Kirjoittaja Aihe: Supernatural: Kolme siivekästä, S  (Luettu 1201 kertaa)

hedge14

  • Tähtikavaltaja
  • ***
  • Viestejä: 388
Supernatural: Kolme siivekästä, S
« : 27.07.2012 14:51:38 »
Nimi: Kolme siivekästä
Kirjoittaja: hedge14
Fandom: Supernatural
Ikäraja: S
Genre: Friendship + hitunen angstia.
Hahmot: Balthazar, Castiel ja Rachel
Summary: ”Me mennään maahan! Me mennään maahan!” Balthazar nauroi. (teinienkeleitä)
A/N: Albumihaastetta varten kirjoitettu one-shot. Kappaleena Blackmore's Night - 3 Black Crows

-Kolme siivekästä-

Se tietty, oli Balthazarin idea. Hän nauroi ja kiristi. ”Et kai halua, että kerron Zachariah'lle  mitä sinä teit niille kirjekääröille?” ja liekutteli Rachelille: ”Kultaseni, tämän kerran.” Ja kun toinen enkeli ei taipunutkaan Balthazarin tahtoon niin helposti, hän otti lahjonnan käyttöön ”Teen vartiovuorosi! Etsin sinulle uuden miekan!”

Rachel huomautti, että miekka oli alunperinkin joutunut niin kelvottomaan kuntoon Balthazarin takia. Balthazar ei ollut moksiskaan moisesta syytöksestä, vaan lupasi hankkia Rachelille vaikka kaksi miekkaa-

Ja lopulta, monen tunnin jankkaamisen ja mankumisen jälkeen, Castiel ja Rachel luovuttivat. Balthazar nosti kätensä ilmaan kuin mokomakin kakara ja hihkaisi jotain käsittämätöntä ilmoille. Jos Castiel olisi ymmärtänyt ilmeistä tai tunteista enemmän, olisi hän varmasti pyöräyttänyt silmiään veljensä sekoilulle. Nyt Rachel teki sen hänen puolestaan ja Castiel itse tyytyi hiljaisuuteen.

”Me mennään maahan! Me mennään maahan!” Balthazar nauroi.

Rachel löi kätensä enkelin suun eteen ja sähisi: ”Älä huuda. Joku kuulee.”

Castiel tuijotti. ”Haluatko sinä maahan vai et? Kohta emme ainakaan pääse lähtemään.”

Balthazar mumisi jotain epäselvää Rachelin käden alta. Hän tarttui siihen ja veti sen pois. Synkeänä hän mulkaisi kahteen ystäväänsä ja nurisi leikillään: ”Varsinaiset ilopillerit.”

Eikä hän ollut kuulevinaankaan Castielin kommenttia siitä, että kenelläkään ei ollut jauheesta tiivistettyjä, suunkautta nautittavia lääkkeitä mukanaan. Eikä hän myöskään kuullut sitä, että kyseinen parannusmuoto kuului ihmisille, ja vaikka monet lääkkeet vaikuttivat positiivisesti ihmisten mielentiloihin, oli varsinaiset ilopillerit jätetty toistaiseksi keksimättä.

Castiel olisi voinut jatkaa monologiaan kauemminkin, mutta Balthazar tarttui veljeensä seremonioitta ja tyrkkäsi hänet taivaasta alas.

”Kiitos.” sanoi Rachel ja lennähti Castielin perään.

-

He tippuivat läpi kosmoksen sekä ajan, ja livahtivat tähtiryppäiden läpi, kunnes he saapuivat pienelle siniselle planeetalle, jota sen asukit kutsuivat maaksi. Tosin, Castiel tahtoi muistuttaa, että monet eliöt ja eläimet sanoivat sitä mereksi maan sijaan, mikä oli varsin loogista ottaen huomioon, että suurin osa planeetan pinnasta oli kuin olikin veden peitossa.

Castiel osasi kertoa planeetan nimen yli sadalla kalakielellä. Balthazar ei edes tiennyt, että kalat osaisivat puhua. Enemmän häntä tosin huolestutti se, että Castiel oli mennyt niiden kieliä opiskelemaan.

”Pelhtz” Castiel sanoi.

”Terveydeksi.” Balthazar vastasi.

Castiel katsoi veljeensä, aivan kuin hän ei tulisi koskaan ymmärtämään sanaakaan, mitä Balthazar sanoi.

”Se on tämän planeetan nimi kdajkd-kielllä, jota puhuvat Borneon tiikerinuoliaiset. Se juontuu sanasta-”

”Minä en halua tietää.” Balthazar voihkaisee ja epäilee 1381938193:n kerran, että Castiel on adoptoitu. Sen oli pakko olla niin, sillä kukaan muu ei ollut niin kertakaikkisen toivoton. Ei edes se enkeli, joka keräili kadotettuja kärpäslätkiä. Eikä hän edes ymmärrä mistä Och sai lätkänsä, kun maahan meneminen oli kerran kiellettyä. Onko taivaassa kärpäslätkien musta pörssi? Vai pitikö lähteä hakemaan kauempaa...

Hetken Balthazar epäilee hulluuden olevan tarttuvaa. Hän ravistelee ajatuksensa kaikesta turhasta ja kääntyy Rachelin puoleen, joka on tottelevaisesti kuunnellut Castielin selitystä.

”Minne me menemme?” hän kysyy siskoltaan.

Rachel kohauttaa olkapäitään ja siipiään: ”Eikö sinun pitäisi tietää?”

-

Jotenkin he päätyvät Lontooseen. Mikä on sinällään aika tylsää, kun he eivät pystyneet vaikuttamaan samassa ulottuvuudessa kuin ihmiset vahingoittamatta kenenkään silmiä, korvia, tahi aivomassaa.

”Hankitaan astiat.” Balthazar ehdotti, mutta joutui heti sisarustensa tyrmäämäksi. Ei, ei ja vielä kerran ei. Castiel varsinkin oli ehdoton, sillä he rikkoivat jo sääntöjä, mutta astian etsiminen olisi jo silkkaa hulluutta. Castielin mukaan kunnon enkeli ei voi alistaa heikompaa osapuolta hetkeksikään  kärsimykseen vain sen takia, että enkeli tahtoi kokeilla ”juuri tuota konjakkia, tuolla noin.”

Balthazar luovuttaa, mutta vannoo tulevansa ilman Castielia takaisin.

Se oli kiva baari. Ok?

-

Rachel halusi mennä kokeilemaan miltä kaupunki näyttäisi London Eye:n kyydistä. Kolme enkeliä livahtikin yhteen vaunuun. Rachel puhalsi ilmaan loitsun, joka ohjaisi ihmiset pois näkymättömien matkustajien vaunusta.

Castiel ei ihan ymmärtänyt, (totta puhuen, ei Balthazarkaan.) miksi he menivät katselemaan Lontoota maailmanpyörästä. Pystyisiväthän he näkemään kaiken lennosta. Miksi vaivautua? Castiel ei tosin sanonut mitään, niin silmin nähden innostunut Rachel oli.

Ajelu oli Rachelin mielestä liian lyhyt, joten Castiel uusi taian.

Yhdessä he katselivat alas ihmisten kiireiseen, värikkääseen ja pysähtymättömään maailmaan. Kuinka oudolta tuo liike voikaan enkelistä tuntua, taivaan hitaan järkkymättömyyden jälkeen. Rachelille ja Castielille se on likaa, mutta Balthazar nojaa lasiin ja yrittää vetää kaiken sen sisäänsä.

Ihmiset, äänet, tuoksut. Hän seuraa pikkutytön punaista takkia, kun lapsi katoaa nurkan taakse. Hän kurkistaa kahden rakastavaisen yhteiseen hetkeen ja vakoilee kolmihenkisen perheen riitaa kadunkulmassa. Balthazar katselee turisteja ja autoja, jotka liikkuvat kaduilla toisiaan väistellen.

Häntä pelottaa hetken, sillä kaikki se kutsuu häntä.

On vaikeaa myöntää, että taivas ei enää ollut jotain niin kaunista ja suurta, kuin joskus ennen. On vaikeaa myöntää, että ihmiskunta on kurottautumassa kehdostaan. Ei aivan siellä, mutta ainakin matkalla eteenpäin. Toisin kuin taivas, joka polkee paikoillaan ja jää menneeseen kiinni.

Ihmisille enkelit ovat vain legendaa, niin kuin heidän sotansakin. Balthazar ei tahdo pölyyntyä taivaan lukemattomissa arkistoissa, saleissa vangittuna. Hän tahtoo elää.

Lopulta päätös on helppo. Ehkä liiankin, sillä kaiken turhauttavan lisäksi hän tulee hylkäämään sisaruksia, joista hän aidosti välitti ja jotka aidosti välittivät hänestä.

Balthazar pelkää putoamista, mutta hän kyllä löytää tiensä.

-

He eivät viivy loppujen lopuksi kovin kauaa. Vain muutaman tunnin, kunnes yö laskeutuu Euroopan ylle.

Balthazar ehdottaa lentokilpailua Pietariin. Castiel on noussut siivilleen, ennen kuin hän sai lausettaan loppuun. Rachel ponnahtaa ilmaan ja jättää hetkeksi tyrmistyneen Balthazarin jälkeensä. Hän nauraa ja hänen naurunsa huokuu tuulessa Castielin korviin, vaikka enkeli oli jo ehtinyt ylittää kanaalin Ranskaan.

Myös Balthazar taivuttaa siipensä auki ja nousee vahvoilla siiveniskuilla ylös. Hän nousee yhä korkeammalle ja korkeammalle. Kohti pilviä ja lopulta niiden läpi.

Alhaalla jossain Rachel on jäänyt katselemaan maisemia hitaaseen lentoon. Castiel taas lentää nopeasti ja pitkin maanpintaa.

Balthazar nousee aina avaruuteen asti, ennen kuin tiputtautuu kohti Pietaria. Pudotessaan hän mietii, tuntuuko vapaus tältä. Mutta matka on nopeasti ohi, ja hänen jalkansa koskettavat maata, ennen kuin hän ehtii päättää oliko lento todellista vapautta.

Castiel leijailee jo kaupungin yllä. Hän tulee alas, laskeutuu aivan veljensä viereen ja sanoo:

”Sinä voitit.”

Balthazar voisi melkein halata toista enkeliä, mutta eivät he todella ole niin läheisiä. Eikä Castiel kuitenkaan pitäisi niin konkreettisesta tunteiden osoituksesta.

Rachel saapuu utuisena ja hiljaa. Hänen hiuksensa ovat enemmän tuulentuivertamat, kuin Castielin ja Balthazarin yhteensä.

”Mennään kotiin.” hän sanoo ja kohottaa katseensa kohti taivasta. Hän hymyilee ja lisää: ”Minulla oli hauska ilta.”

-

Kotona, taivaan porteilla Michael odottaa vihaisena ja kädet ristissä. Hän katsoo jokaiseen karkulaiseen, eikä edes sano mitään. Hän haluaa selvästikin tietää, kenen idea koko matka oli.

”Se oli minun ideani.”

Kolme enkeliä lausuu sen yhteen ääneen, varmasti. He katsahtavat toisiinsa, mutta eivät hymyile luottamukselleen. Michael huokaa ja hätistää kolme väsynyttä enkeliä kultaisista porteista sisään. Hän voi päättää rangaistuksen huomenna, kun hänen sisaruksensa pysyvät vähän paremmin pystyssä.

Balthazarin siivet kietoutuvat Castielin ja Rachelin ympärille.

He ovat perhettä, aina.
Sit back, no song is written, It’s nothing you thought of Yourself
It’s just a ghost, came unbidden
To this house