Kirjoittaja Aihe: Villapaitarakkautta eli Be My Baby | S | Molly/Arthur | joulufluff  (Luettu 6307 kertaa)

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 313
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Ficin nimi: Villapaitarakkautta eli Be My Baby
Kirjoittaja: RoastedGarlic
Tyylilaji: joulufluff
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Molly Prewett / Arthur Weasley

Yhteenveto: Aatonaatto, Ford Anglia ja asia joka yritetään sanoa nopeasti kuin laastari.

Disclaimer: Kunnia Rowlingille kaikesta, mikä hänelle kuuluu. En saa tästä rahaa, iloa vain.

A/N: Omistettu kaikille niille, jotka minun laillani uskovat, että elämässä tavoittelemisen arvoista on löytää se mitä Mollylla ja Arthurilla on. Etenkin Milgialle.

Nyt on syyskuu, mutta en malttanut mieltäni, kun tuli jouluinen idea. Kirjoittaessa on kulutettu kaksi valtavaa mukillista vihreää teetä, syksyinen sunnuntai-iltapäivä ja pari kierrosta Dirty Dancingin soundtrackia.

Ällösöpö fluffificci tarvitsee ällösöpön fluffinimen. Pahoitteluni siitä. Rakastan kommentteja – kertokaa, uppoaako canonhetfluff yhtä hyvin kuin minuun!

Canonista tämän verran: halusin käyttää Ford Angliaa, vaikken ollut varma, onko kirjoissa mainittu sen hankinta-aikaa. Jos siis olen ristiriidassa todellisuuden kanssa, antakaa anteeksi.

Osallistuu rakkauslauluhaasteeseen kappaleella The Ronettes – Be My Baby. Sanat ficin lopussa.



Villapaitarakkautta


Ikään kuin Arthur Weasley ei jo muutenkin olisi ollut kaikessa honteloudessaan hieman suloisella tavalla hömelö, aatonaattona hän ei vaikuttanut lainkaan kykeneväiseltä astumaan nirskuvaovisen Ford Angliansa ratin taakse. Molly Prewett oli aivan varma, että hänen poikaystävänsä ajaisi ojaan niin, että he jäisivät jumiin lumihankeen ja joutuisivat väistelemään jästejä yrittäessään taikakeinoin selviytyä perille. Arthur oli jo kahdesti kääntynyt risteyksestä väärään suuntaan. Ehkä hän pelasi aikaa, ehkä hän ei halunnut luopua Mollysta aivan vielä – sillä he viettivät joulua perheidensä luona, erillään – se selittäisi myös sen, että Arthur ajoi jokseenkin kävelyvauhtia.

Arthur katsoi tietä, mutta hänen ajatuksensa eivät pysyneet lainkaan kasassa, ja hän olisi hyvinkin saattanut ajaa muutaman jalankulkijan yli huomaamattaan. Siinä pakkasessa kukaan ei onneksi ollut saanut päähänsä lähteä kävelylle enää puoliltaöin. Arthur ajatteli Mollya, suloista pientä Mollyaan, joka istui hänen vasemmalla puolellaan ja hyräili radiosta soivan kappaleen tahtiin. Arthurin ei tarvinnut irrottaa katsettaan tiestä tietääkseen, että Mollyn paksut villaiset sukkahousut olivat rytyssä nilkoista, lyhyellä naisella kun on standardikokoa lyhyemmät jalat. Villakankaisen kaavun alla Mollylla oli jokin niistä kuviollisista neuletakeistaan ja yllättävän lyhyistä hameistaan, hänellä oli paksu kaulaliina ja punertavaa tukkaansa hillitsemässä hervottoman kokoinen pipo jonka tupsu keikkui puolelta toiselle, ja käsissään hänellä oli nahkaiset rukkaset niin kuin käytännöllisellä nuorella tytöllä voi kuvitella pakkasyönä olevan. Näin kylmää vasten taistellen istui lampaantaljan lämmittämällä penkillä Molly, joka puolelta niin pyöreänä ja pehmeänä että Arthur olisi hyvinkin voinut elää onnellisena elämänsä loppuun saakka vain saamalla kietoa kätensä tämän ympärille ja pitää kiinni ja kuunnella sydämenlyöntejä ja työntää nenänsä tuohon kurittoman pörröiseen punaiseen tukkaan.

Ford Anglia rutisi epäilyttävästi joka mutkassa, ja vaihdekeppi näytti jokseenkin kiinnijäätyneeltä, mutta Mollyn mielestä oli pohjattoman hurmaavaa, että Arthur halusi saattaa hänet kotiin autolla. Weasleyn vanhemmat olivat koko illan yrittäneet suostutella poikaansa käyttämään hormiverkostoa. Sitä ehdotusta ei Arthur tuntunut kuulevan ollenkaan. Tämä ilta vaati jotakin merkittävämpää, jotakin vähemmän kliinistä ja pitkäveteistä. Eikä kukaan loppujen lopuksi ihmetellyt hänen jääräpäistä valintaansa, koska koko perhe kyllä tiesi liiankin hyvin, kuinka tarkkaan Arthur halusi tutustua jästien tavaroihin ja käytäntöihin.

He ajoivat niin kauan, että radioaseman rahina hämärtyi ja melko lailla lakkasi olemasta. Anglian ikkunat huurustuivat ja Arthurin liikkeet muuttuivat töksähtäneiksi, kylmästä tai hermostuksesta, Molly ei tiennyt. Tuntui kuitenkin, että aivan liian pian tienviitassa luki Prewett. Auto sammui ikään kuin kiitollisena tauosta.

”Hyvää joulua, Arthur.” Molly kurottui eteenpäin suukottaakseen Arthuria, joka oli niin pitkä, että hänen päälakensa hipoi auton kattoa.

”Odota, Molly, minulla on sinulle, öh, tai siis –”

”Joululahja? Et kai sinä ajatellut että minä sitten nousisin autosta ja kävelisin kylmästi pois antamatta sinulle sinun joululahjaasi?”

Arthur näytti perin juurin pöllämystyneeltä, aivan kuin joululahjan saaminen tyttöystävältä aatonaattona olisi ollut epätodennäköisin kuviteltavissa oleva tapaus.

Molly kaivoi massiivisesta nahkaisesta käsilaukustaan valtavan, sanomalehtipaperiin käärityn mytyn, jonka Arthur jokseenkin lamaantuneena repi auki. Sisältä paljastui värikylläisin villainen esine, jonka Arthur oli koskaan nähnyt. Hetken tutkailtuaan hän päätteli, että kyse oli villapaidasta. Neulepinta oli aivan möykkyinen, eikä samaa väriä näyttänyt löytyvän kahdesta eri raidasta. Etupuolelle oli kirjailtu valtava A-kirjain. Kaula-aukko näytti siltä, että pää mahtuisi siitä läpi vasta parin yksinkertaisen sauvanheilautuksen jälkeen. Hihoja sentään oli kaksi, ei enempää eikä vähempää.

”Minä – neuloin sen itse. Käsin siis, ilman taikaa. Minä ajattelin että – että minun pitäisi ehkä opetella neulomaan, siltä varalta että –”

”Että?”

Molly veti henkeä ja purskautti sitten jokseenkin yhteen pötköön, kasvot punoittaen ehkä muustakin kuin pakkasesta: ”Että jonakin päivänä minä voisin istua sohvalla takan ääressä ja neuloa villapaitoja lapsille ja sinä tulisit töistä ja minä sanoisin että ruoka on valmista ja kylläpä sinulla kesti kulta taasko sinä innostuit liikaa siellä ministeriössä, ja sinä sanoisit anteeksi Mollukkainen minä tulin niin nopeasti kuin pääsin. Jos minä en yhtään osaa neuloa niin eihän noin voi tapahtua enkä minä oikeastaan muusta haaveile kuin että noin tapahtuisi.”

Arthur katsoi villapaitaa, sitten Mollya, sitten taas villapaitaa.

”Kiitos. Tämä on ihanin lahja, minkä minä olen ikinä saanut.”

Molly näytti siltä, ettei oikein ollut varma, oliko Arthur tosissaan vai oliko hän juuri nolannut itsensä aivan totaalisesti. Hän hautasi kasvonsa rukkasiinsa, nosti ne sitten ja ilmoitti: ”Sinun vuorosi. Toivottavasti sinä et ole hankkinut mitään kamalan hienoa, koska sitten minua hävettäisi ihan hirveästi että minä annoin vain – villapaidan.”

Arthur rykäisi ja avasi hieman takkinsa nappeja ylettääkseen povitaskuun, muttei vetänyt sieltä mitään ulos.

”Öh, tämä on ehkä hölmöä. Ehkä minun pitäisi olla sanomatta mitään. Mutta kun minä en oikein osaa tai siis halua mennä kotiin jouluksi ilman että minä sanon tämän. Tai siis kysyn. Ja tuon äskeisen jälkeen minä olen hirveän toiveikas mutta Molly, minua pelottaa kuitenkin ihan kamalasti, siis enemmän kuin V.I.P.-kokeissa tai ilmiintymiskokeessa tai missään koskaan. Tai siis, en minä tätä osaa sanoa niin kauniisti kuin olin ajatellut – kyllä minulla oli puhe, minä kirjoitin sen, mutta minä heitin sen roskiin koska se vaikutti niin typerältä ja sitten minulle tuli kiire ja minä ajattelin improvisoida, mikä selvästikin oli todella huono idea, kuuntele nyt miten minä höpötän enkä pääse ollenkaan itse asiaan. Niin, sitä minä olin sanomassa, että me olemme kyllä seitsemännellä luokalla vasta, ja ensi keväänä on kamalasti opiskeltavaa ja sitten minä toivottavasti saan jonkun harjoittelupaikan ministeriöstä, tai eihän minun pitänyt sitä sanoa koska kyllähän sinä tiedät tämän kaiken –”

Molly näytti siltä kuin tietäisi mihin suuntaan oltiin menossa, mutta Arthur ei huomannut sitä, koska hän oli edelleen keskittynyt enimmäkseen omaan hermostuneisuuteensa ja siihen esineeseen, jota hänen kätensä nyt taskussa puristi.

”No ehkä minä vain sanon sen, nopeasti ja kerralla, kyllähän se toimii laastarienkin kanssa – jännittävä jästien terveydenhuoltokapine muuten, laastarit, vaikka minä en oikein vielä ymmärräkään miten ihoon teipattu kangaspala parantaisi yhtäkään haavaa – hitto vie, minä ihan totta yritän pysyä aiheessa. Mitä sinä naurat? Anna minun sanoa loppuun. Niin, siis, Molly, minusta tuntuu, että minä, minä – minä rakastan sinua, niin, minä rakastan sinua, Molly Prewett.”

”Arthur, jos tuo oli se mitä sinä aioit sanoa, niin minä en kyllä yhtään ymmärrä miksi sinä käyttäydyt noin hölmön hermostuneesti, ellet sinä sitten ole unohtanut että sinä sanoit viimeksi eilen että sinä rakastat minua ja minä sanoin että minäkin rakastan sinua ja kyllä se pätee minun puoleltani vielä tänäänkin vaikka en vielä ehtinytkään sitä mainita. Tai siis, vaikka minä en sitä ääneen sanonut niin minä ajattelen sitä koko ajan, tänäänkin vaikka sinä ajoit niin huonosti että ihme kun olemme perillä ollenkaan.”

”Ei kun, tai siis –”

”Jos oli jotain muutakin, niin tee se laastarijuttu tai mitä ikinä jästit tekevätkään.”

Arthur ihmetteli, miten hän olikaan onnistunut löytämään niin totaalisen järkevän ja kunnollisen ja ihanan naisen, ja miten tuo käsittämätön olento vieläkin istui hänen vieressään autossa. Jollei otettu lukuun sitä hyvin todennäköistä mahdollisuutta, että auton ovet olivat jäätyneet kiinni eikä Molly päässyt ulos.

”Laastarijuttu, aivan, suoraan ja yksinkertaisesti: Molly Prewett, mene minun kanssani naimisiin. Tai siis, menisitkö. Enhän minä voi käskeä, minä voin vain pyytää, ja, no, tässä minä istun ja pyydän, ja niin kuin äsken mainitsin niin minä ihan totta rakastan sinua ja ehkä sillä on jotakin merkitystä kun sinä harkitset vastaustasi, ja kyllä, sinun ei tarvitse sanoa että me olemme hirvittävän nuoria ja että olenko minä ihan varma koska kyllä minä olen ihan niin varma kuin vain ihminen ikinä voi mistään olla varma.”

Ja niin kuin Molly oli alusta asti arvannut, oli Arthurin povitaskusta esiin kaivettu esine sormus. Yksinkertainen kultainen sormus, ei timantteja tai kaiverruksia. Täydellisesti Mollyn nimettömän kokoinen ja mitä todennäköisimmin syönyt Arthurin viimeisetkin kaljuunat.

”Lopeta tuo täriseminen. Totta kai minä sanon kyllä.”

Molly kurottautui halaamaan Arthuria ja hänen piponsa tupsu kutitti Arthurin korvanlehteä ja Arthur oli melko varma että Molly hymyili hänen kaulaansa vasten. Arthurista alkoi tuntua, että minkään muun vastaanoton kuvitteleminen oli ollut aivan hölmöä, olihan Molly kuitenkin se sama hänen Mollynsa kuin aina, yhtä ihana ja yhtä hänen.

”Hyvää joulua, Arthur. Lähetä minulle pöllö heti kun pääset kotiin, että minä tiedän ettet sinä ole juuttunut mihinkään tällä rotiskolla.”

”Rotiskolla? Sano miksi haluat mutta minä en kyllä ikinä luovu autosta jossa sinusta tuli minun morsiameni. Mutta pöllön lupaan lähettää. Hyvää joulua, Molly.”

Molly meni sisään ja keitti teetä ja veti jalkaansa villasukat ja katseli sormustaan ja hyöri innoissaan paikasta toiseen ajatellen, kuinka seuraavana jouluna he Arthurin kanssa olisivat jossakin aivan kahdestaan ja kuinka onnellisia he olisivat.

Arthur ajoi kotiin jäisen maiseman läpi, sääti radion jästikanavalle, joita hän salaa kuunteli ollessaan yksin, ja kun juontaja toivotti hyvää joulua kaikille rakastavaisille ja ilmoitti seuraavan levyn olevan The Ronettesin Be My Baby, Arthur ajatteli Mollya ja itseään ja tuli siihen tulokseen, että vaikka tuhannet ihmiset luulisivat voivansa samastua tuohon kappaleeseen, niin kenestäkään muusta se ei kertonut yhtä täydellisesti kuin heistä.




The Ronettes – Be My Baby


The night we met I knew I needed you so
And if I had the chance I'd never let you go
So won't you say you love me
I'll make you so proud of me
We'll make 'em turn their heads
Every place we go
So won't you please

(Be my be my baby) Be my little baby
(I want it only say) Say you'll be my darling
(Be my be my baby) Be my baby now
(I want it only say) Ooh, ohh, ohh, oh

I'll make you happy, baby
Just wait and see
For every kiss you give me
I'll give you three
Oh, since the day I saw you
I have been waiting for you
You know I will adore you
Till eternity
So won't you please

(Be my be my baby) Be my little baby
(I want it only say) Say you'll be my darling
(Be my be my baby) Be my baby now
(I want it only say) Ooh, ohh, ohh, ohh, oh
« Viimeksi muokattu: 03.10.2012 15:51:35 kirjoittanut RoastedGarlic »
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Milgia

  • Kapteenska
  • ***
  • Viestejä: 1 791
  • He'd be Her Bert.
Hihihihihihihihihihihiiiihihiii. ♥ Tämä oli jotakin niin söpöisän suloista ja fluffyista siirappia että oikein hampaissa narskuu. Olen niin jossain hattarapilvissä nyt koska tämä oli niiiiin aaaaws ja jotenkin supersuloista kun Arthurin puhe rönsyili tuolla lailla luonnolliseen tapaan. Sitten Molly oli aivan ihana semmoinen niiin ihana ja kaunis. Kuvailit molempia ja tunnelmaa jotenkin niin lämpimästi ja sillä lailla että olen ihan myyty ja ääääaaaawwwwww ♥ Ja kiitos omistuksesta ainakin sata kertaa, pelastit mun päivän ja uskon että palaan tähän tekstiin kun tahdon jotain missä hetki on pysähtynyt ja missä tunnelma on aito ja ihana ja romanttinen.

M
But deep within my soul, I'm glad the times have changed
As long as rock and roll and the Chevys stay the same.

It was me and you and Chevy.

Hallahäive

  • ***
  • Viestejä: 719
Voi että, olipas suloinen ficci. Tuli vähän sellainen olo kuin olisi syönyt vaahtokarkkeja viltin alle kietoutuneena.

Arthur oli ehdottomasti yksi hellyyttävimmistä hahmoista, joita olen ikinä lukenut. Hän oli mielestäni myös IC, voin hyvin kuvitella takeltelun ja hermostuksen. Ja Ford Anglia<3
Pidin myös Mollysta, eritoten tämä kohta oli ihana:
”Että jonakin päivänä minä voisin istua sohvalla takan ääressä ja neuloa villapaitoja lapsille ja sinä tulisit töistä ja minä sanoisin että ruoka on valmista ja kylläpä sinulla kesti kulta taasko sinä innostuit liikaa siellä ministeriössä, ja sinä sanoisit anteeksi Mollukkainen minä tulin niin nopeasti kuin pääsin. Jos minä en yhtään osaa neuloa niin eihän noin voi tapahtua enkä minä oikeastaan muusta haaveile kuin että noin tapahtuisi.”
En vain voinut lopettaa, piti sanoa Aww 10 kertaa. Todella ihanaa, että Molly opetteli neulomaan mahdollisten tulevien lasten vuoksi.

Tuntui kuitenkin, että aivan liian pian tienviitassa luki Prewett.
Tämä kohta minua vähän häiritsi, ei kai tienviitoissa yleensä perheen nimeä lue? Tai mistä minä tiedän...

Molly, minua pelottaa kuitenkin ihan kamalasti, siis enemmän kuin V.I.P.-kokeissa tai ilmiintymiskokeessa tai missään koskaan.
Voi kuinka söpöä, että Arthur pelkäsi enemmän kuin V.I.P-kokeissa... Tämä kohta sai minut hihittämään.

Mollyn vastaus oli minusta aivan ihana ja IC. Ja Arthurin radion kuuntelu jätti hyvälle mielelle.

Tää kommentti meni nyt vähän ihkutukseksi, mutta sait minut hyvälle tuulelle tällä ficillä. En edes nykyään hirveästi lue hettiä, mutta tämä oli ihana. Kiitos kovasti, erittäin suloinen fic.
Who lives, who dies, who tells your story?

Ava by Auro, banneri by Ingrid

puhpallura

  • höpelö
  • ***
  • Viestejä: 620
  • aww ♥
Awww ihanan fluffyinen pikku ficci :3 Rakastuin!
Arthur oli ihanan epäröivä ja selitteli kamalasti kaikkea, juuri tuollaiseksi sen kuvittelee! Ja onneksi se pääsi sormuskohtaan saakka :>
Ja Mollykin oli tosi itsensä oloinen, vaikka tässä ficissä he nuoria ovatkin.

Tosi söpön ja suloisen hattaraisen vaaleanpunaisen kohtauksen olit saanut luotua, ei tälle voi muutakuin awwitella kerta toisensa jälkeen! Kerrassaan loistava! Piristi ja sulostutti iltaa aivan ihanalla tavalla :) 

Kiitos tästä lukukokemuksesta!
“We are only as strong as we are united, as weak as we are divided.”

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 313
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Näin monta kommenttia! Olette ihania vaahtokarkkeja kaikki!

Milgia: Kiitos <3 "Aito ja ihana ja romanttinen", tässähän ihan punastuu!

Hallahäive: Mun mielikuvissa on sellainen vähän vinksottava puinen tienviitta siinä pihatielle käännyttäessä, sellainen vähän höpsö, jonka nyt voi velhojen kuvitella laittavan, vaikka jästit ehkä eivät laittaisikaan... Mutta sinänsä hyvä huomio, että eihän tuo mikään ns. normijuttu ole.
Ihanaa että tykkäsit, kiitän kaikista kehuista (olipa niitä paljon)!
Ai niin ja rakastan sun avataria.

puhpallura: Kiitoskiitos, minua piristi sinun kommenttisi, vaaleanpunaista hattaraahan tämä yrittikin olla :)
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 630
No voi aww. Sanoisin normisti, että liikaa puhetta dialogissa, mutta tämä tilanne! Ja uskotko, että löysin paremmin Arthurin tuolta kuin Mollyn. Toki Mollykin löytyi, mutta Arthur suorastaan iski silmää, eikä edes johtunut laastarista :D Jotenkin vain pulpahti pintaan niin selkeänä, että punainen tukka vain vilkkui silmäkulmassa :)

Tämä oli kerrassaan herttainen ficci. Meinasin sanoa ensin, että alku oli suhteellisen pitkä, ei pitkäveteinen, mutta yllättävän pitkä, mutta sitten mietin toiseen kertaan ja totean, että se antoi tunnelman. Se maalasi kauniin ja ehkä epätavallisenkin kuvan ja voi että rakastuin Mollyn ruttuisiin villasukkahousuihin <333

Ihanaa että näistä kahdesta, ehkä mä jonain päivänä palautan Finiin sen omanikin :)


Kiitos tästä :-*
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Letizia

  • ***
  • Viestejä: 269
Joulufluff tähän aikaan vuodesta hämmensi niin paljon, että oli pakko avata ja lukea! Ja tämähän sulattaisi vaikka minkälaisen kyynikonkin. :D

Molly ja Arthur nuorena ovat juuri sellaisia kuin heidän voi ajatellakin olleen, ja tykkäsin hirveästi siitä, että Mollyn kädentaidot ovat vielä vähän hakusessa. Ja tuo Mollyn ulkoasun kuvailu: villasukkahousut ja yllättävän lyhyet hameet ja nahkarukkaset. <3

Ja kamalasti sanoja tulee suusta, mutta ne oikeat on vaikea hakea, vaikka yrittäisi repäistä nopeasti kuin laastarin ja ihan totta pysyä aiheessa! Oli myös niin söpöä, että Molly ehtikin ensin viemään puheet näille raiteille, vaikka Arthur oli miettinyt asiaa koko päivän. (Ehkä kuvaa näiden kahden dynamiikkaa muutenkin, heh.)

Haa, tykkäsin myös siitä "Prewett"-viitasta. Se jotenkin vei ajatukset Mollyn kotiin ja sai miettimään, että millaistahan siellä onkaan. Tässä fikissä oli paljon yksityiskohtia, vähän niin kuin, hmm, nukkekodissa, ja viitan kohdalla tuli sellainen olo, että Prewetteillä on tietysti lisää kaikkea suloista, vaikka sinne emme nyt päässeetkään. :)

Söpö ja ihana oli tämä!
Katharsis. Kello neljä keitän kahvin ja porkkanan. Istun verhon väliin kuulemaan kosmosta, yön sirkkuja ja postinkantajaa.

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 313
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
katsu: Kun yritän kuunnella dialogia päässäni, niin sitä tekstiä vaan on paljon, koska loppujen lopuksi ihmiset eivät puhu yleensä niin ytimekkäästi kuin kirjoittajana ja lukijana toivoisi... Ehkä Arthur tuli esiin enemmän siksi, että Arthurin näkökulmaa oli aika paljon ja muutenkin Arthuria kuvailin enemmän tuossa tilanteessa ja Mollya enemmän sillei... yleispätevästi henkilönä. Tai en mä tiedä. Joka tapauksessa olen iloinen että hahmot onnistuivat ilmeisesti hyvin :) Kiitos kommentista muru <3

Chelsey: En kestä miten ihana kommentti! Ah pakahdun ilosta ja kiitollisuudesta. Tuntuu että olen onnistunut tavoitteessani ja se lämmittää oikein.

Letizia: No kyynikkohan minäkin olen, mutta joskus vaan romantiikka puskee esiin... Minusta Molly on aivan ihana ja halusin kuvailla hänet juuri sellaisen ihanana kuin minä hänet näen (ja Arthur näkee, tietty). Kuvittelen, että Prewettien koti on vähän niin kuin Kotikolo, mutta vähän paremmin kasassa kuitenkin, joskaan ei ehkä ihan yhtä täydellisen ihanan lämminhenkinen. Sellainen, josta Molly on ottanut mallia luodessaan omaa perhettä ja kotia. Kiitos kommentista!!
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Oi tä oli jotain niin suloista! Suloinen hermostunut Arthur-rukka, suloinen Molly ekan villapaidantekeleensä kanssa ja suloinen Ford Anglia. Fiilis, se fiilis! ♥ Komppailen muita kommentoijia, hahmot olivat ihanasti niin omia itsejään. Toki nuoria ja elämänsä alussa, mutta selkeästi samoja kuin myöhemmisäkin vaiheissaan, niinkin paljon, että tämä istuisi canoniin ihan noin vain.

Mollyn "standardikokoa lyhyemmät jalat" ryttäytyneine villasukkahousuineen (miten sellaiset sukkikset voikaan ficissä kuulostaa niin ihanalta, vaikka oikeasti olisivat todennäköisesti pahuksen kutittavat) sekä Arthurin höpinöinnit veivät mun sydämen. Ja ilmankos Molly niin kovasti pojille hermostuikaan Salaisuuksien kammion alun autolennosta ja Anglian runnoutumisesta...

Maailmassa on ihan liian vähän tämäntyyppisiä lämpöisiä ja pehmoisia ficcejä.
“Our lives are not our own. We are bound to others, past and present, and by each crime and every kindness, we birth our future.”

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 313
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Skotti: Voi kiitos kiitos, olen kovin otettu kehuistasi! Hiii! Juuri tuollaisia reaktioita haluaisinkin tällä ficillä herättää. Ja olet oikeassa siinä, että lämpöisiä ficcejä ei voi koskaan olla liikaa.
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

L.E

  • kultakutri
  • ***
  • Viestejä: 151
Voi että mulle jäi ihana olo tästä <3 Sun hahmot oli edelleen ihanan IC, Arthur oli niin tavattoman suloinen että taisin just rakastua siihen korviani myöten - ja olihan sun Mollykin tosi herttainen, rakastin sitä replaa jonka suunnilleen kaikki muutkin on lainannu tähän.

Toi kylmä auto ja joulu ja radio ja kaikki anto tähän ihanaa lisää! Arvaa voinko katsoa enää ikinä Ford Angliaa saamatta hullua söpöilykohtausta? :D palaan ihan varmasti uudelleen tähän tekstiin sillon kun tarvitsen jotain tälläistä pehmeää ja hempeää ja täydellistä <3 Kiitos sulle!
The girl, who has dreams of.

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 313
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
L.E.: Hii se on parasta kun yhdistää jonkun arkisen jutun johonkin fandomin asiaan ja sit voi vaan hypettää keskenään ja hymyillä typerästi! Kiitos kommentista, se ilahdutti! :)
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

FractaAnima

  • Francesca R. Anima
  • ***
  • Viestejä: 4 096
  • Like Molly Weasley, but Slytherin
Apua, tämä on ihan tavattoman suloinen. Ihan meinasi itku tulla, kun toiset olivat niin hellyyttäviä. Olen tässä tämän vuoden aikana oikein ihastunut tähän nuoreen Mollyyn ja nyt sinä teit minuun vaikutuksen Arthurilla, vaikka tarkemmin ajatellen, onhan se aina ollut tuollainen ihana höppänä. :)

Kiitos tästä iki-ihanasta ja ylisuloisesta ficistä. Aww.  ::)

-Frac


I'm into Herbology now u_u

marrru

  • Potterhead
  • ***
  • Viestejä: 122
Tämä oli aivan mahdottoman suloinen ja ihana fic.  Harvemmin luen Arthurista ja Mollystä, mutta onneksi satuin aukaisemaan ja lukemaan tämän, sillä tämä oli aivan ihana. Kuten jo sanoin...
Arthur alkoi selittää aina jotain muuta, mutta onneksi sai sitten asiansa sanotuksi. :3

Kiitos tästä awwniinihanasta ficistä. c:

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 313
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
FractaAnima: Joo, Molly ja Arthur on aivan yli-ihania, ei siitä pääse mihinkään! Kiitos <3

marrru: Kiitos kommentista, olen iloinen että sain välitettyä samat tunnetilat kuin itselläkin oli kirjoittaessa, koska suloinenhan tämä vain yrittääkin olla!
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

LaraLura

  • ***
  • Viestejä: 161
Ihastuin! Siis aivan ihana! <3 siun kerronta tyylis on todella hyvä ja tän vois kuvitella kuuluvan alkuperäiseen tarinaan! :)
Löysin oman kultani kolmisen viikkoo sitten, jotn tälläset ficit uppoovat miuu täl hetkel todella hyvin!

Olen sitten koukussa! :) jatkoa odotellen! :)

<3: Lara
« Viimeksi muokattu: 04.05.2013 16:08:40 kirjoittanut LaraLura »
Tofu the Tössötassu ♥ 2009-2022
Pippa aka Pipukka ❤️ 2014-

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 313
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
LaraLura: Kiitos! Ihanaa että olet löytänyt jonkun! Vaikka olenkin kateellinen.

Tämä ficci tuskin saa suoraa jatkoa, mutta jos joskus kirjoittelen lisää Arthurista ja Mollysta, niin niitä tulee sitten omista topiceistaan löytymään! Tähän mennessä kuitenkin taitaapi olla vain tämä ja Menninkäisiä olemassa. Vai mikä sen nimi nyt edes oli.
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Safira

  • ***
  • Viestejä: 150
  • WolfLumos134
Oi kuinka ihana ja suloinen joulufikki :) Elli joo pidin todella paljon, ja yhdyn muiden mielipiteisiin, että hahmot oli tosi uskottavia ja "omia itsejään" . Molly niin ihanan järkevä ja Arthur suloisen hermostunut.

Pidin myös työsta kuvailusta, kuinka olit saanut tunnelman niin hyvin kuvattua, ja tuolla oli ihania kuvauksia kuten Mollyn rytyssä olevat villasukkahousut.

Niin ja tietenkin tämä kohta:
Arthur ihmetteli, miten hän olikaan onnistunut löytämään niin totaalisen järkevän ja kunnollisen ja ihanan naisen, ja miten tuo käsittämätön olento vieläkin istui hänen vieressään autossa. Jollei otettu lukuun sitä hyvin todennäköistä mahdollisuutta, että auton ovet olivat jäätyneet kiinni eikä Molly päässyt ulos.

Kohta nauratti ainakin mua, niin ihanan suloinen ajatus, että tyttöystävä on autossa vaan koska ei pääse ulos.

Eli todella kiva joulufluffi, joka sopii jopa niin hyvin siihen miten Mollyn ja Arthurin olisi voinut canonissakin kuvitella menneen kihloihin. :)
Kaikki pakenevat todellisuutta joskus, jossakin, jotenkin.

Jotta voi löytää jonkun pitää etsiä ensin itsensä.

ava by Vanilje

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 313
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Safira: Pyrinkin siihen että tämä olisi söpöä ja canoniin sopivaa! Kiitos kommentista, ihana kun tykkäsit! :)
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Gelmir

  • Imagine
  • ***
  • Viestejä: 224
  • Ravenclaw
Siis mitä, en ole kommentoinut tähän? Korjataanpa virhe!

En yleensä kauheasti välitä ylisöpöistä fluffypläjäyksistä, mutta tätä lukiessa alkaa väkisinkin hymyilyttämään kun on niin lutuinen ja söpö tarina. :D Ja älyttömän uskottava! Hermostuksissaan pälpättävä Arthur yrittää saada kosituksi ja Molly taas kuuntelee järkevänä vieressä toisen sepustusta ja haaveilee villapaitojen kutomisesta takan edessä. Mahtava toteutus, tykkäsin kovasti etenkin Arthurista.

Lainaus
Arthur näytti perin juurin pöllämystyneeltä, aivan kuin joululahjan saaminen tyttöystävältä aatonaattona olisi ollut epätodennäköisin kuviteltavissa oleva tapaus.

Voi kun Arthur on niin hellyyttävä!

Lainaus
Arthur ihmetteli, miten hän olikaan onnistunut löytämään niin totaalisen järkevän ja kunnollisen ja ihanan naisen, ja miten tuo käsittämätön olento vieläkin istui hänen vieressään autossa. Jollei otettu lukuun sitä hyvin todennäköistä mahdollisuutta, että auton ovet olivat jäätyneet kiinni eikä Molly päässyt ulos.

Ihana.
It was my ghost walking on the sidewalk.

Unimaailma