Ah, en mie mittään tehnyt, vähän avustelin vaan
Mutta mukava, että sie painoit sitä lähetä -napuskaa.
Kuitenkin, tyksin lukea angst tekstejä ja tyksin myös tällaisista lyhyistä, lukijan oman mielikuvituksen varaan jättävistä teksteistä myös (kuten siulle taisin jo pariin kertaan mainita).
Käsivarsissa jäljet taisteluista itseään vastaan, jalat tummina karkuun juoksemisesta ja ääni karannut puhumattomuudesta.
Tyksin miten sie olit kuvannut taistelujäljet yleensäkin koko kehossa. Varsinkin jotenkin tuo
jalat tummina iski hyvin tässä. Ja mielestäni oli hyvä palata näihin tekstin loppupuolella.
En tiedä miksi, mutta jotenkin tekstin poika nous mieleeni jotenkin nokisena ja tietenkin reppanana, särkyneenä. Nokisuus varmaan johtui
keuhkot mustattu kohdasta. Oli pakko vain mainita tämmöinen. Öhm, kommentointitaidot ruosteessa, kun en ole pitkään aikaan kunnon kommenttia väsännyt, mutta lyhyestä virsi kaunis: tykkäilin. Jatka kirjoittelemista, ja mä auttelen jatkossakin, jos haluat :'>
Kiitus.
