Kirjoittaja Aihe: Huomenta (vaikka on ilta jo), S, femme, romance  (Luettu 1612 kertaa)

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
Author: Zarroc
Pairing: kertoja/hän
Rating: S
Genre: romance, femme, (fluffy), drama
Summary: Ehkä hän oli tiennyt sen aina, minä vain silloin, kun suostuin näkemään totuuden, joka oli aina silmieni edessä.

A/N. On taas ollut blokkia. Liikaa ja on edelleen. Tämä tuntuu jotenkin ihan säälittävältä räpellykseltä. Inspiraationtuojana Kamelot - Love you to death, biisin sanoja löytyy välistä ja lopusta. Kannattaa kuunnella lukiessa, jollei muuten tunnelmaan pääse. Nauttikaa ^^ osallistuu haasteeseen femme10.


Huomenta (vaikka on ilta jo)

Se oli ohi ja minua pelotti. Halusin vain, että kaikki olisi kuten ennenkin. Että mikään ei olisi muuttunut, eikä tulisi ikinä muuttumaan. Mutta tiesin ihan hyvin, niin kuin hänkin, että mitään ei vain enää tulisi olemaan.
Ehkä hän oli tiennyt sen aina, minä vain silloin, kun suostuin näkemään totuuden, joka oli aina silmieni edessä. Hän oli minun kaikkeni.
Ei minulla ollut mitään ilman häntä ja hän tiesi sen hyvin itsekin. Tiesin kyllä olevani joinakin hetkinä hänen koko maailmansa, mutta silti todellisuus löi minua vasten kasvoja.

Vedin syvään henkeä kuullessani auton tulevan pihaan. En liikahtanut edes silloin kun ovi avautui ja äiti huusi ”Moi” eteiseen. Kun vastaus oli ”No hei”, minun sydämeni yritti repeytyä irti rinnasta. Väänsin musiikkia kovemmalle (What's tomorrow without you? This is our last goodbye.) ja kieltäydyin katsomasta ovelle. Kuitenkin jokin käänsi pääni kuin pakosta niin, että kohtasin väkisin ovelle tulleen tytön katseen.

Hän katsoi hetken, sulki oven perässään ja heitti tavaransa sängylleni. En kääntynyt katsomaan.

Hän käveli hitain askelin taakseni, oli ihan lähellä, muttei koskettanut. Yritti saada minut katsomaan itseään, mutta en suostunut siihen. Lopulta tunsin hänen sormiensa pyyhkäisevän hellästi hiuksiani, jolloin käännyin ympäri ja kohtasin hänet. Katsoin ylös päin tietokonetuolistani ja hän halasi minua, kuin ei olisi kulunut päivääkään siitä, kun me vielä olimme rakastuneita. Tai minä olin.

Painoin pääni hänen rintojaan vasten, hän tuki leukaansa päälaelleni. Halusin murtua siihen paikkaan, itkeä ja huutaa, mutta en vain pystynyt näyttämään heikkouksiani hänen edessään. Minusta tuntui aina, ettei hän ollut tullut jäädäkseen eikä hän ikinä tullut muutenkaan. Hetket hänen kanssaan veivät minulta paljon ja antoivat liikaa, mutta silti aina hänen lähdettyään muserruin oman rintarankani alle.

Emme olleet vieläkään keskeyttäneet halausta, vaikka kappale loppui. Aioin vain kylmästi kääntyä vaihtamaan sen, mutta tytön käsi liikahti, laittoi kappaleen uudestaan ja minä halusin taas jäädä (And the wounds would never heal 'cause the pain of the loss was more than she could feel.), koska hänen rakkautensa oli ainoa, mitä tiesin.
Ja silti mietin, tiesinkö sitäkään.

Vedin syvään henkeä ja kohotin katseeni häneen. Tutkin hänen pistävän siniharmaita silmiään vakavana, hänen kätensä edelleen ympärilläni, omani hänen lantiollaan. Me olimme pitkään hiljaa, katselimme vain. Kappale loppui taas, hän laittoi sen uudestaan ja minä hymyilin ihan vähän, ehkä liian paljon.
Hän kumartui ja suuteli minua, aivan kuin välissämme ei olisi ollut sitä kylmyyttä, mikä painoi minua hengiltä aina, kun hän ei ollut siinä.

Kun me lopetimme suudelman, hymähdin vähän ja laitoin soittolistan soimaan. Hän veti minut ylös tuolista, pyyhkäisi tavarat lattialle sängystä ja kaatoi minut sille. Kiemurtelimme peiton alle, samalla toisiimme kietoutuen.
Hänen hengityksensä tuntui kuumalta kasvoillani, painautuessani aivan tyttöä vasten. En jaksanut välittää siitä, että olin pidempi ja vanhempi ja periaatteessa minulle olisi kuulunut osa, joka pitää toista sylissään. Totuus oli, etten osannut ikinä rauhoittua kenenkään muun syliin.

Jossain vaiheessa nukahdin siihen aloilleni, osaamatta pelätä hänen katoavan sillä aikaa.

Herätessäni hän oli vieläkin siinä, mikä oli epätavallista. Hän halasi minua tiukasti, toivotti huomenta vaikka oli ilta ja sai minut hymyilemään pienesti. Kohensin asentoani hänen sylissään ja totesin liivien painavan ikävästi kylkiini. En kuitenkaan mahtanut asialle paljoakaan pienessä tilassa, mutta tyttö tuntui ymmärtävän tempoiluni syyn.

Hän avasi hakaset hetken hapuiltuaan ja minua hymyilytti, vaikka olin käytännössä suhteellisen tokkurassa edelleen. Nousin sen verran istuvampaan asentoon, että sain liivit pois paidan välistä ja palasin takaisin hänen vierelleen.
”Entä jos annetaan vaan olla?” Hän kysyi hiljaa.
”Minkä?” Kysyin vastakysymyksen, silmät rennosti puoliummessa.
”Kaiken. Ei juosta enää.”

Hymähdin pehmeästi vastaukseksi ja kietaisin jalkani paremmin hänen ympärilleen.
”Minähän lopetin sen jo kauan sitten.”

All I know, or ever knew,
I'm the anchor of your sorrow
There's no end to what I'll do
Cause I love you to death.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 22:07:22 kirjoittanut flawless »

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.

4forever

  • ***
  • Viestejä: 131
  • What doesn´t kill u makes u stronger
Vs: Huomenta (vaikka on ilta jo), k-7, femme, romance
« Vastaus #1 : 16.12.2013 20:35:43 »
Ja sinä väität ettet saa mitään järkevää kirjoitettua.... kuuleppas nainen! Tämä oli hyvä, pidin kovasti ja kyllä halusin heti kertoa siitä.. Älä hermoile :3 Hyvin sä kirjoitat. Tää on nii realistista et pystyn näkee sen silmieni edessä tapahtuvan ...yyh tää vaa sai mun läheisyydenkaipuun taas vaihteeks herämään:/ ...:3
Kiitos sinulle tästä lukukokemuksesta<3
~ 4forever
Life isn´t about waiting storm to pass.
It´s about dancing in the rain

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
Vs: Huomenta (vaikka on ilta jo), k-7, femme, romance
« Vastaus #2 : 16.12.2013 20:39:35 »
4forever, asdfjkgn.. ihanaa kun kommentoit taas ;__; äh. Juu. Kiitos <3

~ Zar

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.