Kirjoittaja: Glamorise
Ikäraja: S
Genre: one-shot, jotain hurt/comfort tyyppistä
Fandom: Thor (elokuva)
Paritus/Hahmot: Loki/Thor, veljellinen rakkaus (mutta kai sen voi jollain toisellakin tavalla tulkita, jos haluaa)
Disclaimer: Valitettavasti en omista hahmoja, ne kuuluvat Marvelille enkä saa tästä rahaa.
Varoitukset: Tulkinnanvarainen insesti (itse en tulkitse tätä insestiksi, mutta nyt ihan varmuudeksi sen tuossa mainitsen)
A/N: Katsoin tuon viime vuonna ilmestyneen Thor -elokuvan tuossa viikonloppuna ja ihastuin
Lokiin siihen siinä määrin, että piti kirjoittaa jotain aiheesta. Siitä syntyikin sitten tällainen lyhykäinen tarinan tapainen raapustus. Toivottavasti joku tykkää ja ehkä jopa rohkenee kommenttia heittämään
Veljeydestä
Thor ei koskaan huomannut Lokia.
Loki oli aina varjoissa, jossain siellä hämärän syvyyksissä, jonne kukaan ei viitsinyt katsoa. Kyllä hän välitti veljestään, mutta veli nyt vain oli sellaista syrjäänvetäytyvää tyyppiä, joka tuntui viihtyvän mieluummin yksin. Hänellä oli ystävänsä joiden kanssa viettää aikaansa, ei hän oikeastaan tarvinnut synkeää veljeään mihinkään.
Mutta vaikkei Thor aina huomannutkaan häntä, Loki oli aina hänen varjoissaan. Lokin viileän ulkokuoren alle kun kätkeytyi aikamoinen tunteiden myräkkä, joista päällimmäisinä velloivat katkeruus, kateus ja kiintymys veljeä kohtaan. Joinain päivinä Loki tarkkaili veljeään omasta rauhastaan ilkeämielisen odottavainen pilke silmissään vartoen, että Thor tekisi jonkin virheen, jotain, mikä todistaisi hänen olevan vähemmän kuin Loki. Lokin itsetunto oli toisinaan sen verran heikolla laidalla, että hän tarvitsi veljensä epäonnea tunteakseen olonsa paremmaksi ja arvokkaammaksi, vaikkei kukaan muu tuota epäonnea olisikaan todistamassa. Isän silmissä Thor kun tulisi aina olemaan täydellinen, ei isä näkisi Thorin virheitä, vaikka ne alleviivattaisiin kirkuvan punaisella ja työnnettäisiin vasten hänen naamaansa. Sen vuoksi Lokin oli tyydyttävä yksin tarkkailemaan Thorin virheitä ja ehkä heittämään jonkin typerän ivallisen kommentin perään. Mutta vaikka Loki kuinka ivaisi veljeään, ei se vaikuttaisi Odinin mielipiteeseen Thorista.
Loki inhosi tunnetta siitä, että hänet oli tuomittu ikuiseen katkeruuteen ja kateuteen. Veljelle kaikki tuotiin kultatarjottimella. Hän oli ihailtu ja arvostettu, ja vaikka äiti ja isä kuinka aina jaksoivat vakuutella Lokille, että hän oli heille yhtä rakas, nuorempi veli tiesi, etteivät he koskaan olleet rakastaneet häntä yhtä paljon kuin täydellistä Thoria. Kateuden pistelevä lohikäärme oli vallannut hänen mielensä jo aivan nuorena. Kateus oli kuin myrkkyä hänen suonissaan, yhtä vihreää kuin hänen viittansa.
Mutta vielä enemmän kuin kateutta Loki vihasi sitä ihailun tunnetta, jonka Thor aina välillä pakostakin herätti hänen sisässään. Se oli mahdottoman inhottavaa ja kuvottavaa, mutta samaan aikaan kun hän vihasi itseään veljensä ihailemisesta, se täytti hänet kiintymyksellä ja ylpeydellä. Jos kateus oli tummanvihreää, kirvelevää myrkkyä hänen suonissaan, niin hänen kiintymyksensä Thoriin oli jotain kultaista, puhdasta ja täydellisen hyvää, joka oli piilotettu hänen sydämeensä. Se ei kiertänyt hänen suonissaan saaden hänet vihaamaan maailmaa ja varsinkin isäänsä, vaan se täytti hänet aika ajoin valolla ja lämmöllä ja sai hänet hymyilemään täysin vilpittömästi veljensä siniselle katseelle.
Noina hetkinä, kun hänen rintansa valtasi lämpö ja kaikki näytti yhtäkkiä paljon paremmalta, Loki uskoi aina olevansa sittenkin yhtä tärkeä kuin Thor. Hän uskoi typerästi Thorin välittävän hänestä aivan yhtä paljon, kuin hän välitti veljestään. Mutta ei se voinut olla mahdollista. Loki oli mitätön, hän osasi vain taikatemppuja eikä hänestä ollut mitään iloa veljelleen. Thor oli mahtava, hän oli sankari, hän oli ihailtu. Totta kai Loki tulisi aina olemaan hänen alapuolellaan, sillä eihän hän edes ansainnut olla mahtavan Thorin veroinen. Thor ei edes huomannut häntä, kun taas hän ihaili Thoria, vaikkei todellakaan halunnut myöntää sitä edes itselleen.
-
Thor käveli levottomana ympäri tyhjää ruokasalia. Hän oli hermostuttanut isänsä taas kerran liialla innokkuudellaan lähteä sotaan pienimmästäkin häiriötekijästä. Vaikka Thor olikin yleisesti ottaen ihailtu ja arvostettu, hänestä tuntui, ettei hänen isänsä arvostanut häntä ollenkaan. Hänestä tuntui, että hänen isänsä oli pettynyt häneen, ettei hän pystynytkään olemaan kaikkea sitä, mitä hänen isänsä odotti häneltä. Aina kun hän riiteli isänsä kanssa, hänen oma mitättömyytensä valtasi hänen ajatuksensa, vaikka muulloin hän uskoi pystyvänsä mihin tahansa. Hänen isänsä oli erityisen taitava saamaan hänen egonsa aisoihin.
Loki astui ruokasaliin hiljaa. Hän ei halunnut kiinnittää veljensä huomiota. Lokin siniset silmät tarkkailivat veljen edestakaista liikettä, joka sai tämän näyttämään häkkiin teljetyltä leijonalta. Thorin harmaansinisissä silmissä oli hitunen huolta ja surua, tunteita, joita Loki ei ollut tottunut näkemään veljensä kasvoilla.
”Thor”, Loki melkein kuiskasi, silmät kiiltävässä lattiassa. Hän ei viitsinyt kohdata veljensä läpitunkevaa katsetta, sillä ei ollut varma, kaipasiko hänen veljensä häiriötekijöitä juuri nyt.
Thor pysähtyi ja katsahti veljeään, jonka ei ollut huomannut tulleen sisään. ”Loki, sinun ei ehkä kannattaisi olla täällä juuri nyt. En ole kovinkaan hyvää seuraa tällä hetkellä”, Thor totesi pahoittelevasti.
Loki katsahti Thoria. ”En usko itse koskaan olleeni mitenkään erityisen hyvää seuraa. Minä en kaipaa seuraasi. Haluan vain tietää, että olet kunnossa. Näytät huolestuneelta.” Loki rypisti otsaansa. Hän oli vilpittömän huolissaan veljestään, joka oli yleensä hyvinkin huoleton ja yltiömäisen hyväntuulinen. Lokin oli hyvin vaikea tuntea kateuden myrkyn polttelevan hänen suonissaan, kun Thor näytti niin haavoittuneelta.
”Ei se ole mitään, turha sinun on vaivata päätäsi minun mitättömien huolieni vuoksi”, Thor hymähti. Hän yritti hymyillä vakuuttaakseen Lokille, että oli täysin kunnossa ja että tämä voisi jättää hänet rauhaan.
”Jos jokin huolettaa sinua, se ei voi olla täysin mitätöntä”, Loki totesi ja otti askelen lähemmäs veljeään.
”Sinä voit kertoa minulle kaiken. Voi luottaa minuun täysin, veli”, hän vakuutteli ja otti Thorin käden omaansa silittäen sitä rohkaisevasti. Hänen siniset silmänsä yrittivät kertoa Thorille hänen vilpittömyydestään.
”Toivoisin, että voisinkin, mutta olet luonteeltasi kykenemätön vilpittömyyteen, joten sinuun on mahdotonta luottaa täysin”, Thor melkein naurahti.
Loki veti kätensä pois. Hetken hänen silmänsä olivat kylmät kuin jää. ”Tiedän, että olen tehnyt sinulle useastikin väärin. Olen välillä kateellinen sinulle, mutta kuka nyt ei olisi? Silti minä rakastan sinua. Älä koskaan epäile sitä, Thor.”
Thor jäi miettimään Lokin sanoja hetkeksi. Hän ei tiennyt kuinka vilpittömiä ne olivat. Loki oli aina ollut taitava manipuloimaan muita ja valehtelemaan. Mutta he olivat kuitenkin veljeksiä ja Thor rakasti Lokia, joten hän halusi uskoa tämän myös välittävän hänestä.
”Olkoon sitten, Loki. Uskon sinua tämän kerran”, Thor totesi sitten ja hymyili veljelleen.
”No, haluatko nyt kertoa, mikä painaa mieltäsi?” Loki kysyi.
Thor huokaisi syvään. Hän ei todellakaan halunnut keskustella isä-ongelmistaan Lokin kanssa. Jokin Lokin aidosti huolestuneen oloisessa katseessa sai hänet kuitenkin puhumaan.
”Isä. Hän on aina niin… vaativa. Hän tuntuu odottavan minulta paljon enemmän, kuin pystyn koskaan tekemään tai olemaan. Joinain päivinä isän minuun asettamat odotukset tuntuvat niin suurelta ja raskaalta taakalta, että luulen murskaantuvani niiden alle”, Thor selitti. Hänen katseensa oli epätoivoinen ja epävarma, jotain aivan muuta kuin mihin Loki oli tottunut.
Hetken epäröityään Loki kietoi kätensä veljellisesti Thorin ympärille lohduttavaan halaukseen. Hän laski päänsä toisen olalle. ”Tiedän, että isä odottaa sinulta paljon, mutta sinä jos kuka pystyt lunastamaan ne kaikki odotukset. Ja vielä ylittämäänkin ne”, Loki kuiskasi pehmeästi.
Thor hengitti sisään Lokin tuoksua ja antoi tämän sanojen kutittaa korvaansa. Ehkä hän sittenkin tarvitsi veljeään. Ei Loki ollut koskaan ollut hänelle mitättömyys, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän todella tajusi veljensä arvon. Loki olisi aina täällä hänen tukenaan ja lohtunaan, vaikkei sitä aina huomaisikaan. Loki oli hänen veljensä, tulisi aina olemaan eikä sitä voisi muuttaa mikään, ei edes se, että Loki oli aina välillä niin kylmän laskelmoiva ja viekas.
”Thor, sinusta tulee vielä mahtavampi kuningas kuin isä, tiedän sen. Mutta sen aika ei ole vielä. Eikä isä sinua arvostele ollakseen ilkeä. Hän rakastaa sinua…” Loki kuiski. Hän nielaisi. Taas kerran hän tuntui tajuavan Odinin rakastavan enemmän Thoria kuin itseään. Totta kai Odin rakastaisi Thoria, ei siihen vaikuttanut mitkään odotukset tai se, että Thor luuli typerästi toisin. Hetkeksi Loki menetti kaikki ne hellyyden ja kiintymyksen tunteet, jotka Thorin lämmin keho vasten hänen omaansa oli luonut hänen sisällään.
”Kiitos, Loki”, Thor totesi hyvin hiljaa ja jää, joka oli äkillisesti jähmettänyt Lokin sydämen paikoilleen, suli taas pois. Ehkä hän ei ollutkaan täysin merkityksetön. Ehkä Thor välittikin hänestä.
Loki vetäytyi pois veljensä syleilystä. Hän hymyili leveästi. Thor vastasi hänen hymyynsä. ”Kaikki kääntyy vielä parhain päin. Jonain päivänä koittaa sinun hetkesi loistaa”, Loki totesi ja suukotti veljensä otsaa kevyesti.
Thor virnisti veljelleen. ”Olen varma, että sinäkin saat oman hetkesi loistaa. Minä pidän siitä huolen sitten, jos ei muuten”, hän totesi ja väläytti vielä kerran valkoiset hampaansa hymyyn, ennen kuin poistui ruokasalista täynnä uutta varmuutta.
Loki katsoi hänen peräänsä silmät täynnä sitä kultaista valoa, joka täytti hänen sydämensä ja lämmitti hänen mielensä. Taas hetkeksi hän pystyi unohtamaan sen vihreän nesteen, joka sykki ilkeästi hänen suonissaan ja tuntemaan pelkkää pyyteetöntä rakkautta veljeään kohtaan.
