Kuten jo kommenttikampanjassakin mainitsin, otin tämän koska haha miten hurmaava nimi! Käpylehmissä on sellaista ihanaa ajan patinaa, josta pidän kovasti. Ja lehmäthän lentää, varmasti.
Totuuden nimissä on myönnettävä, että mulle tämän ficin hahmot (hahmo?) jäivät vähän hämäriksi. Tai siis, Remus tuntui hyvinkin selkeältä, mutta taisin tulkita hänet jotenkin paljon vanhemmaksi kuin olikaan. Koska jotenkin pääni ei suostu yhdistämään tuota alun pikkupoikaa ja seuraavan lauseen Remusta. Oliko heidän tarkoitus olla sama ihminen, vai oliko poika nuoren Remuksen ystävä?
Mieleni maalailee Remuksen ehkä jo aikuiseksikin asti, mikä on vähän hassua, koska ihan alussa kyllä oletin hänen olevan ensimmäisen lauseen poika. (Onko tässä selityksessäni mitään järkeä?) Sitten luin eteenpäin, enkä osannutkaan enää yhdistää.
Mutta haluan nyt hetkeksi sivuuttaa sen seikan, etten osaa tehdä hahmoanalyysia, koska tämä on muutoin niin kevyen hyvänmielinen ficci, sellainen joita on vaikea Remuksesta tai muista kuolleista lukea ilman, että tulee vähän surumieliseksi. Onnistuminen silti, vaikka mieli ei korkealle kirjoituksen kanssa jäänytkään. Jotenkin kesäinen lämpö, pilvet, nurmi ja käpylehmät välittyvät ihanasti näytön tänne puolelle.
Lyhythän tämä on, hirmuisen, kun ei edes raapaleen mittaa täytä, mutta mä pidänkin lyhyistä. Ja tällaisista hetkistä, koska hetken kuvaushan tämä nimenomaan on kovastikin!
Tämä piirteli kivasti aikaa:
Se kuitenkin tippui nopeasti takaisin maahan, sillä kävyt saati lehmät eivät lentäneet ennen, ei nyt eivätkä myöskään tulevaisuudessa.
Mutta haluan olla eri mieltä! Ehkä ne voivat lentää, vähän optimismia rakas Remus!
Herkullinen tämä oli, kesäinen ja lämmin. Jotenkin kaikessa kaukaisuudessaan sopii tämän talven tylsään harmauteen. Valaisee vähän.
Kiitos siitä!
