Kirjoittaja Aihe: Doctor Who: Lasillinen [K11, Jack/Tohtori, oneshot]  (Luettu 1471 kertaa)

Nukkemestari

  • Lonkeropulla
  • ***
  • Viestejä: 1 526
  • The Uneartly Child
Ficin nimi: Lasillinen
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Doctor Who
Tyylilaji:  Oneshot, draama
Ikäraja: K11
Paritus: Jack/10. Tohtori, Tohtori/Rose
A/N: DWF:n Katrin jolulahjafic

Lasillinen

Jack Harkness silmäili yökerhon tarjontaa viskilasinsa läpi. Paikalla oli niin viehättäviä naisia kuin komeita miehiä. Jack tiesi charminsa. Kaikki sukupuoleen ja seksuaalisuuteen riippumatta yleensä lakosivat hänen edessään humalatilan auttamina.

Humala. Mikä viekoitteleva olotila. Teki ruumiillisen ilon löytämisen helpoksi Jackille. Se irrotti vähäiset pohdinnat omasta seksuaalisuudesta ja mietinnöistä oliko Jackin mukaan lähteminen hyvä idea. Jackin mielestä hänen mukaansa lähteminen oli aina hyvä idea, sillä omasta mielestään hän oli hyvä rakastaja. Hän itse ainakin lähtisi itsensä mukaan, jos voisi iskeä itseään.

Humala teki myös kaikesta liian helppoa. Sen kun valitsi ihmisen, hymyili leveästi ja sanoi muutaman nokkelan repliikin. Jack tunnusti nauttivansa peleistä ennen palkintoa.

Jack huokaisi. Juuri nyt häntä kiinnosti löytää jotain erilaista, jotain vaikeampaa piristämään iltaansa.

Vastaus oli tuli yllättävän nopeasti. Kevyt ilmavirta osui häneen ja joku istu hänen oikealle puolelleen.  Jack hörppäsi loput viskistään kerta nielaisulla mahaansa, levitti sitten leveän hymyn kasvoilleen ja kääntyi.

”Tohtori.”
”Kapteeni.”

”Olen yllättynyt nähdessäni sinut täällä”, Jack sanoi. Tohtori nojasi baaritiskiin ilmeettömänä. Jokin oli selvästi taas huonosti. Tai sitten Tohtori oli taas miettimään menneitä aikoja. Jack pystyi vain aavistamaan miehen kaipuun Rosea kohtaan. Hän itsekin kaipasi Rosen ääntä ja hymyä hiukan, mutta ei läheskään samalla tavalla kuin Tohtori.

”Ota tämä haasteena”, Jack mutisi itselleen. Samalla hän tunsi lievää syyllisyyttä. Toinen mietti suru kasvoillaan menneisyyttä ja hän pohti vain kuinka päästä pukille. Mutta olihan se totta että lajinsa viimeinen ajan herra oli helkkarin kuuma.

”Mitä sinä teet täällä, Tohtori?” Jack sanoi katsellen tiiviisti hivenen kettumaisen miehen kasvoja. Hänellä ei ollut aiemmin ollut tilaisuutta katsella niiden jokaista piirrettä.
”Olen vain kierroksella… tarkistamassa että ystävilläni on kaikki hyvin.”
”No, minulla on kaikki hyvin, kuten aina.”
”No, sitten voinen lähteä.”
”Ei, jää. Näytät kaipaavan hiukan rentoutusta”, Jack sanoi. ”Ja sinulla jos kenellä luulisi olevan aikaa.”
”No, ehkäpä… kyllä, kapteeni, ehkä minun pitäisi lopettaa juokseminen hetkeksi”, Tohtori sanoi väsyneellä äänellä.
”Ainakin yhdeksi... yöksi”, Jack sanoi ja loi vihjaavan katseen Tohtoriin. Tohtori ei tuntunut kiinnittävän mitään huomiota häneen vaan tuijotti synkkänä kaikkialle eikä minnekään.

”Otan toisen viskin”, Jack sanoi baarimikolle. ”Tai oikeastaan kaksi. Toinen minulle, toinen hänelle.” Jack nyökkäsi Tohtorin suuntaan.

”Ei sinun tarvitse”, Tohtori sanoi.
”Näytät tarvitsevan rentoutusta”, Jack sanoi. ”Hei hei, Tohtori, mitä normaalille hymyilevälle olemuksellesi tapahtui?”

Se oli ensimmäinen kerta kun Tohtorin silmät harhautuivat häneen. Tuntui että hän vasta tajusi olevansa baaritiskin ääressä hän vieressään.

”Minä pidän enemmän kun hymyilet, Tohtori”, Jack sanoi täydestä sydämestään. ”Hymyile. Minulle, tämän kerran. Sopiiko?”

Jackin vieressä istuva ajan herra hymyili pienesti.
”Hyvä.”

Jack ojensi kätensä ja silitti Tohtorin poskea oikeastaan tajuamatta tekemistään. Tohtori näytti hetken yllättyneeltä, kohautti sitten olkiaan ja vaipui taas ajatuksiinsa.

Jack virnisti ilkikurisen ajatuksen pälkähtäessä päähänsä, kurotti ja suuteli Tohtoria. Hän istui patsaan kaltaisena vastaamatta suudelmaan.

”Sulje silmäsi, niin voin olla kuka tahansa”, Jack sanoi ja suuteli Tohtoria hellästi uudestaan. Jackin iloksi Tohtori vastasi tällä kertaa suudelmaan, joskin varovasti.

”Tule. Voimme vaikka puhua jossain, jos se auttaisi”, Jack sanoi mielessään muutakin kuin puhuminen. ”Missä TARDIS on?”

Tohtori lähti opastamaan Jackia kummallinen ilme kasvoillaan. Aivan kun hän olisi vasta huomannut olevansa yhä elossa. TARDIS oli vähän matkan päässä yökerhosta, eräällä sivukujalla. Tohtori avasi lukitun oven ja viittasi Jackin sisään silmät hymyssä.

”Arvostan sitä, että olet huolissasi, mutta ei minulla mikään ole”, Tohtori sanoi astuessaan sisään. ”Voin ihan hyvin.”
”Siinä tapauksessa sinä et varmaan välitä jos teen näin”, Jack sanoi, kietoi kätensä Tohtorin ympärille ja suuteli tätä. Jack viipyi pitkään Tohtorin huulilla.

”Jack, olen hyvin, hyvin pahoillani…”
”Ei se mitään. Minä ymmärrän”, Jack sanoi hymyillen ja asteli TARDISin ovelle kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tällä kertaa häviö tässä pelissä ei harmittanut häntä. ”Joten… seuraavaan kertaan, Tohtori.”

Tohtori nyökkäsi.

 ”Seuraavan kertaan.”
Lopeta totuuden etsiminen ja asetu aloillesi hyvään fantasiaan