Kirjoittaja Aihe: Supernatural: Mikä sanomatta jää (S) Bobby Singer/Crowley, angstia+romantiikkaa, ficlet  (Luettu 1379 kertaa)

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 302
  • Peace & Love
Nimi: Mikä sanomatta jää
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Supernatural
Tyylilaji: Angstia ja romantiikkaa. Ficlet.
Ikäraja: S
Paritus: Bobby Singer/Crowley
Vastuuvapaus: Mikään ei kuulu minulle, leikin muiden leluilla ilman minkään valtakunnan korvauksia.
A/N: Ihan toisenlaista ficciä olin kirjoittamassa loppuun kunnes ääni päässäni hihkaisi että kuulepa Johanna, etpä ole kirjoittanut oikein sentimentaalista nyyhkyromantiikkaa sitten aikoihin. Yritin inttää, että ei just nyt, eikä tästä parituksesta ja sitä paitsi olisi muutakin kesken... mutta inspiraatiolle ei vain voi mitään. Pitää elää sen kanssa.



Mikä sanomatta jää

Aamuyöstä, kun Bobby viimein raahautui kotiinsa, oli väsy niin valtava, ettei hän päässyt olohuonetta pidemmälle nukahtaessaan sohvalle kengät jalassa ja päällystakin huppu korvilla. Sama vaikka katto olisi tippunut niskaan, ei häntä vuoteeseen olisi saanut kirveelläkään.

Vampyyrien metsästys on raskasta työtä, eikä Bobby ollut enää mikään poikanen. Univelkoja ei enää karistettu pelkillä kahvikupposilla ja viskipaukuilla, väsynyt mies unensa täysimääräisenä tarvitsee.

Niinpä iltapäivä oli jo pitkällä kun hän viimein nytkähti hereille sikeästä ikiunestaan. Ikkunoista tulvi kevätpäivän kirkasta valoa, joka kirveli silmiä.

”Mitä hittoa...” Bobby katsoi ympärilleen huomaten ensin paksun peiton korvillaan. Joku oli myös riisunut hänen metallikärkiset työmiehen kenkänsä ja asettanut ne nätisti nojatuolin eteen nauhat toisiinsa rusetille solmittuina, kuten mamma lapsuudessa ettei töppönen joutuisi toisesta hukkaan. Korvaan kantautui hyväntuulinen melodinen hyräily tai lallatuksen pätkä. Bobby tunnisti äänen heti.

”Crowley.”

”Huomenta! Hyvä ajoituskin vielä, teevesi kiehui ihan hetki sitten”, visersi demoni kepeästi loikkien askelelta toiselle.
”Taisin kuulla pannun viheltävän”, Bobby mutisi ja rapsutti partaansa ja haukotteli. Aurinko tosiaan paistoi äärettömän kirkkaana viiltäen Crowleysta esiin vain mustat ääriviivat vasten ikkunaa.

”Totta kai kuulit”, hän hymyili kai puistellen jotain, joka kai oli pölyhuisku. Pöydällä oli vaasillinen vaaleita narsisseja, joita Bobby ei muistanut koskaan ennen nähneensä. Puhumattakaan pitsisestä pöytäliinasta ja siihen sopivista verhoista.

Ajatusta nopeammin Crowley toi kupillisen lempeän lämmintä ja makeaa teetä.
”Työn raskaan raatajalle”, Crowley huikkasi. Bobby ei edes huomannut ennen kuin suukotti demonia poskelle, kuten hän olisi suudellut edesmennyttä vaimoaan Karenia. Muisto teki kipeää vain sen hetken kunnes tee varisti unihiekan silmistä.

Ja jonkun aikaa seuraavaksi  Bobby seuraili Crowleyn hääräilyä peittonsa alla, teemuki vatsan päällä tasapainoillen. Näin kauniina päivänä ilmeisesti demonitkin olivat kepeillä mielin, sillä Crowleysta ei loistanut mitään muuta kuin suloisen petollista tyytyväisyyttä. Tällaisessa tyyneydessä oli helppo unohtaa sadepäivien kurjuus taivaann kaatuessa niskaan tai Crowleyn kylväessä demonisen raivon karkaisemaa pahuutta oikealta ja vasemmalta.

Jos aurinko paistaisi aina uskaltaisi Bobby sanoa sen ääneen...

”Rakastan sinua.”

Mutta ei sitä ole tarkoitettu niin. Crowley ei ollut edes ihminen ja vaikka olisi ollutkin, niin Bobby oli jo vanha ja aika tavalla rikkinäinen mieheksi. Mikään määrä teetä ja narsisseja ei peittele sitä, ettei heillä ollut romanssille perustuksiakaan. Kuin rakentaisi talon hiekalle.

”Penni ajatuksistasi höpönassu”, Crowley tiedusteli pistettyään merkille mietteliäät katseet. Hän tupsutti metsästäjän nenää huiskulla.

”En ajattele mitään”, Bobby valehteli ja nappasi käden käteensä vetäen Crowleyn alas viereensä.
”Et vai? Muuten vain tuhiset kuin sairastunut karhu.”

Bobby hymyili, vaikkei häntä erityisemmin kyllä hymyilyttänyt. Crowleyn tummat kulmat varjostivat silmiä tehden niistä kaksi suurta syvää mustaa merta, joihin oli niin helppo sukeltaa. Bobby oli tosin jo hukkunut ankkuri kiinni jaloissaan.

”Kunhan joskus toivon vain... ”

Kuolettavan rusentava hiljaisuus.

”Äh, no kyllä sinä tiedät”, Bobby joutui kohauttamaan lopulta olkiaan. Oli päivä kuinka kaunis tahansa ja näytti Crowley kuinka vaarattomalta, ei hän kyennyt edes leikillään unohtamaan pitelevänsä paholaista. Vakavat tunteet olivat synnistä kitkeriä.

”Tietysti tiedän”, Crowley sanoi hehkuen auringon kullankeltaisessa valossa tarkoittaen myös mitä sanoi. Toisensa demoni ja metsästäjä tunsivat yllättävän hyvin, vaikkeivät juuri koskaan saaneet artikuloiduksi tämän enempää. Samat epäilykset kummallakin, sama ymmärrys ettei heille ole luvattu onnellista loppua.

Demonit ovat Luciferin vääristämiä ihmisen irvikuvia vailla omaatuntoa tai puhtautta. Useimmista puuttui kidutuksen ja repimisen seurauksena inhimillisyys tyystin, jotkut demonit eivät kyenneet edes muistamaan aikaa ennen Helvettiin päätymistä. Kyvyn rakkauteen Lucifer oli kuitenkin unohtanut iljetyksistään poistaa, ja joskus hivenkin riittää.

Muttei rakkauskaan kaikkea mahdolliseksi tee, korkeintaan uskottelee niin.

Toisinaan maailmaan voi olla kuitenkin niin väsynyt, ettei enää jaksa tyytyä kuivaan realismiin. Niinpä joskus Bobby Singer vain otti ja rakasti demoni Crowleyta, ja vähän aikaa se tuntui täysin virheettömältä teolta.

FIN






A/N: No voi nyt kettu, nyt vasta huomasin että otsikkoa on käyttänyt joku kotimainen romaani (jota en ole lukenut). En kyllä vaihda, en tasan vaihda.
« Viimeksi muokattu: 12.11.2014 10:54:26 kirjoittanut Beyond »
Here comes the sun and I say
It's all right

Sisilja

  • ***
  • Viestejä: 991
Vitsi kun tämä oli hieno. Ikävää, etten tunne fandomia kuin kovin pintapuolisesti, sillä muuten olisin voinut saada tästä vieläkin enemmän irti ja sinä ennen kaikkea monipuolisemman kommentin. No, ei voi mitään. Sen minkä hahmojen analyysissä nyt ohitan, panostan sitten kokonaisuuteen, tekstiin itseensä.

Joo, googlettelin nopsasti edes jotain tietoa sekä Bobbysta että Crowleysta, lähinnä minkänäköiset hahmot on kyseessä. Taustatietoa minulla ei siis näistä kahdesta paria lausetta enempää ole, mutta tuntui silti yllättävän helpolta päästä heihin sisälle. Kirjoitit ficcisi sillä tavalla kivasti, että tällainen ummikkokin pysyi hyvin mukana ja vielä nautinkin lukemastani. Olen sinulta jonkin verran tekstejä lukenut, ja minusta sinulla on kerta kaikkiaan ihastuttava tyyli kirjoittaa. Se on leikkisä ja omalaatuisen raikas. Käytät sanoja, kuten vaikka suloinen töppönen, joita en itse uskaltaisi vakavahenkiseen tekstiin laittaa pelkäen että tunnelma rikkoutuisi, mutta ainakin tässä tekstissä tunnelma oli oikein ehyt ja tasapainoinen. Se oli väliin tuskallisen haikea ja väliin ilkikurisen hauska, eikä juttu silti tuntunut hajoavan käsiin. Minusta se osoittaa kirjoittajan taitavuutta.

Liikutuin äärettömästi kohdasta, jossa Bobby muisti suukottaneensa vaimoaan niin kuin nyt suukotti Crowleyta ja siitä, kuinka aina ei jaksa kuivaa realismia vaan tahtoo rakastaa siitä huolimatta ettei saa puettua tunteitaan sanoiksi. Kuvasit miesten välistä rakkautta uskottavasti ilman turhia liirunlaarumeja, joihin itse usein sorrun, ja se elämää suurempi tunne välittyi tässä ennen kaikkea rivien väleistä. Lauseet ja virkkeet olivat välillä erikoisen muotoisia, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla. Tiedän kuulostavani nyt hassulta, joten yritän havainnollistaa tätä jotenkin:

Lainaus
Univelkoja ei enää karistettu pelkillä kahvikupposilla ja viskipaukuilla, väsynyt mies unensa täysimääräisenä tarvitsee
Tässä on tiettyä runollisuutta, sadunomaista kerrontaa. Se saattaa vain olla sinulle ominainen tapa kirjoittaa, mutta minulle se on uutta ja siksi kiehtovaa. Tässä tekstissä kuuluu sinun äänesi, ja se on hienoa.

Pidin tässä yksinkertaisesti kaikesta ja olin monta päivää niin sanaton, että lykkäsin ja lykkäsin kommentoimista. En saanut nytkään ulos aivan kaikkea, mutta pidin tästä kovasti ja erityisesti ficin nimi on tekstiä kuvaava ja osuva (oli se sitten jonkun romaanin nimi tai ei). Kiitokset tästä lukuelämyksestä  :D


Kirjoittamisen riemusta

Avatarista kiitos aijulle!

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 545
Ohhoh. Onpas ficceröinen täynnä melankoliaa ja juuri niitä sairaan karhun tuhahduksia <3 ja josjosjosjosjosjosjossittelua, senkin jossu! Mutta onpa siellä myös kodikkuutta ja suukottelua ja sellaista lämpöä, jota kaikenmaailman ikkunoista loistavat auringot eivät pysty tuomaan. Äläkä otsikkoa vaihda, ei ei! Haitanneeko tuo jos samannimisiä on. Onhan noita mullakin, monta.

Mutta Crobby <3 On se ihanaa, että jotkut jaksavat kirjoittaa näistä vanhemmista ja vähemmän yhteiskunnallisesti sulokkaista hahmoista. Vaikkei Crowleysta nyt äijää saa tekemälläkään, Bobbyssa on sitä äijyyttä ihan tarpeeksi! :D Ah, ihanuutta ja hetkellisyyttä ja sitä suurta RAKKAUTTA! Kiitos tästä, loistava aloitus (no joo, jatkoahan se jo on) juhannuspäivälle :-*
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

Kharon

  • coolein rotta
  • ***
  • Viestejä: 360
  • papa has dough
Tätä ficlettiä lukiessa tasapainottelin kyyneleiden ja hymyn välillä koko ajan. Tunnelmassa oli surumielisyyttä, muttei ahdistavalla tavalla vaan sellaisella hennolla, tilaa jättävällä. Ja tässä oli myös hymyilyttäviä kohtia, vaikkei tämä edes sivunnut huvittavia aiheita. Tässä oli ehkä vähän tasapainoisempi ote kuin niissä Supernatural-ficeissä, joita sulta olen aiemmin lukaissut. Ja mä rakastuin tähän täydellisesti.

Ihanaa pohdiskelua, ihanat hahmot, ihanaa kuvailua joka oli vuorotellen kaunista ja vuorotellen herttaista. (Mulla siis oikeasti tuli kyyneleet silmiin monessa kohtaa. Se oli aika outo kokemus koska tämä ficletti on niin lyhyt, kai tässä vain on jotakin tosi intiimiä, peräti henkilökohtaista... Asioita, joita ihmiset joskus pohtii. Vaikkei ehkä ihan tässä mittakaavassa että demoneja rakastetaan jne.. : D)

Lainaus
”Penni ajatuksistasi höpönassu”, Crowley tiedusteli pistettyään merkille mietteliäät katseet. Hän tupsutti metsästäjän nenää huiskulla.

”En ajattele mitään”, Bobby valehteli ja nappasi käden käteensä vetäen Crowleyn alas viereensä.
”Et vai? Muuten vain tuhiset kuin sairastunut karhu.”

Haluan lainata tuon kohdan koska se oli ihana, se hymyilytti mua. Taisin joka pärskäistä naurusta viimeisen repliikin kohdalla. <3

Lainaus
kuten mamma lapsuudessa ettei töppönen joutuisi toisesta hukkaan.

Ja tämä mun on pakko nostaa esille. Tykkään hirveästi sellaisista tekstin sekaan ujutetuista muistoista - pikkuisista nostalgisista yksityiskohdista. Tuo oli just sellainen ja niin herttaisesti kirjoitettu, nyyh.

Anteeksi kun tästä tuli melkein pelkkää lainausta koko kommentista, en vain oikein osaa sanoa mitään näin hienon ficletin jälkeen. :') Ihan huikean kaunis. Kiitos tästä.
“Viini on suloista, mutta suloisempaa on ihmisveri.”

Otuksia.

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 302
  • Peace & Love
Kylläpä sitä ollaan nyt kommentoitu, sanotaanko että minua aina ujostuttaa vastata.

Susimus, vähän säikähdin kun huomasin kun nappasit tämän kommenttikampanjasta, koska ehkä fandomummikolle tämä ei ole se kaikkein avaavin aloitus... mutta tosi hyvä jos pysyit kärryillä ilman suurta taustatutkimusta. Aina ei ole helppoa kirjoittaakaan ficcejä niin että niistä tuntematta fandomia mitään ymmärtäisi. Itse yritän useimmiten pitää jonkinlaista lähestyttävyyttä kirjoittaessa eritoten suomeksi, koska melkein aina voi olettaa että auki klikkaa paljon ihmisiä uteliaisuudesta.

Haha, joo, musta on hauska pitää jonkun sortin kepeyttä mukana. Jotenkin jos angstaa liian antaumuksella niin minun korvaani se alkaa tuntua vähän teennäiseltä... kurjissakin tilanteissa on valoisakin puoli. Siksi toisekseen, töppöset on söpöjä.

Jos sinä ykkäsin kommentoimista,niin minä lykkäsin vastaamista xD Olen hyvin ujo, mitä vastailuun tulee.

katsu, jos-jos-jos. Niinpä, olen pahoillani, mutta en ole kovin hyvä näiden onnellisten loppujen kanssa xD Jotenkin erityisesti tässä fandomissa tuntuu et kaikki täytyy aina päättää sellaiseen epävarmaan surumielisuuteen... eipä sillä, kyllä minä Bobbylle ja Crowleylle monen monta ihunaa hetkeä toivon. Bobby on äijä <3 Ja Crowleykin on mies eikä mikään tyttönen, ja mistään en niin paljon tykkää kuin aikuisista miehistä. Vaikka sitten sillä uhalla, että kukaan muu ei tykkäis.

iitta, pakko sanoa että voi kuin tyytyväinen olal jos samaan aikaan tuee huvittuneeksi ja liikuttuneeksi. siihen harvoin yhdellä tekstillä kykenee. Ja totta, tämä on ehkä verrattuna tasapainoisempi kuin moni muu tarina ylipäätänsä mitä olen hetkeen kirjoittanut. Ehkä se oli siksi, kun idea tuli päähän vähän kokonaisena, eikä se tarvinnut kuin kirjoittaa ylös ilman perustavanaatuista pohdintaa. Ja ficleteissä nyt yleensäkin on helpompi seurata punaista lankaa.

Oon kyllä itekin ihan lääpälläni nostalgiaan... välillä tntuu että unohdun jaaitteluun pitkäksikin aikaa, mutta nyt hyvin kaiketi onnistuin pitäään minimissä ja sellaisena mausteena.

Sanottakoon ihan yleisesti, että olen yllättnyt kuinka kivasti tää tarinaa kommentoitte. Jotenkin olin tosi epävarma sen jäkeen kun olen paljon ihan puhdasta läppää kirjoittanut, että kiinnostaako tällainen nyt sitten yhtään ketään. Mutta niin, kiitos.

Ja toki saa vastakin kommentoida kuka vaan^^

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

StilettoOctavia

  • ***
  • Viestejä: 36
Voi luoja, että tää oli suloinen. Bobby/Crowley oli mulle ajatuksena ihan uusi, mutta toimii. Itseasiassa tää on jo toinen sun Bobby/Crowley ficci jonka luen tänään, mutta mun piti sulatella tätä paria vielä enempi, ennen ku sain kommenttia aikaiseksi. Ja nyt ku oon sulatellu ja miettiny tätä asiaa, niin oikeestaan tää rupes vaikuttaan melkeen yhtä hyvältä kuin Destiel. Siirrynkin tästä lukemaan loputki sun tekstit tästä parituksesta.

Ps. Sori huonosta kommentista, mun yläkerran naapuri on valvottanut mua joka yö tällä viikolla...

jossujb

  • Q
  • ***
  • Viestejä: 3 302
  • Peace & Love
StilettoOctavia, aw, kiitos! En ole nyt vähään aikaan ollut kovin syvällä tässä fandomissa, mutta edelleen voisin tosta noin vain kirjoittaa Bobby/Crowleyta, nykyään se on ehkä enemmän mun OTP kun Destiel :D Paritys saattaa kuulostaa vähän crackiltä, mutta faneja on yllättävänkin paljon kun alkaa pintaa raaputella.

Kiitos kommentistasi, ei se ollut yhtään huono vaan piristävä, sitä niin harvoin saa kommentteja kato :)

jjb
Here comes the sun and I say
It's all right

Vehka

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 6 524
  • Phantom Thief of Hearts
Vastaus otsikkoon: Ilmeisesti Minä rakastan sinua. Tämä herättääkin sitten filosofisen kysymyksen siitä, että mitä lopulta tarvitsee sanoa ääneen, onko ääneen lausuttu tunnustus arvokkaampi kuin sanaton, ja mitä sanat lopulta voivat oikeastaan välittää, kun kyse on niin monimutkaisesta asiasta kuin rakkaus. No, sitä en käy tässä nyt syvällisemmin pohtimaan, koska siitä ei tulisi ikinä loppua, ja pian mentäisiin sitten jo Ludwig Wittgensteiniin ja Tractarus Logico-Philosophicukseen, yöks. (Tän siitä saa kun ei ole nukkunut melkein kahteen kuukauteen tarpeeksi. :P )

Minähän en ole katsonut jaksoakaan Supernaturalia tai tiedä näistä hahmoistakaan yhtikäs mitään, mutta tästä tykkäsin! Tunnelma oli upea ja lämmin, mutta taustalla kuitenkin sellaista surumielisyyttä, josta tykkäsin valtavasti. Tässä oli myös tosi hienoja kielikuvia, vaikkapa nyt tuo aurinko leikkaamassa esiin siluettia. ♥ Ja vaikka hahmot eivät olleetkaan tuttuja, onnistuit tekemään heidät eläviksi jo näin lyhyessä tekstissä. Taattua jossu-laatua, siispä!

Kiitos lukuelämyksestä. ♥
i'm working on a song / it isn't finished yet
but when it's done and when i sing it / spring will come again