mitään muuta.” Lucy veti syvään henkeä. Äidin vastaus oli niin ilmeetön, että hänen teki mieli huutaa. Elisabeth kuitenkin kääntyi Oliveriin huomaamattoman pieni hymy huulillaan; ”Odotan, että pidät tyttärestäni jatkossakin hyvää huolta.” Oliver nyökkäsi rauhallisesti ja kaikkien yllätykseksi Elisabeth veti tämän halaukseen.

Junan pilli vihelsi kimakasti vähän sen jälkeen, kun Arthurkin oli halannut Oliveria ja Lucya. Tyttö oli tiennyt, ettei isä ottaisi asiaa niin raskaasti, kuin äiti. Vanhemmat olivat jo lähteneet etsimään kaksosten kanssa istumapaikkoja, mutta Lucy jäi vielä hyvästelemään Oliverin.
”Sinun pitää mennä”, Oliver sanoi syvään huokaisten ja puristi Lucyn rintaansa vasten. Hän olisi halunnut lähteä itse mukaan tai Lucyn voivan jäädä. ”Tiedän. Rakastan sinua”, Lucy huokaisi ja varvisti niin paljon kuin Oliverin rintaa vasten painettuna pystyi. Oliver painoi pitkän ja rakastavan suudelman hänen huulilleen. ”Niin minäkin sinua”, nuori mies vastasi ja päästi tytön otteestaan. ”Kirjoitathan minulle”, Oliver varmisti junan pillin viheltäessä viimeistä kertaa. Yksi ainoa ovi oli enää auki ja konduktööri huuteli junan lähtevän aivan juuri.  ”Vaikka joka päivä”, Lucy vastasi ja kiirehti junaan, jonka oven konduktööri veti kiinni heti hänen perästään.

Oliver katsoi hetken junan liikkeelle lähtöä, mutta kun ei nähnyt Lucya ikkunassa, hän sukelsi väenpaljouteen lähteäkseen.

Oliver astui ulos King’s Crossin asemalta pian Lucyn vanhempien jälkeen. Hän nyökkäsi heille hymyillen. Jopa Elisabeth hymyili jo hieman takaisin. Oliver ymmärsi, että oli vienyt parilta näiden esikoisen, mutta se olisi tapahtunut ennemmin tai myöhemmin. Nyt hän ainakin oli osoittanut, kuinka paljon Lucya rakasti. Mies heilautti vielä vasenta kättään Lucyn vanhemmille. Auringon heijastuessa sormuksesta Oliver hymyili. Hän aikoisi pitää Lucysta hyvää huolta. Toivottavasti heidän elämiensä loppuun saakka.

A/N: Ja näin päättyy elämäni pisin ja luetuin ficci, onpas haikeaa. Vielä kiitos kaikille, jotka ovat lukeneet, kommentoineet ja muuten eläneet mukana <3 Aivan mahtavaa, että minulla oli melkein viiden vuoden tauonkin jälkeen mahdollisuus kirjoittaa tämä loppuun ja lukijoita tuli, oli ja meni. Kaikki kommentit ovat edelleen rakastettuja ja lämmöllä pidettyjä.

« Viimeksi muokattu: 17.05.2020 21:26:21 kirjoittanut Chibi »
"This is no time to be a gentleman! Knock her off her broom if you have to!"