Kirjoittaja Aihe: Verkko | S | Angst  (Luettu 757 kertaa)

Pinkamiina

  • ***
  • Viestejä: 3
Verkko | S | Angst
« : 06.05.2013 21:52:46 »
Nimi Verkko
Ikäraja Sallittu
Kirjoittaja Pinkamiina
Gengre Angst
A/N Täysin pelkkää ajatuksenvirtana kirjoitettua.

Paine musertaa rintaa

ja murskaa kylkiluut

ja rikkoo sydämen,

henki ei kulje ja muutamaksi sekunniksi lakkaa sydämen syke.

Mutta jokin korjaa aina sen,

tyhjä tunne jää ja täyttää mielen ja lopulta kehonkin,

sydämen syke jatkuu mutta se on vaillinaista,

ääni kaikuu tyhjänä.

En voi repiä palasiksi sitä lukinverkkoa joka valtaa mieleni jokaisen sopukan ja syytää niihin ajatuksia jotka tuottavat pelkkää tuskaa ja saavat voimaan pahoin,

enkä voi kieltää sitä tosiasiaa että lukki olen minä itse.

Enkä voi poistaa verkkoja ennen kuin saan kylkiluuni ja sydämeni korjattua.

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 5 783
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Verkko | S | Angst
« Vastaus #1 : 20.02.2021 14:15:29 »
Etsiskelin Sanan säilästä jotain nollakommentoitua luettavaksi ja kommentoitavaksi, ja tämä teksti herätti mielenkiintoni yksinkertaisella nimellään ja proosarunomaisella muotoilullaan. Onneksi herätti, koska olipas tämä kertakaikkisen pysäyttävä lukukokemus, huh! :-*

Pystyn todella samaistumaan siihen ajatukseen, että on itse se, joka myrkyttää oman mielen, saa aikaan pahoja ajatuksia ja ikäviä tunteita. Usein sitä on itse itsensä pahin vihollinen. Oma mieli voi olla lukki, joka kutoo myrkyllistä ja tukahduttavaa lukinverkkoa kaikkialle. Loistava rinnastus, joka kuvaa riipaisevalla tavalla sitä, miten monimutkainen ihmismieli on sabotoidessaan itse itseään.

Minulle tulee tästä tekstistä mieleen viheliäinen noidankehä, joka ruokkii itse itseään. Lukinverkkoa ei voi poistaa, ellei ensin saa kylkiluita ja sydäntä korjattua, mutta niin kauan kuin verkko vaikuttaa niissä, niitä ei ehkä pysty korjaamaan. Tunnistan itsessäni vähän samantapaisen ajattelumallin: kun on kerran särkynyt tai valinnut väärin, on ihan turhaa tehdä mitään paremman huomisen puolesta, koska kerran särkynyttä ei saa enää täysin entiseksi ja ehjäksi. Se on petollinen ajatusmalli, mutta niin kovin inhimillinen.

Minuun vetoaa tässä tekstissä myös se, että vaikka sydämen syke palaa ja kaikki on näennäisen hyvin, silti sisimpään jää sellainen olo, ettei kaikki vieläkään ole normaalisti eikä kunnossa. Sellainen olotila on tosi tunnistettava ja samaistuttava, kun jokin vain on vinossa, vaikka jopa järjellä ajateltuna kaikki olisi ihan hyvin. Tavallaan se ehkä heijastaa myös sitä lohdutonta tunnetta, että kerran särkynyt on aina särkynyt.

Upea, upea teksti, kiitos! -Walle