Kirjoittaja Aihe: Tässä talossa seinät ovat paperia [S, angst]  (Luettu 2512 kertaa)

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
Author: Zarroc
Rating: S
Genre: angst
Pairing: minä/sinä
Summary: Halusin lopettaa kaiken siihen pisteeseen, kun molemmat vielä jaksaisivat, mutta olin jo huomannut, että olimme menneet sen yli.

A/N. Jokainen pätkä on kirjoitettu yhden kappaleen aikana. Pelkkää tajunnanvirtaa. Otsikosta kiitokset Olavi Virran Me ei kuolla koskaan -biisille.
Ja femmenä tämän itse olen ajatellut, mutta tulkinnanvaraisuus antaa tilaa kaikille parituksille mitä vain keksitte :3


Tässä talossa seinät ovat paperia

Olavi Uusivirta – Me ei kuolla koskaan

Istuit siinä ja näytit kauniilta kuten aina. Minusta tuntui, että olin hajoamispisteessä, mutta en uskaltanut kääntää katsettani poiskaan.
Vihreät silmäsi seurasivat hiljaa maisemaa, joka ei kuitenkaan muuttunut sen enempää kuin oli tarkoituskaan.
En voinut ymmärtää, miten meille oli käynyt näin. Olimme joskus olleet niin kauniita, nyt olimme rikki revittyjä ja repaleisia.
Halusin repiä pois ne kahleet, jotka meitä vangitsivat, mutta en voinut. Tiesin, että sinä rakastit niitä kahleita, etkä halunnut nähdä vapaata maailmaa niiden takana.

Olit ollut kahleissa niin kauan, etten tiennyt, tiesitkö edes enää millaista oli olla ilman niitä. Ehkä se oli sinulle helpompaa niin, ettet joutunut yksin kantamaan vastuuta itsestäsi.
Mutta tiedäthän sinä, että kannoin joka tapauksessa vastuuta sinusta, minusta, meistä (vaikka meitä ei ole), sinun vierelläsi ja aina ympärilläsi?
Vain koska sinä kerran lupasit minulle, että olet siinä aina.

Ja minä lupasin luvata, etten koskaan päästä irti. Mutta lopuksi jätin sen lupaamatta, mutta jätin myös päästämättä. Me vain halusimme pois.

Tehosekoitin – Maailma on sun

Olit jo noussut seisomaan, aivan kuin olisimme maailman kaiteella. Minä olin jäänyt istumaan, seurasin sinua katseellani. En halunnut päästää sinua, vaikka ehkä olisi jo pitänyt.
Tai ei, minun olisi pitänyt päästää itseni. Mutta en vain voinut antaa meidän mennä, koska en halunnut jaksaa elämää ilman sitä, mikä oli aina minulle tärkeintä.

Ja sinä olit sitä, jokaisen virheen jälkeen, mitä teit. Sinä romahdit ja minä kasasin sinut taas uudestaan, tai seurasin vierestä, kun joku muu keräsi palasiasi hitaasti takaisin osaksi kokonaisuutta.
Mutta olin huomannut, että joka kerta, sinä hukkasit paloja itsestäsi. Enkä minä voisi niitä loputtomiin ojentaa itsestäni, koska tunsin hajoavani pahemmin joka kerta, kun me romahdimme alas.

Ehkä se oli meissä vika, molemmissa, tai sitten se oli vain minussa. Mene tai tiedä, tai ole menemättä tai tietämättä, halusin huutaa ja itkeä ja kertoa sinulle, että en voinut päästää meitä menemään.
Se ei ollut mitään, mitä haluaisin tehdä tai mistä olisin myöhemmin kiitollinen.
Olin peloissani, luovuttanut ja kuolemassa.

Slipknot – Snuff

Halusin hautautua syvälle syliisi, kuten olin tehnyt joskus ennenkin. Mutta siitä oli jo aikaa, ja minä lähtenyt jo lipeämään.
Me emme olleet enää vain salaisia ja kiellettyjä, me olimme ehdottomasti poissa toistemme elämästä, mutta silti istuimme samalla kaiteella, salassa maailmalta.
Heiluttelit jalkojasi ilmassa ja minä tuijotin kynsiäni, jotka olivat stressin mukana taas lähteneet.

Istuit niin lähellä, mutta silti niin kaukana, ja seurasit katseellasi kaikkea muuta paitsi minua. En ollut vieläkään ymmärtänyt sitä, miksi meillä kahdella se oli aina niin vaikeaa.
Miksi me emme vain voineet pitää kiinni toisistamme? Mikä siinä oli niin ylitsepääsemätöntä.
Hiljaisuuteen häipyvä äänesi oli kaikkea mitä rakastin, ja halusin kuulla sen vielä kerran ja kerran ja kerran.

Halusin lopettaa kaiken siihen pisteeseen, kun molemmat vielä jaksaisivat, mutta olin jo huomannut, että olimme menneet sen yli.
Ainakin minä olin mennyt, enkä voinut enää mitään kaikelle. En kykenisi enää pitämään meitä pystyssä. Ehkä sitä ei ollut edes tarkoitettu niin.

Hiljaisuuteen häipyväiset äänemme hiljenivät loppua kohden, kun sanoja ei jaksettu enää lausua, eikä yhtäkään elämäniloista katsetta luoda mihinkään suuntaan.
Hetken vielä tuijotin sinua silmiin, kunnes otin kiinni kädestäsi ja pysäytin jalkojesi loputtoman heiluriliikeen.
Olimmeko me vain kuvitelmissamme tällaisia? Olivatko kuvitellut siipemme pelkkää paperia?
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 22:25:01 kirjoittanut flawless »

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.

onkonälkä

  • ***
  • Viestejä: 542
  • Show me some skin, I might bite it
Vs: Tässä talossa seinät ovat paperia [k-7, angst]
« Vastaus #1 : 25.05.2013 22:34:53 »
Kommenttikampanja, heipähei!!

Wau. Mun ensireaktio, puhdas Wau!!
Tässä on tosi hienosti yhdistetty kolmesta kovin erilaisesta biisistä löytyneet samat sävyt ja ulottuvuudet! Oot onnistunu tosi kauniisti kertomaan yksittäisistä hetkistä, tilanteista, ajatuksista ja mielentiloista kahden ihmisen kesken. Tästä on löydettävissä niin paljon tunnetta ja selkeästi luettavissa toisen tuska, kun toinen pyristelee.

Tää ficci on varmasti jokaiselle lukijalle erilainen, jokaiselle korostuu eri asiat. Mulle tää oli aluksi ehkä kuvaelma taistelusta kuolemaan pyrkivän pään sisällä, siellä missä joku kuitenkin halusi pidätellä elämää, ja viimeisen kappaleen aikana se muuttu parisuhteen, ystävyyssuhteen tai jonkin siltä väliltä, kamppailuksi pysyvyydestä ja lopusta.

Lainaus
Ja minä lupasin luvata, etten koskaan päästä irti. Mutta lopuksi jätin sen lupaamatta, mutta jätin myös päästämättä.

Rakastuin tuohon kohtaan !! Toi on niin hauras, mut samalla jotenkin vahva tekstinpätkä, ja jotenkin myös tiivistää melkolailla koko tekstin, toinen on omalla tahdonvoimalla sidottu kantamaan toista, pitämään pystyssä ja liimaamassa siivet takaisin aina silloin tällöin.

Ja rakentava juoksee karkuun aina kun sitä tarvitsee...
En huomannut kirjoitusvirheitä, enkä pilkkuvirheitä, tosin pilkun kanssa tulee itsekin säädettyä sen verran etten muiden teksteistä sitä huomaakkaan :D Sen voisin kuitenkin ehkä sanoa, että tuo femme-maininta on ehkä vähän turha ;o tää on niin tulkinnanvarainen teksti, eikä tässä sinänsä ole varsinaista paritusparitusta, tässä on vaan kaksi ihmistä, joiden välillä on mitä on, josta kukin tekee päätelmänsä.

Kaikenkaikkiaan aivan loistava teksti, toooooodella suuri kiitos tästä !!
In the world of locked doors
the man with the key is king
And honey you should see me in a crown

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
Vs: Tässä talossa seinät ovat paperia [k-7, angst]
« Vastaus #2 : 26.05.2013 13:37:43 »
onkonälkä, oi, en voi lopettaa hymyilemistä :3 Kommenttisi piristää todella mukavasti päivääni, en voinut kuvitellakaan että saisit noinkin paljon irti tästä tekstinpätkästä ._. huhhuh, kiitoksia kovasti ja mukavaa kun pidit <3

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.

yami

  • ***
  • Viestejä: 576
  • Mustetahrapiraatti
Vs: Tässä talossa seinät ovat paperia [k-7, angst]
« Vastaus #3 : 05.06.2013 20:44:28 »
Olavi Uusivirran sanojen houkuttamana tulen, kirjoittamasi ihastuttamana (kommentoin ja) lähden.

Tämä oli nätti, ja oikein toimivasti olit linkittänyt kolmen biisin tunnelmat yhteen (tosin viimeisestä biisistä en osaa sanoa, en voinut kuunnella) varsin ehyeksi kokonaisuudeksi. Kirjoitusvirheitä en tainnut bongata.

Toisen kuuleminen, tukeminen - ja milloin on lopulta aika lopettaa ja luovuttaa, ovat vaikeita asioita itse kullekin.

Lainaus
Ehkä se oli meissä vika, molemmissa, tai sitten se oli vain minussa. Mene tai tiedä, tai ole menemättä tai tietämättä, halusin huutaa ja itkeä ja kertoa sinulle, että en voinut päästää meitä menemään.
Se ei ollut mitään, mitä haluaisin tehdä tai mistä olisin myöhemmin kiitollinen.

Kaunis. ♥

Kiitos tästä! :)


Saadakseen täytyy joskus menettää.

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
Vs: Tässä talossa seinät ovat paperia [k-7, angst]
« Vastaus #4 : 06.06.2013 14:09:49 »
Kommentti ._.
yami, ah ihanaa että tykkäsit :3 kiitoksia kovasti kommentistasi ja kehuistasi!<3


Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 989
  • monokkeli huurussa
Vs: Tässä talossa seinät ovat paperia [k-7, angst]
« Vastaus #5 : 28.09.2014 19:21:04 »
Taidan olla tämän kamppiskommentin kanssa himpun verran myöhässä; pahoitteluni siis!

Klikkasin tämän listauksestasi auki vetävän otsikon perusteella, ja päätökseni ottaa tämän lukulistalleni sinetöi maininta femmestä yhdistettynä tuohon Olavi Uusivirran biisiin. Mikään erityisen rakas kappale se ei minulle ole, mutta liittyy todella vahvasti tiettyyn elämänvaiheeseen ja tiettyyn ihmiseen, ja tätä lukiessa tulikin ihan nostalginen fiilis. Tässä maistui ja tuntui minusta hyvin sellainen tunkkaisen ahdistava nuoruuden angsti, ja tässä oltiin minua miellyttävästi rikki sellaisella kohtuullisen hiljaisella tavalla.

Lainaus
sinä hukkasit paloja itsestäsi. Enkä minä voisi niitä loputtomiin ojentaa itsestäni

Tämä nousi lukiessa ehdottomasti lempparikohdaksi. Hajoamiset ja palasten keräämiset ovat kuluneinakin ihan kivasti toimivia kuvia, mutta tämä toi siihen ajatukseen kiinnostavaa uutta näkökulmaa. Tuon lainauksen tekstikappale nyt oli muutenkin minusta kiehtova antamisen ja ottamisen pohdintoineen.

Tajunnanvirraksi nämä olivat oikein koherentteja pätkiä, joista vieläpä muodostui ihan pätevä kokonaisuus. Kenties tässä oli joissain kohdin minusta hivenen "liikaa" tavaraa, nämä ajatukset ja kuvat olisivat iskeneet minulle kovempaa vähän riisutumpana versiona, mutta makuasiahan tuo, ja oikein mieluusti tämän luki tällaisenaankin. Kiitoksia siis!
sano mua rovastiks

Zarroc

  • Epäilyttävä hirviö
  • ***
  • Viestejä: 1 380
Vs: Tässä talossa seinät ovat paperia [k-7, angst]
« Vastaus #6 : 29.09.2014 20:23:02 »
Verinen Paronitar, aina on parempi myöhään kuin ei milloinkaan :3 hienoa, että miellytti ja kiitos ihanasta kommentistasi! ♥

Sinä olet minun elämäni valo jonka takana on pimeys
Avasta kiitokset Ingridille & bannerista Vaniljelle.