Kirjoittaja Aihe: Karkaavat sanat | S | Sirius/Remus  (Luettu 784 kertaa)

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 395
Karkaavat sanat | S | Sirius/Remus
« : 18.08.2019 16:29:02 »
Nimi: Karkaavat sanat
Kirjoittaja: Sielulintu
Ikäraja: S
Genre: Angst
Paritus: Sirius/Remus
Haasteet: Lyrics wheel 17
Vastuuvapautus: Hahmot ja maailma kuuluvat Rowlingille, enkä saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.

A/N: Tällä kertaa haasteesta saadut lyriikat inspiroivat tällaiseen Sirius/Remukseen. Laulun sanat löytyvät tekstin lopusta.

Karkaavat sanat

Syksy tuntui sinä vuonna oudolta ja oikukkaalta, aivan kuin sekin olisi ollut Remusta vastaan. Hän istui pienen asuntonsa pelkistetyn karussa keittiössä katse ikkunaan naulittuna. Hän tuijotti kaukana lipuvia sadepilviä kuin olisi uskonut voivansa pakottaa ne lähestymään silkalla tahdonvoimalla. Sade ja ikkunalaseja rämisyttävä myrsky, sitä hän kaipasi. Sen sijaan aurinko paistoi enemmän kuin hän muisti sen ikinä syyskuussa paistaneen.

Sirius olisi nauranut hänelle ja huomauttanut, että yksin Remus saattoi valittaa kauniista säästä, josta hyvin harvoin saatiin Englannissa nauttia siihen vuodenaikaan. Sirius olisi vaatinut häntä lentämään kanssaan tai yllättänyt hänet jollakin muulla hauskanpidolla, josta he olisivat nauttineet kumpikin. Ajatukset olivat suoranaista suolahappoa avoimessa haavassa. Sirius ei ollut täällä eikä luultavasti koskaan olisikaan. He eivät olisi yhdessä, vaikka Remus miten toivoisi.

Surkeana hän antoi katseensa kiertää tyhjiä seiniä ja ajan harmaannuttamaa kattoa. Ainakin hänen asuntonsa kaikessa synkkyydessään ja koruttomuudessaan piti yhtä hänen mielialojensa kanssa, vaikkei sää siihen suostunutkaan. Kaikki kolmisenkymmentä neliötä yksinäisestä kerrostaloyksiöstä muistuttivat häntä siitä, kuinka väritöntä hänen elämänsä oli ja kuinka mitäänsanomattomalta ja vieraalta jopa hän itse tuntui. ilman Siriusta hän oli pelkkä kuori, jossa oli tarpeeksi sisustaa vain tajuamaan, miten surkea tilanne oli.

Kolmetoista vuotta, hän ajatteli synkkänä. Niin kauan hän oli juossut samaa kehää, rimpuillut samassa oravanpyörässä ajatuksineen. Niin kauan hän oli ollut yksin. Kuinka moninkertaisen ajan hän vielä joutuisi roikkumaan kiinni samanlaisessa elämässä?

Vaativa nokan koputus ikkunaan sai hänet havahtumaan ajatustensa syvistä vesistä. Sarvipöllö lasin takana ei ollut tuttu, mutta harvoinpa hän toisaalta tunsikaan lintuja, joilta hän postinsa sai. Toisin oli ollut joskus silloin ennen, kun hän oli jo kaukaa tiennyt, kuka ystävistä häntä lähestyi kirjeellä. Edelleen hän saattoi muistaa, miltä Jamesin pöllö oli näyttänyt, kuinka Peterin pikkuruinen postinkantaja oli hukannut puolet kirjeistä ja miten Siriuksen pöllöpirulainen oli aina herättänyt keskellä yötä.

Tämä lintu ei kuitenkaan vaikuttanut erityisen persoonalliselta, tai ainakaan se ei ehtinyt jäädä esittelemään luonnettaan. Se vain tiputti pergamenttirullan Remuksen avaamasta ikkunasta sisään niin pikaisesti, että kirje oli vähällä tipahtaa sen nokasta jo ulkopuolella. Ehkä hänen asuntonsa henki niin synkkää auraa, etteivät linnut viihtyneet lähistöllä hetkeäkään enempää kuin oli pakko.

Hän oli yhtä aikaa pelännyt ja toivonut sitä, minkä näki kirjoitetun kirjeen loppuun. Siriuksesta ei ollut kuulunut mitään viikkokausiin, mutta siinä hänen nimensä nyt seisoi pikkuisen pergamenttirullan viimeisellä rivillä. Oli vastuutonta ja typerää kirjoittaa nimensä avoimesti kirjeeseen, mutta toisaalta mitä muutakaan hän saattoi Siriukselta olettaa. Väliin hänestä tuntui, että toinen eli pelkästä riskistä ja seikkailusta toiseen saamatta niistä ikinä tarpeekseen. Siltä hänestä oli ainakin ennen tuntunut; Silloin, kun hän vielä oli voinut sanoa tuntevansa ystävänsä läpikotaisin. Nykyään hänestä tuntui toisinaan, että heistä jompikumpi tai molemmat oli korvattu täysin ventovierailla henkilöillä, joilla ei ollut toistensa kanssa mitään tekemistä.

Hitaasti hän pakottautui siirtämään katseensa tuttuakin tutummasta nimikirjoituksesta varsinaiseen viestiin. Muutamat, tutulla käsialalla raapustetut rivit olivat nopeasti luetut. Sisältökin oli varsin yksiselitteinen. Sirius kieltäytyi edelleen tulemasta hänen luokseen. Remus rypisti kirjeen, suoristi sen sitten ja repi koko viestin palasiksi niin, ettei mitään lukukelpoista jäänyt jäljelle. Välittömästi sen tehtyään hän alkoi katua. Hänellä ei ollut Siriuksesta jäljellä paljon muuta kuin muistot, joihin hän oli tarrautunut koko ajan epätoivoisemmin jo liian kauan. Muutamat kirjeet olivat ainoa konkreettinen asia, mitä hänellä Siriukselta oli. Kaiken muun hän oli hävittänyt niinä ensimmäisinä vuosina, kun hän oli vielä uskonut toisen todella syyllistyneen kammottaviin rikoksiin.

Miksei Sirius voinut tulla hänen luokseen? Mitä hän voisi tehdä tai sanoa, jotta toinen ymmärtäisi, että sitä Remus oikeasti halusi? Kysymyksiä riitti, mutta vastaukset piiloutuivat itsepintaisesti. Kaikki oli ollut tavallaan niin paljon helpompaa, ennen kuin hän oli saanut muutama kuukausi sitten kuulla asioiden todellisen laidan. Siihen saakka hän oli sentään voinut keskittyä kaikella tarmollaan vain unohtamaan ja kieltämään itseltään liiallisen muistelun ja haikailun.

Nyt, kun Sirius oli hänen mielessään taas enemmän ystävä kuin mielipuoli murhaaja, vanhat suojamuurit eivät enää toimineet. Hän oli anellut toista jäämään Englantiin, asettumaan jonnekin turvaan hänen kanssaan, mutta menestyksettä. Sirius oli yhtä jääräpäinen kuin oli ollut aina, eikä suostunut kuuntelemaan. Remus ei kuulemma haluaisi oppia tuntemaan sitä henkilöä, joka Siriuksesta oli tullut. Hän ei Siriuksen mukaan oikeasti voinut haluta toista sataa mailia lähemmäs itseään, sillä Sirius aiheuttaisi pelkkää kipua ja mielipahaa. Niin tämä ainakin itse sanoi ja uskoi ilmeisesti tietävänsä paljon Remusta itseään paremmin, mikä hänelle olisi parasta.

Kirottu itsepäisyys ja halu suojella entisiä läheisiä estivät näköjään täysin Siriusta käyttämästä päätään ja tajuamasta, että kaikki he olivat muuttuneet. Tietenkään ihminen ei voinut olla sama kolmentoista kokonaisen vuoden jälkeen etenkin, kun niistä suurin osa oli Azkabanin kauhujen varjostamia. Se ei kuitenkaan estänyt sitä, että Remus halusi yrittää udelleen, yrittää oppia jälleen tuntemaan. Mutta kuunteliko Sirius? Eipä tietenkään.

Koko typerä kiista oli alkanut pari viikkoa sen jälkeen, kun Harry ja Hermione olivat kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti onnistuneet auttamaan Siriuksen ja Hagridin hevoskotkan pakomatkalle. Remus ei muistanut pitkiin aikoihin ilahtuneensa ja säikähtäneensä yhtä paljon kuin nähtyään tummien hiusten kehystämien kasvojen ilmestyvän tulisijaansa smaragdiliekkien keskelle. Hän oli kyennyt hetken vain tuijottamaan suu auki loksahtaneena, kunnes Sirius oli nauranut ja ilmoittanut, miten typerältä hän näytti.

Hän oli tehnyt kaikkensa sen neljännestunnin aikana, jonka Sirius oli voinut viipyä takkatulessa. Hän oli esittänyt järkiperusteita, anellut ja lopulta jopa menettänyt malttinsa. Sirius ei suostunut tulemaan. He olisivat voineet hyvin vain kadota, etsiä jonkin turvallisen paikan ja ympäröidä sen vahvoilla suojataioilla. Jos he asettuisivat tarpeeksi keskelle ei mitään, Siriuksen löytyminen olisi äärimmäisen epätodennäköistä. Ei hän siellä ainakaan sen suuremmassa vaarassa olisi kuin nyt kierrellessään yksin, missä milloinkin.

Sen jälkeen hän ei ollut nähnyt Siriuksesta vilaustakaan. Joko sopiviin velhoasumuksin tunkeutuminen ei onnistunut, tai sitten Sirius vältteli häntä tietoisesti. Sellainen olisi aivan hänen tapaistaan. Mitä tuli rohkeisiin tekoihin taisteluissa ja oikeastaan missä tahansa vaaratilanteissa, Siriusta uskaliaampaa ihmistä sai hakea. Tunnepuoli ja syvälliset keskustelut olivat kuitenkin aina olleet hänen kohdallaan aivan oma lukunsa. Remus halusi ja oli aina halunnut puhua asiat halki. Sirius taas pakeni hankalia tilanteita kuin pirunnuoraa liukkaasti ja vikkelään. Niinpä Remus oli saanut vain Siriuksen mittapuulla myötätuntoisia ja ymmärtäväisiä kirjeitä, joiden pointti oli kuitenkin aina sama. Remuksen oli parasta pysyä kaukana ja etsiä elämäänsä joku muu, joka ei satuttaisi häntä ja jonka kanssa hän löytäisi onnen.

”Minä en etsi ketään. Minä haluan sinut, tajuatko”, Remus äyskähti ääneen ja huokaisi sitten raskaasti.
Oli turha mesota yksin ankeille seinille, jotka eivät kuunnelleet eivätkä piitanneet. Eipä toisaalta kuunnellut Siriuskaan, joten kaipa seinille huutamisen saattoi laskea samaan kastiin kuin Siriuksen itsensäkin kanssa keskustelemisen.

Vastauskirjeen kirjoittaminen oli hankalampaa kuin vielä kertaakaan aiemmin. Hän kirjoitti täyteen ja rytisti tolloksi pergamenttiliuskan toisensa jälkeen. Roskakori täyttyi epäonnistuneista yrityksistä sitä mukaa, kun kellon viisarit seinällä kulkivat kohti yötä.

Oli niin paljon kaikkea, mitä hän halusi sanoa ja niin vähän sanoja, joilla sen kaiken olisi voinut ilmaista. Hän ei kerta kaikkiaan saanut sopivia lauseita kiinni. Miten kertoa toiselle, että Remus odottaisi häntä vaikka maailmanloppuun saakka? Hän ei tyytyisi toisiin, eikä voinut edes kuvitella ketään muuta siinä mielessä. Jos Sirius ei ollut valmis, hänelle riittäisi myös ystävyys. Hänelle riitti mikä vain, kunhan Sirius olisi hänen vierellään. Hän voisi hetkeäkään epäröimättä hylätä ahdistavan asuntonsa ja elää Siriuksen kanssa kiertolaiselämää missä hyvänsä, jos toinen vain kutsuisi hänet mukaansa. Ainoa vaihtoehto, joka hänelle ei kelvannut, oli jatkuva erossa oleminen.

”Jos kyseessä olisi se, ettet halua olla lähelläni, ymmärtäisin. Tietenkään ei olisi siitä iloinen, mutta se olisi sinun valintasi, ja kunnioittaisin sitä. Tämä on kuitenkin pelkkää järjettömyyttä. Sinä et tiedä, mikä minut tekee onnelliseksi tai onnettomaksi minua itseäni paremmin. Minähän olen sinun mukaasi ollut aina se tunnetaituri, joka tietää, mikä vaikuttaa kehenkin ja miten. En tiedä, olenko samaa mieltä, mutta kai minä sentään itseäni ymmärrän, tässä asiassa ainakin. Lakkaa päättämästä asioita minun puolestani ja kuuntele kerrankin, mitä yritän sanoa”, Remus lopulta kirjoitti.

Hän luki tekstin uudelleen, lisäsi loppuun vielä hiukan ja kääri tuotoksen sitten tiiviiksi rullaksi. Ennen kuin ehti muuttaa mieltään, hän napautti kääröä sauvallaan ja sai aikaan suojaavan sinetin. Kenenkään ei nyt pitäisi kyetä lukemaan sisältöä kovin helposti. Taistellen vastaan halua heittää koko roska muiden epäonnistuneiden seuraan hän kutsui tornipöllönsä luokseen.

”En tiedä, missä hän on, mutta keksit sen varmasti pian itsekin”, Remus jutteli kantaessaan lintua käsivarrellaan kohti ikkunaa.
Pöllö huhuili luottamusta herättävään, rauhoittavaan sävyyn ja liisi tummenneelle taivaalle. Remus seisoi vielä kauan avoimessa ikkunassa linnun perään katsellen. Olisipa hänelläkin ollut samanlainen kyky löytää Sirius kuin postipöllöillä oli.

Sängyssä juuri ennen nukahtamistaan Remus keskittyi kuvittelemaan olevansa taivaan poikki kaarteleva pöllö. Hän haaveili erottavansa alhaalla pisteen, joka lähestyessään paljastui velhon ja hevoskotkan muodostamaksi kaksikoksi. Hitaasti todelliseksi uneksi muuttuvassa kuvitelmassa hän laskeutui äkisti omana itsenään toisen luo, sanoi hänelle ne sanat, jotka kirjoittaessa aina tuntuivat karkaavan ja sai Siriuksen ymmärtämään, kuinka paljon hän toista kaipasi.

Lyriikat:
Killswitch Engine - The End of Heartache

Seek me, call me
I'll be waiting
Seek me, call me
I'll be waiting

This distance, this dissolution
I cling to memories, while falling
Sleep brings release, and the hope of a new day
Waking the misery, of being without you

Surrender, I give in
Another moment is another eternity

(Seek me) for comfort, (call me) for solace
(I'll be waiting) for the end of my broken heart
(Seek me) completion, (call me) I'll be waiting
(I'll be waiting) for the end of my broken heart

You know me, you know me all too well
My only desire, to bridge our division

In sorrow, I speak your name
And my voice mirrors
Mirrors my torment

(Seek me) for comfort, (call me) for solace
(I'll be waiting) for the end of my broken heart
(Seek me) completion, (call me) I'll be waiting
(I'll be waiting) for the end of my broken heart

Am I breathing?
My strength fails me
Your picture, a bitter memory

For comfort, for solace
(Seek me) for comfort, (call me) for solace
(I'll be waiting) for the end of my broken heart
« Viimeksi muokattu: 19.08.2019 18:41:33 kirjoittanut Sielulintu »
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 898
  • kiero ja sarkastinen
Vs: Karkaavat sanat | S | Sirius/Remus
« Vastaus #1 : 24.08.2019 09:18:59 »
Sait näköjään mun lyriikat, oli hauska päästä lukemaan mitä niistä syntyi. :) Tämä kohta Pottereista sopii kyllä erinomaisesti tämän parituksen angstailuun. Helppo uskoa että tulee kommunikaatiokatkos, jos toinen kuvittelee olevinaan suojelevansa toista pysymällä poissa, ja toinen ei arvosta moista sitten ollenkaan. </3

Lainaus
Nykyään hänestä tuntui toisinaan, että heistä jompikumpi tai molemmat oli korvattu täysin ventovierailla henkilöillä, joilla ei ollut toistensa kanssa mitään tekemistä.

Tämä oli hienosti tunnistettava kohta ihmisten muuttumisesta.

Lainaus
kaipa seinille huutamisen saattoi laskea samaan kastiin kuin Siriuksen itsensäkin kanssa keskustelemisen.

:D Sirius olisi taatusti imarreltu moisesta vertauksesta, lol.

Angstia oli vaihteeksi mukava fiilistellä, kiitoksia. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)