Kirjoittaja Aihe: Supernatural: Siipisuoja, Dean/Castiel, sallittu  (Luettu 1698 kertaa)

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 865
  • T'hy'la
Nimi: Siipisuoja
Kirjoittaja: Kuurankukka
Beta: Harpy
Fandom: Supernatural
Tyylilaji: Romantiikka, h/c, taivaallinen lupaus
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Dean/Castiel
Vastuunvapaus: Sarja kuuluu ehdottomasti tekijöilleen, enkä saa tästä rahaa
A/N: Täällä taas! Ehkä noin miljoona vuotta kestäneen tauon jälkeen. Kirjoitusblokkia on kyllä edelleenkin, mutta ainakin se avautui hieman uuden fandomrakkauden, eli Supernaturalin myötä. Sallittu Destiel tuntui hyvältä tavalta ”aloittaa” taas ficcien julkaiseminen. Ilman Harpya tämä olisi kyllä paljon huonompi, kiitos siis betailuista vielä kerran. Ficci sijoittuu aivan viidennen kauden loppuun: kirjoittaessani tätä en ollut vielä nähnyt kuutoskautta, joten en tiennyt kuinka Deanin ja Castielin käy. Yksi versio siitä, miten viitoskauden olisi pitänyt loppua/kuutoskauden pitänyt alkaa. Kaikenkaikkiaan kirjoittaminen oli oikein mukavaa pitkästä aikaa, vaikkei ehkä ihan parhaimillaan vielä olekaan c:


Siipisuoja


Mitään ei ollut jäljellä missään, ei edes kunnollista voimaa saada kaikki ennalleen. Hänen koko tulevaisuutensa rakentui lupaukselle, jonka Sam oli väkisin kiskonut hänestä ulos. Mitä tahansa veljen puolesta, jonka surkea loppuratkaisu oli tiedossa – paitsi ettei hän suostunut uskomaan siihen, ei nytkään. Sydän huusi turhaan tyhjyydessään, hän murskasi sen hyvästellessään Bobbyn ja lähtiessään kohti Ohiota. Caskin oli lähdössä, ehkä lopullisesti takaisin taivaaseen, ajatus jonka hän juuri ja juuri saattoi sietää ja joka oli niin vahva, ettei viinakaan onnistunut heikentämään sitä. Hän ei tahtonut Casin lähtevän, vaikkei osannutkaan enää tehdä tämän kanssa mitään, ainakaan oikein. Normaali arki enkelin kanssa olisi ehdottomasti nytkin liian outoa. Kaikki rakentui aina metsästämisen ympärille, mutta nyt kun sitä ei ollut, edes itsemurhahakuisena...

Metallica huusi Impalan stereoista entistäkin kovempaa, samalla kun Ohioon tervetulleeksi toivottava kyltti vilahti ohitse. Hänellä oli määränpää, jota kohti hänet olit puolipakolla tönitty, mutta se oli vain osa totuudesta, sillä hän ei päässyt perille. Ainakaan kunnolla. Sillä kaikki oli hullusti vinossa ja hän vain vältteli sitä kun ei muutakaan osannut: hän ei saanut itseään menemään Lisan oven taakse jonkin käsittämättömän tunteen takia. Raja tuli aina vastaan, eikä hän osannut edes kiertää sitä. Se oli omituisempaa mitä hän oli koskaan kokenut – aivan kuin hänen mieleensä olisi istutettu käsky joka esti häneltä eteenpäin pääsemisen. Hän jäi kuitenkin lähiseudulle pyörimään, turhautuneena harmaaseen sotkuun, johon oli joutunut.

Painajaiset olivat erityisen uuvuttavia, koska hänellä ei ollut mitään muuta mitä ajatella, muutamien harvojen ihmisten lisäksi. Lopun ajan hän kolusi kaikki mahdolliset lähteet läpi löytääkseen edes pienen toivonmurusen Samin puolesta ja läträsi viskinsä kanssa. Painajaiset olivat täynnä ristiriitatilanteita: hänet hylättiin, häntä syytettiin, hänet tapettiin tavalla tai toisella, mutta myös kehotettiin valitsemaan oikein ja täyttämään lupaukset kunnolla. Unen ja valveen viimeisessä rajakohdassa, varjoisimmassa hetkessä, välähti aina myös hahmo, jota hän ei kyennyt tunnistamaan. Ei ennen kuin tämä seisoi hänen kapean vuoteensa jalkopäässä.

Cas, hänen painajaistensa lopussa oli aina ollut Cas. Hyrrä lähti pyörimään kohtalon riimukoristetulla laudalla hänen yrittäessään tajuta, mistä kaikessa oikein oli kyse. Cas vain seisoi hievahtamatta ja löi sinisillä silmillään tiensä muurien läpi. Oli pakko hieroa silmiään, nipistää itseään käsivarresta, mutta edelleen Castiel oli siinä. Aika oli vääristynyttä: se tuntui kestävän niin kauan kuin hän vain jaksaisi tuijottaa Casia syvälle silmiin ja kuunnella oman sydämensä raskaita lyöntejä. Todellisuus mahtui muutamaan sekuntiin – niiden jälkeen Cas ei suinkaan kadonnut vaan istuutui hänen vuoteensa laidalle. Yöpöydän valon loimu oli lempeä enkelin riutuneille kasvoille, muttei missään nimessä hänelle. Enkeli saattoi nähdä jokaisen rypyn, mustelman, luisevan kaaren ja varjon.

”Luulin sinun lähteneen”, oli ainoa, jonka hän sai kähistyä ulos suustaan.
”En voinut. Sillä jokin pidätteli minua, aivan kuten sinuakin.”
”Mistä tiesit?” hän kysyi, samalla kun sydämen rytmi alkoi vähitellen hidastua – hän oli kai vihdoin tajunnut enkelin olevan oikeasti paikalla.
”Olen tarkkaillut. Sinua”, Cas vastasi rauhallisesti tekemättä asiasta mitään haloota. Jollain tasolla Dean oli jopa tottunut siihen, Cas ei ikinä panikoinut, eikä hänenkään tarvinnut.
”Ja?”
”Olin hämmästynyt ja neuvoton, sillä vaikka voimani olivat palanneet, en päässyt lähtemään takaisin. Jokin maan päällä pidätteli minua.” Puhuessaan Cas nousi ylös ja alkoi kiertää hermostuttavaa ympyrää vuoteen edessä. Puristiko enkeli todella sormensa tiukasti nyrkkiin ja takaisin kun luuli, ettei hän nähnyt? Päättäväisyys ja varmuus olivat auttamatta liukumassa pois, muutoksen takana hän näki tutun, viattoman hämmästyksen. Cas tiesi vastauksen, muttei kai vain pitänyt siitä. Voimansa takaisin saaneessa enkelissä oli jotain hyvin inhimillistä ja ihmismäistä, vaikka Dean ei sitä ääneen myöntäisikään.

”En voinut palata taivaaseen sinun takiasi.” Jotain dramaattista hän oli odottanut, tietenkin – ehkä uusia pahuuden ruumiillistumia tai Jumalan juonia, muttei mitään noin henkilökohtaista.
”Ihmiset eivät tiedä, mutta luotamme pysyvästi poistuneiden henkilöiden pyyntö on joskus hyvin voimallinen, varsinkin jos kyseessä on vielä molemminpuolinen lupaus. Sinun ja Samin välillä se oli yksi sitovimmista, mitä on nähty.”
”Sitä vahvisti joku, eikö niin? Jumala?” Olihan se pitänyt arvata: sillä ei ollutkaan mitään tekemistä pelkästään häneen ja Castieliin, vaan Jumala toimi taas välikätenä.
”Niin. Hän tarkoitti sen lopulliseksi hyvitykseksi, tai palkkioksi.”

Iso osa Deanista tahtoi kirota, riehua, rikkoa ja raastaa vain sen takia, että Jumala puuttui edelleen hänen elämäänsä ja kuvitteli voivansa hyvittää kaiken jollakin taivaallisella lupauskomiteallaan. Loput hänestä pyöritti mielessään pysyvästi poistuneet, Sam ei enää tulisikaan takaisin. Hän oli uskonut Casin, Jumalan, Gabrielin, Crowleyn, Bobbyn, kenen tahansa keksivän edes jotain. Casin sanat tuntuivat lopulliselta päätökseltä kaikelle uskolle ja toivolle. Tyytymättömät, syyttävät, särkyneeksi paiskatut, vihaiset, katkerat ja väsyneet sanatulvat syövyttivät jo kielen sisäpintaa, mutta jokin piteli häntä hiljaisena. Ehkä se johtui enkelin silmistä ja niiden pysäyttävästä vaikutuksesta. Hän sulki silmänsä hetkeksi, vavistus oli jo lähtenyt liikkeelle selkärangasta, kaikki mustanpunainen kipu ja viha sekaisin – mutta eihän hänellä ollut oikeutta kohdistaa sitä Casiin.

Juuri kun hän oli ehtinyt kuvitella, ettei enkeli voisi yhtään enemmän ihmiseksi muuttua, hän tunsi kevyen hipaisun ensin otsallaan, sitten suljetuilla silmäluomillaan. Ele oli omituisen rauhoittava, eikä se tuntunut sopivan ollenkaan siihen elämään, jossa hän rämpi eteenpäin.

”Jatka”, hän pyysi huomaten samalla, että Cas istui melko lähellä häntä (henkilökohtainen tila oli taas mennyttä).
”Lisa ei ole se henkilö, joka täydentää kohtalosi loppuun Samin jouduttua Helvettiin. Se olen minä. Meidät on tarkoitettu yhteen, niinhän te ihmisetkin sanotte. Sam ei tiennyt sinun todellisia tunteitasi, ilman niitä olisit nytkin Lisan luona”, enkeli kertoi hiljaa, mutta ilman haparointia.

Pakeneminen oli hänen ainoa keinonsa ratkaista tilanne, ja kun sekään ei varsinaisesti onnistunut, hän tyytyi vain... sanomaan myrkyllisiä, kipeitä sanoja, joita ei oikeasti tarkoittanut. Pilkka toimi hänen suojamuurinaan niin kauan, kunnes hän tajusi mitä oli möläyttänyt, ja näki varjojen kerääntymisen Casin kasvoille. Estääkseen tätä tekemästä raivostuttavaa katoamistemppuaan hän tarttui tiukasti enkelin takin rinnuksista kiinni ja yritti sanoa jotain. Anteeksi oli vaikea pyytää, ei siksi ettei hän olisi tarkoittanut sitä, se ei vain suostunut tulemaan heti ulos. Lopulta hän sai mutistua sen, ja löysennettyä hieman otettaan vaaleasta takista.
”Ihmisten ja enkelien suhteet eivät ole niin harvinaisia kuin voisi luulla. Ne johtavat usein lankeamiseen. Mutta minä tein sen jo kauan sitten, sinun vuoksesi. En vain tajunnut mistä oli kyse. Monet enkelit tiesivät siitä kaiken jo ennen, kuin sinun ja Samin välistä lupausta edes lausuttiin ääneen.”

Tietenkin hän oli tuntenut sen, jatkuvan jännitteen heidän välissään, se seurasi heitä jokaisen tunnetilan mukana: mutta ei hän ollut odottanut mitään näin suurta saati sitten, että johonkin noin pyhään kuin Cas saattoi edes koskea. Enkeli ei vastustanut, kun takki riisuttiin hitaasti yltä, ja Dean jatkoi kunnes sai paljaan rintakehän näkyviin. Kaikki ei ollut vieläkään täysin selvää, hän oli edelleen rikottuna karussa motellissa, ajatuksia ja tunteita oli liikaa, Sammy ei tulisi takaisin, mutta ainakin Cas oli siinä hänen kanssaan, käpertymässä rintakehää vasten. Enkelin turvaama uni tuli nopeasti, eivätkä painajaiset saaneet hänestä kunnollista otetta sinä yönä – Castiel pyyhki karheat, silmäluomien takana polttelevat kyyneleet talteen ja levitti suojaavat siipensä heidän ylleen yli aamun ensimmäisten säteidenkin.
« Viimeksi muokattu: 15.06.2013 01:10:50 kirjoittanut Kuurankukka »
Einmal ist keinmal


Kaapo

  • Vieras
Vs: Supernatural: Siipisuoja, Dean/Castiel, sallittu
« Vastaus #1 : 15.06.2013 23:19:39 »
Hihihih, moi! Destiel on aina kivaa, vaikka olenkin tottunut lukemaan vain englanniksi, mutta, tulen nyt lukemaan tämän kun kommenttikampanjassa tarjottiin.

UMM ensinnäkin, nimi on ihana(n fluffinen, kiherrän onnessani) ja voivoi, siivet ylipäätänsä on niin kivoja että tykkäännnn. Uh sitten. Tykkään Dean!angstista paljon, koska noh, jos en tykkäisi niin koko Supernatural olisi aika turhaa katsottavaa haha. Noei. Mutta siis, sillein kamalan surullista ja kamalaa ja yh vitoskauden loppu oli aika itkettävä ja ihan mukava saada tällainenkin vaihtoehto siihen loppuun.

Tykkäsin siis kovasti Dean!angstista tuossa lopussa ja Cas oli ihan IC, propsit! En oikein osaa sanoa mitään muuta kuin aaaAAA kuin kivaa en osaa sanoa oikein mitään! Tykkään vaan ja hihittelen kun loppu oli niin mukava suloinen fluffi jota DeanCas todellakin tarvii lisää ettei ne olisi koko ajan sellaisia angstipalloja. Huhhuh.

Lainaus
”Jatka”, hän pyysi huomaten samalla, että Cas istui melko lähellä häntä (henkilökohtainen tila oli taas mennyttä).
hihitän, jee personal space!

Umm siis, tykkäsin tästä paljon jee. Kiitos tästä. c:

- Kaapo

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 865
  • T'hy'la
Vs: Supernatural: Siipisuoja, Dean/Castiel, sallittu
« Vastaus #2 : 19.06.2013 00:25:55 »
Kaapo: Hihih, ihana kuulla, että tykkäsit noin paljon, vaikka suomeksi ficin jouduitkin lukemaan c: Maailma tarvitsee ehdottomasti lisää suloista Destieliä, sehän on selvä. Eikä ole kyllä epäilystäkään, ettenkö tulisi vielä kirjoittamaan herroista. Mukavaa kuulla myös, että pidit ficin nimestä: ne tuppaavat jäämään aina viimeiseksi haasteeksi ficissä. Ja IC Castiel, parempaa ei kai voi toivoa - vaikka Cas tosin vaikuttaa ainakin melko helpolta hahmolta kirjoittaa (: Kiitos vielä kerran kommentista, piristit kovasti <3
Einmal ist keinmal


Jeihoou

  • ***
  • Viestejä: 92
Vs: Supernatural: Siipisuoja, Dean/Castiel, sallittu
« Vastaus #3 : 11.04.2014 12:54:49 »
Destieliä ei tosiaankaan oo liikaa, toimi hyvin suomeksikin :) En oo hyvä kommentoimaan mitään järkevää, mutta tykkäsin tästä kovasti!
The past can hurt
but the way I see it
you can either run from it
or learn from it