Title: Käskyjä
Author: Aimtist
Fandom: Bleach
Paritus: Byakuya/Ichigo
Rating: S
Genre: Slash, hurt/comfort
Disclaimer: Bleach kuuluu hahmoineen ja maailmoineen Tite Kubolle. Minä vain leikin.
AN: Osallistuu haasteisiin OTP10 2.0 ja Sana/kuva/lause10 (8. "Kerro hänelle tunteesi!" - "Tell Him"-biisi). Hahmot ovat todellakin OoC mutta sen siitä saa, kun kirjoittaa iltaisin
Kello soi viimeisen tunnin päättymisen merkiksi. Siinä missä muut kiiruhtivat ulos kohti kotejaan, Ichigo vain istui pulpettinsa ääressä pää käsiin haudattuna. Typerät ajatukset piinasivat häntä, kuten aina.
”Kerro hänelle tunteesi!” sitä kaikki tuntuivat hänelle hokevan, ainakin niin kauan kunnes heille selvisi, kenestä Ichigo oikein piti. Heti seuraavaksi häntä käskettiin unohtamaan koko juttu. Sitä ei olisi heti uskonut, mutta näiden kahden lauseen yhdistelmä särki Ichigon joka ikinen kerta uudelleen. Ei täysin, mutta pieni pala irtosi hänestä aina, kun hän kuuli käskyn unohtaa.
”Ehdottaisin, että unohdat hänet. Ei sinussa mitään vikaa ole mutta... hän on vain ollut sellainen vaimonsa kuoltua. Jatka eteenpäin. Etköhän sinäkin löydä sen oikean vielä joskus.”Joskus oli aivan liian kaukana, varsinkin kun hänen sydämensä oli jo tehnyt valintansa. Ja Ichigo oli oikeasti yrittänyt pyörtää sen päätöksen, mutta turhaan. Ensin hän oli kieltäytynyt uskomasta, hyväksymästä tunteitaan, mutta alkanut lipsua käyttäydyttyään liian läpinäkyvästi. Sen jälkeen hän oli vain yrittänyt unohtaa ne, mutta sekään ei auttanut. Edes tunteiden hyväksyminen ja elämän jatkaminen mahdollisimman normaalisti ei toiminut.
Tunteet Byakuyaa kohtaan olivat tulleet jäädäkseen.
Ja siksi aina, kun hän kuuli lisää vakuutteluja siitä, miten hän ei tulisi koskaan saamaan Byakuyaa, oranssihiuksinen nuorukainen menetti osan itsestään. Rakkauden murtamana hän alkoi muuttua varjoksi entisestä. Väsyneeksi, etäiseksi, turtuneeksi versioksi itsestään.
Haikeus miestä kohtaan, jota Ichigo ei koskaan uskonut saavansa vierelleen, mutti häntä enemmän kuin Hisanan kuolema oli muuttanut Byakuyaa. Kumpi onkaan siis vahvempi, murhe vai epätoivo? Paratiisista luopuminen vai se, ettei sitä edes saavuta?
Käsi painui ikkunan eteen seisahtuneen Ichigon olkapäälle ja sai nuorukaisen hätkähtämään. Siinä hänen takanaan seisoivat Rukia ja Renji huoli heidän kasvoiltaan paistaen. Ichigo yritti hymyillä, mutta ei saanut aikaan kuin pienen irvistyksen.
Kurosaki ei ollut varma, miten kauan aikaa siitä oli, kun hän oli noussut ylös ja jäänyt tuijottamaan kohti taivasta. Hämmennys valtasi hänet ja piinaavat ajatukset palasivat. Pian oranssihiuksinen nuorimies oli vajonnut takaisin epätoivon värittämiin mietteisiinsä saaden kaksikon katsahtamaan toisiinsa huolestuneina.
Toinen shinigameista oli jo avaamassa suutaan puhutellakseen Ichigoa, kun kylmähkö ääni oven suunnalta käski: ”Jättäkää meidät.”
Renji ja Rukia eivät saaneet sanaa suustaan, mutta nuorukainen heidän takanaan oli vieläkin järkyttyneempi. Ajatuksistaan todellisuuteen palanneen nuorukaisen silmät olivat selällään, kun vanhempi Kuchiki asteli sisään tyhjään luokkahuoneeseen tavallisissa, mutta tyylikkäissä vaatteissa.
Harmaiden silmien kylmä katse sai Rukian ja Renjin muistamaan aatelisen käskyn, jolloin kaksikko kiiruhti ulos luokkahuoneesta mahdollisimman nopeasti. He tiesivät, mikä Ichigon ongelma oli. Tämä oli ehkä ainoa keino auttaa.
Kumpikaan ei edes harkinnut Ichigon ja Byakuyan keskustelun salakuuntelemista. Edes Renji ei ollut niin typerä.
Ovi kolahti kumeasti kiinni kaksikon perästä, jolloin Byakuya syöksyi suoraan asiaan.
”Kapteeni Ukitake kertoi kuulleensa joidenkin alaistensa keskustelevan sinun
tunteistasi minua kohtaan ja siitä, miten olit muuttunut niiden seurauksena. Kuultuani asiasta, otin tehtäväkseni selvittää, kulkiko tästä asiasta vielä enemmän huhuja. Minulle ilmeni, että kyseessä on kapteeneita alemmassa asemassa olevien shinigamien suurin puheenaihe; 'Seireitein sankari on rakastunut Kuchiki-suvun johtajaan'”
Ichigon kasvot olivat kalvenneet Byakuyan sanojen myötä. Hän tiesi Ichigon tunteista. Nytkö hänen sydämensä murskattaisiin viimeistä murusta myöten?
”Tahdon tietää, pitävätkö nämä huhut paikkansa, Ichigo Kurosaki.”
Oranssihiuksinen nuorukainen käänsi katseensa lähes pelokkaana pois, hän oli todellakin muuttunut, ja nyökkäsi vaisusti.
Viileät sormet tarttuivat Ichigon leukaan ja käänsivät nuorukaisen kasvot kohti Byakuyan omia.
”Tunnen samoin.”
Miesten katseet kohtasivat. Tuntui, kuin kipiniä olisi saanut kauan kadoksissa olleet liekit taas palamaan. Ichigo tunsi olonsa uskomattomaksi.
”Kerro hänelle tunteesi!”Ichigon olisi pitänyt totella ensimmäistä käskyä jo paljon aikaisemmin.
Byakuya siveli aiemmin Ichigon leukaan tarttuneilla sormillaan nuoremman miehen poskea hyvin hellästi ja kuiskasi: ”Älä enää koskaan luovuta taistelutta, Ichigo.”
Kerro.
Unohda.
Älä luovuta.
Kolmas kerta toden sanoo, eikö totta?
Ensimmäinen hymy viikkoihin nousi pojan huulille. ”En enää ikinä, Byakuya.”
”Hyvä”, aatelinen sanoi hiljaa, ennen kuin painoi huulensa ensimmäistä kertaa vasten Ichigon omia.
En enää koskaan luovuta taistelutta, koska niin voi vain hävitä.
