Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: Illa - 23.04.2013 20:22:30

Otsikko: Kai mekin taistelimme | K-11 | Valmis!
Kirjoitti: Illa - 23.04.2013 20:22:30
Nimi: Kai mekin taistelimme
Author: Illa
Genre: draama
Ikäraja: K-11
Paritukset & hahmot: mm. Ginny, Luna, Neville, Padma + muita
Varoitukset: kidutus
Summary: Padma oli lakannut kuuntelemasta Pottervahtia ja juoruja käytävällä. Ne sanoivat aina vain Potter, Potter, Potter ja luottelivat kuolleita, ja hän oli kyllästynyt siihen. Niin kauan kuin koulussa sai vääristä sanoista kivuliaan rangaistuksen, Potter ei jaksanut paljoa kiinnostaa.

A/N: Ajoittuu siis seitsemänteen kirjaan ja tarkoituksena kertoa heistä, jotka menivät Tylypahkaan sillä aikaa kun Harry, Ron ja Hermione olivat hirnyrkkejä jahtaamassa

A/N 2020: Olen monta kertaa ollut poistamassa tätä, mutta koska tämä on saanut vuosien varrella niin monia ihania kommentteja, olen aina jättänyt sen tekemättä ja miettinyt, että vielä joskus kirjoitan loppuun. Tämä on ollut kesken vuosikaudet, mutta nyt, kiitos Sielulinnulle ja kesämuusakampanjalle, tämä listauksessani roikkunut ikuisuusprojekti on valmis! Tätä on tosiaan kirjoitettu niin, että vuosia on ollut välissä, joten kokonaisuus ei välttämättä ole niin eheä kuin toivoisin sen olevan.


Sanoja 150





Sinä syksynä laiturilla 9 ¾ oli harvinaisen hiljaista. Ihmisten vaimennetut äänet ja ainoastaan tiettyjen perheiden hymyt paljastivat, että asiat olivat muuttuneet. Joidenkin laukkujaan, omiaan tai lastensa, raahaavien henkilöiden päällä saattoi melkein nähdä uhkaavasti roikkuvan miekan. Varmasti jokainen tiesi ainakin yhden, joka ei ollut tänä vuonna tullut, ja toisen, joka ei ollut saanut tulla.

”Jospa sittenkin mietitään tätä vielä”, Molly Weasleyn ahdistunut ääni sopi hyvin laiturin tunnelmaan. Ginny ei edes viitsinyt vastata, he olivat puhuneet Tylypahkaan lähdöstä ainakin tuhat kertaa ja hän tiesi, ettei Mollylla ollut enää vastaväitteitä jäljellä. Tyttö oli tehnyt selväksi, että jos hän ei lähtisi Tylypahkaan, hän osallistuisi killan toimintaan.

”Muistatko mitä puhuttiin kirjoittamisesta?” Molly supatti halatessaan tytärtään. ”Lue rivinvälejä ja kuuntele Pottervahtia.”

”Äläkä hankkiudu hankaluuksiin!” Molly huusi vielä Ginnyn perään. Ginny hymyili leveästi äidilleen, jolla ei ollut aavistustakaan, että hän oli saanut Frediltä ja Georgelta läksiäislahjaksi ison paketin pilapuodin tuotteita. Ja paketin päällä oli lukenut: Tylypahkan pelastamiseen.





Sanoja 200






Luna istui tyhjässä vaunuosastossa. Lunan olemus ja Harry Potterin nimeä huutava Saivartelija -lehden kansi näyttivät pitävän muut tehokkaasti poissa.

Tytön käsissä oli kirjepaperia ja kynä, hän oli ajatellut kirjoittaa junassa, koska luultavasti linnasta lähetetyt kirjeet luettaisiin. Mutta nyt hän ei pystynytkään muistamaan niitä ajatuksiaan, jotka olisi pitänyt laittaa paperille.

Ohikiitävät maisemat olivat moneen kertaan nähtyjä, ja se oli yksi syy siihen, miksi Luna halusi niitä katsella. Tutut metsät ja kalliot vain kuuluivat alkavaan kouluvuoteen. Hän ei ymmärtänyt ihmisiä, joille ei ollut väliä, missä he junassa istuivat. Luna itse istui vasemmalla puolella kouluun mennessä ja vastakkaisella puolella palatessa, niin sen vain kuului olla. Kun juna ohitti sen lammen, joka paljasti Tylypahkan olevan varsin lähellä, kirjepaperissa ei ollut vielä ainuttakaan sanaa.

Lopulta Luna hahmotteli paperille Tylypahkan linnan ääriviivat ja niiden taakse tummat, valvovat silmät. Severuksen, rehtorin, silmät, jotka tyttö tulisi kohtaamaan varmasti tänä vuonna.

Pöllön lentoa katsellessaan Luna tuli ajatelleeksi, että haluaisi lentää itsekin kohti taivasta ja nähdä kaiken yhdellä silmäyksellä.

”Luna! Täällähän sinä olet!” Ginny huikkasi oviaukosta. ”Ollaan pysähdytty, tule!”

”Kai sinulla on AK:n kaljuuna mukana?” Ginny lisäsi kun Luna ei sanonut mitään. ”Fred, George ja Lee antoivat minulle omansa, voidaan värvätä uusia jäseniä.”

Luna kosketti taskuaan. ”Totta kai minulla on.”
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-13 | Ensimmäiset raapaleet 23.4
Kirjoitti: Seidig - 25.04.2013 16:10:12
Kommenttikampanjasta moi :)

Aihe on ehdottomasti mielenkiintoinen - varmasti jokanen on joskus miettiny, millasta näillä muilla oli sillä aikaa kun trio oli metsästämässä hirnyrkkejä. Nimestä tykkään kans.

Hahmot ainakin tähän mennessä tuntuivat hyvin IC:iltä, ihana tuo Mollyn "kuuntele pottervahtia ja lue rivinvälejä", lisäksi hänen huolehtimisensa vaikutti tosi aidolta, niin se varmasti tekikin. En mä usko, että hän ihan helpolla olis Ginnyn päästäny takas Tylypahkaan.
Ja olis aivan Ginnyn tapaista päättää, että jos en nyt lähe kouluun ni sit osallistun Killan toimintaan ;D

Ihana:

Lainaus
Ginny hymyili leveästi äidilleen, jolla ei ollut aavistustakaan, että hän oli saanut Frediltä ja Georgelta läksiäislahjaksi ison paketin pilapuodin tuotteita. Ja paketin päällä oli lukenut: Tylypahkan pelastamiseen.

Tässä oli jollain tavalla hyvin ahdistunut tunnelma, mikä on hyvin ymmärrettävää.

Lunakin vaikutti hyvin itseltään, enpäs ole koskaan ajatellut että hän piirtämistä harrastais, mutta kun nyt ajattelee tarkemmin niin vois olla hyvinkin todennäköistä.

Lainaus
Pöllön lentoa katsellessaan Luna tuli ajatelleeksi, että haluaisi lentää itsekin kohti taivasta ja nähdä kaiken yhdellä silmäyksellä.

Lunamaista, hyvin lunamaista :--)

En bongaillut kirjoitusvirheitä enkä muitakaan, mutta enpäs etsinytkään.

Jään ehdottomasti seurailemaan!
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-13 | Ensimmäiset raapaleet 23.4
Kirjoitti: SuklaaKissa - 25.04.2013 18:50:22
Hmph. Tumblr ja Lokin hiukset pilasi mun hienot aikeet kommentoida tätä toissapäivänä, joten uusi yritys nyt.

Tulin avatessani miettineeksi, että loppujen lopuksi canonin mukaisesta seiskapotterista on kirjoitettu aika vähän - tai sitten olen vain sokea. Joka tapauksessa, lukemani ficit ovat olleet lähinnä oneshotteja, eli raapalesarja on jo rakenteeltaan toivottua vaihtelua siihen.

En tiedä, voiko ensimmäisen raapaleen sanoa ilahduttaneen tunnelmankuvauksellaan, mutta nautin kuitenkin siitä, että tunnelma on luotu hyvin huolellisesti. Laituri ei enää ole vain reippaiden koululaisten ja hyvästelevien vanhempien maailmaa, vaan samalla lailla sodan runtelema kuin kaikki muukin.
Lainaus
ainoastaan tiettyjen perheiden hymyt paljastivat, että asiat olivat muuttuneet.
Yksinkertaista ja onnistunutta.
Ginny oli juuri sellainen kuin omissa mielikuvissani: hän osallistuu taisteluun paljon enemmän kuin oman etunsa kannalta olisi parasta, eikä välitä Mollyn holhoamisesta niin paljon, että olisi valmis luopumaan yrittämisestä. Hyvin rohkelikkomaista.

Tupateemalla onkin hyvä jatkaa, sillä myös Lunasta kävivät ilmi varsin korpinkynsimäiset piirteet.
Lainaus
Tytön käsissä oli kirjepaperia ja kynä, hän oli ajatellut kirjoittaa junassa, koska luultavasti linnasta lähetetyt kirjeet luettaisiin.
Sellainen pieni asia, jota kaikki eivät tule ajatelleeksi, mutta jotkut huomaavat heti. Lunan luonteesta kertoo hyvin se, että hän ei tunnu pakottautuvan kirjoittamaan, vaan antaa ajatustensa kulkea omia polkujaan. Niitä seuraamalla päästäänkin kiinnostaviin pohdintoihin, jotka muistuttelevat varovasti lukijalle, mistä onkaan kyse.

Potter-maailma eri vivahteineen on näissä hyvin vahvasti läsnä, ja ehkä sillä on osuutensa siihen, että lukiessa ei tullut kertaakaan sellaista tunnetta, että jokin on pielessä. En tunne tarvetta kyseenalaistaa mitään tai huomauttaa virheistä, kun niitäkään en löytänyt. Ainoa asia, jonka voisin millään tavalla väittää olevan huonosti, on raapaleiden määrä. Lisää, kiitos!♥
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-13 | Ensimmäiset raapaleet 23.4
Kirjoitti: Illa - 02.05.2013 18:00:49
Seidig, kiitoksia! Mukava kuulla, että olen ainakin vielä onnistunut pitämään hahmot aidon oloisina. Iso kiitos kommentoinnista!  :)

SuklaaKissa, olen samaa mieltä, näistä on kirjoitettu liian vähän (tai sitten minäkin olen sokea, kun ei ole silmiin pistänyt). Kiitos ihanasta kommentista, koitan paikkailla tuota raapaleiden määrää nyt  ;D

Ja jälleen saan kiitellä myös kommenttikanpanjaan linkannutta ihanaista, eli kiitoksia myös siihen suuntaan!


Sanoja 150





Padma kietoi kaapuaan paremmin ympärilleen, sillä Suuri sali tuntui tänään kylmemmältä kuin aikaisemmin. Hän oli kuulevinaan Parvatin äänen rohkelikkopöydän suunnalta, mutta ei kääntynyt katsomaan. Hän oli siskolleen hiukan kateellinen Lavenderista, hänellä itsellään kun ei koskaan ollut ollut sellaista ”oikeaa parasta ystävää”.

Yllättäen Padma tajusi istuneensa Luna Lovekivan viereen. Tyttö näytti Padmasta edelleen hiukan hullulta tyhjyyteen tuijottaessaan.

”Moi, Luna”, Padma tervehti enemmän kohteliaisuudesta kuin ystävällisyydestä.

”Hei.”

”Oikein hyvää iltaa teille kaikille”, Padma kuuli venyttelevän äänen rehtorin istuimen kohdalta, muttei taaskaan kääntänyt katsettaan. Kai hän tiesi ilmankin, kuka puhui. ”Kuten varmaan monet tietävätkin, opettajakunnassamme on tapahtunut pieniä muutoksia. Jästitiedon opettajan paikan ottaa Alekto Carrow ja pimeydenvoimilta suojautumista opettaa hänen veljensä Amikus Carrow. Jästitieto on myöskin pakollinen oppiaine tästä lähtien.”

Sieltä täältä kuului taputuksia. Tai ei oikeastaan sieltä täältä, vaan luihusten pöydän suunnalta. Padma pyöritteli silmiään. Sama kai se oli, kuka opetti, kunhan eivät vain pilaisi hänen viimeistä vuottaan ja esimerkillisiä korpinkynnen arvosanojaan.





Sanoja 150





”Ja sitten lajittelu.”

Ensimmäinen pienikokoinen poika meni Puuskupuhiin. Carrowit olivat ristineet kätensä mielenosoituksellisesti ja rehtori loi poikaan ikävähkön katseen. Muut opettajat taputtivat vaimeasti, kädet pöydän alla näkymättömissä.

Puuskupuhien pöydässä Hannah Abbot potkaisi vierustovereitaan, jotka eivät lyöneet käsiään yhteen, ja hymyili leveästi pöydän päähän istuneelle pojalle.

”Luihunen!”

Viimeinen pöytäkunta, sekä Carrowit ja Kalkaros taputtivat ja hurrasivat.  Ginny buuasi saaden osakseen Kalkaroksen mulkaisun.

”Rohkelikko!”

Ginny vislasi, Neville oli noussut seisomaan. Amikus kuiskasi siskolleen jotain Nevilleä osoittaen. Luihuset buuasivat.

”Korpinkynsi!”

Suurin osa rohkelikoista taputti myös, mutta kenenkään käsistä ei kuulunut yhtä kovaa ääntä kuin Lunan.

Viimeisen lajiteltavan mennessä Puuskupuhiin, hän sai aplodit peräti kolmelta tupapöydältä, eikä edes Amikus Carrowin huutama: ”Hiljaa!” saanut salia hiljenemään, ja kun se vihdoin hiljeni, hiljaisuus tuntui pilkkaavan niitä, jotka eivät sitä saaneet aikaan.

”Koulun sääntöihin on tullut muutamia lisäyksiä”, Kalkaros jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut. ”Tuvanjohtajat jakavat teille ohjeistuksen muutoksista, joita tietenkin kaikkien on noudatettava. Miellyttävää kouluvuotta.”





Sanoja 100





”Ei voi olla totta!” Ginny kuiskasi niin kovaa kuin uskalsi. He istuivat Nevillen kanssa rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, ja vaikka paikalla ei myöhäisen ajankohdan takia ollut muita, koskaan ei voinut olla liian varovainen. ”Oppilaiden kokoontumiset kielletty, ei huispausta, kerhoille anottava lupaa Kalkarokselta, ei oleskeluhuonesta poistumista ilman hyvää, kouluun liittyvää syytä!”

Häntä vastapäätä istuva Neville nyökytteli. Pojalla oli kädessään samanlainen ohjevihkonen kuin Ginnylläkin. ”Pahempaa kuin Pimennon aikaan.”

”Mitä tarkoittaa ”Tylyahon viikonloput vain käytöksen perusteella”?” Ginny kysyi.

”Sitä että tänä vuonna vain luihuset käyvät Tylyahossa”, Neville vastasi synkästi. ”AK koolle täksi illaksi?”

Ginny nyökkäsi. ”Kuinkahan monella on oikeasti se kaljuuna vielä tallessa ja mukana?”


Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-13 | Uutta 2.5
Kirjoitti: Azure - 04.05.2013 10:48:20
Pakkohan mun oli tätä tulla kattoon, ja pakko myöntää et ihastuin!
Vaikka myönnänkin kyllä etten ole paljon raapalesarjoja lueskellut, mutta tämä sopii erinomaisesti juuri raapalesarjaksi.
Ginny, Luna, Neville ja kaikki muutkin hahmot on mun mielestä hyvin onnistuneita. Mielenkiintosta lukee noiden seitsemännestä kouluvuodesta. :)


”Luihunen!”

Viimeinen pöytäkunta, sekä Carrowit ja Kalkaros taputtivat ja hurrasivat.  Ginny buuasi saaden osakseen Kalkaroksen mulkaisun.

”Rohkelikko!”

Ginny vislasi, Neville oli noussut seisomaan. Amikus kuiskasi siskolleen jotain Nevilleä osoittaen. Luihuset buuasivat.

”Korpinkynsi!”

Suurin osa rohkelikoista taputti myös, mutta kenenkään käsistä ei kuulunut yhtä kovaa ääntä kuin Lunan.

Viimeisen lajiteltavan mennessä Puuskupuhiin, hän sai aplodit peräti kolmelta tupapöydältä, eikä edes Amikus Carrowin huutama: ”Hiljaa!” saanut salia hiljenemään, ja kun se vihdoin hiljeni, hiljaisuus tuntui pilkkaavan niitä, jotka eivät sitä saaneet aikaan.


Tyksin erityisesti tästä kohdasta. Hyvä Ginny, Neville ja Luna aloittakaahan kapinoiminen!

Koska minun kommenttini eivät ole järin hyviä niin tämäkin on huono. ):
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-13 | Uutta 2.5
Kirjoitti: L.E - 17.05.2013 16:36:08
Hahaa, kaipasinkin vähän jotain seikkailua ja kapinahenkeä, tää on just täydellinen!

Tykkään sun käyttämästä kielestä ja suorastaan rakastuin tän ficin nimeen <3 Ja tietysti Ginnyyn, Lunaan ja Nevilleen, jotka ovat tässä ficissä ihan mahtavia! Padma nyt ei varsinaisesti hahmona iske, mutta ehkä se osoittautuu myöhemmin jännäksi.. Rowin olis pitäny käsitellä enemmän aihetta, ihan super mielenkiintosta! En malta oottaa jatkoa :D

//Sori rakentavuuden puute ja sekavuus, tää lämmin sää tekee musta ihan kahelin :D //
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-13 | Uutta 2.5
Kirjoitti: Illa - 18.05.2013 16:40:45
Ocra, paljon kiitoksia kommentista! Mukava kuulla, että olen mielestäsi onnistunut hahmojen kanssa. Ja kommenttisi oli kaukana huonosta ja piristi mukavasti päivääni! :)

L.E, kiva jos tykkäsit nimestä, sain pähkäillä sen kanssa hyvän tovin :) Iso kiitos kommentista, toivottavasti jäät seurailemaan!


Sanoja 300





Ginny istui Suuren salin rohkelikkopöydässä kynän ja kirjepaperin kanssa. Edellisiltainen AK:n kokous oli peruuntunut, koska Hannah oli ilmoittanut kaikkien Albuksen Kaartiin kuuluvien puuskupuhien puolesta, etteivät he onnistuisi livahtamaan käytävälle. Ginnyn tarkoitus oli kirjoittaa Fredille ja Georgelle ja pyytää näiltä neuvoja huomaamattomista kulkureiteistä.

Tyttö kastoi sulkakynänsä musteeseen. Hän oli saanut musteen kaksosilta, jotka olivat kehittäneet sen jonkinlaisen jästien näkymättömän musteen pohjalta, Ginny ei ollut kysynyt yksityiskohtia, pääasia oli, ettei sitä saanut näkymään loitsuilla. Kirjepaperi oli saatu Lunalta, mikä oli arvattavissa, kun katsoi paperia, jota koristivat lukuisat kuvat auringonkukista.

”Kai neiti Weasley on tietoinen, että kaikki linnasta lähtevät kirjeet on tarkistetuttava?” kuului Ginnyn takaa ja Amikus Carrowin kasvot ilmestyivät tutkailemaan kirjettä.

”On tullut harvinaisen selväksi”, Ginny tokaisi. ”Varmaan huomaatkin, etten ole kirjoittanut mitään, professori.”

Amikus nappasi kukikkaan paperin ja käänteli sitä käsissään. ”Kirjeiden sisällön salaaminen on vastoin koulun sääntöjä.”

”En ole kirjoittanut vielä yhtään mitään”, Ginny toisti viattomasti.

”Miksi professorilla on minun kirjepaperiani?” juuri aamupalalle ilmestynyt Luna huikkasi ja pujotteli rohkelikkopöydän luo.

”Tämä on siis sinun?” Amikus varmisti ja kääntyi Lunaan päin. Mies kaivoi taikasauvan taskustaan ja heilutteli sitä paperin yllä. Ginny näytti huolestuneelta, kun paperiin ilmestyi kuvio, joka muistutti kaatunutta D-kirjainta, mutta Luna vain hymyili seesteisesti. Amikus jatkoi ja jokaisella sauvanheilautuksella ilmestyi jotain uutta kunnes paperin keskellä oleva kuvio muistutti varsin paljon virnisteleviä kasvoja. Noin parinkymmenen sauvanheilautuksen jälkeen Amikus kääntyi Lunan puoleen, sillä kuvioon oli alkanut ilmestyä hiuksia muistuttavia viivoja, joita tuli aina vain lisää ja lisää. ”Mikä tämä on?!”

”Professori hyvä, sehän on Lirppuvan loistoveikon halkileikkaus. Sen esille saamiseen vain menee hiukan aikaa, koska isän tietojen mukaan niillä on noin tuhatviisisataa eri suuntaan osoittavaa karvaa ja tunnollisena tiedemiehenä hän on varmastikin jäljentänyt niistä jokaisen”, Luna kertoi tyynesti. Ginny peitti kikatuksen hakkaavalla yskällä.

Amikus katsoi hetken kirjepaperia, joka näytti virnistelevän hänelle. Hän tiputti sen pöydälle ja kääntyi kannoillaan. ”Jälki-istuntoa neiti Lovekivalle.”




Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-13 | Uutta 18.5
Kirjoitti: Renneto - 19.05.2013 13:40:09
Olen samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa, että ajatus on hieno ja erilainen. Ei tosiaankaan liian kulutettu. :> Viimeinen kouluvuosi tarjoaa hyperryttävän määrän mahdollisuuksia, aivan kuin saisi metsästää totuutta huhupuheiden joukosta. On kiinnostavaa nähdä, millaisia seikkailuita Tylypahkassa koetaan, millaista arki siellä on, miten pärjätään - ja ketkä pärjäävät!

Hahmot ovat tähän mennessä olleet hyvin rakennettuja. Kaikissa on ollut joko näkyvää tai piilevää voimaa niin kuin sota-aikana sopii olettaakin. Padman mukaantulo oli miellyttävä yllätys. Ginny on saanut erityisen paljon puhtia tarinassa, mistä tykkään paljon, sillä minun on yleensä kovin vaikea hahmottaa häntä. Myös jatkuva kissa ja hiiri -leikki oli mielenkiintoista luettavaa, se tuntui huipentuvan lajitteluhattukohtauksessa, kun tunteita oli sallittua näyttää, joten niitähän sitten näytettiin! Viimeisin episodi näkymättömän musteen kera ei ollut hullumpi sekään. :>

Mietin aika lailla, miten raapaleet toimivat tällaisessa tarinassa. En ole aivan varma, mitä pidin. En tarkoita etteivätkö ne olisi aina olleet hyvin kirjoitettuja vaan... Musta raapaleiden idea hukkui esimerkiksi puolivälissä aika pahasti, jos näin saa sanoa. Kerronta ei ollut enää lainkaan raapaleiden kerrontaa vaan juoni kulki perinteisen jatkokertomuksen tapaan. Vaikkapa keskimmäisissä raapaleissa oli kolmen erillisen raapaleen sijasta kysymyksessä ennemminkin kappalejako. Luvut on välistä vähän kuin vain pätkitty tasamääräisiksi, eikä raapaleiden ominaispiirteitä ole aina pystytty käyttämään hyväksi.

Pohdintani raapaleista ei tarkoita, etteikö kirjoitus olisi erinomaista - lukeminen oli koko ajan hyvin hauskaa ja nautinnollista! Kieli oli selkeää muttei kovaa. Mukaan mahtui niin hiljaisia kuin nauruntäyteisiä hetkiäkin, ja sidokset tarinassa olivat meheviä. Esimerkiksi Lunan piirustus, voi että!
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-13 | Uutta 18.5
Kirjoitti: SuklaaKissa - 24.05.2013 20:22:32
Lupasin itselleni, että kommentoin näitä, joten ollos hyvä. Tässä on valitettavasti kommenttia vain aiemman päivityksen raapaleisiin, mutta älä huoli, saat kyllä ainakin jonkintasoisen kommentin tuoreempiinkin.

No nyt päästiin vähän vakavampiin tunnelmiin! Ensimmäiseen raapaleeseen valittu Padman näkökulma muistutti siitä, että kaikki eivät suinkaan kuuluneet Albuksen kaartiin tai olleet kiinnostuneita muiden hyvinvoinnista. Niin pitkään kuin itsellä ei ole hätää, kaikki hyvin, vaikka ei varsinaisesti pimeän puolella ollakaan... Tämä toi myös hyvin esiin korpinkynnen opiskelumoraalin.

Aloin myös spekuloida tämän...
Lainaus
”Moi, Luna”, Padma tervehti enemmän kohteliaisuudesta kuin ystävällisyydestä.
...luettuani, älyääkö Padma jo nyt olla voittajien puolella ja haluaa siksi pitää hyvät välit Lunaan.

En tiedä, voiko näin sanoa, mutta lajittelu oli IC! :D Ärsyttävän usein ficeissä unohdetaan kuvailla, miten uusiin oppilaisiin suhtaudutaan ja ohitetaan koko homma vain nimien huutelulla.
Lainaus
Muut opettajat taputtivat vaimeasti, kädet pöydän alla näkymättömissä.
Niinpä niin. Älä kerro kenen puolella olet, niin et anna maalitaulua. Jotenkin ajattelin silti, että esimerkiksi Minerva voisi uskaltaa vastustaa Carrowin sisaruksia. Ei, ei sittenkään, hän ei ole tyhmänrohkea vaan älykkään ovela ja käyttää hyväkseen sopivia tilanteita vaikeuttaa Carrowien elämää. Ei siis sittenkään mitään.
Lainaus
Viimeisen lajiteltavan mennessä Puuskupuhiin, hän sai aplodit peräti kolmelta tupapöydältä, eikä edes Amikus Carrowin huutama: ”Hiljaa!” saanut salia hiljenemään, ja kun se vihdoin hiljeni, hiljaisuus tuntui pilkkaavan niitä, jotka eivät sitä saaneet aikaan.
Pitkä, mutta hyvin rytmitetty virke, joka olisi kai toiminut myös kahteen osaan jaettuna. Silloin loppu olisi kuitenkin ollut paljon painokkaampi. Itse tykkäsin tästä paljon, paljon enemmän, sillä kuten yleensäkään raapaleet, tämä ei tarvitse pituutensa puolesta kuin muutaman pysäyttävämmän kohdan. Eli jos tämän kappaleen loppu olisi ollut hyvin painokas, viimeinen kappale olisi tuntunut pakotetulta lisäykseltä. Nyt Kalkaroksen repliikki saa lukijan huomion. (Hetkinen. Analysoinko juuri pitkän pätkän yhtä virkettä?!)

Tämän päivityksen viimeisessä raapaleessa minua alkoi epäilyttää sama asia kuin Ginnyä lopetutusrepliikissä. On ehkä kulunut liian kauan viime lukukerrasta, kun ihan yllätyin siitä, miten tiukat säännöt Carrowit sitten laittoivatkaan. Parempi selitys tietysti on, että tämä sarja ei ole Harryn näkökulmasta, vaan tekee todeksi Tylypahkaan jääneiden ongelmia.

Anteeksi, että tämä kommentti on suunnilleen yhtä yhtenäinen kuin revennyt kalaverkko... Mutta etköhän saa selvää edes jostain :P
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-13 | Uutta 18.5
Kirjoitti: Aassi - 30.05.2013 16:35:30
Ensinnäkin, kiitos! Olen aina halunnut lukea muista, jotka oleilivat kolmikon retkien aikana Tylypahkassa. Joten tak tak tak! :D

Mutta nyt itse juoneen. Yhdyn muihin, aihe on kiinnostava ja tuore, ei joka kulmasta käännetty ja väänetty perusjuoni. Juoni kulkee muutenkin mukavaa tahtia, vaikka luvut ovat lyhyitä (ofc, kun ovat raapaleita xD) Mutta olet saanut jokaiseen kappaleeseen taltioitua huimasti tunteita ja sitä "aitoa tunnelmaa." Jännitteet nähdään selvästi oppilainen keskellä, kun he järkestytyvät uudelleen. Opettajat periaatteessa ylläpitävät tätä järjestäytymistä, joten hyvin ajateltu :D

Hahmot ovat todentuntuisia ja niihin on tuoto mukavasti uusia jännitteitä ja puolia, mutta myös kovuutta. Tilanne pakotti heidät kehittymään ja sinähän laitoit ne kehittymään!

Kirjoitustyylisi on mukavan selkeää, sujuvaa ja tahdikasta. Teksti ei ole vain töksätelevää pistekasaa, vaan siinä on käytetty mukavasti sanoja, jotka tuovat pehmeyttä. Et jää junnaamaan paikalleen, vaan viet tarinaa eteen sopivalla tahdilla ja osaat lopettaa juuri oikeaan kohtaan.

Ja tuo nimi, ah, mahtava! Kyllä muutkin osallistuivat taisteluun, vaikka olivat Tylypahkassa :D

Anteeksi, erittäin sekava, kamala ja mööööööö kommentti, ajatukseni ei pysynyt yhtän kasassa, kun olen maannut monta päivää sängyn pohjalla ökkömönkiäis taudin kanssa :D  Mutta kiitos tästä nautinnollisesta lukukokemuksesta! :)
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.5
Kirjoitti: Nyyhti - 16.07.2016 15:07:05
Jeeeee kiitos tuhannesti, että linkkasit tämän Hormipulveriin! Ja nyt, kun mä olen hoitanut tämän nostamisen, sulle jää enää loppuun kirjoittaminen ;)

Suhtauduin ehkä hieman skeptisesti siihen, että tämä oli raapalesarja. Jotenkin ajattelin, että tästä tulisi liian hajanainen, eikä sellaista kokonaiskuvaa tapahtumista voisi saada. Mutta tämähän olikin ihan loistava formaatti! Jos olisit kirjoittanut vähän tällä tyylillä mutta niin, että nämä eivät kuitenkaan olisi olleet nimenomaan raapaleita, kokonaisuudesta olisi tullut tosi pomppiva ja vähän epämääräinen. Näin tämä toimi ihan täydellisesti! Ikinä en itse jaksaisi kirjoittaa tämäntyylistä tekstiä sanoja laskien, mutta näin lukijan puolella mulla ei todellakaan ole mitään valitettavaa :D (Paitsi se, että tämä on kesken. Byhyyy!)

Rakastin tosiaan näitä tapahtumia. Ja kirjoitustyyliä. Tämä vastasi niiiin hyvin odotuksiani, etten ehkä kestä, jos et jatka! :D Tähän mennessä lempikohtani taitaa kuitenkin olla tuolta ihan alusta tämä:

Lainaus
Ja paketin päällä oli lukenut: Tylypahkan pelastamiseen.

Se kertoi niin paljon siitä, mitä kaikki odottivat Tylypahkalta, sekä lisäksi vielä kaikista hahmoista. Fred ja George nyt ovat aivan ihania, ja vaikka en jostain syystä yleensä tykkääkään kauheasti Ginnystä hahmona, tykkään kuitenkin siitä, millainen hän on. Ja oli ihanaa, että hän oli jo ennen kouluun lähtöä varustautunut tällaisella!
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.5
Kirjoitti: Illa - 07.08.2016 17:34:00
Kiitos kaikille tätä kommentoineille :) Olette ihania!
Tämä jotenkin vain jäi. Olen itsekseni kirjoitellut, mutta en kehdannut enää näin vanhaa lähteä nostelemaan. Mutta nyt, mulla on tämä melko valmiina (pitäisi vain lukaista vikaa kirjaa ja saada raapaleet oikeaan järjestykseen), niinpä saatte tästä kaiken lopunkin.
Kiitos nominal tämän esiinkaivamisesta.

Here we go again! Sanoja 250



Padma kantoi mukanaan valtavaa kirjataakkaa. Kolmansia portaita noustessaan hän kirosi uuden pakollisen jästitiedon opiskelun ainakin kahdesti. Se oli lisännyt hänen kirjataakkaansa huomattavasti, koska professori Carrowilla oli tapana määrätä oheislukemisia.

”Hei, Padma!” huusi tuttu ääni. Padma ei hidastanut askeleitaan, mutta hymyili huohottavan sisarensa juostua hänet kiinni.

”Hei Parvati. Mitä uutta?” hän kysyi toisen huolestuneen katseen nähdessään.

”Oletko kuullut? Carrowit kiduttivat ensiluokkalaista, kun tämä oli puolustanut jästejä jästitiedon tunnilla.”

”Kuulin. Rohkelikko, eikö niin?”

Parvati nyökkäsi ja madalsi ääntään. ”Ginny ja Neville suunnittelevat jotain, he sanovat, ettei näin voi jatkua, että jonkun täytyy puolustaa ekaluokkalaisia. Ja Padma, minä olen samaa mieltä.”

Padma hyssytteli siskoaan, ei ollut hyväksi puhua tuollaista edes hiljaa.
”Mennään tänne”, Padma sanoi ja veti Parvatin perässään käytävän syvennykseen. Korpinkynnet olivat lukuvuoden alussa tarkistaneet käytäviä salakuunteluloitsujen varalta, ja syvennys oli yksi niistä, joista kukaan ei ollut saanut tulosta. Padma katsoi sisartaan ja harmitteli, että Parvati oli rohkelikko. Rohkelikot olivat ensimmäisenä tulilinjalla, rohkelikot halusivat kapinoida ja olla sankareita ja rohkelikot eivät lainkaan käsittäneet, että nyt kannatti vain pysyä hengissä ja taistella vasta kun sen aika olisi.

”Pysy erossa Ginnystä ja Nevillestä. Kenestä tahansa, joka suunnittelee jotain vaarallista.”
Parvati yritti sanoa jotain, mutta Padma kohotti kätensä torjuvasti. ”Minä lupasin äidille, että katson perääsi. Minä lupasin äidille, että teen kaikkeni ollakseni elossa vielä lukukauden lopussa. Sinäkin lupasit.”

”Mutta jotakin on tehtävä!”

”Ei nyt, ei vielä. Jos me nyt kapinoimme, he tappavat meidät yksi kerrallaan. Ja Parvati, me olemme lapsia.”

Parvati nyökkäsi pienesti. ”Älä hössötä, pidän kyllä lupaukseni äidille.”

Jostakin syystä Padma ei ollut vakuuttunut.
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 7.8
Kirjoitti: Nyyhti - 08.08.2016 17:32:36
Jeiiiij jatkoit! Oli kiva lukea korpinkynnen näkökulmaa rohkelikoista ylipäätään. Voin hyvin kuvitella, että muissa tuvissa rohkelikot nähdään juuri vähän tuollaisina tyhmänrohkeina sankareina. Lisäksi pidin ylipäätään siitä, että tässä pääsi lukemaan Parvatista ja Padmasta, jotka varmasti kuitenkin ovat keskenään tekemisissä aika paljon, mutta valitettavasti heistä ei kirjoissa juuri kerrota (no joo, miksi kerrottaisiinkaan, mutta silti). En osaa kommentoida näin lyhyttä pätkää enempää, joten jään taas odottamaan jatkoa!
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 7.8
Kirjoitti: maigaro - 19.08.2016 11:06:11
Tosi kivoja pätkiä :) On aina kiva lukea Tylypahkaan lähteneiden näkökulmasta, kun kirjassa se jäi aika vähäiseksi. Ensimmäisessä pätkässä tykkäsin erityisesti Fredin ja Georgen lahjasta Ginnylle, jotenkin niin heidän tapaistaan. Kiva kun kerrotaan myös Padman näkökulmasta. Luna on mahtava, tykkäsin siitä kirjepaperi episodista :D

Jatkoa jään odottelemaan :)
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 7.8
Kirjoitti: carrowfan - 18.09.2018 01:04:55
Ilmoittaudun uudeksi lukijaksi joka kerjää jatkoa. Kyllä tämä voi vielä jatkua, jos joku tai jotkin asiaa tarpeeksi vaativat.
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 7.8
Kirjoitti: Illa - 18.09.2018 11:23:27
nominal ja maigaro, kiitos kommenteista tälleen tosi jälkekäteen! Oon keksinyt kaikenlaisia tekosyitä antaakseni tämän vaan olla ja jäädä kesken, koska en ole ihan kauhean tyytyväinen kaikkiin loppupään osiin. Mutta ääh, kiitos että ootte lukeneet ja tykänneet ja pahoittelut, että oon ollut niin huono näiden julkaisun kanssa.

carrowfan
, itse asiassa tähän on kyllä jatkoa. Ja joo, saat sen, koska muistin tämän olemassaolon sun kommentin ansiosta.


Vähän on tullut venytettyä raapaleen rajoja, sillä sanoja on 400, mutta menköön tällä kertaa


Neville astui pimeyden voimilta suojautumisen luokkaan, jossa hänen hämmästyksekseen oli jo oppilaita. Nämä seisoivat pienissä ryhmissä luokan edessä toisistaan kiinni pitäen. Neville ei tunnistanut enimmistöä, mutta hoksasi Lunan läheltä opettajan pöytää. Tyttö piti kiinni pienestä ensiluokkalaisen näköisestä tytöstä, joka itki Lunaa vasten.

”Istukaa”, professori Carrow käski luokkaa, joka valui epävarmasti paikoilleen. Neville istui Crabben viereen ja tavoitti Ginnyn kysyvän katseen.

”Viime tunnilla”, professori aloitti venyttäen sanoja kuin nauttien, ”harjoittelimme kidutuskirouksen käyttöä. Jatkamme aiheesta ja voin ilokseni kertoa, että pääsette harjoittelemaan sitä totuutta vastaavissa olosuhteissa. Meillä on tässä muutamia sääntöjen rikkojia, joita on rangaistava ankarasti. Etsikää siis itsellenne luokan edestä pari.”

”No niin, toimintaa! Jälki-istuntoa viivyttelijöille!” professori äyskäisi, kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Muutama luihuinen nousi heti ylös ja hitaasti muukin luokka seurasi esimerkkiä.

Neville näki Ginnyn kauhistuneen katseen, kun Luna töni lempeästi pitelemänsä ensiluokkalaisen tytön Ginnyn suuntaan. Luna itse käveli Nevillen luo.

”Ollaanko pari, Neville?” Luna kysyi pehmeästi, tyynesti, kuin kyse olisi taikuuden historian ryhmätyöstä.

”En minä - en minä aio osallistua tähän”, Neville sopersi, kun ensimmäiset kidutu -huudot kaikuivat luokassa. Hän oli tunnistavinaan Crabben äänen. Hän ei halunnut ajatella.

”Arvelinkin niin. Siksi laitoin Elisen Ginnyn kanssa”, Luna sanoi. Tyttö näytti yhtä seesteiseltä kuten aina, eikä Neville ymmärtänyt. Ei muistanut tiesikö Luna hänestä, äidistä ja isästä. Vasemmalla puolella joku huusi.

”Neville, se sattuu vähemmän, jos sinä teet sen. Mutta ei sinun ole pakko, tietenkään.”

Vasta kun Neville kuuli Elisen itkuisen äänen, hän tajusi. ”Jos sinä et kiduta minua, hän tekee sen, sinun on pakko, minä en kestä sitä enää!”

Ja pakon edessä Ginnyn sauva kohosi loitsuun, jota hän ei koskaan uskonut lausuvansa. Elise kirkaisi kimeästi, mutta ei vääntelehtinyt ja pysyi jaloillaan.

”Alku tuokin, Weasley. Paremmin kuin verenpetturilta uskoisi. Mutta Longbottom, en ole nähnyt sinun osallistuvan lainkaan.”

Neville katsoi viereensä kävellyttä professoria. ”Minä en osallistu, professori.”

”Ikävää neiti Lovekivan kannalta. Kidutu.”

Lunan hento vartalo lysähti kasaan ja vääntyili lattialla asentoihin, joiden ei olisi pitänyt olla mahdollisia. Suu oli avautunut ja jossakin mielensä perukoilla Neville tajusi, että siitä huolimatta Luna oli hiljaa. Luokassa kaikuva huuto lähti Ginnystä ja Elisestä.

”Eiköhän se ollut siinä”, professori Carrow sanoi ja laski sauvansa. Luna makasi kerällä lattialla,  yhä äänettä, mutta Neville näki kyynelien valuvan tytön kasvoilla. Ginny oli polvillaan Lunan vieressä, mutta Neville ei pystynyt liikkumaan. Hän halusi vain itkeä ja pyytää anteeksi. Ja loitsia itseensä muistiloitsun tai pari.

”No, jatkakaa, vai onko jollakin vielä ongelmia osallistumisessa?”

Kidutu -huutojen jälleen kaikuessa tämä lisäsi: ”Ja Longbottom, jälki-istuntoa.”
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 7.8
Kirjoitti: carrowfan - 18.09.2018 12:44:01
nominal ja maigaro, kiitos kommenteista tälleen tosi jälkekäteen! Oon keksinyt kaikenlaisia tekosyitä antaakseni tämän vaan olla ja jäädä kesken, koska en ole ihan kauhean tyytyväinen kaikkiin loppupään osiin. Mutta ääh, kiitos että ootte lukeneet ja tykänneet ja pahoittelut, että oon ollut niin huono näiden julkaisun kanssa.

carrowfan
, itse asiassa tähän on kyllä jatkoa. Ja joo, saat sen, koska muistin tämän olemassaolon sun kommentin ansiosta.


Vähän on tullut venytettyä raapaleen rajoja, sillä sanoja on 400, mutta menköön tällä kertaa


Neville astui pimeyden voimilta suojautumisen luokkaan, jossa hänen hämmästyksekseen oli jo oppilaita. Nämä seisoivat pienissä ryhmissä luokan edessä toisistaan kiinni pitäen. Neville ei tunnistanut enimmistöä, mutta hoksasi Lunan läheltä opettajan pöytää. Tyttö piti kiinni pienestä ensiluokkalaisen näköisestä tytöstä, joka itki Lunaa vasten.

”Istukaa”, professori Carrow käski luokkaa, joka valui epävarmasti paikoilleen. Neville istui Crabben viereen ja tavoitti Ginnyn kysyvän katseen.

”Viime tunnilla”, professori aloitti venyttäen sanoja kuin nauttien, ”harjoittelimme kidutuskirouksen käyttöä. Jatkamme aiheesta ja voin ilokseni kertoa, että pääsette harjoittelemaan sitä totuutta vastaavissa olosuhteissa. Meillä on tässä muutamia sääntöjen rikkojia, joita on rangaistava ankarasti. Etsikää siis itsellenne luokan edestä pari.”

”No niin, toimintaa! Jälki-istuntoa viivyttelijöille!” professori äyskäisi, kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Muutama luihuinen nousi heti ylös ja hitaasti muukin luokka seurasi esimerkkiä.

Neville näki Ginnyn kauhistuneen katseen, kun Luna töni lempeästi pitelemänsä ensiluokkalaisen tytön Ginnyn suuntaan. Luna itse käveli Nevillen luo.

”Ollaanko pari, Neville?” Luna kysyi pehmeästi, tyynesti, kuin kyse olisi taikuuden historian ryhmätyöstä.

”En minä - en minä aio osallistua tähän”, Neville sopersi, kun ensimmäiset kidutu -huudot kaikuivat luokassa. Hän oli tunnistavinaan Crabben äänen. Hän ei halunnut ajatella.

”Arvelinkin niin. Siksi laitoin Elisen Ginnyn kanssa”, Luna sanoi. Tyttö näytti yhtä seesteiseltä kuten aina, eikä Neville ymmärtänyt. Ei muistanut tiesikö Luna hänestä, äidistä ja isästä. Vasemmalla puolella joku huusi.

”Neville, se sattuu vähemmän, jos sinä teet sen. Mutta ei sinun ole pakko, tietenkään.”

Vasta kun Neville kuuli Elisen itkuisen äänen, hän tajusi. ”Jos sinä et kiduta minua, hän tekee sen, sinun on pakko, minä en kestä sitä enää!”

Ja pakon edessä Ginnyn sauva kohosi loitsuun, jota hän ei koskaan uskonut lausuvansa. Elise kirkaisi kimeästi, mutta ei vääntelehtinyt ja pysyi jaloillaan.

”Alku tuokin, Weasley. Paremmin kuin verenpetturilta uskoisi. Mutta Longbottom, en ole nähnyt sinun osallistuvan lainkaan.”

Neville katsoi viereensä kävellyttä professoria. ”Minä en osallistu, professori.”

”Ikävää neiti Lovekivan kannalta. Kidutu.”

Lunan hento vartalo lysähti kasaan ja vääntyili lattialla asentoihin, joiden ei olisi pitänyt olla mahdollisia. Suu oli avautunut ja jossakin mielensä perukoilla Neville tajusi, että siitä huolimatta Luna oli hiljaa. Luokassa kaikuva huuto lähti Ginnystä ja Elisestä.

”Eiköhän se ollut siinä”, professori Carrow sanoi ja laski sauvansa. Luna makasi kerällä lattialla,  yhä äänettä, mutta Neville näki kyynelien valuvan tytön kasvoilla. Ginny oli polvillaan Lunan vieressä, mutta Neville ei pystynyt liikkumaan. Hän halusi vain itkeä ja pyytää anteeksi. Ja loitsia itseensä muistiloitsun tai pari.

”No, jatkakaa, vai onko jollakin vielä ongelmia osallistumisessa?”

Kidutu -huutojen jälleen kaikuessa tämä lisäsi: ”Ja Longbottom, jälki-istuntoa.”

//Vaikuttiko tähän mun nimimerkki :D. Vai se että olen joskus cossannut/harrastanut cosplayta ja hahmona on ollut Alecto Carrow nuorempana :D.

Mutta joo, jälleen hienoa settiä ja et ny lopeta kesken. Mä en haluu antaa sun tehdä sitä.
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
Kirjoitti: Nyyhti - 19.09.2018 07:54:05
Oiiii ihanaa, jatkoa tähän!! Muistan tämän tekstin hyvin, koska olen niin paljon kaivannut jotain tällaista. Järkytyin pahasti huomatessani, että siitä on pari vuotta, kun olin tätä viimeksi kommentoinut :D Mutta hei hyvän tarinan merkki, kun jäi mieleen! (Ja vanha, vanha minä...)

Tässä oli taas vaikka mitä ihanaa. Kidutussysteemi luokassa oli ihan mahtava! Minusta oli kivaa, että Ginny oli käytännöllinen, Neville urhea periaatteen takia, ja Luna osasi ennustaa kaiken ;D Yritin pohtia, kenen tavalla olisin itse käyttäytynyt, ja en tiedä! Luulen myös, että Lunaa ei haitannut joutua kidutettavaksi, koska hän oli varmasti ylpeä siitä, että Neville laittoi vastaan.

Erityispointsit tuolle tiedetysti kuolonsyöjien lapselle, joka oli korppari!
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
Kirjoitti: carrowfan - 08.07.2019 18:14:10
Tämä voisi herätä eloon.
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 7.8
Kirjoitti: carrowfan - 11.11.2019 23:07:51
Sanoja 150



Lunan silmien alla oli tummia varjoja. Samat varjot heijastuivat Ginnyn silmistä hänen katsoessaan ystäväänsä. Ginny tiesi, että Lunaa oli kidutettu ja kuulusteltu, koska Saivartelija ei vaiennut. Luna ei valittanut eikä kertonut isälleen ja Ginny olisi halunnut huutaa raivosta maailman epäoikeudenmukaisuudelle.

He istuivat kahdestaan tarvehuoneessa, ei ollut kokousta, vain kahden ihmisen tarve paeta hetkeksi todellisuutta.

”Mitä me oikein teemme?” Ginny huokaisi. ”Kaikki ovat väsyneitä ja peloissaan.”

”Kai me vain sinnittelemme. Tämä on sotaa, eikä se voi kestää ikuisesti.”

”Sotaa? Minusta tuntuu kuin koulu olisi yhtäkkiä täynnä Pimentoja. En olisi ikinä uskonut, että Tylypahkassa olisi vielä joskus jotain pahempaa kuin se nainen.”

”Niin, sotaa. He haluavat meidät, etkö ole huomannut? He haluavat, että ajattelemme kuten he, toimimme kuten he. Joten siinä mielessä sinnitteleminenkin voi olla voitto.”

He istuivat tarvehuoneen tyynyillä pitkälle yöhön jutellen ja itkien yhdessä. Mutta ainakin heillä oli yhä toisensa, jotakin varmaa, kun maailma ympärillä oli muuttunut niin kovin epävarmaksi.



sanoja 100



Marraskuun alussa AK:n jäsenet alkoi erottaa käytävällä. He olivat niitä, joiden kasvoissa oli parantuneita arpia tai jotka varoivat jotain osaa kehossaan. Heillä oli mustimmat silmänaluset ja silmissä palavat tulet.

He harjoittelivat loitsuja myöhään yöhön ja opettajana oli se joka kulloinkin osasi. He opettelivat ulkoa linnan salakäytäviä. He saivat hyväksyviä katseita professoreilta, eikä kukaan koskaan ilmiantanut heitä Carroweille, silloinkaan, kun he olivat yöllä poissa sängyissään.

Heitä oli kielletty menemästä sairaalasiipeen rangaistusvammojen kanssa, mutta professori Verso salakuljetti lääkkeitä kasvihuoneille. Heitä oli kielletty menemästä tietylle osastolle kirjastossa, mutta McGarmiva määräsi heidän tarvitsemansa kirjat oheislukemiseksi.
Niin, he pärjäsivät jotenkuten, ja heidän ajatuksensa olivat Harryssa.



sanoja 100



Marraskuun lopussa he kärsivät ensimmäisen kunnon tappion.

Katie jäi kiinni käytävästä yöllä ja joutui rangaistavaksi pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla. Kiduttajana toimi joku korpinkynsi, viimeiseltä luokalta. Neville ei tuntenut, mutta tiesi, kuolonsyöjien lapsi.

Sillä kerralla Katie ei noussut lattialta, vaan jäi hiukset levällään haukkomaan pinnallisesti henkeä.

Tärisi, ei reagoinut Carrowin potkuun.

Nousi Ginnyn auttamana istumaan, mutta tuijotti tyhjyyteen.

Ei vastannut puhutteluun.

Neville näki McGarmivan silmissä kyyneleitä, kun professori uhkasi Carroweita sauva kädessä päästämään Katien sairaalasiipeen. Amikus Carrow löi professori McGarmivaa, mutta päästi Katien.

He eivät tienneet, tuleeko Katie ennalleen ja silloin Neville ymmärsi, mitä on viha, joka saa langettamaan anteeksiantamattoman kirouksen.



sanoja 150



”En halua jatkaa tätä enää.” Kyyneleet valuivat Hannahin pyöreillä kasvoilla. ”Te olette kaikki niin rohkeita ja vähät välitätte mitä tapahtuu, mutta minua pelottaa.”

”Meitä kaikkia pelottaa, Hannah”, Ginny sanoi ja tarttui tytön käteen. ”Eikä sinun tarvitse jatkaa, jos et halua. Se on okei.”

”Minä vain… Sota voi loppua miten tahansa. Te luotatte Harryyn, varmaan kuolisittekin yhdessä. Ja minä… minä haluaisin vain ammatin ja perheen, elää turvassa. Tai ainakin päästä elossa koulusta pois”, Hannah naurahti itkuisesti. ”Siitäkään ei ole takeita enää.”

”Me tiedetään”, Neville totesi saaden pojan läsnäolon unohtaneen Hannahin hätkähtämään.

 ”En ole rohkelikko. En ole niitä ihmisiä, joista kirjoitetaan tarinoita, en ole kuin Harry ja yritä pelastaa maailmaa. Te kaikki muut olette jotain sankareita, taistelijoita, mutta minusta ei ole siihen.”

Neville ja Ginny vilkaisivat toisiaan. ”Me olemme täällä, emmekä Harryn kanssa, ei meistä kenestäkään mitään sankaria tule”, Neville sanoi. ”Harrysta tulee, mutta ainakaan kukaan ei voi väittää, ettemmekö mekin taistelisi.”

Hei, ficci jäi.
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
Kirjoitti: Illa - 16.07.2020 17:36:15
Hei vaan taas! Olen monta kertaa ollut poistamassa tätä, mutta koska tämä on saanut vuosien varrella niin monia ihania kommentteja, olen aina jättänyt sen tekemättä ja miettinyt, että vielä joskus kirjoitan loppuun. Tämä on ollut kesken vuosikaudet, mutta nyt, kiitos Sielulinnulle ja kesämuusakampanjalle, tämä listauksessani roikkunut ikuisuusprojekti on valmis! Tätä on tosiaan kirjoitettu niin, että vuosia on ollut välissä, joten kokonaisuus ei välttämättä ole niin eheä kuin toivoisin sen olevan. Lisäksi olen vähän muuttanut järjestystä, joten poistin muutaman raapaleen, jotka tulevat kyllä vielä takaisin, mutta eri kohdassa.

Eli siis tällä kertaa, kaikki loput raapaleet (useammassa viestissä julkaisun helpottamiseksi)!

150


Lunan silmien alla oli tummia varjoja. Samat varjot heijastuivat Ginnyn silmistä hänen katsoessaan ystäväänsä. Ginny tiesi, että Lunaa oli kidutettu ja kuulusteltu, koska Saivartelija ei vaiennut. Luna ei valittanut eikä kertonut isälleen ja Ginny olisi halunnut huutaa raivosta maailman epäoikeudenmukaisuudelle.

He istuivat kahdestaan tarvehuoneessa, ei ollut kokousta, vain kahden ihmisen tarve paeta hetkeksi todellisuutta.

”Mitä me oikein teemme?” Ginny huokaisi. ”Kaikki ovat väsyneitä ja peloissaan.”

”Kai me vain sinnittelemme. Tämä on sotaa, eikä se voi kestää ikuisesti.”

”Sotaa? Minusta tuntuu kuin koulu olisi yhtäkkiä täynnä Pimentoja. En olisi ikinä uskonut, että Tylypahkassa olisi vielä joskus jotain pahempaa kuin se nainen.”

”Niin, sotaa. He haluavat meidät, etkö ole huomannut? He haluavat, että ajattelemme kuten he, toimimme kuten he. Joten siinä mielessä sinnitteleminenkin voi olla voitto.”

He istuivat tarvehuoneen tyynyillä pitkälle yöhön jutellen ja itkien yhdessä. Mutta ainakin heillä oli yhä toisensa, jotakin varmaa, kun maailma ympärillä oli muuttunut niin kovin epävarmaksi.


150


He hiipivät ulos tuvistaan kaljuunoiden osoittamalla kellonlyönnillä. Vaikka Seamus ei nähnyt muita kuin Parvatin, hän tiesi, että Terry ja Ernie olivat tulossa kohti samaa portaikkoa, sillä kaljuunoihin oli vaihtunut tuvasta poistumisesta kertova koodi.  Padma oli onnistunut loihtimaan Carrowin sisaruksiin jäljitystaian kuultuaan Parvatin tulevan mukaan, joten he tiesivät kaksikon olevan kauempana. Jossain linnan alakerroksissa, tarkempaa sijaintia loitsusta ei saanut selville. Toki oli vielä Kalkaros, mutta tämä vaikutti piilottelevan yöt kansliassa ja jättävän likaisen työn Carroweille ja valituille opiskelijoille.

Neville ja Ginny oli lukittu yöksi jonnekin, luultavasti tyrmiin. Mutta heidän pitäisi lukita sinne puoli koulua, jos halusivat heidän lopettavan, Seamus ajatteli ja tervehti kädenheilautuksella portaikossa odottavia Terryä ja Ernietä. Yhdessä he hiipivät kohti Carrowien työhuonetta, Terryn pitäessä yllä väreilevää näkymättömyystaikaa, jonka teho riittäisi piilottamaan heidät vain etäisiltä tarkkailijoilta.

He menivät niin lähelle kuin uskalsivat ilman tunkeilijaloitsun aktivoitumista, kohottivat sitten kuin yhdestä komennosta taikasauvansa. Me olemme Albuksen Kaarti, piirtyi seinään nelinkertaisin, tummin mustekirjaimin.


100


Marraskuun alussa AK:n jäsenet alkoi erottaa käytävällä. He olivat niitä, joiden kasvoissa oli parantuneita arpia tai jotka varoivat jotain osaa kehossaan. Heillä oli mustimmat silmänaluset ja silmissä palavat tulet.

He harjoittelivat loitsuja myöhään yöhön ja opettajana oli se joka kulloinkin osasi. He opettelivat ulkoa linnan salakäytäviä. He saivat hyväksyviä katseita professoreilta, eikä kukaan koskaan ilmiantanut heitä Carroweille, silloinkaan, kun he olivat yöllä poissa sängyissään.

Heitä oli kielletty menemästä sairaalasiipeen rangaistusvammojen kanssa, mutta professori Verso salakuljetti lääkkeitä kasvihuoneille.

Heitä oli kielletty menemästä tietylle osastolle kirjastossa, mutta McGarmiva määräsi heidän tarvitsemansa kirjat oheislukemiseksi.

Niin, he pärjäsivät jotenkuten, ja heidän ajatuksensa olivat Harryssa.


100


Marraskuun lopussa he kärsivät ensimmäisen kunnon tappion.

Katie jäi kiinni käytävästä yöllä ja joutui rangaistavaksi pimeyden voimilta suojautumisen tunnilla. Kiduttajana toimi joku korpinkynsi, viimeiseltä luokalta. Neville ei tuntenut, mutta tiesi, kuolonsyöjien lapsi.

Sillä kerralla Katie ei noussut lattialta, vaan jäi hiukset levällään haukkomaan pinnallisesti henkeä.

Tärisi, ei reagoinut Carrowin potkuun. Nousi Ginnyn auttamana istumaan, mutta tuijotti tyhjyyteen. Ei vastannut puhutteluun.
Neville näki McGarmivan silmissä kyyneleitä, kun professori uhkasi Carroweita sauva kädessä päästämään Katien sairaalasiipeen. Amikus Carrow löi professori McGarmivaa, mutta päästi Katien.

He eivät tienneet, tulisiko Katie ennalleen ja silloin Neville ymmärsi, mitä on viha, joka saa langettamaan anteeksiantamattoman kirouksen.
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
Kirjoitti: Illa - 16.07.2020 18:03:27
100


Luna hymyili. ”Me pidämme tanssiaiset.”

”Me pidämme mitä?”

”Tanssiaiset. Korpinkynsitornissa. Tylyahon viikonloppuna, Carrowien suosikit ovat poissa silloin.”

”Kaunis ajatus, mutta mahdoton, ja tarkoitin enemmänkin kysyä, mitä teemme tilanteellemme.”

”Kaikki ovat peloissaan, joten meidän täytyy tanssia. Tunnen kotitonttuja, jotka lupasivat auttaa”, Luna sanoi ja vasta silloin Ginny tajusi toisen olevan tosissaan.

”Minä itse asiassa suunnittelin tätä jo aiemmin, johonkinhan kuulustelutunteja piti käyttää”, Luna hymyili. ”Jakaisitko nämä rohkelikoille?”

Järkyttyneenä Ginny vastaanotti kutsukorttipinon. ”Niissä on lyhytkestoinen näkymättömyystaika, tupatoverini auttoivat loitsimaan niitä. Se aktivoidaan laittamalla sormi tuohon. Kannattaa kuitenkin hiipiä ensin ilman mahdollisimman pitkälle, sillä emme olleet varmoja miten kauan loitsu eri ihmisillä kestää.”


100


Padma seisoi korpinkynsien oleskeluhuoneen ulkopuolella, eikä ymmärtänyt, miten Luna oli saanut hänet ylipuhuttua tähän.
”Padma?” kuului hänen oikealta puoleltaan. Hän napautti taikasauvaansa ja näkyviin tulivat rohkelikkojen Neville ja puuskupuhien Hannah.

”Hei, Neville, hei, Hannah. Käykää sisään.”

”Miksi sinun sukassasi on reikä?” kysyi ovi.

”Jotta saisin sen jalkaani”, Padma vastasi ja päästi kaksikon sisään. Juuri ennen kuin ovi heilahti kiinni, Padma ehti kuulla Hannahin ihastuneen huokauksen. Jopa Padman täytyi myöntää, että Luna oli tehnyt hyvää työtä. Luna oli uurastanut pitkälle yöhön saadakseen oveen loitsittua itselaukeavan vaatteiden muodonmuutosloitsun ja onnistunut siinä, vaikka se oli edistynyttä taikuutta, johon Padma itsekään ei olisi pystynyt.


200


Ginny astui ensimmäistä kertaa elämässään sisään korpinkynsitorniin (”Lintu pieni liinahäntä, läpi seinän lentelevi. Mikä se on?”). Hän oli suunnitellusti tullut viimeisten joukossa varmistaen ensin nuorempien oppilaiden turvallisen saapumisen ja oleskeluhuone (josta kaikki huonekalut muutamaa seinustalla olevaa tuolia ja ruoasta notkuvaa pöytää lukuunottamatta olivat mystisesti kadonneet) oli jo täynnä kaikkien tupien väkeä. Jos hän ei muistanut väärin, hän oli tunnistavinaan joukosta myös muutaman alemman vuosikurssin luihuisen. Niin Lunan tapaista.

Ginny hämmästyi huomatessaan, että kaikki huoneessa olijat olivat juhlavaatteissa. Vielä suurempi hämmennys seurasi, kun hän huomasi olevansa juhlavaatteissa itsekin. Hänen vanha, nuhjuinen koulukaapunsa oli muuttunut Harryn silmien väriseksi smaragdinvihreäksi juhlakaavuksi, jollaiseen hänellä ei ikinä olisi ollut varaa.

”Ihana!” ohi kiiruhtanut Lavender vaaleanpunaisessa kaavussa kommentoi. ”Luna on kuulemma tehnyt muodonmuutosloitsun kokonaan itse!”

Keskelle huonetta oli jätetty tilaa tanssia. Muutamia pareja pyörähteli ympäri, mutta katsojien huomion varasti silmät kiinni ja kädet levällään musiikin tahdissa pyörivä Luna, joka ihmeellistä kyllä onnistui pujottelemaan muiden tanssijoiden välissä törmäämättä keneenkään. Ginny hymyili itsekseen ja hymy vain leveni, kun hän näki Nevillen pyytävän hivenen punastuvaa Hannahia tanssimaan. Ilmassa lenteli pieniä valokipinöitä, eikä Ginny voinut kuin ihailla.

”Tuletko tanssimaan, Ginny?” Ginny käännähti ja näki edessään hymyilevän Colinin.
”Miksipä ei”, Ginny vastasi ja antoi musiikin irrottaa hänet edes hetkeksi Tylypahkan arjesta.
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
Kirjoitti: Illa - 16.07.2020 18:06:48
100


Joulukuun puolivälissä Luna toi viidesluokkalaisen luihuistytön mukanaan AK:n kokoukseen.

”Vain luihuisistako kasvaa pimeyden velhoja?” Luna kysyi vastaukseksi vihaiseen tuijotukseen. ”Valkolakkimenninkäisiäkin pidettiin ensin lajityypillisesti pahoina, kunnes selvisi, että pahuus olikin seurausta tiiviissä ja läpimädässä yhteiskunnassa elämisestä. Sijoitettuna punalakkimenninkäisten joukkoon ne paljastivat todellisen luontonsa ja alkoivat hoitaa hylättyjä punalakkien poikasia.”

”Totta”, Ginny sanoi ja teki luihuistytölle tilaa vierestään. ”On varmasti paljon helpompi olla kapinallinen Rohkelikossa kuin Luihuisessa. Me taistelemme tasa-arvon puolesta, joten ihmiset kaikista tuvista ovat tervetulleita.”

Muutamia vaimeita vastalauseita kuului pääasiassa rohkelikkojoukosta, mutta kokousta johtava Neville ei ollut kuulevinaankaan, vaan sanoi: ”Jatketaan, Ginny, kerrotko meille kaiken mitä muistat tiedät-kai-kenen vallassa olemisesta?”


150


”En halua jatkaa tätä enää.” Kyyneleet valuivat Hannahin pyöreillä kasvoilla. ”Te olette kaikki niin rohkeita ja vähät välitätte mitä tapahtuu, mutta minua pelottaa.”

”Meitä kaikkia pelottaa, Hannah”, Ginny sanoi ja tarttui tytön käteen. ”Eikä sinun tarvitse jatkaa, jos et halua. Se on okei.”

”Minä vain… Sota voi loppua miten tahansa. Te luotatte Harryyn, varmaan kuolisittekin yhdessä. Ja minä… minä haluaisin vain ammatin ja perheen, elää turvassa. Tai ainakin päästä elossa koulusta pois”, Hannah naurahti itkuisesti. ”Siitäkään ei ole takeita enää.”

”Me tiedetään”, Neville totesi saaden pojan läsnäolon unohtaneen Hannahin hätkähtämään.

 ”En ole rohkelikko. En ole niitä ihmisiä, joista kirjoitetaan tarinoita, en ole kuin Harry ja yritä pelastaa maailmaa. Te kaikki muut olette jotain sankareita, taistelijoita, mutta minusta ei ole siihen.”

Neville ja Ginny vilkaisivat toisiaan. ”Me olemme täällä, emmekä Harryn kanssa, ei meistä kenestäkään mitään sankaria tule”, Neville sanoi. ”Harrysta tulee, mutta ainakaan kukaan ei voi väittää, ettemmekö mekin taistelisi.”


150


Luna ei tullut takaisin joululomalta.

 Junassa olleilta oppilailta tivattuaan Nevillelle selvisi, että juna oli pysäytetty kesken matkan ja muutamia oppilaita, Luna mukaan lukien, oli komennettu ulos. Viejinä olivat olleet kuolonsyöjät, tietenkin. Ehkä viikon ajan Neville oli varma, että Luna oli viety AK:n vuoksi ja odotti makuusaliin sulkeutuneena uutisia tämän kuolemasta. Carroweille hän oli väittänyt olevansa sairas ja tarvitsevansa lepoa, mikä ei ollut kaukana totuudesta ja sai nämä pysymään poissa. Varmaan olivat vain tyytyväisiä, kun Nevilleä ei hetkeen näkynyt haastamassa riitaa heidän tunneillaan.

Seamus onnistui yrityksissään saada Neville voimaan paremmin vasta uuden Saivartelijan ilmestyessä. Kannessa oli iso kuva Harryn kasvoista ja lehden jästienvastainen pääartikkeli oli sama kuin Päivän Profeetassa jo aiemmin julkaistu. Seamus heilutti lehteä Nevillen kasvojen edessä. ”Ne halusivat Saivartelijan vaikenevan!”

Ja koska Saivartelija oli vaiennut, sen täytyi tarkoittaa, että Ksenofilius Lovekivalla oli pelissä jotain arvokkaampaa kuin lehtensä. Minkä taas oli tarkoitettava Lunan olevan elossa, yhtäkkiä Neville oli siitä vakuuttunut.


200


”Jos joku meistä kuolee, muiden täytyy vain jatkaa.”

He seisoivat tarvehuoneessa, katseet täynnä huolestuneisuutta Ginnyn puhuessa ja astellessa vihaisesti. Vammat olivat käyneet pahemmiksi ja niitä oli kiellettyä parantaa taikakeinoin. Lavender oli parantanut omansa ja yrittänyt sitten loihtia hämäykseksi kasvoilleen mustelmaa muistuttavan kuvion. Se oli mennyt läpi hetken, mutta jostain Carrowit olivat keksineet sen ja alkaneet tehdä satunnaisia tarkastuksia paljastaakseen hämäysloitsuja. Nyt Lavenderin kasvoja koristivat edellistä pahemmat vammat ja hän nieleskeli suustaan kuivunutta verta.

Viimeisetkin heistä olivat tajunneet, että tilanne oli vakava. He olivat Albuksen Kaarti ja Feeniksin kilta, eikä kukaan enää seissyt heidän ja kuolonsyöjien välissä.

”Me olemme sodassa ja meidän täytyy toimia sen mukaisesti! Ei antaa periksi!” Ginny huusi, jotta kaikki kuulivat hänen äänensä. Tämän katse pysähtyi vain hetkeksi Nevillen kohdalle, mutta se riitti saamaan kevyen punan nousemaan pojan poskille, sillä Neville oli juuri ollut viikon osallistumatta mihinkään. Lavender katsoi Ginnyä, jonka hiukset olivat takussa ja silmissä paloi tuli. Ginny eli ja hengitti Albuksen Kaartia, purki huolensa toimintaan, jotta ei istuisi odottamassa huhuja siitä, ketkä linnan ulkopuolella olivat elossa tai kuolleita. Lavender yritti parhaansa mukaan tehdä samoin, mutta ei saanut epätoivoaan karistetuksi. Niinpä hän tyytyi vain tarttumaan Parvatia kädestä ja kuuntelemaan, kun Ginny huusi ulos vihaansa heidän kaikkien puolesta.

Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
Kirjoitti: Illa - 16.07.2020 18:09:09
250


Seitsemäsluokkalaisten poikien makuusalissa oli autiota. Lukuvuoden alussa Neville oli ajatellut tottuvansa siihen, mutta jostain syystä tunne ei suostunut väistymään. Makuusalin kolme tyhjää sänkyä muistuttivat joka kerta siitä, mitä puuttuu. He olivat Seamusin kanssa jättäneet sängyt tyhjiksi, pitäneet sanattomasta sopimuksesta tavaransa niiltä poissa aivan kuin kuka tahansa puuttuvasta kolmikosta voisi hetkenä minä hyvänsä tarvita sänkyään. Kaikki merkit sänkyjen käyttäjistä oli poistettu sänkyjen reunoihin kaiverrettuja nimiä myöten ja ainut jäljelle jäänyt merkki olivat Deanin sänkyä liikkumattomina ympäröivät jalkapallojulisteet.

”Miksihän he ovat antaneet noiden jäädä?” Neville kysyi Seamusilta eräänä iltana. Hänen ajatuksensa ovat olleet niin täysiä aiemmin, ettei hän makuusalissa ollessaan ole enää tajunnut ihmetellä. Mutta nyt kun asia on tullut hänen mieleensä, se tuntui tosiaan oudolta. Jonesin sisaruksilta takavarikoitiin valokuva-albumi koulun alkaessa, koska sen kuvat oli otettu jästikameralla ja muutenkaan mitkään jästiesineet eivät enää kuuluneet sallittuihin tavaroihin muuten kuin poikkeusluvalla.

Seamus viikkasi kotitonttujen pesemiä vaatteita takaisin matka-arkkuunsa ja oli hiljaa niin kauan, että Neville ehti jo luulla, ettei tämä aio vastata.
”Minä pyysin lukuvuoden alussa McGarmivaa kiinnittämään ne siihen ikitarttumistaialla”, Seamus sanoi vaimeasti. ”Sanoin Carroweille, että Dean on kiinnittänyt ne ja se näyttää ärsyttävän niitä. Ne ovat yrittäneet irrottaa niitä ja maalata niitä peittoon, katso.”
Seamuksen osoitti Nevillelle pienen kohdan alimmaisen julisteen nurkasta. Siihen oli jähmettynyt pisara maalia, suunnilleen hänen peukalonpäänsä kokoinen.

”Ajattelin… ajattelin, että ne muistuttaisivat Deanista.”

”Oletko kuullut hänestä?” Neville kysyi ja jo kesken kysymyksen Seamus pudisti päätään. Uutiset jästisyntyisten kohtaloista tuntuivat leijailevan hiljaisuudessa heidän ympärillään ja sinä yönä Neville esitti ensimmäistä kertaa, ettei huomannut Seamusin siirtyneen nukkumaan Deanin sänkyyn.


100


”Carrowit ovat perustaneet jonkinlaisen uuden kerhon”, korpinkynsien Sarah kertoi ensimmäisenä tullessaan tarvehuoneeseen, jossa oli tänä iltana tarkoitus harjoitella kilpiloitsuja. ”Kuulemma kaikkien pitää liittyä jossain vaiheessa, mutta ensin sisään otetaan vain parhaat. ”Saatiin sellainen käsitys, että siellä on tarkoitus opetella kuolonsyöjien ideologiaa ja kannustaa opiskelijoita pitämään toisiaan järjestelmällisesti silmällä. Vähän kuin Hitler-jugend, kai.

Ginny vilkaisi Nevilleä, joka kohautti olkiaan. Ei hänkään ollut ihan varma, mitä Sarah tarkoitti.

”Ettekö te tyypit koskaan lue mitään?” Sarah sanoi ja kuulosti hetken niin hermionemaiselta, että Ginnyn vatsaa väänsi ikävästä.

”Travis on liittynyt siihen”, Michael ilmoitti yrittäen samalla ponnettomasti murtaa Sarahin kilpiloitsua siinä onnistumatta. ”Rohkelikkojen Travis.”


200


Seuraavana päivänä Neville juoksi Travisin kiinni käytävällä. Viidesluokkalaisen pojan kasvoilla oli kova ilme ja siitä näki hänen tietävän, miksi Neville oli tullut.

”En olisi uskonut sinusta”, Neville sanoi. Hän kuulosti vihaisemmalta kuin olisi halunnut, mutta oli vaikeaa pysyä tyynenä, sillä Neville oli luullut voivansa luottaa rohkelikkoihin, siihen, että he edes ajatuksissaan olisivat samaa mieltä hänen kanssaan. Se, että joku rohkelikoista oli vapaaehtoisesti mukana jossain Carrowien järjestämässä, tuntui lähes henkilökohtaiselta petokselta ja sattui pahemmin kuin edelliseltä jästitiedon tunnilta saadut haavat.

”Hyvähän sinun on puhua”, Travis tokaisi ja vilkaisi ympärilleen varmistaakseen, ettei kuuloetäisyydellä ollut ketään ennen kuin jatkoi puhettaan, hiljaa ja vihaisesti, saaden sanat kuulostamaan melkein sihinältä. ”Sinulla ei ole ketään. Minulla on kaksi siskoa, he ovat kahdeksanvuotiaita ja luuletko, että he saisivat olla rauhassa, jos minä olisin samanlainen kuin te. Jos teidän puoli häviää, te kuolette kaikki ja olette lisäksi allekirjoittaneet samalla perheillennekin kuolemantuomiot tai pakkovärväyksen! Minä teen mitä vain pitääkseni perheeni turvassa. Ja nyt, häivy, ettei minun tarvitse kertoa Carroweille sinun uhkailevan minua.”

Neville väisti vastahakoisesti, sillä näki, että poika oli tosissaan. Travisin kadotessa kulman taakse Neville valui lattialle istumaan ja painoi pään käsiensä varaan. Voisipa hän vielä palata maailmaan, jossa ihmisten luokitteleminen hyviin ja pahoihin oli ollut kovin helppoa.
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
Kirjoitti: Illa - 16.07.2020 18:11:41
200


Padma oli lakannut kuuntelemasta Pottervahtia ja juoruja käytävällä. Ne sanoivat aina vain Potter, Potter, Potter ja luottelivat kuolleita, ja hän oli kyllästynyt siihen. Niin kauan kuin koulussa sai vääristä sanoista kivuliaan rangaistuksen, Potter ei jaksanut paljoa kiinnostaa. Ikävä kyllä koko muu koulu tuntui olevan eri mieltä.

”Harry Potter on samanikäinen kuin me! Samanikäinen, tajuatteko?” Padma suhautti vihaisesti siskolleen ja Lavenderille, jotka olivat jälleen kerran törmänneet hänen luokseen kirjastoon. Silmät vihasta hehkuen kaksikko oli toistellut nimiä, kuolleita ja kiinniotettuja, ja asettaneet toiveensa Harryyn, joka varmasti pelastaisi maailman. ”Muistatteko joulutanssiaiset? Harry on ihan samanlainen kuin kaikki muutkin. Ihan yhtä hukassa ja peloissaan, joten lakatkaa jankuttamasta siitä minulle.”

Parvati ja Lavender katsoivat toisiinsa loukkaantuneina. Tietysti Padma oli eri mieltä kuolonsyöjien kanssa, jokainen järkevä ihminen oli, mutta he olivat koulussa. He olivat kuin jotain pahuksen panttivankeja ja kun tilanne kävisi vakavaksi, panttivangeista teloitettaisiin ensin ne, jotka olivat hankalia. Jostain syystä Padma ei saanut siskoaan tajuamaan sitä. Oli järkevää tehdä vastarintaa, hiljaista vastarintaa, ei syöksyä suin päin sotkemaan linnan seiniä iskulauseilla. Oli järkevää odottaa, mitä Feeniksin kilta tekisi, ei mitä tekisi pakosalla oleva teinipoika.

”Pysykää hengissä”, Padma toivotti kaksikon loittoneville selille. Hän ei halunnut uskoa, että koulusta oli tosiaan tullut paikka, jossa sellaisia toivotuksia tarvittiin.


150


Minerva McGarmiva seisoi rehtorin kansliassa. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin hän tunsi itsensä oppilaaksi, joka oli lähetetty puhuteltavaksi rikkeestä.

”Carrowit, professorit… ovat valittaneet, että et lähetä oppilaita rangaistavaksi”, Severus totesi hitaasti. Mies ei katsonut häneen, vaan pyöritteli taikasauvaansa laiskasti sormiensa ympärillä kuin osoittaen, kenelle tämän huoneen valta kuului.

”Minun ei tarvitse. Olen myös maininnut asiasta Carroweille. Minulla on auktoriteettia oppilaisiini ilman niitä alhaisia keinoja, joita se kaksikko käyttää”, Minerva sanoi, eikä aivan onnistunut pitämään kiukkua ja halveksuntaa poissa äänestään. Siinä istui mies, jota hän oli opettanut, jota oli oppinut pitämään ystävänään. Joka oli heittänyt menemään kaiken sen, jonka puolesta hän oli uskonut heidän yhdessä taistelevan. Istui ja neuvoi lähettämään lapsia kidutettavaksi. ”Oppilaani eivät ole ainoita, jotka eivät siedä Carroweita.”

”Voi ovat kyllä, Minerva. Tylypahka tarvitsee sinua. Mutta minä en, joten katso, ettei Carroweille synny uutta mahdollisuutta valittaa.” Severus katsoi häneen hetken. Silmät olivat kovat, kylmät, eikä Minerva epäillyt, etteikö uhkaus olisi aito.


100


”Kuinka paljon sinussa ja veljessäsi on jästiverta?” Nevillen ääni kaikui jästitiedon luokassa. Hymy Alecto Carrowin kasvoilla värähti, mutta ei kadonnut. Nevillen huulilta pääsi henkäys, kun noiduttu veitsi viilsi hänen kasvojaan rangaistukseksi. Joku takarivissä tukahdutti nyyhkäyksen käsiinsä, mutta Neville ei kääntynyt katsomaan, mutta toivoi, ettei se ollut Hannah, jolla muutenkin oli vaikeaa. Neville ei muistanut, oliko Hannah edes samoilla jästitiedon tunneilla ja keskittyi ajattelemaan sitä kivun sijaan.

”Hiljaisuus on myöntymisen merkki? Ehkä taikanne onkin varastettua?” Neville ehdotti uhmakkaasti. Veitsi vältti silmän vain millien päästä.

”Seuraavalla kerralla menee silmä”, Alecto Carrow sanoi hiljaa. Neville puri hampaat yhteen. Hänen vanhempansa olivat kestäneet pahempaa.


100


Ginny ei palannut pääsiäislomalta.

Tällä kertaa he kaikki purivat hampaansa yhteen ja odottivat tietoa. Käytävillä kuiskailtiin, että oli vihdoin tapahtunut, mitä he olivat pelänneet ja Ginny otettu panttivangiksi. Aseeksi Harrya vastaan.

Päiviä Ginnyn katoamisen jälkeen Luihuisten pöytään saapui kirje, jonka Miles tiputti huomaamatta Nevillelle. Kirjeessä luki vain Elossa. Turvassa. Kulmiin oli piirretty kömpelöt kuvat siepistä ja luudasta. Neville antoi kirjeen kiertää rohkelikkopöydässä. Itse hän nousi, otti pergamenttia, raapusti siihen ”kirjoita luihuisille” ja Milesin sekä erään ensimmäisellä luokalla olevan tytön nimet. Hän ei ollut kuullut isoäidistään aikoihin ja näytti siltä, että heillä oli vihdoin mahdollisuus saada postia linnaan ja sieltä pois.





A/N: Severuksen sanoista osa ("Voi ovat kyllä, Minerva. Tylypahka tarvitsee sinua.") on lainattu viidennestä kirjasta, jossa ne McGarmivalle sanoo Dumbledore
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Uutta 18.9.
Kirjoitti: Illa - 16.07.2020 18:14:45
200


Michael asteli linnan käytävällä yrittäen samaan aikaan olla hiljainen ja nopea. Neville ja Seamus olivat pöllötornissa aiheuttamassa häiriötä, Patilin siskokset keittiön tienoilla ja Anthony ja Terry loitsimassa maalauksia pitämään meteliä. Michael itse suuntasi kohti tyrmiä yksin, sillä niin pystyi liikkumaan huomaamattomammin ja tyrmissä kiinnijäämisen riski oli suuri.

Miles oli luvannut jättää tyrmiin vievän oven auki mennessään tupaansa ja Michaelin onneksi kukaan ei ollut sulkenut sitä. Perimmäisessä tyrmässä istui seinää vasten pieni luihuistyttö. Tämä oli kiinnitetty tyrmän kiviin kahleilla, jotka käsivarsia paksummilla kahleilla. Carrowit eivät yleensä rangaisseet luihuisia, mutta kun tyttö oli noussut seisomaan jästitiedon tunnilla ja yksitoistavuotiaan itsevarmuudella ilmoittanut kovaan ääneen kuinka moni luihuisista valehteli olevansa puhdasverinen, tätä oli rangaistu ankarimman mukaan. Ehkä vieläkin ankarammin, sillä Carrowit pitivät luihuisten lojaaliutta itsestään selvänä. Michaelin pikkuveli oli tärissyt kertoessaan tapauksesta.

Tyttö oli itkenyt, mutta Michaelin tullessa tämä istui hiljaa. Vain silmät seurasivat Michaelia aivan kuin tyttö ei olisi välittänyt, oliko hän ystävä vai vihollinen. Tämä reagoi vasta, kun Michael loitsi kahleet auki. ”Varo!” tyttö ehti huutaa ennen kuin tainnutustaika iski tämän takaisin lattiaan. Michael kääntyi katsomaan ja näki Amikus Carrowin virnuilevan oviaukossa.

”Sitä taidetaan olla hieman pulassa?” Carrow ilkkui. Michael käänsi selkänsä ja katsoi sen sijaan tajutonta tyttöä. Hän oli ainakin yrittänyt.



200


”Hyvää työtä, Minerva!” Amikus kommentoi illallisella ja taputti häntä olalle. Minerva vastusti halua loihtia puhdistusloitsun ja mietti, mistä ihmeestä miehellä oli aihetta kommenttiinsa. ”Ajateltiin jo, että olisit mennyttä, mutta et ollutkaan niin hölmö!”

Asia paljastui Minervalle vasta muutamaa päivää myöhemmin, kun Padma Patil jäi luokkaan muodonmuutostunnin jälkeen. Tyttö halusi kysyä mahdollisuudesta nähdä vanhoja S.U.P.E.R - kokeiden tehtäviä. Kun tämä oli saanut niitä pinon, hän kysyi: ”Onko tätä luokkaa mahdollista kuunnella?”

Minerva pudisti päätään. Carrowit saattoivat mellastaa hänen koulussaan, mutta taikuudessa se kaksikko hävisi hänelle. Jos yritti kuunnella muodonmuutosluokkaa, kuuli vain Minervan äänen selittämässä samaa perusmuodonmuutosta uudelleen ja uudelleen. Jostain syystä Carrowit eivät tuntuneet tajunneen sitä vielä.

”Luulen, että sinun tarvitsee tietää tämä. Muutamat oppilaat ovat ilmoittautuneet tunneiltasi Carrowien jälki-istuntoon esittäen, että sinä olet määrännyt heidät. Sinun ei kannata puuttua siihen, sillä kaikkia rangaistaan muuten ja sinut todennäköisesti tapetaan.” Padma ilmoitti asian neutraalisti ja kääntyi lähteäkseen. Tyttö oli jo ovella, kun Minerva sai äänensä kuuluviin. ”Padma, sano heille, että sen täytyy loppua.”

Padma katsoi taakseen ja näytti yhtäkkiä paljon vanhemmalta. Siltä aikuiselta, joka tytöstä joskus tulisi. Tai oli jo tullut, Minerva ajatteli, kun nuori nainen pudisti päätään. ”En usko, että sanon. Olin itse ensimmäisenä vuorossa. Olet lempiopettajani.”

Sinä iltana Minerva itki.


150


Puhuttiin, että Michael Corner oli kidutettu lähes hulluuden partaalle tämän jäätyä kiinni. Rangaistukset olivat kovempia ja alkoi tuntua vain ajan kysymykseltä, milloin joku kuolisi. Neville ei enää muistanut miltä tuntui olla ilman vammojen aiheuttamaa kipua. Luna oli poissa, Ginny oli poissa ja yksin AK:n pitäminen kasassa ei ollut niin helppoa, varsinkin kun hän oli jatkuvasti Carrowien valvonnassa.

Heidän oli pakko pitää matalampaa profiilia. Neville kuitenkin halusi pitää taistelutahtoa yllä, eikä suostunut vaikenemaan. Harry oli näyttänyt Pimentoa vastaan noustessaan, että yksikin vastarinnan ääni saattaisi riittää. Muita hän pyysi olemaan huomaamattomampia, jotta he kaikki eivät olisi samassa tähtäimessä.

Tieto siitä, että Carrowit olivat saaneet heidän taistelustaan tarpeekseen, tuli mummin kirjeessä. Kuolonsyöjät olivat käyneet vanhuksen kimppuun luullen tehtävää helpoksi. Isoäiti oli kuitenkin pakomatkalla ja kuolonsyöjät Pyhässä Mungossa. Neville hymyili pitkästä aikaa lukiessaan mumminsa kuvausta taistelusta. Kirje kertoi kuitenkin sen, että Nevillestä haluttiin eroon keinoja kaihtamatta. Panoksena eivät enää olleet vammat vaan hänen henkensä.



150


He olivat muuttaneet yksi kerrallaan tarvehuoneeseen. Huone teki lisää riippumattoja ja kylpyhuoneita ja piti Carrowit liittolaisineen ulkopuolella. He kuluttivat aikaa pelaamalla erilaisia pelejä ja odottivat vammojensa paranemista. Padma opetti kaikki pelaamaan aiemmilta jästitiedon tunneilta oppimiaan korttipelejä keksipanoksilla ja Seamus voitti jokaisen pelin. Anthony opetti hyökkäykseen sopivia loitsuja. Parvati ja Lavender loihtivat seinät täyteen pimeässä hohtavia perhosia. Neville keksi yhä uusia tapoja hyödyntää huonetta ja kun Carrowit saivat kolmatta kertaa tavaravyöryn päälleen yrittäessään päästä sisään, he antoivat huoneen olla, luullen, että sisälläolijat nääntyisivät lopulta nälkään.

Mutta heillä oli tie ulos. Iltaisin joku meni käytävää pitkin Sianpäähän hakemaan ruoan, postin ja uusimmat kuulumiset. Sen jälkeen he istuivat vielä tunteja hereillä, jutellen. Lohduttaen niitä, joiden tuttuja oli julistettu kuolleiksi tai kadonneiksi tai vain pohtien, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Joskus he väittelivät, jopa riitelivät, mutta kaikki tiesivät, ettei oikea vihollinen ollut tarvehuoneessa.

Yhdestä asiasta kaikki olivat kuitenkin samaa mieltä.

Tapahtui mitä tahansa, he taistelisivat edelleen.
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Valmis!
Kirjoitti: Nyyhti - 22.07.2020 13:54:24
Aaaaaaa!!! Tämä ficci on säännöllisesti käynyt mielessäni, ja ilahduin aivan mahdottomasti huomatessani tämän valmistuneen. Ihanan paljon oli myös luettavaa! Ymmärrän hyvin tuskasi siitä, ettei kokonaisuus ole niin eheä kuin lyhyemmällä aikajänteellä kirjoittaessa voisi olla, mutta onneksi et silti poistanut tätä! Plus enpä ainakaan itse ole huomannut mitään lukiessani ;D

Tämä oli aivan kertakaikkisen upea, ja olen tosi kiitollinen että olet kirjoittanut tästä aiheesta! Olen varmaan jossain aiemmassa kommentissani jo sanonut, että olen pitkään miettinyt kirjoittavani nimenonaan tylypahkalaisten näkökulmasta seiskakirjan vaiheita - mutta tämä ficcisi on niin loistava, etten ehkä koskaan uskalla xD Tai koe tarvetta, kummin vain! ;D Joka tapauksessa suurkiitokset tämän kirjoittamisesta ja loppuunsaattamisesta!
Otsikko: Vs: Kai mekin taistelimme | K-11 | Valmis!
Kirjoitti: carrowfan - 28.07.2020 13:35:24
Olen odottanut tämän jatkoa kuin kuuta nousevaa!!! Ja nyt se on ohi! Ei jumaliste, sain juuri lisää luettavaa.