Kirjoittaja Aihe: BBC!Sherlock: Mitä silmät ei nää, K-11, Johnlock  (Luettu 2652 kertaa)

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 719
Kirjoittaja: Hallahäive

Beta: Susimus

Fandom: BBC!Sherlock

Disclaimer: Sherlock ja kumppanit kuuluvat Sir ACD:lle, Moffatille ja Gatissille. En saa tämän kirjoittamisesta kuin hyvän mielen.

Ikäraja: K-11

Paritus: Johnlock

Genre: Hurt/comfort

A/N: Tämä fic on Au, eli spoilereita ei löydy. Kirjoitin hetken inspiraatiopuuskan vallassa ja hauskaa oli. Nyt sitten eilisen Sherlock-puutosta paikkamaan julkaisen saman tien. Toivottavasti nautitte, kommentit olisivat kivoja.

Summary: Sherlock näkee yhä, ilman silmiäänkin. Valo ei koskaan katoa.



Mitä silmät ei nää


Sairaalahuoneessa käy kuhina. Sherlock makaa sängyllä siteet silmillään. On maannut jo yli viikon, siitä saakka kun murhaaja pakotti hänet katsomaan kohti senttien päässä palavaa kipinöivää rautaa. John istuu sängynreunalla, ja he kuuntelevat kuinka lääkäri selittää parantumisprosessista ja siitä, miten tuloksista ei pidä masentua, olivat ne millaiset hyvänsä.

Sherlock piilottaa hermostuksensa sappikivenkatkuisiin kommentteihin. Lestrade vaihtelee painoaan jalalta toiselle ja Mycroft kehottaa tohtoria jatkamaan siteiden poiston jälkeen. John pitää katseensa Sherlockin kasvoilla ja näkee heti ensimmäisenä häivähdyksen kauhusta, joka silmien aukaisua seuraa. Siniset silmät eivät tarkennu, vaikka Sherlock kuinka räpyttelee ripsiään.

”Minä en näe”, kuristunut ääni kertoo. Sitten Sherlock käskee kaikki ulos huoneesta, myös Johnin.

Lääkärin mukaan reaktio on normaali, Sherlockille pitää vain antaa aikaa. John haluaa huutaa, että aika ei ratkaise mitään. Hän päätyy sen sijaan hakemaan kahvia ja jättää Mycroftin huolehtimaan kotiutuspapereista. 

()

Kun Sherlock viimein pääsee kotiin Baker Streetille, hän sulkeutuu huoneeseensa koko päiväksi. John koputtaa ystävänsä huoneen oveen ja kysyy haluaako tämä syödä. Sherlock ei vastaa ja John katsoo parhaaksi jättää hänet rauhaan. Rouva Hudson vierailee, kysyy miten Sherlock voi. John vastaa jotakin epämääräistä ja hätistää vuokraemännän takaisin alakertaan.

Päivä kuluu, eikä John uskalla lähteä asunnosta. Sherlock pysyy huoneessaan. Viimein John menee nukkumaan toivottaen oven läpi hyvää yötä. Hän toivoo, että myös Sherlock nukkuu.

John ei ehdi olla sängyssään kauaa, vain tunnin tai kaksi, kun hän herää viulunsoittoon. Hän menee portaat alas niin nopeasti kuin pystyy, niin hiljaa kuin mahdollista. Sherlock makaa olohuoneen sohvalla viulu pitkistä sormista roikkuen, silmät kiinni.

”Tiedän, että olet siellä, John”, hän tiuskaisee ja John astelee tämän viereen istumaan. Sherlock kurtistaa kulmiaan ja John huomaa, että iho niiden ympärillä punoittaa epäilyttävästi. Hän miettii, soittiko Sherlock vain peittääkseen itkunsa. Jos soittikin, John ei syytä Sherlockia siitä. Hän oli ollut raivon puuskastaan huolimatta vahva sairaalassa. Sherlock ei ollut itkenyt heidän edessään, kenties hän oli kuvitellut menettävänsä muuten kasvonsa.

Sherlock ei ollut kuitenkaan käsittänyt, että John oli huomannut epävarmuuden, pelon ja itseinhon kiukun alta. John ymmärtää Sherlockin pelkäävän, ettei ilman näkökykyä selviä, että sokeus muuttaa kaiken. Hän muistaa yhä miten oli itse kammoksunut elämää ammutuksi tulonsa jälkeen. Sherlockille pelko ei sovi, John tietää sen. Hän ei aio antaa tämän sulkeutua maailmalta ja jäädä jossitteluiden vangiksi.

Niinpä John vetää sormenpäänsä kevyesti Sherlockin suljettujen luomien yli. Hän hipaisee huulillaan tummia ripsiä ja tuntee, kuinka Sherlock värisee. Hän piirtää sormillaan terävät poskipäät, vahvan amorinkaaren. Sumuiset silmät rävähtävät auki ja sormi pysähtyy, hivelee pehmeitä huulia.

”Mitä sinä —”

”Shh... silmät kiinni”, John käskee. Lääkärin määräys. Hitaasti luomet laskeutuvat alas, peittävät eksyneen katseen. Johnin sormet liikkuvat vakaasti. Ne hipaisevat vielä kerran raolleen auenneita huulia, liikkuvat sitten kohti leukaa. Sieltä siirtyvät kaulalle, pysähtyvät tikittävälle pulssille. Sherlock nielaisee, tämän koko olemus jäykistyy. 

Sormet pysyvät paikoillaan, huoneessa on hiljaisempaa kuin koskaan aiemmin. John tunnustelee hetkeä ja Sherlockin rintakehä vavahtelee hengityksen kiihtyessä. Lopulta John kumartuu niin lähelle, että maistaa makean hengityksen. Hän painaa huulensa toisille, voi lähes tuntea sähköimpulssin, jonka ärsyke lähettää Sherlockin aivoihin. Odottaa, että Sherlock reagoi. Lopulta se tapahtuu, pieni liike, huulet huulia vasten. Viulu laskeutuu lattialle kolahtaen. Sherlockin solakat sormet nousevat täristen lyhyisiin hiuksiin.

Kun he erkanevat, John rikkoo hiljaisuuden.

”Mitä huomasit?” hän kysyy ja katsoo kuinka tummat kulmat kurtistuvat ennen vastausta.

”Sinun sormenpääsi ovat kuivat”, Sherlock kuiskaa ja John nyökkää ennen kuin muistaa virheensä ja hymisee myöntävästi.

”Miksi, Sherlock? Kerro minulle.”

”Hansikkaat. Kumi kuivattaa ihoasi ja pidit kumihansikkaita klinikalla. Desinfioit kätesi vaihtaessasi uuteen pariin, käsidesin haju jää kiinni kuivaan ihoon.”

”Oikein. Mitä muuta?” John kysyy ja Sherlock epäröi ennen vastaamistaan.

”Vasen kätesi ei tärissyt niin kuin normaalisti. Olet siis jännittynyt, tai määrätietoinen. Kenties molempia.”

”Hmm...”

Sherlock hiljenee hetkeksi, vetää sitten henkeä.

”Sinun huulesi. Sinun huulesi maistuivat rosmariinille. Et itse käytä paljon mausteita ruuanlaitossa, kenties palveluksessa opittua, siellä ravitsevuus menee maustamisen edelle. Angelo käyttää rosmariinia kolmessa annoksessa, mutta et ole käynyt tänään talon ulkopuolella. Tänä aamuna rouva Hudson tuli käymään toivoen näkevänsä minut. Ah, uusi resepti, tietenkin —” John painaa sormensa jälleen Sherlockin huulille, hiljentää päättelyketjun.

”Huomaatko? Et tarvinnut näköäsi.”

”En nyt, mutta —”
 
”Pärjäät ilman sitä, Sherlock. Ainut mitä tarvitset...” John näpäyttää tummien kiharoiden verhoamaa otsaa, ”...löytyy täältä. Sinun älysi ei kadonnut näkösi mukana. Olet yhä loistava. Kaikki ymmärtävät sen ajallaan. Me lainaamme sinulle silmämme, minä, Greg, jopa Mycroft.” Sherlock tuhahtaa viimeisen nimen jälkeen.

”Minä tarvitsen vain yhden parin silmiä, John.” Sherlock pureskelee huultaan, sinisilmät katsovat ylöspäin, yrittävät tarkentua niin kovasti. "Mutta en usko, että se muuttaisi mitään."

”Mutta minä uskon. Minä uskon sinuun”, John vastaa. ”Sinä olet ratkaissut tapauksia puhelimessa. Olet tiennyt syyllisen yhden sähköpostin jälkeen. Minä uskon ja tiedän, että sinä onnistut. Sillä sinä teet parhaasi ja sokeanakin, Sherlock Holmes, sinun parhaasi on parempi kuin koko Scotland Yardin yhteispanos.”

He ovat hiljaa molemmat. Minuutteja, henkäyksiä. Lopulta viulistin sormet etsivät tiensä toisien ympärille. John vetää Sherlockin istumaan. Hän nostaa vapaan kätensä honteloiden hartioiden ylle ja Sherlock painaa kasvonsa valkeaan villapaitaan. John teeskentelee, ettei huomaa Sherlockin kasvojen olevan märät tai tämän hartioiden vavahtelevan. Hän vain pysyy paikallaan heidän istuessaan sohvalla kunnes Lontoo alkaa herätä torstaiaamuun.

()

Kuluu kaksi viikkoa. Sherlock opettelee kaiken alusta. Hän osaa jo liikkua 221 B:ssä törmäilemättä huonekaluihin tai seiniin. John saa hänet kiinni partaveitsi kädessä ja saa lähestulkoon halvauksen. Sherlock vain kohauttaa olkiaan Johnin kysyessä: Mitä hittoa sinä luulet tekeväsi, idiootti? John liimaa vastaväitteistä huolimatta Sherlockin leukaan laastarin ja päättää piilottaa syövyttävät aineet ennen töihin lähtöään.

Kun on kulunut tasan kaksi viikkoa ja neljä päivää Sherlockin kotiin paluusta, Lestrade saa uuden tapauksen. Sherlock puristaa huulensa yhteen ennen kuin vaatii Johnia lukemaan tekstiviestin ääneen. Hän onnistuu näppäilemään vastauksen itse, mikä ei varsinaisesti hämmästytä Johnia. He ottavat taksin rikospaikalle ja John katselee kaikkea paitsi Sherlockin levottomia sormia. Ne naputtavat satunnaista rytmiä tämän reittä vasten ja puristuvat välillä nyrkkiin.

Donovan päästää heidät poliisinauhan alta ja näyttää mietteliäältä kunnes huutaa Lestradelle: Friikki on täällä. Sherlockin suupieli kääntyy lähes huomaamattomasti ylös. John pitää kiinni etsivän hihansuusta ja tämä seuraa pystypäin. Sherlock huomauttaa ivallisesti Sallyn uudesta hajuvedestä. John hymyilee vaivihkaa toruessaan häntä.

John ja Lestrade kuvailevat uhrin ja huoneen mahdollisimman täsmällisesti ja Lestrade vakuuttaa, ettei Anderson ole koskenut ruumiiseen. Sherlock kuuntelee ja punoo löysät langat yhteen. Hän kyyristyy ja tunnustelee Johnin ohjaamana uhrin käsiä.

Lopulta Sherlock kehottaa tutkimaan uhrin isännöitsijän asunnon. Jos sieltä löytyy kihlasormus, tapaus on ratkaistu. Lestrade vaihtaa Johnin kanssa helpottuneen hymyn, ja heidän lähtiessään rikospaikalta Sherlock puristaa Johnin sormia. Me selviämme.
« Viimeksi muokattu: 15.10.2012 19:41:14 kirjoittanut Hallahäive »
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Mustekehrääjä

  • Tassuttelija
  • ***
  • Viestejä: 632
Vs: BBC!Sherlock: Mitä silmät ei nää, K-11, Johnlock
« Vastaus #1 : 14.10.2012 22:20:19 »
Awwws! Stalkkasin sua tuolla stalkkausnappulan takaa aivan malttamattomana, ja viimeinkin se tuli! Haa, Sherlockia, ihan mahtavaa! Ja etenkin sulta, kultaseni. <3 Naby on nyt aaivan onnessaan.

Ja millainen idea! Sherlock sokeana on jotain aivan mahtavaa (siis ei sillä tavalla vaan... kyl sä tiiät, eiks niin?). John on tässä ihana, turvallinen ja huolehtivainen. Sherlock epävarma jaja, apua en enää löydä edes sanoja. Loppu on kovin suloinen, oli pakko awwailla. Luojan kiitos en hytkynyt niin paljon kuin siinä vaiheessa, kun huomasin sun olevan julkaisemassa. Isiltä meinas nimittäin mennä hermo... :'D Mutta joo, eksyin aiheesta.

Tiedät hyvin, etten osaa kommentoida fiksusti, mutta tietenkin tätä piti kommentoida. Joten tykkäsin, tykkäsin oikein paljon, sillä idea on muista erottuva ja suloinen, ja toteutus onnistunut.

Lainaus
Hän ei aio antaa tämän sulkeutua maailmalta ja jäädä jossitteluiden vangiksi.
Tää on niin Johnia. Ahh, ihana.

Lainaus
”Sinun huulesi. Sinun huulesi maistuivat rosmariinille. Et itse käytä paljon mausteita ruuanlaitossa, kenties palveluksessa opittua, siellä ravitsevuus menee maustamisen edelle. Angelo käyttää rosmariinia kolmessa annoksessa, mutta et ole käynyt tänään talon ulkopuolella. Tänä aamuna rouva Hudson tuli käymään toivoen näkevänsä minut. Ah, uusi resepti, tietenkin —” John painaa sormensa jälleen Sherlockin huulille, hiljentää päättelyketjun.
Tää koko kohta on niin söpö, virnuilin tätä lukiessa turhankin paljon. Se, kuinka Sher vetää langat yhteen ilman silmiäänkin ja... voi, niin suloinen. Niin Sherlockia... ää, mun on varmaan parasta lopettaa ennen kuin vähäinenkin järki katoaa ilmaan.

Mutta kiitos, kiitos kovasti muru! Tää oli ihan liian ihana.

Riika

  • ***
  • Viestejä: 171
  • leipää ja sirkushuveja
Vs: BBC!Sherlock: Mitä silmät ei nää, K-11, Johnlock
« Vastaus #2 : 15.10.2012 12:11:23 »
Oi! Olipas mukava saada AU-teksti. Sanoisin että kerrankin jotain vaihtelua tänne Johnlock-ficceihin, mutta pelkään kuulostavani ilkeeltä :---D On täällä hyvii Johnlockei, on on! Mutta AU oli mukavaa vaihtelua.

Kun ideakin oli näin kiva. Sherlock sokeana on aika hurja ajatus, koska näköaistilla se kuitenkin useimmat havaintonsa tekee. Ja silti tää ficci todistaa erittäin hyvin ja uskottavasti, että kyllä se Sherlock ilman näköäkin on Sherlock! (; Aivot on aivot. Pidän siitä.

Tykkään siitä, miten Sherlock on ensalkuun ja ihmisten nähden tosi äkäinen ja sellainen, tuolla on noi sappikivenkatkuiset kommentit, ja sit tää:
Lainaus
”Tiedän, että olet siellä, John”, hän tiuskaisee
Ja nimenomaan tiuskaisee, oiva sanavalinta (ja se tietää et John on siellä, vaikkei näekään sitä! Koska se on Sherlock). Vaikka Sherlock onkin peloissaan, se tavallaan pitää ne "kulissit" pystyssä.

Lainaus
”Shh... silmät kiinni”, John käskee. Lääkärin määräys.
Lääkärin määräys ♥

Olet kuvaillut tuon kohtauksen aika ihanasti. Mun tekee mieli kommentoida joka ikiseen Johnlock-ficciin sitä miten en vaan saa aivojani siihen asentoon, jossa Sherlock söpöilee, ja sanon sen vielä ainakin tässä, vaikka alkaa jo nolottaa... Lol. Anteeksi, ihmiset. Se johtuu mun päästä. Mutta tämäkin kohtaus pelastuu sillä, että toi on Johnin tapa todistaa Sherlockille, että se tajuaa asioita, vaikka ei näekään niitä. Ja sitäpaitsi herkempi Sherlock on aika ajoin ihan kiva, kai sitä itse kukin kauhistuu jos menettää näkönsä ):

Lainaus
John saa hänet kiinni partaveitsi kädessä ja saa lähestulkoon halvauksen. Sherlock vain kohauttaa olkiaan Johnin kysyessä: Mitä hittoa sinä luulet tekeväsi, idiootti? John liimaa vastaväitteistä huolimatta Sherlockin leukaan laastarin ja päättää piilottaa syövyttävät aineet ennen töihin lähtöään.
Tämä :----D Sekin saa mut pitämään tosta herkemmästä puolesta, että Sherlock on erittäin oma itsensä muuten(kin).

Sitten ratkaistaan tapaus, ja me selviämme! Jee.

Otit muuten tähän mukavasti myös melkein kaikki mahdolliset ihmiset mukaan, tuolla on Lestrade ja Mycroftkin (ja Sherlockin tuhahteleminen sille, hih).

Sillee! Mukava pieni ficci, kiitoksia tästä. ((:
the universe is big. it's vast and complicated and ridiculous, and sometimes,
very rarely, impossible things just happen and we call them miracles.

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 719
Vs: BBC!Sherlock: Mitä silmät ei nää, K-11, Johnlock
« Vastaus #3 : 15.10.2012 19:56:45 »
Naby: Voi sinua Naby-muruseni. Tiedätkö, ilahdutit alunperin hieman masentunutta iltaani kovasti söpöllä kommentillasi, joka tuli silloin niin äkkiä(olin yllättynyt, kuinka pian). (Ja osaat kommentoida, älä nyt yhtään vänkää vastaan.) Olen iloinen, että hahmot eivät vaikuttaneet ooc:ltä, vaikka AU olikin. Mutta siis, nyt ei tule mitään järkevämpää vastausta, joten tyydyn vain sanomaan: kiitos oikein kovasti kommentistasi, haleja sinne päin kultaseni.

Riika:Kiitos kommentistasi! Kiva, että AU maistui, mulle tuli joku kauhea inspiraatio ja välillä on mukavaa kirjoittaa jotain muuta kuin perusjuttuja(musta tuntuu, että vähään aikaan en ole saanut muuta aikaiseksi kuin post-reichenbachia, mikä on sinänsä kivaa, mutta...), eli nautin tämän kirjoittamisesta.

Sherlock herkkänä on tavallaan haastava kirjoittaa, koska sitä miettii, että missä vaiheessa tulee ooc:uden raja vastaan, mutta tykkään itse kirjoittaa hänet toisinaan siten:) Hienoa, että tässä ilmeisesti jotenkuten onnistui.

Ja pakkohan mun oli hyödyntää kaikkia ihania hahmoja ;) Tekee hyvää käyttää välillä muitakin kuin vain S:ää ja J:tä- vaikka ihania ovatkin.
Kaikenkaikkiaan, kiitos ihanasta kommentistasi.(ja juu, ylikäytin sanaa ihana...)
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 313
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Vs: BBC!Sherlock: Mitä silmät ei nää, K-11, Johnlock
« Vastaus #4 : 24.10.2012 23:39:41 »
Aaa miten ihana ficci! Oivaltava aihe ja jäätävän hyvä toteutus. Tuo Sherlockin havainnointi on niin AITOA. Ja se kuinka kauhuissaan se olisi jos menettäisi näkönsä!

Varmaan paras Sherlock-ficci jonka tähän mennessä olen lukenut (no en ole montaa tosin lukenut, mutta kohteliaisuutena ota silti!) eli tykkäsin kovasti.

Ei mulla mitään korjattavaa tai rakentavaa ole, sori, hyvästä tekstistä ei vaan keksi muuta kuin hyvää sanottavaa.
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 719
Vs: BBC!Sherlock: Mitä silmät ei nää, K-11, Johnlock
« Vastaus #5 : 28.10.2012 12:08:18 »
RoastedGarlic: Kiitos paljon kommentistasi. Olisitpa nähnyt, miten pompin tuolissani sitä lukiessani. Olen iloinen, että havainnointi oli aitoa. Ja no, mitä näin kehuvaan ja ihanaan kommenttiin voi muuta sanoa, kuin kiitos. Kiitos kovasti.
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Funtion

  • Vieras
Vs: BBC!Sherlock: Mitä silmät ei nää, K-11, Johnlock
« Vastaus #6 : 04.11.2012 12:55:42 »
Kommenttikampanjasta hei, huh, anteeks että meni vähän yliaikaa, tää ei oo yhtään mun tapaistani! Hitsi, luin tän tekstin heti kun tää ilmestyi, mutta en vaan saanut kommentoitua... pitäs ryhdistäytyy näiden kaa nyt oikeesti, koska mikään ei oo niin ärsyttävämpää ku se, jos lukija lukee jotai mutta ei jätä itestää ees pientä puumerkkiä peräänsä.

Tää idea sokeasta Sherlockista oli sen verran hieno, että tästä olisi saanut vaikka mitä aikaan, siis ihan pitkässäkin muodossa! Toimihan tää tälleenkin, ja hyvin toimikin, mä olisin varmaan jaaritellut kaikkea turhaa... sä oot siis hienosti saanut tiivistettyä tän! Jotenkin oon vähän laiskistunut Sherlock-ficcien lukijana siitäkin syystä, että niissä on aina ne samat elementit, jotka oon lukenut miljoona ja tuhat kertaa. Mutta tässä oli erilainen idea, jonka toteutus oli simppeli ja kiva! Johnlock nyt on mulle vähän, noh, mä en nää sitä ihan canonia kuten oon varmaan miljoona kertaa kommenteissani sanonut, enkä mä shippaa sitä mitenkään hurjasti, joten mä olin enemmän kiehtoutunut tästä juonesta ja itse tekstistä kuin Johnlockista. Pidin myös kovasti noista reploista, vaikka yhessä kohtaa taisin kyl vähän kiemurrella tuolissani (syystä että?) mut muuten noi replat oli uskottavia. Sherlockin havainnointi oli hyvin keksittyä, pisteet siitä! (Tosin musta Sherlockin havainnoinnissa on aukkoja sarjassakin, tai siis Sherlockin päätelmät ei ole ainoa vaihtoehto, Susimus tietääkin tästä vähän kun mainitsin sille tanssija!Johnin... haha). No mutta kuitenkin, hienoa havainnointia, joskin ei musta ihan aukotonta. Joskin musta sarjassakaan se ei oo aukotonta. Eikä varmasti kirjoissakaan. Joskin siksi mä suljen suuni nyt.

Otsikko vähän hämää, kun siitä tulee se biisi vaan mielee... "Mitä silmät ei nää, sen sydän ymmärtää..." :DDDD Kiitos tästä, nyt se soi puoli päivää päässäni. Mitään lempikohtiani en muuten osaa tuolta lainata, koska tää teksti oli tasaisen hyvää. Sori vähän "laimeen oloinen" suhtautuminen tähän, tää siis oli musta hyvin kirjoitettu ja hyvä ja taattua laatua mitä sulta voi olettaa, mut tänään oon jotenkin vähän lamaantunut tai jotain. En tiedä. Mut kuitenkin, kiitos paljon tästä ja pahoitteluni pienoisesta myöhästymisestä. :') <3

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 719
Vs: BBC!Sherlock: Mitä silmät ei nää, K-11, Johnlock
« Vastaus #7 : 22.11.2012 16:10:35 »
fierté: Jotenkin kuvittelin tähän jo vastanneeni, mutta ilmeisesti se oli harhaluuloa...Muuutta siis, kiitos kovasti kommentistasi! ;) Aiheesta olisi varmasti juu saanut aikaan pidempääkin, olin vain laiskimus, enkä tutkinut Sherlockin sokeutta enempää, kunhan sain inspiksen, jonka nopeasti kirjoittelin pois häiritsemästä. En yhtään ihmettele, jos havainnointi ei ole aukotonta, itse kun en nerokas etsivä ole, fanityttö vain. Mutta kiva, jos ne kuitenkin jotenkin toimivat :)
Otsikon keksiminen on se minun rakkain ongelmani, en ikinä osaa lopettaa tätä valitusvirttäni siitä kuinka en vain osaa...köh, mutta siis. Se biisihän sieltä kieltämättä voi mieleen tulla, nimi vain putkahti teeman mukana jostakin, joten päätin, että antaa mennä.

Sanoinkohan mitään järkevää? En ole varma :D Mutta pääasia siis oli, että kiitos kommentistasi <3
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
Vs: BBC!Sherlock: Mitä silmät ei nää, K-11, Johnlock
« Vastaus #8 : 01.12.2012 16:07:41 »
Huh. Kommentti on aina noloa aloittaa sanoilla "luin tän jo kuukausia sitten, mutta kommentointi jäi", mutta mä joudun tekemään sen silti. Sattui itse asiassa hassusti kun satuin mainitseen tän ficin sun betallesi jostain syystä ja siinä vaiheessa vasta kävi ilmi, että tää oli a ) suomenkielinen ja b ) Finissä ja vielä c ) sun ficcisi :D Mutta joo.

Otsikko saa mut laulamaan jotain laulua, jota mä en halua laulaa, mutta ohitan sen näin sulavasti *ohittaa*

Minusta on tavattoman kaunista, että juuri nimenomaan John keskittyy hetkeen ja Sherlockin kauhuun, saati sitten että tunnistaa sen vaikka kyseessä on vain häivähdys, kun taas muut ovat vaivautuneita tai katsovat jo eteenpäin varsin kliinisesti. Koska vaikka John on lääkäri, hän on ensimmäiseksi Sherlockin ystävä (ja enemmänkin <3).

Ovelaa tuo, että Sherlock soittaa viulua peittääkseen itkunsa. Oivaltavaa, koska Sherlock ei ole ihminen, joka paljastaisi helposti herkkää hetkeään kenellekään.

Lainaus
Niinpä John vetää sormenpäänsä kevyesti Sherlockin suljettujen luomien yli. Hän hipaisee huulillaan tummia ripsiä ja tuntee, kuinka Sherlock värisee. Hän piirtää sormillaan terävät poskipäät, vahvan amorinkaaren. Sumuiset silmät rävähtävät auki ja sormi pysähtyy, hivelee pehmeitä huulia.
Aw <3 Aivan ihanan pysäyttävä ja hentoinen, mutta kaikessa "järkyttävyydessään" niin vahva kohta. Ei liene ihme, että minä ihkutan Sherlockin (= Benedictin) fysiikkaa :P mutta onhan se kerrassaan jumalainen, niin pitäähän sitä ihkuttaakin!

Ja tästä alkaakin sitten ficin ehdottomasti paras anti. Pohjustus pitää olla, totta kai, mutta tämä Johnin ohjastama oivaltaminen on jotain niin... en minä tiedä. Sydäntäsärkevää ainakin. Miten John usuttaa Sherlockia käyttämään jäljelle jääneitä aisteja ja tekemään sitä samaa, mitä on tehnyt tähänkin asti. Vaikka ei näekään. Aw <3

Lainaus
John saa hänet kiinni partaveitsi kädessä ja saa lähestulkoon halvauksen. Sherlock vain kohauttaa olkiaan Johnin kysyessä: Mitä hittoa sinä luulet tekeväsi, idiootti? John liimaa vastaväitteistä huolimatta Sherlockin leukaan laastarin ja päättää piilottaa syövyttävät aineet ennen töihin lähtöään.
Tää oli ihana yllätys! Repesin aivan totaalisesti ekalla lukukerralla ja oon tainnyt hymähdellä joka kerta sen jälkeenkin, nyt kun kommentoidessa luin jälleen ficin, niin nauroin taas ääneen ;D Mahtava huumoripläjäys keventämään loppua ja tuomaan positiivista tulevaisuutta, sitä tavanomaista kaksikon kemiaa mukaan kuvioihin.

Mutta, kaikesta huolimatta, mä rakastuin etenkin yhteen kohtaan tässä ficissä. Johnlock on parhautta, mutta siitä huolimatta mun suosikkikohta on tää:

Lainaus
Donovan päästää heidät poliisinauhan alta ja näyttää mietteliäältä kunnes huutaa Lestradelle: Friikki on täällä. Sherlockin suupieli kääntyy lähes huomaamattomasti ylös.
<3 En olisi uskonut, että Sally saa multa sydämen, mutta niin vain kävi :) Upeaa! <3

Elikä summa summarum: pahoitteluni kommentin viivästymisestä, mutta nano. Vaan nyt kun joulukuu alkoi, ficcisi sai (kyseenalaisen) kunnian olla ensimmäinen joulukuukommentin kohde!

Kiitosta tästä, tää ficci on jäänyt elämään päähän pitkiksi aikoja, ja uskonpa että tähän tulee palattua vastedeskin :)


// Niin piti sanomani vielä se, että vaikka siitä biisistä en pidä, jota otsikko saa mut laulamaan :P niin se sopii tosi hyvin tähän ficciin, sen sanomaan ja vielä tunnelmaankin. Antaa vielä syvemmän merkityksen näkökyvyn menettämiselle ja sille, mitä lisää se tuokaan elämään! :)
« Viimeksi muokattu: 01.12.2012 16:29:47 kirjoittanut Harpy »
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 719
Vs: BBC!Sherlock: Mitä silmät ei nää, K-11, Johnlock
« Vastaus #9 : 05.12.2012 14:12:02 »
Harpy: Jee, kiitos, että sain kunnian saada ensimmäisen joulukuun kommenttisi ;)
Aika hauskaa, että mainitsit tän Susimukselle... Hah, olen selvästi onnistunut saamaan otsikollani biisin soimaan kaikkien päässä. :D Pahoittelisin, mutta itselläni soi juuri eräs toinen biisi päässä(vannon, että joskus pääni on joku hitsin radioasema, joka soittaa toinen toistaan ärsyttävämpiä kappaleita...) ja kuten sinäkin totesit, otsikko istuu mielestäni ficciin ja sen sanomaan.

Benedictin fysiikkaa saa aivan rauhassa hehkuttaa <3 Itse voisin puhua tunteja niistä ihanista silmistä, hiuksista, poskipäistä...köh.

Hienoa, että pidit Johnin ohjailusta, siitä itseasiassa aloitin kirjoittamisen ja sen ympärille kaikki muu sitten rakentui. Hauskaa myös, että huumori toimi. Siitä kun ei koskaan voi olla varma.

Ja kaiketi Sallykin joskus tarvitsee sydämen. Mutta siis, kiitos kauheasti kivasta kommentistasi, mukavaa, että jaksoit palata tämän ficin pariin, etkä kyllästynyt ekan lukukerran jälkeen. Kiitos.
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid