Nimi: Nukutaan kielletyllä iholla
Kirjoittaja: Kuurankukka
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Eva/Suvi
Tyylilaji: Sokerinen femme draama
A/N: Jolandinan kanssa tuli puhetta Jipun Eva biisistä, ja siitähän se inspiraatio lähti. Kirjoitin tälle pohjan juhannusyönä ja parantelin sitten aamulla, oli vähän jännä kirjoittaa originaalifemmeä. Ficin nimikin tulee siitä Jipun biisistä, kannattaa ehkä pistää soimaan taustalle soimaan
tästä. Lukuiloja!
Nukutaan kielletyllä ihollaHiukset ovat tulvillaan tulevan ruskan tai ruosteen sävyjä; punaruskeaan sekoittuu myös vaaleampia aurinkoraitoja. Hymy on rehellinen, suora ja ennakkoluuloton, silmät klassista suomalaista sineä. Lämmin iho tuoksuu aina hieman appelsiininkukilta, tai pelkästään vastarakkaudelta.
(Miten kukaan voi olla rakastamatta sitä naista?)Sisko Emilia, kohta papiksi valmistuva, vetää syrjään serkun rippijuhlilla ja kysyy naapurin naisesta. Evasta. Joku on nähnyt ja juorunnut, kirjonut puheillaan vihan ja pettymyksen juonteet vanhemman sisaren suupieliin ja silmäkulmiin. Ehkä se on kuullut viime sunnuntai-illan parvekehuuteluista tai asunnossa kaikuneesta töminästä.
Hetken aikaa hän häpeää itseään ja sitä, ettei ole kuin normaalit ihmiset; ei siihen tarvita kuin tietynlaiset ja sävyiset sanat: ”Sinulla ei ole tulevaisuutta naisen kanssa, Suvi. Tule käymään messussa joskus, niin jutellaan. Ja muista, että Jumala antaa kyllä kaikki synnit anteeksi.”
Mutta minä en halua Jumalasi anteeksiantoa, hän miettii itsekseen, ehkä Emilia näkee sen haalean vihreistä silmistään, koska sisko huokaa syvään pää täynnä toivottomia, turhia ajatuksia eikä puhu hänelle enää illan aikana.
Hän voisi väittää, ettei se tee kipeää, kun kukaan perheenjäsen ei seisokaan takana, silloin kuin sitä eniten kaipaisi. Mutta hän ei tee niin, vaan on kivulle rehellinen ja lähtee pois paljon muita ennen. Kun raskaat kitarariffit täyttävät pienen punaisen Fordin kokonaan, hän on ainakin näennäisesti unohtanut.
Sinimustat, paksut ja poikamaiset hiukset, tummat silmämeikit joilla on lupa valua silloin kun itkettää tai kun sataa. Terävät solisluut, pianistisormet ja ujot lantionkaarteet, hymy syvä ja vain harvoille valituille tarkoitettu.
(Miten kukaan voi olla rakastamatta sitä naista?)Melkein valmis kondiittori ja floristi, naapurit pikkukaupungin keskustassa. He kaipaavat omaa tilaa ja aikaa tottua toisen jatkuvaan läsnäoloon, voihan parvekkeeltakin huutaa naamioituja rakkaudentunnustuksia tai kiukunpuuskia, ei siihen vielä tarvita yhteistä kotia.
Eva istuu hänen kotiovensa edessä punaisessa lempipaidassaan. Luki ajatukset tai odotti ikkunassa vaikka on miljoonaa tekemätöntä asiaa, ehkä molempia; Suvi ei jää miettimään sitä liian pitkäksi aikaa. Eikä mene kauaa, he ehtivät eteiseen ja käsi hipaisee paljasta käsivartta, kun Eva kysyy mitä on käynyt.
Kukaan hänen perheestään, ystävistään tai muista läheisistään ei näkisi sitä niin nopeasti; mutta Eva Lahti on jo aivan toisessa ulottuvuudessa, hänessä. Ehkä on typerää olla niin luottavainen ja avoin toiselle; se vain tuntuu paremmalta kuin mikään muu. Eva on turva, Suvi tuulensuoja kaikessa varautuneisuudessaan ja häilyväisessä sydämessään.
Suvi on se, joka taistelee Evan suosiosta, naisesta jolla on paljon ystäviä melkein joka kadunkulmassa. Hän on se nuorempi ja kokemattomampi, rumempi ja arvaamattomampi; omasta mielestään ainakin, ja silti Eva haluaa hänet lähes jokaisena hetkenä.
He keittävät kermavaahtokaakaota vaikka vinyyleillä ja kirjoilla vuoratussa asunnossa on jo tarpeeksi kuuma ennestään. Evan hiukset letitetään tiukaksi, paksuksi pelastusköydeksi, ja se on juuri niin oikein ja kahdenkeskeistä, etteivät mitkään ulkomaailman esteet kaada sitä.
Myöhemmin Suvi istuu punaposkisena ja hehkuvana Evan paljaassa sylissä, tämän hoikat käsivarret kevyesti ympärillään. Vaikka iho onkin muiden mielestä kielletty ja syntiä täynnä, sille on silti hyvä nukahtaa.