Ikäraja: S
Varoitukset: Kauheeta kliseilyä.
A/N: Tää teksti tulee kirjalliseen ilmaisutaitoon lopputyöksi, joten kriittinen kommentti olis kivaa! Aihetta ei ollu ja mulla oli kauheita vaikeuksia keksiä sitä, ja oneshottien kirjottamisessa mä oon ihan toivoton, mutta yrittänyttä ei lasketa. Toivon että toi ei mee liian kliseiseks ja tylsäks koska tää on periaatteessa juoneton, mut tarviiko tälläsissä ees mitään juonta ollakaan.
--
En olisi koskaan halunnut kokea tätä tilannetta. Enkä hyväksyä tätä, tai ainakaan olla tässä tilaisuudessa mukana.
Mutta minun oli pakko. Oli pakko pysyä vahvana.
"Scarlettin kohtalo oli traaginen, ja varsin surullinen, mutta silti se oli selkeä onnettomuus jolle ei voinut tehdä mitään. Hän oli todella nuori ja iloinen ihminen, ja se on todella harmillista että pikku Lily jää ilman äitiä. Mutta onneksi tytöllä on hyvä ja rakastava isä", pappi sanoi ilmeisesti osoittaen samalla minuun. En kiinnittänyt siihen varsinaisesti mitään huomiota, koska yritin keskittyä siihen että saisin Lilyn pysyttyä paikoillaan ettei tämä alkaisi säntäillä kaikkialla. Lily ei varsinaisesti tajunnut, että hänen äitinsä oli nyt lopullisesti kuollut, eikä hän tulisi näkemään äitiänsä enää ikinä. Lilyllä oli kuitenkin ikävä äitiänsä päivä päivältä enemmän.
Se oli todella vaikeaa selittää 2-vuotiaalle lapselle missä hänen äitinsä oli nyt. Aioin kuitenkin olla hänelle hyvä isä kaikesta huolimatta.
Minä ja Scarlett olimme vasta 18-vuotiaita, kun saimme Lilyn. Ja vaikka olimme niin nuoria, pidimme silti lapsen.
Kaikki sujui hyvin. Vuoden kuluttua Lilyn syntymästä erosimme kuitenkin Scarlettin kanssa. Asiat meni eri tavoilla, ja se oli aika turhan yksinkertaista, meidän rakkaus vain kuoli joten katsoimme eron parhaaksi vaihtoehdoksi. Hoidimme Lilyä vuorotellen niin, että kumpikin pystyi käymään töissä ja tekemään omia asioitaan.
Puolitoista viikkoa sitten sain puhelun Scarlettin äidiltä. Vasemmalta kaistalta tullut rekka oli ajanut Scarlettin autoa päin ja ambulanssien ensihoitajien mukaan Scarlett oli kuollut siinä heti. Vaikka emme olleet Scarlettin kanssa mitään parhaita ystäviä, niin meillä oli silti yhteinen lapsi ja yhteinen menneisyys joten asia lamaannutti minut käytännössä täysin. Lily jäisi nyt kokopäiväisesti hoitooni ja en todellakaan tiennyt vielä miten järjestäisin työt ja lapsen, mutta toivoin todella että asiat järjestyisivät.
Hautajaisissa eivät olleet kuin lähimmät sukulaiset ja ystävät ja sitä Scarlett olisi varmaan toivonutkin. Myös minä, olisi ollut todella turhauttavaa saada sääliviä katseita ihmisiltä joita en edes tunne. Että nyt Thomas oli parikymppinen pienen lapsen yksinhuoltajaisä jonka entinen tyttöystävä oli kuollut äsken.
Hautajaisten jälkeen Scarlettin vanhemmat heittivät minut ja Lilyn meille.
"Kyllä te olisitte voineet meille jäädä. Mielellämme me hoidamme Lilyä, ja autamme sua jos vaan tarvitset", Scarlettin äiti Sienna sanoi huokaisten. Tuntui varmaan kauhealta menettää oma lapsi, joten en halunnut olla enemmän heille vaivaksi.
"Ei, kyllä me pärjätään. Ja onhan mulla teidän kummankin numero. Mä soittelen, ja me tullaan kyllä käymään Lilyn kanssa", sanoin ja yritin hymyillä. Nostin Lilyn turvaistuimesta pois syliini ja otin tytön nallen autosta. Suljin auton oven ja menimme Lilyn kanssa meille.
Kaikki tuntui niin turhalta nyt. Minun piti kasvattaa nyt vasta elämänsä alussa oleva pieni tyttö yksin. Sillä pienellä tytöllä ei enää ollut äitiä, jota voisi odottaa töistä kotiin, eikä äitiä jonka kanssa voisi vanhempana mennä shoppailemaan kahdestaan. Scarlettin olisi kuulunut elää vielä useita kymmeniä vuosia ja nähdä Lilyn kasvavan aikuiseksi.
"Kyllä me selvitään", sanoin puoliääneen Lilylle ja toisaalta myös itselleni. Lily leikki maassa leluillaan ja katsoi minuun hieman hymyillen. Tyttö ei sanonut mitään, katsoi vaan ja hymyili hiukan.
Nostin Lilyn syliin maasta. Hän ei irrottanut katsettaan minusta, vaan katseli minua kauniin ruskeilla silmillään. Ne silmät muistutti minua paljon tytöstä, johon ensimmäisen kerran oikeasti rakastuin. Lily oli perinyt äitinsä silmät täydellisesti, ne olivat melkein identtiset.
"Me selvitään, mä lupaan", sanoin tytölleni ja halasin tätä lujaa.
Siloin mä päätin että en tulisi menettämään Lilyä koskaan, ja että mä oisin sille maailman suojelevin ja maailman parhain isä mitä kukaan voi ikinä kenellekään olla. Lily ansaitsi sen ja aioin myös pitää lupauksesta kiinni.
