Kirjoittaja: Gwenhwyfar
Otsikko: Poikkeuksina minä ja sinä
Ikäraja: S
Fandom: BBC!Sherlock
Genre: Angst/Fluff
Paritus: Jimlock
Vastuunvapautus: Valitettavasti en omista Jimiä tai Sherlockia tai ketään, vaan heidät omistaa ABC, ADC, Moffat, Gatis ja Doyle. En saa tästä rahaa tai mitään muutkaan.
A/N: En oikein tiedä, mitä mieltä mä olen tästä. Täyttä tajunnanvirtaa.
Poikkeuksina minä ja sinä
Erossa olo on rankkaa, mutta meidän etäisyytemme on jotain niin suurta, että meinaan murtua, kun sanon sinulle: ”Hyvää yötä”, enkä tiedä, milloin tapaamme uudestaan. Katson silmiisi, ja jos kukaan ei ole paikalla, kasvoilleni nousee hymy. Se hymy ei ole ilkeä J. Moriartymainen hymy, vaan Jimin hymy.
Jimin, joka rakastaa sinua.
Silti minä aina lähden. Minun on pakko lähteä, sillä jos paljastuisin, joutuisin kiven sisään lopuksi elämäkseni. Enkä minä halua olla erossa sinusta niin pitkään. Kävelen Lontoon öisillä kaduilla kädet taskuissani ja katseeni maassa. En pane merkille oikeastaan mitään, päädyn vain johonkin monista asunnoistani. Olen aika varma, että et ole käynyt kaikissa. Yksi asunnoista on suosikkini, ja yleensä päädynkin sinne. Talossa on valkoiset seinät, muutama ikkuna, sekainen sisustus ja ruokapöytä keskellä kaikkea.
Siinä asunnossa me suutelimme ensimmäisen kerran, enkä halua unohtaa sitä koskaan.
Lattialla on yksi patja, ja käyn siihen makaaman. En saa nukuttua, sillä patja on muhkurainen. Tyydyn odottamaan yksinäisen auringon nousua taivaalle. Siihen on aikaa, mutta ei tässä asunnossa voi tehdä muutakaan, kuin odottaa aamua.
Aurinko on yhtä yksinäinen kuin minä silloin, kun et ole paikalla.
Lopulta aamu tulee, ja minä saan syyn nousta ylös. Yleensä sinä olet viikkoni kohokohta. Muuten vastailen vain puhelimeeni ja yritän pitää jännitystä yllä. Kävelen ulkona vailla päämäärää, sillä eihän kukaan tiedä identiteettiäni. Poikkeuksina minä ja sinä.
Yksi puhelinsoitto kuitenkin riittää nostamaan huulilleni hymyn, jota edes suudelmasi eivät voi pyyhkiä pois. Toisesta päästä kuuluu sinun äänesi. Kysyt olinpaikkaani, ja kerron, että edessäni kohoaa Marble Arch. Sinä naurahdat, ja sanot, että minä olen aina niin ennalta arvattava. Sanot minulle ajan sekunneissa, ja alan laskemaan.
Kun pääsen nollaan, avaan silmäni, ja sinä seisot edessäsi takkisi kaulus ylös käännettynä ja huivi kaulasi ympäri kierrettynä. Aina niin täsmällinen, ajattelen ja nousen seisomaan. Asetat kätesi avoimena eteeni, ja minä otan siitä kiinni. Otteesi on vahva ja kätesi lämmin, juuri kuin sinäkin. Vahva ja lämmin.
Vaikka etäisyys on kauheaa, ja ero repii minut palasiksi, tapaaminen uudelleen on kuin ensisuudelma unelmien prinssiltä. Sen takia minä sanon hyvästit: Haluan tavata uudelleen. Kaikki täällä ovat niin synkkiä, kukaan ei hymyile, eikä kukaan näytä rakkauttaan.
Poikkeuksina minä ja sinä.
