Kirjoittaja Aihe: Bleach: Arvoton S Renji & Rukia  (Luettu 985 kertaa)

Aimtist

  • raremagneetti
  • ***
  • Viestejä: 448
Bleach: Arvoton S Renji & Rukia
« : 27.10.2013 22:15:16 »
Title: Arvoton
Author: Aimtist
Fandom: Bleach
Hahmot: Renji & Rukia
Genre: Angst
Rating: S
Disclaimer: Bleach hahmoineen ja maailmoineen kuuluu Tite Kubolle, minä vain leikin.
AN: Pakko sanoa, että yllätyin aika paljon, kun teki mieli kirjoittaa näistä kahdesta. Tietystä nämä kaksi ovat aina sopineet mielestäni yhteen, mutta en vain ole hettiä (tai tavallaan hettiä) kirjoittanut herra ties koska viimeeksi. Siksi siis pieni hämmästys :D Osallistuu haasteeseen Sana/kuva/lause10 (3. ”En ole kuin sinä.” - Quinn Fabray, Glee)

Puiden oksat heilahtelivat, pieni tihkusade kasteli maan ja kirkkaat lehdet leijailivat kaksikon ympärillä punastelevan Rukian odottaessa Renjin vastausta. Nainen oli kyllästynyt odottamaan punapään rohkaistumista ja päättänyt hoitaa tämän itse, tehdä aloite jonka tekemisessä Renjillä kesti aivan liian kauan.

Mutta kun ne sanat olivat päässeet Rukian huulilta, katui nainen jo tekojaan. Toisen vaikeaselkoinen ilme vain ei rohkaissut nuorta aatelisnaista toivomaan parasta.

”En ole kuin sinä, Rukia”, Renji sanoi hiljaa mutta päättäväisesti. Äänensävy oli ehdoton, vaikka silmät kuvastivatkin tappiota. Punahiuksinen mies ei olisi tahtonut sanoa niitä sanoja, mutta ne olivat totta. Se että hän oli nyt luutnantti ei muuttanut asiaa mitenkään, Renji oli tajunnut sen. Kuchikit ylenkatsoivat jo heidän ystävyyttään, muusta oli turha edes haaveilla.

”En enää. Sinä olet aatelinen nyt. Ja minä...” mies antoi lauseen hiipua kuulumattomiin miettiessään, miten muotoilla sanansa oikein. ”Minä en ole tarpeeksi korkea-arvoista seuraa.”

Pettymys pesiytyi naisen vatsanpohjalle, kun hänen lapsuudenystävänsä sanat iskostuivat aatelisen tajuntaan. Hän ei kuitenkaan aikonut luovuttaa, ei niin vähällä.

”Mutta sinähän olet luutnantti! Eikö se tee sinusta muka tarpeeksi korkea-arvoisen?” viimeisen sanan nainen lähes sylkäisi ulos. Rukia halveksi adoptiosukunsa tapaa luokitella kaikki mustavalkoisesti. Heidän silmissään oli vain kaksi puolta, aateliset ja arvottomat.

Mutta Rukia oli varma, että ainakin kapteenit ja luutnantit sijoittuisivat harmaalle alueelle. He olivat sentään Seireitein suurimpia suojelijoita ja sotasankareita! Ilman heitä, ilman Renjiä, Aizen olisi vallannut Soul Societyn eikä yhdelläkään aatelisella olisi enää sanomista mihinkään. Heidän pitäisi olla kiitollisia shinigameille!

Punahiuksinen mies kuitenkin pudisti vain surullisesti päätään Rukian kysymyksylle. Miehen silmistä paistanut tappio ei ollut kadonnut minnekään. Rukiaa suututti, että toinen luovutti jo nyt, noin helpolla. Niinkö vähän hän toiselle merkitsi? Raivon kyyneleet, niin aatelisnainen ainakin itselleen uskotteli, kihosivat violetinharmaisiin silmiin.

”Olen pahoillani Rukia, mutta sukusi ei koskaan antaisi meidän olle enempää kuin ystäviä. Turha edes yrittää”, mies sanoi ja lähti. Oli turha herätellä naisessa toivoa, kun Renji tiesi jo lopputuloksen. Näin Rukia ei ainakaan joutuisi kärsimään yhtä paljon kuin turhaa toivoa herätettäessä, niin mies ainakin toivoi.

Hän oli liian arvoton, jotta asialle voisi edes tehdä mitään. Oli liian myöhäistä. Jos hän olisi vastustanut Rukian liittymistä Kuchikien sukuun, jos hän ei olisi ollut pelkuri, ehkä sitten kaikki olisi ollut paremmin. Ehkä. Mutta nyt oli liian myöhäistä.

Renji puristi kätensä nyrkkin, kynnet pureutuivat terävinä kämmenien sisäpintaan ja saivat veren vuotamaan. Se kipu ei kuitenkaan ollut edes yhtä tuhannesosaa siitä, mitä punapäinen luutnantti tunsi rinnassaan.

Koko sydämestään mies olisi tahtonut sanoa kyllä, hymyillä ja vetää siron naisen suudelmaan, josta mies oli uneksinut jo vuosikymmenten ajan. Mutta sen sijaan hän oli sanonut ei, viskannut sen kuin tikarin kohti rakastamaansa naista. Tikari, joka Rukiaan osuessaan pureutui myös Renjin rintaan. Yksi ainokainen sana oli kuin kaksiteräinen miekka, joka satutti heitä kumpaakin.

Mielikuva itkevästä Rukiasta ei jättänyt Renjiä rauhaan. Se sai miehen sydämen särkymään sadasti, toinen toistaan pienemmiksi osiksi.

Kyyneleet virtasivat pitkin kalpeita poskia naisen halatessa itseään tiukasti. Viima sai aatelisen vapisemaan myös kylmästä. Pieni kaunotar ei kuitenkaan välittänyt. Yltyvä sade pesi kyyneltahrat poskilta, naamioi tunteiden aikaansaaman virran omilla pisaroillaan. Taivasta kohti kohotetut kasvot olivat surun ja pettymyksen peittämät.

Pelkkä mielikuva tästä sai myös  Renjin kyynelten partaalle, hän ei kuitenkaan antanut niiden valua. Mies vain toivoi, ettei menettäisi myös hyvää ystäväänsä tämän takia. Se olisi liikaa.

”Anteeksi että olen näin arvoton, Rukia.”

Kukaan ei kuullut tuskan verhoamia, pahoittelevia sanoja.
« Viimeksi muokattu: 21.06.2015 23:08:19 kirjoittanut Beyond »
Vain minä kärsin.
Keskellä kirsikankukkien,
vuodatan katkeran kyyneleen.
Valheitasi, siedä en.

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 856
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Bleach: Arvoton K-7 Renji & Rukia
« Vastaus #1 : 08.11.2013 18:52:10 »
Angstista romantiikkaa, mikäs sen mukavampi tapa aloittaa viikonloppu. Varsinkin kun voin hyvin kuvitella, että tämän pariskunnan pariutuminen kaatuisi juuri tällaiseen asiaan. Ja Renji on vielä sellainen, ettei missään tapauksessa halua tulla Rukian "onnen" tielle tämän uudessa elämässä ja perheessä.

En mä osaa nyt mitään sanoa, realistiselta tuntuva pikku kuvaus. Luin ja pidin, kiitoksia. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Aimtist

  • raremagneetti
  • ***
  • Viestejä: 448
Vs: Bleach: Arvoton K-7 Renji & Rukia
« Vastaus #2 : 13.11.2013 07:29:13 »
Kiitos, Pics! (ja ole hyvä :D) Kiva että kelpasi! (:
Vain minä kärsin.
Keskellä kirsikankukkien,
vuodatan katkeran kyyneleen.
Valheitasi, siedä en.