Smurffit: Smurffisti|K-11| 8.osa 2.5.12

[Indigo]

Kirjoittaja: Indigo
Beta: Ei ole, saa ilmoittautua.
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Piirrossarja; Smurffit. Seikkailua, ehkä hitunen fluffy/romancea tiedossa.
Paritus/Hahmot: Paritukset selvinee jatkossa. Hahmoina smurffit ja oma hahmoni Lain, joka muuttuu myöhemmin Lainetteksi. Lainette/Handy alkaa toisessa osassa.
A/N: Smurffit kuuluvat Peyolle ja animaatiot Hanna-Barberalle. Lainette on oma hahmoni, muilla vain leikin. Käytän englannin kielisiä nimiä hahmoilla, koska en osaa, enkä siedä suomalaisia nimiä. Olen viimeaikoina rakastunut uudelleen näihin ihaniin pieniin sinisiin hahmoihin, joita jo lapsena seurasin. Tarinaa kerron päähenkilön, eli oman hahmoni, Lainin näkökulmasta. Ja tyyli miten olen kirjoittanut, on suunniteltua. Smurffatkaa!

Kaiken alku

Kipinästä räjähdys. Sinivihreä savu. Näen maailmani kutistuvan. Yhä enemmän ja enemmän. Tuoli on valtava, kuinka koskaan pystyinkään istumaan siinä ja roikottamaan jalkojani maan kamaralla. Nyt olen vain pieni, ehkä juuri ja juuri kolmen omenan korkuinen. Räjähdyksen voimasta olin lentänyt huoneen seinää kohden ja kaatunut. Jo valmiiksi tumman ruskea säkkipahanen päälläni tummui entisestään. Se haisee nyt myös palaneelle.

Ei olisi ikinä pitänyt tulla varkain toisten kotiin ja koskea kattilaan. Kattilaan, joka nyt on kumossa ja kaikki sisällöt valuvat lattialla. Suoraan minua kohti. Se tästä puuttuisi, toinen tapaturma. Nousen ylös pitäen päätäni. Pakko päästä pois. Pakenen ovea kohden, mutta en kykene millään sitä avaamaan, en vain yletä. Ryömin oven alitse ja tunnen kuinka hiukseni tarttuvat kiinni ja osa repeytyy irti. Pääsen ali ja juoksen, mutten tiedä minne. Mahdollisimman kauas. Paljaat jalkapohjani raapivat maassa olevia pieniä kiviä. Vaikka minulle ne taisivat olla ennen kutistumista vain hiekan jyväsiä. Pääsen metsän reunaan ja uskallan pysähtyä ja katsoa taakseni. Sinivihreä savu on muuttunut kelmeän vihreäksi ja savuaa avoimista ikkunoista ulos. En halua olla paikalla kun omistaja palaa. Istahdan hetkeksi puun runkoa vasten ja huokaisen syvään. Ojasta allikkoon. Suljen silmäni. En aio itkeä, en ole koskaan itkenyt. Nyt ainakin kukaan ei huomaa minua. Ei ole ketään joka tönisi kun tulen vastaan. Näin taitaa olla parempi.

Varjo peittää kasvoni. Mihin aurinko katosi? Avaan silmäni hetkeä liian myöhään. Olen jo korkealla ilmassa vahvassa otteessa. Valtava lintu on napannut minut. Taitaa olla haukka. Peto minun nykyisillä silmilläni. Peto minulle. Yritän pyristellä irti, mutta lintu vain kiekaisee ja kiristää otettaan. Tunnen kuinka sen kynnet painuvat syvälle käsivarteeni. Rääkäisen kuuluvasti. Riuhdon ja lyön lintua vapaalla kädelläni. Pyörin ja potkin, jotta pääsisin irti. Aion olla sitkeä pala haukalle. Minua ei hevillä saa. Haukka kiristää otettaan entisestään. Aion tehdä kaikkeni. Puraisen niin lujaa kuin vielä voimiltani pystyn. Ja se tepsii. Tunnen paineen ja puristuksen katoavan ympäriltäni. Samassa huomaan kuitenkin putoavani. Korkealta.

Mätkähdän maahan ja kuulen kuinka toinen käteni murtuu. Jään makaamaan paikalleni. Nyt minua itkettää. Tähänkö on tultu? Onko minusta tullut heikko? Räpyttelen silmiäni. Näen puita ja varjoja. Auringonkin. Hetken on täysin hiljaista, sitten kuulen askeleita. Ne tulevat minua kohti. Mutta en jaksa välittää, olen liian väsynyt.

Kädet tarttuvat minuun. Ne ovat lempeät, eivät halua pahaa. Uskallan raottaa silmiäni ja huomaan kolme sinistä hahmoa. Taidan nähdä näkyjä. Räpäyttelen silmiäni uudestaan. Totta, kolme sinistä hahmoa. Yhdellä on kaunis pitkä vaalea tukka, toisella on vaaleanpunainen kukka valkoisessa hatussa ja peili toisessa kädessä, kolmas on se joka nostaa minua. Hänen täytyy olla hyvin vahva. Itseasiassa näin vilaukselta punaisen sydämen.
”Mi-mitä..?” vaikeroin.
”Hys. Me smurffaamme sinut pois täältä.” Sanoo tuo tyttö lohduttavasti.
”Vanity, smurffaa kylään. Papan on saatava tietää.”
”Selvä Hefty.” Se jolla on kukka hatussa, ilmeisesti Vanity, katoaa näköpiiristä. Silmäni sulkeutuvat samalla, kun Vanity niminen hahmo loittonee. Sitten maailmani pimenee. Tunnen vain hetken aikaa tasaista sydämen lyöntiä, mutta se ei ole minun omani.

En tiedä kauanko olin ollut siinä. Tunteja, päiviä vaiko viikkoja? Kuka tiesi vaikka enemmänkin. Mutta siitä minä heräsin, pehmeästä ja lämpimästä sängystä, johon minut oli kääritty. Yritän nousta, mutta huomaan käteni kipsissä. Ainiin, mursin sen pudotessani. Aurinko paistaa avoimesta ikkunasta. Kuulen linnun laulua ja puhetta. Katselen ympärilleni. Huone on pieni, mutta kotoisa. Joku on tuonut kukkia maljakkoon sänkyni viereen. Maljakon vieressä on kuppi kuumaa kaakaota. Kuumaa? Joku on siis käynyt ihan hetki sitten täällä. Nousen varovasti ylös, mutta jalkani ovat huterat. Nojailen seiniin ja kävelen kohti ovea. Nojaan oveen saadakseni sen auki. Mutta se onkin jo auki. Kaadun ulos oven antaessa periksi. Kirkas aurinko häikäisee minut hetkeksi.
”Hän on jalkeilla!” En tiedä mistä huuto tuli, mutta minua kai sillä tarkoitettiin. Nyt näen jo paremmin. Tusinan verran sinisiä hahmoja ryntää luokseni, huomaan joukossa myös tytön, joka auttoi minua. Näen paljon sieniä, tarkemmin katsoen ne taitavat olla taloja. Sienikylä, kaikkea kanssa.

”Noniin, lapsonen. Autan sinut ylös.” Joku ottaa minua terveestä käsivarresta ja auttaa ylös. Minua auttanut henkilö, on vanha. Valkea parta ja punainen hattu ja housut. Eroaa sinänsä muista, muut käyttävät valkoista, ainakin pääasiassa. Vanhus ohjaa minut takaisin sisälle. Perässämme tulee muutama muukin henkilö. Se tyttö, Vanityksi ja Heftyksi kutsutut, ja muutama muu. Yhdellä heistä on kynä korvan takana ja jonkinlaiset haalarit. Seuraavalla on silmälasit ja kolmas kantaa trumpettia mukanaan. Minut istuteen sänkyyn, josta hetki sitten nousin.
”Noniin, kertoisitko nimesi? Minä olen Papa Smurf, mutta kutsu vain Papaksi.” Katson Papaa ja pudistan päätäni.
”Ei minulla ole nimeä.” Muut henkäisevät, kuin kauhusta.
”Voisimme kutsua sinua Lainiksi. Sinut löydettiin makaamasta maasta. Lain niin kuin maannut.”
”Lain. Pidän siitä. Ketä te olette?”
”Me olemme smurffeja. Asumme tässä kylässä.”
”En ole koskaan kuullut smurffeista.” Hämmästelen ja katson muita suu auki.
”Minä olen Smurffette.” Vaalea hiuksinen tyttösmurffi sanoo ja hymyilee.
”Minä olen Hefty.” Sanoo smurffi, jolla on punainen sydän tatuointi.
”Olen Vanity.” Peiliä pitelevä smurffi esittäytyy. Hän katsoo kuitenkin itseään peilistä eikä minua.
”Te löysitte minut! Olen ikuisesti kiitollinen teille!” Osoitan kolmea ensimmäisenä esittäytynyttä ja he hymyilevät minulle. Katson kysyvästi silmälasipäistä smurffia.
”Olen Brainy. Ja jos sinulla ikinä on mitään kysyttävää, kysy minulta. Sillä Papa aina sanoo..” Hefty ja haalaripukeinen smurffi kumauttavat Brainya ja tämä sulkee suunsa. Hymähdän asialle.
”O-olen Handy. Ja to-toin sinulle nuo kukat.” Haalaripukeinen smurffi kertoo ja huomaan tämän punastuvan. Hymyilen hänelle iloisesti.
”Kiitos Handy. Ne ovat oikein sieviä.”
”Ja minä olen Harmony.” Viimeinen smurffi esittäytyy. Nyökkään hänelle vastaukseksi.
”Kas niin. Osaatko kertoa mistä tulet ja mitä teit metsässä siinä kunnossa?” Papa kysyy minulta. Käännän katseeni häneen ja pinnistän muistiani.
”Olen orpo, olen vain kierrellyt paikasta toiseen. Kerännyt ruokaa ja yrittänyt elää. Olin jonkun talolla ja menin sisälle. En ole varma mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä aloin kutistua ja lopulta haukka nappasi minut. Minulla ei ole kotia eikä ystäviä.”
”Voi me olemme nyt ystäviäsi.” Smurffette sanoo iloisesti. Hymyilen hänelle. Hän on ihana, meistä varmasti tulee vielä hyvät ystävät.
”Oletan että olit Gargamelin luona. Ja sait päällesi jotakin hänen liemistään. Älä huoli, minä keksin ratkaisun.”
Olen kiitollinen smurffeille, sillä he auttoivat minua ja auttavat edelleen. Hymyilen jokaiselle koko sydämmestäni. Mahani kurina kuitenkin pilaa tunnelman.
”Hupsis.” Sanon punastuen.
”Sinun on nälkä. Harmony smurffaa Greedylle, että on juhla-aterian aika. Vieraamme on jalkeilla.” Hefty ilmoittaa. Harmony poistuu paikalta soittaen trumpettia. Hyi kamala miltä se kuulosta, mutta en paljasta mielipidettäni muille.

Smurffette ja Hefty auttavat minut ylös ja Smurffetten käsikynkässä menemme ulos. Suuri joukko smurffeja ottaa minut taputtaen vastaan.
”Smurfette, montako teitä oikein on?”
”Satayksi.”
”Vau, miten ikinä opin teidän kaikkien nimet?”
”Helppoa, nimemme tulee jotenkin luonteemme mukaan.”
”Ymmärrän.” Samalla alan pohtia jo kuulemiani nimiä ja yhdistää niitä smurffeihin.
Pääsen tuossa tuokiossa ruokapöytään, joka on katettu mitä upeimmilla herkuilla. Minulle tyrkytetään kaikenlaista ja totean, että pääraaka-aine on smurffimarja. Sitä on joka paikassa. Syön kuitenkin mahani täyteen. Juhlimme, kuuntelemme musiikkia ja tutustun muihinkin smurffeihin. Mieleeni jää ainoastaan Greedy, joka on kaiken tämän ruoan takana. Jokey, jolla on tapana antaa räjähtäviä lahjapaketteja, onneksi Handy pelastaa minut avaamisen ilolta. Lisäksi tapaan Babysmurffin, pienen ja suloisen lapsukaisen. Opin myös muistamaan Painterin, Poetin ja Grouchyn. Illan päätteeksi Handy saattaa minut takaisin talolle, jossa voin yöni viettää.
”Kiitos kun avasit puolestani Jokeyn lahjan.” Hymyilen Handylle.
”Smurffasin sen mielelläni.” Handy avaa oven ja päästää minut sisälle. Hymyilen iloisesti ja toivotan hyvät yöt.

Kuluvien viikkojen aikana opin tuntemaan yhä enemmän smurffeja, melkeinpä kaikki. Unohtelen välillä nimiä, mutta luonteen on helppo yhdistää nimeen. Minusta ja Smurffetesta on tullut jo liki sydänystäviä. Hän on suunnitellut yhdessä Tailorin, vaatturin kanssa minulle asun. Vietän myös paljon aikaa ”pelastajieni”, Heftyn ja Vanityn kanssa. Koen heidän kanssaan jonkinlaista yhteisymmärrystä. Lisäksi Handyn seurasta nautin. Hän kehitti minulle uudenlaisen kantositeen murtuneelle kädelle. Olen myös pitänyt silmällä Babya Grouchyn kanssa. Grouchy on mukava, mutta omaa melko pessimistisen asenteen. Hän kuitenkin on hulluna Babyyn. Papan kanssa olen myös ollut hetkiä ja olemme pohtineet miten etenemme.

Papa on saanut oikean rohdoksen valmiiksi ja on aika ottaa se. Siten muutun takaisin normaaliksi itseksini. Otan pullon käteeni ja katson sitä.
”En tahdo. Haluan olla kui te, smurffi ja elää kanssanne.” Kuulen iloisia huudahduksia. Smurffette ryntää luokseni ja halaa minua.
”Kyllä se onnistuu.” Papa vastaa haroen partaansa.
”Haen vain muutaman asian.” Papalla menee oikeastaan vain muutama minuutti ja hän palaa uuden pullon kanssa.
”Juo tämä, niin muutut yhdeksi meistä.” Otan pullo käteeni, kaadan sen kurkusta alas edes harkitsematta.
En tunne itse juuri mitään, mutta huomaan muiden silmistä, että muutos on alkanut. Silmän räpäyksessä se on ohitse.
”Olet upea.” Smurffette sanoo. Hefty kantaa ison kokovartalopeilin, ilmeisesti Vanity oman, luokseni ja näen uuden itseni.

Olen sininen. Ruskeat hiukseni ovat muuttuneet vaalean oranssinpunertavaksi, en osaa tarkkaan määritellä väriä, mutta se on upea. Päälläni on asu, jonka Tailor on tehnyt. Vaalean violetti hame, jota koristaa keltainen tähti. Saman värinen hattu, myös tähdellä. Jalassani on pienet ja sievät valkeat ballerinat. Olen smurffi. Ja vielä upea sellainen!

A/N2: Kommentteja muilta smurffifaneilta? ^^,

[VampireHeart]

Kommenttikampanjasta päivää! En fandomia varsinaisesti tunne (lähinnä sen verran, että tiedän ketä smurffit on), joten mukava lukukokemus kokemattomallekin.

Tekstistä en virheitä löytänyt ja omasta mielestäni englanninkieliset nimet aukeavat hyvin lukijalle. Oikeastaan, niiden nimien viehätys luultavasti katoaisi suomennettaessa. Nimikikkailu on hauskaa, mutta omasta mielestäni tuon "se kertoo jotain luonteesta"-jutun olisi oivaltamisen kannalta voinut jättää poiskin, mutta juonen kannalta taas ei. Ja esim. tuo Lain=maannut -juttu on mahtavasti keksitty.

Oon huono kommentoimaan, mutta jos yhdellä sanalla vielä kommentoisin, niin: TYKKÄSIN!

[Indigo]

A/N: Katriona, kiitos kommentistasi. Tuohon nimi juttuun sen verran, että se kerrottiin Lainin kannalta.

Onnettomuuksia ja lempeä

Päiväni smurffina alkoi mielenkiintoisesti. Pääsin käymään padolla, joka esti joen veden tulvimasta kylään. Siellä tuntui aina olevan tekemistä. Lisäksi pääsin tutustumaan monen smurffin kanssa heidän töihinsä. Farmer hoiti valtavia peltojaan ja smurffimarjapensaita, minäkin yritin, mutta ei se ollut minun juttuni. Greedyn kanssa olin keittiössä, se oli ihanaa puuhaa, en vai tunnista millään eri ainesosia. Aion kuitenkin harjoitella. Painterin kanssa luovutin heti, en omista taiteellista silmää. Smurfette kertoi minulle kukistaan ja niiden hoidosta. Osasin sentään kastella kukkia. Handyn apuna olin myös, siellä olin aivan toivoton. Kumma kyllä, Handy jaksoi kannustaa minua kokoajan. Hän on aina ystävällinen minulle, enemmän kuin muut. Smurffettekin on yhtä ystävällinen. Heftyn kanssa oli mukavaa, hän piti liikuntatunteja minulle. Samalla sain kehittää murtunutta kättäni paremmaksi. Olin toki saanut jo kipsin pois, mutta käsi oli välillä voimaton.

Minä en koskaan poistunut kylästä. En mistään syystä. Pelkäsin mennä metsään, koska aikani ennen tätä oli tapahtunut siellä. Kylä oli minulle kuin suojakenttä. En lähtenyt edes hakemaan villejä smurffimarjoja, poimin niitä mielummin Farmerin pensaista. Olivathan villit smurffimarjat makeampia, mutta en uskaltanut lähteä. Muut ymmärsivät sen hyvin ja olin iloinen siitä. Kerran, kauniina aurinkoisena päivänä Papa oli matkalla. Taisi olla Isä ajan luona. Joukko smurffeja lähti syvälle metsään marjoja keräämään. Minä en lähtenyt. Jäin lapsenvahdiksi Babylle. Rakastan tuota pientä sinisten lapsosta. Kiertelin kylää Babyn kanssa ja jäimme ihmettelemään isoja perhosia, kuuntelemaan linnun laulua ja söimme Greedyn tekemiä smurffimarjamuffineitä. Oli siis melko normaali arkinen päivä kylässä. Vein Babyn nukkumaan tämän kehtoon. Itse istuin odottamaan, muita smurffeja. Handy oli kehitellyt uuden koneen, jolla kerätä marjoja nopeammin. Ja tietysti oli lähtenyt muiden mukaan. Harmi, koska nyt Babyn nukkuessa, minulla ei ollut juurikaan seuraa. Olihan täällä muitakin, mutta en halunnut olla heidän kanssaan juuri nyt. Huomaamattani jään ajattelemaan Handya. Muistelen ensimmäistä iltaani, jolloin hän ”pelasti” minut Jokeyn lahjalta. Väistämättä hymyilen ajatukselle.
”Mitä minä oikein ajattelen!?” Ravistan päätäni. Olinko juuri unelmoinut Handystä?
”Lainette!” Niin, sillä nimellä minua nykyään kutsutaan. Käännyn äänen suuntaan. Smurffette ja muut ovat saapuneet marjan pominta retkeltään. Ja samassa silmäni suurenevat. Handyn tekemä kone on palasina. Eikä siinä kaikki. Myös Handy, Hefty, Clumsy ja Brainy makaavat kyytissä. Pyörillä kulveksi hoitopöydäksi sitä voisi kutsua.
”Mitä on tapahtunut?” Riennän Smurffetten luokse.
”Ilkeä Gargamel ja Azreal! He pilasivat kaiken, onneksi smurffasimme pakoon.”
”Mutta?”
”Handyn koneeseen tuli oikosulku ja se paukahti. He neljä olivat liian lähellä” Käännin katseeni näihin neljään. Grouchy, Poet ja Harmony vetivät heitä perässään. Greedy ja Smurffette tulivat edeltä. Riensin ajattelematta Handyn luokse. Tartuin tämän käteen.
”Handy? Kuuletko minua?” Handy raotti silmiään ja katsoi minua. Saatoin nähdä hymyn pilkahduksen ja tunsin hänen tiukentavan otettaan kädestäni.
”Lainette…” Handy sulki silmänsä. Istuin kyytiin. Heftyllä ei näyttänyt olevan suurta hätää, hän istui jo valmiiksi Handyn vieressä. Hän piteli kättään.
”Näytä minulle.” Komensin häntä. Hefty epäröi, mutta ojensi toisen kätensä. Hänen ranteensa oli sijoiltaan ja sormista kaksi oli taittunut olemattomaan asentoon.
”Mitä tapahtui?”
”Handyn kone räjähti. Handy oli kyydissä ja sai kovan tällin. Minun käteni jäi puristuksiin siinä rytäkässä. Brainy taisi smurffata kuitenkin koviten.” Käännyin katsomaan Brainya, joka selvästi oli tajuton, sekä vieressä nyyhkyttävää Clumsya. Kosketin Clumsyn olkapäätä lohduttavasti.
”Tämä on minun syytäni! Jos en olisi niin kömpelö, niin Brainy olisi smurffannut ajoissa sivuun.” Olin vain hiljaa ja käänsin katseeni Handyyn, joka makasi vieressäni ruhjeisena.

Veimme toipilaat kylään. Ensin veimme Brainyn hänen taloonsa. Clumsy jäi myös, hän jaksoi kuitenkin parhaiten. Handyn veimme minun ja Smurffetten kotiin. Heftyn veimme suorinta tietä Papan talolle. Harmony oli jo lähtenyt hakemaan Papaa takaisin Haikaralla. Heftylle emme uskaltaneet tehdä mitään, olisimme voineet pahentaa tilannetta. Hän oli aivan poissa tolaltaan. Pelkäsi urheilusuoritusten kärsivän. Brainyn luoksen riensi Smurffette ja minä riensin Handyn luokse.
”Mikä sattuma.” Ajattelin matkalla.
Handy makasi hiljaa siinä mihin jätimme hänet, minun sängyssäni. Se oli ollut lähin. Silti en voinut olla hymyilemättä asialle.
”Handy? Miten voit?” Palauttelin Handya takaisin hereille ja annoin hänelle smurffimarjamehua. Varovasti hän nousi ja joi hiljaa mehunsa. Tarkastelin hänen piirteitään. Mistään ei varmaan jäisi jälkeä. Ruhjeet olivat pieniä, mutta niitä oli paljon.
”Odota siinä.”
”En minä tästä mihinkään smurffaa.” Hain kaapista puhdistusainetta ja puhtaan pienen pyyhkeen.
”Tämä voi kirpaista.” Sanoin samalla kun kaadoi puhdistusainetta pyyhkeelle. Varovasti kosketin sillä Handyn otsaa.
”AU!” Handy parkaisi.
”Pakko tämä on tehdä. Ole nyt aloillasi.” Jatkoin varovasti ja Handy sinnitteli. Vaikkakin huomasin hänen säpsähtelevän aina kun kosketin ruhjeita.
”Mikä koneeseesi tuli?” Yritän ajaa Handyn ajatukset pois inhottavasta puhdistusaineesta.
”En tiedä. Varmaankin jokin rikkoutui, kun Gargamel oli paikalla.”
”Harmi. Se oli varmasti hyödyllinen.” Käännin pyyhkeen toisen puolen esiin ja lisäsin hieman puhdistusainetta.
”Pidit minua kädestä.” Handy sanoo varovasti. Olen aivan hiljaa ja huomaan punastuvani.
”A-ajattelin, että se helpottaisi oloasi.” Sanon vaisusti ja siirryn puhdistamaan Handyn poskea.
”Se todella helpotti.” Lasken käteni ja tuijotan kysyvästi häntä.
”Tämä helpottaisi vielä enemmän.”
Ennen kuin huomaankaan, Handy on vetänyt minut itseensä kiinni. Hän suutelee minua. Suoraan suulle. Olen aivan kankea. Mitä juuri tapahtui? Lopulta antaudun tunteelle ja vastaan suudelmaan. Suutelemme varovasti. Tunnen kuinka sydämeni tykyttää valtavan nopeasti. Päästämme toisistamme irti ja jäämme kiinni toistemme silmiin. Hiljaa, me vain istumme siinä ja katsomme toisiamme syvälle silmiin.

Havahdumme Harmonyn trumpettiin. Papa on saapunut. Lasken katseeni nopeasti lattiaan. Nyt minua nolottaa. Handy huomaa sen ja tarttuu käteeni. Varovasti nostan katseeni.
”Pitäisi mennä. Autatko minut liikkeelle?” Nyökkään ja autan hänet ylös. Handyn käsi harteillani ja oma käteni tämän vyötäisiltä näytämme ihan… Ei, nyt autan häntä. Eivät muut voi aavistaa mitään. Samassa mieleeni tulvahtaa ajatus. Mitä muut sanoisivat? Jään miettimään asiaa omaan maailmaani, kun kuljemme kohti Papan taloa minne muut ovat jo kerääntyneet. Näen Clumsyn ja Smurffetten, ilmeisesti Brainy on vielä tajuton. Samassa kuulen valtavan tuskanhuudon. Sydäntäni riipaisee kuulla se. Ääni kuuluu Heftylle. Hetken kuulen joukosta muminaa. Saavumme juuri paikalle, kun Papa ja Hefty tulevat ulos. Hefty kädessä on sideharsoa ja sormet ovat nyt normaalisit. Se siis se huuto oli. Papa menee Clumsyn luo ja toteaa tämän olevan shokissa. Seuraavaksi hän tulee minun ja Handyn luokse.
”Ei hätää Papa. Lainette puhdisti jo ruhjeeni. Olen vain heikossa kunnossa.” Papa katsoo minua kysyvästi ja nyökkään. Ajatus käy mielessäni, mutta suljen sen pois. Seuraavaksi hän rientää kohti Brainyn taloa.
”Brainy parka.” Sanon ja katson Papan perään.
”Ai nytkö on jo Brainy mielessä?” Handy sanoo loukkaantuneena.
”Hiljaa. Eikä ole. Tule, vien sinut kotiisi.” Lähden väkisin liikkeelle, kun tunnen punastuvani. Tahdon pois. Mahdollisimman pian. Nolottaa. Mitä jos joku saisi tietää?

Avaan Handyn talon oven ja autan hänet sisään. Autan hänet istumaan sänkynsä reunalle. Ennen kuin päästän irti hän on kiskonut minut jälleen suudelmaan. Nyt tajuan tilanteen ja irrottaudun.
”Mitä sinä teet?”
”Suutelen sinua. Onko se väärin?”
”On, eikä kun ei ole! Minä en vain tajua.” Istun hänen viereensä.
”Lainette. Pidin sinusta jo ensimmäisestä hetkestä. Ja nyt olet muuttunut yhdeksi meistä. Välitän sinusta enemmän kuin uskotkaan.” Handy ottaa minut kainaloonsa ja silittää hiuksiani.
”Tahtoisin olla kanssasi. Annoit siihen tilaisuuden tänään.” Katson häntä ja hymyilen. En tiedä miten pukea ajatukset sanoiksi. Voisin huutaa tahtovani samaa.
”Minäkin pidän sinusta kovasti ja olet tärkeä. Tämä kaikki tuli kuitenkin aika yllättäen.”
”Myönnät siis ajatelleesi minua.” Handy katsoo kiusoittelevasti ja punastun entisestään. Jos värien lait olisivat aina paikkaansa pitäviä, niin olisin nyt purppuran värinen. Enkä sininen punasteleva smurffi. Handy toteaa olevansa oikeassa ja suutelee minua uudelleen. Nyt vastaan suudelmaan. Tätäkö me molemmat haluamme?
Olemme hiljaa sylikkäin omassa rauhassamme.
”Tuota. En halua että muut saavat tietää tästä.” Sanon aristellen ja peläten Handyn reaktiota.
”Totta. Ei ehkä kannata kertoa tästä vielä muille.”
Yhteisestä sopimuksesta jätämme asian salaisuudeksemme.

Poistun myöhemmin jättäen Handyn lepäämään. Ilta on alkanut hämärtyä. Menen kotiin. Tiedän, että Smurffette on vielä minua vastassa.
”Missä smurffasit koko illan?”
”O-olin Handyn luona. Piti vielä puhdistaa hänen ruhjeitaan.” Yritän olla ajattelematta totuutta, sillä punastumiseni paljastaisi kaiken. Hetken Smurffette katsoo pitkään.
”Hyvä, että kaikki ovat kunnossa.”
”Onko Brainy jalkeilla?” Yritän pyrkiä mukaan aiheen vaihtoon.
”Heräsi, kun lähdin. Mutta ei jaksanut nousta ylös. Papan mukaan kaikki on hyvin.”
”Mahtavaa.” Totean ja tarkoitan sitä. Brainy on ehkä kontrollifriikki, mutta silti ystäväni. Hiljaa menemme yöpuulle Smurffetten kanssa. Hän nukahtaa ennen minua. Itse jään muistelemaan päivän tapahtumia. Mihin sitä ollaan oikein menossa? Käännän selkäni ikkunaan ja katson seinää. Hymyilen ilkikurisesti ja nukahdan ajatellen Handya.

[Pahviprinsessa]

AAAWW söpöä! - siis viimeinkin päivää täältä kommenttikamppanjasta!

Nii, pahoittelen heti alkuun viivästymistä, mutta tekniset ongelmat Mutta kuitenkin olen nyt täällä! Elikkäs siis, toistan; AAAWW söpöä! Siis ihastuttavaa, Smurffeja<3

Ihanasti kekseliäisyyttä käytetty tässä, ja minusta varsinkin alku oli mahtava! Pidän tyylistäsi, se on astetta omaperäisempi, ja poikkeaa hieman siitä, miten itse smurffit miellän. Odotinkin itse asiassa sellaista hieman lapsenomaista kerrontaa, mutta sitten törmäsinkin tähän sinun tapaasi ja tykästyin kovasti!

Täytyy myöntää, että itse olen katsonut smurffeja vain suomeksi, joten nimet ovat hauskoja:> Kumminkinhan ne osaa yhdistää helposti smurffiin kun mainitaan hieman hänen erityispiirteitään.

Tämä päähenkilö on aikas jänskä stumbe, ja toivon että hänen taustojaan sekä luonnettaan tulee enemmän esille tarinan jatkuessa, ja voisi sanoa että ihmettelen tuota Lainin ulkomuotoa ennen muutosta - siitä olisi kiva tietää enemmän myös.

IC:stä en mene mitään vannomaan, sillä mitenkään valtavan fanittava en smurffeja kohtaan ole, mitä nyt tulee katsottua silloin tällöin näitä suloisia otuksia. Ehkäpä voisin sanoa sen verran, että sarjassa tuntuvat hahmot olevan reilusti kärjistetympiä, ja esim. Smurffette on minusta ehkä enemmän sellainen hersyvän tyttömäinen. Mutta ehkäpä se piirre ei ole vielä näin alussa noussut esiin?

Tyksin kyllä, harmillista ettei ole enempää kommentteja saanut, ja btw; toivon actionia!

-lumi

[Crescen]

Tunnustan, mielenkiintoinen fandomisi nappasi saman tien, mutta koska olen laiska tulin kertomaan sen vasta nyt. Okei, yleensä vieroksun tarinaan lisättyjä omia hahmoja (paitsi välttämättöminä sivuhahmoina) mutta Lainette on oikein kiva, ja sopii smurffikylään kuin pilkku kärpässieneen! Kerrontatyylisi on myös tosi smurffaava, etkä ole tähän mennessä onnistunut edes tahraamaan oi niin kultaisia lapsuusmuistojani. Itsellä nuo englanninkieliset nimet tosin tuottivat hieman tuskaa, ja jouduin googlen kanssa tarkistamaan että kuka oli kukin, kun suomenkielisiin nimiin olen tottunut.

Oikeastihan siis tämän kommenttini perimmäinen tarkoitus oli kertoa sinulle, että jatka ihmeessä tätä söpöä smurffisatua, täällä tälläinen pikkutyttö odottelee jatkoa kuin Joulupukkia! :3

[Indigo]

Kiitos kommenteista!
luminary, kiitos ideasta. Taidankin jossain vaiheessa yrittään tukkia mukaan palan Lainetten menneisyyttä. En oikein osaa tehdä Smurfettesta tyttömistä, ehkä sen takia kun en itsekään ole. Mutta voin kuitenkin luvata että actionia on tulossa. Saatan jopa pahimmassa tapauksessa rikkoa smurffien idyllin sekä useiden, myös omat, lapsuusmuistot. Ehkä ikärajaakin joudun nostamaan...
Naamatonkala, mukavaa jos fandomi innosti. Itse pelkään etten saa kommentteja tähän juuri fandomin takia. Ja mahtavaa jos pidit Lainettesta, tyyppi on tainnut saada pieniä vaikutteita itsestäni. Ehkä? Ja valitettavasti juuri aikeeni ovat tahrata kultaiset lapsuusmuistot, mutta yritän tehdä ne mahdollisimman nätistä enkä radikaalisti. Toivottavasti jäät jatkossakin antamaan kommentteja.

Aloittelen tällä viikolla kolmatta osaa.

[Indigo]

Tässä kolmas osa ja tässä onkin jo jotain Lainetten menneisyydestä.

Pelon palauttamat muistot

Aamulla heräsin. Kaikki tuntui epätodelliselta. Kuin unelta, josta en ikinä halunnut herätä. Varovaisesti hymyilen vielä unien rippeille päässäni. Kosketan huuliani. Tapahtuiko se todella? Kiherrän itsekseni. Nousen ylös ja haron hiuksiani. Vaalean violetista on tullut tavaramerkkini. Jopa yöasuni on samaa sävyä. Työnnän jalkoihini aamutohvelit. Nekin samaa sävyä. Huokaisen. Rakastan tuota väriä, mutta onkohan Tailor liitoitellut sen käytön kanssa? Sen enempää ajattelematta mene ikkunalle. Avaan verhot odottaen raikkaan auringon ensisäteiden laskeutuvan huoneeseen. Petyn. Petyn todella pahasti. Taivas on musta. Sade on alkanut, mutta enteilen myrskyä. Jos olen nopea, ehdin hakea muutaman suupalan Greedyltä. Sen jälkeen voin lukittautua talooni.

Vaihdan vaatteeni. Harjaan hiukseni. Asettelen vielä hatun syvälle päähäni, ettei tuuli vie sitä. En huomaa Smurffettea. Hänellä on kaiketi ollut samat aatokset kuin minullakin. Otan sienivarjoni kaapista ja menen ulos. Tuuli on yltynyt ja sade puskee kasvoilleni. Onneksi Greedy asuu vain muutaman talon päässä. Greedyn luona on muitakin – Smurffette, kuten ajattelin. Jokey, Harmony ja Clumsy. Vanity poistuu jo kori kädessään paikalta.
”Kamala ilma!” huudan ulisevan myrskyn läpi muille. Muut eivät ehdi vastata, kun ensimmäinen jyrähdys halkoo taivasta. Säpsähdän ja kiiruhdan Greedyn ovesta sisään.
”Onko sinulla vielä mitään jäljellä?”
”Juku, Lainette. Melkein kaikki on loppu.” Katson pettyneesti Greedyä, tiedän että hänellä on aina jossakin jotain. Itseään varten. Hänellä täytyy olla.
”Smurffaan sinulle jotain.” Greedy toteaa nähtyään ilmeeni. Minua on kaiketi helppo lukea. Kuin avointa kirjaa. Greedy tuo minulle purkin smurffimarja hilloa, smurffimarjapiiraasta puolet ja smurffimarjamehua.
”Enempää ei ole.”
”Kiitos kovasti.” hymyilen lähtiessäni.

”Lainette!” käännyn äänen suuntaan.
”Smurffette! Mitä nyt? Pakko mennä suojaan!”
”Menen Papan luokse! Tuletko?”
”Minä menen kotiin ja varmistan, että kaikki pysyy kunnossa!” Smurffette nyökkää ja lähdemme eri suuntiin. Tuuli on yltynyt myrskyksi kun pääsen ovelleni. Saan oven vaivoin auki ja painun sisään. Vihdoinkin! Vien eväspussukan pöydälle. Kuulen paukutusta huoneestani. Voi ei! Unohdin sulkea ikkunaluukun! Riennän vauhdilla sulkemaan luukkua. Vettä on tullut sisään ja tuuli on kaatanut tuolin. Käyn varmistamassa muutkin ikkunaluukut. Salamoi ja jyrähtelee. Kamalaa istua yksin tälläisellä ilmalla. Kuuten uuden jyrähdyksen, jota seuraa valtava tärähdys. Metsässä jossain lähellä kaatui puu. Se tuntuu valtavalta tärähdykseltä, kun olemme näin pieniä. Päätin juoda vähän smurffimarjamehua, se rauhoitti mukavasti. Se on ihana makeaa, mutta samalla hieman kirpeää. Pidän siitä.

Jälleen salama lyö. Tällä kertaa hyvin lähelle. En uskalla mennä ikkunalle tai ovelle, koska pelkään myrskyn saavan vallan. Minun olisi kuitenkin kannattanut. Olisin voinut paeta lähimpään turvaan. Jonkun ystävän luokse, sisälle lämpimään. Nyt se oli myöhäistä. Salama oli iskenyt todellakin lähelle. Se iski taloon. Haistoin palaneen käryä. Pian näin tulta. Tuli saartaa minut. Lamaannun täysin. Suojaudun menemällä pöydän alle. Käperryn pieneksi ja kiedon kädet jalkojeni ympärille. Katoan tästä maailmasta.


”ÄITI! ÄITI!” huudan minkä jaksan. Keittiössä palaa ja pakko saada kertoa äidille. Äiti herää ja samalla isäkin.
”Keittiössä palaa!” Äiti ja isä juoksevat alakertaan. Liekit ovat suuret. Ne ovat vallanneet keittiön. Näen kuinka liekit nuolevat vahvaa keittiön pöytäämme. Pöytä putoaa jaloiltaan alas ja palaa mustuen. Toinen tyttö, samanlainen kuin minä tulee viereeni pieni poika sylissään. Hän kiljuu ja lapsi itkee.
”Pian vie lapset ylös ja sieltä ikkunasta ulos!” Isäni huutaa ja hakkaa liekkejä takillaan. Liekit tarttuvat takkiin. Äiti kiskaisee minut mukaansa juuri kun näen liekkien tarttuvan isään.
”Kayla!” Kuulen isän huutavan äitiäni. Näen kuinka äiti itkee vuolaasti. Yläkerrassa on jo sankka savu ja on vaikea hengittää. Kuulen äidin itkun ja veljeni yskinnän.
”Lina! Ulos heti! Lena, ota Liam mukaasi!” Äiti komentaa meitä ja jää sulkemaan ovea takanamme. Minä kiipeän ensimmäisenä pöydälle ja siitä avaan ikkunan. Silloin se tapahtuu.Taloa kannattelevat pylväät sortuvat. Huoneen jakaa nyt valtava railo lattiassa. Istun jo ikkunalaudalla, kun tajuan ettei äiti pääse pois.
”ÄITI!”
”MENKÄÄ!” äiti parkaisee.
Silloin tapahtuu taas jotain odottamatonta. Lattia siskoni ja veljeni alla pettää ja he putoavat huutaen liekkeihin. Jään tuijottamaan suu auki kyynelten parahtaessa silmiini.
”Herran tähden mene jo!” Pakottaudun liikkumaan ja kiipeän ulos. Hyppään katolta alas ja siirryn kadulle huutamaan apua. Kuulen kuinka äitini kirkuu korvia hyytävästi sisällä. Silloin talo alkaa sortua lisää. Putoan polvilleni ja huudan tuskasta.
”LENA! LIAM! ÄITI! ISÄ!” Itke vuolaammin kuin koskaan. Olen menettänyt kaiken – vanhempani, veljeni ja kaksoissiskoni.Vajoan tajuttomuuteen. Olen saanut liikaa savua keuhkoihini ja tajuntani ei enää jaksa. Vajoan kadulle kuullessani ihmisten ryntäävän paikalle.

Vaikeroin. Avaan silmäni kun huomaan, että minuun tartutaan. Olen yhä pöytäni alla. Huomaan tulijan Heftyksi, hän nostaa minut pois pöydän alta ja kantaa ulos. En tiedä kauanko olin ollut siellä. Mutta talosta ei ollut paljoa jäljellä. Alan itkeä. Itken puhtaasta surusta. Pelko herätti minussa uinuneet muistot, jotka olin vähitellen unohtanut. Olin unohtanut ne, koska ne satuttivat. Hefty kantaa minut läpi sateen. Myrsky tuntuu hälvenevän, mutta sade jatkuu. Tärisen kauhusta. Huomaan, että minut viedään Papan luokse. Kuulen, että paikalla on muitakin jo ennen kuin pääsemme sisälle.
”Löysin hänet!” Hefty ilmoittaa avatessaan ovea. Katson kyynelsilmin paikallaolijoita. Smurffette, Handy, Brainy, Papa, Clumsy, Vanity, Greedy ja Grouchy. Kaikkien, jopa Grouchyn ilme on häkeltynyt. Minut istutetaan oitis pöydän ääreen ja ympärilleni tuodaan lämmin peitto. Muut kerääntyvät ympärilleni. Tuijotan vain eteeni. En kykene tekemään  elettäkään.
”Lapsi kulta, mitä tapahtui?” Papa kysyy lohduttavasti ja laittaa kätensä olallei. Säpsähdän ja katson häntä. Näen suoraan tämän ymmärtäväiset silmät ja lämmön niistä.
”Mi-minä muistan…” sanoin todella hiljaisella äänellä.
”Muistat mitä?”
”Menneisyyteni. Perheeni. Sen miksi minusta tuli orpo.” En mahda sille mitään. Alan taas itkeä. Tunnen kuinka minua halataan. Vaaleista hiuksista tunnistan halaajan Smurffetteksi. Hänkään ei tuoksu raikkailta kukilta kuten yleensä.
”Haluaisitko kertoa siitä?” Papa kysyy varovasti. Hetken olen aivan liikkumatta ja lopulta nyökkään varovasti.

Kerron kuinka kuulin salaman iskevän ja huomasin palon. Se miten menin lukkoon ja pakenin pöydän alle. Kerroin muistoni, jokaista yksityiskohtaa myöden. Se oikeastaan helpotti. Olin kuitenkin pitänyt näitä tuntoja sisälläni yli 10 vuoden ajan. En missään vaiheessa nostanut katsettani. Tuijotin vain alas ja kerroin. Lopetin kerronnan siihen kun Hefty oli löytänyt minut.
”Sitten Hefty pelasti minut.” Silloin uskalsin nostaan katseeni ja kohtasin Heftyn katseen. Katseeni kertoi syvää kiitollisuuden tunnetta. Hefty oli pelastanut minut jo kahdesti.
”Lainette, Lainette. Jokainen smurffihan tietää, ettei milloinkaan smurffaa pöydän alle tosi tilanteen ollessa kyseessä.” Mulkaisin Brainya, enkä ollut ainut. Handy ja Greedy kumauttivat tätä ja hän sai tutun ilma lennon ulos.
”Kaikki on nyt hyvin.” Smurffette silitti hiuksiani. Tilanteen rauhoittuessa samalla kuin sateen loppuessa osa smurffeista palasi jo koteihinsa.
”Missä asumme nyt kun talomme tuhoutui?” kysyn Smurffettelta. Tämä vastaa pudistamalla päätään.
”Smurffette voi jäädä tänne luokseni siksi aikaa kun smurffaamme uuden kodin teille. Valitettavasti Lainette tilani ovat rajalliset.” Papa sanoi epäröiden.
”Ei se mitään. Ehkä joku muu ottaa minut luokseen.”
”Voit tulla luokseni, minulla on tilaa.” Handy ilmoittaa. Katson tätä epäluuloisesti. Ei näin, idiootti! Mutta eihän kukaan tiedä.
”Asia on siis sovittu.” Papa ilmoittaa. Astun ulos Papan talosta. Maailma on aivan erilainen. Taivas on yhtäkkiä lähestulkoon kirkas. Aurinkokin pilkistää. Katson ympärilleni. Myrsky on tuonut ja levittänyt rojua ympäri kylää. Katseeni vangitsee kuitenkin talomme. Puoliksi raunio. Miten saatoinkaan selvitä sieltä?

”Onneksi olet kunnossa.” Handy tulee luokseni ja halaa minua.
”Pelkäsin jo menettäväni sinut. Vasta sain sinut.”
”Lopeta. Joku voi nähdä.” Työnnän Handya sivuun. Liian myöhään. Olemme jo keränneet katseet.
”O-ou..” sanon hiljaa ja punastun. Handy ottaa minua kädestä.
”Älä välitä. Tule mennään.” Rohkaisen itseni ja lähdemme kohti Handy verstasta.

”Vai sellaista peliä!” Hefty huutaa läheltä. Käännymme katsomaan. Näytän Heftylle kieltä.
”Niin sitä pitää Handy. Smurffasit viimein jotakin järkevää.” Hefty heittää vielä silmän iskun. Olisimme varmasti kylän puheenaihe monta päivää. Katson Handya ja tämäkin on punastunut. Mitäpä sitä odottaa parhaan ystävänsä heitolta. Suukotan häntä poskelle. Ja hän hymyilee minulle.
”Pitää varmaan tehdä muutama muutos, että mahdut asumaan luonani jonkin aikaa.”
”Vain jonkin aikaa? Miksei pysyvästi?” Heitän leikkisästi.
”Miksipäs ei.” Handy tuumailee. Huomaan, että hänellä on sellainen katse, kun hän on keksinyt jotakin uutta.
”Mutta silloinhan oma kotini on liian pieni.” Hymyilen hänelle, kun tajuan ajatuksen.
”Ensin kyllä Smurffetten on saatava oma koti. Ei hän voi jatkuvasti asua Papan luona.” Komennan heti. En todellakaan jätä parasta ystävääni huomiotta. Handy nauraa minulle. Nauran lopulta itsekin.

”Lainette!” Smurffette huutaa ja juoksee luokseni. En osaa päätellä hänen ilmeestään mitään. Iloa ja suuttumusta yhtä aikaa?
”Senkin ääliö! Et sitten smurffannut minulle, että sinulla on tunteita Handya kohtaan! Tietenkin olen iloinen puolestasi, mutta parhaalle ystävälle kerrotaan aina! Kuinka saatoit!” Tuijotan suu auki häntä ja hellyn.
”Olisin kertonut. Mutta piti vain selvittää ensin omat tunteeni.” Katson loittonevaa Handya. Herrasmies ymmärsi jättää naiset kahden. Hymyilen onnellisesti. Päivä alkoi kamalasti, jatkui hysteriaan ja lopulta kaikki kääntyikin hyvin.
”No, kerropas minulle kenestä sinä haaveilet?” Heitin Smurffettelle takaisin.
”En ikinä smurffaa sitä!”
”Sehän nähdään.” Iskin ystävättärelleni silmää ja lähimme käsi kynkässä juoruamaan kaiken minun ja Handyn suhteesta. Yritin kovasti saada Smurffettesta jotain irti, mutta heikoin tuloksi. Viekä jonakin päivänä selvitän sen.

[Parisade]

Hei

Olen saamarin saamaton, sillä lupasin tämän kommentin sinulle kommenttikampanjassa jo aikoja sitten. Ajanpuutteen ja yleisen laiskuuden takia, tämä tulee silti vasta nyt, joten pahoittelen suuresti. Silti hyvänä puolena on se, että nyt voin kommentoida myös kolmatta osaa

Smurffit on fandomina minulle täysin tuntematon. Siitä huolimatta tämä avautui aika kivasti. Smurffit ovat aika veikeitä otuksia ja kieltämättä minullekin tuli eräänlainen aww reaktio kun tätä luin. Tässä on tietynlaista, lastenohjelmamaista tunnelmaa ja alkoi melkein tehdä mieli kaivaa pari smurffijaksoa internetin uumenista. Olen kyvytön arvioimaan sitä, miten hyvin hahmot ovat omia itsiään, mutta tykkään tuosta, miten nimet kuvastavat persoonaa. Oma hahmosi Lainette (ihana nimi näin btw) on ihanasti kiintynyt tuohon smurffetteen. Ihana varsinkin tuo "smurffetten pitää saada koti"-kommentti, osoittaa hyvin, että noista kahdesta on ehtinyt tulla jo läheisiä. Lainetten muisto oli mielenkiintoinen, tuossa ykkösluvussa mietinkin jo, että saadaankohan hänen menneisyydestään kuulla lisää.

En tiedä, miten paljon smurffi-sanaa itse sarjassa käytetään, mutta se kyllä saa minut hymyilemään aika ääliösti Smurffata, smurffimehu, smurffimarjat... Ei voi ainakaan erehtyä mistä fandomista lukee. Tästä fikistä tuli kamalan hyvä mieli. Lisäksi tykkään kirjoitustyylistäsi hurjasti. Osaat kuvailla hyvin aidosti asioita ja yksikön ensimmäinen + preesesens sopivat tähän mainiosti. Ihana fikki ja isot kiitokset tämän kirjoittamisesta. Ihan omanlainen namupala.

- sade

[Hirmu]

Minä(kään) en smurffeja niin hyvin tunne, mutta luin tämän nyt sitten. Söpö ficci kieltämättä, pakko oli awwitella joillekin fluffyisille kohdille. Kirjoitustyyli sopii tähän fandomiin hyvin. Välillä tosin aikamuodot vaihtelevat preesensistä imperfektiin - IMO olisi ehkä selkeämpää pitäytyä yhdessä aikamuodossa. Myös kappaleet ovat välillä aika pitkiä, niitä voisi ehkä jakaa lyhyempiin pätkiin, mutta makuasiahan se on.

Minunkin on vaikea sanoa smurffien IC:ydestä, mutta ainakin Brainy on lapsuusajoilta jäänyt mieleen ja hän vaikuttaa ihan omalta itseltään tässä. Sääliksi käy kun reppanaa vaan kumautellaan, vaikka kyllähän se sen toisinaan ansaitsee.

Lainettella on mielenkiintoinen tausta, kiva että siitä kerrottiin lisää. Tuo orvoksi jääminen selittää hyvin sitä, miksi Lainette tahtoo niin kovasti päästä smurffien joukkoon ja olla yksi heistä. Toisaalta ihmetyttää vähän, miten nopeasti ja helposti kaikki tapahtuu: kaikki hyväksyvät Lainetten joukkoonsa saman tien ja ovat alusta pitäen hänen kavereitaan. Olisi ollut kiintoisaa lukea, kuinka ja miksi luottamus rakentuu puolin ja toisin. Toisaalta tämän fandomin puitteissa mutkattomuus voi olla uskottavaakin.

Eli suloinen ficci kaiken kaikkiaan. :3

[Indigo]

Parisade, no kommentoit kuitenkin, se on pääasia. Totta smurffi -sana on jokapaikassa. Alan välillä epäillä itseäni sen oikeankirjoittamisesta, kun se toistuu jatkuvasti. Voi aika muodot! En ole ikinä hallinnut niitä. Yritän jatkuvasti kirjoittaa preesensissä, mutta huomaan välillä imperfektin tunkevan joka paikkaan. Imperfekti on heikko kohtani ja inhoan sitä. Mutta kiitos suuresti kommentistasi. ^^,
Hirmu, pakotan sinut vielä jatkossakin kommentoimaan. Tässä vaiheessa olen jo melko yllättynyt. Harva tuntee tämän fandomin, sama pätee irl kavereihin. Smurffit olivat lapsuuteni suuri rakkaus. <3 Siksi hämmentää etteivät kaikki -90 luvulla syntyneet tunne tätä. Hah, itse en pidä Brainystä joten mielelläni kumauttelen. :3 Itse sen Hirmu sanoit, fandomin takia juuri kaikki voi olla niin mutkatonta kuin vain voi olla. Tai sitten todella mutkallista. Kiitos siis kommentista. <3

Surun tuoja

”Ei, ei ja ei!” Rähjäsin taas Handylle naama punaisena. Emme oikeastaan muuta tehneet, tai minä tehnyt. Jaksoin valittaa ja nurista joka asiasta. Mutta mikään ei vain miellyttänyt minua. Olin asunut Handyn luona vasta kolme päivää ja välimme olivat yhtä riitaa. Handy on yleensä vain hiljaa ja katsoo minua syyllisenä. Totuushan on ettei hän ole syyllinen. Ainakaan joka kerta. Tällä kertaa on. En siedä sitä miten hänellä on tapana raahata työkalujaan verstaalta keittiön puolelle. Ja nekin jäävät aina lojumaan pöydän reunalle tai lattialle. Kerran jopa kompuroin niiden takia.
”Eikö smurffi vieköön sinulle mikään ole hyvä?” Handy avasi suunsa. Katson häntä silmät suurina. Sanoiko hän minulle juuri vastaan?
”Onko sinun pakko jättää tavarasi lojumaan!” Heitin takaisin. Saamansa pitää.
”Tämä on kotini! Smurffaan kuten haluan!”
”Ja minä olen sinun kanssasi! Miten luulet minun kestävän tällaista?” Handy tuijotti hetken minua. Kuin olisi hetken miettinyt sanooko sanottavansa.
”Jos et kestä tätä, niin ole hyvä. Smurffaa tiehesi!” Se riitti minulle. En aikonut itkeä tällaisen asian takia ja vieläpä Handyn edessä.
”Handy Smurffi. Tätä tulet vielä katumaan.” Annoin kaupan päälle vielä ilkeimmän ja kiukkuisimman katseen johon kykenin. Käännin rakkaalle Handylleni selkäni ja kävelin ulos ovet kirjaimellisesti paukkuen.
”Naiset.” Olin kuulevinani oven takaa.

Kiukkuni ei laantunut. Marssin läpi kylän. Kädet puristuen nyrkissä. Että minua kiukutti. En huomioinut keiden ohitse kävelin. Ainoa asia jonka tajuntani keräsi talteen oli Grouchyn sanat:
”Vihaan kiukuttelijoita.” Hienoa, nyt muutkin pitävät minua tärkeilevänä tyyppinä. Kävelin läheiselle lammelle. Katson heijastustani veden pinnasta. Nyt on aika itkeä. Kyyneleet purkautuvat silmistäni ja valuvat lämpiminä poskilleni. Putoan polvilleni ja hautaan kasvoni käsieni suojaan. Taas tuntuu, että maailman katoaa ympäriltäni. Siinä olen ainakin hyvä. Katoamaan omaan maailmaani. En tiedä kauanko olin siinä ollut, tuskin kovin kauan. Kuulin ääniä, luultavasti askeleita. Varmasti Handy. Pyyhin nopeasti kyyneleeni ja valmistaudun haukkumaan hänet. Nousen ja käännyn äänen suuntaan.
”En siedä sinua silmissäni, joten häivy!”

Kyyneleiden jäljiltä näkökenttäni on hetken sumea.
”Noinko sitä kohdellaan ystäviään?” Puhuja on Vanity. Mitä olinkaan tehnyt?
”Anna anteeksi Vanity. Luulin sinua toiseksi…” Lasken pääni alas ja tuijotan jalkojani.
”Kuinka minusta voi erehtyä kun olen niin upea.” Vanity sanoi sen lähinnä itselleen. Suudellen samalla kuvaa peilissään. Miksei minulla voinut olla samanlaista itseluottamusta kuin hänellä?
”Lainette, kertoisitko nyt miksi itkit?”
”En minä itkenyt!”
”Älä smurffaa. Näen silmistäsi ettei kaikki ole hyvin.” En väitä vastaan. Paitsi että Vanity on läheinen ystäväni, hän myös osaa nähdä silmistä milloin on itkenyt. Huokaisen ja käyn istumaan. Kehotan myös Vanitya istumaan viereen. Kerron kaiken, avaudun kokonaan. Kerron ihan siitä lähtien, kun huomasin olevani ihastunut Handyyn ja kuinka kaikki oli edennyt siitä. Kerroin riidastamme ja mitä Handy oli minulle sanonut. Hellästi Vanity otti minut syleilyynsä, kuin turvaan.
”Tyttöparka.” Hän sanoi halatessaan minua.
”Mutta minä tiedän mikä auttaa sydänsuruihin.” Nostan katseeni häneen.
”Mitä sinä tiedät sydänsuruista?”
”Voi smurffi. Minä jos kuka tiedän. Ehkä myös Smurffette ymmärtäisi. Mutta smurffaa mukaani.”

Vanity auttoi minut ylös maasta. Hän tarttui käsikynkkään ja sanoi:
”Ensiksi sinun tulee näyttää Handylle, että kaikki on hyvin. Ettet sure ollenkaan.”
”Mutta minä suren.”
”Peitä se. Olet tyttö, pystyt mihin vain.” Nuo sanat lohduttivat. Vanity on tosiystävä. Hän vei minut aluksi Greedyn luokse. Hänellä ilmeisesti oli jokin sanomaton sopimus Greedyn kanssa. Greedy tiesi jo mitä tehdä, kun astuimme ovesta sisään.

Greedy leipoi hetkessä upean smurffimarjatortun. Laittoi sen pieneen koriin ja ojensi Vanitylle.
”Tällä kertaa Lainettelle.” Greedy katsoi minua kysyvästi, mutta kohautin vain olkiani. En ollut varma mikä näiden kahden sanomaton sopimus oli, mutta minulle maistui Greedyn herkut. Greedy ojensi minulle vielä pienen puna-valkoruudullisen pussukan. Sellaisen joka mahtui hyvin kämmenille. Mitä näin pienessä voi olla?
”Älä avaa sitä vielä. Olkoon se lahja.” Greedy vinkkasi silmää.
”Kiitos Greedy.” Riensin halaamaan tätä. Ainakin minusta välitetään.

Vanity vei minut Farmerin pellon taakse. En muista ikinä käyneeni siellä. Mutta mitkä näkymät. Paikka, johon asetuimme istumaan oli korkealla. Jyrkänne alkoi aivan läheltämme. Kun katsoi alas. Se näky. Upea. Paljon niittyjä, ihmisten rakentamia myllyjä. Joki virtaa laakson lävitse. Kaukana siintää meri, jonne joki päättyy. Paljon kukkia. Ja mikä parasta aurinko laskee meren taakse.
”Voi Vanity. Tämä on aivan upeaa.”
”Niin olen minäkin.” Halaan ystävääni onnesta. Hän on totisesti pelastanut päiväni. Annan ystävälleni suukon poskelle.
”No jopas.” Vanity sanoo hiljaa ja koskettaa poskeaan kohdasta, johon juuri häntä suutelin.
”Älä käsitä väärin! Olet minun läheisempiä ystäviäni.” Sanon vaikeroimalla ja hymyilen varovasti. Ilmeisesti Vanity ymmärtää mitä tarkoitan ja naurahtaa asialle.

Iltapäivä taittuu illaksi ja me istumme yhä ihastelemassa maisemaa. Taivaalle syttyy ensimmäiset tähdet.
”Minusta tähtitaivas on upea. Kaunis.” Sanon ääneen.
”Ei niin kaunis kuin minä.” Vanity korjaa jo asian omaksi edukseen. En voi muuta kuin hymyillä.
”Sinua ei voikaan verrata taivaaseen.” Tökkään häntä ja hymyilen.
Kuulen kahinaa takanani ja käännyn vaistomaisesti katsomaan. Painter saapuu tarvikkeidensa kanssa.
”Oh, Vanity. Ma cherie, Lainette. Kaunis taivas. Siitä tulee uusin masterpiece.” Tervehdimme Painteria. Hän tulee viereemme ja kokoaan maalaustavaransa. Pitkin ja sulavin vedoin hän alkaa luonnostella taivasta.
”Saanko katsoa?” Kysyn varovasti. En tiedä miten taiteilijat reagoivat yleisöön.
” S'il vous plaît, ole hyvä. ” Hän sanoo hiljaa ja jatkaa työntekoaan.
”Se on niin kaunis.” Ihastelen Painterin työtä.
”Merci Lainette. Voit saada sen jos haluat.”
”Voinko? Ihanaa. Rakastan tähtitaivasta.”
Sain maalauksen itselleni, kun Painter oli saanut sen valmiiksi.

”Mennään jo kylään. Tarvitsen kauneusuneni.” Vanity parka. Hän todella ansaitsee unensa. Samassa pysähdyn paikoilleni. Minne minä menisin? En voi enää mennä Handyn luokse. Mitä teen?
”Vanity?”
”Niin Lainette?”
”Olisiko mitenkään mahdollista jos voisin yöpyä luonasi? Kun Handy… Tiedäthän…” Sanoin jälleen pää painuksissa. Miten noloa.
”Tietysti. Olethan ystäväni.”
Sain viettää yönä Vanityn sohvalla. Mutta yöni oli kamala. En saanut Handya mielestäni. Kuinkahan hän pärjää?

Aamulla näytän kamalalta. Tiedän sen, koska Vanityn luona ei voi välttää peilin eteen joutumista.
”Voi Lainette. Näytät epäsmurffimaiselta.”
”Tiedän. En nukkunut hyvin.” Totean, että kaikki tavarani ovat yhä Handyn luona. Ellei hän sitten ole heittänyt niitä pois. Hiukseni ovat aivan takkuiset. Yritän käsin saada niitä siistiksi, mutta huonoin tuloksin.
”Ei tuosta tule mitään. Smurffataan Smurffetten luokse ennen aamiasta. Tule.” Vanity tarttuu käteeni ja kiskoo minut ulos. Voi hyvä tavaton, niin moni on jo jalkeilla ja näkee minut tämän näköisenä. Mutta se taitaa olla murheistani pienin. Näen vilaukselta Handyn, eikä hän näytä nukkuneen sen paremmin kuin minäkään. Lisäksi hän näyttää vihaiselta. Tajua yhä pitäväni Vanityn kädestä kiinni. Päästä irti tämän otteesta ja juoksen hänen perässään. Mitä Handy oikein luulee? Hän tietää, että olen Vanitylle aina kiitollisuuden velassa henkeni pelastamisesta ja lisäksi hän on läheinen ystävä.

Smurffette katsoo takkuista hiuspehkoani.
”Tämä hoituu hetkessä. Vanity autatko?” Yhdessä he kaksi auttavat minua näyttämään taas itseltäni. Samalla ehdin avautua Smurffettelle eilisestä päivästä.
”Kyllä se siitä. Anna Handylle aikaa.” Nyökkään vaisusti.
”Arvaas mitä?” Smurffette tokaiseen yhtäkkiä. Näen hänen katseestaan, että nyt tapahtuu.
”Hattu pois. Vanity harjaa hänen hiuksensa.” Smurffette heittää oman hattunsakin nurkkaan ja poistuu näkyvistä.
Pian hän saapuu takaisin. Omissa hiuksissaan hänellä on kaunis punainen kukka. Kädessään hän pitää jotain keltaista. Hän laittaa sen hiuksiin. Nappaan Vanityn peilin häneltä kysymättä ja katson itseäni. Kaunis kimaltelevä tähti koristaa hiuksiani.
”Voi se on kaunis.” Sanon mykistyneenä.
”Tänään emme ajattele ketään muuta kuin itseämme. Näytämme kauniilta ja häikäisemme kaikki. Ihan vain ärsyttääksemme muita. Smurffattu? Vanity miltä näytämme?”
”Erityisen smurffaavilta.”

Vedän syvään henkeä ennen kuin astumme talosta ulos. Laitain kauneimman hymyn huulilleni ja annan aurinkoisuuden loistaa. Kävelemme Smurffetten kanssa kuin diivat. Vanity on välissämme. Hänestä on vaivaantutta olla kanssamme, kun kerrankin panostamme ulkonäköömme. Menemme aamiaispöytään. Hymyni ei hyydy. Päinvastoin, en voi olla hymyilemättä lisää kun huomaan kuinka meitä tuijotetaan. Moni smurffi on pysäyttänyt tekemisensä vain tuijottaakseen. Handy ei. Huomaan, että hän jatkaa kaikessa rauhassa leipänsä syömistä. Istumme pöytään. Vanity jää oikealle puolelleni ja ennen kuin huomaankaan Jokey on vallannut vasemman puoleisen paikkani.
”Lainette, tässä on yllätys.” Otan paketin vastaan. Tiedän Jokeyn lahjat, mutta tällä kertaa päätän avata sen. Se ei räjähdä, sieltä tulee esiin kaunis kukkakimppu.
”Voi kiitos Jokey. Ne ovat kauniita.” Tunnen Handyn katseen, mutten vastaa siihen. Haistan kukkia liiankin näyttävästi. Olen pakahtua, kaunis tuoksu. Nousen ja halaan Jokeyta, ihan vain Handyn kiusaksi. Istun takaisin ja syön aamiaiseni.

Oikeastaan ihan aidosti nautin aamiaisesta. Greedy on jälleen ylittänyt itsensä. Juon vielä smurffimarjamehuni loppuun. Aion juuri nousta pöydästä, kun huomaan Handyn seisovan takanani. Hän on hyvin tuiman näköinen, mutta näen myös hänen kilpensä läpi.
”Mitä haluat?” kysyn Handyltä. Samalla vaihdan painoa jalalta toiselle. Kiepautan hiuksia sormeni ympärille.
”Minä… Tuota…”
”Niin?”
”Miksi ole tuollainen!” Handy puoliksi huutaa. Tuijotan tätä kysyvästi.
”Niin millainen?”
”Tuollainen. Teennäinen. Et ole oma itsesi.” Totta, mutta en aio myöntää sitä Handylle. Juuri nyt haluan olla kaikkea tätä – teennäinen, pinnallinen, ärsyttävä.
Jään tuijottamaan Handya silmiin.
”Lainette!” Smurffette huutaa minua. Käännän katseeni ja astelen poispäin. Handy tarttuu nopeasti käsivarteeni ja pysäyttää minut.
”Tämä ei voi jatkua näin. Meidän on puhuttava.”
”Päästä irti.” Nykäisen käteni vapaaksi. Se sattuu. Ei kuitenkaan niin paljon kuin sydämeeni sattuu. Kävelen pois hänen luotaan. Kävelen Smurffetten ohitse. Kuulen takaani kuinka Surffette herjaa jotakin Handylle. Olen saanut koko kylän sekaisin.

Kävelen taas minkä jaloistani pääsen. Näillä kengillä ei paljoa juosta. En siltikään tiedä mitä tekisin. Kävelen sinne minne Vanity vei minut edeltävänä päivänä. Kävelen reunalle ja suljen silmäni. Tuuli tuivertaa hiuksissani ja kuulen sen ujelluksen. Äkkiarvaamatta tunnen putoavan tunteen. Maakaistale pettää jalkojeni alta. Luulen lopun koittaneen. Putoan kuitenkin jonkin matkaan. Tömähdän pienelle kielekkeelle. Katson ylös. En millään pysty kiipeämään takaisin. Ja alas ei ole menemistä. Olen siis jumissa täällä. Ties kuinka kauan?

[Hirmu]

Jees, riitoja! Kiva että parisuhteessa tulee mutkiakin matkaan, ainainen ruusuilla tanssiminen kun olisi kovin ikävystyttävää. Vanity vaikuttaa kiintoisalta hahmolta, hienoa että häntä esitellään tässä lisää. Kiinnostaisi kuulla, mitä sydänsuruja hän on joutunut kärsimään...
Jännään cliffhangeriin katkesi. Vähän tuli kyllä sellainen olo, että mitä, taasko Lainette joutuu pelastettavaksi, mutta senhän näkee sitten ensi luvussa miten tilanne ratkeaa. Kaiken kaikkiaan hieno luku jälleen.

[Indigo]

Hirmu, kiitos jälleen kommentistasi <3
Totta, tietysti parisuhteissa ja muissakin tilanteissa pitää olla riitoja. Ne vain vahvistavat. Vaikka toisaalta, Smurffien elämä on kyllä yleensä yhtä ruusuilla tanssimista. Vanity onkin yksi suosikkihahmoista. Ficciä kirjoittaessa ja lukiessa huomaa, että käytän aika paljon omia suosikkihahmojani. Paitsi Smurfette, käytän häntä vain pakosta, koska sopii juoneen. Ehkä Vanityn tarina aukeaa jossain vaiheessa, vielä en lupaa mitään. Lainette on tuollainen raukka, aina hädässä. Toivottavasti kommentoit jälleen seuraavaa siirappilukua.

Onnellisia

En tiedä kauanko siinä istuin. Aurinko oli jo ehtinyt kaartua eri kohdalle. Näin sen varjoista. En voinut muuta kuin vain istua ja odottaa. Omien ajatusteni kanssa. Ainakin saisin aikaa järjestellä niitä. Kuitenkin, mietin vain kokoajan Handya. Totta kai halusin sopia asiat tämän kanssa. Olin vain ajatellut itseäni, en muita. Heti kun pääsen täältä, asialle on tehtävä jotain. Ei tämä näin voi jatkua. Huokaisen syvään. Heittäydyn makaamaan selälleni. Tunnen jotain allani. Nousen istumaan ja löydän sen. Se on Greedyn antama pussukka. Se lahja, ajattelen. Ei sillä taida olla muutakaan tekemistä, joten päätän avata lahjan tässä.

Karkkeja. Vaaleanpunaisia karkkeja. Itse en väristä juurikaan perusta, mutta päätän maistaa yhden. Ne on tehty smurffimarjoista, mutta niissä on vielä jotain muutakin. En vain millään keksi nimeä maulle. Mutta aivan loistavan makuisia ne ovat. Kenties Greedy oli antanut ne piristääkseen minua, mutta miksi hän, mokoma herkkusuu, olisi luopunut moisista herkuista noin helposti. Huomaan pussukassa olevan pienen paperilapun. Otan sen käteeni, avaan ja luen sen.

Näiden avulla pystyt mihin vain. –G

Mitä Greedy tuolla tarkoitti? Heitän jo kolmannen karkin suuhuni. Pohdin asiaa hetken. Katson jälleen yläpuolelleni. Olisiko kiipeäminen sittenkään mahdoton ajatus? Saan jostain huiman määrän rohkeutta ja itseluottamusta. Ainakin voin yrittää. Palaan takaisin jos alkaa vaikuttaa mahdottomalta. Pakkaan Greedyn karkit talteen ja valmistaudun kiipeämään. Vain hieman minua ylempänä on puun juuri, kunhan saan siihen tartuttua, ehkä onnistun. En yletä siihen vaikka hyppäisin. Kengistä ei ole hyötyä. Päätän jättää ne kielekkeelle ja kiivetä paljain jaloin. Saan varmemman jalansijan. En ole kovinkaan fyysisesti vahva. Toivottavasti kuitenkin riittävästi. Saan otteen seinästä ja alan nousta. Jalalle saan tukevan paikan. Vaikuttaa lupaavalta. Vielä vähän ylemmäs niin yletyn juureen. Ponnistan jalalla samalla kun kohotan kättäni. Puoliksi loikkaan. Saan kuin saankin otteen juuresta. Tartun toisellakin kädellä kiinni. Seuraava ongelman. Miten kampean itseni juuren päälle? Ponnistan voimieni pohjasta ja saan heilautettua jalkani juuren ympärille. Yritän varovasti, pienin liikkein saada itseni sen päälle. Lopulta onnistun. Istun hetkeksi seinämää vasten.
”Voi jestas.” Totean puuskuttaen. Tämä ei todellakaan ole minun juttuni. Heitän vielä yhden karkin suuhuni. Ihan vain sen vuoksi, että suullani olisi jotain tekemistä. Saisin hetken levähtää.
”Lainette!” kuulen kuinka nimeäni huudetaan.
”Täällä näin.” Huudan takaisin. Nostan katseeni ylös samalla kun odotan apuja. Farmer kurkistaa reunalta. Hän on tietysti etsinyt minua peltojensa läheisyydestä.
”Mitä sinä siellä teet?”
”Miltä näyttää? Yritän kiivetä pois.” Virnistä hänelle. Luulen olevani hauska.
”Älä kiipeä enempää. Odota vähän.”
”Ei minulla tässä mitään kiirettä ole.” Farmer katoaa näkyvistä ja jään jälleen yksin. Alkaa taas tuulla, tai sitten tuuli ei tuntunut alempana.
”Tartu tähän.” Katson mitä minulle ojennetaan. Farmefin harava.
”Aiotko pelastaa minut tuolla?” kysyn epäilevästi.
”Kyllä se onnistuu. Smurffaa vain kiinni ja nouse seinää pitkin. Minulla on varma ote.” Epäröiden teen työtä käskettyä. Oikeastaan se on aika helppoa. Farmer pitää minusta, tai oikeastaan haravasta kiinni. Ja minä periaatteessa kävelen seinämää ylöspäin.

Selviydyn siitä. Totta vie. En olisi aamulla uskonut, että pystyisin moiseen.
”Kiitos Farmer.”
”Mitäpä tuosta.” Lähdemme kylää kohti.
”Onko minua etsitty kauankin?”
”Siitä lähtien kun lähdit aamiaiselta. Handy on suunniltaan. Kannattaa ehkä puhua hänelle.” Nyökkään hiljaa. Totta. Nyt asiat on selvitettävä. Vilkaisen itseäni. Olen aivan tomussa ja likainen. Hameeni on repeytynyt useammasta kohtaa ja kenkäni jäivät alas. No, minkäs teet.

Saavuimme kylän laidalle. Mikä tohina siellä kävikään. Mutta minut huomattuaan, kaikki riensivät luokseni.
”Mitä sinulle on tapahtunut?” Smurfette kysyi.
”Näytät kamalalta.” Vanity huomautti. Tiesin mitä hän tarkoitti.
”Oletko loukkaantunut?” Papa kysyy ja vastaan kieltävästi.
”Vaatteesi, tarvitset uudet.” Tailor rientää sanojensa saattamana tiehensä. Katselen ympärilleni. Suodatan kaikki muut mielestäni. Mutta en löydä etsimääni.
”Missä Handy on?” kysyn muilta.
”Emme ole nähneet häntä hetkeen. Käy katsomassa olisiko hän verstaallaan.”
”Kiitos.” Riennän Handyn kotiin. Olen aikeissa avata oven, mutta luulen että on kohteliaampaa koputtaa. Kuulen ääniä sisältä ja olet Handyn olevan siellä. Hänen äänensä vastaa minulle.
”En nyt ehdi. Minulla on parempaa tekemistä. Minun on löydettävä Lain…” Handy avaa oven ja näkee minut. Hän katsoo minua suu auki. Päästä varpasiin. Handy pudottaa tavaransa maahan ja halaa minua.
”Älä. Enää. Ikinä. Tee. Minulle. Tällä. Lailla.” Olen aivan hiljaa ja vastaan Handyn halaukseen.
”Anna anteeksi.” Sanon hiljaa.
”Tiedätkö miltä minusta tuntuu? Ja kun näin sinut Vanityn kanssa? Tai kun halasit Jokeyta?”
”Sinä tiedät, että olemme Vanityn kanssa hyvin läheisiä ystäviä. Ja Jokey, sen tein oikeastaan vain sinun kiusakse-si.”
”Minun kiusakseni? Miksi ihmeessä?”
”En tiedä. Kaipasin huomiota. Halusin satuttaa sinua. Itse heitit minut pihalle.”
”Totisesti satutit. Ehkä minä ansaitsin sen. Mutta en smurffannut sinua pihalle. Et ymmärrä. Halusin vain hetken rauhaa sinun marinoiltasi.”
”Anteeksi.” Painan jälleen pääni alas. En tiedä mitä sanoa. Tämä on tainnut olla kokonaan minun syyni.
”Anteeksipyyntö hyväksytty.” Handy hymyilee minulle ja suukotta poskelleni.
”Ja minä lupaan parantaa tapani.” Katson Handya toiveikkaana. Onnistuisiko tämä sittenkin.
”Mutta ensin. Sinun on siistiydyttävä. Voit käyttää minun pesutilojani.”
”Kiitos. Voisitko sillä aikaa käydä Tailorin luona kysymässä onko hän saanut minulle uuden mekon valmiiksi?”
”Tietysti. Smurffaa vain rauhassa.”
”Ja tarvitsen uudet kengät. Ne jäivät sille tielleen.” Handy naurahti minulle ja poistui paikalta.

Peseydyn kaikessa rauhassa. Pesen hiukseni. Pesen lian pois kasvoiltani. Jalkanikin saavat kunnon pesun. Ne ovat kaikista pahimmassa kunnossa. Olenhan jo tovin kulkenut ilman kenkiä. Lainaan Handyn pyyhettä ja kietoudun siihen. Se on mukavan pehmoinen ja tuoksuu raikkaalta. Ilmeisesti juuri pesty. Tulen pois pesutiloista ja huhuilen Handya.
”Handy?” Ei vastausta. Hän ei ole ilmeisesti vielä palannut. Katselen ympärilleni ja kiristän pyyhettä ympärilläni. Huomaan Handyn pöydällä kuvan ja tarkastelen sitä tarkemmin. Painterin työ, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta kuva. Näen kuvassa Handyn, mutta kuka tuo toinen on? Soma pieni vihreä merenneito. He näyttävät hyvin iloisilta. Jään tuijottamaan kuvaa mietteissäni.

”Lainette. Mekkosi on valmis ja smurffasin sinulle uudet kengät.” Handy tuli sisään. Käännyn häntä kohti ja hän kohtaa katseeni. Itse taidan näyttää hyvin epäluuloiselta. Handy näyttää aluksi nolostuneelta. Luultavasti vähäisen pukeutumiseni takia. Seuraavaksi huomaan hänen katseensa laskevan ja nousevan jälleen minuun. Hänen ilmeensä muuttuu tyhjäksi.
”Näit kuvan?” Nyökkään vastaukseksi.
”Kuka hän on?” kysyn hiljaa, sillä pelkää kyyneleiden tuloa. Handy huokaisee ja istuutuu.
”Hän on Marina. Pukeudu ensin, niin kerron sinulle.” Handy ojentaa minulle vaatteeni ja vaihdan huonetta saadakseni pukeutua. Mietin kovasti kuka tuo Marina on ja mitä tekemistä hänellä on Handyn kanssa. Olen surullinen, mutta samalla pettynyt. Ehkä hieman suuttunut. Mutta aion silti kuunnella mitä Handylla on sanottavana. Puettuani vedän syvään henkeä, ennen kuin liityn Handyn seuraan.

”Istuisitko?” Handy kysyy minulta. Istun hänen viereensä ja toivon parasta.
”Marina on merenneito. Hän eksyi lähellä kyläämme ja minä pelastin hänet. Hän oli matkalla hakemaan Liljan rohtoja Avalonin altaalta. Hänen isänsä oli hyvin sairas. Hänen matkansa kuitenkin keskeytyi. Joten jaoimme ryhmät. Osa meni hakemaan hänen isäänsä ja osa Liljan rohtoa. Kaikki päättyi lopulta hyvin.” Handy oli hetken hiljaa.
”Jatka vain.” Kehotin häntä.
”Marina.. Marina ja minä rakastuimme. Olimme täysin toistemme pauloissa. Mutta eroavaisuutemme oli ainoa mikä esti meitä olemasta yhdessä. Hän eli vedessä ja minä maalla. Yritimme kaikkea, mutta se ei koskaan onnistunut. Vietimme kymmeniä vuosia näkemättä toisiamme. Tapasimme taas sattumalta. Hän kertoi minulle, kuinka hänen isänsä menehtyi, Marina peri valtakunnan ainoana lapsena. Hänen velvollisuutensa vaativat häntä olemaan siellä. Hän myös myönsi…” Handy nyyhkäisee hiljaa. Huomaan, että tämän kertominen on hänelle vaikeaa.
”H-hän… Hänellä oli uusi. Hän oli rakastunut toiseen. Oman lajinsa yksilöön. Heillä on myös pieni poika, Cliff.” Handy jätti katseensa alas. Voi parkaa. Halasin häntä lohduttaakseni, kertoakseni, että ymmärrän. Olemme siinä aivan hiljaa. Handy tärisee hieman, mutta se on ymmärrettävää. Hän on juuri avannut sydämensä minulle.
”Marina myös sanoi, että toivoo minunkin löytävän jonkun jota voisin rakastaan ikuisesti.” Handy nosti katseensa minuun.
”Tahtoisin, että se olet sinä.” En mahtanut sille mitään. Kyyneleet vain tulivat silmiini. En ollut koskaan kuullut mi-tään niin kaunista. Marina kuulostaa mahtavalta henkilöltä. Ehkä jonain päivänä tapaisin hänet.

Tilanteen rauhoituttua, menemme ulos. Minulla onkin jo nälkä. Menemme Greedyn luokse ja pyydämme jotakin hyvää kahdelle. Aiomme mennä kahdestaan nauttimaan ruoasta jonnekin missä saamme olla rauhassa. Greedy pakkaa meille koriin hetkessä eväitä. Olemme jo lähdössä, kun käännyn kannoilta takaisin Greedyn luokse.
”Greedy. Mitä niissä karkeissa oli?” Ilman niitä, en ehkä olisi päässyt niin pitkälle, että Farmer olisi pelastanut minut.”
”Ai niissä. Ei niissä mitään ollut. Ihan tavallisia smurffikarkkeja ne olivat.”
Miten minä sitten..?” Jäin suu auki tuijottamaan.
”Sinut piti vain saada luottamaan itseesi. Greedy sanoi lempeästi ja iski minulle silmää. Jäin mietteisiini ja pohdin olinko oikeasti sen tarpeessa.

Handy piti minua kädestä kiinni. Hänen kätensä oli lämmin. Ehkä nyt kaikki lukot väliltämme oli avattu. Päädyimme ilta-auringon alla puron varteen. Levitimme peitteen ja syömme eväitä. Minua vaivaa hieman vaivaantunut tunnelma. Minua häiritsee ajatus Marinasta. Onko Handyllä tunteita vielä häntä kohtaan. Mietin samalla mitä kaikkea he ovat yhdessä tehneet. Monestiko he ovat suudelleet.
”Olet ihan ajatuksissasi. Mitä mietit?” Katson varovasti Handyä.
”Vieläkö tunnet jotakin Marinaa kohtaan?” Handy hieman yllättyy kysymyksestäni, mutta tuumailee hetken.
”Ikävää. Mutta olen myös onnellinen hänen puolestaan.” Handy tarttuu käteeni ja katsoo minua.
”Ei sinun tarvitse tuollaisia miettiä. Marina on mennyttä ja haluan elää nykyhetkessä. Sinun kanssasi.” Handy kietoo minut syleilyynsä ja suljen silmäni. Kuulen hänen rauhallisen hengityksensä ja sydämen sykkeen. Hän silittää hiuksiani ja pitää minusta kiinni. Tässä minun on hyvä olla. En halua hetken koskaan loppuvan. Avaan silmäni ja katson taivaalle. Ilta-aurinko on laskenut ja ensimmäiset tähdet syttyneet. Minun tähteni. Tuijotan tähtiin ja aloitan elämään unelmaani.
”Katso, tähdenlento. Saamme toivoa.” Katsomme hetken toisiamme ja hymyilemme. Ajattelemme samaa, muttem-me sano sitä ääneen. Hiljaa antaudumme suudelmaan. Suudelmaan, joka on syvin meidän välillämme. Olen rakastunut.

[StrokeOfGenius]

Oih, fictiä smurffeista! Tosi smurffia ♥
Ei kun oikeasti, tämä on ihan ihmeellinen sattuma, itsekin nimittäin hurahdin uudelleen näihin sinisiin ystäviimme vähän aikaa sitten, ja aloin itsekin kirjoittamaan heistä tarinaa (en tiedä, tuleeko julkaisukelpoista). Tulin sitten etsimään muita mahdollisia smurffificcareita finistä, ja fictiähän löytyi heti!

Niin, siis, tykkäsin tosi paljon. Kuten ollaankin jo sanottu, Lainetten nimi on tosi upea keksintö, nimi jopa kuulostaa kivalta, oikeastaan paremmalta kuin vaikka Smurfette tai Sassette. Itsekään en perusta OC:ista ficeissä, mutta nooh, menköön, tyttö vaikuttaa sentään kiinnostavalta, eikä ainakaan mielestäni ihkupihkuMarySuelta. Mutta juu. Pyritään kommaamaan järkevästi.
Kuitenkin, smurffit ovat tässä itsensä kaltaisia (tosin saisivat kyllä olla kärjistetympiäkin, kuten aiemmin taidettiin mainita), varsinkin Vanityn luonne erottui tässä mielestäni edukseen. Vanity on näin sivumennen sanoen yksi suosikkismurffeistani, ja olen siksi iloinen, että hänellä on tässä kohtuullisen suuri osa
Joo, ja enkunkieliset nimet toimivat hyvin, vaikka itse prefeeraankin näitä jo pienenä opittuja suomi-nimiä (Ja vaikka smurffeja saatankin kutsua englanninkielisillä nimillä, Gargamel ja Azrael ovat miulle ikuisesti Velho ja Rontti, piste ).
Meikätytön mielestä tuo, että smurffit ottivat Lainin avosylin vastaan ja selittivät sen nimijutun, ei ollut ollenkaan outoa; ottivathan he Smurfettenkin vastaan lämpimästi, ja tuossa uudessa smurffielokuvassahan he selittävät nimi-merkitys-luonne- juttunsa alta aikayksikön. Jap. Että loogisesti olet mennyt sen kanssa.

Sitten tuota tuota tuota... Niin, ihastuin Clumsyn käyttäytymiseen Brainyn loukkaannuttua, vaikka se onkin juonen kannalta aika sivutapahtuma. Silti se on jotenkin niin uskottavaa, rakastan Brainyn ja Clumsyn ystävyyssuhdetta <3

Käännyin katsomaan Brainya, joka selvästi oli tajuton, sekä vieressä nyyhkyttävää Clumsya. Kosketin Clumsyn olkapäätä lohduttavasti.
”Tämä on minun syytäni! Jos en olisi niin kömpelö, niin Brainy olisi smurffannut ajoissa sivuun.”

^ Tosi söpöä <3
Ja Heftykin oli jotenkin aivan ihana tuossa.. ja totta kai Handy. Tuota pikku onnettomuutta olisit voinut kuvailla enemmänkin

”Greedy. Mitä niissä karkeissa oli?” Ilman niitä en ehkä olisi päässyt niin pitkälle, että Farmer olisi pelastanut minut.”
”Ai niissä. Ei niissä mitään ollut. Ihan tavallisia smurffikarkkeja ne olivat.”
"Miten minä sitten..?” Jäin suu auki tuijottamaan.
”Sinut piti vain saada luottamaan itseesi." Greedy sanoi lempeästi ja iski minulle silmää.

^ Tämä on niin perus, mutta silti se toimii aina Sopii hyvin smurffiversumiin tällainen lämminhenkinen opetus~
Lisäsin muuten nuo punaiset lainausmerkit, piskuinen kirjoitusvirhe. Ja pieni pilkkuvirhe: "Ilman niitä, en ehkä" on ihan "Ilman niitä en ehkä". Mutta mitäs pienistä.



Mutta, kritiikkiäkin minulla on, koska olen ilkeä paha pilkunviilaaja.
Noh, teksti sisälsi ihan minimaalisia kirjoitus- ja pilkkuvirheitä, kuten nuo äskeiset, joita en jaksa yksitellen korjata. Sen lisäksi kirjoitus tökki välillä hieman, meni ehkä hieman selostavaksi (?). Voisit pysähtyä ehkä pidemmäksi aikaa aina kuvailemaan Lainetten tunteita ja ajatuksia, sekä myös ulkomaailmaa. Joskus on hyvä vaihtoehto jopa kuvata tienvarressa kasvavaa keltaista kukkasta, ellei muuten tule kuvailtua.
Mutta en ruikuta siitä sen enempää. Hmm, Lainetten ja Smurfetten ystävyyttä toivoisin syvennettävän enemmän, samoin muita suhteita. Se on tietysti hyvä, että Lainetten ja Handyn rakkaus etenee, mutta lisää muitakin ihmissmurffisuhteita vaan peliin ihan rohkeasti

Kerta kaikkiaan oikein mukava ficitys, jatkoa vaan

~Stroke

[Indigo]

Stroke, voi kiitos. Et voi uskoakaan kuinka riemusta hypin kun näin kommenttisi.
Mieletön sattuma tosiaan! Toivottavasti tekstistäsi tulee julkaisukelpoista, sillä olisin varma lukija. Kiitos kovasti, hyh, MarySue, yök. Onneksi en harrasta moisia hahmoja. Ainakaan tietoisesti. Minulla on sama, Velho ja Rontti ne ovat aina. Mutta mielestäni englanninkieliset nimet ovat luovia. Ja tunnen suurta tuskaa siitä kuinka Azreal on luonnottomasti suomennettu. Nojaa.
Clumsya on ainakin luvassa jatkossa. Suunnitelmat ovat pitemmällä kuin kirjoittamiset, ehkä saan hieman Brainya tungettua sekaan. Jätin tarkoitukselle onnettomuuden kuvailematta, koska en halunnut heti alkuun sotkea konkreettisesti Gargamelia mukaan juoneen. Tässä osassa sitä olisi vähän luvassa. Voi ei, pilkunviilausta. Minulla ei ole betaa ja tämä tyhmä kirjoitusohjelma ei edes herjaa virheistä. Aina en jaksa kuvailla tuntemuksia ja se näkyy välillä kirjoitusjäljessä. Ja luvassa on kyllä lisää suhteiden syventymisiä, monelta kannalta. Toivottavasti jäät vielä kommentoimaan ja lukemaan jatkossakin.

Pelon voittaminen

Toistaiseksi olen viettänyt yöni siellä ja täällä. Pääasiassa kuitenkin Handyn luona, valitettavasti tilaa ei ole tarpeeksi meille kahdelle. Toisinaan olen Smurffetten uudessa kodissa yöni, toisinaan Vanityn luona. On mahtava tietää, että omistaa niin rakkaita ystäviä, jotka auttavat. Olen jo tovin miettinyt, josko saisin oman pienen sienitalon. Mutta ainakun kysyn asiaa Handyltä, hän toteaa, että se on työn alla. En siltikään ole nähnyt vielä mitään konkreettista.

Handy siivoaa heti aamusta tavaroitaan laatikoihin. Katson häntä hymyillen ja muistan kuinka moitin häntä tavaroiden jättämisestä ympäriinsä. Nyt hänestä on tullut hyvin tunnollinen. Ehkä liiankin. Välillä ihmettelen, miksi hän kasaa muitakin tavaroita laatikoihin. Annan asian kuitenkin tältä erää olla. Minulla alkaa olla kiire. Suukotan Handya poskelle.
”Olen menossa keräämään smurffimarjoja Smurffetten ja Heftyn kanssa. Tracker tulee myös.” Trackeriin tutustuin vasta viikko sitten. Hän on auttanut minua pääsemään yli peloistani metsää kohtaan. Hyvin hän on siinä onnistunut. En enään pelkää lähteä metsään. Silti tarvitsen aina tukea ja opastusta mukaan. Tracker on siinä paras maahdollinen vaihtoehto. Hän tuntee metsän ja sen vaarat hyvin. Lisäksi hän on loistava tuntemaan erilaiset kasvit, marjat ja siemenet. Niissä hän nykyään minua auttaa. Papakin olisi loistava tässä asiassa. Mutta ymmärrän hyvin ettei hän ehdi. Hänen erittäin hyvä ystävänsä Homnibus on sairaana ja tarvitsee apua.
”Olethan varovainen.” Handy katsoo minua. Hymyilen hänelle.
”Tietenkin olen. En ole yksin menossa.” Vilkutan vielä ovelta Handylle ja lähden etsimään muita.

Hefty ja Smurffette odottavat jo minua.
”Tässä sinullekin kori.” Smurffette ojentaa minulle pienen puisen korin.
”Missä Tracker?” kysyn varovasti ja katselen ympärille.
”Hän smurffaa hetkellä millä hyvänsä luoksemme.” Hefty sanoo pontevasti. Vastaan hymyllä ja katselen kylän suuntaan. Trackeria ei näy missään.
”Minuako etsitte?” Käännämme päämme saman aikaisesti äänen suuntaan. Näen kuinka Tracker kurkistaa pensaasta takaamme. Punainen sulka hatussaan, kuten aina.
”Valmiita lähtöön?” Tracker kysyy kaikilta, mutta katsoo minua. Kysymys oli tarkoitettu erityisesti minulle.
”Tietysti. Meillä on smurffimarjoja smurffattava.” Naurahdan iloisesti. Smurffata-verbi on tarttunut minuun ajoittain. En käytä sitä niin paljoa kuin muut. Onhan se ymmärrettävää. En ole ollut koko ikääni smurffi, kuten toiset.

Kävelemme metsässä. Päivä on erityisene kaunis. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja ilma on tyyni. Surffette laulaa Lalala-lauluamme. Hefty näyttää tietä. Tracker kertoo minulle kasveista ainakun ohitamme sellaisen.
”Muistatko jo mikä tuon pensaan nimi on ja mihin sitä käytetään?” Hän osoittaa minulle pientä pensasta, jossa kasvaa vaaleita kukkia.
”Taitaa olla Villikukka pensas ja kukkien terälehtiä voi käyttää teen tekemiseen.” Heitän vastaukseksi melko varmana.
”Oikein hyvä. Alat oppia.” Hymyilen Trackerille. Hänestä on ollut totisesti suuri apu. Vihdoinkin voin tuntea itseni hyödylliseksi, kun tiedän asioista enemmän.
”Smurffimarja pensaita edessäpäin.” Hefty tokaisee. Riennämme keräämään marjoja korimme täyteen. Itse yritän aina valita kaikista suurimmat ja herkullisimmat. Täytyy kyllä myöntää, että muutama menee omaankin suuhun.

Kerään marjoja samasta pensaasta yhdessä Smurffetten kanssa. Pojat menevät sivummalle. Mikä on hyvä. Tracker antaa minulle mahdollisuuden itse toimia metsässä ja samalla pääsen Smurffetten kanssa juttelemaan kahdestaan. Smurffette on vaikuttanut viime aikoina olevan hieman omissa ajatuksissaan. Eilen hän unohti kastella kukkansa. Mikä on minun mielestäni jo melko vakavaa hänen kohdallaan. Sama jos Vanity lähtisi ulos ilman peiliä tai Brainy ilman silmälasejaan.
”Smurffette? Mikä mieltäsi painaa?”
”Mitä tarkoitat? Kaikki on vallan hyvin.” Sitä en usko. Kun katsoo hänen työskentelyään.
”Ihan tosi. Minua et huijaa. Eilen unohdit kastella kukkasi. Nyt keräät smurffimarjoja, etkä saa niitä laitettua edes koriin asti.” Smurffette katsoo jalkoihinsa. Hänen kaikki keräämänsä smurffimarjat ovat maassa. Kori on aivan tyhjä.
”Voi Lainette!” Smurffette halaa minua.
”Kerro mikä on. Voin auttaa jos pystyn.” Smurffette nyyhkäisee hiljaa ja katsoo minua. Sitten hänen katseensa kiertää. Etsien Heftyn ja Trackerin. He eivät ole kuulo etäisyydellä.
”Siitä asti kun sinä ja Handy olette olleet yhdessä, olen myös kaivannut seuraa.”
”Olenko ollut liian vähän kanssasi?” Kysyn säikähtäneenä. Sillä mielestäni olen huomioinut ystäväni.
”Ei, voi, ei. Ei se ole sitä. Tarkoitan… Kaipaan myös rinnalleni jotakuta smurffia.” Katson kysyvästi Smurffettea.
”Sinulla on joku tietty mielessä?” Käyn nopeasti vaihtoehtoja lävitse päässäni. Smurffette nyökkää minulle ja katsoo jonnekin. Seuraan tämän katsetta ja näen Heftyn.
”Hefty?” Hän nyökkää.
”Mikä sinua estää?”
”En tiedä. En osaa ilmaista itseäni. Mitä jos hän ei pidä minusta?” En ole kovin hyvä näissä jutuissa, mutta teen parhaani.
”Mene hänen luokseen. Juttele hänelle. Nyt sinulla on tilaisuus jutella hänen kanssaan.” Yritän innostaa häntä.
”Mutta…”
”Ei muttia. Mene nyt, minä pidän Trackerin muualla.” Smurffette vetää syvään henkeä ja nyökkää. Smurffette lähtee Heftyn suunnalle ja katsoo vielä minua. Nyökkään hänelle kannustavasti. Itse lähden Trackerin luokse. Aion pitää kiinni sopimuksestamme.

”Hei Tracker.” Hivuttaudun hänen seuraansa. Yritän olla vaikuttamatta epäilyttävältä.
”Niin Lainette? Onko jokin hätänä?”
”Ei ollenkaan. Mietin tässä vain näitä smurffimarjoja.” Pyörittelin samalla yhtä marjaa sormieni välissä ja olin ihmettelevinäni sitä.
”Mitä siitä?”
”Ovatko nämä marjat ikinä huonoja? Olen aina nähnyt vain kunnollisia marjoja. Hieman liian hyvää ollakseen totta.”
”Tietenkin on huonompiakin marjoja. Smurffimarjalinnut syövät ne kaikki aina.”
”Miksi ne söisivät huonoja marjoja?”
”Niiden elimistölle ne sopivat paremmin. Niillä on erilainen ruuansulatus kuin meillä.”
”Aivan.” Katson häntä vähän suu auki. Taisi olla liian syvällistä tietoa minulle. Mutta aina voi oppia uutta. Alan poimimaan lisää smurffimarjoja samasta pensaasta kuin Tracker. Mietin samalla miten Smurffettella menee. Kahisut oksaa edessäni, jotta takana olevat marjat irtoasivat.
”Lopeta. Ole aivan hiljaa.” Tracker keskeyttää puuhani ja liimaudun niille sijoilleni. Katson Trackeriä. Hän haistelee ilmaa ja kuulostelee ääniä.
”Jokin ei ole kohdallaan.” Samassa kuulemme, kun Smurffette kiljaisee. Kuulemme ilkeää naurua. Tracker kiskaisee minut smurffimarjapensaaseen.
”Gargamel.” Hän kuiskaa hiljaa.
”Se tarkoittaa, että myös Azreal on lähellä.” Nyökkään hiljaa ja pidän silmäni auki.Olen monesti kuullut Gargamelista ja Azrealista, mutta en ole ikinä kohdannut heitä.
Silloin kuulen ne. Tracker kiskoo minut lähelleen ja kyykistymme pensaan juurelle. Hän laittaa kätensä suuni eteen, vaikka tiedän että olisin aivan hiljaa. Hän pelaa varman päälle.

Azreal on tumman oranssi-ruskea kissa. Sen korvasta puuttuu palanen. Kissa haistelee pensastamme pelottavan läheltä.
”Azreal! Tule, senkin kirpunsyömä katti.” Azreal maukaisee turhautuneena ja jättää pensaamme rauhaan. Hetken olemme hiljaa ja Tracker vapauttaa suuni.
”Hän sain heidät! Hefty ja Smurffette!” Kauhistelen.
”Nyt ei tuhlata aikaa. Lähdetään perään.”
”Pe-perään?”
”Sinä pystyt siihen kyllä. Tiedän sen.” Nielaisen kuuluvasti. Tälläiseen tilanteeseen en ole vielä joutunut. En voinut muuta. Gargamel on saanut ystäväni kiinni ja heitä on autettava. Katson Trackeria ja nyökkään. Hän hymyilee kannustavasti.

Juoksemme minkä pienistä jaloistamme pääsemme. Tracker seuraa Gargamelin jättämiä jälkiä ja minä tulen aivan kannoilla. Luotan enemmän Trackerin suuntavaistoon kuin omaani. Vaikka minullakin on ilmiömäinen suuntavaisto. Saavumme mäelle ja piiloudumme pensaaseen. Näemme juuri kuinka Gargamel ja Azreal menevät ovesta sisään. Gargamel kävelee hivenen kumarassa. Hänen päänsä on päälaelta kalju. Mustat hiukset kiertävät hänen päänsä. Hänellä on vanha ja rikkinäinen kaapu päällänsä ja punaiset tossut jalassa. Säälittävä tyyppi. Ehdin vilaukselta nähdä, kun hän kantaa perunasäkkiä kädessään.
”Näitkö?” Sanon Trackerille ja osoitan Gargamelin talon suuntaan.
”Heidän täytyi olla siinä säkissä.” Hän vastaa minulle mietteissään.
”Mitä me teemme?” Tracker on vain hiljaa ja miettii. Itse olen toivoton. Miten voimme pelastaa heidät?
”Lainette? Pyydän nyt sinulta paljon, mutta se voi pelastaa heidät.” Nielaisen.
”Mi-mitä?”
”Haluan, että harhautat Gargamelia.” Tuijotan häntä silmät suurina.
”MITÄ?”
”Se on ainoa keino. Gargamel ei ole ikinä nähnyt sinua. Hän hämmästyy. Samalla kun käännät hänen huomionsa pois, minä pelastan Heftyn ja Smurffetten. Ensin meidän on vain nähtävä minne heidät on laitettu.”
”Pystyn siihen. Minä yritän.”

Lähdemme liikkeelle ja ylitämme pienen sillan. Ei olisi pitänyt katsoa alas. En tiedä onko siellä edes vettä. Se mitä siellä kuitenkin on haisee kamalalle. Se on väriltään tumman vihreää ja muistuttaa limaa. Paikoittain aine kuplii ja savuaa.
”Mitä tuo on?”
”Gargamel heittää kaiken veteen. Vesi on saastunut.” Miten ilkeä hän voikaan olla? Kiipeämme Gargamelin talon kiviselle ikkunalaudalle. Lasia ei ole, joten näemme vaivatta sisään. Hefty ja Smurffette ovat pienessä häkissä pöydällä. Mutta Gargamel on välissämme ja samoin Azreal.
”Muista mitä sinun pitää tehdä.” Nyökkään Trackerille. Hän hyppää sisälle ja piiloutuu seinän varjoihin. Vedän syvään henkeä.
”Juhuu! Gargamel!” Huudan minkä jaksan. Hän kääntyy minua kohti. Nyt ei voi enää perääntyä.
”Kaskaskas. Mikäs tämä on? Vielä yksi smurffi. Mutta en ole nähnyt sinua ennemmi. Mikä kurja otus oikein olet?” Gargamel lähestyy minua uhkaavasti.
”Saanen esittäytyä. Olen Lainette. Ja jos et sokea ole, niin smurffi, enkä mikään otus.” Näytän hänelle kieltäni.
”Tyttö! Et voi olla. Mahdotonta. Minä loin Smurffetten, ei muita tyttösmurffeja voi olla!”
”Haluatko kuulla tarinan?” Heitän ilkikurisesti takaisin.
”Olin ihmistyttö. Orpolapsi.”
”Hyi miten kuvottavaa. Saanko oksentaa?” Alan muistuttaa Grouchya, kun hermostun.
”Satuinpa kuukausia sitten tulla ryöväämään taloasi, mutta jokin keitos kaatui ja minä kutistuin. Smurffit pelastivat minut ja Papan ansiosta olen nyt smurffi.”
”Sinäkö? Sinäkö kurja kiusankappale tuhosit yhden tärkeimmistä luomuksistani! Tätä saat katua!” Gargamel syöksyy minua kohti. Mutta tähän olin varautunut. Väistin hänen kätensä, mutta tasapainoni pettää. Putoan myös ikkunalaudalta alas lattialle. Tätä ei suunniteltu.
”Lainette!” Tracker huutaa minua. Nostan katseeni. Hän on saanut Heftyn ja Smurffetten vapaaksi. Mutta samalla huomaan, että Azreal ryntää suoraan minua kohti. Peräännyn, mutta seinä tulee vastaan.
”Hyvä Azreal! Nappaa se kurja smurffi!”

Päätän jälleen heittää hyvästit kengilleni. Heitän ensin toisen suoraan Azrealin kuonoon. Kissa maukaisee korkealta ja pyyhkii käpälällään kuonoaan. Heitän toisen kengät kissaa kohti. Se osuu tämän silmään. Kissa parkuu tuskasta. Mutta samalla kun Azreal rimpuilee kivusta, sen häntä heilauttaa minut keskelle lattiaa.
”Sainpas sinut!” Gargamel nappaa minut käsiinsä.
”Päästä minut! Senkin ruma, ilkeä velho!” Gargamel nauraa ilkeästi. Samassa Hefty ja Tracker rientävät apuuni. Tracker kapuaan Gargamelin pään päälle ja mottaa häntä nenään. Samalla Hefty vapauttaa minut Gargamelin otteesta. Juoksemme nopeasti ovea kohti, missä Smurffette jo odottaa meitä.
”Nopeasti!” Juoksemme ulos. Emme lopeta juoksemista ennen kuin olemme metsän suojissa.

”Lainette! Olit niin rohkea!” Smurffette halaa minua.
”Toimit hienosti. Uskoisin, ettet tarvitse enää apuani selviytymään metsässä. Osoitin tänään todellista smurffin luonnetta.” Hymyilen Trackerille. Kävelemme kohti kylää. Matkalla haemma smurffimarjat. Hefty kävelee vaitonaisena edellä. En malta odottaa kuulla Smurffettelta mitä tapahtui. Katson Smurffettea ja tämä katsoo kaipaavasti Heftyä. Saiko hän pakit? Jään ajatuksiini, kunnes saavumme kylään. Meitä ollaan vastassa. Olimme kuitenkin pitkään poissa. Tracker kertoo Papalle koko tilanteen ja muut kuuntelevat vierestä. Minä seison Smurffette rinnalla odottaen tilaisuutta saada puhua hänelle. Minut kuitenkin kiskotaan pois. Handy on tavoittanut minut.
”Olit kuulemma uskomaton! Olen niin ylpeä sinusta. Voitin pelkosi.” Hymyilen punastuen Handylle. Hän halaa minua oikein lempeästi.
”Tulisitko hetkeksi kanssani?” Epäröin hetken, mutta luotan siihen, että löydän Smurffetten vielä tämän illan aikana.

Seuraan Handya tämän kotiin. En usko silmiäni. Kaikki hänen tavaransa, jopa minun muutama tavara. Kaikki on pakattu laatikoihin. Talo näyttää autiolta.
”Handy? Mitä tämä tarkoittaa?” Handy tarttuu minua käsistä ja katsoo minuun punastuen.
”Tuota. Olen ajatellut. Nyt kun me olemme yhdessä… Ja sinulla ei ole vielä omaa sienitaloa. Ja tämä on liian pieni. Ajattelin… Haluaisitko muuttaa asumaan kanssani?”
”Voi Handy. Tietenkin haluan! Mutta minne?”
”Olen suunnitellut kaiken valmiiksi. Rakennamme meille oman yhteisen kodin. Kaikki aloitetaan huomenna.” En ole uskoa korviani. Yhteinen koti Handyn kanssa. Aivan loistavaa.
”Handy. Tämä on yksi ihanimmista hetkistä koko elämässäni.” Halaan Handya ja samalla suutelen häntä. Syvän suudelman. Haluan osoittaa hänelle kuinka paljon häntä rakastan.

”Eikä siinä vielä kaikki.”
”Tämä on jo tarpeeksi!”
”Tein tämän sinulle.” Handy ojentaa minulle kauniin kultaisen kaulakorun. Ketju on kestävä, mutta silti hieno. Koru on kultainen sydän. Tarkastelen sitä paremmin. Siihen on kaiverrettu nimikirjaimemme.
”Handy, kuinka voin koskaan kiittää kylliksi?”
”Riittää, että saan olla kanssasi.” Handy halaa minua omistavasi. Jäämme hetkeen.
”Handy? Pahastutko jos poistun hetkeksi? Minun piti aiemmin puhua Smurffetten kanssa.” Handy katsoo haikeana minua ja päästää minut irti.
”Selvä. Mutta lupaat palata samantien takaisin luokseni?” Handy iskee silmää minulle. Naurahdan lempeästi hänelle ja astelen ulos ovesta.

Löydän Smurffetten hänen kotoaan. Olemme niin läheisiä, etten edes koputa oveen vaan astelen suoraan sisälle.
”Smurffette?”
”Tällää ylhäällä.” Suunnista yläkertaan mistä löydän Smurffetten sängyn laidalta istumasta.
”Miten meni Heftyn kanssa?”
”En tiedä. Ehdin sanoa pitäväni hänestä kovasti, ennen kuin Gargamel nappasi meidät.”
”Onko Hefty sanonut mitään?”
”Ei. Hän on ollut melko hiljainen.”
”Huomasin matkalla.”
”Entä jos hän ei pidä minusta?”
”Älä höpötä. Sinusta ei voi olla pitämättä.” Lohdutan Smurffettea ja tartun hänen käteensä.
”Hefty tietää nyt mitä tunnet.” Smurfette nyökkää ja katsoo minua. Näen kuinka hänen on vaikea olla. Tietämättömyys on kamala tunne. Hänen katseensa putoaa kaulalleni.
”Kaunis koru.” Otan korun käsiini ja katson sitä.
”Handy antoi sen minulle.” Hymyilen hiljaa ja jatkan.
”Lisäksi hän kysyi minua muuttamaan yhteiseen kotiin. Sen rakentaminen alkaa huomenna.”
”Mitä? Kai sinä suostuit! Voi kuinka ihanaa!” Nyökyttelen iloisena Smurffettelle.
Oveen koputetaan.
”Minä menen.” Sanon Smurffettelle ja riennän alas ovelle. Oven takana on Hefty.
”Hei Lainette. Tuota… Onko Smurfette kotona?” Hefty punastuu hieman ja oletan sen olevan hyvä merkki.
”Hän on ylhäällä. Jätän teidät kahden.” Isken silmää Heftylle samalla kun lähden pois. Iloisena tämän hetkiseen tilateeseen laulan Lalala-laulua samalla, kun palaan takaisin Handyn luokse.

[Hirmu]

Tämä kuudes luku on ehkäpä suosikkini tähän mennessä. Virheet ovat vähentyneet ja toimintaa oli mukavasti. Hienoa että Lainettekin pääsi välillä sankarin rooliin ja kohtaamaan pahikset. Minulla ei ollut oikein mitään mielikuvaa Gargamelista ja Azraelista, mutta kuvailusi perusteella sain helposti jonkinlaisen mielikuvan heistä päähäni. =)
Kivaa että peliin tulee lisää suhteita, ja nähtiin myös välillä Lainette auttamassa Smurffettea miesongelmien kanssa!

Jatka samaan malliin. =)

[Indigo]

Hirms, ihana kun jaksat kommentoida. <3

Koti

Vielä edeltävän yön vietin Handyn sohvalla. Heräsin aikaisin ja laitoin itselleni kupin kaakaota. Istuin pöydän ääreen ja nostin jalkani tuolille. Kiedoin toisen käteni jalkojeni ympäri ja toisessa pitelin kaakaota. Ulkona näkyy olevan kostea ilma, mutta aurinko alkaa varmasti pian nousta puiden takaa. Puhallan hieman kaakaooni, etten polttaisi kieltäni. Olen tehnyt sen jo lukemattomia kertoja ja vasta nyt alkanut oppia mokastani. Vaivun ajatuksiini. Tänään aloittaisimme rakentamaan yhteistä kotia minulle ja Handylle. Hymyilen hennosti. En olisi vielä muutama kuukausi sitten voinut uskoa tätä todeksi. Elämäni oli helpottunut suunnattomasti vaikka olinkin kutistunut reilun metrin ver-ran. Maistan kaakaotani ja toivon sen olevan jo sopivan lämpöistä juotavaksi. Kaakao maistuu ihanalta, pidän suk-laisesta aromista. Kaakao on yksi mieliherkuistani. Lisäksi en ikinä lisää siihen smurffimarjoja, niitä on mielestäni ihan tarpeeksi saatavilla jo muutenkin. Greedy tekee loistavaa kaakaota, mutta pidän paljon omatekoisesta. Hän tekee kaakaosta liian makeaa ja siitä minulle tulee huono olo. Hiljaa vielä juon oman kaakaoni loppuun. Oletan, että Handy nukkuu vieläkin, joten en ala tiskaamaan mukia vielä. Vilkaisen ulos ja näen, kuinka auringon ensi säteet valaisevat kylän. Harmony asuu kylän reunalla, auringonsäteet saavuttavat siis pian hänen talonsa. Koko kylä saa joka ikinen aamu herätä hänen trumpettinsa soittoon, jos ei ole ehtinyt herätä ennen häntä. Yleensä ne jotka heräävät ennen häntä ovat minä, Greedy, Hefty, Tracker ja Papa. Jokainen omasta syystään.

Päätän mennä herättämään Handyn. Mikä muu tahansa herätys varmasti kelpaa kuin Harmonyn trumpetti. Koputan varovasti hänen oveensa. Ei vastausta. Oletan, että minulla on lupa mennä hänen makuuhuoneeseensa. Avaan oven.
”Handy? Oletko hereillä?” Hän ei vastaa. Hän nukkuu vieläkin aivan sikeästi. Menen hänen luokseen. Hän näyttää niin rauhalliselta ja hurmaavalta nukkuessaan. Istun sängyn laidalle ja tartun Handyn käteen. Katseeni kulkee hänen kasvoillaan. Tarkastelen hänen jokaista piirretään. Katselen hänen sinistä ihoaan paljaalla ylävartalolla. Rakastan häntä todella paljon. Hymyilen jälleen itsekseni. Silitän hänen poskeaan ja suutelen häntä otsalle.
”Heräähän jo.” Sanon ääneen. Handy alkaa liikehtiä, joten tökkään häntä.
”Ylös siitä.”
”Anna minun nukkua.” Handy pitää silmänsä kiinni ja kääntää kylkeä. Päästän hänet otteestani.
”Itse kerjäsit tätä.” Naurahdan. Kiskon hänen peittonsa pois ja heitän sen lattialle. Vien hänen tyynynsäkin, vaikka hän yrittää pitää sen itsellään.
”Joko nouset ylös?” Handy on kyllä hereillä kun hän on jo leikissä mukana. Hän teeskentelee kuorsaavansa. Lyön häntä tyynyllä ja kapuan sängylle hänen päällensä.
”Nyt! Ylös!”

En osaa odottaa hänen seuraavaa siirtoaan. Handy tarttuu minun käsivarsiini ja heilauttaa minut alleen. Olen kir-jaimellisesti jumissa hänen allaan. Hänen huulillaan on ilkikurinen hymy.
”Sitä pidetään näköjään toisten herättämisestä?” Hän sanoo kiusoittelevasti. Hihittelen hänen allaan. Seuraavaksi kuulemme Harmonyn herättävän jo loput kylästä.
”Ajattelin, ettet halua herätä tuohon.” Hymyilen hänelle.
”Minulla on vielä parempi idea.” Katson Handya kysyvästi. Hänellä on kasvoillaan viekas ilme. Hän siirtää otteensa ranteisiini ja lukitsee minut tiukasti paikoilleni. Hän laskeutuu kasvojeni tasolle ja suutelee minua. Minä vastaan suudelmaan, mutta haluan saada käteni irti.
”Handy, päästä käteni vapaaksi.” Handy vilkaisee minua, mutta päästää irti. Käytän tilaisuuden heti hyväkseni ja nousen vauhdilla ylös. Tarkoituksena on asettaa Handy samanlaiseen tilanteeseen, kuin minä olin äsken. Lopputu-los on aivan jotain muuta. Putoamme molemmat lattialle. Tilanne on hyvin koominen. Nauramme molemmat. Tun-nen kuitenkin pienen vihlaisun silmäkulmassani. Kosketan varovasti sitä ja huomaan verta.
”Oletko kunnossa?” Handy kysyy ja hosuu ympärilläni.
”Olen olen, se on vain naarmu.” Sanon hiljaa.

Handy puhdistaa silmäkulmani. Verta ei näytä enempää tulevan, joten en halua siihen laastaria. Menemme mo-lemmat aamiaiselle. Matkalla Hefty ja Jokey liittyvät seuraamme.
”Lainette! Mitä sinulle on tapahtunut?” Jokey kysyy huomattuaan silmäkulmassani naarmun.
”Eh… Tuota, putosimme sängystä.” Sanon punastuen.
”Sängystä vai?” Hefty toteaa ja huomaan kuinka hän tönäisee Handya kylkeen. Punastun hieman, mutta olen ihan hiljaa. Jokey nauraa vieressäni. Olemme molemmat, minä ja Handy, hieman vaivaantuneita tilanteesta. Onneksi saavumme aamiaispöytään. Suukotan Handya poskelle nopeasti ja suunnista Vanityn ja Smurffetten luokse syö-mään. Handy jää Heftyn kanssa. En voi olla huomaamatta, kuinka Hefty alkaa urkkia Handyltä tilanteesta.

”Huomenta.” Sanon ystävilleni ja istun pöytään.
”Lainette?”
”Voi sentään, mitä sinulle on tapahtunut?” Ei kai taas.
”Ai tämä.” Kosketan silmäkulmaani varovasti. Sitä ei edes arista enää.
”Ei tämä mitään ole. Sattui aamulla vain pieni… Eh… Kolahdus.”
”Miten tarkalleen se tapahtui?” Smurffette utelee enemmän. En näköjään pysty kierrellä asiaa.
”Putosimme Handyn kanssa sängystä.”
”Te mitä?” Vanity kysyy ja kääntää katseensa minuun. Se on yksi niistä harvoista kerroista kun hän aamusta katsoo muita kuin itseään.
”Menin herättämään häntä ja… Se vaati vähän voiman käyttöä ja tuota. Lopulta putosimme lattialle.” Hymyilen laimeasti.
”Ja mitään ei tapahtunut?” Vanity kysyy arvioiden.
”Ei tietenkään. Paitsi, että suutelimme.” Se näyttää riittävän vastaukseksi. Greedy on laittanut aamiaiseksi pannu-kakkuja ja smurffimarjahilloa. Ne ovat herkullisia. Hamuan itselleni niitä runsaasti, mutten kuitenkaan jaksa syödä niitä kaikkia. Jätän loput pöydälle ja käännyn Smurffetten puoleen.
”Sinulla lienee jotakin kerrottavaa?” kysyn häneltä ja vilkaisen Heftyn suunnalle. Samalla laitan merkille, että Handy on nolostunut. Kohtaan hänen katseensa ja hymyilen hänelle rohkaisevasti. Uskon sen helpottavan edes hieman. Ei aamuisessa mielestäni ollut mitään noloa. Smurffette kuitenkin kääntää huomioni takaisin.
”Tule, mennään muualle, missä muut eivät kuule.” En malta odottaa, että hän saa mehunsa juotua. Vanity tulee myös, näin olemme ajan tasalla toistemme tiedoista.

Smurffette kertoo meille, kuinka Hefty tuli illalla hänen luokseen sen jälkeen kun minä olin lähtenyt. Hän oli suoraan Smurffetten luokse ja tarttui tätä käsistä ja oli kuulemma kerännyt itseään jonkin aikaa. Lopulta hän oli saanut sa-nottua myös pitävänsä Smurffettesta. Oli vain pelännyt tunnustaa asiaa edes itselleen. Hymyilen innosta samalla kun Smurffette kertoo lisää illan tapahtuamia. Kuinka hän oli keittänyt heille teetä ja he olivat keskustelleet pitkän tovin unelmista, ajatuksista ja tunteista. He olivat jopa vaihtaneet pienen suudelman. Olin hyppiä riemusta.
”Oletteko tekin nyt virallisesti pari?”
”Emme, pidämme aluksi matalaa profiilia.” Nyökkäilen ymmärtävästi, tiedän mitä hän tarkoittaa.
”Odota vain. Pian ette malta pitää näppiänne toistanne erossa.” Iskin silmää Smurffettelle.
”Ai niin kuin sinä ja Handy?” Vanityn kysymys sai minut punastumaan. Emmehän me juurikaan päiviä viettäneet yhdessä. Hymyilen vaisusti ja kieputtelen oranssinpunaisia hiuksiani sormieni ympärille.
”Ehkä.” Sanon hiljaa. Kuulemme jälleen Harmonyn soittavan trumpettia. Tällä kertaa kaikki kutsutaan kokoon. Harmonysta saa tarpeeksi jo aamusta. Vaikkakin hän on mukava ja luova, hän ei vain osaa soittaa vielä kunnolla.

Menemme kylän aukiolle ja näemme Papan korokkeella. Brainy aivan lähelle tietenkin. Kaikki saapuvat kokoon ja Papa puhuttelee meitä.
”Kuten varmasti tiedätte, pienet smurffini, kylässämme on nuori pari. Handy? Lainette? Tulisitteko tänne?” Katson kysyvästi apua Smurffettelta ja Vanityltä, mutta he näyttävät yhtä hämmästyneiltä kuin minä. Handy on aivan ko-rokkeen vierellä jo valmiiksi. Minä joudun huomion keskipisteeksi, kun ahtaudun takarivistä kaikkien eteen. En pidä niin suuresta huomion määrästä, jonka tällä hetkellä osakseni saan. Varovasti siirryn Handyn viereen. Hän tarttuu minua kädestä ja hymyilee. Se tuo minulle enemmän itsevarmuutta. Kohotan katseeni Papaan ja odotan mitä hä-nellä on sanottavana.
”Kuten muutamat teistä jo tietävät, nämä nuoret smurffimme ovat päättäneet ottaa ison askeleen elämässään. He muuttavat yhteiseen taloon, jota tänään alamme rakentaa. Tarvitsemme siis jokaisen apua.” Kuulen hyväksyvää puhetta muiden joukosta. Saamme koko kylän apuumme. Vilkaisen iloisesti Handya ja hän minua. Annan hänelle nopean suukon poskelle. Tästä se sitten alkaa.

Talomme tulee olemaan kylän reunalla, melko lähellä Handyn nykyistä kotia, josta tulee työskentelypaja. Yhteinen talomme on hieman puun varjon suojassa, mutta se saavuttaa aamuauringon viimeisten joukossa. Salaa ajattelen, että Harmonyn trumpetti tuskin kuuluu tänne asti. Hymyilen ajatukselle, ettei tule enää epämiellyttäviä herätyksiä aamuisin. Handy näyttää minulle rakennussuunnitelmat. En ymmärrä juuri mitään niistä, mutta kuva johon talomme ulkonäkö on suunniteltu on upea. Talosta tulee vaalean harmaa ja sininen katto. Taloon tulee kaksi kerrosta, kuten Smurffettelakin on. Talomme on kuitenkin laajempi. Yläkerran ikkunassa on pieni katos. Alakerran ikkunoihin on laitettu vain ikkunalauta. Lisäksi taloomme tulee lisäsiipi. Handy tarvitsee suunnitteluhuoneen ja se käy minulle mainiosti. Pysyypä rojut pois jaloista. Nyökkään Handylle hyväksyvästi. Pidän kovasti suunnitelmasta. Jätän Han-dyn muiden kanssa rakennustöihin. Minä, Smurffette ja Vanity keräämme tavaroitani valmiiksi laatikoihin. Olen osannut ne jotenkin jo levittää vaikka Handy oli ne kerran jo pakannut. Haen Painterin tähtitaivas maalauksen Vani-tyn luota ja muutamia vaatteitani Smurffetten luota. Kasaamme kaiken valmiiksi Handyn pajaan suojaan. Suunnitte-lemme sisustusta. En halua kukkia tai mitään sellaista. Lupaudun kuitenkin hankkimaan yhden kukan sisätiloihin. Ihan Smurffetten mieliksi. Hänen mielestään nainen ei ole nainen ilman kukkia. Vierailemme myös Tailorin luona ja suunnittelemme yhdessä tekstiilit taloon.

Päivä on jo pitkällä. Vanity ja Smurffette vaativat, että menen Greedyn avuksi keittiöön. Olen oppinut Greedyltä paljon ja taidankin olla kylän apukokki. Osaan kaikki Greedyn reseptit ulkoa, mutten kuitenkaan pysty samaan luovuuteen kuin hän. Autan häntä valmistamaan päivällistä muille.
”Miten rakentaminen edistyy?” Hän kysyy minulta.
”En tiedä. Viimeksi kun näin, niin seinät olivat jo pystyssä.”
”Kuinka et tiedä vaikka se on tuleva kotisi?” Greedy heittää suuhunsa muffinin.
”Ei minua päästetä paikan päälle enää.” Kohautan olkiani.
”Luultavasti sinua odottaa yllätys tai jotakin.”
”Yllätys?”
”Niin minä olettaisin. Ota muffini.” Greedy ojentaa minulle muffinin ja haukkaan siitä palan. Olisiko minulle suunnit-teilla yllätys? Handyltä? Vai kenties joltakulta muulta? Ehkä se selviää aikanaan. Minulla on suhteellisen hyvä kär-sivällisyys joten jaksan odottaa. Uteliaisuus jää kuitenkin kaivelemaan alitajuntaan.

Saamme valmiiksi ruuan ja minä saan kunnian soittaa ruokakelloa. Ei mene kuin kymmenen sekuntia, kun ensim-mäiset smurffit ilmestyvät pöytään. Minuutissa kaikki ovat paikalla. Handy varaa minulle paikan vierestään, mutta ensin minun on autettava Greedyä ruuan jakamisessa. Itse pääsen viimeisenä Greedyn kanssa syömään. Handy on jo puoliksi syönyt, kun istuudun hänen viereensä.
”Miten talon rakentaminen sujuu?” Kysyn samalla kun alan lusikoida smurffimarjakeittoa. Keitto oli aluksi liian ma-keaa, joten päätimme lisätä Greedyn kanssa siihen vielä minttua.
”Hyvin. Saamme sen iltaan mennessä valmiiski.” Handy ilmoittaa ja silittää poskeani.
”Miksen saa tulla katsomaan miten siellä rakentaminen edistyy?”
”Halua, että näet sen vasta valmiina. Ymmärräthän?” Nyökkään vastaukseksi. Olisin halunnut kuitenkin auttaa muita. Handy huomaa kasvoiltani loistavan pettymyksen.
”Saat päättää sisustuksen, jos haluat.” Se piristää minua, mutta en silti tiedä mitä tekisin koko iltapäivän vain odot-taakseni, että voisin nähdä talomme. Handy saa ateriansa päätökseen ja suukottaa minua otsalle.
”Nähdään myöhemmin.” Moni muukin poistuu melkein yhtä nopeasti. Huokaisen hiljaa ja nojaan käteeni. Alan pyö-ritellä lusikkaa lautasella. Lautasella, jota en ole saanut vielä tyhjäksi asti. Tuntuu turhauttavalta.

”Mikä on pieni smurffini? Sinunhan pitäisi olla iloinen?” Papa istuu viereeni.
”Niin olenkin. Handy ja muut eivät vain päästä minua katsomaan miten rakentaminen edistyy.” Huokaisen uudes-taan.
”Ymmärrän. Mutta Lainette. Sinun on oltava kärsivällinen. Odotus palkitaan.”
”Tiedän Papa.”
”Hmm. Odotellessasi, voit auttaa Greedyä.” Greedy saapuu seuraamme sopivasti kuulemaan asian.
”Sopii minulle. Sata lautasta odottaa tiuskaamista.” Huokaisen. Ainakin saisin tekemistä.

Vietän pitkän tovin tiskaamassa astioita. Greedy on keittiön puolella leipomassa. Ilta alkaa vähitellen saavuttaa hetken. Ei olisi enää kauan. Pian saisin nähdä talomme. Laitan viimeisen lautasen paikoilleen ja menen Greedyn luoksen keittiön puolelle.
”Valmista tuli.” Greedy ei ilmeisesti odottanut minua vielä paikalle. Hän laittaa nopeasti jotakin selkänsä taakse.
”La-Lainette. Hienoa. Minulla olisi sinulle vielä yksi tehtävä.” Katson Greedyä epäilevästi, mutta en voi muuta kuin ottaa tehtävän vastaan.
”Jos viitsisit käydä varastolla ja hakea minulle korillisen smurffimarjoja.”
”Selvä, teen sen.” Lähden ovea kohti, mutta vilkaisen nopeasti olkani ylitse. Greedy piilottaa jotakin punaista kaap-piinsa. Mitähän se mahtaa olla? En ehdi jäädä ottamaan asiasta selvää, joten kävelen nopeasti varastolle ja kerään korini täyteen smurffimarjoja. Hetkessä olin saanut kokoon kaiken, heitin jopa muutaman omaan suuhuni. Ihan vain tavan vuoksi. Lähden astelemaan takaisin Greedyn luokse kori täynnä smurffimarjoja. Olen aikeissa avata oven kun kuulen keskustelun.
”Kelpaavatko nämä?” Kuulen kuinka Greedy kysyy, en tiedä mistä hän puhuu. Minulla on kuitenkin aavistukseni, että se liittyy jotenkin siihen punaiseen asiaan jota hän piilotteli.
”Vallan mainiosti. Kiitos Greedy.” Handy. Handy on toinen puhujista. En tiedä mitä ajatella. Alkaa tuntua, että Greedykin on salailemassa minulta asioita. Koko kylä siis. Avaan oven kunnolla ja pudotan korin oven viereen ja lähden poispäin. Etsikööt minut sitten kun on sen aika.

Päätän mennä Papan luoksen. Hänen kanssaan on aina rauhoittava keskustella. Lisäksi luulen, että Baby on myös hänen luonaan. Babyn kanssa on mukava viettää aikaa. Se on itseasiassa melko terapeuttista. Baby on niin help-pohoitoinen. Koputan oveen.
”Papa? Oletko kotona?”
”Kas Lainette. Joko sait autettua Greedyä?” Nyökkään Papalle ja istuudun hänen pöytänsä ääreen.
”Mikä mieltäsi painaa? Edelleen sama kuin mitä smurffasit päivällisellä?”
”Kyllä. Luulin, että kärsivällisyys on vahvoja puoliani, mutta minusta tuntuu että koko kylä haluaa pitää minut pois jaloista.”
”Nohnoh. Tälle kaikelle on varmasti jokin järkevä selitys.” Papa lohduttaa minua ja taputtaa olalle. Baby konttaa luokseni tökkii minua jalkaan. Nostan pienokaisen varovasti syliini ja halaan häntä.
”Sinä et sentään tee minulle niin.”
”Gugu gaga guu.” Hymyilen pienelle Babylle. Hän on niin hurmaava. Voisin viettää pelkästään hänen kanssaan päiväkausia. Alan leikkimään Babyn kanssa taputus leikkiä, sillä välin kun Papa testaa uusimpia taikaliemiään. Taikaliemi on kelmeän oranssi, se tuo jotenkin mieleen omat hiukseni.
”Mitä valmistat Papa?” Päätän kysyä.
”Yritän kehitellä laajennuslientä. Tarkoituksena on käyttää tätä Farmerin vesimeloneihin. Tähän asti, en ole vielä onnistunut.” Papa huokaisee.
”Kyllä sinä vielä onnistut. Olet sentään Papa.” Hymyilen hänelle. Olen jo tyystin unohtanu, miksi yli päätänsä pää-dyin Papan luokse. Oven koputus kuitenkin palauttaa minut takaisin maanpinnalle.

Papa menee avaamaan oven.
”Hei Papa. Oletko nähnyt Lainettea?” Tunnistan äänen Handyn omaksi. Nousen tuolilta, Baby yhä sylissäni ja me-nen ovelle.
”Täällä ollaan.” Hymyilen Handylle.
”Etsimme sinua Greedyn kanssa.”
”Anteeksi, ei ollut tarkoitus huolestuttaa.” Baby kiemurtelee sylissäni ja korjaan otettani paremmaksi, jotta Babyn olisi mukavampi olla. Se tehoaa heti. Baby rauhoittuu ja jokeltelee iloisena.
”Juku, Lainette. Sinä sitte osaat käsitellä Babya.” Handy toteaa ja kutittelee Babyn vatsaa. Baby nauraa raikuvasti. Hymyilen hiljaa. Olen ihmiselämässäni hoitanut veljeäni ja joskus jopa siskoani, vaikka olimme saman ikäiset.
”Kröhöm.” Papa ilmoittaa myös läsnäolostaan.
”Jos minä otan Babyn?” Ojennan Babyn Papalle ja käännyn takaisin Handyn puoleen.
”Oliko sinulla jotakin asiaa kun etsitte minua?”
”Aivan. Tässä, laita tämä silmillesi.” Handy antaa minulle vihreän huivin ja peitän vastahakoisesti silmäni. En pidä yhtään siitä, että joudun olla sokkona.
”Mitäs nyt?” Kysyn. Handy tarttuu käteeni ja ohjaa minua liikkumaan.
”Seuraa minua.” Lähden hänen peräänsä.

Seuraan sokkona Handya ja luotan täysin siihen, että hän huolehtii ettei mikään tule yllättäen eteeni. Silti minusta tuntuu, että kävelen epävarmasti ja kömpelösti. Jonkin aikaa käveltyämme alan uskoa siihen, että pääsen vihdoin-kin näkemään talomme. Maltan tuskin odottaa. En kuitenkaan pysty kiristää tahtia, koska Handy on se joka pitää tahtia yllä. Terästän muita aistejani ja yritän kuulostella ympäristön ääniä. Linnut laulavat jossakin etäällä. Lisäksi oletan, että ohitimme Lazyn melko läheltä. Kuorauksesta ei voi tähän aikaan epäillä muita. Pian alan kuulla puhetta ja jalkojen askeleita. Askeleet rahisevat hiekkasta maata vasten.
”Valmiina kaikki!” Kuulen Heftyn kajauttavan äänekkäästi. Handy vie minua vielä hetken matkaan. Pysähdymme ja Handy päästää irti minuta. Tunnen heti olevani yksin pimeydessä. Hän onneksi koskettaa olkapäätäni ja kuiskaa korvaani:
”Oletko valmis näkemään talon?”
”Olen olen!” Melkein hypin riemusta. Handy siirtää kätensä taakseni ja avaa huivin. Huivi putoaa pois kasvoiltani. Hieron silmiäni, vaikka on ilta on silti liian kirkasta silmilleni. Hetken palautan näkökykyny ja katson eteeni. Seison aivan hiljaa suu auki. Talon juuri samanlainen kuin piirrustuksissa oli. Sininen katto, vaalean harmaat seinät ja pienet somat ikkunat.Se on upea. Aivan ihana.
”Voi Handy.” Tartun Handya kädestä ja pyyhkäisen silmäkulmaani. En voi pukea tuntojani sanoiksi.
”Mennäänkö sisälle?” Handy kysyy minulta. En vastaa vaa lähden matkaan heti. En malta odottaa enää hetkeä-kään.

Pysähdyn ovelle ja katson pientä kylttiä ovessa.
Handy & Lainette
Vaalean ruskeaa ovea vasten on tumma puinen kyltti. Siinä on meidän nimemme. Käännyn poispäin ja katson paikalla olijoita. Katseeni kiertää heidät kaikki läpi.
”Kiitos teille. Kiitos todella paljon.” Uskon, että olemukseni ja katseeni kertovat enemmän kuin ne vähäiset sanat jotka saan sanotuksi.
”Joko mennään?” kuiskaan Handylle ja hän hymyilee minulle. Handy avaa oven ja päästää minut sisälle. Menemme kahden, muut jäävät ulos. Soma keittiö- ja oleskelutila on yhdistetty. Ikkunan alla on pöytämme tuoleineen. Huomaan pöydällä huonekasvin, mikä lienee Smurffetten käsialaa. Pienessä tilassa on myös kahden istuttava sohva. pidän sen vaalean vihreästä väristä. Huoneesta lähtee myös portaat ylös ja portaiden alla on ovi. Vil-kaisemme oven taakse. Pesutilat, iso puinen pesuamme ja wc-tilat on samassa huoneessa. Seinällä on myös peili, ja oletan sen olevan Vanitylta saatu. Tailor ilmeisesti on loihtinut meille kylpypyyhkeet. Pidän edelleen Handyä kädestä, kun suljemme oven perässämme.
”Tuon oven takana tulee olemaan lisäsiipi. Se on vielä vaiheessa, mutta sen ehtii kyllä tehdä.” Handy osoittaa mi-nulle huoneen laidalla. En aluksi ollut huomannutkaan sitä.
”Mennäänkö ylös?” Handy kysyy ja minä nyökkään vastaukseksi. Nousemme portaat ylös. Ylätasanne on minusta mukava lisä, sieltä on hyvä katsella alas. Tasanteella on yksi ainoa ovi. Handy avaa oven.
”Tervetuloa makuuhuoneeseemme.” Kävelen sisälle ja ihastelen huonetta. Takaseinällä on valtava kahden hengen sänky. Molemmin puolin sänkyä on pienet yöpöydät. Pienen ikkunan vierellä on kirjoituspöytä. Huomaan myös seinällä Painterin tekemän tähtitaivas maalauksen. Tailorin tekemät ikkunaverhot sopivat mainiosti tilaamme.
”Se on niin upea.” Sanon Handylle.
”Tiedän. Pidän tästä itsekin.” Handy sanoo ja istuutuu sängyn laidalle. Istun hänen viereensä. Annan edelleen kat-seeni kiertää yhteistä huonettamme.

”Yksi kysymys minulla kuitenkin on.” Totean Handylle.
”Mikä se on?”
”Mitä sinä hait Greedyltä? Jotakin hän piilotteli tänään.”
”Ai se. Smurffaa silmäsi kiinni.” Teen työtä käskettyä. En vain juuri nyt jaksa enempää sokko leikkiä. On niin paljon katseltavaa ja ihasteltavaa. Tunnen kuinka Handy nousee sängyltä ja mitä ilmeisemmin avaa toisen yöpäydän laatikon. Pian hän istuutuu takaisin viereeni.
”Voit avata silmäsi.” hän sanoo. Avaan oitis silmäni ja haen katseellani Handyn katseen.
”Tämä on sinulle.” Handy ojentaa minulle punaisen sydämen muotoisen rasian. Avaan vaaleanpunaisen rusetin ja nostan kannen. Suklaata. Rakastan suklaata. Maistan oitis yhden. Niin suussa sulavaa ja todella hyvää.
”Kiitos Handy.” Sanon ja suukotan häntä.
”Tässä sinulle.” Otan rasiasta yhden suklaan palan ja annan sen Handylle. En käteen vaan suoraan suuhun. Minusta se on hassua. Nauramme yhdessä ja syötämme toisillemme suklaanpaloja. Syömme yhdessä koko rasian tyhjäksi. Suklaat olivat niin houkuttelevia, ettemme malttaneet jättää niitä myöhemmäksi.

Vähitellen käymme nukkumaan. Minua hieman jännittyy nukkua Handyn vieressä. En ole ikinä nukkunut kenenkään vieressä, ainakaan rakastuneena. Kapuan ensimmäisenä hiljaa sängylle ja pujahdan peiton alle. Totean samalla, että olemme saaneet yhden ison peiton, emme kahta. Handy rientää pian perässäni.
”Tule tänne.” Hän sanoo hieman anovalla äänellä. En voi olla hymyilemättä. Siirryn Handyn kainaloon ja painan pääni hänen rintakehälleen. Varovasti Handy silittää hiuksiani. Se tuntuu hyvältä. Minun on hyvä olla. Handy pitää minua lähellään. Suojelevasti ja omistavasti. Ennen kuin huomaankaan, olen nukahtanut.

[Hirmu]

Aww, saivathan ne sitten oman yhteisen talon. Luvun alussa oli hienoa tunnelman kuvausta, ja teksti oli sujuvaa alusta loppuun. Extrapisteet siitä että kirjoitit muffinin oikein (kaikki kirjoittaa aina muffinssi). Tuossa sängystä putoamis-kohdassa olin että apua, mitähän nyt seuraa, mutta onneksi putosivat. xD Toisten smurffien reaktiot Lainetten haavaan olivat kyllä hauskoja, vaikkei mitään ehtinytkään tapahtua.
Eli hyvä luku jälleen. :3

[Indigo]

Hirms <3 heh, mielestäni muffini on paljon hienompi sana kuin muffinsi, vaikka puheessa käytänkin niitä toisinpäin. Tässä siis seuraava luku, vihdoinkin sain vähän kirjoitusinspiraatiota, vaikka opinnäytetyön tekeminen tappoi inspiraatiota runsaasta. T.T''

Sattumia

Emme nukkuneet melkein koko yönä. Nukahdimme vasta kunnolla aamuyöstä. Sen jälkeen kun olin nukahtanut, tai ainakin luulin nukahtaeeni, Handy suuteli otsaani. Heräsin kuitenkin siihen. Emme voineet pitää toisiamme irti toisistamme. Kaikki alkoi vain pienellä jutustelulla. Puhuimme kaikesta. Miltä tuntuu asua yhdessä ja tulevaisuudesta. Hassua, miten molemmat olemmekaan samaa mieltä monista asioista. Toki myönnän, ettei kaikki mene aina aivan niin kuin itse haluan, mutta minä yritän parhaani mukaan sopeutua. Ja toivottavasti myös Handy. Koko sen hetken kun juttelimme, minä makasin edelleen aivan Handyn vieressä. Handy suukotteli minua välillä ja myös minä vastasin hänen suudelmiinsa. Olimme todellakin rakastuneita. En ole kuitenkaan täysin varma kuinka se tapahtui. Suudelmamme vain muuttuivat kiihkeämmiksi ja syvällisemmiksi. Halusimme toisemme kokonaan. Sinä yönä tapahtui jotain todella smurffimaista.

Sen muutaman tunnin mitä saimme nukkua, venyikin puoleen päivään. Olin ollut oikeassa siinä, ettei Harmonyn ainainen aamuinen soitto tavoita taloamme. En ole varma mihin heräsin, mutta katsoin vain automaattisesti kelloa.
”Ei ole totta. Handy!” Huomaan kellon olevan jo melkein yksi päivällä ja tökin Handya hereille.
”Herää. Kello on yli puolen päivän!” Handy raottaa silmiään ja hymyilee minulle.
”Anna sen olla ja tule tänne.” Handy kiskoo minua kädestäni lähelleen. En voi vastustaa kiusausta. Painaudun häneen kiinni ja hymyilen.
”Ihana yö.” Handy kuiskaa korvaani. Minä kiherrän hänen vierellään. Olen samaa mieltä hänen kanssaan.
”Otetaan joskus uusiksi?” Kysyn häneltä kiusoittelevasti ja silitän hänen paljasta rintakehäänsä. Handy vastaa myöntävästi suutelemalla minua. Irrottaudun kuitenkin nopeasti suudelmasta.
”Meidän on oikeasti noustava ylös.”
”Taidat olla oikeassa.” Handy nousee istumaan ja hieroo silmiään. Siinä ajassa minä olen jo ehtinyt mennä peseytymään.

Kuivaan hiuksiani samalla, kun katselen Handyn epätoivoista yritystä pukeutua. Hän on aivan väsynyt, enkä ihmettele yön jälkeen. Hymyilen hänelle. Seuraan tarkasti kuinka hän lopulta onnistuu pukemaan haalarinsa oikeinpäin päällensä.
”Mitähän muuta sanovat?” Kysyn hiljaa.
”Mistä?”
”Mieti nyt. Olemme nousseet ylös vasta yli puolen päivän.” Harjaan hiuksiani samalla kun katson itseäni peilistä. Totta puhuen näytä hehkeältä.
”Tästä saamme vielä kuulla.” Sanon Handylle virne kasvoillani. Handy nyökyttelee päätään myöntävästi.

Kävelemme ulos talostamme, käsi kädessä. Minua nolostuttaa, jotenkin tuntuu että meitä tuijotetaan. Haen katseellani rohkaisua Handyltä, mutta hänestä näyttää tuntuvan samalta kuin minustakin. Katseistamme paistaa epäröinti.
”Lainette!” Käännän katseeni äänen suuntaan ja näen Vanityn. Annan Handylle nopean suukon poskelle ja riennän yhden parhaimman ystäväni luokse.
”Hei Vanity.”
”No jopas. Sinäpä näytäs smurffistiselta.”
”Öhm, kiitos Vanity.” Lähdemme yhdessä kävelemään kohti Smurffetten taloa. Osaan jo arvata mitä on tulossa – Piinapenkki. Minulta siis udellaan kaikki. No, ehkä voin jotakin kertoa. Painotan mielessäni sanaa ehkä.

Astumme Vanityn kanssa Smurffetten taloon. Ja nyt kun tarkemmin ajattelen, emme edes koputtaneet. Tämä on siis suunniteltua. Voi ei, parahdan mielessäni.
”Hei Smurffette.” Tervehdin toista ystävääni.
”Hei Lainette. Otatko teetä?”
”Kiitos, otan.” Istun pöydän ääreen Vanityn viereen ja odotan, että Smurffette kaataa mukini täyteen.
”Miten ensimmäinen yö meni uudessa kodissa?” Smurffette aloittaa keskustelun.
”Hienosti. Pidän talosta, se on todella kotoisa.” Hörppään varovasti kuumaa teetä, poltan kuitenkin kieleni pään.
”Nukuitte Handyn kanssa melko pitkään.” Vanity toteaa ykskantaan.
”Niin…” Sanon hiljaa ja tunnen jo kuinka alan punastua.
”Nyt kerrot kaiken.” Vanity kehottaa minua.
”Punastut niin paljon, että jotain on tapahtunut.” Smurffette katsoo minua komentavasti pöydä toiselta puolelta. Lasken pääni alas, siemaisen vielä kerran teetäni, vedän syvään henkeä ja alan kertoa. Yritän välttää henkilökohtaisuuksia, mutta he tivaavat minulta melkein kaiken.

”Voihan smurffi!” Smurffette toteaa ja katsoo minua silmät suurina.
”Mitä?” Katson itse kysyvästi Vanitya.
”Tuota. Lainette. Kukaan smurffi ei ole ikinä tehnyt tuota. Tai ei ole ainakaan kertonut tehneensä.”
”Joten?” Totean heille. Tahdon tietää lisää.
”Emme oikein tiedä miten se tapahtuu ja miten te onnistuitte siinä.” Vanity jatkaa vielä.
 Vaivun mietteisiini. Totta puhuen, en itsekään ole varma miten se tapahtui. Niin vain kävi.
”Minun taitaa olla paras puhua Handyn kanssa tästä vielä lisää.” Ystäväni nyökkäävät minulle. Kuulemme Greedyn soittavan kelloa päivällisen merkiksi.
”Voi ei…”
”Mikä hätänä Lainette?”
”Lupasin auttaa Greedyä päivällisen kanssa.”
”Hän varmasti ymmärtää.” Toivon niin. En juuri nyt haluaisi puhua vielä hänelle siitä mitä tapahtui viime yönä. Ehkä sanon hänelle olleeni vain väsynyt. Ja lupaan auttaa tiskien kanssa.

”Lain Smufette! Sinun piti auttaa minua päivällisen kanssa!” Greedy toteaa liiankin kuuluvaan ääneen.
”Anteeksi Greedy. Olen tosi pahoillani.”
”Sietääkin olla! Smurffasin hiki hatussa koko aamupäivän!” Katson jalkoihin. Tunnen syyllisyyttä siitä, että petin lupaukseni Greedylle. Tunnen käden olkapäälläni.
”Anna olla Greedy. Lainette oli kamala väsynyt.” Handy tuli sopivasti puolustamaan.
”Olkoot. Lupaat sitten smurffata minua tiskien kanssa?”
”Sen lupaan.” Greedy kääntää selkänsä ja jatkaa töitään. Käännyn Handyn puoleen.
”Kiitos.”
”Ei se mitään. Kuule. Meidän pitäisi puhua.”
”Tiedän, mutta ei nyt. Sen jälkeen kun olen auttanut Greedyä.”
”Selvä.”

Syömme ruokamme ja kukin poistuu tekemään omia tehtäviään. Itse jään keräämään tiskejä. Yritän olla huomioimatta Greedyn syyttävää katsetta. Kasaan laatikkoon ensimmäiset 20 lautasta ja pesen ne. Tiskaaminen on hyvin rauhoittavaa puuhaa, jos sen vai saa tehdä rauhassa. Ja nyt teen sen enemmän kuin mielelläni rauhassa. Tässä on hyvä ajatella rauhassa. Alan miettimään tarkemmin mitä yöllä oikein tapahtuikaan. Muistelen hetkeä, kun suutelimme Handyn kanssa ja annoimme tunteillemme vallan. Hymyilen itsekseni. Noudan seuraavat 20 lautasta ja alan pesemään niitä. Mutta mitä Vanity tarkoitti sillä ettei kukaan ole koskaan aikaisemmin tehnyt mitään sellaista? Se tapahtui kuin melkein luonnostaan. Mutta miten kukaan ei ollut ikinä tehnyt mitään sellaista, joka tuntui niin hyvältä? Kasaan puhtaat lautaset kasaan ja lähden hakemaan lisää tiskattavaa. Miten nopeasti tiskit hupenevat, kun on muuta mietittävää samalla.
”Lainette?” kuulen tutun ja turvallisen äänen takaani.
”Niin Papa?” Huomaan myös Handyn hänen kanssaan.
”Onko jokin hätänä?”
”Ei ollenkaan. Tulisitko kanssamme luokseni?”
”Selvä. Ilmoitan vain Greedylle.” Menen nopeasti Greedyn luokse ja selitän, että Papa pyysi minua mukaansa ja hän ymmärtää sen hyvin.

Handy ja Papa ovat jo lähteneet. Kävelen siis yksin Papan talolle. Jostain syystä vastassani myllertää, en ymmärrä miksi. Kuin parvi toukkia olisi kuoriutunut ja nyt perhoset pyrkivät kaikin keinoin ilmoille. Kunpa voisin vain avata suuni ja päästää ne vapaaksi. En kuitenkaan voi. Koputan Papan oveen ja avaan oven, oletan sen olevan soveliasta, koska minua kuitenkin odotetaan.
”Lainette. Istu ole hyvä.” Istun tuolille. Olen jo nopeasti oppinut ymmärtämään, että istumaan kehottaminen tarkoittaa aina saarnaa tai muuta vakavaa. Mistä nyt on kyse?
”Tuota. Miten tämän aloittaisin?” Papa haroo partaansa mietteliäänä.
”Handy kertoi minulle jo mitä, ehm, viime yönä välillänne tapahtui. Ja olen huolissani sen seurauksista.”
”Seurauksista?” Kysyn hämmästyneenä.
”Olet ollut ihminen. Tiedätkö mitä ihmisten välillä siitä voi seurata?” Miten nöyryyttävää. En tiedä, en todellakaan tiedä. Pudistan vain päätäni hiljaa.
”Ymmärrän. Pyydän Lainette sinua nyt tarkkailemaan itseäsi. Jos huomaat jotakin muutosta itsessäsi – henkisessä tai fyysisessä, smurffaa asiasta heti minulle. Ja Handy, toivon että myös sinä pidät huolen teistä molemmista.”
”Tietysti Papa.”
”En ala kertoa teille vielä mitään mahdollisista seurauksista, koska en itsekään ole täysin varma asioista. Siihen asti, kun jotakin selviää, eläkää päivä kerrallaan.” Nyökkäämme molemmat ja huomaan kuinka Handy puristaa kättäni omistavasti.

Lähdemme molemmat hiljaa ja mietteliäinä pois Papan luota, hänen kehotettuaan meitä menemään auttamaan padon kanssa.
”Mitähän Papa tarkoitti seuraamuksilla?” Kysyn vaiteliaana Handyltä.
”En tiedä. Toivottavasti ei mitään vakavaa.”
”Niin.” Vaivun mietteisiini. Miksi jokin niin hieno voisi tuoda jotain pahaa? Kävelemme yhdessä padolle ja ystäviemme näkeminen palauttaa meidät taas lähes omiksi itseiksemme. Kumpikaan tuskin pystyy olemaan ajattelematta asiaa. Itse ainakin ajattelen välillä asiaa. Ja huomaan Handynkin olevan hieman hajamielinen. Yritän antaa asian olla häiritsemättä minua, sen sijaan yritän auttaa muita kantamaan työkaluja ja muita tarpeellista oikeisiin paikkoihin. Vaihdan muutaman sanan Smurfetten ja Vanityn kanssa. Heidän kasvoillaan käy myös ihmetyksen häivähdys, mutta vakuutan heille ettei ole syytä huoleen. Jatkamme työn tekoa normaalilla rutiinilla. Päivä alkaa olla pitkällä ja uskoisin olevan pian aika lopettaa. Aion kuitenkin kantaa vielä muutaman laudan oikealle paikalle, enkä jättää niitä lojumaan. Nostan itselleni liian suuren kuorman, mutta aion silti yrittää. Nostan ne olalleni ja samalla askeleeni horjahtavat. Tunnen törmäyksen ja kaadun.
”Aijai..” Sanon ja silitän selkääni.
”Hefty!” Smurffette huutaa aivan liian lähellä. Käännyn ympäri ja huomaan Heftyn makaavan maassa ja tajuttomana.
”Voi ei, ei, ei. Ei tätä!” Kompuroin Heftyn vierelle ja tartun häntä olkapäistä.
”Hefty! Herää! Uskallappa tehdä tämä nyt!” Ravistelen Heftyä ja hän virkoaa.
”Smurffin kiitos.” Smurffette toteaa aivan vieressäni. Hän on huomaamattani kumartunut viereeni.
”Hefty? Oletko kunnossa?” Kysyn Heftyltä kun hän hakee muita katseellaan. Katseemme kohtaavat.
”Kuka on Hefty? Ja kuka sinä olet?”

Leukani loksahtaa alas. Eikö hän tunnista minua tai edes itseään? Voi ei, mitä olen tehnytkään ystävälleni?
”Hefty? Mikä sinun on?” Smurffette yrittää puolestani.
”Kenen on mikä?” En voinut tehdä mitään, katsoin vain kylmänä vierestä, kun Smurffette parahtaa kyyneliin ja juoksee pois. Myös omat kyyneleeni valuvat silmäkulmistani.
”Älä itke kaunokainen.” Hefty sanoo ja tarttuu käsiini. Ei tällä tavalla. En ole sinun.
”LOPETA!” Parkaisen minkä keuhkoistani saan ulos ja nousen ylös ja riennän Smurffetten perään. Itken vuolaasti. Juoksen Smurffetten talolle ja oletan, että hän on siellä.
”Smurffette!”
”Lainette! Sinulla ei ole enää asiaa tänne.”
”Mitä?”
”Tämä on kokonaan sinun syytäsi!”
”En minä tahallani!”
”Teit sen kuitenkin. Oletko nyt tyytyväinen?” Olen hiljaa ja tuijotan kyyneleitteni läpi ystävääni. Hänen katseensa on kova ja läpitunkeva. Käännän hänelle selän osoittaakseni, että lähden.
”En. En ole tyytyväinen. Ja olen pahoillani.” Lähden hämärtyvään iltaan ja juoksen metsän laidalle. Painan pääni polviini ja annan kaiken tulla ulos. Parkaisen äänekkäästi ja alan itkeä. Itken surun kyyneleitä. Tuskasta, jota tuotin ystävälleni. Tapahtuneesta, jonka aiheutin. Ahdistuksesta, joka minua painaa. Itken kaiken ulos, enkä nosta päätäni. Haluan vain sulkea maailman pois ympäriltäni ja toivoa tämän olevan pahaa unta.

En tiedä milloin tai miten raahasin itseni takaisin kotiini. En muista tuosta edeltävästä illasta paljoakaan, vain ne asiat jotka tahtoisin unohtaa. Herään kuitenkin aamuun, ole turta. Vielä enemmän minua alkaa ahdistaa, kun huomaan sänkyni toisen puolen olevan tyhjä. Lähes koskematon, mutta huomaan, että Handy on ollut yön kotona. Nyt on hän on luultavasti selvittämässä mikä hänen parasta ystäväänsä vaivaa. En kestä ajatusta, että eilinen jatkuisi vielä tänäänkin. Käännyn toiselle kyljelleni, kasvot seinää kohti ja vedän peittoa päälleni. En halua nousta, en halua kohdata ketään. Jään loppupäiväksi tänne, en poistu talolta. Suljen silmäni ja toivon, että voisin nukahtaa uudelleen. Saatan torkkua pieniä pätkiä, mutta en nuku kunnolla. Havahdun oven koputukseen. Nousen vaivoin sängystä ja kietaisen ympärilleni vaaleapunaisen aamutakin. Mitähän kellokin on? Taitaa olla iltapäivä. En välitä. Avaan oven ja sen takana on Greedy.
”Hei Lainette. Oletko tulossa tänäänkään auttamaan minua?”
”En tule. En jaksa.”
”Mikä smurffi sinua vaivaa? Et ole ennen luistanut töistäsi!” Miksi Greedyn pitää olla heti niin jyrkkä? En mahda mitään ja alan itkeä.
”Ä-älä itke. Pärjään kyllä jos sinä et jaksa.” Heittäydyn Greedyä vasten ja alan itkeä lisää. Greedy lohduttaa minua silittämällä selkää.
”Miksi minun piti aiheuttaa tämä? Miksi? Hefty on menettänyt muistinsa ja Smurffette vihaa minua sen takia! En jaksa!”
”Rauhassa.” Greedy taluttaa minut sisälle omaan talooni ja istuttaa minut pöydän ääreen. Hiljaa nyyhkytän, kun hän keittää herkullista kaakaotaan. Saan lämpimän kupin suoraan käsiini ja juon kunnon kulauksen välittämättä siitä, että nyt kieltäni polttelee.
”Kiitos Greedy.”
”Ei se mitään. Pitäähän toisia auttaa. Mutta aiotko tulla ulos ollenkaan?”
”En tiedä. En todellakaan tiedä. Mitä sillä välin on tapahtunut, kun olen ollut poissa?”
”Papa on yrittänyt auttaa Heftyä, tuloksetta. Smurffettea en ole nähnyt koko aamuna. Ja tuota, Handy vaikutti olevan poissa tolalta. Onko hänellä kaikki kunnossa?”
”Kaikki on hyvin, Heftyä lukuunottamatta.” Vastaan nopeasti ja mieleeni muistuu eilinen Papan kehotus.Istumme hetken hiljaa. Greedy nousee ja kertoo, että hänen pitää mennä jatkamaan töitään. Hän pyytää minua vielä apuun ja lupaan harkita asiaa. Jään istumaan pöydän ääreen katsomatta, kun Greedy poistuu.

Olen jälleen jumittautunut paikoilleni, kuinka pitkäksi aikaa, sitä en tiedä. Oletan Handyn palaavan kotiin, koska tulija tulee suoraan sisälle koputtamatta. Silloin vaivaudun nostamaan katseeni ja kohtaan Handyn riutuneet kasvot. Hän näyttää väsyneeltä ja murtuneelta.
”Handy..?”
”Olen kunnossa. Vain väsynyt. Pitää käydä vaihtamassa haalarit.” Nyökkään, mutta tiedän ettei Handy näe sitä. En kestä tätä enää pitkään. Nousen paikoiltani ja tartun Handyn käsivarteen ennen kuin hän ehtii ulos.
”Tiedäthän ettet halunnut tätä?” kysyn vilpittömästi. Handy katsoo minua hetken hiljaa.
”Tiedän, mutta en voi smurffata asialle mitään.” Vapautan Handyn otteestani ja annan hänen jatkaa matkaansa ulos. Tuijotan auki jäävää ovea. Ulkona paistaa kirkkaasti aurinko, vaikka syksy on jo pitkällä.

Olen koko päivän ajatuksissani, saatoin käydä ulkonakin. En ole varma. Olen täysin kadottanut todellisuuden tajun. Kapuan illan hämärtyessä sänkyyn omalle puolelleni. Olen hiljaa, koska oletan Handyn nukkuvan. Käännän hänelle selkäni ja huokaisen hiljaa. En saa unesta kiinni, vaikka pidän silmäni kiinni. Havahdun peittojen kahinaan.
”Lainette? Oletko hereillä?” En vastaa, tuijotan vain tyhjyyteen. Handy koskettaa minua lempeästi olkapäähän. Suljen välittömästi silmäni ja esitän nukkuvaa. Kuulen Handyn huokaisevan.
”Olen pahoillani, kaikesta.” Sen sanottuaan Handy palaa takaisin paikalleen. Olen hetken hiljaa. Pohdin sanoisinko mitään vai olisinko vain hiljaa. Päätän kuitenkin kuiskata sanat hiljaisuuteen.
”Ei se mitään.” Handy ei vastaa, mutta tiedän hänen kuulleen. Ei hän muuten olisi ottanut minua kädestä kiinni. Yksi kivi vieritettynä pois sydämeltä, voin nukahtaa vähän rauhallisempaan uneen.