Kirjoittaja Aihe: Varjojen kaupungit: Sydänsuruja, S, Malec  (Luettu 1819 kertaa)

Anisy

  • ***
  • Viestejä: 18
Varjojen kaupungit: Sydänsuruja, S, Malec
« : 16.09.2012 18:12:42 »
Author: Anisy
Beta: Ei ole
Fandom: Varjojen kaupungit
Genre: Fluffy (kai)
Rating: S
Pairing: Malec
Disclaimer: Cassie Clare omistaa Varjojen kaupungit, minä nyt vaan satun leikkimään pojilla

A/N: Ensimmäinen ficcini ikinä ja nyt pelottaa. Kirjotin tän jo jokin aika sitten, mutta nyt päätin kerätä rohkeuteni rippeet ja laitoin sen sitten tänne. Älkää olko kauhean ilkeitä, pliis? Ja kommentteja arvostan totta kai.

Pitkä nuorukainen istui vanhan avolava-auton lavalla vieressään saman ikäinen nuori poika. Tilanteessa ei olisi muuten ollut mitään outoa, mutta nuorukainen oli kahdeksansataa vuotias velho, auto hyrisi keskellä jokea ja viereisessä laivassa oli meneillään taistelu demoneja vastaan. Toisin sanoen arkipäivää Brooklynin päävelholle, Magnukselle ja hänen kultapojalleen Alecille.

Magnuksen yleensä pystyssä olevat hiukset, jotka kimaltelivat kilpaa tähtien kanssa, laskeutuivat nyt olkapäille suorina ilman kimalleharsoaan. Sateenkaarenväriset nahkahousut ja paljettipaita olivat vaihtuneet suoriin housuihin ja pitkään ruskeaan takkiin.  Alecilla taasen oli mustat ihonmyötäiset nahkaiset vaatteet,  jotka paljastivat vain hiukan tatuoinneilla kirjottua ihoa.

Alec oli ollut mukana taistelussa niin kauan, kunnes oli onnistunut putoamaan laivan reunan yli jokeen, yrittäen juoda jokea tyhjäksi, ellei Magnus olisi hypännyt perään pelastamaan. Mutta ei Alec sen takia tajuton ollut, vaan koska oli suostunut lahjoittamaan voimansa rakkaalleen, auttaakseen taistelussa ulkopuolelta.
   
 - Olenko minä kuollut? Alec räpytteli silmiään nopeasti tarkentaakseen näkymän.

- Et tietääkseni, Magnus virnisti helpottuneena. Vaikka hän oli vain ottanut Alecin energian, ei hänkään voinut olla ihan varma toisen kunnosta.

- No kun ei noin kauniita enkeleitä ole maassa, Alec totesi hymyillen silmien harittaessa pahasti. Magnus punastui tahtomattaan, saattoihan hän olla laiha, pitkä ja komeakin, muttei todellakaan enkeleihin verrattavissa.

- Alexander Lightwood, olet tainnut lyödä pääsi pahemman kerran, Magnus sanoi huolestuneena, jokin oli nyt vialla, ei Alec kuulunut niihin, jotka suolsivat romanttista hömppää.

- Minä mitään, terve kuin pukki, Alecin siniset silmät pyörivät päässä. Hän kurkotti kättään kohti Magnusta, mutta se jäi vain yritykseksi käden valahtaessa veltoksi pojan vierelle.  Alec oli onnistunut pyörtymään uudestaan.

Varovasti Magnus nosti Alecin pään syliinsä ja silitti hellästi varjometsästäjän päässä olevaa harakanpesää. Velho tiesi, että sekin hetki oli niitä harvoja, jolloin hän sai pitää Alecia sylissään julkisella paikalla. Ja Alec luki sellaiseksi paikoiksi kaiken muun, paitsi velhon majapaikan Brooklynin perukoilla. Jos kuka tahansa tulisi nyt autolle, Magnus olisi pulassa. Nimittäin Alecin kanssa. Alec ei tahtonut muiden tietävän, ketä hän rakasti, kenelle hän yksinomaan kuului. Mutta sen Magnus antoi anteeksi, kyllä hän tiesi, ettei ollut helppoa tulla pois kaapista, jossa oli majaillut viimeiset kahdeksantoista vuotta. Kaapissaan poika olisi varmaan vieläkin, ellei Magnus olisi tiirikoinut ovea, tunkeutunut sisään luvatta, löytänyt muille näkymättömän pojan kaappinsa nurkasta kyhjöttämässä.

Mutta siinä mielessä Magnus oli itsekäs, ettei hän halunnut jakaa pientä varjometsästäjäänsä kenenkään kanssa. Ei Isabellen, ei  muiden Lightwoodien, ei klaavin, ei Jacen – etenkään Jacen – kanssa. Jace oli jo saanut osakseen liian ison palan Alecista, palan, joka kuului nyt kokonaan vain Magnukselle. Nimittäin sydämensä. Sen hän oli luovuttanut puolihuolimattomasti Jacelle, joka oli siitä vähät välittänyt, ei varmaan ollut edes huomannut. Tavattuaan Magnuksen, Alec oli oppinut, mitä tarkoittaa rakastaminen. Sitä, kuinka voi herätä aamulla toisen kainalosta tyynynkuva poskella, olla välittämättä, vaikka toinen ryöstäisi kahvinkeittimen kokonaan omille keitoksilleen, varaisi suihkun koko aamuksi. Tai kun voi pitää toista kädestä ja sanoa rakastan ilman omatunnontuskia, valheita. Alec oli vaatinut sydämensä takaisin, lopulta vienyt sen väkivalloin ja antanut sen lahjaksi Magnukselle. Ja toisin kuin Jace, Magnus oli antanut vastalahjaksi oman sydämensä.

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Vs: Varjojen kaupungit: Sydänsuruja, S, Malec
« Vastaus #1 : 16.09.2012 22:27:43 »
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Moi.

Mun sydän hakkaa vieläkin ihan hulluna, mun piti jo lähtee koneelta (olin kattomassa Gleetä - niin mitkä läksyt ja mikä maanantai huomenna) ja sitten tyhmänä (lue: fiksuna) keksin vielä "käydä nopeasti finissä, ei siellä kuitenkaa mitään tapahdu". Paitsi että tapahtuupas!
Tiedätkö, mä en ole pitkäänpitkään aikaan lukenut Malecia. Tai ainakaan sellaista, jota mä en ole itse kirjoittanut. Tai jota Cassandra ei ole kirjoittanut. Joten siis kuolin pahasti onnesta muutaman kerran kun näin tämän topicin ja ja sitten vielä uudestaan kun avasin tämän ja FLUFFYFLUFFYFLUFFY!!

Aa joo oon siis kommentoimassa tässä as you may see.

Hmm, hyvähän tämä oli ensimmäiseksi ficiksi ja muutenkin! Pikkuisen alun kuvaus ehkä jäi irralliseksi lopusta, jossa Magnuksen "kertoja" sai suuremman roolin ja syvennyit tarkemmin sen hahmoon ja sen hahmon kautta myös Alecin hahmoon. Mutta ah, kuvailu oli kuitenkin hienoa. Alussa se jäi lähinnä tilannekuvailuksi, mutta se oli kattavaa ja kuolin vielä yhden kerran Magnuksen hiuksille ja tähtivertauksille (tähdet on rakkaus, Magnus on rakkaus = true love mulle ja sanotaanko että kuolen vielä tätä kommenttiakin kirjoittaessa kertaalleen). Lopussa kuvailu muuttui paljon - henkilökohtaisemmaksi. Syvemmäksi. Asioita pohdittiin Magnuksen näkökulmasta ja kaikki oli kuvattu yhtä aikaa suloisesti ja hieman surullisesti.

Dialogista sen verran, että se antoi ymmärtää Alecin ja Magin olleen yhdessä vakavasti jo kauemmin. Ei sillä, että se mua olisi haitannut, mutta sillä tavalla tämä poikkesi canonista. Olin aluksi vähän että häh, kuinkas Alec nyt noin, eihän se ikinä ole suoraan noin romanttinen, muttamutta selitit sen hyvin ja vieläpä aikas hauskasti:
Lainaus
- Alexander Lightwood, olet tainnut lyödä pääsi pahemman kerran, Magnus sanoi huolestuneena, jokin oli nyt vialla, ei Alec kuulunut niihin, jotka suolsivat romanttista hömppää.
(tässä kohtaa mun sisäinen ulkoinen äh, tässä kohtaa minä joka olen suuri fanityttö huudan: jee, Alec on ihan täydellinen!)
Pidin siis dialogistakin hurjasti (:

Koska haluan lopettaa tämän kommentin hypetyspositiivisiin tunnelmiin, sanon tähän väliin, että ainoa juttu, josta en tykännyt oli ficin nimi, koska se oli hieman irrallinen eikä musta oikein sopinut itse tekstiin. Mutta jee jee kaikki muuten.

Koko lopun kaappi-, Jace- ynnä muu kerronta oli ihanaa, tykkäsin tykkäsin, koska kaikki oli niin jotenkin - no sanotaanko että mun fanon huutaa nyt hallelujaa ja meen tästä pois kuoleen nopeesti yhden kerran vielä!

p.s. hyvää illan jatkoa ja anteeksi että olen häiriintynyt :3