Kirjoittaja Aihe: Kai mekin taistelimme | K-11 | Valmis!  (Luettu 8322 kertaa)

Illa

  • ***
  • Viestejä: 311
  • Menninkäislapsi
Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
« Vastaus #20 : 16.07.2020 17:36:15 »
Hei vaan taas! Olen monta kertaa ollut poistamassa tätä, mutta koska tämä on saanut vuosien varrella niin monia ihania kommentteja, olen aina jättänyt sen tekemättä ja miettinyt, että vielä joskus kirjoitan loppuun. Tämä on ollut kesken vuosikaudet, mutta nyt, kiitos Sielulinnulle ja kesämuusakampanjalle, tämä listauksessani roikkunut ikuisuusprojekti on valmis! Tätä on tosiaan kirjoitettu niin, että vuosia on ollut välissä, joten kokonaisuus ei välttämättä ole niin eheä kuin toivoisin sen olevan. Lisäksi olen vähän muuttanut järjestystä, joten poistin muutaman raapaleen, jotka tulevat kyllä vielä takaisin, mutta eri kohdassa.

Eli siis tällä kertaa, kaikki loput raapaleet (useammassa viestissä julkaisun helpottamiseksi)!

150


Lunan silmien alla oli tummia varjoja. Samat varjot heijastuivat Ginnyn silmistä hänen katsoessaan ystäväänsä. Ginny tiesi, että Lunaa oli kidutettu ja kuulusteltu, koska Saivartelija ei vaiennut. Luna ei valittanut eikä kertonut isälleen ja Ginny olisi halunnut huutaa raivosta maailman epäoikeudenmukaisuudelle.

He istuivat kahdestaan tarvehuoneessa, ei ollut kokousta, vain kahden ihmisen tarve paeta hetkeksi todellisuutta.

”Mitä me oikein teemme?” Ginny huokaisi. ”Kaikki ovat väsyneitä ja peloissaan.”

”Kai me vain sinnittelemme. Tämä on sotaa, eikä se voi kestää ikuisesti.”

”Sotaa? Minusta tuntuu kuin koulu olisi yhtäkkiä täynnä Pimentoja. En olisi ikinä uskonut, että Tylypahkassa olisi vielä joskus jotain pahempaa kuin se nainen.”

”Niin, sotaa. He haluavat meidät, etkö ole huomannut? He haluavat, että ajattelemme kuten he, toimimme kuten he. Joten siinä mielessä sinnitteleminenkin voi olla voitto.”

He istuivat tarvehuoneen tyynyillä pitkälle yöhön jutellen ja itkien yhdessä. Mutta ainakin heillä oli yhä toisensa, jotakin varmaa, kun maailma ympärillä oli muuttunut niin kovin epävarmaksi.


150


He hiipivät ulos tuvistaan kaljuunoiden osoittamalla kellonlyönnillä. Vaikka Seamus ei nähnyt muita kuin Parvatin, hän tiesi, että Terry ja Ernie olivat tulossa kohti samaa portaikkoa, sillä kaljuunoihin oli vaihtunut tuvasta poistumisesta kertova koodi.  Padma oli onnistunut loihtimaan Carrowin sisaruksiin jäljitystaian kuultuaan Parvatin tulevan mukaan, joten he tiesivät kaksikon olevan kauempana. Jossain linnan alakerroksissa, tarkempaa sijaintia loitsusta ei saanut selville. Toki oli vielä Kalkaros, mutta tämä vaikutti piilottelevan yöt kansliassa ja jättävän likaisen työn Carroweille ja valituille opiskelijoille.

Neville ja Ginny oli lukittu yöksi jonnekin, luultavasti tyrmiin. Mutta heidän pitäisi lukita sinne puoli koulua, jos halusivat heidän lopettavan, Seamus ajatteli ja tervehti kädenheilautuksella portaikossa odottavia Terryä ja Ernietä. Yhdessä he hiipivät kohti Carrowien työhuonetta, Terryn pitäessä yllä väreilevää näkymättömyystaikaa, jonka teho riittäisi piilottamaan heidät vain etäisiltä tarkkailijoilta.

He menivät niin lähelle kuin uskalsivat ilman tunkeilijaloitsun aktivoitumista, kohottivat sitten kuin yhdestä komennosta taikasauvansa. Me olemme Albuksen Kaarti, piirtyi seinään nelinkertaisin, tummin mustekirjaimin.


100


Marraskuun alussa AK:n jäsenet alkoi erottaa käytävällä. He olivat niitä, joiden kasvoissa oli parantuneita arpia tai jotka varoivat jotain osaa kehossaan. Heillä oli mustimmat silmänaluset ja silmissä palavat tulet.

He harjoittelivat loitsuja myöhään yöhön ja opettajana oli se joka kulloinkin osasi. He opettelivat ulkoa linnan salakäytäviä. He saivat hyväksyviä katseita professoreilta, eikä kukaan koskaan ilmiantanut heitä Carroweille, silloinkaan, kun he olivat yöllä poissa sängyissään.

Heitä oli kielletty menemästä sairaalasiipeen rangaistusvammojen kanssa, mutta professori Verso salakuljetti lääkkeitä kasvihuoneille.

Heitä oli kielletty menemästä tietylle osastolle kirjastossa, mutta McGarmiva määräsi heidän tarvitsemansa kirjat oheislukemiseksi.

Niin, he pärjäsivät jotenkuten, ja heidän ajatuksensa olivat Harryssa.


100


Marraskuun lopussa he kärsivät ensimmäisen kunnon tappion.

Katie jäi kiinni käytävästä yöllä ja joutui rangaistavaksi pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla. Kiduttajana toimi joku korpinkynsi, viimeiseltä luokalta. Neville ei tuntenut, mutta tiesi, kuolonsyöjien lapsi.

Sillä kerralla Katie ei noussut lattialta, vaan jäi hiukset levällään haukkomaan pinnallisesti henkeä.

Tärisi, ei reagoinut Carrowin potkuun. Nousi Ginnyn auttamana istumaan, mutta tuijotti tyhjyyteen. Ei vastannut puhutteluun.
Neville näki McGarmivan silmissä kyyneleitä, kun professori uhkasi Carroweita sauva kädessä päästämään Katien sairaalasiipeen. Amikus Carrow löi professori McGarmivaa, mutta päästi Katien.

He eivät tienneet, tulisiko Katie ennalleen ja silloin Neville ymmärsi, mitä on viha, joka saa langettamaan anteeksiantamattoman kirouksen.
« Viimeksi muokattu: 16.07.2020 18:16:39 kirjoittanut Illa »

Illa

  • ***
  • Viestejä: 311
  • Menninkäislapsi
Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
« Vastaus #21 : 16.07.2020 18:03:27 »
100


Luna hymyili. ”Me pidämme tanssiaiset.”

”Me pidämme mitä?”

”Tanssiaiset. Korpinkynsitornissa. Tylyahon viikonloppuna, Carrowien suosikit ovat poissa silloin.”

”Kaunis ajatus, mutta mahdoton, ja tarkoitin enemmänkin kysyä, mitä teemme tilanteellemme.”

”Kaikki ovat peloissaan, joten meidän täytyy tanssia. Tunnen kotitonttuja, jotka lupasivat auttaa”, Luna sanoi ja vasta silloin Ginny tajusi toisen olevan tosissaan.

”Minä itse asiassa suunnittelin tätä jo aiemmin, johonkinhan kuulustelutunteja piti käyttää”, Luna hymyili. ”Jakaisitko nämä rohkelikoille?”

Järkyttyneenä Ginny vastaanotti kutsukorttipinon. ”Niissä on lyhytkestoinen näkymättömyystaika, tupatoverini auttoivat loitsimaan niitä. Se aktivoidaan laittamalla sormi tuohon. Kannattaa kuitenkin hiipiä ensin ilman mahdollisimman pitkälle, sillä emme olleet varmoja miten kauan loitsu eri ihmisillä kestää.”


100


Padma seisoi korpinkynsien oleskeluhuoneen ulkopuolella, eikä ymmärtänyt, miten Luna oli saanut hänet ylipuhuttua tähän.
”Padma?” kuului hänen oikealta puoleltaan. Hän napautti taikasauvaansa ja näkyviin tulivat rohkelikkojen Neville ja puuskupuhien Hannah.

”Hei, Neville, hei, Hannah. Käykää sisään.”

”Miksi sinun sukassasi on reikä?” kysyi ovi.

”Jotta saisin sen jalkaani”, Padma vastasi ja päästi kaksikon sisään. Juuri ennen kuin ovi heilahti kiinni, Padma ehti kuulla Hannahin ihastuneen huokauksen. Jopa Padman täytyi myöntää, että Luna oli tehnyt hyvää työtä. Luna oli uurastanut pitkälle yöhön saadakseen oveen loitsittua itselaukeavan vaatteiden muodonmuutosloitsun ja onnistunut siinä, vaikka se oli edistynyttä taikuutta, johon Padma itsekään ei olisi pystynyt.


200


Ginny astui ensimmäistä kertaa elämässään sisään korpinkynsitorniin (”Lintu pieni liinahäntä, läpi seinän lentelevi. Mikä se on?”). Hän oli suunnitellusti tullut viimeisten joukossa varmistaen ensin nuorempien oppilaiden turvallisen saapumisen ja oleskeluhuone (josta kaikki huonekalut muutamaa seinustalla olevaa tuolia ja ruoasta notkuvaa pöytää lukuunottamatta olivat mystisesti kadonneet) oli jo täynnä kaikkien tupien väkeä. Jos hän ei muistanut väärin, hän oli tunnistavinaan joukosta myös muutaman alemman vuosikurssin luihuisen. Niin Lunan tapaista.

Ginny hämmästyi huomatessaan, että kaikki huoneessa olijat olivat juhlavaatteissa. Vielä suurempi hämmennys seurasi, kun hän huomasi olevansa juhlavaatteissa itsekin. Hänen vanha, nuhjuinen koulukaapunsa oli muuttunut Harryn silmien väriseksi smaragdinvihreäksi juhlakaavuksi, jollaiseen hänellä ei ikinä olisi ollut varaa.

”Ihana!” ohi kiiruhtanut Lavender vaaleanpunaisessa kaavussa kommentoi. ”Luna on kuulemma tehnyt muodonmuutosloitsun kokonaan itse!”

Keskelle huonetta oli jätetty tilaa tanssia. Muutamia pareja pyörähteli ympäri, mutta katsojien huomion varasti silmät kiinni ja kädet levällään musiikin tahdissa pyörivä Luna, joka ihmeellistä kyllä onnistui pujottelemaan muiden tanssijoiden välissä törmäämättä keneenkään. Ginny hymyili itsekseen ja hymy vain leveni, kun hän näki Nevillen pyytävän hivenen punastuvaa Hannahia tanssimaan. Ilmassa lenteli pieniä valokipinöitä, eikä Ginny voinut kuin ihailla.

”Tuletko tanssimaan, Ginny?” Ginny käännähti ja näki edessään hymyilevän Colinin.
”Miksipä ei”, Ginny vastasi ja antoi musiikin irrottaa hänet edes hetkeksi Tylypahkan arjesta.

Illa

  • ***
  • Viestejä: 311
  • Menninkäislapsi
Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
« Vastaus #22 : 16.07.2020 18:06:48 »
100


Joulukuun puolivälissä Luna toi viidesluokkalaisen luihuistytön mukanaan AK:n kokoukseen.

”Vain luihuisistako kasvaa pimeyden velhoja?” Luna kysyi vastaukseksi vihaiseen tuijotukseen. ”Valkolakkimenninkäisiäkin pidettiin ensin lajityypillisesti pahoina, kunnes selvisi, että pahuus olikin seurausta tiiviissä ja läpimädässä yhteiskunnassa elämisestä. Sijoitettuna punalakkimenninkäisten joukkoon ne paljastivat todellisen luontonsa ja alkoivat hoitaa hylättyjä punalakkien poikasia.”

”Totta”, Ginny sanoi ja teki luihuistytölle tilaa vierestään. ”On varmasti paljon helpompi olla kapinallinen Rohkelikossa kuin Luihuisessa. Me taistelemme tasa-arvon puolesta, joten ihmiset kaikista tuvista ovat tervetulleita.”

Muutamia vaimeita vastalauseita kuului pääasiassa rohkelikkojoukosta, mutta kokousta johtava Neville ei ollut kuulevinaankaan, vaan sanoi: ”Jatketaan, Ginny, kerrotko meille kaiken mitä muistat tiedät-kai-kenen vallassa olemisesta?”


150


”En halua jatkaa tätä enää.” Kyyneleet valuivat Hannahin pyöreillä kasvoilla. ”Te olette kaikki niin rohkeita ja vähät välitätte mitä tapahtuu, mutta minua pelottaa.”

”Meitä kaikkia pelottaa, Hannah”, Ginny sanoi ja tarttui tytön käteen. ”Eikä sinun tarvitse jatkaa, jos et halua. Se on okei.”

”Minä vain… Sota voi loppua miten tahansa. Te luotatte Harryyn, varmaan kuolisittekin yhdessä. Ja minä… minä haluaisin vain ammatin ja perheen, elää turvassa. Tai ainakin päästä elossa koulusta pois”, Hannah naurahti itkuisesti. ”Siitäkään ei ole takeita enää.”

”Me tiedetään”, Neville totesi saaden pojan läsnäolon unohtaneen Hannahin hätkähtämään.

 ”En ole rohkelikko. En ole niitä ihmisiä, joista kirjoitetaan tarinoita, en ole kuin Harry ja yritä pelastaa maailmaa. Te kaikki muut olette jotain sankareita, taistelijoita, mutta minusta ei ole siihen.”

Neville ja Ginny vilkaisivat toisiaan. ”Me olemme täällä, emmekä Harryn kanssa, ei meistä kenestäkään mitään sankaria tule”, Neville sanoi. ”Harrysta tulee, mutta ainakaan kukaan ei voi väittää, ettemmekö mekin taistelisi.”


150


Luna ei tullut takaisin joululomalta.

 Junassa olleilta oppilailta tivattuaan Nevillelle selvisi, että juna oli pysäytetty kesken matkan ja muutamia oppilaita, Luna mukaan lukien, oli komennettu ulos. Viejinä olivat olleet kuolonsyöjät, tietenkin. Ehkä viikon ajan Neville oli varma, että Luna oli viety AK:n vuoksi ja odotti makuusaliin sulkeutuneena uutisia tämän kuolemasta. Carroweille hän oli väittänyt olevansa sairas ja tarvitsevansa lepoa, mikä ei ollut kaukana totuudesta ja sai nämä pysymään poissa. Varmaan olivat vain tyytyväisiä, kun Nevilleä ei hetkeen näkynyt haastamassa riitaa heidän tunneillaan.

Seamus onnistui yrityksissään saada Neville voimaan paremmin vasta uuden Saivartelijan ilmestyessä. Kannessa oli iso kuva Harryn kasvoista ja lehden jästienvastainen pääartikkeli oli sama kuin Päivän Profeetassa jo aiemmin julkaistu. Seamus heilutti lehteä Nevillen kasvojen edessä. ”Ne halusivat Saivartelijan vaikenevan!”

Ja koska Saivartelija oli vaiennut, sen täytyi tarkoittaa, että Ksenofilius Lovekivalla oli pelissä jotain arvokkaampaa kuin lehtensä. Minkä taas oli tarkoitettava Lunan olevan elossa, yhtäkkiä Neville oli siitä vakuuttunut.


200


”Jos joku meistä kuolee, muiden täytyy vain jatkaa.”

He seisoivat tarvehuoneessa, katseet täynnä huolestuneisuutta Ginnyn puhuessa ja astellessa vihaisesti. Vammat olivat käyneet pahemmiksi ja niitä oli kiellettyä parantaa taikakeinoin. Lavender oli parantanut omansa ja yrittänyt sitten loihtia hämäykseksi kasvoilleen mustelmaa muistuttavan kuvion. Se oli mennyt läpi hetken, mutta jostain Carrowit olivat keksineet sen ja alkaneet tehdä satunnaisia tarkastuksia paljastaakseen hämäysloitsuja. Nyt Lavenderin kasvoja koristivat edellistä pahemmat vammat ja hän nieleskeli suustaan kuivunutta verta.

Viimeisetkin heistä olivat tajunneet, että tilanne oli vakava. He olivat Albuksen Kaarti ja Feeniksin kilta, eikä kukaan enää seissyt heidän ja kuolonsyöjien välissä.

”Me olemme sodassa ja meidän täytyy toimia sen mukaisesti! Ei antaa periksi!” Ginny huusi, jotta kaikki kuulivat hänen äänensä. Tämän katse pysähtyi vain hetkeksi Nevillen kohdalle, mutta se riitti saamaan kevyen punan nousemaan pojan poskille, sillä Neville oli juuri ollut viikon osallistumatta mihinkään. Lavender katsoi Ginnyä, jonka hiukset olivat takussa ja silmissä paloi tuli. Ginny eli ja hengitti Albuksen Kaartia, purki huolensa toimintaan, jotta ei istuisi odottamassa huhuja siitä, ketkä linnan ulkopuolella olivat elossa tai kuolleita. Lavender yritti parhaansa mukaan tehdä samoin, mutta ei saanut epätoivoaan karistetuksi. Niinpä hän tyytyi vain tarttumaan Parvatia kädestä ja kuuntelemaan, kun Ginny huusi ulos vihaansa heidän kaikkien puolesta.


Illa

  • ***
  • Viestejä: 311
  • Menninkäislapsi
Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
« Vastaus #23 : 16.07.2020 18:09:09 »
250


Seitsemäsluokkalaisten poikien makuusalissa oli autiota. Lukuvuoden alussa Neville oli ajatellut tottuvansa siihen, mutta jostain syystä tunne ei suostunut väistymään. Makuusalin kolme tyhjää sänkyä muistuttivat joka kerta siitä, mitä puuttuu. He olivat Seamusin kanssa jättäneet sängyt tyhjiksi, pitäneet sanattomasta sopimuksesta tavaransa niiltä poissa aivan kuin kuka tahansa puuttuvasta kolmikosta voisi hetkenä minä hyvänsä tarvita sänkyään. Kaikki merkit sänkyjen käyttäjistä oli poistettu sänkyjen reunoihin kaiverrettuja nimiä myöten ja ainut jäljelle jäänyt merkki olivat Deanin sänkyä liikkumattomina ympäröivät jalkapallojulisteet.

”Miksihän he ovat antaneet noiden jäädä?” Neville kysyi Seamusilta eräänä iltana. Hänen ajatuksensa ovat olleet niin täysiä aiemmin, ettei hän makuusalissa ollessaan ole enää tajunnut ihmetellä. Mutta nyt kun asia on tullut hänen mieleensä, se tuntui tosiaan oudolta. Jonesin sisaruksilta takavarikoitiin valokuva-albumi koulun alkaessa, koska sen kuvat oli otettu jästikameralla ja muutenkaan mitkään jästiesineet eivät enää kuuluneet sallittuihin tavaroihin muuten kuin poikkeusluvalla.

Seamus viikkasi kotitonttujen pesemiä vaatteita takaisin matka-arkkuunsa ja oli hiljaa niin kauan, että Neville ehti jo luulla, ettei tämä aio vastata.
”Minä pyysin lukuvuoden alussa McGarmivaa kiinnittämään ne siihen ikitarttumistaialla”, Seamus sanoi vaimeasti. ”Sanoin Carroweille, että Dean on kiinnittänyt ne ja se näyttää ärsyttävän niitä. Ne ovat yrittäneet irrottaa niitä ja maalata niitä peittoon, katso.”
Seamuksen osoitti Nevillelle pienen kohdan alimmaisen julisteen nurkasta. Siihen oli jähmettynyt pisara maalia, suunnilleen hänen peukalonpäänsä kokoinen.

”Ajattelin… ajattelin, että ne muistuttaisivat Deanista.”

”Oletko kuullut hänestä?” Neville kysyi ja jo kesken kysymyksen Seamus pudisti päätään. Uutiset jästisyntyisten kohtaloista tuntuivat leijailevan hiljaisuudessa heidän ympärillään ja sinä yönä Neville esitti ensimmäistä kertaa, ettei huomannut Seamusin siirtyneen nukkumaan Deanin sänkyyn.


100


”Carrowit ovat perustaneet jonkinlaisen uuden kerhon”, korpinkynsien Sarah kertoi ensimmäisenä tullessaan tarvehuoneeseen, jossa oli tänä iltana tarkoitus harjoitella kilpiloitsuja. ”Kuulemma kaikkien pitää liittyä jossain vaiheessa, mutta ensin sisään otetaan vain parhaat. ”Saatiin sellainen käsitys, että siellä on tarkoitus opetella kuolonsyöjien ideologiaa ja kannustaa opiskelijoita pitämään toisiaan järjestelmällisesti silmällä. Vähän kuin Hitler-jugend, kai.

Ginny vilkaisi Nevilleä, joka kohautti olkiaan. Ei hänkään ollut ihan varma, mitä Sarah tarkoitti.

”Ettekö te tyypit koskaan lue mitään?” Sarah sanoi ja kuulosti hetken niin hermionemaiselta, että Ginnyn vatsaa väänsi ikävästä.

”Travis on liittynyt siihen”, Michael ilmoitti yrittäen samalla ponnettomasti murtaa Sarahin kilpiloitsua siinä onnistumatta. ”Rohkelikkojen Travis.”


200


Seuraavana päivänä Neville juoksi Travisin kiinni käytävällä. Viidesluokkalaisen pojan kasvoilla oli kova ilme ja siitä näki hänen tietävän, miksi Neville oli tullut.

”En olisi uskonut sinusta”, Neville sanoi. Hän kuulosti vihaisemmalta kuin olisi halunnut, mutta oli vaikeaa pysyä tyynenä, sillä Neville oli luullut voivansa luottaa rohkelikkoihin, siihen, että he edes ajatuksissaan olisivat samaa mieltä hänen kanssaan. Se, että joku rohkelikoista oli vapaaehtoisesti mukana jossain Carrowien järjestämässä, tuntui lähes henkilökohtaiselta petokselta ja sattui pahemmin kuin edelliseltä jästitiedon tunnilta saadut haavat.

”Hyvähän sinun on puhua”, Travis tokaisi ja vilkaisi ympärilleen varmistaakseen, ettei kuuloetäisyydellä ollut ketään ennen kuin jatkoi puhettaan, hiljaa ja vihaisesti, saaden sanat kuulostamaan melkein sihinältä. ”Sinulla ei ole ketään. Minulla on kaksi siskoa, he ovat kahdeksanvuotiaita ja luuletko, että he saisivat olla rauhassa, jos minä olisin samanlainen kuin te. Jos teidän puoli häviää, te kuolette kaikki ja olette lisäksi allekirjoittaneet samalla perheillennekin kuolemantuomiot tai pakkovärväyksen! Minä teen mitä vain pitääkseni perheeni turvassa. Ja nyt, häivy, ettei minun tarvitse kertoa Carroweille sinun uhkailevan minua.”

Neville väisti vastahakoisesti, sillä näki, että poika oli tosissaan. Travisin kadotessa kulman taakse Neville valui lattialle istumaan ja painoi pään käsiensä varaan. Voisipa hän vielä palata maailmaan, jossa ihmisten luokitteleminen hyviin ja pahoihin oli ollut kovin helppoa.

Illa

  • ***
  • Viestejä: 311
  • Menninkäislapsi
Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
« Vastaus #24 : 16.07.2020 18:11:41 »
200


Padma oli lakannut kuuntelemasta Pottervahtia ja juoruja käytävällä. Ne sanoivat aina vain Potter, Potter, Potter ja luottelivat kuolleita, ja hän oli kyllästynyt siihen. Niin kauan kuin koulussa sai vääristä sanoista kivuliaan rangaistuksen, Potter ei jaksanut paljoa kiinnostaa. Ikävä kyllä koko muu koulu tuntui olevan eri mieltä.

”Harry Potter on samanikäinen kuin me! Samanikäinen, tajuatteko?” Padma suhautti vihaisesti siskolleen ja Lavenderille, jotka olivat jälleen kerran törmänneet hänen luokseen kirjastoon. Silmät vihasta hehkuen kaksikko oli toistellut nimiä, kuolleita ja kiinniotettuja, ja asettaneet toiveensa Harryyn, joka varmasti pelastaisi maailman. ”Muistatteko joulutanssiaiset? Harry on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin. Ihan yhtä hukassa ja peloissaan, joten lakatkaa jankuttamasta siitä minulle.”

Parvati ja Lavender katsoivat toisiinsa loukkaantuneina. Tietysti Padma oli eri mieltä kuolonsyöjien kanssa, jokainen järkevä ihminen oli, mutta he olivat koulussa. He olivat kuin jotain pahuksen panttivankeja ja kun tilanne kävisi vakavaksi, panttivangeista teloitettaisiin ensin ne, jotka olivat hankalia. Jostain syystä Padma ei saanut siskoaan tajuamaan sitä. Oli järkevää tehdä vastarintaa, hiljaista vastarintaa, ei syöksyä suin päin sotkemaan linnan seiniä iskulauseilla. Oli järkevää odottaa, mitä Feeniksin kilta tekisi, ei mitä tekisi pakosalla oleva teinipoika.

”Pysykää hengissä”, Padma toivotti kaksikon loittoneville selille. Hän ei halunnut uskoa, että koulusta oli tosiaan tullut paikka, jossa sellaisia toivotuksia tarvittiin.


150


Minerva McGarmiva seisoi rehtorin kansliassa. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin hän tunsi itsensä oppilaaksi, joka oli lähetetty puhuteltavaksi rikkeestä.

”Carrowit, professorit… ovat valittaneet, että et lähetä oppilaita rangaistavaksi”, Severus totesi hitaasti. Mies ei katsonut häneen, vaan pyöritteli taikasauvaansa laiskasti sormiensa ympärillä kuin osoittaen, kenelle tämän huoneen valta kuului.

”Minun ei tarvitse. Olen myös maininnut asiasta Carroweille. Minulla on auktoriteettia oppilaisiini ilman niitä alhaisia keinoja, joita se kaksikko käyttää”, Minerva sanoi, eikä aivan onnistunut pitämään kiukkua ja halveksuntaa poissa äänestään. Siinä istui mies, jota hän oli opettanut, jota oli oppinut pitämään ystävänään. Joka oli heittänyt menemään kaiken sen, jonka puolesta hän oli uskonut heidän yhdessä taistelevan. Istui ja neuvoi lähettämään lapsia kidutettavaksi. ”Oppilaani eivät ole ainoita, jotka eivät siedä Carroweita.”

”Voi ovat kyllä, Minerva. Tylypahka tarvitsee sinua. Mutta minä en, joten katso, ettei Carroweille synny uutta mahdollisuutta valittaa.” Severus katsoi häneen hetken. Silmät olivat kovat, kylmät, eikä Minerva epäillyt, etteikö uhkaus olisi aito.


100


”Kuinka paljon sinussa ja veljessäsi on jästiverta?” Nevillen ääni kaikui jästitiedon luokassa. Hymy Alecto Carrowin kasvoilla värähti, mutta ei kadonnut. Nevillen huulilta pääsi henkäys, kun noiduttu veitsi viilsi hänen kasvojaan rangaistukseksi. Joku takarivissä tukahdutti nyyhkäyksen käsiinsä, mutta Neville ei kääntynyt katsomaan, mutta toivoi, ettei se ollut Hannah, jolla muutenkin oli vaikeaa. Neville ei muistanut, oliko Hannah edes samoilla jästitiedon tunneilla ja keskittyi ajattelemaan sitä kivun sijaan.

”Hiljaisuus on myöntymisen merkki? Ehkä taikanne onkin varastettua?” Neville ehdotti uhmakkaasti. Veitsi vältti silmän vain millien päästä.

”Seuraavalla kerralla menee silmä”, Alecto Carrow sanoi hiljaa. Neville puri hampaat yhteen. Hänen vanhempansa olivat kestäneet pahempaa.


100


Ginny ei palannut pääsiäislomalta.

Tällä kertaa he kaikki purivat hampaansa yhteen ja odottivat tietoa. Käytävillä kuiskailtiin, että oli vihdoin tapahtunut, mitä he olivat pelänneet ja Ginny otettu panttivangiksi. Aseeksi Harrya vastaan.

Päiviä Ginnyn katoamisen jälkeen Luihuisten pöytään saapui kirje, jonka Miles tiputti huomaamatta Nevillelle. Kirjeessä luki vain Elossa. Turvassa. Kulmiin oli piirretty kömpelöt kuvat siepistä ja luudasta. Neville antoi kirjeen kiertää rohkelikkopöydässä. Itse hän nousi, otti pergamenttia, raapusti siihen ”kirjoita luihuisille” ja Milesin sekä erään ensimmäisellä luokalla olevan tytön nimet. Hän ei ollut kuullut isoäidistään aikoihin ja näytti siltä, että heillä oli vihdoin mahdollisuus saada postia linnaan ja sieltä pois.





A/N: Severuksen sanoista osa ("Voi ovat kyllä, Minerva. Tylypahka tarvitsee sinua.") on lainattu viidennestä kirjasta, jossa ne McGarmivalle sanoo Dumbledore
« Viimeksi muokattu: 16.07.2020 18:21:27 kirjoittanut Illa »

Illa

  • ***
  • Viestejä: 311
  • Menninkäislapsi
Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
« Vastaus #25 : 16.07.2020 18:14:45 »
200


Michael asteli linnan käytävällä yrittäen samaan aikaan olla hiljainen ja nopea. Neville ja Seamus olivat pöllötornissa aiheuttamassa häiriötä, Patilin siskokset keittiön tienoilla ja Anthony ja Terry loitsimassa maalauksia pitämään meteliä. Michael itse suuntasi kohti tyrmiä yksin, sillä niin pystyi liikkumaan huomaamattomammin ja tyrmissä kiinnijäämisen riski oli suuri.

Miles oli luvannut jättää tyrmiin vievän oven auki mennessään tupaansa ja Michaelin onneksi kukaan ei ollut sulkenut sitä. Perimmäisessä tyrmässä istui seinää vasten pieni luihuistyttö. Tämä oli kiinnitetty tyrmän kiviin kahleilla, jotka käsivarsia paksummilla kahleilla. Carrowit eivät yleensä rangaisseet luihuisia, mutta kun tyttö oli noussut seisomaan jästitiedon tunnilla ja yksitoistavuotiaan itsevarmuudella ilmoittanut kovaan ääneen kuinka moni luihuisista valehteli olevansa puhdasverinen, tätä oli rangaistu ankarimman mukaan. Ehkä vieläkin ankarammin, sillä Carrowit pitivät luihuisten lojaaliutta itsestään selvänä. Michaelin pikkuveli oli tärissyt kertoessaan tapauksesta.

Tyttö oli itkenyt, mutta Michaelin tullessa tämä istui hiljaa. Vain silmät seurasivat Michaelia aivan kuin tyttö ei olisi välittänyt, oliko hän ystävä vai vihollinen. Tämä reagoi vasta, kun Michael loitsi kahleet auki. ”Varo!” tyttö ehti huutaa ennen kuin tainnutustaika iski tämän takaisin lattiaan. Michael kääntyi katsomaan ja näki Amikus Carrowin virnuilevan oviaukossa.

”Sitä taidetaan olla hieman pulassa?” Carrow ilkkui. Michael käänsi selkänsä ja katsoi sen sijaan tajutonta tyttöä. Hän oli ainakin yrittänyt.



200


”Hyvää työtä, Minerva!” Amikus kommentoi illallisella ja taputti häntä olalle. Minerva vastusti halua loihtia puhdistusloitsun ja mietti, mistä ihmeestä miehellä oli aihetta kommenttiinsa. ”Ajateltiin jo, että olisit mennyttä, mutta et ollutkaan niin hölmö!”

Asia paljastui Minervalle vasta muutamaa päivää myöhemmin, kun Padma Patil jäi luokkaan muodonmuutostunnin jälkeen. Tyttö halusi kysyä mahdollisuudesta nähdä vanhoja S.U.P.E.R - kokeiden tehtäviä. Kun tämä oli saanut niitä pinon, hän kysyi: ”Onko tätä luokkaa mahdollista kuunnella?”

Minerva pudisti päätään. Carrowit saattoivat mellastaa hänen koulussaan, mutta taikuudessa se kaksikko hävisi hänelle. Jos yritti kuunnella muodonmuutosluokkaa, kuuli vain Minervan äänen selittämässä samaa perusmuodonmuutosta uudelleen ja uudelleen. Jostain syystä Carrowit eivät tuntuneet tajunneen sitä vielä.

”Luulen, että sinun tarvitsee tietää tämä. Muutamat oppilaat ovat ilmoittautuneet tunneiltasi Carrowien jälki-istuntoon esittäen, että sinä olet määrännyt heidät. Sinun ei kannata puuttua siihen, sillä kaikkia rangaistaan muuten ja sinut todennäköisesti tapetaan.” Padma ilmoitti asian neutraalisti ja kääntyi lähteäkseen. Tyttö oli jo ovella, kun Minerva sai äänensä kuuluviin. ”Padma, sano heille, että sen täytyy loppua.”

Padma katsoi taakseen ja näytti yhtäkkiä paljon vanhemmalta. Siltä aikuiselta, joka tytöstä joskus tulisi. Tai oli jo tullut, Minerva ajatteli, kun nuori nainen pudisti päätään. ”En usko, että sanon. Olin itse ensimmäisenä vuorossa. Olet lempiopettajani.”

Sinä iltana Minerva itki.


150


Puhuttiin, että Michael Corner oli kidutettu lähes hulluuden partaalle tämän jäätyä kiinni. Rangaistukset olivat kovempia ja alkoi tuntua vain ajan kysymykseltä, milloin joku kuolisi. Neville ei enää muistanut miltä tuntui olla ilman vammojen aiheuttamaa kipua. Luna oli poissa, Ginny oli poissa ja yksin AK:n pitäminen kasassa ei ollut niin helppoa, varsinkin kun hän oli jatkuvasti Carrowien valvonnassa.

Heidän oli pakko pitää matalampaa profiilia. Neville kuitenkin halusi pitää taistelutahtoa yllä, eikä suostunut vaikenemaan. Harry oli näyttänyt Pimentoa vastaan noustessaan, että yksikin vastarinnan ääni saattaisi riittää. Muita hän pyysi olemaan huomaamattomampia, jotta he kaikki eivät olisi samassa tähtäimessä.

Tieto siitä, että Carrowit olivat saaneet heidän taistelustaan tarpeekseen, tuli mummin kirjeessä. Kuolonsyöjät olivat käyneet vanhuksen kimppuun luullen tehtävää helpoksi. Isoäiti oli kuitenkin pakomatkalla ja kuolonsyöjät Pyhässä Mungossa. Neville hymyili pitkästä aikaa lukiessaan mumminsa kuvausta taistelusta. Kirje kertoi kuitenkin sen, että Nevillestä haluttiin eroon keinoja kaihtamatta. Panoksena eivät enää olleet vammat vaan hänen henkensä.



150


He olivat muuttaneet yksi kerrallaan tarvehuoneeseen. Huone teki lisää riippumattoja ja kylpyhuoneita ja piti Carrowit liittolaisineen ulkopuolella. He kuluttivat aikaa pelaamalla erilaisia pelejä ja odottivat vammojensa paranemista. Padma opetti kaikki pelaamaan aiemmilta jästitiedon tunneilta oppimiaan korttipelejä keksipanoksilla ja Seamus voitti jokaisen pelin. Anthony opetti hyökkäykseen sopivia loitsuja. Parvati ja Lavender loihtivat seinät täyteen pimeässä hohtavia perhosia. Neville keksi yhä uusia tapoja hyödyntää huonetta ja kun Carrowit saivat kolmatta kertaa tavaravyöryn päälleen yrittäessään päästä sisään, he antoivat huoneen olla, luullen, että sisälläolijat nääntyisivät lopulta nälkään.

Mutta heillä oli tie ulos. Iltaisin joku meni käytävää pitkin Sianpäähän hakemaan ruoan, postin ja uusimmat kuulumiset. Sen jälkeen he istuivat vielä tunteja hereillä, jutellen. Lohduttaen niitä, joiden tuttuja oli julistettu kuolleiksi tai kadonneiksi tai vain pohtien, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Joskus he väittelivät, jopa riitelivät, mutta kaikki tiesivät, ettei oikea vihollinen ollut tarvehuoneessa.

Yhdestä asiasta kaikki olivat kuitenkin samaa mieltä.

Tapahtui mitä tahansa, he taistelisivat edelleen.

Nyyhti

  • ***
  • Viestejä: 3 899
Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Valmis!
« Vastaus #26 : 22.07.2020 13:54:24 »
Aaaaaaa!!! Tämä ficci on säännöllisesti käynyt mielessäni, ja ilahduin aivan mahdottomasti huomatessani tämän valmistuneen. Ihanan paljon oli myös luettavaa! Ymmärrän hyvin tuskasi siitä, ettei kokonaisuus ole niin eheä kuin lyhyemmällä aikajänteellä kirjoittaessa voisi olla, mutta onneksi et silti poistanut tätä! Plus enpä ainakaan itse ole huomannut mitään lukiessani ;D

Tämä oli aivan kertakaikkisen upea, ja olen tosi kiitollinen että olet kirjoittanut tästä aiheesta! Olen varmaan jossain aiemmassa kommentissani jo sanonut, että olen pitkään miettinyt kirjoittavani nimenonaan tylypahkalaisten näkökulmasta seiskakirjan vaiheita - mutta tämä ficcisi on niin loistava, etten ehkä koskaan uskalla xD Tai koe tarvetta, kummin vain! ;D Joka tapauksessa suurkiitokset tämän kirjoittamisesta ja loppuunsaattamisesta!
Never regret something that once made you smile.

carrowfan

  • vitsi syntyessään
  • ***
  • Viestejä: 1 383
  • On olemassa kinkkuja ja on olemassa lisää kinkkuja
Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Valmis!
« Vastaus #27 : 28.07.2020 13:35:24 »
Olen odottanut tämän jatkoa kuin kuuta nousevaa!!! Ja nyt se on ohi! Ei jumaliste, sain juuri lisää luettavaa.
"Papereissa 23, henkisesti 17"
"Ehkä mie aikuistun ku täytän 30...siis 40"
"En mie kaipaa olkapäätä, kuha nostat mut eka ylös täältä"