Kirjoittaja Aihe: Ei aina tuollainen [S, Severus/Sirius]  (Luettu 1871 kertaa)

Eruru

  • ***
  • Viestejä: 398
  • easy, breezy, beautiful
Ei aina tuollainen [S, Severus/Sirius]
« : 07.12.2007 23:12:30 »
Kirjoittaja: Eruru
Ikäraja: S
Paritus: Severus/Sirius
Genre: Fluffy, humor, one-shot
A/N: "Kuule, en minä aina tällainen ole". Kurt Cobain. Vastaus Sitaatti –haasteeseen.

Nuori tumma mies käveli pitkin käytävää saaden monien päät kääntymään. Eihän siinä mitään ihmeellistä ollut, olihan hän varmasti paremman näköinen kuin kukaan muu miespuolinen koulussa. Miehen kauniit kasvot olivat melkein naiselliset, mutta ei ihan. Hänen sileät puolipitkät hiuksensa kiiltelivät kilpaa auringon kanssa, jonka säteet hädin tuskin ylettyivät korkeista ikkunoista sisään. Häntä katseltiin ihaillen tämän rentoa olemusta, ja vain yhden hymyn avulla hän voisi pelastaa jonkun pikkutytön päivän. Mikäs siinä, Sirius piti hymyilemisestä.

Vain yhden häneen vilkaisevan henkilön silmistä ei voinut nähdä ihailua. Severus Kalkaros, tuo pahamaineinen luihuispoika heidän vuosikurssiltaan. Katse oli halveksiva ja ehkä hieman katkerakin. Kaikkihan tiesivät kuinka kateellinen Severus oli Siriukselle, koulun kultapojalle. Mutta katkeruuteen liittyi jotain muutakin.

Joka ikinen vuosi aina ensimmäisestä luokasta nykyiseen kuudenteen, Severus oli saanut katsoa kun Sirius oli joka viikko erin tytön kanssa. Se hämmensi häntä alussa, sitten ärsytti ja lopulta hän ei voinut enää sietää sitä. Hänestä se oli niin epäreilua, miksi toisille kaiken piti aina käydä niin hyvin, mutta taas toiset saivat oppia nielemään pettymyksensä kerta toisensa jälkeen.

Mutta kuudentena vuonna jokin oli sitten muuttunut. Osa muutoksesta oli Siriuksessa. Hän oli muuttunut. Ei paljon, mutta sen verran, että tarkkanäköisimmät, kuten Severus, huomasivat. Mies seurusteli vieläkin yhtä nopeatempoisesti kuin ennenkin, mutta hänen intonsa näytti latistuneen. Hän näytti deittailevan pelkän tavan vuoksi.

Severus huomasi muutoksen tapahtuneen myös itsessään. Hän huomasi ajattelevansa Siriusta yhä useammin. Hän tietenkin ajatteli sen automaattisesti vihaksi ja kostonhimoksi. Muuttuneen Siriuksen myötä hän kuitenkin tuli pohtineeksi, mikä aiheutti muutoksen. Hänellä oli aina ollut taipumus mietiskelyyn ja huomasi kuluttavansa siihen paljon enemmän aikaa kuin olisi tarpeen. Hänellä saattoi mennä monta tuntia kun hän vain istui ja unohti muun maailman. Ja Siriusta hän oli ajatellut viime aikoina. Paljon. Hän mietti, mikä oli saanut miehen muuttumaan. Sama vanha kaava? Tyttöystävävaihtoehdot lopussa? Homogeeni? Aikuistuminen? Kaksi viimeistä saivat Severuksen nauramaan sisäisesti.

Eräänä aamuna Severus näki Siriuksen saapuvan Suureen Saliin yksin. Ei tavanomaisessa ääliöporukassaan eikä takiaisen tavoin kaulaan kiinnittyneen pimatsunkaan kanssa. Mies näytti vakavalta, jopa vihamieliseltä, mikä oli harvinaista tältä, aina niin ärsyttävän aurinkoiselta luupäältä. Sirius suuntasi suoraan oman tupansa pöytään, nappasi vierustoveriltaan töykeästi sanomalehden ja uppoutui sen taakse lukemaan vastaväitteistä piittaamatta. Tuossahan olisi ainesta Luihuiseen, Severus ajatteli ja hymyili huomaamattaan ajatukselle. Silloin Sirius sattui kohottamaan katseensa paperista ja kohtasi Severuksen hymyn. Mies kalpeni ja oli purskauttaa kuuman kahvinsa suoraan lehdelle, vaikka Severus oli pyyhkinyt hymyn kasvoiltaan nopeammin kuin pieni kipinä, joka sammuu heti nuotion turvasta ulos astuttuaan.

Sirius ilmiselvästi luuli Severuksen hymyilleen hänelle. Ja nyt hän etsisi suoraan käsiinsä idioottiystävänsä, kertoisi tämän mahtavan uutisen heille, joka sitten leviäisi koko koululle salamannopeasti. Severus pystyi melkein kuulemaan ivahuudot. ’Luihuisen prinssi rakastunut veriviholliseensa, Rohkelikon kultapoikaan’, siitähän sitä vasta nauru irtoaisi.

Severus pysäytti ajatustensa kulun ja kelasi. Rakastunut? Siriukseen? Mieheen? Häntä alkoi väkisinkin naurattaa, vaikka siihen sisältyi aimo roppaus myös hysteriaa. Eihän hän voinut olla rakastunut, typerä ajatuskin, ja vieläpä johonkin verenpetturiin, joka oli tehnyt hänen elämästään helvettiä koko surkean kouluikänsä. Ajatus oli kerta kaikkiaan naurettava ja...katkera. Severus yritti pyyhkiä ajatusta mielestään, muttei pystynyt keskittymään tunneillakaan, kun eräs tumma rohkelikko ajelehti jatkuvasti hänen mieleensä.

*
Seuraavat päivät Severus yritti vältellä parhaansa mukaan Rohkelikkoja, joille tieto katseesta oli varmasti jo levinnyt. Tämä oli kuitenkin hankalaa, sillä heillä oli yhteinen tunti heti seuraavana aamuna tapahtuneesta. Liemien tunnilla hän vilkuili luokkatovereitaan, mutta kukaan punakultakirjailluista pölkkypäistä ei näyttänyt virnuilevan tavallista enemmän. Potter yritti jatkuvasti kiinnittää Kuraveri-Evansin huomion, mutta tämän pää oli sitkeästi käännetty kohti Professori Kuhnusarviota. Ihmissusi-Lupin oli samoin kiinnittänyt huomionsa opetukseen, mutta Sirius näytti hieman hermostuneelta ja piirteli hajamielisesti jotain pergamentille. Hänen kätensä vapisi hieman ja hätkähti, kun Potter kääntyi kuiskaamaan jotain hänelle.

”Ruikuli tuijottaa sinua taas.” Sanat eivät erottuneet helposti, mutta tarkkailijaksi syntynyt Severus kuuli ne. Hän valahti haalean vaaleanpunaiseksi ja kääntyi nopeasti paperinsa puoleen. Hän tarkkaili silmäkulmastaan Siriuksen reaktiota ja huomasi tämänkin muuttuneen väriltään punertavaksi, reippaasti enemmän kuin hän itse.

”Älä viitsi”, Sirius tiuskaisi Potterille vastaukseksi ja Severus huomasi kiharatukan virnuilevan.

Tunnin loputtua oppilaiden rynnättyä ulos luokasta, Severus muiden jäljessä huomasi ylimääräisen paperin lattialla. Hän nosti sen uteliaana: se oli sama mitä Sirius oli täyttänyt tunnilla. Erilaisten käsialakokeilujen seassa oli Siriuksen ja Potterin käymää keskustelua.

’Teet tuota taas.’

’Niin mitä?’

’Ilmeilet tuolla tavalla. Ja punastelet kuin pikkutyttö.’

’Mitä vihjaat?’

’En mitään. Noin käy vain aina kun Kalkaros mainitaan.’

’Pah’

’Onko meidän naismagneettimme ihastunut Ruikuliin?’

Tässä kohtaa oli paljon yliviivauksia ja sutattua tekstiä.

’Sinä et tiedä mistään mitään.’

’Sinusta kyllä. Naamallasi ei ole näkynyt tuota ilmettä sitten Ariannan.’

Keskuttelu päättyi paperin reunaan, ja vaikka Severus vilkaisi toiveikkaana toisellekin puolelle, ei sille löytynyt jatkoa. Hän tuhahti ärsyyntyneenä.

”Mitä se tekee sinulla?” kuului lievästi kauhistunut ääni parin metrin päässä hänestä. Severus kohotti katseensa ja kohtasi Siriuksen ääntäkin järkyttyneemmän katseen.

”Löysin maasta”, Severus sanoi mahdollisimman ärsyttävästi.

”Anna se tänne.”

”En.”

”Anna!”

”En!”

”NYT!”

”ÄLÄ LUULEKAAN!”

Syntyi käsikähmä, jolloin Sirius yritti kaikin voimin saada paperia itselleen ja Severus aivan yhtä ponnekkaasti yritti estää sitä. Lopulta Sirius kuitenkin voitti.

”Hah! Ehditkö lukea tätä?” Severus mietti nanosekunnin mitä vastaisi.

”Ehdin.” Syntyi hiljaisuus, joka kesti vain pari sekuntia, kunnes Sirius juoksi pois. Severus jäi yksin luokkaan, tai ainakin niin luuli, ja lähti vasta kun kuuli takaansa professori Kuhnusarvion möreän korahduksen.

*
Seuraavina päivinä Sirius vältteli Severusta kuin ruttoa. Heidän ainoa yhteinen tuntinsa oli taikajuomat, ja seuraava tunti oli vasta perjantaina, kaksi päivää edellisen tapaamisen jälkeen. Severus paloi halusta päästä tietoon Siriuksen ajatustenkulusta, mutta pahisimagonsa ylläpitämiseksi hänen täytyi olla kyselemättä. Kuhnusarvio jakoi heitä pareiksi unijuomaa varten, ja Severus joutui Potterin pariksi. Järjestely ei ollut miellyttävä kummankaan osapuolen mielestä.

”Mahtaako Ruikuli edes osata näin hankalaa tehtävää?” Potter irvaili samalla kun laittoi padan tulelle.

”Tiedoksesi vain, sain viime kokeesta reilusti paremman arvosanan kuin sinä, joten mietiskele ihan vain omaa suorituskykyäsi, osaatko tehdä muuta kuin taikoa nystyrät päähäsi, juuri muuta eroa ei olekaan sinun ja animaagihahmosi välillä”, Severus vastasi tyynesti ja alkoi jauhaa suoliljan juurta.

”Varo sanojasi, itse näytät korppikotkalta mustekala päässä”, tokaisi silmälasipäinen ja alkoi itsekin viipaloida aineksia.

”Sinun se pitäisi itseäsi varoa, hiuksesi voisivat tukehduttaa sinut öisin.”

”Rasvanenä”

”Sorkka-aivo”

”Hintti”

”Mikä?”

”Hintti, Ruikuli, hintti. Leikkaako?” Potter näytti riemastuneelta.

”Mistä sinä olet tuollaista saanut päähäsi?”

”No et sä tyttöjäkään näytä saavan.”

”Puhu vain omasta puolestasi, et ole itsekään näyttänyt saavan sitä kuraveristä.”

”Ja sehän ei kuulu tippaakaan sinulle.”

”Ja minun suuntautumiseniko sitten kuuluu sinulle? Oletko kenties salaa rakastunut minuun, ja siksi haluat tietää?”

”Älä puhu paskaa, naamasi on jo ihan tarpeeksi. Mä en tajua miten Sirius kestää.”

Tauko. ”Miten niin?”

”Kun joutuu kestämään sunkaltaisesi limanuljaskan lähentelyjä.”

”En minä ketään ole lähennellyt!”

”Joo, et tosiaan. Muuten vain tuijottanut sitä koko ajan ja virnistellyt ääliömäisesti.”

Severuksen teki mieli nauraa hysteerisesti. Hän päätti olla aukaisematta suutaan, ettei sellaista tapahtuisi.

”En todellakaan tajua, mitä se näkee sussa.”

Severus jäi miettimään noita sanoja, ja murskasi samalla ajatuksissaan hopeatikarinsa lappeella sopoforipavut, jotka hänen oli tarkoitus pilkkoa. Hän hämmästeli hajamielisenä irronneen mehun paljoutta, ja lisättyään sen taikajuomaan, kirjoitti merkinnän Taikajuomien valmistus edistyneille-kirjaansa.

He eivät puhuneet koko lopputuntina, mutta kylmään käytävään päästyään Severusta odotti vastassaan vakavan näköinen Sirius.

”Meidän täytyy puhua”, mies sanoi Severukselle, joka loi toiseen halveksivan katseen, vaikka sisimmässään hänessä paloi uteliaisuus. Hänen tarkat silmänsä näkivät miehen kasvoilla ristiriitaisia mielentiloja, joista ei oikein pystynyt tunnistamaan mitään. Sirius johdatti hänet erääseen syvennykseen käytävällä, ja alkoi puhua.

”Tämä on niin noloa, mutta minun on pakko sanoa eräs asia, enkä saa mielenrauhaa ennen kuin olen sanonut sen”, vääntelehtivä Sirius keskeytti hetkeksi, jonka aikana Severus katseli tyynenä kynsinauhojaan, vaikka hänen sisällään velloi kummallisesti.

”Ääh, minun ei pitäisi olla tässä lainkaan, mitä minä oikein teen?” Sirius oli alkanut hermostuneesti höpöttää itsekseen, saaden oudoksuvia katseita luihuiselta, joka alkoi jo ärtyä.

”Aiotko kertoa lainkaan vai voinko mennä? Minulla olisi parempaakin tekemistä.” Hän kääntyi jo lähteäkseen, mutta tunsi Siriuksen hätäisen käden olallaan.

”Ei! Tai siis kyllä. Tai en minä tiedä”, Sirius tokaisi ja painoi hätäisen suudelman toisen poskelle. Severus hätkähti rajusti kauemmas miehestä. Tämä oli radikaalimpaa, kuin mitä hän oli luullut. Punertava Sirius näytti panikoivalta raastaen hiuksia päästään.

”Öö, se ei ollut mitä kuvittelet, ei todellakaan! Miksi minä muka...kummallisuuksia!” Mies suunnilleen hyppi paikallaan.

”Pidätkö sinä minusta?” Severus kysyi Siriukselta, joka puri raivokkaasti kynsiään.

”Niin! Tai siis en. Siis joo!” Rohkelikko oli jo aivan punainen ja näytti jo itsekin häpeävän suuresti vastauksiaan.

”Ei.”

”Mitä ei?”

”Se ei ole hyvä idea.”

”Miksi ei?”

”Koska sinä olet Rohkelikko ja minä Luihuinen. Rohkea ja katala. Sekopää ja nero.”

”Mit –?!”

”Pointtini on tämä, me olemme aivan liian erilaisia. Lopeta jo tuo hytkyminen!”

”En minä hytky! Ja on meissä paljon samaakin!”

Severus katsoi tätä jo hieman vähemmän hytkyvää otusta epäillen. ”Mitä muka?”

”No...hmm...mustat hiukset?” Severus kääntyi jo lähteäkseen, mutta Sirius tarttui tätä taas olkapäästä.

”Mitä vielä?” mies ärähti. Sirius epäröi.

”Tuota, anteeksi, että käyttäydyn kuin idiootti, en minä oikeasti ole tällainen. Voisitko edes miettiä asiaa? Tajuat varmaan, kuinka paljon minulta vaati tunnustaa tämä.” Sirius sanoi ja näytti jo melkein normaalilta.

”Hmm, katsotaan”, mies vastasi ja katosi Siriuksen käden alta tyrmien sokkeloihin.

Severus oli huomannut odottavansa jotain erikoista tapahtuvan, mutta ei hän ihan tällaista ajatellut. Toki hän oli katsellut Siriusta jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt hän oli alkanut miettiä, oliko hänellä mitään romanttisia taka-ajatuksia näin tehdessään. Ja kun hän oli miettinyt, vastaus oli selvä: kyllä.
Vaikeampi osio taas oli se, miten saada kaikki sujumaan. Jos he alkaisivat kulkemaan yhdessä, he molemmat leimautuisivat friikeiksi hyvin pitkäksi aikaa koulun jälkeenkin. Toisaalta, salaisuudet ja riskit olivat aina olleet Severuksen mieleen, joten ehkä he voisivat yrittää, salaamalla suhteen silti muilta. Tämä sai epätavallisen hymyn nousemaan miehen kasvoille. Se voisi olla hauskaa.

*
Severus päätti seuraavana aamuna etsiä Siriuksen käsiinsä ja selvittää koko jutun. Itse etsiminen ei tuottanut vaikeuksia, sillä mies tuli aamiaiselle melkein heti hänen jälkeensä. Asiaa hankaloitti tosin se, ettei Sirius tullut yksin. Hänellä oli taas uusi tyttöystävä käsikynkässään, tällä kertaa joku vuotta nuorempi korpinkynsi. Severukselle tuli yhtäkkiä tarve iskeä haarukka pöydän puiseen pintaan, mutta vierustoverinsa epäonneksi neljä terää iskeytyikin toisen kämmenselkään.

Severus tiesi Siriuksella olevan ensimmäinen tunti loitsuja, joten hän lintsasi omalta tunniltaan ja asettui erääseen loitsukäytävän seinävaatteen takana olevaan pieneen syvennykseen. Hän odotti hiljaa kuunnellen, milloin rohkelikot saapuisivat. Hänen ei tarvinut odottaa kauaa, sillä pian kuuluikin Potterin remakka nauru. Severus kurkisti varovasti pölyisen kankaan takaa, näki juuri sopivasti Siriuksen kävelemässä hänenpuoleista seinää, ja nappasi miehen seinän sisään nopeammin kuin kukaan ehti huomata.

”Mit -!?”

”Tyst! Ole hiljaa!” Severus sähähti ja painoi kämmenensä miehen suuta vasten estääkseen puhetulvan.

”Mitä sinä teet? Miksi olen täällä?” Sirius sähisi kuin vihainen kissa.

”Minun täytyi puhua sinulle.”

”No puhu.”

Severus piti tauon. Mitä asiaa hänellä oikein olikaan? Ai niin.

”Tarkoititko oikeasti sitä mitä sanoit eilen?” Heillä oli noin puoli metriä välillään, eikä Severus enää pitänyt kiinni Siriuksesta.

”Mitä? Ai, se.” Siriuksen kasvoja ei näkynyt pimeässä, eikä hänen äänestäkään voinut erottaa tunnetiloja.

”’Ai, se?’”

”Niin, se. Ei se mitään ollut, pelkkä typerä veto Jamesilta.” Severus kuuli Siriuksen liikahtavan hieman. Severus tunsi oudosti vatsansa valahtaneen polviin.

”Veto?”

”Niin, veto. Onko pakko toistaa koko ajan?” Severus ohitti ärtyneen nälväyksen.
”Mutta entä se teidän paperilla käyty keskustelu?” Sirius alkoi liikkua entistä levottomammin.

”Ääh, James vain tykkää ärsyttää”, hän vastasi ohittaen kysymyksen puolihuolimattomasti.

”Jaaha.”

”Jaaha?”

”Niin, jaaha. Siis kaikki punastelemisesi, outo käytöksesi ja typerä puhetapasi ovat vain ja ainoastaan Jamesin syytä?” Severus hymyili itsetyytyväisesti kuullessaan Siriuksen kiroavan.

”No voi helvetti sentään, okei! Minä oikeasti tarkoitin sitä, joten kannattaisi nyt nopeasti ilkkua ja piinata, koska aion mennä nyt tunnille, jolta olen jo valmiiksi myöhässä!” Sirius raivostuen potkaisi seinää. Severus hymyili entistä leveämmin.

”En minä aio sinua ilkkua”, hän sanoi astuen aavistuksen eteenpäin. Hän kohotti oikean kätensä Siriuksen kaulalle, viileät sormet silittäen niskaa hellästi. Hän kuuli toisen pidätellyn huokauksen.

”Sinä siis...?”

”Minä siis”, Severus kuiskasi ja astui aivan kiinni Siriukseen, nostaen molemmat kätensä hieman pidemmän miehen niskaan. Tällä kertaa toinen ei edes yrittänyt pidättää huokaustaan. Sirius laittoi epävarmasti kätensä luihuisen kaavun verhoamalle lantiolle.

Hetken aikaa he vain seisoivat siinä, ajantajun unohtaen. Nopea eteneminen olisi siinä vaiheessa ollut turhan kiireistä, joten he sanomatta päättivät vain olla ja tottua toisen ruumiin läheisyyteen. Severuksen kylmät, kalvakan vaaleat sormet alkoivat hiljalleen lämmetä Siriuksen niskahiusten verhossa. Se tuntui hänestä mukavalta, tuntea toisen lämpö ja suora vastakaiku hänen välittämiselleen. Niin ei ollut tapahtunut ennen.

Hetken katkaisi Sirius, nostamalla kasvonsa toisen olkapäältä tämän kaulalle. Mies kuiskasi jotain tunnille menemisestä. Severus vastasi nostaen päänsä nenäkkäin Siriuksen kanssa. Rohkelikon luovuttama aikaisempi suudelma oli ollut niin nopea, niin äkkinäinen, ettei sitä ollut melkein edes huomannut. Heillä oli vielä hieman aikaa, joten Severus teki nopean päätelmän hiljaa sisällään. Hän nojautui päällään varovasti eteenpäin, hieraisten nenällään toista, lopulta antaen ilmaa kevyemmän suudelman koskettaa toisen kapeita huulia. Sirius otti suukon vastaan halukkaasti, ja vaikka olikin pussaillut paljon aiemminkin, hänessä oli silti havaittavissa selvää hermostuneisuutta.

Alkukankeuden juuri mentyä ohi, heidän olikin jo pakko mennä. Hiljaiset tervehdykset tapasivat, kun molemmat lähtivät omiin suuntiinsa.

Seuraavina päivinä he eivät paljoa puhuneet, vaikka katseet lentelivät suuressa salissa ja niillä harvoilla yhteisillä tunneilla. Joka päivä jompikumpi sai kuitenkin salaperäisen viestin, jossa oli kirjoitettuna kellonaika ja paikka jossain päin talvista Tylypahkaa.
« Viimeksi muokattu: 14.03.2015 20:01:41 kirjoittanut Kaapo »

Eruru

  • ***
  • Viestejä: 398
  • easy, breezy, beautiful
Vs: Ei aina tuollainen [K-7, Severus/Sirius]
« Vastaus #1 : 13.03.2008 13:38:55 »
Olin jo heittänyt toivomasta tämän suhteen, mutta kiva kun sai tämäkin ainakin sen yhden kommentin :) Kiitoksia siis _LepaKKo_ kommentistasi, mukavaa että pidit.