Kirjoittaja Aihe: Varjojen kaupungit: Parvekepuutarhan taivaskatto | Clary/Simon, S  (Luettu 1860 kertaa)

Solembum

  • ***
  • Viestejä: 1 847
Author: Sole
Fandom: Varjojen kaupungit
Genre: Romance, Fluff
Rating: S
Pairing: Clary/Simon, Malec mainittu!
Disclaimer: Varjojen kaupungit kuuluu Cassie Clarelle
Summary: Kukat ovat keltaisia, oransseja, punaisia ja vaaleansinisiä. Ne ovat heidän oma puutarhansa, jota Simon sanoo parvekepuutarhaksi, vaikka heillä ei edes ole parveketta.

Osallistuu Rakkauslaulu-haasteeseen Glee coverilla laulusta Lucky.
Henkilökohtainen haaste: Entä jos Jacea eikä mitään yliluonnollista olisi ollut olemassa?


Parvekepuutarhan taivaskatto

Ulkona on kirkasta, aurinko paistaa. Tuuli tarttuu Claryn punaiseen tukkaan ja puhaltaa sen pois hänen kasvoiltaan. Tuuli tekee u-käännöksen ja Claryn hiukset valahtavat takaisin hänen kasvoilleen yhtenä kihararyöppynä. Hän sysää hiussuortuvat korvansa taakse ja jatkaa matkaansa. Hänellä on jalassaan ruskeat gladiaattorisandaalit, joissa on kaksi senttiä korkoa. Ne ovat hänen ainoat kenkänsä, joissa on korko, vaikka Isabelle on sanonut hänen voivan käyttää kuinka korkeita korkoja tahansa. Hän on niin lyhyt ettei kukaan edes huomaisi hänen varpaidensa vain hädin tuskin koskettavan asvalttia joka askeleella. Hän on metri viisikymmentäviisi senttiä pitkä. Pieni, pikkuruinen. Hänen kätensä ovat pienet, hänen kengänkokonsa on kolmekymmentäviisi. Jopa hänen kasvonsa ovat pienet. Ne ovat sydämenmuotoiset, kalpeat ja pisamaiset. Hänen kirkkaanpunainen tukkansa ryöppyää hänen kasvojensa ympärille ja saa ne näyttämään entistäkin pienemmiltä. Hänen tukkansa ei ole pieni. Se on iso pilvenmuotoinen liikennemerkki hänen päänsä päällä, otsallaan, olkapäillään.

Sandaalien korot kopisevat jalkakäytävällä Claryn nopeuttaessa askeliaan. Hänellä on kiire kotiin. Halaamaan Simonia. Suutelemaan Simonia. Hän kävelee niin nopeasti kuin pystyy ilman että se näyttää juoksemiselta. Eihän kahden sentin koroilla voi juosta. Punainen laukku heilahtelee Claryn olkapäällä ja tuuli riepottelee hänen sametinvihreän takkinsa helmaa. Luke on ostanut takin hänelle muutamaa vuotta aiemmin mennessään kihloihin äidin kanssa. Sen hihansuut ovat kuluneet ja kangas haalistunut vaaleammaksi kuin mitä se oli hänen avatessaan sen paperista, mutta se on hänelle yhtä sopiva. Täydellinen, kuin sen saumat olisi ommeltu takin ollessa hänen päällään. Claryn on täytynyt myöntää, että Lukella on silmää naistenvaatteille, vaikka tämä itse pukeutuukin joka päivä samoihin farkkuihin ja flanellipaitaan. Hän on iloinen, että Luke on hänen uusi isänsä. Hänen oikea isänsä kuoli ennen hänen syntymäänsä. Jonathan Christopher Fray, josta äiti ei puhu ikinä. Äiti puhuu vain Lukesta, jonka kanssa on ollut naimisissa jo kaksi vuotta. Yhtä kauan kuin Clary on seurustellut Simonin kanssa.

Aivan niin kuin Jocelyn ja Luke, Clary ja Simonkin ovat tunteneet toisensa siitä saakka kun leikkivät yhdessä hiekkalaatikolla. Simon on ollut Claryn paras ystävä niin kauan kuin hän jaksaa muistaa. Pieni ja hintelä, silmälasipäinen poika, jolla oli aina liian isot fakut ja t-paita. Kun Clary istui keinussa, Sion antoi hänelle vauhtia. Kun Simon tahtoi tehdä hiekkakakkuja, Clary jatkoi keinumista. Lopulta Simon kyllästyi istumaan yksin hiekkalaatikolla ja Clary lensi keinussa istuen siniselle taivaalle. He kävelivät yhdessä kotiin puistosta. Kun he ylittivät tien, Simon otti Clarya kädestä. Heidän päästyään tien toiselle puolelle Clary veti kätensä pois tämän kädestä, mutta Simon tarttui siihen uudestaan. He kävelivät Claryn talolle käsi kädessä ja puhuivat milloin mistäkin. Keinuista ja taivaasta ja siitä miltä lentäminen tuntuisi. Ja joka päivä Clary nousi korkeammalle puiton keinussa, kunnes pyörähti kerran täyden kierroksen ja putosi maahan pienenä punatukkaisena myttynä. Silloin Simon nosti hänet ylös ja pyyhki kyynelet hänen poskiltaan hihaansa.

Sen jälkeen Clary ei enää tahtonut opetella lentämään, vaan tyytyi pitämään jalkansa maan pinnalla. Tai korkeintaan kaksi senttiä sen yläpuolella.

Claryn tullessa kotiin hän vilkaisee kuudennen kerroksen ikkunaa, joka on pikkuruinen lasiruutu heidän makuuhuoneeseensa. Hänen ja Simonin. Clary avaa rappukäytävän oven ja kiipeää kuusi kerrosta rappusia. Hissi on ollut rikki jo puolitoista viikkoa. Tasan yhtä kauan Clary on ollut kuntokuurilla. Hänen kenkiensä kopina kaikuu rappukäytävässä. Hän tulee asunnon ovelle hengästyneenä ja pujottaa kätensä takkinsa taskuun, etsii avainta. Asunto on hänen ja Simonin yhteinen. Siinä on makuuhuone, kylpyhuone, olohuone, keittiö ja eteinen. Makuuhuoneessa on parisänky, jossa on vaaleanvihreät lakanat, jotka he ovat saaneet äidiltä ja Lukelta muuttaessaan yhteen. Kylpyhuoneen kaakelit ovat valkoiset ja lattia vaaleanpunainen. Simon ei pidä väristä, Clary pitää. Se saa suihkusta valuvan veden näyttämään aina siltä kuin se olisi vaaleanpunaista. Olohuoneessa on matkatelevisio, josta näkyy vain kaksi kanavaa. Keittiössä on Luken vanha neliönmuotoinen ruokapöytä ja sen ympärillä neljä tuolia, vaikka he asuvat asunnossa kahdestaan ja syövät useimmiten sängyssä.

”Simon,” Clary huikkaa astuessaan eteiseen, ”oletko kotona?” Hän pudottaa olkalaukkunsa eteisen lattialle ja riisuu takkinsa. Simonin takkia ei näy naulakossa. Hänen samettitakkinsa jää siihen yksin roikkumaan. Clary riisuu sandaalinsa ja menee keittiöön. ”Simon?”

Simon ei vastaa. Kuten Simonin takki, ei Simonkaan ole kotona. Simon on vielä töissä. Simon on aina töissä. Clary istuu keittiön pöydän ääreen yhdelle tuoleista. Hän kampaa sormin punaista tukkansa ja jää odottamaan oven kolahdusta, halausta ja suudelmaa. Joskus hän miettii, mikä Simonissa sai hänet rakastumaan tähän. Ennen Simonia hän oli ihastunut Aleciin, Isabellen veljeen, mutta kun Alec alkoi seurustella Magnus Banen kanssa, hän ymmärsi, ettei siitä olisi kuitenkaan tullut mitään. Heistä. Clary nojaa kyynärpäillään pöytään ja laskee päänsä käsiensä varaan. Simonilta kesti kuusitoista vuotta kerätä rohkeutta kertoakseen hänelle rakastavansa häntä. Silti hän on iloinen, että tämä lopulta teki sen. Sai hänet rakastumaan itseensä. On niin helppoa rakastua arhaaseen ystäväänsä. Hän tuntee Simonin, on tuntenut niin kauan, ettei heidän välillään ole salaisuuksia. Simonin suuteleminen on helppoa ja tuntuu hyvältä. Oikealta. Simon on tuttu ja turvallinen, tätä on helppo rakastaa. Ja se, että Simon rakastaa häntä vielä enemmän kuin hän tätä, tekee hänet niin onnelliseksi, että hän tahtoisi hymyillä vasten tämän huulia aina heidän suudellessaan.

Kun Simon ei ole tullut kotiin vielä kellon tullessa neljä, Clary nousee ylös ja menee makuuhuoneeseen. Hän seisahtuu ikkunan ääreen ja jää katselemaan ikkunaruudun läpi ulos kadulle. Taivas on kirkkaan sininen ja näyttää mereltä, joka on taivutettu maailman päälle. Jossain sen alla Simon istuu toimistossaan työpöytänsä ääressä ja katselee ikkunasta taivaalle. Ajattelee häntä, niin kuin hänkin ajattelee tätä. Clary avaa ikkunan. Tuuli livahtaa sisään makuuhuoneeseen sen raosta ja heilattaa hänen hiuksensa vasten hänen selkäänsä. Niiden latvat yltävät jo peittämään hänen lapaluunsa, vaikka hänen ja Simon alkaessa seurustella ne olivat vielä korvanlehtiä hipova polkkatukka. Punainen afro. Clarya alkaa hymyilyttää hänen muistessaan, kuinka Simon työnsi sormensa hänen hiuksiinsa ja veti hänen kasvonsa omiensa tasalle. Suuteli häntä ensimmäisen kerran. Ikkunalaudalla on leveä kukkalaatikko, johon Simon on kaatanut Niittykukkia-nimisen siemensekoituksen. Kukat ovat keltaisia, oransseja, punaisia ja vaaleansinisiä. Ne ovat heidän oma puutarhansa, jota Simon sanoo parvekepuutarhaksi, vaikka heillä ei edes ole parveketta.

Clary sulkee ikkunan ja asettuu makaamaan sängylle. Hän sulkee silmänsä ja ajattelee Simonin jääneen ylitöihin. Taas. Simonille riittää yksi suudelma aamulla ennen töihin lähtöä, Clary tahtoisi suudella tätä niin monta kertaa, että tämä unohtaisi pukea takkiaan päälleen, sitoa kenkiensä nauhoja ja kävellä bussipysäkille.

Puoli kuudelta Clary kuulee viimein kolinaa eteisestä. Hän nousee sängyltä ja tassuttelee keittiöön niin hiljaa, ettei Simon kuule hänen askeleitaan. Hänellä ei ole sandaaleita jalassaan, eivätkä hänen jalkansa kopise ilman korkoja.

Simon kompuroidessa eteisestä keittiöön Clary kietoo kätensä tämän ympärille. Simon äännähtää hämmästyneenä, mutta kiertää sitten käsivartensa hänen vyötärölleen ja vetää hänet syliinsä. Clary nousee varpaisilleen ja painaa huulensa Simon huulille. Simon vastaa hänen suudelmaansa ja he ovat pitkään puhumatta, vaikka heidän huulensa liikkuvat.

Clary nojautuu kauemmas ja hänen jalkapohjansa koskettavat jälleen lattiaa. ”Olet myöhässä”, hän sanoo ja painaa päänsä Simon olkapäälle.

”Niin olen, anteeksi”, Simon vastaa ja silittää hänen hiuksiaan päälaelta aina puoliväliin selkää saakka.

”Rakastan sinua silti”, Clary mumisee Simonin kaulakuoppaan.

”Tiedän”, Simon sanoo ja suutelee häntä uudestaan.



Do you hear me? I'm talking to you
Across the water across the deep blue ocean
Under the open sky, oh my, baby I'm trying

Boy I hear you in my dreams
I feel your whisper across the sea
I keep you with me in my heart
You make it easier when life gets hard

I'm lucky I'm in love with my best friend
Lucky to have been where I have been
Lucky to be coming home again
Ooh ooh ooh

They don't know how long it takes
Waiting for a love like this
Every time we say goodbye
I wish we had one more kiss
I'll wait for you I promise you, I will

I'm lucky I'm in love with my best friend
Lucky to have been where I have been
Lucky to be coming home again

Lucky we're in love in every way
Lucky to have stayed where we have stayed
Lucky to be coming home someday

And so I'm sailing through the sea
To an island where we'll meet
You'll hear the music fill the air
I'll put a flower in your hair

I'm lucky we're in love in every way
Lucky to have stayed where we have stayed
Lucky to be coming home someday
« Viimeksi muokattu: 12.11.2014 10:42:43 kirjoittanut Beyond »