Kirjoittaja:Sumu
Ikäraja:S
A/N: Ensimmäinen yhtään mikään, minkä kirjoitan finiin. Tämä on kirjoitettu kovin kiireessä, joten laatu ei ole mitenkään paras. Idea taisi tulla siitä, millainen olin itse 7-8 vuotiaana.Loppu on toki omasta päästäni, ei se jatkunut kauaakaan.
Unelmani muodostavat kuin toisen maailman. Se on täysin erilainen kuin tämä kylmä ja pimeä paikka, joka ahdistaa ja tuntuu vankilalta. Joskus uppoan unelmiini pitkäksikin aikaa. Silloin vanhemmat ja ystävät ihmettelevät, kun olen niin hiljaa. He luulevat minun silloin tylsistyvän, mutta se ei pidä paikkaansa. Sillä kun minä todellisessa maailmassa makaan paikallani silmät lähes ummessa, lennän lohikäärmeellä,unelmissani.
Tässä maailmassa ei voi lentää omin siivin, sodat tuovat kurjuutta ja nälänhätää. Joka aamu herään aikaisin kouluun. Tuntuu pahalta jättää uni kauas sänkyyn, ja palata todellisuuteen. Sillä vaikka unikin tuntuu vankilalta, voi siinä lentää ja olla vapaampi kuin todellisuudessa. Muodostuuhan unenikin vain unelmistani, ja minä tahtoisin vain elää unelmissani.
Jos ei pitäisi syödä, nukkua, käydä koulua ja elää tässä maailmassa pystyäkseen unelmoimaan, en minä juuri nyt muuta tekisikään, vain laukkaisi yksisarvisella taikapuron yli, pitäisin huolta lohikäärmevauvoista. Mutta aina kahleet vetävät minut takaisin todellisuuteen. Tahtoisin vain elää unelmissani.
Se jatkuu edelleen, vaikka monta vuotta on jo kulunut. En voi sille mitään, ja välillä olo on kuin olisin seonnut. En tunne enää mitään kuuluvuutta tähän maailmaan, vanhemmat, ystävät, kaikki poissa. Olen vetäytynyt syrjään, ja täällä voin olla rauhassa, elää unelmissani enemmän kuin missään muualla. Lopullinen haave ei kuitenkaan koskaan käy toteen, sillä en voi koskaan unohtaa syödä, enkä tätä maailmaa muutenkaan. Kahleet, ne pysyvät ikuisesti ympäriläni.
A/N2: Olisi kiva saada kommentteja, kunhan ette hauku ihan lyttyyn.
