Kirjoittaja Aihe: Parhaita kavereita(songfic, oneshot, K-11)  (Luettu 2242 kertaa)

HinjaRawr

  • Vieras
Parhaita kavereita(songfic, oneshot, K-11)
« : 08.04.2012 17:16:58 »
Title:Parhaita kavereita
Author:Pinja
Beta:Ei ole
Ikäraja:K-11
Genre:songfic, oneshot
Pair:Hermione/Ron, Hermione/lopussa selviää
Haaste:OTP10(Hermione/Ron)
Disclaimer:Kaikki hahmot kuuluvat Rowlingille. Biisi kuuluu Timo Schmidtille ja sitä esittää myös Virve Rosti (http://www.youtube.com/watch?v=br5CVkFcs4M)
Summary:Hugo oli aina tiennyt kuka oli tämän isä ja saanut tavata tätä. Riita oli hänelle kuitenkin liikaa. Kymmenvuotias poika hyppäsi isänsä syliin, kun tämä ja Hermione tulivat ovelle. Yhdessä he ilmiintyivät pois.



Me oltiin pentuja vielä, kun me kohdattiin,

saman talon pikku kauhu kakaroita

Iltaisin kellarissa puolloamme pyöritettiin,

kerrottiin noita kauhutarinoita.


"Sillä oli kolme päätä!"

"Se vartioi jotain."

Sä olit kaunein ja silloin hyvin muistan mä sen,

korkkiruuvikiharoitas öisin mietin.

Ja koulunpenkillä alituiseen päiväuneksian elämää mä vietin.


"Herra Weasley tietää, että yöt ovat unelmille. Kymmenen pistettä Rohkelikolta!" Kalkaros sihahtaa närkästyneenä.

"Äh, Ron. Älä välitä" Hermione sanoo ja hymyilee, saaden Ronin punastumaan.

Kesäisin yhdessä me uimarantaan poljettiin,

katsottiin kauniita laineita.

Ei me mitään vielä rakkaudesta ymmärretty.

Mehän oltiin kavereita.


"Tule jo Hermione! Vesi on ihan lämmintä. Älä ole pelkuri", Ron huudahtaa rannasta, Harryn nyökkäillessä vieressä.

"Ja teidän pitäisi olla ystäviäni", Hermione naurahtaa pojille.

Sitten kasvettiin, kokoo muutettiin,

sinä ja minä saman yksiön jaoimme.


"Tämä on ihana kaikessa yksinkertaisudessaan", Hermione tuumailee astuessaan uuteen kotiinsa.

"Ehkä hieman liian iso", Ron mutisee tarpeeksi kovaa, jotta Hermione kuulisi.

"Ron, tämä on yksiö!" Hermione naurahtaa, kun Ron punastuu.

Ja niin helvetisti toisiamme rakastettiin,

pienistä hetkistä ilon irti saimme.


"Hermione Jean Granger, tuletko vaimokseni?" Ron sanoo. Hänen kädessään on yksinkertainen kultainen sormus, jonka keskellä on kaunis sininen kivi.

"Tulen", Hermione saa sanottua nyökyttelynsä ja itkunsa keskeltä. Onnen kyyneleitä.

Vaikka kesät oli kylmät, siitä välitetty ei,

aurinko paistoi ulos meidän asunnosta.


Hermionen kädet tärisivät, mutta hän hymyili. Hän istui Ronia vastapäätä ja heidän välissään oli raskaustesti, joka näytti kahta plussaa.

"Meistä tulee oikea perhe", Ron rikkoi lopulta hiljaisuuden, ja sai Hermionen hymyilemään aurinkoisemmin.

Kun talvi kävi kippuun, piti otteessaan,

kesän lämpöä saimme rakkaudesta.

"Ron. Tule katsomaan", Hermione suhahti aviomiehelleen. He hiipivät oven taakse katsomaan heidän lapsiaan. Rose ja Hugo. Heidän lapsensa. Rose oli kuusi ja Hugo neljä.

Oli rakkaus meille ruokaa, sillä elettiin,

oltiin niin kuin takapuoli ja paita.

Kaksi rakastavaista me oltiin myös,

parhaita kavereita.


"´Mione. Se lastenhoitaja vaikutti pätevältä. Kyllä he pärjäävät kaksi tuntia", Ron sanoi vaimolleen. He istuivat eräässä ravintolassa. Se ei ollut mikään hienosto tasoinen, mutta oli silti kaunis ele, ja sai Hermionen iloiseksi.

Kun aika kuluneella kämmenellä päähän meitä lyö,

kaikki muuttuu, vaikkei uskoo sitä voisi.


"Ginny, minun pitää tunnustaa jotain. Olen pettänyt Ronia kymmenen vuotta", Hermione saa sanottua kyynelten alta.

"Minä olen kyllä huomannut, että olet poissaoleva ja viihdyt tietyssä seurassa. Ei kai.. lapsi. Hänen lapsensa ole sinun?" Ginny kysyy, vaikka uskoo tietävänsä jo vastauksen, mutta varmistuu, kun Hermione nyökkää.

"En minä oikeasti vuotta ollut työmatkalla", Hermione huokaisee.

Ei rakkaus kuole, se vain hiljaa kerää voimiaan,

niin sä kerroit, sitä todeksi en soisi.


"Minä rakastan häntä, mutta sinua sitäkin enemmän", Hermione nyyhkyttää salaisen kihlattunsa ja poikiensa isän rintamusta vasten.

Niin kului aikaa, ja kerran töistä palatessasi,

et enää pystynyt sä katsoo mua silmiin.


"Hermione. Mikä on? Minä tiedän, että sinulla on jokin. Tunnen sinut", Ron sanoo ja kävelee lähemmäs vaimoaan.

Hermione nostaa katseensa, mutta laskee sen lähes välittömästi alas.

Sä alta kulmien vain selitit toinen sulla on.

Se kohta kuulunut ois vanhaan suomi filmiin.


"Minä... Olen raskaana", Hermione huokaisi ja lähes itki.

"Mitä pahaa siinä on?" Ron naurahti ja oli koppaamassa naista syliinsä, mutta hän perääntyi.

"Se.. Minä olen kihloissa. Ja raskaana sille miehelle. Hugo. Hugokin on hänen poikansa", Hermione sanoi ja lysähti lattialle polvilleen.

Sä sanoit, vielä susta välitän, mut siedä enään en

kotirappusilta sun askeleita.


"Sinä.. Kymmenen vuotta, sinä olet pettänyt minua?" Ron oli aivan äimänä.

"Näin on, Weasley", kuului ääni Ronin takaa. Se ääni kuului Draco Malfoylle.

"Hänen kanssaan? Hermione, mitä tämä on?" Ron huudahti.

"Ron. Rakastan sinua vielä aivan valtavasti, mutta vain ystävänä. Olethan vielä ystäväni. Saat totta kai tavata Rosea", Hermione sanoi, Dracon autettua hänet lattialta.

Ja nyt kaiken tämän jälkeenkin, jos me oltaisiin kavereita.

"Ron. Olethan vielä ystäväni?"

"Mit..."

Sä sanoit, vielä susta välitän, mut siedä enää en

kotirappusilta sun askeleita.

Ja nyt kaiken tämän jälkeenkin, jos me oltaisiin joo kavereita.


"Pidä sinä vain sinun Rosesi! Minä en todellankaan halua olla kanssasi missään yhteyksissä tai nähdä typerää tytärtäsi. Mistä tietää onko hänkään minun?" Ron raivosi.

"Minä. Voi ei... Hugo!" Hermione huudahti ja ryntäsi Hugon huoneeseen. Hugo oli aina tiennyt kuka oli tämän isä ja saanut tavata tätä. Riita oli hänelle kuitenkin liikaa. Kymmenvuotias poika hyppäsi isänsä syliin, kun tämä ja Hermione tulivat ovelle. Yhdessä he ilmiintyivät pois.

The End!
« Viimeksi muokattu: 08.04.2012 21:52:00 kirjoittanut Pinja »