Kirjoittaja Aihe: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-11)  (Luettu 6041 kertaa)

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 049
Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-11)
« : 28.05.2012 20:34:11 »
Nimi: Korvikeroolit
Kirjoittaja: Sisilja
Esilukija: Beelsebutt
Ikäraja: K-11
Paritus: Sirius/Severus (James/Sirius, Severus/Lily)
Tyylilaji: Sekoitus draamaa, kaipuuta ja jokseenkin tahatonta huumoria
Vastuuvapaus: Rowlingin ovat hahmot ja moni muukin, The Rasmuksen puolestaan kappale You Got It Wrong.
Yhteenveto: Sirius ei tahtoisi muistaa, eikä Kalkaros kykene unohtamaan. Heikkona hetkenä kaksikon roolit ovat selvät.

Alkusanat: Kaikki alkoi Meseketju-haasteesta, johon minun oli tarkoitus ottaa osaa, mutta deadlinen pirulainen karkasi yli kuukauden päähän (ja luovuinpa sitten vaaditusta ficlettimitastakin, kun tarina kasvoi ylimittaiseksi. Saa kurittaa). Eipä mitään, tulipa silti tällainenkin erikoisuus raapustettua. Ketjun aloittajana sain kunnian päättää ficcini parituksen, mutta aivan hyvin se olisi voinut olla jonkun muunkin määräämä – sen verran hankalaa tämän kirjoittaminen oli! Toisaalta, mitä kivaa olisikaan haasteessa, joka ei haasta yhtään?

Ficci sijoittuu Feeniksin killan lukuun Okklumeus (lähes tarkalleen suomenkielisen painoksen sivun 630 paikkeille, jos jotakuta kiinnostaa tarkistaa se alkuperäinen kohtaus). Kyseisessä kohtauksessa Siriuksen ja Severuksen sananvaihto hakee vertaistaan, joten ei ollut temppu eikä mikään viedä juttu vielä astetta pidemmälle. En kadu mitään, en niin mitään.

Osallistun tällä Yhtyeen tuotanto –haasteeseen The Rasmuksen kappaleella You Got It Wrong (josta lainaus ficin alussa), sekä Slash10 kakkoseen Sirius/Severuksella.

Kommentit ovat kultaa, ja minä pidän kaikesta kiiltävästä.



Korvikeroolit

Your dream just lost a dreamer


Sirius ei voinut sietää Severus Kalkarosta.

Oli kohtuutonta, että mokoma raukka sai okklumeustuntien varjolla kiduttaa Harrya miten huvitti. Suorastaan sietämätöntä oli kuitenkin, että Kalkaros kehtasi vedota Dumbledorelta saamaansa valtuutukseen ja pilkkasi Siriusta turhantärkeäksi. Sirius kuohui raivoa, ja Kalkaros sen kuin vain luikerteli hänen ihonsa alle, tyynenä kuin mikäkin lahna.

Harry leikki suojamuuria, eikä Sirius pystynyt katsomaan poikaa silmiin. Ikävä iski yhä harvemmin, mutta kun se iski, se löi kuin salama. Toisaalta virhesilmät auttoivat Siriusta muistamaan: sinä menetit hänet, jo kauan sitten, älä enää itke. Tämä tässä on Harry.

Ehkä se oli hänen kasvoillaan vilahtanut kipeä totuus, joka sai Harryn jännittymään huolesta. Sirius ei lähtenyt avaamaan tunteitaan, jollaisia ei olisi kuulunut ollakaan. Sen sijaan hän otti vastaan pelastuksen, rasvaisen lepakon hahmossa. Kun Kalkaros päätti poistua keittiöstä, Sirius syöksyi miehen perään vähät välittämättä hölmistyneen Arthurin kysymyksistä. Kyllähän sitä ehtisi juhlistaa ihmeparantumisia myöhemminkin. Nyt oli kyse elämästä ja kuolemasta, kuolemasta nimenomaan. Eihän elämä ollut enää minkään arvoista. Siriuksen liikkeet kirskahtivat epätoivoa, kun hän tarrasi kiinni Kalkaroksen olkapäähän. Mies karjaisi ja seuraavassa hetkessä välkähti ja Sirius oli iskeytynyt selkä seinää vasten.

"Musta." Kalkaroksen ääni oli uhkaava, sauvakäsi vakaa.

"No Kalkaros", Sirius kähähti vastaukseksi, ja kutsumatta hänen kasvojaan halkoi virne. Hyökkäys oli puolustusta, vaan mitä sitten kun ei ollut mitään menetettävää? Luovuttaminen ei tunnetusti ollut vaihtoehto lainkaan. Syteen tai saveen tai vaihtoehtoisesti suoraan pohjamutiin asti.

Sirius kallisti päätään naurettavan viettelevästi. "Et kai ollut vielä lähdössä? Meillä jäi jotain kesken", hän kehräsi ja miltei kavahti äänensä tummaa ja syntiä sykkivää sävyä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen se kuulosti vieraalta, niin kovin väärältä.

Kalkaroksen posket herahtivat täyteen väriä. Hän sihahti ja käänsi katseensa rivakasti toisaalle. "Sinä olet säälittävä", oli kaikki mitä hän sai suustaan.

"En kaipaa sääliäsi", Sirius vastasi kipakasti ja varoittamatta kiskaisi Kalkaroksen kaavunkauluksesta lähemmäs. "Kaipaan unohdusta."

"Oletko kuullut tuliviskistä?" Kalkaros tokaisi kuivasti.

"Kuultu on, samoin kokeiltu", Sirius mutisi silmäillen vuoronperään Kalkaroksen viivanohuita huulia ja syvyyksiin peilautuvaa katsetta. Kalkaros vastasi flirttiin iskemällä sauvan hänen kurkkuunsa.

Sirius korahti, kun puu kaivautui hänen aataminomenansa syrjään. Hän täräytti Kalkarosta käsivarteen, taikasauva kirposi tämän otteesta, eikä kumpikaan joutanut sitä poimimaan. Äkkiä asetelmat oli kiepautettu toisinpäin; Kalkaros painautui seinää vasten ja Sirius piteli kaksin käsin hänestä kiinni.

"Mistä moinen vastahakoisuus?" Sirius kysäisi. "Myönnettäköön, ettei minulla ole punaisia hiuksia taikka vihreitä silmiä, mutta –" Kalkaros säpsähti ja Siriuksen teki mieli nauraa. "Minähän tiesin, ettet ikinä päässyt hänestä yli."
 
"Entä sinä, Musta?" Kalkaros kysyi hitaasti, lähes ivallisesti. "Oletko itse päässyt yli? Et vaikuta siltä. Juuri nytkin koetat korvata Potterin minulla."

Siriuksen polvet notkahtivat. "Mukavaa, että roolit ovat selvät, Ruikuli-kulta", hän hymähti heikosti. "Korvike sinä ilman muuta olet."

"Mitähän James-pupuliini ajattelisi, jos tietäisi?" Kalkaros sylkäisi. "Että olen sinusta hänen arvoisensa."

"Ei!" Sirius ärjäisi jättäen leikinlaskun sikseen. "Olet täysin arvoton, eli juuri sopiva." Hän läimäytti kätensä seinään. "Sulje silmäsi, jos se helpottaa."

Kalkaros parahti, Sirius murahti, ja niin huulet aloittivat kisailun. Teräväluiset sormet eksyivät Siriuksen selkään, ja hetken, yhden hetken verran, hän ei muistanut Jamesin naurua.

Sitten Kalkaros tyrkkäsi hänet kauemmaksi ja Sirius erotti Harryn hoikan hahmon keittiön oviaukossa.

"Sirius?" Kysymys oli empivä. Harry näytti nololta.

Sirius kokosi kiihkoa kirkuvia ajatuksiaan eikä vastannut aivan heti. Kalkaroskin oli ties vaikka ihka ensimmäistä kertaa täysin vailla sanoja ja vastoin kaikkea arvokkuuttaan ryntäsi ovesta ulos. Sirius kuvitteli paniikinomaisen poksahduksen kaikumassa talvi-ilmassa.

"Ei hätää", hän sanoi viimein ja iski silmää Harrylle. "Pidettiin ihan vain ystävällinen rupattelutuokio kahden vanhan koulukaverin kesken."

Harryn ilme oli korvaamaton. Ehkä Sirius oli väärässä. Ehkä elämä saattoi sittenkin olla yhtä mielenkiintoista kuin vanhoina, vähemmän huonoina aikoina.



Psst! Jos Siriuksen viimeisen repliikin viimeinen virke kuulosti kumman tutulta, onneksi olkoon, olet osoittanut olevasi todellinen potteristi! Sehän on melkein suora lainaus Feeniksin killasta, sivulta 631. Minä vain muotoilin sen kontekstiin sopivammaksi.


« Viimeksi muokattu: 21.08.2019 11:13:50 kirjoittanut Sisilja »
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

tutti frutti

  • Rouva Kalkaros
  • ***
  • Viestejä: 608
  • Ficci riippuvainen
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-13)
« Vastaus #1 : 06.06.2012 16:32:44 »
Me gusta!! Käyttävät toisiaan korvikkeina, juuri sillä tavalla minä näksin heidän suhteensa kirjoissa... Pidin

Tutti frutti


Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ilmaiset.

Snarmione<3
Alan Rickman<3
Emma Watson<3
Helena Bonham Carter<3
Johnny Depp<3
Tom Felton<3

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 049
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-13)
« Vastaus #2 : 06.06.2012 21:28:09 »
Kristen: Auts, iskipä ikävästi, että satuit saamaan kommentoitavaa inhokkiparituksellasi! Tämän takia en itse uskalla ottaa mitään sokkona, sillä paritus vaikuttaa kovasti lukukokemukseen, vaikka kuinka yrittäisi olla piittaamatta ja keskittyä itse tekstiin. Haha, kieltämättä Severus/Lily on, tuota, suloisempaa, mutta en minä näitä kahta, siis Siriusta ja Severusta ollenkaan mahdottomana parina näe. Ficcarivuosien myötä sitä on oppinut että melkein mikä vain on mahdollista ja toimivaakin, kunhan on tarpeeksi hyvä idea ja toteutus. Vaan ennakkoluuloja esiintyy silti aina ja ikuisesti, enkä minä siitä suutu. Olen ennen kaikkea iloinen, ettet heittänyt hanskoja tiskiin vaan uskaltauduit lukemaan - ja ettei ficci sitten ehkä osoittautunutkaan niin karmeaksi! Niin ja ihana juttu, että sarkastinen Severus miellytti. :)

tutti frutti: Oi, kiitos paljon. Kyllä, korvikesuhde on kenties luonnollisempi asetelma Sirius/Severuksen kohdalla kuin, sanotaan vaikka palava ja pyytetön rakkaussuhde. Mukavaa, että pidit.
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Kuurankukka

  • Onnenhileet
  • ***
  • Viestejä: 865
  • T'hy'la
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-13)
« Vastaus #3 : 17.06.2012 23:13:06 »
Olen lukenut sinulta nyt muutaman tekstin ja voisinpa sanoa että olet yksi suosikkikirjoittajistani, joten suosikkitertusta iltaa. Voi olla etten saa enää väsyneenä ajatuksiani kunnolla selväksi tämän tekstin suhteen, mutta yritetään nyt ainakin.

Aloitetaan vaikkapa parituksesta. Vähän ensimmäisestä kommentoijasta poiketen, minusta tämä paritus (tähän liittävät sivuparitukset mukaan lukien) on todella hyvä ja uskottava ja ehdottomasti yksi suosikeistani. Juuri siinä kohtauksessa, jossa mainitset tuossa lopussa, näiden kahden väliltä löytyy sellasta jännää sähköisyyttä, ja voin helposti kuvitella kahnauksen päättyneen johonkin tällaiseen. Minusta ficistäsi löytyi kaikki, mitä Severus/Sirius ficciin kuuluukin, kuten James, Lily, vanhat ajat ja ehkäpä jopa Harrykin. Mutta sitäkin paremmin tässä löytyi molempien hahmojen tärkeitä luonteenpiirteitä, ja vaikka henkilöt ovat erilaisia, loit heille toimivan yhtäläisyyden Jamesin ja Lilyn avulla. Siis; Severuksen kuuluukin olla tuollainen sarkastinen ja vastahakoinen, mutta ei siltikään täysin kylmä persoonaa, ja Siriuksen taas kuuluu tehdä aloite ja olla tuollainen ihanan härnäävä. Yritän kai selittää, että myös hahmot parituksen ja tapahtumien lisäksi olivat uskottavia. Tai jotain sellaista :D

Onnistuneiden hahmojen lisäksi ihailin tässä ficissä monta asiaa. Yksi oli se, että sait tähän myös eräänlaista huumoria mukaan. En heti keksi muuta paritusta, johon saisi paremmin liitettyä huumoria mukaan, kuin tämä. Tai siis, Sirius on helppo kuvitella nauramaan ja muutenkin mukaan huumorificceihin, mutta ei Severusta. Silti tavoitin tästä jotain hauskaa, joka oli niin uskottavaa ja vähän absurdiakin yhtä aikaa, että käkätin oikeasti tätä lukiessani. Kolmas asia, mistä tykkäsin tässä hirveästi, oli se kuinka paljon tarina kertoi, vaikka se ei ollutkaan sanamäärältään suuren suuri. Tässä tuntui olevan ikäänkuin "takana" hirveän paljon kaikkea, kuten patoutuneita tunteita, epätoivoa, sitä halua vain unohtaa kaikki ja ehkä jopa pientä kokeiluakin. Ja hah sitä Harryn ilmettä, voin vain kuvitella kuinka eeppinen se olisi ;D Nyt kun luin tämän vielä kolmannen kerran, tajusin että ainakin lopusta löytyi pieni toivokkuuden kipinä, josta tykkäsin myös kovasti. Joskus ihmiset (huom. minä itsekin) unohtavat, että Sirius osaa varmaan nauttia elämästä ainakin jotenkin myös Azkabanin jälkeen, mutta onneksi tässä sitä ei unohdettu.

Tuntuu että selittäisin ihan sekavaa puutaheinää, yritän vähän epätoivoisesti kertoa kuinka ihana ficci tämä oli. Tästä löytää jokaisella lukukerralla jotain uutta, oli monitulkintaa, hyviä hahmoja, joustavaa ja sopivalla tahdilla etenevää kuvailua sekä pari ihan helmi kohtaa. Tämä oli yksi sellainen:
Lainaus
Teräväluiset sormet eksyivät Siriuksen selkään, ja hetken, yhden hetken verran, hän ei muistanut Jamesin naurua.
Ihan ensimmäiseksi kiinnitin huomioni tässä lauseessa tuohon teräväluiset sormet; siis ihan käsittämättömän hieno ilmaisu, yksinkertainen mutta silti hirveän kaunis. Tuo loppuosa sykähdytti myös, mutta eri tavalla. Minusta kohdasta voi päätellä kaksi asiaa: sen että Sirius kuuli vieläkin lähes lakkaamatta Jamesin naurun päässään sekä sen, että oli Severus Siriuksen mielestä kuinka paljon pelkkä korvike hyvänsä, tämä tarjosi silti ainakin hetkeksi sitä unohdusta mitä Sirius kaipasi. Myös tästä löytyy kauneutta; sait parilla sanalla lukijan tajuamaan, ettei Sirius ole päässyt Jamesista yli. Samalla lukijalle, tai minulle ainakin, tuli ehkä jopa vähän säälikin Siriusta. Nyt vielä kun muistan, on ihan pakko mainita myös, että hahmot olivat myös inhimillisiä, minusta se näkyi esimerkiksi Siriuksen polvien notkahduksena tai siinä, että Severus pakenee paikalta eikä hetkeen saakkaan sanoja suustaan.

Hih, tässäpäs oli ficci jossa oli suurinpiirtein kaikki kohdallaan, tai ainakaan itse en keksi mitään moitittavaa. Ja voin jopa jotenkin erottaa Beelsebuttin tämän takaa ;D Lukisin oikein mielelläni vielä lisää jotain tällaista jonain päivänä, jatka ihmeessä kirjoittamista! Anteeksi sekavasta kommentista, mutta kiitos myös hienosta lukukokemuksesta.
Einmal ist keinmal


Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 049
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-13)
« Vastaus #4 : 07.07.2012 21:51:33 »
Kuurankukka: Kiitos, kiitos kovin paljon. Olen varma, etten saa tässä vastauksessa sanottua kaikkea mitä tahtoisin, mutta yritän sanoa edes jotain. Kommenttisi veti minut hiljaiseksi. Olen ihan älyttömän imarreltu ja ennen kaikkea onnellinen että pidit tästä. Hahmot olivat vaikeita, mutta taipuivat lopulta haluaamani muotoon tai ainakin lähelle sitä. Tämä syntyi omituiseksi miksaukseksi huumoria ja kaipuuangstia, mutta pidän itsekin lopputuloksesta. Sirius halusi olla surunsakin keskellä vitsiniekka ja Severuksen lakonisuus on jotain kerrassaan ihanaa. Paljastettakoon myös, että James/Sirius on yksi OTP:ni, joten se oli pakko ujuttaa mukaan. Lily toimi hyvin joukon jatkona. :D

Haha, kyllä, Bbuttis varmasti paistaa tästä läpi, mutta ei tahallisesti. Hän luki tämän hyvin aikaisessa vaiheessa, joten vaikutus on lähinnä sitä, että olen imenyt häneltä sanarikkautta ja värikkäitä ilmauksia. Mutta yhteyttä en kiellä, en! Hauskaa että huomasit.

Kiitos vielä ihanasta kommentistasi ja anteeksi, ettei se saa arvoistaan vastausta. Olen yhtä hymyä ansiostasi!
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 313
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-13)
« Vastaus #5 : 17.07.2012 01:29:11 »
Uuh mitä kisailua, piti lukea kahdesti!

Ja kyllä, tuo kohta on kirjoissa ihan korvaamaton. Mua huvittaa aina ihan suunnattomasti ne sauvajutut ja se jännite mitä siinä on virittyneenä. Nostan peukkua sille että tartuit aiheeseen.

Siriuksen ja Severuksen välinen suhde voisi kärjistyä lähes tälle tasolle kyllä, jos ja kun historia on mitä on.

Kiitos lukukokemuksesta ja pahoittelen asiaköyhää kommentointia (oon kommentoinut nyt monta tuntia eikä ykskään kommentti oo ollu järkevä että pitäisköhän nukkumaan mennä).
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 049
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-13)
« Vastaus #6 : 15.08.2012 18:31:10 »
RoastedGarlic: Nämä kaksi ne taitavat kisailun, oih sentään. Sauvajutut nyt naurattavat aina, ei voi mitään, ja siksi niitä oli pakko tunkea myös näinkin vakavaan tekstiin. Sirius/Severus on aliedustettua millaisena vain, ja oikeastaan olisi aika kutkuttavaa lukea joskus jotain oikein kaunista ja siirappista tällä parituksella (olisi se sitten kuinka OoC:tä tahansa).

Kiitos kommentistasi, joka ei todella ole asiaköyhä ja aivan ihanan tunnerikas. Saat hyvälle mielelle, kiitos!
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Sielulintu

  • Teen suurkuluttaja
  • ***
  • Viestejä: 799
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-11)
« Vastaus #7 : 21.06.2020 10:29:17 »
Kommenttiarpajaisista hei :)

Apua, mietin juuri yhtenä päivänä tässä, että olispa kiva lukea joskus jotain Sirius/Severus-parituksella, ja sitten löytyi tällainen! Olin ihan super innoissani jo parituksen näkemisestä, ja ei voi kun sanoa, että tää täytti ehdottomasti kaikki odotukset.

Pidin tästä erittäin paljon, ja musta oli kiva, miten tää tavallaan sijoittui tosi tarkasti Feeniksin killan tapahtumiin. Tietysti vähän on pakkokin kirjan yksityiskohtia muokata, jotta tän parin saa sinne istumaan, mutta olit tehnyt sen todella hyvin. Miksei alun perin kirjassakin tää kohtaus sisältänyt tätä paritusta? :D Tämä nimittäin sopi hyvin tähän kohtaan, ja kivasti jo otsikko antaa vähän ymmärtää, millaisia tunteita ja motivaatioita tässä on mukana.
Siriuksen ja Severuksen roolit on tosiaan kiehtovat tässä. Sirius ei selvästi ole päässyt vielä Jamesin kuolemasta yli, eikä Severus ole taatusti Lilyä unohtanut. Toisistaan he kuitenkin saavat vähän apua tilanteenseen, olkoonkin, ettei Severus ehkä alussa ihan lämmennyt flirttailulle. Voin vain kuvitella Harryn ilmeen ja järkytyksen, kun hän näki, mitä on meneillään. :D

Kiitos valtavan paljon tästä. Tää viimeistään vakuutti mut, että näistä pitäisi lukea ja ehkä kirjoittaakin lisää. :)
Tervetuloa tutustumaan kirjoituksiini
ja seikkailemaan
tarinalabyrintin sokkeloihin

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 049
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-11)
« Vastaus #8 : 11.07.2020 13:15:27 »
Sielulintu: Moi! Onpa hauska, että Kommenttiarpajaisten puitteissa ihmiset eksyvät mitä erilaisempien ficcien pariin! Ihanaa ensinnäkin, että paritus miellytti. Tässä parituksessa nimittäin on kyllä potentiaalia! Potter-kirjoissa ei oteta ollenkaan kaikkea mahdollista iloa irti, olen samaa mieltä.

Mä mielelläni vaalin sellaista traagisen romanttista ajatusta, ettei Sirius ikinä päässyt Jamesin kuolemasta yli. Ja melko selvää ainakin on, ettei Severus päässyt ikinä Lilystä yli. Surullista toki, mutta sellaisesta riittää kauheasti ammennettavaa. Ja voi Harry-parka! Minusta kenen tahansa suuteloinnin todistaminen on melko vaivaannuttavaa, saati sitten jos kyseessä olisi oma kummisetä ja inhokkiopettaja. ;D Kiitos tosi paljon kommentistasi!
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Angelina

  • Stark-Rogers
  • ***
  • Viestejä: 6 480
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-11)
« Vastaus #9 : 17.08.2021 20:22:33 »
Miten mä en oo aiemmin löytänyt tätä! Mietin siis jokin aikaa sitten (no, on siitä jo aika kauan) että hetkinen, Sirius/Severus vois olla kaikessa mahdottomuudessaan kiinnostava paritus ;D Ajattelin sitä lähtökohtaisesti kouluaikoihin sijoittuvaksi, mutta tää kyllä toimi kaikessa karuudessaan!

Sirius ja Severus on molemmat kyllä muutenkin kovin traagisia hahmoja, mutta vielä kun tässä ottaa mukaan sen, ettei Sirius ole päässyt yli Jamesista (James/Sirius on ♥♥♥), eikä Severus puolestaan Lilysta. Voi raasut ;; Tää teksti oli kyllä oikein sellanen epätoivon, tuskan ja kaipuun ilmentymä ja se sitten purkautui näin -- oikeastaan pidin siitä, ettei tässä ollut mitään positiivisia saati romanttisia tunteita mukana, vaan nimenomaan epätoivoa ja vihaakin. Severus toimi Jamesin heikkona korvikkeena, hetkenä jona Siriuksen on selvästi todella paha olla. Olit tuonut tähän hienosti mukaan sen, miten Siriuksen on vaikea välillä katsoa Harrya - häntä "virhesilmät" auttavat, kun taas Severukselle ne ovat tietysti se heikko kohta. Voi Harryakin, muistuttamassa sekä kummisetäänsä että opettajaansa siitä, mitä kumpikaan ei koskaan saanut. Ei hitto, mitä enemmän tätä mietin ja tässä kommentoidessani kelailen, sitä tuskallisempi tää on! :D Apua. Tuo loppu onneksi toi pienen huumorin pilkahduksen, koska voin vaan kuvitella Harryn nolon ilmeen ja ajatukset tuon jälkeen :''D

Kiitos kovasti lukukokemuksesta, tää oli mielenkiintoinen löytö ♥


ava & bannu © Inkku

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 049
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-11)
« Vastaus #10 : 18.08.2021 22:25:31 »
Angelina, kysyisin miten sä oikein löysit tän, ellen arvaisi että vastaus kuuluisi suurin piirtein että listauksestani. ;D Sirius/Severus on tosi kiinnostava paritus! Mua ylipäätään kiehtoo kovasti sellaiset parit, joissa on sellaista vastakarvaan silittelyn tuntua (sen siitä saa kun löytää HooDeen vaikutteille otollisessa iässä ::) ), mutta vähän joutuisin heittämään mentaalivoltteja, jotta pystyisin kuvittelemaan Siriuksen ja Severuksen välille positiivisen romanttisia tunteita - mikä on jännä, sillä esim. Remus/Severus ei tuota mitään ongelmia! Hmm, oonkohan nyt aivan turhan rajoittunut shippailija. Pitää ruveta heittelemään niitä voltteja, jotta pääsee tällaisista hölmöistä kahleista. Mukava kuulla että tykkäsit tästä traagisesta synkistelystä (nyyh tosiaan näitä raasuja!) ja että fikin lopun komiikkakin oli paikallaan. Kiitos tosi paljon kommentistasi!
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

flawless

  • Alempi ylilehmä
  • Administrator
  • *****
  • Viestejä: 10 688
  • d a d d y
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-11)
« Vastaus #11 : 20.08.2021 12:11:26 »
Ooh, minä taasen löysin tämän etusivulta, johon Angelina oli tämän ystävällisesti näytille nostanut ;D Onneksi olikin, sillä tämä oli kovin kiva! Korvikeroolit oli heti jo niin kiinnostava otsikko, että sen innoittamana ryhdyin tämän lukemisen pariin. Ajatus korvikkeista on tässä kuviossa todella kiinnostava, pidin siitä että nämä molemmat haikailivat kukin tahollaan toista James/Lily-parivaljakosta ja siksi jollain kierolla tapaa ehkä jopa ymmärsivät toisiaan ja päätyivät tähän korvikeleikkiin keskenään. Sirius/Severus on jo itsessään kiinnostava paritus, mutta tällä kuviolla maustettuna se oli erityisen mielenkiintoinen ja herkullinen. Tulikivenkatkuisuus ja vastakkainasettelu on aina musta kovin sykähdyttävää, ja tässä niiden lisäksi toimi musta erityisen hyvin se, että kumpikaan ei varsinaisesti kokenut toista kohtaan mitään lämpöä vaan asetelma oli puolin ja toisin ronski ja jopa julma. Loistavasti toteutettu tulkinta tästä parituksesta, kiehtova asetelma kaiken kaikkiaan!

Lainaus
Sirius kuohui raivoa, ja Kalkaros sen kuin vain luikerteli hänen ihonsa alle, tyynenä kuin mikäkin lahna.
Ihon alle luikerteleminen Kalkaroksen tekemänä oli erinomaisesti muotoiltu, se puhutteli sattuneesta syystä oikein erityisesti! Tässä oli muitakin erityisen oivallisia sanavalintoja, mieleeni jäivät myös kutsumatta kasvoja halkova virne sekä äänen tumma ja syntiä sykkivä sävy. Jälkimmäinen etenkin oli musta erityisen kuuma ja tunnelmallinen muotoilu.

Lainaus
"Sulje silmäsi, jos se helpottaa."
Ah. Tämä oli varsin hieno ajatus, jotenkin repliikkinä niin oivallisesti osoitti sitä, mistä tässä kuviossa oli kyse.

Kiitos, pidin tästä!

bannu by Ingrid

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 049
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-11)
« Vastaus #12 : 02.09.2021 21:13:37 »
flawless, kiitos! Hauska kuulla, että otsikko innosti sut tänne! Hauskaa myös, että näitä vanhempiakin fikkejäni luetaan. :) Mua itseäni kutkuttaa ajatus, että Jamesia ja Lilyä pidetään canonissa sellaisena unelmaparina (tai sellaisena heistä Harrylle kerrotaan, mikä voi tietysti olla ihan harkittua ja tarkoituksellista) ja että toisaalta heidän erostaan saattoi toivottomasti unelmoida yksi sun toinenkin. Rakastan fiktiivistä draamaa ja epätoivoista rakkautta! ;D Ihanaa että tykkäsit tästä asetelmasta ja kiitos tosi kovasti kun kommentoit!   
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Vendela

  • Teeholisti
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 7 201
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-11)
« Vastaus #13 : 24.10.2021 11:57:35 »
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta :D

Sun listauksessa on vaikka mitä mielenkiintoista! Tämän valitsin nimen ja parituksen perusteella, koska minusta on tosi mielenkiintoista nähdä kuinka Sirius ja Severus saadaan yhteen. Itselläni on jotain syystä ongelmia kirjoittaa heistä vaikka kovasti haluaisin, niin siksi on ihanaa lukea kuinka muut saavat heidät yhteen :D

Tässä oli varsin toimiva ja onnistunut menetelmä! Tuo, että kyse on vain korvaamisesta on ihan loistava koska kyllähän Siriuksen näkee helpommin Jamesin kuin Severuksen kanssa ;) Ja Severuksen kaipuu Lilyä kohtaan selittää, miksi hänelle käy kuka vaan korvikkeeksi. Joten asetelma toimii ja on helppo ostaa.

Se, että olit sitonut tämän vielä canoniin toi tähän hienon lisän. Tykkään nimittäin tosi paljon teksteistä joissa kurkistetaan jonkun canonissa vähälle huomiolle jääneen kohtauksen sisään tarkemmin ja/tai kerrotaan toinen mahdollisuus sille, kuinka asiat olisivat voineet mennä :) Tämmöistä lisää siis!

Lopussa Harryn ilmestyminen paikalle oli sekä ärsyttävää mutta samalla myös helpottavaa ;D Toki olisin mielelläni lukenut kuuman kohtauksen tämän parin välillä, mutta tuo keskeytys toimi oikeastaan vielä paremmin! Tästä jäi sellainen kiva kutka kun jäin pohtimaan tuleeko tuo tilanne vielä toistumaan :)

Kiitos tästä, pidin!

Vendela

Bannu©Waulish

I think it's time for little story... It's definitely Storytime!

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 049
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-11)
« Vastaus #14 : 09.01.2022 13:15:58 »
Vendela, hahaa, huomaan että mullahan on kestänyt tähän kommenttiisi vastaamisessa siinä määrin, että oot ehtinyt sillä välin julkaista oman Sirius/Severus-fikkisi! Oon käynyt sen kurkkimassa, koska se oli hatesexiä (joka arpoutui myös mulle ihanassa TROPES-haasteessa), ja täytyy todeta että tosi onnistuneestihan sä olet heistä kirjoittanut! Mutta mitä ihmettä mä sitä fikkiä täällä kehun, pitääkin tästä mennä oikean fikin kommenttiosioon! ;D

Mukavaa kuulla että pidit tästä fikistä ja tällaisesta Sirius/Severus-pyörittelystä. Mäkin tykkään kovasti fikeistä, joissa otetaan pala canonia ja väännetään sitä uuteen suuntaan! Harryn paikalle ilmestyminen on kyllä sellainenkin klassisen kamala cockblokkaus, ettei pahemmasta väliä. Kiva jos se oli kuitenkin myös helpottavaa, hehee!

Kiitos tosi paljon kun kommentoit! :-*
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!

Kelsier

  • Korpinkynsi
  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 439
  • ava by Rosmariini
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-11)
« Vastaus #15 : 24.09.2022 18:39:54 »
Kommenttiarpajaisista hei!

Olen viime aikoina lukenut Altaisin Sirius/Severus -ficciä ja halusin napata sinulta saman parituksen, vaikka arvasin jo otsikon perusteella, että tunnelma on aika lailla toisesta ääripäästä. Jollakin kierolla tavalla kuitenkin tykkäsin tästä ja oli Siriuskin tainnut kehittää Severusta kohtaan muitakin tunteita kuin pelkkää inhoa ja vihaa, kun ne sormet loppujen lopuksi auttoivat unohtamaan ainakin hetkeksi. Lopun twisti oli hauska, Harry olikin vahingossa todistamassa kaikkea!

Kiva, kun kirjoitit! :-*

-Kel
"Miten vaikeaa onkin pitää se mun mielessä
       Kuinka täysin tyhjin käsin olen täältä lähdössä."
           (Reino Nordin: Pysähdy kanssani tähän)                       
                            

                

                    
      
          

Sisilja

  • Valvoja
  • *****
  • Viestejä: 2 049
Vs: Korvikeroolit (Sirius/Severus, K-11)
« Vastaus #16 : 24.11.2022 16:56:21 »
Kelsier, moi! Hehee, hauskaa kuulla, että klikkailit tiesi tänne Altaisin fikin inspiroimana! Kierolla tavalla tykkääminenhän on ihan parasta, ihanaa että tykkäsit (myös lopun Harry-twististä)! Kiitos paljon kommentista!
Kirjoittamisen riemusta

Avasta kiitos aijulle!