Peilin sirpaleita, K-11 (Yksilön elämänkaari, Blaise) 2/3

[Nici]

Title: Peilin sirpaleita.
Author: Kukas muukaan kuin minä, Nici, ihan omassa persoonassani.
Beta: Eipä löydy tällä kertaa.
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot (paitsi Alexin, joka on täysin tuulesta temmattu), joilla minä vain leikin vailla latin latia!
Pairing: Blaisen äiti/isä, Blaisen äiti/Alex
Rating: Ensimmäinen osa pysyy mielestäni S:n tasolla, mutta tulevaisuutta ajatellen nostin kokonaisuuden K-11. (:
Genre: Angst, fluffy.
Summary: Blaisen väärinymmärretty lapsuus.

A/N: Tämä ficlet osallistuu Yksilön elämänkaari -haasteeseen, jonka luettuani sormeni suorastaan syyhysivät päästä kertomaan Blaisen tarinaa. Ensimmäinen osa, joka kertoo Blaisen lapsuudesta, aloittaa kolmeosaisen elämäntarinan, jonka tarkoituksena on saattaa tietoonne jollain tasolla tärkeitä vaiheita rakastamani Blaise Zabinin elämästä. Ja tietenkin täysin oman mieleni mukaan!
Jokaisen osan alussa kerrotaan erikseen kyseisen pätkän paritukset ja muut tarpeelliset. Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!
//Unohdinpas taas jälleen kerran mainita, että tämäkin osallistuu sataseeni, sanana 087. Elämä.



1. Niin viaton on pieni mieli


Blaise katsoo kauhuissaan kirkuvaa noitaa, peittää korvat käsillään ja pakenee. Minne vain, kunhan pääsee pois täältä, eikä tarvitse enää katsoa, kuinka isä kerta toisensa jälkeen satuttaa äitiä.
"Älä!" kantautuu viimeinen kirahdus, kun Blaise syöksyy vinttikomeroon ja kätkeytyy vanhojen, unohtuneiden tavaroiden varjoon.

Kaksi pitkää tuntia kuluu, kunnes nuori, tummatukkainen noita kurkistaa ovenraosta ja näkee poikansa pienenä sykerönä kirstun takana.
"Tule kulta, kaikki on hyvin", hän sanoo, hymyilee väsyneesti ja auttaa poikansa pois pimeästä. Blaise ripustautuu kiinni äitinsä kaavunhelmaan pienillä nyrkeillään ja toivoo kaiken olleen jälleen kerran vain pahaa unta.

Takaoven tuulikaapista pilkottaa risainen kengänkärki.
"Missä isi on?" Blaise kysyy, vaikka tietää paremmin. Hän kääntää suuret, syvät silmänsä viattomina äitinsä uupuneisiin kasvoihin, ja huomaa, kuinka äidin suupielet kiristyvät.
"Isäsi lähti, eikä tule enää takaisin."
Äidin kasvoilla ei näy enää kipua.

*~*~*

Vuosi isän hautajaisten jälkeen Blaise katselee uteliaana hauskannäköisen miehen tutustumisyrityksiä. Äiti kertoi menevänsä hänen kanssaan naimisiin tulevana kesänä.
"Mitä sanoisit, jos ostaisin sinulle hienon leluluudan?"
"Minulla on jo yksi", Blaise vastaa koko nelivuotiaan tarmollaan ja hymyilee tulevan isäpuolensa epätoivoiselle ilmeelle. Hän heiluttelee jalkojaan istuimensa reunan yli.

Hetken hiljaisuus saa Blaisen hihittämään.
"Olet hassu", hän sanoo hypähtäessään alas tuoliltaan. "Ei minua tarvitse lahjoa!"
Velho tiirailee tuuheiden kulmiensa alta vikkelästi poispäin kipittävää poikaa.
"Mitä sinä sitten haluaisit minun tekevän?" Blaise kuulee huudon peräänsä. Hän peruuttaa takaisin keittiön ovensuuhun, kääntyy kannoillaan ja toteaa:
"Ole hyvä äidille."

Kaksi kuukautta myöhemmin Blaise kantaa ylpeänä vihkisormuksia tyynyllä harvojen häävieraiden keskellä. Liian pitkä juhlakaapu takertuu ilkeästi kantapäihin, mutta Blaise yrittää olla kompuroimatta ja kaatumatta. Hän ei saisi pilata näin täydellistä päivää omalla kömpelyydellään.

Blaise hymyilee onnellisesti ja hyväksyvästi äidilleen, joka sanoo "Tahdon", ottaa jäljelle jääneen sormuksen hänen pitelemältään tyynyltä ja pujottaa sen vieressään seisovan velhon nimettömään.
Häävieraat hurraavat ja Blaise taputtaa, hihkuu ilosta heidän mukanaan. Pienen hetken Blaise tietää, että näin on hyvä. Hänellä on taas äiti ja isä, jotka ovat onnellisia yhdessä.

Vuoden vieriessä eteenpäin pienen pojan maailma murenee. Uudestakin isästä on tullut tuhma.

Vihdoin äiti kertoo, että Alex lähti, mutta jätti heille suuren kasan kultaa.
"Koska minä saan kiltin isin?" Blaise kysyy keinuen äitinsä sylissä. Äiti halaa häntä tiukasti.
"Älä huoli, kulta. Meillä on aina toisemme."

[Jeeetu]

Tarvitsin jotain angstista parituksetonta ja tämä oli ensimmäinen joka sattui eteeni. Minua olisi tehnyt mieli ottaa pikku-Blaise syliin ja rutistaa oikein kunnolla. Blaise oli jotenkin niin lutunen. Teki oikein pahaa lukea tuota alkua. Siis hyvällä tavalla. Ei ollut kyllä itkukaan kaukana. Varsinkin tuo vika lause oli tosi ihana. Laitapa jatkoa mahdollisimman nopeasti, minua kiinnostaa tietää, mitä Blaiselle seuraavaksi tapahtuu!

[Lils]

Tämä vaikuttaa tosi hyvältä, ja kolme osaa on juuri sellainen sopiva pituuskin. Blaise on ihana hahmo; synkkä ja jotenkin vaativa, mutta tietyllä tavalla herkkä ja kauniskin sisältä, tosiaankin ihan tajuttoman mielenkiintoinen. Alku ja nimi tässä lupasivat vähän sirpaleisempaa elämää, ja kolmeen osaan jaettuna se onkin luultavasti sellainen kaikenkattava, ettei jokaista sekuntia kuvata millintarkasti, vaan kaikki lipuu ohi tunnelmina ja pieninä juttuina. Vaikuttaa kivalta siis. : )

Olen aiemmin lähinnä vain silmäillyt sinun tekstejäsi ja pakko myöntää, etten ole syventynyt niihin sen paremmin, mutta tässä ainakin kirjoitustyyli oli selkeää ja kuvailevaa, ja herätti sillä tavalla tunteita. Blaisea kohtaan syttyi niin empatiaa kuin aww-kohtauksiakin, pieni poika kun oli niin hellyttävän epäitsekäs ainakin vielä tuossa kohdassa, ja "ole hyvä äidille" -repliikin kohdalla meinasin kiljaista ääneenkin, niin jotenkin suloinen se vain oli! Blaise vaikutti tosi ihanalta tässä, ja kun kirjoissa hän on ainakin minusta hyvin erilainen, ei ehkä kiero, mutta juurikin synkempi ja vähän vähemmän optimistinen, minua kiinnostaa kovasti, mitä jatkossa tulee tapahtumaan: onko elämässä jotakin näiden vaihtuvien isähahmojen lisäksi, joka saa hänet muuttumaan, vai onko se vain se polku, jota pitkin hän elämässään kävelee, joka sitten hiljalleen menee sinne menee ja mutkittelee varjoisten metsien kautta.

Isäpuolta, joka kuvaan astui, ei onneksi kuvattu vain pahana ihmisenä, jonain toisena, vaan myös persoonallisuus pääsi hieman pilkistämään esille. Se, että varmasti oli kaikkea mitä Blaise ei ymmärtänyt tai koskaan saanut tietää, mutta hänen silmissään isäpuoli oli aluksi ainakin yritteliäs ja mukava, yritti saada asiat toimimaan ja päästä Blaisen huomioon (vaikka ehkä hitusen väärillä keinoilla aluksi, tosin sekin oli jotenkin hassunsöpöä : D) ja vasta hiljalleen asiat palasivat takaisin sille raiteelle, eikä sitten kaikki ollutkaan ok vaikka välissä näytti että olisi ollut paremmin.

Oi tämä vaikuttaa jotenkin kivalta ja monisävyiseltä, sellaiselta, jota on kiva jäädä tulkitsemaan ja pohdiskelemaan ja joka herättää ajatuksia - yritän saada kommentoituakin kaikki kolme osaa, mutta taatusti tulen ainakin niitä lukemaan. Hienoa tekstiä. : )

[Röhkö]

Tulinpas minä vuorostani lukemaan sinun ficiäsi, vuoroin vieraissa jne. En ole lukenut Blaiseen keskittyviä ficejä koskaan, mutta hän on yksi lempihahmoistani piirustuksissani.

Tässä ensimmäisessä osassa oli mukavasti ylä- ja alamäkiä Blaisen lapsuudesta. Tunnelma vaikutti todella aidolta. Preesensmuoto sopii lapsen ajatusmaailman kuvaamiseen todella hyvin, koska noin nuorella ihmisellä ei ole tapana ajatella toimintansa seurauksia kovin pitkälle. Myös Blaisen huomion kiinnittyminen yksityiskohtiin, viaton mieli ja toivo tuotiin hyvin esille. Myös lapsen oman mielikuvituksen merkitys näkyi esimerkiksi kohdassa, jossa Blaise näkee risaisen kengänkärjen. Hän suojelee äitiään jollain tasolla esittämällä tyhmää.

Vain muutama kohta hieman tökki:

Blaise katselee uteliaana hauskannäköisen miehen tutustumisyrityksiä

Tuosta minulle tuli ensimmäiseksi mieleen, että Blaise katseli äitiinsä kohdistuvia tutustumisyrityksiä, vaikka kyseessä taisivat olla yritykset Blaisea kohtaan.

Vuoden vieriessä eteenpäin, pienen pojan maailma murenee. Uudestakin isästä on tullut tuhma. Äiti kertoo, että Alex lähti, mutta jätti heille suuren kasan kultaa.

Yleensä tuota sanontaa käytetään muodossa vuosien vieriessä, joten tuo kuulosti oudolta. Vuosi ei vain mielestäni vieri.
  Nuo kaksi viimeistä virkettä eivät kuulosta hyviltä yhdessä, koska niissä on eri aikamuodot. Sopisiko siihen esim. Myös uudesta isästä tuli tuhma. Äiti kertoo, että Alex lähti...
-kin -pääte on entisen lukion äidinkielenopettajani mukaan huonoa suomea,  mutta käytän sitä itseKIN.

Muuten kirjoitustyylisi on selkeää ja minun silmääni virheetöntä. *~*~*-merkki ehkä vähän ärsytti.

Jään odottelemaan, mitä muuta aiot Blaisen elämästä kertoa, ja miten nämä lapsuuden traumat häneen vaikuttavat. Olen juuri lueskellut varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä psyykkiseen kehitykseen.

- Röh

[Nici]

Maww: Kiitos kaunis kommentistasi ja oh, miten ihanaa, että pidit!

Lils: Musta Blaise vaikuttaa yleisesti niin harmillisen väärin ymmärretyltä hahmolta, että oli pakko omalta osaltani vähän yrittää tasoittaa sitä.
Yh, olen toivon hömppä, enkä osaa sanoa sun ihanille sanoillesi muuta kuin miljoonastitriljoonasti kiitoksia! Ihana tietää, että ainakin sä sitten käyt lukasemassa nää muutkin toivon mukaan.

Röhkö: Hih, ehdin jo luulla, ettet mun rustauksistani hirveästi innostu. Mä en lähinnä muusta oikein kirjotakaan kuin Blaisesta... Miten niin pakkomielle? Noista sun quoteamista kohdista sen verran, että noh, ensimmäisen kohdalla se kuitenkin selviää heti seuraavasta lauseesta, mutta tuota loppua hieman muovasin. Tosin, mun vuosi vierii, joten siihen en koskenut, mutta tuon lopun laitoin niin kuin sen olin alunperin ajatellutkin. Nähtävästi taas näitä surullisenkuuluisia ajatuskatkoja. Eli kiitos, kun huomautit noista kummallisuuksista.
Hmm, et ole muuten ainoa, joka noista rimpsuista sanoo, että ärsytti. ;P Välillä ne nyppii muakin, mutta valitettavasti en ole keksinyt muuta keinoa ton aikahyppäyksen ilmasemiseksi. Jos olisi pelkkä tyhjä rivi, menisin itekin jo sekasin. Kiitos muruseni sullekin!


A/N: Tadaa, vuorossa on Blaisen nuoruus. Herra on tässä siis neljätoistavuotias. Parituksena löytyy Blaise/Theodore, yllätys yllätys, eikä ikärajakaan taida nousta kuin K-11 tienoille näin nopeasti kurkattuna.
Nauttikaatten, ja kertokaapa mielenliikkeitänne tästäkin.
Örr, pahoittelen pienehköä pitutta!




2. Kevyttä kuuraa paukkupakkasella

Leikkipuiston lapset ovat kaikonneet jo koteihinsa, kun Blaise rojahtaa rengaskeinuun ja potkii kiviä kengänkärjellään. Mustat, jo rehottavaksi ehtineet, hiukset takertuvat mustelmaiseen, veren tahrimaan poskeen, kun tuuli paiskoo niitä kasvoille, riepottelee sinne tänne, ja heittää hiekkaa silmille. 

Blaise kiertää toisen käsivarsistaan keinun kettingin ympärille ja painaa otsansa viileää metalliketjua vasten.
"Blaise?" kysyy joku hänen takanaan.
"Hei Theo", Blaise mutisee puoliääneen, muttei kohota kasvojaan, kun selän takana seissyt teini kiertää keinukompleksin ympäri hänen eteensä.
"Näytät kamalalta", Theodore sanoo vakavana ja istuu viereiseen keinuun. Blaise ei vaivaudu vieläkään katsomaan kaveriinsa.
"Kompastuin vintin portaissa", hän toteaa monotonisella äänellä ja syventyy taas ajatuksiinsa. Blaise ei huomaa, kuinka Theodore pudistaa päätään uskomatta sanaakaan.

Hiljaisuus saa elokuisen tuulen tuntumaan turhan kuumalta ja karkealta. Theodore keinuttelee rengastaan ja näyttää miettivän jotain. Blaise tuntee hänen katseensa tiukasti itsessään, ja poskia alkaa kuumottaa.
"Muuta meille", Theodore töksäyttää. Blaisen silmät leviävät hämmästyksestä, kun hän vihdoinkin kääntää päänsä parhaan kaverinsa kasvoihin.
"Mitä?" hän kähähtää uskomatta korviaan. "Oletko tosissasi?"
"Meillä sinua ei ainakaan hakkaa kukaan", Theodore jupisee synkkänä. Blaisen olemus valuu häpeään kuin sadevesi peltikatolla. Hän painaa leuan rintaansa ja huomaa vastalauseensa hukkuvan tukkoiseen kurkkuun.

"Blaise, minä..." Theodore pitää pienimuotoisen mietintätauon. "Minusta sinun ei pitäisi olla siellä."
Blaise huomaa silmäkulmastaan, kuinka Theodoren poskipäille kohoaa hento puna.
"Minne muuallekaan menisin? Tuskin tosissasi luulet, että minun annettaisi muuttaa teille", Blaise vastaa hiljaa iskostettuaan katseensa Theodoreen, joka tuntuu vain punastuvan lisää.
"Mikä sinua oikein vaivaa?" Blaise töksäyttää ennen kuin ehtii estää itseään. Poika hänen vieressään muistuttaa väriltään jo pitkälti ylikypsää tomaattia. Ei ole yhtään Theodoren tapaista punastella tuolla tavalla. Blaise kurtistaa kulmiaan.
"No kun", Theodore ähkäisee väännellen vaivaantuneena käsiään. "Minä-en-pidä-siitä-miehestä." Hänen puhaltaessaan hampaat yhdessä viimeiset sanansa Blaisen kulmat kohoavat kurittomien hiusten kätköihin, ja saavat aikaan pienen irvistyksen, kun murjottu poskipää kiristyy.
"Kerro jotain uutta. Et sinä sen vuoksi punastele kuin pahainen pikkutyttö."
Theodore nieleskelee raivokkaasti, vääntelee taas käsiään eikä vastaa.

Ilta tummentaa taivasta valottomuudellaan, kun Theodore saa viimein suunsa auki.
"En tykkää, että hän satuttaa sinua."
Hänen sanansa ovat tuskin kuiskausta kuuluvampia, mutta ne tunkeutuvat Blaisen mieleen kuin joku hakkaisi ne sinne taltalla ja vasaralla. Omituinen, lämmin aalto pyyhkäisee Blaisen yli, vie kiukun ja häpeän mennessään. Tällä kertaa Theodore ei punastu vaan tuijottaa tiiviisti Blaisea suoraan silmiin. Tilanne tuntuu kiusallisen jännittyneeltä, eikä Blaisella ole hajuakaan, mitä kuuluisi sanoa tai tehdä.
"Pitää mennä." Hänen kuristunut pihauksensa jää roikkumaan keinuille, kun hän nousee ja lähtee tallustamaan kotiaan kohti. Metri, toinen - pian hän on jo kulkenut leikkipuiston portille.

"Odota!" Theodore huutaa Blaisen perään ja syöksyy renkaastaan hänen kannoilleen.
"Odota", Theodore sanoo uudelleen, tarttuu Blaisen käsivarteen ja kääntää hänet ympäri. Molemmat näyttävät lähinnä hämmentyneiltä, kun Theodore vetää Blaisen lähelleen ja suutelee.

Blaise seisoo paikallaan kuin kangistettuna kykenemättä liikuttamaan edes suurena seisovia silmiään. Theodore irtautuu nopeasti, vilkaisee häpeissään Blaisea ja päästää irti hänen käsivarrestaan.
"Anteeksi."
Blaise saa liikunta- ja puhekykynsä takaisin vasta, kun Theodore on juossut todennäköisesti jo kotiinsa asti. Hän nostaa sormensa hitaasti kuumottaville huulilleen ja tuijottaa häkeltyneenä voimistuneessa tuulessa natisevaa liukumäkeä.

[Röhkö]

Jee, ihmissuhdeactionia, sekä edelleen mukavan eloisaa kuvailua! Alusta minulle tuli vähän mieleen Feeniksin kilta -leffa, jonka alussa Harri istuu keinussa. Siinäkin on vähän angstinen tunnelma.

Luvun nimeä vähän ihmettelin; tarinassa on kuitenkin meneillään vasta elokuu. Olen tällä hetkellä niin väsynyt, että en jaksa miettiä kielikuvia. Tykkään kuitenkin kuura-sanasta :'D

Häpeäkseni minun on myös myönnettävä, että ennen pikaista Wikipediassa vierailua mietin, että kuka hemmetin Theodore? Päättelin, että tässä tarkoitetaan Theodore Nottia. Erittäin harvinainen hahmo minulle Ihan mukiinmenevän kuuloinen paritus kuitenkin, ja nyt sain mieleeni sen PP:n kohtauksen jossa Blaise puhuu Nottin isästä.
Poikaset olivat tässä todella söpöjä.

...Mutta satun tuntemaan todella hyvin erään 14-vuotiaan pojan, eikä hän ikinä puhuisi noin kypsästi. Tai no, eniten ehkä töksähti tuo kommentti:
"Minuun sattuu, kun hän satuttaa sinua."
Se on todella herkkä ja koskettava lause, mutta ei minun mielestäni vain sovellu teinipojan suuhun. Toisaalta, kaikki kypsyvät eri tahtiin ja ovat persoonaltaan erilaisia. Lisänä se, että tässä pojat ovat (oletettavasti) ihastuneet toisiinsa ja pystyvät herkemmin asettumaan toisen asemaan.
Olit kuitenkin hyvin kuvannut poikien häpeän ja ihastumisen sekaiset tunteet! Odottelen innolla, miten poikien käy.

En huomannut virheitä, sujuvaa tekstiä

<3 Röh

[Nici]

Röhkö: Voi apua! Toi on just se fiba, joka mun piti korjata ennen postausta, mutta kappas. Oon nähtävästi taas niin sählä, että jäi huomaamatta. Korjailen siis pikimmiten!
Nyt kun tuosta luvun nimestä sanoit niin kyllähän se vähän taitaa ihmetystä herättää, mutta kyllä, ajattelin sen kielikuvaksi.
Musta on hassua ajatella, ettei joku tiedä, kuka on Theodore. Noh, kaikki eivät tosiaan ole ihan niin in love Blaiseen, että tietäisivät! Onneksi google ja wikipedia on keksitty. ;P
Muusta nyt en taas saa sanotuksi kuin kiitos, kiitos, kiitos ja vielä ison kerran kiitos!


/Yäk, kun olen ihan mahottoman sekava.
//Ainakaan tuo Theodoren kommentti ei enää töksähdä niin pahasti! Mutta siis, mulla ei tosiaan oo enää mitään mielikuvaa, miten neljätoistavuotiaat pojanklopit puhuu...

[Jeeetu]

Jee, tänne on ilmestynyt jatkoa! Ihana. En voi muuta kuin awwittaa. Theo ja Blaise oli söpöjä, vaikka vieläkin Neville sopii mun mielestä paremmin Blaiselle. Toi sun kuvailusi on kyllä niin ihanaa. Blaise on ihana, sellainen tosi inhimillinen mutta oma itsensä kuitenkin. Toivottavasti viimeinen osakin ilmestyisi pian!