Kirjoittaja Aihe: Ainoa mahdollisuus|K-11, puolitoistaraapale, draama  (Luettu 1176 kertaa)

DiZina

  • ***
  • Viestejä: 24
  • - Reality ruin my life
Nimi: Ainoa mahdollisuus
Ikäraja: Varmuuden vuoksi on nyt tuo K-11, kenties hieman alemmallakin olisi mennyt...
Paritus: Paritukseton
Tyylilaji: Draama
Varoitukset: Tulkinnanvarainen loppu
A/N: Elikkäs tämä syntyi alunperin äidikielen tehtävää varten, josta kehittelin sitä hieman eteenpäin(: Alku hieman tönkköä juuri tämän yllämainitun tehtävän takia ;D


Ainoa mahdollisuus

Niko harrasti jääkiekkoa, oli harrastanut 5-vuotiaasta. Se oli hänen lajinsa. Nyt, useiden hikisten treenien ja hampaidenkiristelyjen jälkeen hän oli valmis tähän. Tämä oli hänen päivänsä, hänen ainoa tilaisuutensa. Kykyjenetsijä tuijotti aitiostaan ja pisteet vilkuttivat ilkeästi punaista hänen selkänsä takana.

Niko ja liian suuri, verenhimoinen maalivahti mulkoilivat toisiaan. Pojan mielessä polttelivat muistot isästä: kuinka ylpeä hän oli ollut kuullessaan poikansa uudesta harrastuksesta, kuinka hän oli vielä kuolinvuoteellaankin kiittänyt Nikoa ylpeyden aiheesta. >>Tämä on sinulle<<, hän mietti ja lähti kuljettamaan kiekkoa kohti maalia.

Silloin väliin syöksyi ainakin kaksi kertaa Nikon kokeinen vastustaja silmät ritilän takaa voitontahtoa kiillellen. Hän lähti hurjaan syöksyyn kohti kiekkoa, ja Nikon mielessä kehkeytyi jo harhautussuunitelma. Vastapelaajan ollessa enää kolmenkymmenen senttimetrin päässä, menetti hän jostain syystä tasapainonsa ja kaatui jäälle, pojan jalan lennähtäessä ylöspäin.

Pelaajan hopeanhohtoinen luistinterä sivalsi ilmaa viiltäen Nikoa kohti. Sen lapa pamahti pojan leukaan heittäen hänen päänsä rajusti taakse.
Niko kaatui, putosi pimeyteen. Hänen viimeinen ajatuksensa haihtui tyhjyyteen, pimeyteen joka syövytti aistit, mustasi jokaisen aivosolun, sumentaen lopulta viimeisenkin valonpilkahduksen. >>Olen pahoillani, isä.<<

xxx

Kommentitkin kelpais, mutta en pure jos et sitä jaksa kirjoittaa (;
 
« Viimeksi muokattu: 10.05.2015 07:53:57 kirjoittanut Pyry »

Waulish

  • rohkupuusku Nedric ♡
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 6 671
  • ”Mutta totta kai sitä munnaaki pittää olla.” #50
Vs: Ainoa mahdollisuus|K-11, puolitoistaraapale, draama
« Vastaus #1 : 13.08.2021 23:21:25 »
Törmäsin tähän tekstiin keskustelualuetta stalkkaamalla, ja imeydyin jääkiekkoympyröihin heti niin, että roikotin tätä topsua puhelimen selaimen välilehdessä siihen saakka, että ehdin syventyä kommentoimaan. :D Nyt se hetki on vihdoin koittanut!

Tunnen tämän tekstin jotenkin tosi voimakkaasti syvällä sisimmässäni. Sydämessäni on aivan erityinen paikka vanhempien odotuksien täyttämiselle ja siinä epäonnistumiselle, koska olen itse hakannut päätäni samaan seinään melkein koko elämäni ajan. Vanhemmilla on toisaalta varmasti hyvät ja jalot tarkoitusperät, niin kuin tässäkin tapauksessa Nikon isä on vielä kuolinvuoteellaankin ollut ylpeä ja toivonut pojalleen menestystä - mutta kääntöpuolena onkin sitten aikamoinen kasa paineita, jopa epätervettä tarvetta onnistua ja suoriutua. Se saa minut aina tosi surulliseksi, vaikkei se varsinaisesti kenenkään vika olekaan - tai ehkä juuri siksi. Jos vanhemmat ajattelisivat vähänkään pidemmälle, he luultavasti tyytyisivät vähempäänkin, kuten vaikkapa jälkikasvun onnellisuuteen, mutta valitettavasti jo usein lapsuudessa opitut odotukset ja mallit ovat iskostuneet syvälle.

On niin riipaisevaa, miten Niko viimeiseen asti ajattelee isäänsä ja jopa pyytää anteeksi epäonnistumistaan. :'( Luulen (ja toivonkin), että tässä on taustalla sukupolvien välinen kommunikaatiokatkos ja se, että todellisuudessa isä olisi takuulla ollut ylpeä jostain muusta kuin siitä, että Niko tulee ajetuksi jään pintaan niin että taju lähtee. Niin toivon ja uskonkin. Joskus se vain ei ole kovin selvää, ja joskus pärjäämisestä ja voittamisesta muodostuu koko maailma, koko minuus ja itsetunto.

Kiitos tästä koskettavasta tarinasta! :-* Olen niin hyvilläni siitä, että tästä tärkeästä aiheesta on kirjoitettu. -Walle