Nimi: Tomin näköinen lumihiutale
Kirjoittaja: Neruri
Genre: Romance (?)
Paritukset: Tyyppi/Tom
Ikäraja: S
A/N: Eli minulla ja Killendaalilla on ongelma. Meidän täytyi kirjoittaa kaksi tarinaa lehteen ja muiden oppilaiden antamista kommenteista ei oikein ota selvää, kun ne ovat tasoa "erikoinen, ok". Ei siitä oikein saa selville, että mitä täytyisi parantaa. Otsikot ovat muuteltavissa, jos keksitte parempia.
Btw, kummatkin tarinat ovat piiloslashia. 8D Mutta olkaas hyvät:
Tomin näköinen lumihiutale
Oli pimeä, luminen ilta. Kävelin ulkona yksin, lumihiutaleet verkkaisesti tipahdellen. Ketään ei ollut lähettyvillä ja oli aivan hiljaista. Pyyhin hiutaleen pois silmiltäni tajuten, että sen muodon pystyi vielä näkemään. Otin toisenkin kiinni ja huomasin, että kummankin hiutaleen muodot olivat täysin erilaiset.
”Aivan kuten ihmisetkin”, naurahdin hiljaa, koska pelkäsin rikkovani hetken, ”jokainen on erilainen.”
”Miltähän lumihiutaleista tuntuu tipahdella lempeästi maahan?” ajattelin.
Tajusin itsekin, miten typerältä se kuulosti. Lumihiutaleethan eivät ole eläviä. Vai ovatkohan? Jos ne ovat, mahtaa olla kamalaa olla ihmisten tallottavana. Mietin, miten lumihiutaleet mutisisivat kaikkea mahdollista aina kun joku kävelisi niiden päältä.
Poimin lisää hiutaleita ja tutkailin niiden muotoja.
”Tämä näyttää aivan veljeltäni”, hihitin, ”ja tämä on vähintäänkin yhtä suuri, kuin isäni.”
Hetken tutkailtuani muistin, miksi lähdinkään kävelemään. Olin menossa poikaystäväni luokse.
”Onkohan yksikään hiutale Tomin näköinen?”
Päädyin taas tutkimaan hiutaleita, vaikka rakkaani odottikin minua. Tiesin kyllä, että Tom jaksaisi odottaa minua kymmenen minuuttia pidempäänkin. Hän tunsi minut.
Vähän ajan päästä minulla oli täydellinen lumihiutale. Yhtä täydellinen, kuin Tom. Jäin taas ajattelemaan hänen ihania ruskeita silmiään ja lumoavaa hymyään, joka valaisi kaikista pimeimmänkin päivän.
Kiihdytin vauhtia, sillä yhtäkkiä tajusin, miten pitkään olinkaan seisonut pimeässä lumen armoilla. Vedin raikasta ilmaa sisääni ja minua alkoi yskittää, sillä ilma oli kylmää. Päädyin taas hihittämään itsekseni. Minulla oli hyvä olla.
A/N2: Tämä on siis Nerun kirjoittama.
Nimi: Lumisade
Kirjoittaja: Killendaali
Genre: Romance (?)
Paritukset: Jesse/Henkilö
Ikäraja: K-7
Lumisade
Jesse käveli pitkin lumista jalkakäytävää kädet syvälle taskuihin työnnettynä. Hänen Mp3-soittimensa soitti Children Of Bodomin Towards Dead Endiä ja ohikulkijat loivat häneen pitkiä katseita. Ei sillä että se olisi Jesseä ihmetyttänyt, olihan hän melkoinen näky kävellessään yksin lumisateessa, nahkatakin helma maata viistäen, Mp3-soitin täysillä soiden ja kädet taskuissa.
Jesseä ärsytti se, että ihmiset eivät hyväksyneet erilaisuutta.
’Lumihiutaleetkin ovat erilaisia, mutta ei niitä kukaan katso pahasti’, Jesse ajatteli ja tyrskähti.
’Ei tietenkään lumihiutaleita katsota pahasti, niiden on tarkoituskin olla erilaisia, toisin kuin ihmisten’, hän ajatteli ja potkaisi pientä kiveä. Kivi sinkoutui pari metriä eteenpäin ja osui jonkun jalkaan. Henkilö kääntyi katsomaan Jesseä, joka tunsi punastuvansa. Tietenkin hänen piti potkaista kivellä sitä ainoaa henkilöä joka sai hänet punastumaan. Jesse mutisi anteeksipyyntönsä ja lähti kävelemään nopeasti pois.
”Odota!” Jesse kuuli henkilön huutavan ja kääntyi. Henkilö asteli Jesseä kohti hymyillen.
”Lähetkö kahville mun kans?” hän kysyi ja Jesse nyökkäsi hymyillen.
’Ehkä joku vielä arvostaa erilaisuutta muuallakin kuin lumihiutaleissa’, Jesse ajatteli ja kuunteli haltioituneena kuinka henkilö kertoi hänelle miten ihania lumihiutaleet olivat.
A/N2: Tämä oli Killen.
Vielä näin yhteisesti: KOMMENTTIA! 8) ^^. Risut ja ruusut.
