Kirjoittaja Aihe: Käännös: Poison Paradise K-11 Harry/Viktor VALMIS  (Luettu 9498 kertaa)

MirenvA

  • bag badger
  • ***
  • Viestejä: 149
    • Tumblr
Kaikista aikasemmista luvuista mitä en oo kommentoinu... ei niitä tainnut olla kuin pari: IIIHANAA työtä, kiitoksia oikein kovasti. : D Ja tää uusinkin oli aikaste kutkuttava. <3 Jotenki on sellanen kutina, että kun Viktorille selvii nää Dracon haaveet, niin pääsee brittien puhdasverisetkin mustallelistalle. Tai ainakin Malfoyt.

Toivottavasti tulevaisuudessa Weasleyitä (hitto, eihän sitä osaa edes taivuttaa) ja kumppaneita potkitaan päähän bulgarialaisten toimesta vielä monta kertaa. *evil grin*
-Mire-
Poor old Jim's white as a ghost
He's found the answer that was lost
We're all weeping now, weeping because
There ain't nothing we can do to protect you

O children
Lift up your voice, lift up your voice
Children
Rejoice, rejoice
The Bad Seeds And Nick Cave~O'Children

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
Yuuri: Kiitos paljon kommentistasi! :D

MirenvA: Kiitos ihanasta kommentistasi! :)


Laulu: No Bravery - James Blunt


7. luku: No Bravery

There are children standing here
Arms outstretched into the sky
Tears drying on their face
He has been here
Brothers lie in shallow graves
Fathers lost without a trace
A nation blind to their disgrace
Since he's been here
And I see no bravery,
No bravery in your eyes any more
Only sadness
And I see no bravery,
No bravery in your eyes any more
Only sadness
Only sadness


Lucius Malfoy kääntyi vaimonsa puoleen ja hymyili hänelle muiden huomaamatta, he olivat olleet jo lähes kaksikymmentä vuotta naimisissa. ”Et vaikuta yllättyneeltä, kultaseni”, hän sanoi kääntäessään katseensa Krumin veljeksiin ja poikaansa.

”Olen ehkä vähän tietoisempi Dracon mieltymyksistä, Lucius, siinä kaikki. Englannissa ei kuitenkaan ollut sopivia ehdokkaita”, Narcissa vastasi huolettomasti.

He näkivät, kun Henrik loisti viattomasti Dracolle, hänen kätensä oli vieläkin puristettuna isoveljensä käteen.

”Heistä kyllä tulisi häikäisevä pari”, Lucius hiljeni vilkaisten huispaustähteä ja nuorempaa bulgarialaista. Utelias ja laskelmoiva kiilto ilmestyi hänen silmiinsä. ”Narcissa, näetkö sinä mitään samannäköisyyttä Krumissa ja Henrikissä?”

”Heidän sysimustien hiustensa ja tapojensa lisäksi?” Narcissa kysyi. Hän tarkkaili heitä ja pudisti sitten päätään. ”En, en ollenkaan. En ole nähnyt noin vihreitä silmiä sitten sen jästisyntyisen, joka meni naimisiin Potterin kanssa, ja kävi Tylypahkaa.”

Hänen sanomansa jäi roikkumaan parin välille ennen kuin Narcissa käänsi huomionsa kolmesta nuoresta velhosta, jotka suuntasivat nyt pois katsomosta Weasleyt perässään.

”Lucius”, hän henkäisi, ”Et kai luule, että-” Hän yritti pitää tyyneytensä. ”Mutta hän on Varastettu Lapsi, kansainvälinen laki suojelee häntä kaikelta jästien vaikutukselta, koska hänet kaapattiin ja häntä pahoinpideltiin-”

Hänen miehensä komeat kasvot muuttuivat vielä enemmän laskelmoivaksi mieli kieppuen ennen kuin hän virnisti. ”Dumbledore on typerys.”

”Kultaseni?”

”Hetki pieni, kulta, anna minun puhua Bulgarian ministerin kanssa, ja sitten me jatkamme tätä keskustelua.”

Narcissa Malfoyn kädet tärisivät pienesti, kun hän yritti saada tyyneytensä takaisin. Henrik – Henry – Harry. ”Minun Harryni”, Viktor oli kutsunut nuorta velhoa.

Kirkkaanvihreät silmät.

Sotkuiset Potterien hiukset, kasvaneet pitkiksi ja kesyyntyneet hieman.

Otsatukka peitti pojan otsan kokonaan valuen hänen silmilleen.

Silmät.

Jästisyntyisen silmät.

Vihreät.

Ahdistuneet.

Hän veti väristen henkeä. Mitä taikaministeriö oli oikein tehnyt heidän rakkaalle Pojalleen-joka-elää? Kuinka kukaan, edes inhottava jästi, voisi tehdä jotain niin kamalaa lapselle?

Lapselle, joka oli voittanut Pimeyden lordin. Hänen miehensä herran.

Hän pudisti päätään. Siitä ei ollut todisteita, hän muistutti itseään, vain epäilyksiä. Eikä hän ollut enää Harry Potter, vaan Henrik Krum, merkittävän puhdasverisen poliitikon toinen poika. Sitä paitsi, hän ei luottanut ollenkaan jästeihin ja jästisyntyisiin.

Narcissa mietti hetken, mitä poika ajatteli puoliverisistä – ennen kuin hän hymyili itsekseen.

Nimenomaan, Dumbledore oli tehnyt merkittävän laskuvirheen.

Alle kahta tuntia myöhemmin hän löysi itsensä hienossa Malfoyiden teltassa viihdyttämässä Bulgarian taikaministeriä.

”Ministeri”, Lucius aloitti, ”Olet varmasti tyytyväinen joukkueesi suoritukseen.”

”Kylla vain-” Hän taivutti päätään ottaessaan vastaan lasin tuliviskiä. ”-vaikka eihan se ollut odottamatonta, kun Viktor Krum on etsija. Henrikhan on, kuinka te sanottekaan, onnenloitsu.”

Narcissa hymyili käännökselle. ”Henrik kertoi Dracolle, että Viktor on hänen isoveljensä.”

”He ovat omistautuneita toisilleen. Se on vain luonnollista.”

”Tietenkin”, Lucius sanoi. ”Sellainen omistautuneisuus on ihailtavaa. On harmi, että perhe ei ole niin arvostettu puoliveristen ja – ” Hän epäröi. ” – vähempiarvoisten keskuudessa.”

Obalonsk ei sanonut mitään, mutta siemaisi tuliviskiään. Lucius katsoi Narcissaa, joka nyökkäsi hänelle kannustavasti. Koska oli mahdollista, että Henrik oli oikeasti James ja Lily Potterin biologinen lapsi, heidän täytyi edetä varovasti.

”Ministeri”, hän aloitti uudelleen, ”Ennen kuin otan esiin tapaamisen oikean tarkoituksen, minun täytyy kysyä, suojeleeko Bulgaria kummipoikaasi myös Englannilta jästien jälkeläisten lisäksi?”

”Mista sait sellaisen kasityksen?” Obalonsk kysyi paljastamatta mitään äänensävyllään, vaikka hänen kätensä puristikin nyt juomalasia varsin tiukasti.

Narcissa laski kätensä rauhoittavasti miehensä käsivarrelle. Vältellen kysymystä hän selitti, ”Se ei muuttaisi neuvotteluja, jotka haluaisimme aloittaa kanssasi, mutta monimutkaistaisi niitä hieman. Ministeri, Malfoyiden suvulle olisi suuri kunnia, jos harkitsisit avaavasi vihkisopimusneuvottelun meidän poikamme ja Henrik Krumin välillä. Jos Henrik kuitenkin oli pahoinpidelty englantilaisten jästien joukossa, me olettaisimme, että hän ei haluaisi asua tässä maassa ja meidän pitäisi löytää vaihtoehtoinen ratkaisu.”

Ministeri oli järkyttynyt eikä pystynyt sanomaan sanaakaan katsoessaan Malfoyita käsi tiukentuen lasinsa ympärillä. ”Te haluatte liittya Krumien suvun kanssa.”

”Me haluamme liittää poikamme avioliittoon Henrik Krumina tunnetun velhon kanssa, huolimatta hänen – alkuperäisistä vanhemmistaan”, Lucius korjasi. Damyan Krumin poika, olkoonkin adoptoitu tai ei, voisi olla erinomainen etu hänen suvulleen. Sen lisäksi, jos hän saisi niin poliittisesti ja taikavoimaisesti vahvan henkilön, edes piileskelemään loppuelämäkseen, poikansa sulhaseksi, sitä ei voisi jättää huomiotta. Huolimatta pojan statuksesta puoliverisenä, kaikki hänen synnyttämänsä lapset olisivat Malfoyn sukua ja sen vuoksi puhdasverisiä, koska kaikki lapsen isovanhemmat olivat velhoja ja noitia.

Ja jos Pimeyden lordi sattuisi palaamaan, Pojan-joka-elää olisi pakko pysyä puolueettomana uskomustensa ja Malfoyihin liittymisen vuoksi, tai hänen pitäisi antaa Pimeyden puolelle tukensa.

Tämä liitto olisi paljon tärkeämpi kuin pelkkä yksinkertainen avioliitto kahden ehdokkaan ilmeisen kiintymyksen vuoksi.

Obalonsk veti hitaasti henkeä. ”Tunnustan, etta olen yllattynyt.”

”Onko Henrik jo kihlattu jollekulle?”

Heidän vieraansa pudisti päätään. ”Ei ole.”

Naricissa hengähti eikä ollut huomannut pidättäneensä henkeä.

”Tiedan, etta Krumit ovat, lukemattomia kertoja, yrittaneet jarjestaa avioliiton Viktorille, mutta han on aina kieltaytynyt. Henrik saattaa olla samanlainen. En tieda.”

”Mitkä ovat hänen pyrkimyksensä opiskelujen jälkeen?”

”Henrik on taitava pimeyden voimissa, mutta han haluaa kansainväliseen politiikkaan. Hanta vaivaa velho-orpojen laittaminen jastien koteihin, olkoonkin sukulaisia tai ei. Han haluaa myos tiukemmat lait jastisyntyisten vuorovaikutukseen jastimaailman kanssa. Damyan on hyvin ahdistunut, koska han toivoit poikiensa olevan suvaitsevaisempia jastien tietamattomyytta kohtaan, mutta molemmat pojat ovat kuitenkin hyvin ennakkoluuloisia niita kohtaan, jotka eivat taio.”

Lucius taittoi päätään. ”Jalo aate. Jos kukaan voisi saada sen hyväksyttyä kansainvälisessä konfederaatiossa, niin Varastettu Lapsi ja taikaministerin suojatti.”

”Han on hyvin alykas ja jaarapainen. Myos intohimoinen. Se auttaa hanta hyvin, luulisin.”

Narcissa taittoi päätään ja tarjosi ministerille toisen lasin. ”Draco haluaisi parantajaksi, luultavasti tutkijaksi. En usko, että häntä haittaisi asua ulkomailla.”

”Onko teilla toinen perija?” Obalonsk kysyi yllättyneenä tietäessään, että jos Draco hylkäisi Englannin, Malfoyiden perhe menettäisi valtavasti vaikutusvaltaa ja hänen täytyisi aloittaa uudestaan Bulgariassa tai missä Henrik sitten haluaisikaan elää.

”Ei”, Lucius vastasi, ”mutta poikamme toiveet ja Henrikin ainutlaatuiset kyvyt saavat meidät tavoittelemaan tätä liittoa.”

Obalonsk hymyili. Ehkä, ihan vain ehkä, tämä sittenkin toimisi.

”Suokaa anteeksi”, hän aloitti, ”mutta minun taytyy kysya. Henrik on tottunut valtavaan maaraan omistautumista ja kiintymysta. En voisi suositella tata liittoa Damyanille ja Silvalle, jos en usko, etta Henrik saisi niita. Teidan poikanne – Draco – onko han rakastunut?”

Lucius avasi suunsa vastatakseen, mutta Narcissa hiljensi hänet kädellään.

”Draco, vaikka hän onkin varautunut julkisesti, on omistautunut perheelleen. Ja Malfoyt seuraavat tätä periaatetta – perhe tulee ensin. Ja hän itse ehdotti, että me aloittaisimme tämän, kun hän ei ole koskaan ennen osoittanut kiinnostusta noitia tai velhoja kohtaan.”

Bulgarian ministeri nojautui taaksepäin tuolissaan ja hymyili. ”Uskon, etta Damyan Krum ottaa teihin yhteytta viikon sisaan. Odottakaa hanen polloaan.”

…………………………………………………………………

Ronald Bilius Weasley ei voinut uskoa sitä. Täällä hän oli makaamassa selällään teltan lattialla tyttöjen huoneessa. Hermione ja Ginny makasivat samalla lailla, vaikkakin sängyissään, ja Ron tiesi, vain tiesi, että oli menettänyt järkensä.

Hän ajatteli hetken isäänsä, joka oli tuijottanut hiukan liian merkitsevästi Henrik Krumia juuri ennen kuin ’kolmikko’, niin kuin hän itse heitä kutsui, lähtivät aitiosta jutellen iloisesti voittojuhlista.

”Täytyy mainita tästä Dumbledorelle”, hänen isänsä oli mutissut poissaolevasti itsekseen.

Ronilla ei ollut aavistustakaan, mitä hän oli tarkoittanut.

Hermionen terävä ääni keskeytti hänen mietteensä. ”Kuinka hän voi olla niin – niin…” Hänen nenänsä nyrpistyi turhautuneena ja Ron ajatteli, että se ei ollut ollenkaan viehättävän näköistä.

”Niin upea?” Ginny täydensi. ”Ja ajatella, jästit pahoinpitelivät häntä. Kuinka kauheaa!”

”Niin, heidän oli väärin kaapata hänet”, Hermione sanoi. ”Mutta he liioittelevat tätä kamalasti. Ei koko rotua pitäisi pitää vastuussa muutamien synneistä.”

”Luuletko, että hän seurustelee Krumin kanssa?” Ginny kysyi vastahakoisesti halaten tyynyään.

”He olivat kyllä aika läheisiä”, Ron sanoi närkästyneenä. Krum oli jumala. Hän toivoi, että hän itse olisi niin läheinen Krumin kanssa. Tai no, ei ehkä niin läheinen.

”Ei”, Hermione järkeili, ”muuten he eivät olisi kutsuneet Malfoyta niihin-”

Suuri räjähdys kuului teltan ulkopuolelta ja he loikkasivat ylös hämmentyneinä.

”Ron?” Hermione kurkotti häntä kohti, mutta Ron ei huomannut sitä.

Hetkeä myöhemmin hänen isänsä juoksi huoneeseen ja sanoi, ”Juoskaa metsään, kimppuumme on hyökätty.”

Ennen kuin kolme lasta ehti edes ajatella, he olivat teltan ulkopuolella. Ron melkein oksensi huomatessaan ryhmän kuolonsyöjiä kiduttamassa jästejä, jotka pitivät huolta leirintäalueesta. Hän otti Ginnyn kädestä kiinni – tyttö oli jähmettynyt paikoilleen järkytyksestä – ja veti kahta noitaa perässään kohti metsää. Kun he juoksivat ensimmäisten puiden ohi, hän pysähtyi yhtäkkiä huomatessaan kuun hohtavan platinanvaaleista hiuksista.

Hän tuijotti suurin silmin nähdessään Viktor Krumin puristavan Henrikiä rintaansa vasten, poika kuitenkin jätti hänet huomiotta keskustellessaan toisen seuralaisensa kanssa ja katsellessaan leirin kaaosta.

”Minä luulin, että kuolonsyöjien toiminta päättyi Pimeyden lordin kuollessa”, Henrik sanoi selkä painettuna veljensä rintaa vasten ja pidellen käsiään huispauspelaajan käsivarsilla.

”Niin päättyikin”, Malfoy vastasi, tilanne ja Henrikin läheisyys Krumin kanssa ei häirinnyt häntä yhtään.

”Henrik-” Ron kuuli Krumin patistavan hiljaa.

”Eivät he meitä satuta, Viktor”, hän vastasi. ”Me olemme hyvin tunnettuja puhdasverisiä.” Hänen silmänsä tarkkailivat metsää ja pysähtyivät Hermioneen. ”Tuo jästisyntyinen toisaalta saattaa olla vaarassa.”

”Minulla on nimikin”, tyttö tokaisi.

”Me tiedämme kyllä, Granger”, Draco vastasi vähättelevästi.

Henrik kääntyi takaisin tapahtumia kohti ja vinkaisi, kun kuolonsyöjä käänsi jästinaisen ylösalaisin, hänen yöpukunsa valui alas paljasten hänen alastoman vartalonsa.

”Kuvittele Petunia-täti tuolla lailla, Viktor”, hän sanoi hiljaa surullisesti.

Malfoy katsoi häntä kysyvästi. ”Petunia-täti?”

Henrik nyökkäsi poissa tolaltaan. ”Niin. Ja minun serkkuni-” Hän näytti hetken hämmentyneeltä. ”En muista hänen nimeään enää. Kuinka outoa. Minun nimeni oli friikki silloin. Petunia-täti kutsui minua pojaksi.”

Hän halkoi täristä ääni väristen, kun hän alkoi tulla sokkiin.

Malfoy ojensi kätensä häntä kohti, mutta Viktor käänsi pojan hiljaa ympäri sylissään ja antoi suukon hän otsalleen. ”Henrik”, hän sanoi päättäväisesti haluten veljensä katsovan häntä silmiin. ”Henrik, han ei ole sinun tatisi. Se jasti ei ole sinun tatisi.”

”En minä tehnyt sitä”, poika mutisi. ”Ei minun ollut tarkoitus tehdä niin. Olen kunnolla. En muuttanut hänen hiuksiaan sinisiksi.”

Malfoyn silmät suurenivat pelosta ja Krum vain piteli nuorempaa velhoa tiukemmin. ”Henrik”, hän toisti uudelleen. ”Sina olet Henrik Krum. Sina olet velho. Sinun isasi on velho. Aitisi on noita. Jastit eivat ole mitaan.” Hänen äänensä oli ankara ja tiukka, se erottui selkeästi takaa kuuluvista kirkaisuista.

Viktor silitti Henrikin hiuksia ja poika rauhoittui pian silmät tarkentuen. ”Viktor?” hän kuiskasi epävarmasti.

”Henrik.”

”En ole komerossani”, hän huomasi ja hänen äänensä värisi vielä hiukan.

”Et enaa koskaan”, Viktor vannoi.

Henrik pudisti päätään. ”He sanoivat aina, että minä olen pelkkä tyhjänpantti”, hän tunnusti unohtaen, että metsässä eivät olleet vain he kaksi, hän unohti myös leirin kaaoksen. ”He sanoivat, että äitini oli friikki ja isäni humalainen ja että he kuolivat autokolarissa.”

Viktorin silmät kostuivat, kun hän jatkoi adoptioveljensä hiusten silittelyä.

”He lukitsivat minut komeroon ilman ruokaa, kun minä taioin.”

”Sina et joudu enaa koskaan sinne takaisin”, Viktor sanoi hiljaa pimeyteen.

Henrik nyökkäsi.

”Ja sitten sinä tulit. Sinä kerroit pojalle, että olin juossut jonnekin muualle, kun minä ilmiinnyin puuhun. Sinä katsoit ylös ja veit minut kotiin.” Hän puristi Viktorin kaapuja nyrkeissään ja neljä englantilaista lasta seisoivat paikoillaan kuin noiduttuina. ”Ja sitten se englantilainen perhe jahtasi minua, mutta sinä veit minut kotiin, ja äiti ja isä olivat siellä.” Hänen ilmeikkäät vihreät silmänsä katsoivat ylös surumielisiin mustiin silmiin. ”Isä ei ole humalainen eivätkä he ole kuolleita”, hän sanoi hitaasti yrittäen vakuutella itseään.

”Ei, Henrik. Isa ei juo koskaan eika han aja autoa. Ja aiti on koko Bulgarian kaunein noita.”

Henrik vilkaisi Viktorin olan yli näkemättä oikeastaan mitään. ”Minä näen siitä joskus unta, Viktor.”

”Jasteista?”

Hän pudisti päätään. ”Ei vaan miehesta. Siita, joka nauraa”, hän vastasi lipsahtaen bulgarian aksentille. ”Han, kuka han oikein oli, Viktor?”

Hänen veljensä ei vastannut, odotti vain.

”Se kaarmemies, han tulee minun uniini.”

Malfoy henkäisi tunnistaessaan Pimeyden lordin kuvauksen.

Hermione seisoi lumoutuneena, mutta katsoi pois huomatessaan, että kirkuminen oli loppunut ja leirillä näkyi vain savua ja pölyä. ”Ron”, hän kuiskasi nykäisten tämän hihaa, ”meidän pitäisi mennä etsimään veljesi.”

Ron ravisti itseään huumastaan ja vilkaisi Ginnya, joka oli valahtanut kalmankalpeaksi. ”Joo, okei”, hän vastasi pelokkaana ja kompuroi sitten noidan perään, kun tämä veti hänen siskoaan.

Draco, Henrik ja Viktor eivät edes huomanneet.

”Kuka han oli, Viktor?” Henrik kysyi uudelleen äänekkäämmin tällä kertaa.

”Pimeyden lordi”, Draco kuiskasi värähtäen. ”Hyökkäsikö hän niiden jästien kimppuun, jotka olivat kaapanneet sinut?”

Henrik katsoi häntä tarkasti rattaat pyörien mielessään. ”Ei, en usko. Se nainen, han kuoli”, hän hiljeni. ”Avada Kedavra.”

Lehdet rapisivat ja Draco kääntyi huomaten, että hänen isänsä lähestyi pukeutuneena elegantteihin kaapuihinsa, kuolonsyöjien naamio oli otettu pois ja luultavasti lähetetty takaisin heidän kartanoonsa. Hänen oli pakko hymyillä tietäessään olevansa turvassa.

Avada Kedavra”, Henrik toisti. ”Avada Kedavra, Avada Kedavra. Ja vihreaa. Niin paljon vihreaa valoa, eika sitten muuta kuin naurua.”

Lucius meni hänen luokseen hitaasti tarkkaillen kauhistunutta poikaa Viktor Krumin sylissä. Hän polvistui heidän vierelleen ja katsoi sitten Lily Potterin silmiin, niin ilmeikkäät, mutta kuitenkin niin kovat.

”Muistatko sinä Pimeyden lordin, Henrik?” hän kysyi hiljaa.

Krum vilkaisi häntä epäluuloisesti.

”Luota minuun”, hän sanoi totuudenmukaisesti. ”En koskaan paljasta Henrikin ainutlaatuista menneisyyttä kenellekään. Annan sanani poikani elämän nimeen.”

Vaaleatukkainen poika henkäisi valan vakavuudelle.

Viktor vain nyökkäsi jurosti.

”Joo”, Henrik vastasi hiljaa. ”Han tuli ja loitsi sen kirouksen siihen punatukkaiseen naiseen.”

Malfoyn isä nyökkäsi vakavasti. ”Hän oli jästisyntyinen, Henrik. Hänen miehensä oli verenpetturi. Puhdasverinen. He oli olivat ystäviä toisen verenpetturin – Albus Dumbledoren – kanssa ja taistelivat meidän tapojamme vastaan.”

”Tiedatko heidan nimensa?”

Lucius vaikeni ja vilkaisi poikaansa. ”He olivat James ja Lily Potter. Heidän poikansa nimi oli Harry.”

Draco painoi kätensä suulleen yrittäen peittää henkäisynsä. Henrik muisti James ja Lily Potterin kuolemat. Vain yksi henkilö oli selviytynyt – poika, joka oli mennyt asumaan jästien kanssa ja kadonnut sitten.

”Se on harmi. Me emme tiedä, mitä tapahtui, mutta jostain syystä tappokirous loitsittiin lapseen ja hän selvisi siitä vain arpi otsassaan.” Hän vilkaisi Henrikiä, arpi oli piilossa hänen otsatukkansa alla. ”Pimeyden lordi katosi. Jos hän ei olisi, lapsi olisi annettu taikaperheelle oppiakseen meidän tapamme, ollakseen rakastettu ja suojeltu. Hän oli ensimmäisen sukupolven puhdasverinen ja jos hän olisi ollut yhteydessä yhteen vanhoista perheistämme, hän olisi helposti noussut Englannin yhteiskunnassa. Ymmärrätkö?”

Henrik nyökkäsi ja Viktor jatkoi hänen hiustensa silittelyä lohduttavasti.

”Me-” Hän jätti sanomatta, että ’me’ olivat saman pelätyn velhon seuraajia. ”-emme olisi koskaan jättänyt häntä jästeille, toisinkuin hänen kuraverinen äitinsä ja Dumbledore, Henrik.” Hän veti henkeä ja valitsi seuraavat sanansa huolellisesti. ”Mutta vaimoni ja minä olemme kiitollisia, että lapsi on löydetty, ja suremme sen vuoksi, mitä hänelle tapahtui – että hänen oma jästiperheensä kidutti häntä, kunnes hän katosi parempaan maailmaan.”

Varastettu Lapsi katsoi hänen silmiinsä pistävästi etsien jotain ennen kuin hautasi kasvonsa jälleen Viktorin olkaa vasten hakien lohtua.

”Me kunnioitamme tämän velhon salaisuutta ja Malfoyn perhe vie sen hautaan, jos hän niin haluaa.”

”Kiitos, herra Malfoy”, hän kuiskasi.

”Sano vain Lucius.”

”Lucius.”

Vanhempi velho hymyili. ”Toivon, että perheelläni ja minulla on onni nähdä sinut ja veljesi mantereella.”

”Tule”, Lucius sanoi viittoen pojalleen, joka näytti vieläkin järkyttyneeltä paljastuksesta. Hän laski päätään hetkeksi, jotta vain Draco saattoi kuulla hänet. ”Äitisi ja minä päätimme, että tämä ei muuta mitään ja toimimme toiveesi mukaan, jos se on vielä toiveesi.”

Poika kohotti katseensa isäänsä ja nyökkäsi kiitokseksi.

Kun he lähtivät metsästä, Viktor katsoi Henrikiä vakaasti silittäen samalla Henrikin hiuksia suurella kädellään. ”Mina rakastan sinua, Henrik”, hän sanoi. Mitkään sanat eivät koskaan olleet olleet todempia.

Ja maailma katosi Viktorin ympäriltä, kun hän piteli lähellään velhoa, jonka kuului olla hänen veljensä, kiittäen itse taikuutta, kun se antoi hänen löytää tämän pelokkaan pikkupojan silloin vuosia sitten.

Houses burnt beyond repair
The smell of death is in the air
A woman weeping in despair,
Says, "He has been here"
Trace the lighting on the sky
It's another family's turn to die
A child too afraid to even cry out,
Says, "He has been here"
And I see no bravery,
No bravery in your eyes any more
Only sadness
And I see no bravery,
No bravery in your eyes any more
Only sadness
Only sadness


Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
Laulu: Good Enough - Evanescence


Käännökset Bulgarian kielestä:

Ne plachi
. Älä itke.

Schte te zavinage obicham. Minä rakastan sinua aina.


8. luku: Good Enough

Under your spell again.
I can't say no to you.
Crave my heart and it's bleeding in your hand.
I can't say no to you.

Shouldn't let you torture me so sweetly.
Now I can't let go of this dream.
I can't breathe but I feel...

Good enough,
I feel good enough for you.



Myöhäinen elokuu 1994, Sofia, Bulgaria (Viktor 17, Henrik 14)

Ankara tuuli melkein rikkoi lasin pienestä tykkitornin ikkunasta vanhassa linnoituksessa juuri velhojen Sofian ulkopuolella. Viktor Damyanovits Krum tuijotti tyhjyyteen yhden kynttilän heikossa valossa, hänen kumarat hartiansa olivat vielä lysymmässä, kun hän nojasi kasvojaan kämmeneensä. Varjot leikkivät hänen kasvoillaan saaden hänet näyttämään aavemaiselta, melkein jästisadun synkimpien painajaisten pahalta velholta.

Huolimatta siitä, kuinka hän yritti, hän ei voinut unohtaa, mitä oli huomannut isänsä toimistossa aiemmin sinä iltana. Hän ja Henrik olivat juosseet ympäriinsä heidän kotonaan etsien pientä sieppeliä, jonka Viktor oli antanut hänelle lapsena.

Viktor”, Henrik oli valittanut. ”Kuinka minä voin muka nukkua, kun sinä menet Tylypahkaan eikä minulla ole sieppeliä?

Veljekset olivat viettäneet tuskin yötäkään erillään sen jälkeen, kun Henrikistä oli tullut yksitoistavuotias, ja sieppeli oli mennyt ’jonnekin turvaan’ näiden kolmen vuoden aikana.

Etkö ole vähän turhan vanha sellaisille asioille, Henrik?” hänen äitinsä oli kysynyt tyynesti pilke silmäkulmassaan.

Kultasieppeli”, Henrik aloitti tärkeällä äänellä, ”on historiallisesti kiinnostavin taikaolento, varsinkin, kun jästeillä ei ole aavistustakaan niiden olemassaolosta.”

Silva oli nauranut nuorimmalle lapselleen. ”Ehkä se on isäsi toimistossa?” hän oli ehdottanut. ”Muistan nähneeni, että isäsi vei sen sinne yhdessä vaiheessa muistoksi sinusta, kun olit lähtenyt oppimaan suuria asioita.”

Henrik oli juossut äitinsä luokse ja halannut häntä, ja tämä oli antanut rakastavan suukon Henrikin päälaelle. Silva ei ollut tiennyt silloin vuosia sitten, että tämä lapsi voisi olla niin rakas hänelle, vaikka poika ei ollutkaan hänen vertaan.

Viktor oli nojannut seinää vasten ja vain hymyillyt näkymälle. Henrik ja hänen äitinsä olivat epäilemättä Krumin perheen kauniimmat jäsenet ja he olivat varsinainen näky yhdessä: Silva oli pitkä ja vaikuttava kultaisilla hiuksillaan, Henrik hoikka, mutta hienostunut loistavilla smaragdisilmillään.

Minä haen sen Henrik. Jää sinä äidin luokse”, hän tarjoutui pudistaen päätään kiintyneesti.

Silva ja hänen poikansa menivät vain harvoin Damyanin toimistoon tietäessään, että siellä oli ministeriön kansioita ja esineitä. Vaikka Damyan olikin perheenmies ja tykkäsi jakaa kaiken elämästään vaimonsa kanssa, hän kuitenkin käsitteli dokumentteja, jotka olivat valtionsalaisuuksia.

Avioliittonsa ensimmäisten vuosien aikana hän oli lukinnut ne velvollisuudentuntoisesti laatikkoonsa, jotta saattoi juoda teetä vaimonsa kanssa iltapäivisin. Mutta kun Viktor syntyi, se ei ollut heistä käytännöllistä, varsinkin, kun Damyan ylennettiin päänoidaksi Bulgarian velhojen neuvostoon. Silva oli vain hymyillyt ja sanonut hänelle, että toimisto voisi olla paikka, jossa hän tekisi töitä eikä kukaan muu tulisi sinne, paitsi kutsuttuna tai hätätapauksissa.

Henrik ei ollut koskaan käynyt siinä pienessä huoneessa, mutta Viktor muisti, että hänet itsensä oli kutsuttu sinne muutaman kerran ennen kuin hän lähti ensimmäistä kertaa Durmstrangiin ja kun hänen isänsä ihmetteli, miksi hän vaatimalla vaati, etteivät he veriadoptoisi Henrikiä perheeseen.

Huone ei ollut muuttunut paljoakaan viime kerrasta. Tarkastettuaan hyllyt hän löysi vuosia sitten Henrikille antamansa sieppelilelun. Hän kosketti sitä hellästi, melkein hyväillen, ajatellessaan, kuinka paljon hänen Harrynsa oli muuttunut vuosien kuluessa pitäen silti lapsekkaan viattomuutensa ja elämänilonsa.

Sitten hän oli nähnyt sen isänsä pöydällä eikä hän saanut silmiään irti siitä.

Dokumentti oli suurempi kuin muut ja kirjoitettu käsialalla, joka oli sekä elegantti että taloudellinen. Katsoessaan lähemmin hän oli nähnyt, mitä oli pelännytkin – avioliittosopimuksen. Mikä oli vielä pahentanut asiaa, oli, että se oli näköjään hyvin yksityiskohtainen sopimus, joka tarvitsi vain molempien sukujen päämiesten ja kihlattujen allekirjoitukset.

Yrittäen olla repimättä pergamenttia palasiksi hän katsoi lähemmin miettien, ketkä vähä-älyiset unkarilaiset tai venäläiset vanhemmat halusivat hänet tällä kertaa naimisiin ja hän säikähti nähdessään nimen ’Malfoy’. Tarkastellessaan paperia hän sai selville, että hänen pitäisi mennä naimisiin Draco Malfoyn kanssa, sen pikkuvelhon, joka oli Henrikin ystävä.

Henrik.

Ajatus vääntyi hänen mielessään ja häntä oksetti ja, ajattelematta seurauksia, hän oli vetänyt isänsä tuolin esiin ja istunut sille raskaasti. Ottaen dokumentin käteensä hän oli lukenut sen tarkasti ja tunsi sydämensä särkyvän.

Draco Lucius Malfoy, hän oli lukenut silmäillen tekstin läpi. Avioliitto… Malfoyiden tontti Etelä-Ranskassa… tontti Etelä-Bulgariassa… ottaa Malfoyn nimen… Hänen kulmansa kohosivat ihmetellen, miksi hänen odotettiin ottavan Malfoyn nimen, varsinkin, kun hän oli niin menestynyt huispausurallaan. Hän alkoi taas silmäillä, …perijöiden kantaja päätettään ennen kuin he ovat olleet naimisissa kolme vuotta… kun kumpikin on täysi-ikäinen… muutamia Irvetan pankkiholveja ja rahasummia …velho nimellä Henrik Ivan Gavrail Krum

Hänen mustat silmänsä olivat synkistyneet lukiessaan sen nimen. Tämä ei ollut avioliittosopimus hänelle ja Malfoyiden perijälle, vaan Henrikille.

Voisiko hänen Harrynsa mahdollisesti tietää sopimuksesta? Halusiko hän niin paljon mennä naimisiin Dracon kanssa, että oli halukas luopumaan nimestään?

Viktoria oksetti pelkkä ajatus, että joku koskisi hänen pikkuveljeensä, saisi hänet hymyilemään, suutelisi hänen pehmeitä huuliaan, pitelisi häntä hänen nukkuessaan, liu’uttaisi saastaisia käsiään hänen pitkissä mustissa hiuksissaan, uskaltaisi suudella hänen arpeaan, kun hän näki painajaista, mistä ei onnistunut itse heräämään, rakastaisi häntä, saisi hänet huutamaan nimeään…

Viktorin käsi oli puristunut sieppelin ympärille ja hän tuskin näki mitään edessään.

Sitten hän muisti. Henrik, hänen Harrynsa, nauramassa Dracon kanssa, kutsumassa hänet jatkoille ennen kuin he kaksi ehtivät lähteä, juttelemassa hänelle pimeässä metsässä, kun he katsoivat kuolonsyöjien tuhoavan leirintäaluetta.

Henrik oli jopa kirjoittanut sille tungettelijalle muutaman kerran, kun he palasivat Bulgariaan. Hymy kohosi aina hänen kasvoilleen, kun suuri huuhkaja tuli ja löysi hänet satunnaisiin aikoihin päivällä. Kun vastaus tuli, Henrikin silmät kirkastuivat kertoessaan Viktorille, että Viktor voisi nähdä Dracon, kun hän menisi Tylypahkaan, ja että kuinka äiti ja isä antaisivat herra Malfoyn viedä Henrikin katsomaan koetuksia.

Viktor oli lähtenyt nopeasti toimistosta työntäen sieppelin isänsä käsiin kohdatessaan tämän portaissa. ”Henrik halusi tämän”, hän oli käytännössä ärjäissyt ennen kuin sulki itsensä korkeimpaan torniin vain omat ajatuksensa seuranaan. Damyan vain huokaisi arvatessaan, mitä oli tapahtunut.

Ehkä tämä oli kaikkien parhaaksi, hän ajatteli itsekseen. Viktor oli liian omistushaluinen Henrikistä ja hänen täytyi oppia, että Henrikillä olisi omakin elämä tullessaan täysi-ikäiseksi. Hänen täytyi antaa veljensä kasvaa ja olla rakastettuna niin kuin hän ansaitsi – rakastajan ja sulhasen toimesta.

Drink up sweet decadence.
I can't say no to you,
And I've completely lost myself, and I don't mind.
I can't say no to you.

Shouldn't let you conquer me completely.
Now I can't let go of this dream.
Can't believe that I feel...

Good enough,
I feel good enough.
It's been such a long time coming, but I feel good.


Tunnit kuluivat eikä Viktor ollut vieläkään liikahtanut. Hän ei ollut huomannut hopeisen kuun nousseen pääkaupungin ylle eikä tuulen ulvovan lasia vasten.

Talo oli varmasti mennyt nukkumaan jo tunteja sitten, mutta hän ei voinut levätä.

Henrik ei halua minua, hän toisti mielessään. Ei ollut koskaan halunnut. Hän oli vain kuvitellut sen. Viktor ei ollut muuta kuin veli, joka seurasi ja odotti, kunnes Henrik olisi täysi-ikäinen, jotta Viktor näkisi Henrikin rakastavan jotakuta enemmän kuin sitä mitätöntä kiintymystä, mitä hän selvästi tunsi Malfoyta kohtaan.

Hän alkoi itkeä kuunvalossa. Hänen sydämessään tuntui kuin sitä revittäisiin tuhansiin pikkuruisiin osiin, eikä mikään voisi laittaa niitä takaisin.

Kunpa, hän ajatteli itsekseen ennen kuin työnsi ajatuksen mielestään.

Jos se ei olisi ollut Draco, se olisi voinut yhtä hyvin olla joku muu.

Hän, Viktor Krum, ei ollut mitään. Hän oli aina tiennyt olevansa ruma, hän ei ollut perinyt hippuakaan äitinsä viehkeydestä eikä isänsä komeudesta. Hänen jalkansa sojottivat ulospäin ja hän mulkoili kaikkia, jotka uskalsivat katsoa hänen suuntaansa. Hän ei voinut sille mitään. Millään ei ollut ollut väliä sen jälkeen, kun hän oli ollut yksitoista, paitsi Henrikin hymyllä, ja hän saisi nähdä sitä vain siihen saakka, kun Henrik täyttäisi seitsemäntoista – jos hänellä olisi edes niin kauan.

Hän oli hyvä ainoastaan lentämisessä, mutta mitä merkitystä sillä olisi, jos hän ei voisi ojentaa hänen Harrylleen sieppiä pelin lopussa? Kaikki mitä Viktor teki, hän teki Henrikin vuokseen, mutta se ei ollut ollut tarpeeksi. Ei olisi koskaan tarpeeksi.

Henrik ei koskaan olisi oikeasti hänen.

Viktor yritti estää nyyhkytystään, kun hän lysähti. Kyyneleet tahrasivat hänen jo valmiiksi varjojen peittämät kasvonsa, mutta särkynyt sydän oli liikaa kestettäväksi.

Hän oli niin hukkunut kurjuuteensa, että Viktor ei edes kuullut oven narahdusta, kun se avautui, ja hiljainen jalkojen läpsytys kylmää kivilattiaa vasten hukkui tuulen ulvontaan.

Henrik pysähtyi hänen eteensä katsoen isoa veljeään pukeutuneena vain pyjamahousuihin ja Kohtalottarien paitaan, jonka Draco oli lähettänyt hänelle lahjana väittäen, että he olivat paljon parempia kuin mitkään jästibändit, joista Henrik saattoi pitää.

Hän ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Yhtenä hetkenä Viktor hymyili hänelle lähtiessään hakemaan sieppeliä ennen kuin katosi paukkuvien ovien taakse.

Hän oli katsonut isäänsä, joka ojensi sieppelin hänelle, mutta Damyan Krum oli vain jakanut tietäväisen katseen vaimonsa kanssa ennen kuin pyysi Henrikiä antamaan Viktorille aikaa.

Henrik oli nyökännyt ja odottanut uskoen, että niin kuin joka yö sinä kesänä, ja joka kesä ennenkin, hänen ei tarvitsisi odottaa kauaa ennen kuin livahtaisi huoneestaan Viktorin huoneeseen. Mutta Viktor ei ollut ollut siellä. Sen sijaan huone oli ollut kylmä ja käyttämätön, siellä oli vain puoliksi avattu arkku ja muutamia kirjoja ja kaapuja.

Hän oli kiivennyt sänkyyn vetäen sieppelin lähelleen Viktorin poissaolon vuoksi ja odottanut kuunnellen tuulen ulvontaa linnoituksen käytävillä.

Mutta Viktor ei ollut tullut, ei ollut palannut, ja yhdentoista jälkeen Henrik oli alkanut huolestua. Vaivalloisten kuudenkymmenen minuutin ajan hän oli seurannut kellonviisarien liikettä ennen kuin hän ei voinut enää odottaa.

Joten hän oli lähtenyt etsimään Viktoria, vaeltaen pienen linnakkeen poikki ennen kuin oli viimein avannut kuluneen oven portaikon yläpäässä, vain nähdäkseen sen, josta hän välitti kaikkein eniten maailmassa, nyyhkyttämässä hillittömästi.

Viktor?” hän kutsui hiljaa ojentaen kätensä ja pyyhkäisten kyyneleen, joka tahrasi Viktorin rakastetut kasvot. ”Mikä hätänä?

Tummat silmät katsoivat vihreisiin, mutta Viktor ei voinut katsoa kauaa viattomaan katseeseen ja käänsi nopeasti kasvonsa pois hartiat täristen tukahdutetuista tunteista.

Viktor”, Henrik kuiskasi uudelleen polvistuen suojelijansa eteen. ”Viktor, Viktor. Et tullut sänkyyn.” Hän ojensi epäröivästi kätensä ja pyyhki Viktorin kyyneleet pois, vaikka Viktor ei suostunutkaan kohtaamaan hänen vaativaa katsettaan.

Hän ei saanut ajatella noita sanoja – Et tullut sänkyyn. Kuinka kauan Viktor olikaan salaa unelmoinut, että Henrik tulisi täysi-ikäiseksi ja sanoisi nuo sana hänelle hymyillen tietäväisesti tai pilke silmäkulmassaan? Hän halusi olla se, joka pitelisi Henrikiä tiukasti joka yö, kunnes kuolema heidät erottaisi.

Hän tiesi, että se oli väärin.  Hän oli toistellut sitä itselleen kolmetoistavuotiaasta saakka, kun hänen vanhempansa olivat lähestyneet häntä ensikertaa avioliittosopimuksella ulkomaalaisen perheen kanssa, ja hän oli vain ajatellut, ettei voinut naida sitä tyttöä, koska menisi hänen Harrynsa kanssa naimisiin jonain päivänä.

Viktor?” Henrik painosti kohottaen Viktorin kasvoja, jotta tämä katsoisi häneen. ”Viktor kiltti.” Hän silitti Viktorin lyhyitä hiuksia saaden tämän huokaisemaan tyytyväisesti surustaan huolimatta.

Henrik hymyili hiukan veljensä reaktiolle ja kävi rohkeammaksi kietoen kätensä Viktorin kaulaan, kunnes hän oli painautunut kömpelösti hänen kiinteää kehoaan vasten.

Hän ei sanonut mitään katsellen vain, kuinka varjot leikkivät Viktorin olkapäällä, ja silitellen sankarinsa kaulaa lempeästi halutessaan antaa hänelle hiukan lohtua. Mitä vain, hän halusi luvata Viktorille. Teen mitä vain, jos vain hymyilet minulle vielä.

Minuutit kuluivat, mutta kumpikaan ei liikahtanut, Viktor ei edes halannut Henrikiä niin kuin tavallisesti.

Henrik tuntui jäykältä hänen piittaamatonta kehoaan vasten ja hän vetäytyi lopulta kauemmas, vaikka ei irrottanutkaan käsiään Viktorin kaulalta.

Oletko sinä vihainen minulle?” hän kysyi pienellä äänellä.

Viktorin silmät napsahtivat Henrikiin kysyvästi, mutta nyt Henrik katseli muualle liian peloissaan siitä, mitä näkisi hänen tummissa silmissään.

Ole kiltti”, hän rukoili, ”mitä tahansa teinkään, olen hyvin pahoillani. Menen jopa pois, jos haluat. Jätän sinut rauhaan, jotta voit mennä nukkumaan. Mitä vain, Viktor! Ole kiltti, älä vain ole vihainen! Ne plachi.” Hänen ajatuksensa kieppuivat, kun hän muisteli kaikkea, mitä oli tapahtunut ennen kuin Viktor oli kadonnut tähän pieneen, suljettuun huoneeseen. Hän ei keksinyt mitään. Mutta sen täytyi olla jotain, hän vain tiesi sen. Viktor oli vältellyt erityisesti häntä, ei ollut edes vaivautunut antamaan hänelle sieppeliä eikä mennyt nukkumaan tietäessään, että Henrik olisi odottamassa häntä siellä.

Karheat kädet tarttuivat hänen poskiinsa ja Henrik kääntyi katsomaan Viktoria, jonka upeat musta silmät olivat täynnä murhetta.

Minä siis tein jotain”, Henrik huokaisi alistuneesti, mutta Viktor rutistikin hänet rintaansa vasten hetkeä myöhemmin.

”Et koskaan, minun Harryni”, hän kuiskasi mustiin kiharoihin. ”Sinä et koskaan saisi minua vihaiseksi. Minä rakastan sinua liikaa.” Ja nuo sanat olivat totta. Riippumatta siitä, mitä tapahtuisi, mitä tahansa Henrik haluaisikaan, Viktor antaisi sen hänelle jos voisi.

Ja hän olisi tyytyväinen, kunhan tietäisi, että Henrik olisi onnellinen ja rakastettu. Se oli kaikki mitä hän saattoi elämältä pyytää, ja hän tekisi kaikkensa mahdollistaakseen sen.

Miksi sinä sitten olet täällä yksin, kun on kylmä?” Henrik kysyi viattomasti.

Viktor vastasi aluksi vain antamalla suukon Henrikin paljastetulle arvelle ja Henrik huokaisi tyytyväisesti takertuen uudelleen tiukasti veljeensä.

”Schte te zavinage obicham, Viktor”, hän tunnusti hiljaa. ”En halua nähdä sinun itkevän.”

Viktor sulki silmänsä tuskissaan yrittäen saada itsensä lopettamaan itkemisen. Henrik oli juuri nyt hänen sylissään ja vain sillä oli väliä. Viktor pitelisi häntä ja pitäisi hänet turvassa niin kauan kuin se olisi hänen vallassaan, ennen kuin antaisi hänet toiselle Henrikin hääpäivänä.

Anteeksi, minun Harryni”, hän lopulta murahti. ”Minä vain mietin.”

Mietit? Mitä sinä mietit?

Mutta Viktor ei voinut vastata, hän ei tekisi sitä Henrikille, hän ei halunnut tämän tuntevan syyllisyyttä kasvamisestaan ja siitä, että halusi toista. ”Teen mitä vain vuoksesi. Tiedäthän sinä sen, Henrik?

Henrik nyökkäsi Viktorin kaulaa vasten. ”Tiedän. Sinä olet minun Viktorini. Sinä pidät aina minusta hyvää huolta, olet aina kanssani.”

Niin kauan kuin haluat”, Viktor vannoi, ”ja ehkä kauemminkin.”

Henrikin kulmat kurtistuivat ajatuksesta ja hän vetäytyi kauemmas silmäillen Viktorin kasvonpiirteitä. ”Sitäkö tämä oikein oli?

Viktor käänsi katseensa, mutta Henrik painosti.

Minä tiedän, ettei ole sinun syytäsi, että menet Tylypahkaan. Tiedän, ettet sinä ole hylkäämässä minua.”

Viktor ei voinut kuin huokaista, mutta hän kuitenkin tarttui Henrikin oletukseen. ”Tiedän, Henrik, mutta olen kuitenkin huolissani. Sinä et ole ennen ollut ilman ketään meistä.”

Pidetään sitten hauskaa niin kauan kuin voimme”, Henrik sanoi viisaasti. ”O-ole vain kanssani nyt, niin minä yritän tulla käymään, vaikka menetkin Englantiin.” Hän rypisti kasvojaan niin kuin lapsena Viktorin huviksi, joka ei voinut olla naurahtamatta möreästi näylle. ”Meillä on kaksi kuukautta ennen kuin lähdet”, hän muistutti lempeästi.

Tiedän, minun Harryni, tiedän.” Viktor katsoi kasvoja edessään ja näki vieläkin huolta. Yrittäen hymyillä hän siveli lempeästi Henrikin poskea ennen kuin suukotti tämän otsaa uudelleen. ”Nyt on pikkuisille liian myöhäistä olla ylhäällä”, hän kiusasi.

En minä ole pikkuinen”, Henrik tokaisi. ”En sen jälkeen, kun äiti ja isä antoivat minulle ravintolientä.”

Olet kuitenkin pienempi kuin minä.”

Henrik hymyili haikeasti ottaen Viktorin isomman käden omaansa ja jäljittäen sen muotoja lempeästi. ”Saatan yllättää sinut, kun kasvan isoksi.”

Älä koskaan tee sitä”, Viktor sanoi hiljaa ennen kuin ehti estää itseään. ”Pysy aina minun Harrynani, aina.”

Henrik henkäisi hiljaiselle tunteelle hänen äänessään ennen kuin hymyili pienesti kynttilänvalossa. ”Minä olen aina sinun Harrysi, Viktor. Vain sinun enkä kenenkään muun.”

Viktorin sydän särkyi vielä hiukan enemmän toivoen koko sielustaan, että nuo sanat olisivat totta.

And I'm still waiting for the rain to fall.
Pour real life down on me.
'Cause I can't hold on to anything this good enough.
Am I good enough for you to love me too?
So take care what you ask of me,
'Cause I can't say no.


Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
Laulu: Starlight - Muse

9. luku: Starlight

Far away
This ship is taking me far away
Far away from the memories
Of the people who care if I live or die
Starlight
I will be chasing the starlight
Until the end of my life
I don't know if it's worth it anymore
Hold you in my arms
I just wanted to hold
You in my arms


Hetkeä sen jälkeen, kun Viktor astui pois Durmstrangin laivasta, hän tiesi, että Tylypahka oli hänen henkilökohtainen helvettinsä. Huolimatta siitä, minne hän katsoi, hän näki kaikkialla niiden englantilaisten velhojen ja noitien, jotka olisivat tunteneet hänen Harrynsa jos heidän elämässään olisi käynyt toisin, jumaloivia kasvoja. Henrikin vanhemmat olivat kulkeneet näillä käytävillä, ja olivat luultavasti rakastuneet niillä.

Kun hän astui Suureen saliin ja istuutui Draco Malfoyta vastapäätä, hän mietti, mihin tupaan Henrik olisi saattanut kuulua. Hän oli niin luottavainen ja viaton, mutta osasi olla ovela ja kunnianhimoinen, kun tilaisuus tarvitsi. Hän oli tavallaan käärme lampaiden vaatteissa. Hän olisi joko kukoistanut tai kuihtunut luihuisessa, josta Henrik oli kertonut hänelle innoissaan saatuaan jälleen uuden kirjeen Dracolta.

Draco”, hän tervehti selkeästi, jotta koko pöytä kuuli, Dumbledoren varsin dramaattisen puheen jälkeen. Jos tämä poika kerta tulisi sukuun, niin Viktor tekisi tämän oikein. ”Veljeni lahettaa terveisia”, hän sanoi vetäessään esiin kirjeen ja antaessaan sen Malfoyiden perijälle.

Tyttöjoukko katseli heitä uteliaasti, yksi mopsinaamainen tyttö näytti melkein mustasukkaiselta.

Malfoylla oli siis ihailijoita, Viktor ajatteli omahyväisesti. Nyt Viktor ainakin tiesi tällä olevan hyvä maku valitessaan Henrikin.

Draco otti kirjeen vastaan tyynesti, vaikka pieni hymy leikkikin hänen huulillaan. ”Kiitos. Kuinka veljesi voi?”

Viktor otti pitkän kulauksen hänen harmikseen alkoholittomasta juomasta. Hän todella tarvitsi vodkaa sillä hetkellä. Hän voisi tyytyä jopa olueen. ”Han voi hyvin”, hän vastasi. ”Han toivoo, etta olisi voinut myos tulla Tylypahkaan.”

Virnistys kohosi Dracon kasvoille. ”Olen varma, että hän tulisi vain kannustamaan Durmstrangin kiistatonta ottelijaa”, hän kohotti maljan ennen kuin joi pitkään omasta pikaristaan.

Tummaihoinen ja vinosilmäinen poika katseli heitä kiinnostuneena.

Viktor taivutti päätään ottaakseen maljankohotuksen vastaan. ”Totta”, hän myönsi. ”Henrik ei haluaisi kilpailla. Han on liiaksi poliitikko. En kylla minakaan haluaisi”, hän lisäsi.

Draco näytti järkyttyneeltä hänen sanoistaan. ”Oletin, että tekisit sen – Henrikin vuoksi. Hän”, luihuinen punastui hiukan, ”on usein kirjoittanut, kuinka sinä aina ojennat hänelle siepin jokaisen pelin lopuksi ja on alkanut miettiä, mitä ojennat hänelle turnajaisten lopussa – jos siis osallistut”, hän lisäsi kiireesti.

Viktor näytti yllättyneeltä. ”Onko han kirjoittanut noin?”

Hän nyökkäsi vastaukseksi. ”Hän tuskin kirjoittaa muusta. Useimmat hänen kirjeensä kertovat sinusta, vaikka luulen, että se muuttuu parin seuraavan kuukauden kuluessa.”

Viktor epäröi hetken. ”Saanko puhua suoraan?” hän kysyi synkästi.

Draco katsoi häntä järkyttyneenä, miettien mitä hän mahtaisi sanoa, mutta nyökkäsi kuitenkin.

”Olen nahnyt sen sopimuksen-” Draco kalpeni, mutta Viktor vakuutteli häntä nopeasti, ”- vahingossa tietenkin. Haluan saada tietaa, ovatko aikomuksesi – kuinka te englantilaiset sanottekaan – kunnioitettavat”, hän vaikeni keräten ajatuksiaan. ”Henrik ei tieda viela mitaan, mutta toivon hanen naivan rakkaudesta ja sellaisen, joka rakastaa hanta, eiko?”

”Dra-Draco?” mopsinaamainen tyttö kysyi järkyttyneenä silmät suurina, mutta poika jätti tämän huomiotta katsoen sen sijaan Viktorin tummiin ja uhkaaviin silmiin.

Tummaihoinen poika nojautui lähemmäs, toinen velho hänen vierellään katseli laskelmoivasti kahden potentiaalisen langon välillä. Theodore Nott oli kuullut Daphnelta aiemmin sinä päivänä, että kesällä oli käyty esittelypuheita vihkimisestä hänen ja Malfoyn perheen välillä, mutta se ei ilmeisesti ollut kehittynyt enempää. ”Astoria on liian nuori”, hän oli sanonut venyttelevästi varmana, että hänen äitinsä ei naittaisi häntä sellaisen kanssa, josta hän ei pitäisi, kuten Draco Malfoyn kanssa. ”Se on keskeytetty nyt.”

Vaikutti kuitenkin, että asiassa oli toisia, paljon kiinnostavampia tekijöitä.

Draco veti syvään henkeä yrittäen suoristautua. ”Vakuutan, Krum, että olen toiminut sekä kunnioittaen että kiintymyksellä tässä asiassa. Malfoyiden suku pitää Henrikiä suuressa arvossa. Hänen paikkansa – tai potentiaalinen paikkansa – kansainvälisessä ja Britannian yhteiskunnassa on toisarvoista siihen, millainen hän on yksilönä. Minä kyllä ymmärrän, että tällaisella liitolla olisi poliittisia seuraamuksia, monilla tasoilla”, hänen silmänsä porautuivat Viktoriin näyttäen äänettömän viestinsä, ”mutta minä haluan henkilökohtaisesti liittoon hänen kanssaan, koska minä rakastuin häneen jo ennen kuin tiesin, kuka hän on.”

Hänen vahvat sanansa kaikuivat nyt hiljaisen pöydän poikki, sillä sekä luihuiset että Durmstrangin oppilaat katsoivat heitä järkyttyneinä. Viktor Krum oli pahamaineinen Durmstrangissa ja oli tunnettu ylisuojelevaisuudestaan pikkuveljeään kohtaan. Monet noidat olivat sanoneet, etteivät voineet edes lähestyä nuorempaa Krumia pelätessään kansainvälisen huispauksen pelaajan kostoa. He ulvoivat, että Henrik pikemminkin pääsisi jästien kuningasperheeseen kuin menisi naimisiin niin kauan kuin Viktorissa vielä henki pihisi. Tämä, kuitenkin, tämä oli ennenkuulumatonta. Vihkineuvottelut olivat käynnissä ja Viktor käyttäytyi kohteliaasti ehdokasta kohtaan, joka oli ulkomaalainen – ja miespuolinen.

Muutamat vanhemmista Durmstrangin pojista virnistivät. No, tuo selittikin pari asiaa, ja jos tämä sopimus oli päässyt läpi, niin oli myös yli kourallinen muita velhoja, jotka voisivat onnellisesti aloittaa oman neuvottelunsa.

Viktor taittoi päätään ja veti syvään henkeä yrittäen saada sydämensä lopettamaan rintansa takomisen niin kivuliaasti. ”No”, hän sanoi taas kohottaen pikarinsa omaan pieneen kunnioituksenosoitukseensa, ”sina saatat ehka sittenkin ansaita hanet.”

Draco hymyili hänelle ja Viktorin oli pakko naurahtaa.

”Mina revin sinut raaja raajalta, jos koskaan saat hanet itkemaan tai satutat hanta.”

Nielaisten hermostuneesti Draco nyökkäsi. ”En voisi koskaan satuttaa Henrikiä ja tiedän, että en aio noudattaa jollaintavoin – hyväksyttyä – uskottomuutta, kun perijä on saatu alulle.”

Viktor nyökkäsi hyväksyvästi.

”En särje hänen sydäntään koskaan”, hän vannoi.

Virnistys alkoi leikkiä Viktorin huulilla, kun hän nojasi taaksepäin penkillään. Ehkä, hän ajatteli, ehkä tämä Draco Malfoy saattoi sittenkin käydä Henrikille.

Sillä aikaa hänen sydämensä särkyi hitaasti nähdessään adoptioveljensä lipsuvan kauemmas ja kauemmas.

My life
You electrify my life
Let's conspire to re-ignite
All the souls that would die just to feel alive
But I'll never let you go
If you promised not to fade away
Never fade away
Our hopes and expectations
Black holes and revelations
Our hopes and expectations
Black holes and revelations
Hold you in my arms
I just wanted to hold
You in my arms


Viktor käveli tyhjään Suureen saliin, liekehtivän pikarin sininen valo leikitteli kiviseinillä ja tupatunnuksissa. Rohkelikko, Korpinkynsi, Puuskupuh ja Luihuinen. Viktor tuhahti hiljaa.

Alle viikkoa ennen kuin hän lähti, Henrik oli loikkinut seitsemäsluokkalaisten makuusaliin Dracon kirjeen kanssa, jossa poika oli selittänyt, mitä tuvat tarkoittivat. Hän oli päättänyt lajitella veljensä ja oli sitten ruvennut kertomaan jokaisesta.

Minä olen mielestäni luihuinen”, Henrik oli miettinyt itsekseen alahuuli hampaidensa välissä saaden kuumuuden sujahtamaan alaspäin Viktorin jo valmiiksi jännittyneessä kehossa. Näky Henrikistä loikoilemassa hänen sängyllään pitäisi olla synti. Kiva, kiduttava synti, mutta synti kuitenkin. ”Minun täytyy olla. Minähän olen Varastettu Lapsi ja onnistun esittämään viatonta kaikille, jotka eivät tiedä.”

Viktor oli virnistänyt. Henrik oli täydellinen arvoitus. Hän oli aivan liian viaton muutamilla tavoilla, tehden puolet durmstrangilaisista hulluiksi purressaan huultaan tai pyyhkäistessään pitkät hiuksensa olkansa yli. Hänellä ei ollut aavistustakaan, millainen valta hänellä oli muutamiin oppilaisiin vain hymyilemällä heille pilke silmäkulmassaan. Toisaalta hän oli nähnyt liikaa maailman julmuutta ja oli paljon kypsempi ikäisekseen sen vuoksi, mutta hän peitti sen erinomaisesti merkittävän poliitikon nuoremman pojan julkisivun taakse.

Entä mikä minä olen?” Viktor oli kysynyt kiusaten.

Henrik oli imaissut huultaan miettiessään, kun hän vilkaisi siististi kirjoitettua kirjettään. ”Et ole korpinkynsi ja rohkelikko on ainakin väärä”, hän oli miettinyt ääneen ennen kuin oli katsonut adoptioveljeään kriittisesti. ”Voisit kyllä olla luihuinen, mutta luulen-”, hän vaikeni. ”Sinä olet ahkera ja äärimmäisen lojaali. Ovela, kyllä, mutta uskon, että toinen puoli luonteestasi ottaa vallan.” Hän nyökkäsi tyytyväisesti.

Viktor oli katsonut häntä ilmeettömästi.

Puuskupuh, Viktor, puuskupuh. Vahva, luihuismainen puuskupuh, mutta puuskupuh kuitenkin.”

Hän oli nauranut Viktorin jurolle ilmeelle ennen kuin oli rynnännyt portaisiin vilkaisten nopeasti olkansa yli hymyä, joka oli hitaasti muodostunut hänen vanhemman veljensä kasvoille.

Viktor oli kuvitellut juoksevansa hänen peräänsä ja suutelevansa sen virnistyksen hänen enkelimäisiltä kasvoiltaan.

Hän huokaisi katsoessaan Puuskupuhin ja Luihuisen tunnuksia. Kuka olisi uskonut, että puuskupuh, kuten Henrik oli julistanut, olisi rakastunut luihuiseen?

Ohut ikälinja loisti kirkkaanpinkkinä pikarin ympärillä. Pikari päättäisi hänen kohtalonsa parin seuraavan kuukauden ajaksi. Vaikka häntä inhottikin myöntää, Draco oli oikeassa. Hän teki kaiken Henrikin vuoksi ja hän halusi ojentaa tälle palkinnon turnajaisten lopuksi ja ostaa hänelle lahjan voittorahoilla, tai ehkä hän säästäisi sen siltä varalta, että avioliitto Dracon kanssa ei toimisikaan.

Kun hän oli ensikertaa kuullut turnajaisista, hän oli leikitellyt ajatuksella, että hän saattaisi ostaa Henrikille kihlasormuksen voittorahoillaan – jos hänet edes valittaisiin ja hän voittaisi. Nyt se mahdollisuus kuitenkin tuntui kaukaisemmalta kuin koskaan.

Hän rypisti hiukan kulmiaan.

Erasmuksen kirja sitten, hän harkitsi. Ne maksoivat enemmän kuin tuhat kaljuunaa. Jopa kymmenen kertaa enemmän, mutta se olisi jotain, mitä Henrik vaalisi, sillä nimittäin sai välittömästi tietoa ja vastauksen mihin tahansa kysymykseen. Kai hänen nimensä, rahansa ja isänsä asema avaisivat ovia yhteen kirjan harvoista kopioista, jotka olivat säilyneet nykyaikaan.

Hän otti hitaasti pergamentinpalan taskustaan ja katsoi sitä. Hänen koko nimensä – Viktor Damyanovits Krum – oli kirjoitettu siihen, kuten myös viesti, jonka hän oli kokenut tarpeelliseksi lisätä – Henrikin vuoksi. Tokihan pikari ymmärtäisi hänen tarpeensa. Kaikki, mitä hän teki, hän teki Henrikin vuoksi ja ehkä, petturimainen ääni hänen takaraivossaan kuiskasi, ehkä tämä osoittaisi Henrikille, että Viktor olisi myös hänen arvoisensa.

Avioliittosopimushan ei ollut vielä sitova.

Hänen sojottavat jalkansa kävelivät varmoina ikälinjan yli ja häntä puistatti, kun taikuus pyyhkäisi hänen ylitseen ennen kuin se alkoi kutittaa hänen vertaan. Hän epäröi hetken tuijottaessaan muinaiseen pikariin ja sen sinisiin liekkeihin ennen kuin hän ojensi kätensä ja laittoi pergamentin siihen.

Kirkkaanvihreät ja punaiset varjot häilyivät hänen kasvoillaan, kun pikari syttyi värikkäisiin kipinöihin hyväksyen hänen pyyntönsä tulla valituksi. Hetkeä myöhemmin hän huokaisi helpottuneen ja ylitti linjan jälleen huomaten sinisten valojen leikkivän hänen käsissään.

”Bravo!” ääni huudahti oviaukolta ja hän kohotti katseensa hämmentyneenä nähdessään sen saman jästisyntyisen noidan huipauskisoista nojaamassa ovenpieleen. Tytön tummat silmät olivat kirkkaat tuntemattomasta tunteesta. ”Tiesin, että laittaisit nimesi siihen.” Tyttö hymyili.

Viktor vain murahti kävellessään ohi toivoen pääsevänsä eroon tuollaisesta tahrasta niin nopeasti kuin mahdollista, mutta tyttö tarttui hänen käsivarteensa.

”Kuule”, tyttö sanoi epävarmasti hymyillessään hänelle. Viktor huomasi, että hänen etuhampaansa olivat aika suuret. ”Me aloitimme väärällä jalalla, Viktor, siellä kisoissa. Se oli vain väärinkäsitys.” Tyttö hymyili ja Viktor halusi oksentaa. Hän todella toivoi, ettei tyttö yrittänyt olla viehättävä. Se vain oli niin väärin. ”Ja nyt kun veljesi ei ole tiellä, ajattelin että voisimme-”

”Veljeni ei ole koskaan tiella, niin kuin sanoit”, hän ärjäisi tylysti riuhtaisten kätensä irti.

”Ei tietenkään”, Hermione peruutti. ”Tarkoitin vain, että nyt kun hän ei ole täällä, me voimme puhua kunnolla. En riko mitään kansainvälistä lakia.”

Viktor ei voinut uskoa hänen röyhkeyttään.

”Minä otin siitä selvää, tiedäthän. Minä voin jutella kanssasi ja minusta me voisimme olla ystäviä tai-” Hän pudisti päätään punastuessaan hiukan ennen kuin jatkoi, ”-joten päätin esitellä itseni”, hän lisäsi ytimekkäästi.

”Mina tiedan, kuka sina olet”, Viktor tokaisi kylmästi, ”enka edes halua oppia tuntemaan toykeaa jastisyntyista.”

Hermione näytti järkyttyneeltä ja kalpeni hiukan. ”Mutta m-minä luulin-”

”Luulit vaarin.”

Hän kääntyi lähteäkseen, mutta tyttö seurasi häntä.

”Kuule, minä tiedän, ettet tunne täältä Skotlannista melkein ketään, ja ajattelin, että voisin ehkä esitellä sinulle paikkoja, opettaa kulttuuriamme… missä me hyväksymme jästisyntyiset”, hän lisäsi komentelevalla äänellä.

”Sinun maasi ei hyvaksy jastisyntyisia”, Viktor tokaisi. ”Miksi luulet, etta teidan Pimeyden lordillanne oli niin paljon valtaa?”

”M-mutta hän oli paha”, Hermione sanoi.

Viktor tuhahti.

”Tarvitset silti oppaan.”

Viktor pyörähti ympäri ja katsoi tyttöä julmasti mulkoillen, mikä sai hänet tärisemään hiukan. ”En halua tuntea sinua”, hän toisti. ”Jos haluan oppaan, kysyn Dracolta, joka on perheeni erityinen ystava. Vain koska olen kuuluisa, ala luule, etta tunnet minut. Et ole mitaan”, hän murisi ennen kuin pyyhälsi yöhön.

Hermione kietoi kätensä ympärilleen suojelevasti ja yritti estää kyyneleitä, jotka uhkasivat karata hänen silmistään.

Far away
This ship is taking me far away
Far away from the memories
Of the people who care if I live or die
And I'll never let you go
If you promise not to fade away
Never fade away
Our hopes and expectations
Black holes and revelations
Our hopes and expectations
Black holes and revelations
Hold you in my arms
I just wanted to hold
You in my arms
I just wanted to hold

Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

MirenvA

  • bag badger
  • ***
  • Viestejä: 149
    • Tumblr
Kauan eläköön fini ja sen sähköposti-ilmoitukset. Sekä gmail.
Oon melkein unohtanu ficit kun koulu jutut on niin hiton aikaa vieviä ja kaikki kesätyö hautkin puskee päälle. Ihmettelinki vähän aika sitten että millon viimeksi olen lukenut jotain EI kouluun liittyvää.

Ja kaupan päällisiksi tuli muistutus ihanasta kappaleesta, jonka olin iha unohtanu!
Luku oli ittessään taas niin ihana, hyvin käännetty ja kaikkee.

Mutta nyt mää taidan ruveta tuhertelemaan, Starlightista tuli taas inspiraatiota. <3
Kiitoksii taas!
-Mire-
Poor old Jim's white as a ghost
He's found the answer that was lost
We're all weeping now, weeping because
There ain't nothing we can do to protect you

O children
Lift up your voice, lift up your voice
Children
Rejoice, rejoice
The Bad Seeds And Nick Cave~O'Children

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
T/N: Anteeksi tästä viivästyksestä, mutta minä teen kolmea työtä ja olen vielä yliopistossa, joten aikaa suomentamiseen ei oikein riitä. Yritän saada seuraavan luvun suomennettua nopeammin. :) Tässä kuitenkin olisi 10. luku. :)

MirenvA: Kiitos paljon kommentistasi! :D


Laulu: Russian Roulette - Rihanna


10. luku: Russian Roulette

Take a breath, take it deep
Calm yourself, he says to me
If you play, you play for keeps
Take the gun, and count to three
I'm sweating now, moving slow
No time to think, my turn to go

And you can see my heart beating
You can see it through my chest
And I'm terrified but I'm not leaving
Know that I must pass this test
So just pull the trigger



Viktor oli tiennyt heti, kun hänen paperinpalansa oli lentänyt ulos pikarista, että hänen nimensä ilmoitettaisiin. Rehtori Dumbledore katsoi pitelemäänsä paperia hämmentyneenä ennen kuin huudahti, ”Ja Durmstrangin ottelija on oppilas, joka on vain ilmoittanut kilpailevansa ’Henrikin vuoksi’.

”Jos han kaantaisi paperin ympari, han nakisi nimeni”, Viktor mutisi Adolf Olsenille ennen kuin virnisti ja nousi ottaakseen vastaan Durmstrangin oppilaiden aplodit, he olivat välittömästi tunnistaneet, että hän olisi ainoa oppilas, joka julistaisi ottelevansa Henrikin vuoksi, huolimatta siitä, kuinka monta ystävää ja ihailijaa nuorimmalla Krumilla oli.

”Viktor, Viktor!” he alkoivat huutaa, kun hän nousi jaloilleen.

Beauxbatonsin ja Tylypahkan oppilaat näyttivät hämmentyneiltä, vaikka muutamat alkoivat kuiskutella keskenään, kun he tunnistivat Viktorin.

Irkoroff istui opettajien pöydässä virnistäen. Hän ei ollut koskaan tuntenut ketään Viktor Krumin kaltaista. Hän oli kuuluisa ja keskittyi silti vain nuorempaan veljeensä pyhittäen hänelle aivan kaiken.

Dumbledore vilkaisi Durmstrangin korkeaa herraa hämmentyneenä ja Irkoroff huokaisi ennen kuin nousi jaloilleen ja loitsi melutusloitsun itseensä. Hän ilmoitti virnistäen, ”Ja Durmstrang instituutin ottelijaksi, ja koulumme oman Henrik Ivan Gavrailin kunniaksi kilpailevaksi, esittelen teille, Viktor Krum!”

Päivät tuntuivat sulautuvan yhteen sen jälkeen. Viktor vietti suurimman osan ajastaan Tylypahkan kirjastossa jättäen huomiotta kikattavat fanitytöt, jotka seurasivat häntä ympäriinsä, hyllyn toisella puolella, kun he miettivät, pitäisikö heidän pyytää hänen nimikirjoitustaan. Hermione Grangerkin väijyi usein lähettyvillä.

Hän ei kuitenkaan kiinnittänyt siihen huomiota. Hänen viimeisin projektinsa, koetukseen valmistautumisen lisäksi – mikä yllättävää kyllä sattui olemaan lohikäärmeitä – oli opiskella avioliiton luonnetta ja kihlasopimuksia. Jos Henrik itse allekirjoittaisi sopimuksen Draco Malfoyn kanssa ja olisi täysi-ikäinen, Viktor oli lukenut, se olisi laillisesti sitova elleivät molemmat allekirjoittaneet päättäisi murtaa sitä pimeässä rituaalissa. Jos toinen perääntyisi, tämä menettäisi viisikymmentä prosenttia omaisuudestaan ja tulevasta perinnöstään.

Ainakaan, Viktor ajatteli, hänen ei tarvitsisi huolehtia sellaisesta sopimuksesta vielä kolmeen vuoteen.

Jos Henrik ja Draco allekirjoittaisivat sopimuksen nyt, se olisi kihlasopimus, joka pitäisi uusia, kun he olisivat täysi-ikäisiä, jotta siitä tulisi sitova. Jos perheet allekirjoittaisivat avioliittosopimuksen, minkä hän ajatteli olevan kyseessä tässä tilanteessa, sitten sen vakavuus olisi niiden kahden sopimuksen välimailla. Pahimmillaan heidän isänsä joutuisi maksamaan korvauksia Malfoyille, jos Henrik päättäisi olla naimatta Dracoa. Hän voisi elää sen kanssa. Itse asiassa, Viktor luultavasti maksaisi pyydetyn sakon moninkertaisensa, jos se siitä riippuisi.

Rita Luodiko, brittiläinen toimittaja, oli kehittänyt pakkomielteen Viktoriin taikasauvojen punnituksessa ja oli jopa yrittänyt haastatella häntä salaperäisen Henrikin identiteetistä. Siitä aiheesta oli jo julkaistu muutama artikkeli Isossa-Britanniassa, ja yleinen mielipide oli, että Henrikin täytyi olla se sama vaikeasti tavattava Huispauspoika, jolle Viktor oli ojentanut kultasiepin maailmanmestaruuskisojen jälkeen.

Salaisuusloitsun vuoksi kaikki kuvat Henrikistä olivat tulleet sumuisiksi ja muutenkin kelvottomiksi. Jopa kaikkaritallenteet näyttivät hänet vain sumupallona uteliaiden silmien harmiksi.

Weasleyt olivat onneksi jättäneet hänet rauhaan – vaikka hän huomasikin nuorimman, sen punatukkaisen tytön, vilkuilevan häntä laskelmoivasti silloin tällöin, kun tämä istui Grangerin vieressä Suuressa salissa.

Kun ensimmäinen koetus viimein koitti, Viktor tunsi tyyneyden täyttävän hänet. Hän tuskin kiinnitti huomiota, kun muut toivottivat hänelle onnea, ja jopa jätti huomiotta Draco Malfoyn – joka yritti kertoa hänelle jotain, mikä oli ilmeisesti tärkeää.

Kun hän kulki ottelijoiden telttaa kohti, Draco juoksi hänet kiinni ja tarttui nopeasti hänen käsivarteensa. ”Krum, katso suunnilleen katsomon keskikohtaan, okei?” hän sanoi harmaat silmät ilmeikkäinä ja avoimina. ”Luota minuun, et tule pettymään.”

Viktor vain nyökkäsi, koska hänen kurkkuaan tuntui kuristavan, ja hän astui telttaan.

Henrik, hän muistutti itseään mielessään, sinä teet tämän Henrikin vuoksi.

Hänellä oli suunnitelma. Siitä saakka, kun hän oli saanut tietää lohikäärmeistä, hän oli suunnitellut iskevänsä sen silmiin ja ohittavansa sen sillä tavalla. Hän ei ollut ennen ollut peloissaan – ei ainakaan ennen tätä.

Mitä hän oikein ajatteli käydessään lohikäärmettä vastaan? Mitä jos hän loukkaantuisi, eikä koskaan voisi kertoa Harrylleen, kuinka tärkeä tämä todella oli hänelle?

Kaikki mitä hän teki, hän teki Henrikin vuoksi. Hän yritti hymyillä muiden seurassa, koska hän tiesi, kuinka Henrik rakasti sitä, vaikka tämä ei ollutkaan täällä näkemässä. Hän ponnisteli huispauksessa ja lensi vain, koska se toi ilon Henrikin kasvoille, kun hän nappasi siepin. Hän suunnitteli ja säästi kaljuunansa, vain jotta hän voisi rakentaa elämän Henrikille, jos Henrik koskaan haluaisi sitä. Hän jopa astui syrjään, kuullessaan Henrikin pitävän Dracosta ja että tunne oli selkeästi molemmin puolista.

Hän vannoisi elämänsä Henrikille – mutta tämä, ei hän tällä tavalla halunnut mahdollisesti kuolla. Ei esityksenä kilpailussa. Ottelijat olivat kuolleet ennenkin – hän tiesi sen. Kyllähän tässä kisassa oli turvajärjestelmiä, mutta mikä tahansa voisi mennä vikaan, kun kyseessä oli vihainen lohikäärme.

Viktor nielaisi ja kuunteli vain puolella korvalla, kun hänelle ilmoitettiin, että hänen pitäisi ottaa kultainen muna siltä, mikä pussukassa oli. Hän sai kiinalaisen pallosalaman ja menisi viimeisenä.

Ainakin hän voisi pitkittää mahdollista tuhoaan suunnilleen tunnilla, hän ajatteli synkästi itsekseen.

Hän laskeutui makaamaan yhteen petiin ja antoi silmiensä sulkeutua puoliksi kuunnellessaan väkijoukon äänien pyyhkäisevän ylitseen. Hän ei ymmärtänyt kuulemaansa, hän vain tiesi, että siellä oli ääntä ja että hän leijaili lohikäärmeiden karjaisujen ja väkijoukon huutojen keskellä.

Say a prayer to yourself
He says close your eyes
Sometimes it helps
And then I get a scary thought
That he's here means he's never lost

And you can see my heart beating
You can see it through my chest
And I'm terrified but I'm not leaving
Know that I must pass this test
So just pull the trigger


Kevyt ravistus herätti hänet huumastaan ja hän näki Irkoroffin kumartuvan yläpuolelleen. ”On melkein aika”, hän kuiskasi bulgariaksi tietävä ilme tummissa silmissään.

Viktor katsoi häntä tajuamatta mitään hetken ajan ennen kuin nousi äkisti istumaan. ”Tietenkin, anteeksi.” Hän venytteli käsiään antaen veren kiertää sujuvammin ennen kuin tarttui sauvaansa vasemmalla kädellään.

”Ei ole mitään anteeksi annettavaa”, Irkoroff vastasi ennen kuin hymyili. ”Henrikin vuoksi, Viktor, vaikka hän ei olekaan näkemässä sinua, tiedän, että hän ajattelee sinua juuri nyt.”

Hän nyökkäsi pieni hymy vääntäen huuliaan ennen kuin nousi seisomaan. Vaikka hän ei ollutkaan yhtä viehkeä kuin isänsä, häneltä ei kuitenkaan puuttunut pituutta eikä hoikkuutta, mikä oli välttämätöntä kansainväliselle etsijälle.

”Valmista?” Irkoroff kysyi läimäyttäen ottelijaansa selkään.

Kiinalainen pallosalama oli kauhistuttava näky. Hartiat pyöräytettyinä taakse ja mieli nopeana, niin kuin huispausta pelatessaan, hän taisteli tultasyöksevää hirviötä vastaan lähettäen nopeasti loitsuja sen silmiin samalla, kun hän mutkitteli kivenjärkäleiden poikki kentällä. Hän ei ajatellut mitään, toimi vain vaistojensa mukaan, otti kultamunan ja sai tehtävän suoritettua nopeimmin kolmesta ottelijasta.

Katsomo alkoi hurrata äänekkäästi ja se tulvahti hänen äsken kuuroihin korviinsa, ja hän räpäytti silmiään häkeltyneenä kuin olisi nähnyt katsojat vasta nyt ensimmäistä kertaa. Hän irvisti huomatessaan joidenkin Tylypahkan noitien lakanat. Yksi oli kirkkaan pinkki, jossa luki säihkyvällä kirjoituksella ”Nai minut, Viktor.” Hän rukoili, että Granger ei ollut tuon rumiluksen takana. Se voisi hyvin olla mahdollista, mitä tytön pakkomielteiseen väijymiseen tuli.

Silmäillen väkijoukkoa hänen silmänsä keskittyivät keskustaan, missä hän näki kaksi platinanväristä päätä lähellä toisiaan. Toinen oli ilmiselvästi Draco Malfoy ja, yllättävää kyllä, tämän isä istui Dracon takana omahyväinen ilme kasvoillaan. Heidän silmänsä kohtasivat ja Lucius nyökkäsi tervehdykseksi, Viktorin oli pakko tehdä samoin. Hän oli jo katsomaisillaan pois, kunnes näki Luciuksen taivuttavan päätään hiukan alemmas, ja Viktor henkäisi huomatessaan hänen osoittavan hehkuvaa Henrikiä, joka hymyili hänelle leveästi.

”Henrik”, Viktor kuiskasi ennen kuin juoksi pois kentältä kohti katsomon sisäänkäyntiä välittämättä siitä, että oli jättänyt kultamunansa jälkeen. Hänen sydämensä hakkasi kivuliaasti rinnassa ja heti, kun Henrik tuli näkyviin, loikkimassa portaita alas, hän otti kiinni adoptioveljestään ja hautasi kasvonsa tämän sotkuisiin hiuksiin. Lucius Malfoy seurasi kohteliaasti kauempana vahtien nuorinta Krumia ja loitsiessaan samalla huomaamattoman hiljennysloitsun veljesten ympärille.

”Henrik, Henrik”, Viktor toisti uudelleen ja uudelleen nauttien siitä, että Henrik oli painettuna tiukasti häntä vasten. ”Minulla oli niin kova ikava sinua, minun Harryni.”

Viktor vetäytyi lempeästi kauemmas ja laski katseensa Henrikin vihreisiin silmiin, jotka kyyneltyivät hiljalleen.

”Miksi sina itket?” Viktor kysyi huolissaan pyyhkiessään kovettuneilla käsillään Henrik silmäkulmia. ”Mika hatana?”

Henrik pudisti päätään kääntäen katseensa, mutta Viktor kuitenkin käänsi hänet takaisin.

”Kerro, ole niin kiltti.”

”L-lohikäärme”, hän änkytti yrittäen peittää sen naurulla. ”Sinä taistelit oikeaa lohikäärmettä vastaan. Mitä jos olisin menettänyt sinut?”

”En antaisi minkaan vieda minua pois luotasi”, Viktor lupasi vetäessään Henrikin uudelleen halaukseen. ”Tokihan sina sen tiedat?”

Henrik nyökkäsi hänen rintaansa vasten, mutta hän puristi vieläkin Viktorin kaapuja nyrkeissään.

”Sinun pitaisi keksia jotain paljon pahempaa kuin laittaa lohikaarme kimpuuni, jos haluaisit paasta minusta eroon”, Viktor kiusasi saaden viimein kuulla adoptioveljensä nauravan. ”Mutta mita sina taalla teet? Luulin, etta olit Durmstrangissa. Kuinka vanhempamme antoivat sinun tulla?” hän kysyi hämmentyneenä.

Henrik vetäytyi kauemmas varjo välähtäen hänen silmissään, mutta se oli poissa yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Viktor katsoi häntä hämmentyneenä ja mietti, oliko vain kuvitellut sen. ”Lucius ja isä ovat ilmeisesti tavanneet toisiaan täällä ja Bulgariassa. Tiesitkö siitä?” Hän kohotti katseensa Viktoriin mietteliäästi, hänen silmänsä etsivät jonkinlaista reaktiota.

Viktor saattoi vain nyökätä. ”Ei se ole yllatys. Mina epailin sita kylla, mutta minulla ei ollut todisteita.”

Henrik odotti hetken, hänen silmänsä etsivät vieläkin. Hän käänsi katseensa nähdessään kivisen ja sulkeutuneen ilmeen Viktorin kasvoilla. Hän jatkoi kohauttaen olkiaan. ”Ilmeisesti Lucius halusi yllättää sinut – minusta kuitenkin tuntuu, että se oli Dracon idea – ja Lucius lupasi, että olisin turvassa täällä olleessani. Tämä oli kiva yllätys Dracolta, eikö?” hän kysyi.

”Tietenkin. Ihana yllatys. Minulla ei ollut aavistustakaan.” Hän yritti hymyillä, mutta se ei yltänyt hänen silmiinsä.

”Draco kirjoittaa sinusta paljon”, hän aloitti epävarmasti. ”Hän taitaa pitää sinusta. Tietenkin hän ihailee huispausta, mutta minusta se on jotain enemmän.”

Hänen silmänsä porautuivat Viktorin silmiin ja hän näki tietäväisen välähdyksen niissä. Hän esti huokauksensa. Viktor siis tiesi, hän tajusi. Hän tiesi avioliittosopimuksesta Krumien ja Malfoyiden välillä ja, koska Viktor oli Krumien perijä…

Aiemmin sinä päivänä Henrik oli kuullut osan keskustelusta hänen isänsä ja Luciuksen välillä, kun Lucius oli tullut Krumien linnaan hakemaan Henrikiä Englantiin. Kaksi velhoa oli siemaillut turkkilaista kahvia ja hän oli kuullut muutamia sanoja heidän keskustelustaan meinatessaan avata oven. ”Draco”, ”avioliitto”, ”sopimus”, ”hieno pari”. Sitten yksi sana oli kauhistuttanut häntä enemmän kuin mikään muu: ”Krum”.

Hän tiesi, että Viktorille oli esitelty muutamia potentiaalisia liittoja viime vuosina, mutta Viktor oli kieltäytynyt niistä kaikista suureen ääneen. Tästä sopimuksesta hän ei ollut kuitenkaan kuullut mitään, ja nyt, kun Viktor oli poissa Tylypahkassa ja vietti niin paljon aikaa hänen ystävänsä, Dracon, kanssa – se kävi tavallaan järkeen. Henrik oli ollut tietoinen, että Lucius ja hänen isänsä olivat lounastaneet yhdessä suunnilleen kerran viikossa jo parin kuukauden ajan, ja nyt hän tiesi miksi. Tämä sopimus oli varmasti ollut tekeillä jo pari kuukautta, ja koska Viktor ei vastustanut, tämä ilmeisesti halusi sitä.

Katsoessaan asiaa objektiivisesti Henrik ei voinut kieltää, etteikö hänen ystävänsä olisi komea, jos pitää vaaleista hiuksista. Hän oli aristokraattinen, puhdasverinen, älykäs ja ystävällinen. Hän oli siisti niin kuin Viktor, joten ehkä se sopisivat tosilleen. Ja kuka muka ei haluaisi Viktoria? Hän ajatteli katkerasti. Viktor oli itse täydellisyys hänen silmissään, eikä hän voinut syyttää ketään siitä, että hekin halusivat tätä.

”Sinä pidät Dracosta, etkö?” Henrik kysyi nopeasti havahtuen mietteistään. ”Olisin tyytyväinen, jos tietäisin, että sinä pidät hänestä.”

Viktor puristi häntä tiukasti ja pakotti itsensä hymyilemään. ”Tietenkin mina pidan hanesta. Hanhan on sinun ystavasi, eiko niin?”

”Niin, mutta muuten kuin sen takia. Pidätkö sinä hänestä?”

Hänen silmänsä olivat tarkkailevat ja suuret, ja Viktorin oli pakko nyökätä myöntävästi. ”Kylla, Henrik, mina pidan Dracosta.”

Henrik hymyili heikosti, hänen silmänsä kimmelsivät päättäväisyydestä. ”Siinä oli kaikki, mitä minun täytyi saada tietää. Olen tyytyväinen”, hän tunnusti ennen kuin hautasi päänsä Viktorin rintaa vasten yrittäen estää itseään itkemästä ajatellessaan, että hän saattaisi menettää veljensä ikuisiksi ajoiksi parin lyhyen vuoden sisällä.

Kumpikaan ei tiennyt, että heidän molempien sydämet särkyivät hiljaa.

As my life flashes before my eyes
I'm wondering will I ever see another sunrise?
So many won't get the chance to say goodbye
But it's too late to pick up the value of my life

And you can see my heart beating
You can see it through my chest
And I'm terrified but I'm not leaving
Know that I must pass this test
So just pull the trigger

Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
Laulu: Fall For You - Secondhand Serenade


11. luku: Fall for You

The best thing about tonight's that we're not fighting
Could it be that we have been this way before?
I know you don't think that I am trying
I know you're wearing thin down to the core

But hold your breath
Because tonight will be the night that I will fall for you
Over again
Don't make me change my mind
Or I won't live to see another day
I swear it's true
Because a girl like you is impossible to find
You're impossible to find



Viktor tuijotti rehtoriaan epäuskoisesti. Ensimmäisestä koetuksesta oli kulunut lähes kaksi viikkoa ja hän ajatteli, ettei hänellä olisi mitään huolia, koska hän oli jo selvittänyt kultamunan salaisuuden. Hän oli alkanut tehdä pitkiä uintiretkiä Tylypahkan järvessä kartoittaen aluetta osittaisen muodonmuutoksen avulla. Hänen täytyi vain huolehtia parin seuraavan viikon ajan Dracon Malfoyn seurassa elämisestä – Viktor oli alkanut vihata häntä enemmän ja enemmän ihan vain periaatteesta – ennen kuin hän pääsisi kotiin jouluksi vanhempiensa ja rakkaan Henrikinsä luokse.

Se suunnitelma kuitenkin putosi nyt ilman halki, kuin se olisi Wronskin harhautus – ilman luutaa pelastamassa sitä viime hetkellä.

Anteeksi mitä?” hän murisi.

Irkoroff huokaisi. ”Olen pahoillani, Viktor, todella olen”, Irkoroff vastasi vaikeasti bulgariaksi. Hänen äidinkielensä oli kuitenkin venäjä, eikä hän ollut oikein koskaan oppinut sitä toista kieltä yrittäessään puhua sitä. ”Sitä kuitenkin vaaditaan.”

Ottelija mulkoili häntä. ”Joten, minulta ei vain kielletä paluuta Sofiaan jouluksi”, hän murisi, ”vaan minun pitää myös osallistua tanssiaisisiin, tuoda seuralainen ja tanssia hänen kanssaan.”

Durmstrangin rehtori tunsi vatsansa muljahtavan. Hän tiesi, että tuosta äänensävystä ei voisi seurata mitään hyvää. ”Niin”, hän vastasi epävarmasti.

Viktor sulki silmänsä turhautuneena ennen kuin veti syvään henkeä. ”Hyvä on, minä tulen niihin tanssiaisiin, mutta en suostu tanssimaan kenenkään kanssa.”

Viktor”, Irkoroff aloitti, mutta Viktor keskeytti hänet.

Ei, rehtori. Joulu on ilon aikaa, eikä minulla ole mitään, mistä iloita. Minä en tanssi.”

Hän huokaisi. ”Olen pahoillani, mutta säännöt sanovat, että sinun ja muiden ottelijoiden täytyy aloittaa tanssiaiset. Henrik haluaisi-

Älä vedä veljeäni tähän”, Viktor tiuskaisi silmät välähtäen julmasti.

Irkoroff nielaisi. Hän pelkäsi vain muutamaa – henkilöä – tässä maailmassa. Hänen entinen mestarinsa oli yksi niistä, ja toiset olivat Krumin veljekset, kun heidät erotettiin toisistaan vastoin heidän tahtoaan. He olivat aivan uskomattoman kauhistuttavia siinä tilanteessa, ja vaikka hän ei voinutkaan koskaan todistaa sitä, useat oppilaat olivat vuosien saatossa päätyneet sairaalasiipeen kärsien hermostovaurioista, jotka muistuttivat epäilyttävästi kidutuskirousta. Näiden oppilaiden yhdistävä tekijä oli aina sama, he olivat sanallisesti pilkanneet Henrik Krumia joko päin hänen tai hänen veljensä kasvoja.

Tilanne oli paljon vakavampi kuin pelkkä loukkaus.

Viktor, minun käteni ovat sidotut. Sinun on vain pakko tehdä tämä”, hän yritti uudelleen, mutta Viktor vain tuijotti häntä kylmästi ennen kuin nousi tuoliltaan ja lähti huoneesta tappavan äänettömästi voimakkaana ja vihaisena velhona, joka aikoi pian kirota jonkun.

Irkoroff hengähti helpottuneena, hän ei edes ollut tajunnut pidätelleensä hengitystään. Nipistys hänen oikeassa käsivarressaan siirsi hänen huomionsa pimeyden piirtoon ja hän rypisti sille otsaansa hetken, hänen mielensä kääntyi nyt velhomaailman kadonneeseen pelastajaan ja mahdollisuuteen, että hän ei välttämättä selviäisi, jos hänen entinen mestarinsa nousisi jälleen valtaan.

This is not what I intended
I always swore to you I'd never fall apart
You always thought that I was stronger
I may have failed
But I have loved you from the start
Oh


Kaikki Durmstrangin oppilaat tiesivät, että Viktor Krum oli vähintään masentunut aina, kun Henrik oli jossain muualla. Se kävi toteen hänen tunneillaan, kun hän oli ystäviensä kanssa, kun hänen täytyi mennä harjoituksiin joukkueensa kanssa koko viikonlopuksi, eikä Henrik voinut tulla mukaan. Ja se kävi vielä enemmän toteen, kun Henrikin hakemus päästä Durmstrangin lähetystöön hylättiin, lähinnä siksi, että hänen isänsä ei antanut poikansa lähteä maasta. Nyt kaikki oli kuitenkin vielä pahempaa, jos se olisi edes mahdollista.

Kun Viktor astui linnaan, hän vaani käytävillä ja mulkoili jokaista, jotka uskalsivat lähestyä häntä. Hänen faniklubinsa kuitenkin seurasi häntä edelleen, he olivat päättäneet ’piristää häntä’. He kaikki toivoivat, että se Viktor Krum pyytäisi heitä parikseen tuleviin joulutanssiaisiin. Hermione Granger vain tuhahti heille, mutta kertoi Ginnylle tietävänsä, että Viktor kyllä muuttaisi mielipidettään. Ei hän voinut pitää sitä ikuisesti Hermionea vastaan, että hänen veljensä ei voinut puhua hänelle. Ainakin hän luuli niin.

Aika kuitenkin kului ja pian Tylypahkan oppilaat pyysivät toisiaan tansseihin. Ginny Weasley vastasi vastahakoisesti myöntävästi Nevillelle sen jälkeen, kun Hermione ei suostunut menemään pojan kanssa sanoen, että hänellä oli jo pari, vaikka hänellä ei ollutkaan. Ginny tiesi, ettei voinut mennä suloisen ja hellän Henrikin kanssa. Hän oli tytön harmiksi Bulgariassa.

Suunnilleen viikkoa ennen tanssiaisia Hermione alkoi käydä epätoivoiseksi. Viktor ei ollut vieläkään lähestynyt häntä, vaikka hän oli aina varmistanut opiskelevansa Viktorin näköpiirissä kirjastossa jopa hilaten hameensa helmaa ylemmäs kerran, kun hän huomasi Viktorin vilkaisevan kikattavia fanityttöjä liian monta kertaa.

Hermione oli päättänyt ahdistaa hänet nurkkaan lähellä kiellettyä osastoa, kun Viktor katseli kirjettään alakuloisesti ja mutisten itsekseen, oliko kirjeen lähettäjä menettänyt järkensä, koska tämä oli ehdottanut, että hän veisi Draco Malfoyn tanssiaisiin.

Pyyhkäisten hämmennyksen mielestään Hermione meni hänen luokseen ja sanoi suloisesti, ”Hei, Viktor.”

Viktor kohotti katseensa säikähtäneenä ja taitteli kirjeen nopeasti. Hermione huomasi, että kirjeen allekirjoituksessa luki Henrik. Ah, se veli. No, nyt oli aika saada Viktorin jättämään pojan mielestään. ”Odotatko innolla tanssiaisia?”

Viktor mulkoili häntä synkästi, mutta ei vastannut.

”Siitä tulee varmasti jännittävää”, Hermione sanoi yrittäen aloittaa oikean keskustelun. ”Minä odotan sitä innolla. Se tulee olemaan hyvä tapa tutustua ulkomaalaisiin oppilaisiin.”

”Sina olet suorasukainen”, Viktor sanoi hetken kuluttua.

Hermione hymyili suloisesti toivoen, että se oli kohteliaisuus.

”Mina en pida suorasukaisista noidista, jotka seuraavat minua ympariinsa.”

”En minä seuraa sinua, Viktor, minä vain pidän kirjastosta.” Hermione tuijotti häntä suoraan silmiin valehdellessaan.

Viktor käytännössä katsoen murisi hänelle, mutta Hermione risti käsivartensa ja pysyi paikoillaan. ”Miksi sina sitten puhut minulle, vaikka olen sanonut, etten halua tuntea sinua?”

”Yritän vain olla ystävällinen”, hän sanoi olkiaan kohauttaen.

”Yrita sitten jossain muualla.”

Hermione huokaisi ja painoi päänsä oikealle vilkaisten häntä kainosti. Liike oli toiminut Cho Changilla, kun Hermione oli nähnyt tämän kikattelevan Cedric Diggoryn seurassa. Tokihan se toimisi hänelläkin.

”Joten”, Hermione sanoi huolettomasti, ”kenet sinä viet tanssiaisiin jos – niin kuin väität – et halua tuntea minua?”

”Se”, Viktor sanoi synkästi, ”ei kuulu sinulle tippaakaan.”

Hermione punastui. ”Eli et mene kenenkään kanssa?”

Viktor tuijotti häntä epäuskoisesti.

”Hienoa! Minullakaan ei ole paria, joten ehkä me voisimme…”

”Ei, emme voi”, Viktor tiuskaisi ennen kuin nousi ylös ja lähti pois.

”Viktor!” Hermione huudahti, mutta Viktor jatkoi matkaansa paiskaten tarkoituksellisesti kirjaston oven päin tytön kasvoja.

Hermione hädin tuskin pääsi takaisin rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen itkiessään, siellä hän sai tietää, ettei voinut mennä edes ystävänsä, Ron Weasleyn, kanssa, koska tämä oli onnistunut kysymään Parvati Patilia.

But hold your breath
Because tonight will be the night that I will fall for you
Over again
Don't make me change my mind
Or I won't live to see another day
I swear it's true
Because a girl like you is impossible to find
It's impossible


Varsin ärsyyntynyt Minerva McGarmiwa astui Suureen saliin tanssiaisiltana juuri ennen kuin ottelijoiden ja heidän seuralaistensa kuului mennä sisään. Hän oli nimenomaan sanonut korkeamestari Irkoroffille, että Viktor Krumin piti aloittaa tanssiaiset muiden kanssa, ja tämä oli ilmestynyt kivikasvoisensa ja pukeutuneena virheettömiin juhlakaapuihin – mutta ilman seuralaista. Hän oli kysynyt pojalta, kuka tämän pari oli, ja Viktor oli vain tuijottanut häntä hiljaa ennen kuin käänsi katseensa.

Fleur Delacour oli kujertanut hänelle, kysynyt oliko hän kunnossa, ja poika oli vain nyökäyttänyt päätään kerran. ”Se nuori neiti, jonka olisit ’alunnut tuoda, ei suostunutkaan tulemaan kanssasi?” tyttö kysyi lempeästi. Fleur oli varsin kiintynyt Durmstrangin ottelijaan, koska tämä ei koskaan avoimesti himoinnut hänen peräänsä ja kohteli häntä kunnioittaen, mitä hän harvoin koki, ellei se liittynyt hänen veelansa viehätysvoimaan. Se, että poika oli juro ja yleensäkin epämiellyttävä ei haitannut häntä yhtään. Hän vain uskoi, että poika kärsi riidasta rakkaansa kanssa.

Viktor pudisti päätään. ”En voinut pyytaa hanta. Henkilo, jonka halusin tuoda, on Bulgariassa, ja jos mina en voi tuoda sita henkiloa, niin sitten en tuo ketaan.”

McGarmiwa tuijotti häntä kauhuissaan. ”Mutta sinulla täytyy olla pari. Tokihan Durmstrangin oppilaissa on joku, joka voisi olla parisi ja tanssisi kanssasi?”

Mais non!” Fleur huudahti. ”Tämä on ’yvin romanttista! Minä ylistän sinua, Monsieur Krum, uskollisen sydämesi vuoksi. Se, joka sen omistaa on varmasti ’yvin ’urmaava.”

Tanssiaisten piti McGarmiwan harmiksi aloittaa ja hänen oli ollut pakko mennä saliin ja seurata, kun ensin Cedric Diggory Cho Changin kanssa, Fleur Delacour Roger Daviesin kanssa ja sitten Viktor Krum yksin kävelivät saliin ennen kuin menivät istumaan.

Asiaa pahensi vielä se, että Viktor jäi istumaan, kun kaksi muuta ottelijaa nousivat ja alkoivat tanssia. Viktor jätti huomiotta sympaattiset katseet, joita hän sai luokkakavereiltaan, jotka osittain arvasivat syyn hänen käytökseensä. He kaikki tiesivät, että Viktor oli halunnut viettää joulun pikkuveljensä kanssa ja että hän oli raivoissaan siitä, että hänet pakotettiin osallistumaan tähän tapahtumaan ilman Henrikiä.

Monet tytöt, mukaan lukien Hermione Granger, mulkoilivat häntä vihaisesti, mutta hän vain katseli ulos ikkunasta kaihoisasti. Kun pöydät siirrettiin syrjään, hän meni nojaamaan seinää vasten kauimpana tanssilattiasta juoden kermakaljaansa. Hän vaihtoi silloin tällöin pari sanaa ystäviensä kanssa, mutta hän vain näytti masentuneelta eikä suostunut tanssimaan kenenkään noidan kanssa, jotka olivat tarpeeksi rohkeita pyytämään.

So breathe in so deep
Breathe me in
I'm yours to keep
And hold onto your words
Cause talk is cheap
And remember me tonight
When your asleep


Päästämättä ääntäkään hahmo ilmestyi Tylypahkan porteille pukeutuneena mustiin velhon kaapuihin pieni porttiavain kädessään.

Kohottaessaan katseensa linnaan hän juoksi nopeasti porteista kohti pihamaata, mistä hän toivoi löytävänsä Durmstrangin oppilaan – kenet tahansa Durmstrangin oppilaan – lähettääkseen heidät noutamaan adoptioveljensä tänne.

Kyyneleet valuivat hänen poskilleen ja hänen hiuksensa roikkuivat sotkuisina hänen silmillään, mutta hän ei vain välittänyt. Hänen täytyi saada nähdä Viktor, hänen vain täytyi ennen kuin hän veti jälleen syvään henkeä, eikä hän todellakaan halunnut nähdä Draco Malfoyta.

”Poliakoff”, hän huudahti juostessaan kulman taakse ja huomatessaan durmstrangilaisen pussailemassa nätin ruskeaverikön kanssa puskassa.

Poliakoff kohotti katseensa hämmentyneenä ja hänen silmänsä suurenivat hassusti, kun hän näki Henrikin.

Minun täytyy nähdä Viktor välittömästi. Voisitko käydä hakemassa hänet?

Kun järkyttynyt oppilas ei liikahtanutkaan, Henrik kuiskasi, ”Ole kiltti”, rukoillen häntä silmillään.

Totta kai”, Poliakoff vastasi päästäen irti seuralaisestaan. ”Minä palaan pian.”

Henrik alkoi kävellä edestakaisin ahdistuneena kiinnittämättä huomiota noitaan, joka katsoi häntä uteliaasti.

”Sinä olet se huispauspoika”, tyttö sanoi englanniksi, mutta Henrik jätti hänet huomiotta.

Kuullessaan askelia hän katsoi ovia kohti ja huokaisi helpottuneena nähdessään Viktorin kiiruhtavan häntä kohti. ”Henrik”, hän kuiskasi nähdessään adoptioveljensä kyynelten tahraamat kasvot. ”Mikä hätänä?

Brittiläinen noita katseli heitä kiinnostuneena, mutta Poliakoff veti hänet hellästi mukaansa. ”Tule, Pansy”, hän sanoi. ”Tama on perheasia. Meidan ei pitaisi olla taalla.”

Tyttö huokaisi ärsyyntyneenä, mutta seurasi kuitenkin.

Viktor”, Henrik sanoi epätoivoisesti haudatessaan kasvonsa Viktorin olkaan. ”Voi luoja, Viktor, kuinka tämä tapahtui?

Mikä tapahtui?” Viktor kysyi vaativasti, hän oli kauhuissaan, että Henrikille oli tapahtunut jotain eikä hän ollut voinut suojella tätä.

T-tiedäthän sinä, että minä rakastan sinua? Enemmän kuin mitään?” Hän kohotti katseensa ja tarkkaili Viktorin kasvoja.

Viktor huokaisi onnellisena, vaikka hän olikin vielä huolissaan. ”Tietenkin. Ja minä rakastan aina sinua. Teen mitä vain vuoksesi, sinä tiedät sen”, hän yritti rauhoitella.

Henrik nyökkäsi poissaolevana ja puri huultaan. ”Minä-” Hän kohotti syyllisenä katseensa ennen kuin käänsi katseensa. ”En tiennyt, että se oli tarkoitettu minulle.”

En ymmärrä. Ne razbiram”, Viktor sanoi hämmentyneenä.

Tiedän. O-olen pahoillani.” Hän veti syvään henkeä ja katsoi Viktoria silmiin. ”Minä kuulin isän ja Luciuksen puhuvan toisilleen ennen ensimmäistä koetusta. He puhuivat avioliitosopimuksesta ja minä luulin – minä oletin – ja sitten sinä sanoit pitäväsi Dracosta, kun kysyin.”

Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä ja alkoivat valua, mutta Viktor pyyhki ne pois.

Niin”, Viktor tunnusti. ”Minä näin siitä valmiin kopion isän toimistossa päivää ennen kuin lähdimme Durmstrangiin.”

Henrik katsoi häntä ahdistunein silmin. ”Siksikö sinä olit vihainen minulle?” hän kysyi pienellä äänellä.

Viktor pudisti päätään. ”En ollut sinulle vihainen, Henrik, en koskaan. Olin vihainen, että se sopimus oli tehty. Etkö sinä halua sitä? Minä luulin, että halusit. Että sinä tiesit.”

Henrik alkoi nyyhkyttää ja Viktor puristi häntä ymmärtämättä tilannetta kokonaan, mutta hän oli kiitollinen, Henrik oli hänen sylissään etsien lohtua häneltä eikä keltään muulta – että hän oli tullut Tylypahkaan etsimään lohtua häneltä eikä Draco Malfoylta. ”Minä en tiennyt. En tiennyt siitä sopimuksesta kuin vasta viime kuussa ja luulin, että se oli sinulle. Ja sinä halusit sitä. Sinä sanoit pitäväsi Dracosta ja hän kirjoitti aina sinusta, joten luulin-” hän nyyhkytti veljensä rintaa vasten.

Viktor jäykistyi ja työnsi Henrikin hellästi kauemmas. ”Minun Harryni”, hän sanoi käheästi. ”Katso minua.”

Henrik tärisi vieläkin kyyneleet silmistä valuen, mutta hän pakotti itsensä katsomaan Viktoria silmiin.

Minä en halua mennä naimisiin Dracon kanssa. En ole koskaan halunnut. Luulin, että sinä halusit, ja minä tukisin sinua kaikessa, mitä haluat.”

Henrik pudisti päätään järkkymättömästi. ”E-en minä halua. En koskaan. Draco on ystävä, en minä halua – en ole koskaan halunnut – Obicham te, Viktor. Sche te Zavignage obicham. Minä luulin, että sinä tiesit sen”, hän kuiskasi murtuneesti. ”Minä haluan viettää loppuelämäni vain sinun kanssasi.”

Viktorin sydän lähti lentoon noiden muutaman sanan vuoksi, mutta Henrik jatkoi antamatta hänen puhua.

He vain heittivät sen päin kasvojani äsken. Malfoyt olivat siellä, tai no ei Draco, mutta Lucius ja Narcissa. He sanoivat, että eikö se olekin ihanaa ja he alkoivat allekirjoittaa sitä isoa pergamenttia – se oli kamalaa – minä yritin estää sen, ja luulen että estinkin sen nyt vähäksi aikaa, mutta he eivät kuunnelleet, Viktor. Miksi he eivät kuunnelleet?

Viktor painoi suukon hänen otsalleen sulkien silmänsä tuskissaan. ”Mitä sinä sanoit?” hän mutisi.

Minä sanoin heille, etten halua asua Englannissa, mutta he sanoivat, ettei minun täydykään. Sitten sanoin olevani liian nuori, mutta se sanoivat, että voin odottaa. Minä sanoin, etten halua, mutta he sanoivat, että minä pidän Dracosta, eivätkä kuunnelleet, kun sanoin, että minä pidän sinusta enemmän. Äiti sanoi, että sinä olet minun veljeni. Ja sinä oletkin. Sinä olet paras veli, mitä voisin koskaan toivoa, mutta et sinä aluksi ollut. Sinä löysit minut. Sinä olet minun. Minun Viktorini.”

Viktor veti pojan itseään vasten ja vain halasi häntä tiukasti. ”Ja sinä olet minun Harryni”, hän kuiskasi Henrikin hiuksia vasten. ”Sopimuksella ei ole väliä. Minä otin selvää. Kunhan sinä et allekirjoita mitään, kun täytät seitsemäntoista, he eivät voi pakottaa sinua, minun Harryni. Mina rakastan sinua”, hän sanoi vakavana vaihtaen kielen englanniksi. ”Olen aina rakastanut sinua.”

Henrik hiljeni hänen sylissään ja he vain istuivat siinä tietäen, että ennemmin tai myöhemmin, joku tulisi etsimään häntä tai Henrikiä. Mutta hän ei välittänyt sillä hetkellä. Henrik ei halunnut mennä naimisiin Dracon kanssa ja ehkä, vain ehkä, hänen julistamansa kiintymys muuttuisi sellaiseksi rakkaudeksi, jota Viktor janosi joka solullaan. Tietämättään hän rakastui hänen Harryynsa aina vain uudelleen tähtien tuikkeessa ja keijujen taikavalojen loisteessa.

Because tonight will be the night that I will fall for you
Over again
Don't make me change my mind
Or I won't live to see another day
I swear it's true
Because a girl like you is impossible to find
Tonight will be the night that I will fall for you
Over again
Don't make me change my mind
Or I won't live to see another day
I swear it's true
Because a girl like you is impossible to find
You're impossible to find


Käännökset Bulgarian kielestä:

Ne razbiram. En ymmärrä.

Obicham te, Viktor. Schte te Zavinage obicham. Minä rakastan sinua, Viktor. Minä rakastan sinua aina.


Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

julia95

  • ***
  • Viestejä: 8
Oi, tää on aivan ihana! Miksei melkein kukaan ole kommentoinut tätä?
     Täytyy sanoa että aluksi en oikein lämmennyt tälle vieraalle paritukselle, mutta lukiessani eteenpäin en voinut mitään awwitteluilleni (hah, onko se edes verbi?  :D  ). Viktor on niin ihanan suojelevainen! Suomennat hyvin ja kiitos näistä osista, vaikka oletkin kovin kiireinen. Jään odottelemaan jatkoa, mutta älä uuvuta itseäsi liialla työllä  :)

Amlae

  • Nollatoleranssi
  • ***
  • Viestejä: 125
  • Und der Haifisch der hat Tränen
Pidän tästä todell paljon ja teksti on minusta sujuvasti käännetty ja jatkoa haluan lukea :)

20032011 <3
26-29062013 <3




entinen dead_rose

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
Julia95: Kiitos ihanasta kommentistasi! Onneksi kesälomani alkoi jo pari viikkoa sitten niin voin jälleen suomentaa tätä nopeammin, vaikka eihän tätä ole enää jäjellä kuin yksi luku ja epilogi. :)

Amlae: Kiitos paljon kommentistasi! :D


Laulu: Secret Love - Mandy Moore


12. luku: Secret Love

Once I had a secret love
That lived within the heart of me
All too soon my secret love
Became impatient to be free


Henrikin kädet tärisivät hiukan, kun hän seisoi Tylypahkan noitien ja velhojen koulun käytävällä. Hän ei halunnut olla täällä – ei halunnut tehdä tätä, mutta hänelle ei ollut annettu vaihtoehtoa. Pöllö oli saapunut viikkoa aiemmin ja hänen isänsä oli rynnännyt pois huoneesta – valittaen englantilaisista typeryksistä, joiden ei pitäisi käyttää poikia syötteinä vaarallisissa turnajaisissa.

He olivat tietenkin kysyneet neuvoa Obalonskilta, kuinka muka eivät olisi kysyneet? Bulgaria oli kuitenkin allekirjoittanut kansainvälisen sopimuksen, että he eivät hidastaisi turnajaisia millään tavoin, joten, elleivät Krumit halunneet aiheuttaa kansainvälistä kohtausta, Henrikin pitäisi mennä Tylypahkaan ja osallistua toiseen koetukseen – sinä, mitä Viktor eniten kaipaisi.

Lucius Malfoy oli ollut tietenkin pelkkää sympatiaa saapuessaan Sofiaan hakemaan Henrikiä Skotlantiin. Henrik ei ollut nähnyt häntä joulunajan jälkeen, kun hän oli lähtenyt päivällispöydästä kyyneleet silmissään ennen kuin päivällinen oli ohi. Sen jälkeen hän oli onnistunut tekemään laittoman porttiavaimen, matkustamaan kansainvälisesti ilman valvontaa, eikä ollut palannut Sofiaan kuin vasta monta tuntia myöhemmin, kun hän oli onnistunut vakuuttamaan korkeaherra Irkoroffille, että hän pitäisi henkilökohtaisesti huolta, että tämä irtisanottaisiin, jos Irkoroff ei auttaisi häntä palaamaan kotiin ilman, että hänen vanhempansa saisivat tietää, minne hän oli mennyt.

”Draco kaipaa kirjeenvaihtoanne”, Lucius sanoi hiljaa, kun Henrik jatkoi kivipatsaan tuijottamista haluten pois koko tilanteesta.

”Anteeksi”, Henrik vastasi tuntematta mitään. ”Huomaan kuitenkin, etten voi kirjoittaa hänelle tällä hetkellä.”

Lucius huokaisi. ”Dracoa ei pitäisi rangaista vanhempien tekemistä asioista, Henrik. Sinä olet hänelle rakas ystävä.”

”Siinä on kaikki, mitä minä haluan ja voin koskaan olla. Se on parempi näin päin.”

Lucius vain taivutti päätään surumielisenä ja sanoi tunnussanan. Hän ei ollut odottanut Henrikin reagoivan niin huonosti ja oli olettanut, että tälle oli kerrottu ja että Henrik oli suostunut liittoon ennen sopimuksen allekirjoitusta. Krumit olivat ilmeisesti vain kysyneet hänen mielipidettään Dracosta jossain vaiheessa ja olivat ajatelleet, että hänen ystävyyden tunteensa riittivät puhdasveristen avioliittoon. Useimmissa tapauksissa he olisivat kyllä olleet oikeassa.

Henrik kiipesi hitaasti liikkuvia rappusia Lucius lähellä perässään ja katseli salaa uteliaana ympärilleen.

”Ah, herra Krum”, rehtori Dumbledore tervehti viittoen häntä eteenpäin. Vasta kahdeksanvuotias tyttö istui siististi tuolissa pöydän edessä, kuten myös nätti noita, joka oli suunnilleen Henrikin ikäinen. ”Tule vain sisään, tule vain sisään. Kiitos, Lucius, minä jatkankin tästä.”

”Pelkäänpä, rehtori, että annoin Damyanille sanani, että niin kauan kunnes Henrik lasketaan järveen, hän ei lähde näköpiiristäni.” Hänen harmaat silmänsä kiiluivat ja Dumbledore ei näyttänyt tyytyväiseltä.

”Toki, toki, jos sinun täytyy.”

Nuo olivat viimeiset sanat, jotka Henrik kuuli, ennen kuin kaikki pimeni.

So I told a friendly star
The way that dreamers often do
Just how wonderful you are
And why I'm so in love with you


Draco Malfoy odotti yrmeästi isäänsä seuraavana aamuna vihreä ja hopea raidallinen huivi kiedottuna kaulansa ympärille ja mustat hanskat lämmittäen hänen kalpeita sormiaan. Hän oli joulunajan jälkeen lähettänyt joka viikko Henrikille kirjeen, mutta hän ei ollut saanut vastausta.

Jokainen kirje alkoi käydä aina vain epätoivoisemmaksi kysyen Henrikiltä, mikä oli vinossa, mitä hän oli tehnyt, oliko hän sairas. Kolmannen jälkeen hänen pöllönsä palasivat avaamattomien kirjeiden kanssa.

Viktor Krumista oli myös tullut epätavallisen kaukainen eikä tämä ollut suostunut vastaamaan hänen kysymyksiinsä. Viktorista oli kyllä jostain syystä tullut hiukan iloisempi joulunajan jälkeen – Draco arveli, että ehkä joku lahja Henrikiltä oli piristänyt häntä – mutta hänen hyvä tuulensa ei ollut yltänyt Dracoon saakka. Hän oli aina kohtelias ja kunnioittava, mutta ei mitään sen enempää, ja joskus Draco oli varma, että näki Durmstrangin oppilaan katsovan häntä inhoavasti, kun tämä luuli, että Draco ei katsonut.

Hän oli kirjoittanut äidilleen huolissaan ja oli kysynyt, tiesikö Narcissa mikä oli vialla ja mitä tapahtui. Hänen äitinsä oli pehmentänyt iskua, mutta oli kertonut rehellisesti, että Henrik ei ilmeisesti ollut tietoinen avioliittosopimuksesta ennen kuin se piti allekirjoittaa eikä ollut ollut tyytyväinen. Krumit olivat päättäneet siirtää sitä tämän takia, kunnes he saisivat paremmin selville Henrikin vastaväitteet kuin ”En halua”, mikä oli kamalan epämääräinen.

Hän oli luullut, että hän ja Henrik olivat ystäviä, vähintään, ja oli uskonut, että heidän suhteestaan voisi tulla muutakin ennen kuin he olisivat naimisissa. Nyt hän kuitenkin alkoi epäillä, että Henrik ei enää koskaan puhuisi hänelle vapaaehtoisesti.

”Isä”, hän tervehti, kun Lucius Malfoy tuli näkyviin. ”Sanoiko hän mitään?”

”Hän-” Lucius aloitti ennen kuin vaikeni epätyypillisesti. ”Hän ei ole vielä jostain syystä tottunut ajatukseen, edes parin kuukauden jälkeen. Hän on kuitenkin myöntänyt, että olet hänelle rakas ystävä, vaikka hän ei voikaan kirjoittaa sinulle.”

Draco huokaisi helpotuksesta. ”Sitten on vielä toivoa.” Hän hymyili. ”En tarvitse muuta.”

Lucius epäröi. ”Henrik luultavasti pelkää muutosta, pelkää paluuta tälle saarelle tai ehkä kaikkea, mitä siihen liittyy. Anna hänelle aikaa, Draco, ja pysy vaativana mutta kunnioittavana. Sillä lailla minäkin voitin äitisi.”

Draco nyökkäsi ennen kuin lähti kulkemaan isänsä vierellä. ”Mitä hän ajatteli toisesta koetuksesta? Voin kuvitella, että hän vihasi sitä.”

Lucius taittoi päänsä taaksepäin ja nauroi ääneen. ”Niin vihasi, mutta sinä näet hänet vähän yli tunnin kuluttua.”

Now I shout it from the highest hills
Even told the golden daffodils
At last my heart's an open door
And my secret love's no secret anymore


Kylmää.

Kosteaa.

Selkä taipui vasten käsiä, jotka vetivät häntä ylöspäin.

Ilma poltti hänen keuhkoissaan ja sitten vihreät silmät aukenivat räpytellen ja näkivät sinisen taivaan kaikkialla ympärillään.

”Viktor?” Henrik kuiskasi epätoivoisesti ennen kuin vahvat, mutta lempeät kädet ottivat hänen kasvoistaan kiinni ja – äänekästä, äänekästä, niin äänekästä.

Kaikki huusivat.

Miksi kaikki huusivat? Miksi hän ei ymmärtänyt?

Tummat pisteet hämärsivät hänen näkönsä ja hän räpytteli silmiään saadakseen järviveden niistä pois. ”Viktor?” hän kuiskasi uudelleen epätoivoisesti ja näki adoptioveljensä kumartuneena ylleen, tummat silmät katsoivat häntä huolissaan.

Hän huokaisi onnellisena, iloisena siitä, että Viktor oli turvassa – että he olivat turvassa – että Viktor piteli sylissään häntä eikä ketään muuta.

”Voi, Henrik”, Viktor huokaisi eikä Harry kuullut häntä. Hänen korvansa kohisivat vieläkin, kun hän oli ollut niin kauan veden alla, mutta hän pystyi lukemaan Viktorin huulilta, kun ne muodostivat sanoja.

Hän hymyili Viktorille heikosti haluten, ettei tämä hetki päättyisi koskaan.

”Minun Harryni”, Viktorin äänettömät huulet sanoivat ennen kuin Henrikin kaikki toiveet kävivät toteen. Pehmeät huulet laskeutuivat pieneen suudelmaan, mutta hän ei voinut antaa sen jäädä niin viattomaksi – niin veljelliseksi.

Viktor oli hänen, hän sanoi hämmentyneelle mielelleen. Viktor oli ollut Harry aina siitä saakka, kun hän oli katsonut ylös puuhun ja saanut pelokkaan pojan, joka oli tunnettu vain ’Friikkinä’ ja ’Poikana’, rakastamaan häntä ihan vain hänen hymynsä takia.

Hän avasi suunsa ja voihkaisi onnellisena, ääni värisi hänen rinnassaan, vaikka hän kuulikin vain kohinaa, kohinaa, kohinaa korvissaan, ja yksi suudelma muuttui kahdeksi ja sitten kolmeksi ja sitten kymmeneksi, kun he hakivat lohtua toisiltaan, kiitollisina siitä, että olivat yhdessä ja elossa.

Viktor vetäytyi kauemmas ja Henrik naukaisi hädissään kuin kissa ja henkäisi nähdessään rakkaansa tummat silmät. Rakkaus, niin syvä ja intensiivinen, porautui Henrikin sieluun, mutta siihen oli sekoittunut myös suurta syyllisyyttä ja heikko pyyntö anteeksiannosta.

Mutta eihän tämä voinut olla väärin, Henrik muistutti itseään. Ei, kun he molemmat rakastivat toisiaan niin suuresti – ei, kun he olivat kuuluneet toisilleen niin monta vuotta – kuinka niin suuri rakkaus voisi koskaan olla väärin?

Hymyillen pienesti Henrik veti Viktorin alas, kunnes hänen suuri kehonsa painui lempeästi Henrikiä vasten ja hän painoi huulensa Viktorin huulille nälkäisesti, rakastaen lempeää intohimoa ja lohtua, kun hän pyyhkäisi kielellään Viktorin huulia. ”Viktor”, hän aneli hiljaa ennen kuin huulet avautuivat ilman vastaväitteitä.

Henrik värisi, kun suudelman kuumuus pyyhkäisi hänen ylitseen ja hänen kätensä sotkeutuivat Viktorin märkiin hiuksiin vetäen tämän lähemmäs tarviten lisää kuumuutta, joka alkoi poltella hänen vatsanpohjassaan, haluten lisää jotain, mitä hän ei ymmärtänyt.

Hän vikisi, kun Viktor näykkäisi hänen huuliaan ennen kuin liu’utti kielensä Henrikin suuhun tutkien sitä näppärästi ja lempeästi, samalla kun hänen kätensä ottivat lempeästi kiinni Henrikin niskasta, kun he makasivat laiturilla.

Äänet alkoivat erottua viimeinkin ja Henrik punastui ymmärtäessään, mitä sanottiin. ”Eikö tuo ole hänen pikkuveljensä?” joku huusi vihaisesti, mutta hän ei välittänyt¬. Hän oli turvassa, rakastettu, hänellä oli lämmin, eikä hän enää koskaan lähtisi näiltä käsivarsilta niin kauan kuin hän vielä eläisi.

”Tehkää jotain”, joku huusi ja sitten Viktor riuhtaistiin hänen otteestaan ja hän huudahti paniikissa, kun kirkas valo tulvahti hänen silmiinsä.

”Hys, Henrik”, hänen kummisetänsä tuttu ääni rauhoitteli ja hän räpäytti silmiään nähdäkseen Bulgarian taikaministerin yläpuolellaan.

”Missä Viktor on?” hän kysyi vaativasti yrittäen nousta istumaan, vaikka hänen olonsa tuntui vieläkin vähän veltolta hapenpuutteen vuoksi, sekä suudelmasta että järven pohjassa vietetystä yöstä.

Obalonsk katsoi häntä huolissaan ennen kuin vilkaisi olkansa yli.

”Henrik”, Obalonsk selitti hiljaa, mutta tiukasti englanniksi, ”insesti ja lapsen hyväksikäyttö on laitonta. Anna meidän suojella sinua.” Hänen sanoissaan oli hyvin paljon merkitystä ja Henrik henkäisi.

Ei, kaikki meni aivan väärin. Viktor oli hänen ja Viktor piti hänet turvassa. Se ei ollut insestiä ja Obalonsk tiesi sen – mutta hän halusi Henrikin piiloutuvan, piileksivän, eikä Henrik pystynyt nyt ajattelemaan. Hän kuuli vain veden ja veren kohinaa korvissaan sulkiessaan silmänsä suojellakseen itseään tuskalliselta maailmalta.

Mutta se ei ollut tärkeää. Vain Viktorilla oli merkitystä.

”Ei”, hän sanoi tiukasti pudistaen päätään ennen kuin pakotti itsensä jaloilleen. Hän näki Durmstrangin oppilaiden raivostuneet kasvot, kun he mulkoilivat Viktoria tietämättä, että kaikki oli aivan hyvin, että Viktor rakasti häntä, että Viktor oli hänen pelastajansa.

”Ei!” hän huusi univormuisille velhoille – auroreille, hän arveli – jotka pitivät Viktorista kiinni ja asettivat taikakäsirautoja hänen ranteisiinsa.

Välähdys platinan vaaleita hiuksia hänen lähellään paljasti Dracon huolestuneet ja hämmentyneet kasvot, mutta hän työntyi eteenpäin – kauemmas Obalonskista ja korkeaherra Irkoroffista.

Kaikki oli aavemaisen hiljaista ja Viktorin silmät olivat puoliksi kiinni, kun hän katsoi järven syvyyksiin.

”Se ei ole lapsen hyväksikäyttöä – se oli ensimmäinen kerta. Vannon taikuuteni nimeen.”

Yleisö, joka kuuli hänet, henkäisi hänen valansa vakavuudelle, ja rehtori Dumbledore katseli häntä lempeästi kääntyessään poispäin aurorista. ”Herra Krum”, hän selitti, ”se on silti insestiä ja se on rangaistavaa sekä Bulgarian että Britannian laissa – varsinkin, kun olet vasta neljätoistavuotias.”

”Eikä ole”, hän rukoili. ”Me emme ole sukua. Vannon, ettemme me ole sukua.”

”Henrik”, Irkoroff sanoi laskien kätensä hänen olalleen. ”Viktor on sinun veljesi veren kautta. Meidän täytyy tehdä velvollisuutemme-”

”Ei”, hän tiuskaisi. ”Ei hän ole.”

Hän katsoi epätoivoissaan Viktoria silmiin. ”Ei, Henrik, älä”, Viktor käski hiljaa, mutta Henrik ei kuunnellut. Hän ei voinut antaa tämän tapahtua. Hän oli opiskellut lakia kesäisin ja hän tiesi, että Viktor viettäisi vähintään viisi vuotta vankilassa, eikä Viktor ansainnut sitä – ei Henrikin rakastamisesta, kun se oli kaikki mitä Henrik oli koskaan halunnut.

”Minut on adoptoitu ja olen poliittinen pakolainen Bulgarian maassa”, hän sanoi vakavana siirtämättä katsettaan Viktorista.

Minä teen tämän sinun vuoksesi, hänen silmänsä sanoivat haluten Viktorin ymmärtävän, mutta hän näki vain alistumista ja surua.

Britannian aurorit katsoivat häntä järkyttyneitä, mutta Dumbledore katseli häntä laskelmoivasti.

”Ministeri Obalonsk?” hän kysyi. ”Minä luulin, että herra Krum oli Varastettu Lapsi ja Damyan ja Silva Krumin biologinen poika.”

Henrik katsoi kummisetäänsä rukoilevasti, mutta Obalonskin silmät kovettuivat ja hän nyökkäsi. ”Totta se on. Hanet saatiin takaisin vasta kahdeksanvuotiaana.”

”Henrik, ole kiltti”, pehmeä ääni sanoi hänen takanaan ja Henrik kääntyi nähden Draco Malfoyn seisomassa hänen takanaan äänettömän voimakkaana ja päättäväisenä.

”Olen pahoillani”, hän sanoi ennen kuin työntyi eteenpäin nähdessään aurorien pakottavan Viktorin jaloilleen. Yksi heistä piteli hänen kaunista taikasauvaansa ja Henrik suuttui, hän ei halunnut kenenkään koskevan Viktorin omaisuuteen.

”Henrik”, Draco aneli uudelleen tarttuen hänen käsivarteensa, mutta Henrik ei kuunnellut, hän ei voinut kuunnella, ei kun hänen sydämensä hakkasi hänen kurkussaan ja Viktor seisoi paikoillaan ilmeettömänä, ei edes jurona.

”Minä vaadin teitä lopettamaan”, hän huusi ennen kuin kohotti otsatukkansa.

Draco yritti vetää hänen kätensä alas kauhuissaan siitä, mitä Henrik oli tekemässä, mutta Henrik ei vain välittänyt.

”Henrik, ei!” Obalonsk huudahti, mutta oli jo liian myöhäistä.

Dumbledore ja muutamat aurorit henkäisivät terävästi nähdessään kuuluisan salama-arven hänen otsassaan.

”Kuunteletteko nyt?” hän rukoili hiljaa. ”Se ei ole insestiä eikä lapsen hyväksikäyttöä. Minä olen tarpeeksi vanha suudeltavaksi.”

”Harry Potter-” joku henkäisi hänen lähellään, mutta Henrik ei kuunnellut.

”Olen opiskellut kansainvälisiä ja Bulgarian lakeja. Jos te ette vapauta häntä, minä vien tämän kansainväliseen velhojen konfederaatioon, ja luottakaa minuun, kun sanon, että he kyllä kuuntelevat poikaa-joka-elää, varsinkin, kun he saavat tietää, mitä teidän jumalanhylkäämä maanne teki minulle lapsena.

Dracon käsi oli käynyt veltoksi hänen käsivarrellaan ja Henrik alkoi täristä väsyneenä taikajuomasta ja järven kylmästä vedestä.

”Poika-kulta”, Dumbledore aloitti astuessaan eteenpäin, mutta Henrik osoitti häntä välittömästi sauvallaan.

”Vapauttakaa Viktor. Heti.”

Varjot käväisivät hänen sinisissä silmissään ja hän nyökkäsi vakavana.

”Ministeri Obalonsk”, Toffee aloitti vihaisena, mutta kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota.

Heti kun Viktorin ranteet olivat vapaat, Henrik sieppasi hänen sauvansa aurorilta – jolla oli jostain syystä kirkkaanvioletit hiukset – ja laittoi sen hänen käteensä. ”Vie meidät pois täältä”, Harry kuiskasi Viktorin korvaan ja hänen adoptioveljensä vain nyökkäsi.

”Luota minuun”, Viktor vastasi niin kovaa että kaikki kuulivat, ennen kuin hän otti Henrikiä vyötäröltä ja syöksähti pää edellä takaisin järveen.

Now I shout it from the highest hills
Even told the golden daffodils
At last my heart's an open door
And my secret love's no secret anymore


Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

MirenvA

  • bag badger
  • ***
  • Viestejä: 149
    • Tumblr
Lainaus
vaikka eihän tätä ole enää jäjellä kuin yksi luku ja epilogi.

Voi eii, enää niin vähän... Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaa, valitettavasti. : (
Ja onneks olkoon kesäloman johdosta, eräät vielä yrittää tän repaleisen viikon selvitä. : D
Teksti oli jällee mukaansa tempaavaa kuten aina. Olin ihan tuskissa tuosa suutelu kohdassa ja vaa vaikeroin et "ei ei kaikki näkee nyt ne o iha kusesa mä en kestä.." Et aaaaika hyvä. :D
Kerro muuten terveiset alkuperäiselle kirjoittajalle, et kaikki nää laulut on ollu niin sopivia joka luvussa et ei mitään rajaa.

Kiitoksii taas ihan hirveen paljon uudesta luvusta, piristi jälleen päivää. <3
-Mire-
Poor old Jim's white as a ghost
He's found the answer that was lost
We're all weeping now, weeping because
There ain't nothing we can do to protect you

O children
Lift up your voice, lift up your voice
Children
Rejoice, rejoice
The Bad Seeds And Nick Cave~O'Children

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
T/N: Hyvää juhannusta kaikille! :)

MirenvA: Kiitos paljon! :) Juu, toki pistän viestiä eteenpäin. :D


Laulu: Breathe On Me - Britney Spears


13. luku: Breathe On Me

Oh, it's so hot, and I need some air.
And, boy, don't stop 'cause I'm halfway there
It's not complicated, we're just syncopated
We can read each other's minds.
One love united
Two bodies synchronising
Don't even need to touch me
Baby, just
Breathe on me, yeah, oh
Baby, just breathe on me
We don't need to touch, just
Breathe, oh, yeah


Henrik henkäisi, kun hänen keuhkonsa saivat jälleen happea ja hän roikkui Viktorin käsivarressa epätoivoisesti räpytellessään vedet pois silmistään.

Melkein perillä”, Viktor rauhoitteli, hänen kätensä oli kiedottu tiukasti Henrikin vyötärölle puristaen pojan rintaansa vasten. Kohottaen sauvakätensä ilmaan, hän huusi ”Kohotu!” käheästi ja Henrik tunsi heidän kohoavan ja vesi valui pois heidän päältään, kun hän putosi kivuliaasti Viktorin rinnan päälle.

Viktor?” hän kysyi täristessään kylmästä.

Vahvat käsivarret puristivat hänet lähemmäs ja Viktor antoi suukon hänen ohimolleen. ”Tule. Sinulla on kylmä. Me olemme turvassa täällä.” Hän pyöräytti Henrikin päältään varovasti ja nousi ylös, hän asetti jalkansa levälleen pysyäkseen pystyssä Durmstrangin keinuvalla laivalla. Hän veti Henrikin ylös ja nähdessään, että nuorempi poika pysyi hädin tuskin pystyssä, hän nosti tämän käsivarsilleen.

Henrik tärisi nyt täysin, hän risti kätensä rinnalleen lämmittääkseen itseään, hänen huulensa olivat siniset ja hampaat kalisivat.

Sanomatta sanaakaan Viktor kiiruhti omaan huoneistoonsa, jonka hän oli saanut päästessään ottelijaksi, ja potkaisi oven auki pieneen kylpyhuoneeseensa. ”Luota minuun”, hän kuiskasi epätoivoisena vetäessään Henrikin kädet erilleen ja riisuessaan tämän alasti. Hän aukaisi suihkun ja otti Henrikin jälleen syliinsä alkaen hieroa käsillään Henrikin selkää yrittäen saada pojan lämpiämään.

K-k-kylmä”, Henrik änkytti ja Viktor nyökkäsi. Tarkistettuaan veden lämpötilan hän työnsi Henrikin suoraan veden alle ja jatkoi tämän lämmittämistä käsillään.

Vähitellen Henrikin puistatukset vähenivät ja hän rentoutui suihkuun huomaamatta edes alastomuuttaan ja sitä, että Viktor seisoi niin lähellä häntä läpimärissä kaavuissaan.

Kun hän alkoi taas kiinnittää huomiota ympäristöönsä, hän huomasi, että Viktor piti häntä sylissään ja hän käpertyi vielä lähemmäs antaen kevyen suukon lähelle Viktorin kaulaa. ”Minun Viktorini”, hän kuiskasi hiljaa.

Sinun. Aina sinun.”

Henrik huokaisi tyytyväisenä eikä vastustellut, kun Viktor alkoi pestä järvivettä pois hänen hiuksistaan.

Tuntuu hyvältä.”

Viktor nauroi hiljaa. ”Muistatko, kun minulla oli tapana tehdä tätä, kun olit kahdeksan?

Henrik hymyili pienesti. ”Kyllä. Sinä olit aina harmissasi, kun äiti ei antanut sinun pestä minua, joten sain joskus kaksi kylpyä päivässä – toisen häneltä ja toisen salassa.”

Me hemmottelimme sinut piloille, minun Harryni.”

Henrik jähmettyi ja hänen suuret vihreät silmänsä katsoivat Viktoria rukoilevasti. ”Kadutko sinä sitä?” hän kysyi epävarmana.

Viktor otti hyllyltä pesusienen ja pursotti siihen saippuaa ennen kuin alkoi pestä Henrikin hartioita. Hän tiesi, ettei Henrik tarkoittanut sitä, kuinka he hemmottelivat häntä – ei ainakaan oikeasti. Henrik halusi tietää, katuiko hän mitään, puuhun katsomisesta Harryn paljastumiseen saakka. Hän hymyili surullisesti pojalle, joka oli vienyt hänen sydämensä silloin vuosia sitten. ”En koskaan, Henrik. En kadu koskaan mitään, paitsi sitä, etten voisi koskaan ansaita sinua.”

Leveä hymy syttyi Henrikin vielä kalpeille huulille ja hän painoi epäröivästi kätensä Viktorin poskelle. Hitaasti, melkein kuin hän pelkäisi Viktorin torjuvan hänet, Henrik nojautui lähemmäs ja nousi varpailleen, kunnes hänen huulensa pyyhkäisivät varovasti Viktorin huulia. ”Minä rakastan sinua niin paljon”, hän henkäisi englanniksi.

Viktor hymyili hänelle ennen kuin tiputti pesusienen lattialle ja kietoi kätensä Henrikin ympärille. ”Mina olen rakastanut sinua hyvin kauan.”

”Minä rakastin sinua siitä saakka, kun hymyilit minulle silloin vuosia sitten, tiesitkö sen? En tiennyt aluksi, mitä se oli, mutta minä itkin, kun äiti sanoi, että minusta tulisi heidän uusi poikansa ja sinusta tulisi minun veljeni.” Hän silitti Viktorin poskea rakastavasti, kun vesi valui heidän päälleen puhdistaen heidät heidän vanhoista väärinkäsityksistään.

”En tiennyt sita. Mina luulin, etta sina itkit onnesta.”

”Minä olinkin onnellinen, Viktor, mutta surullinen myös.”

Viktor nojautui alemmas ja painoi huulensa uudelleen Henrikin huulia vasten voihkaisten kurkussaan, kun ne raottuivat hänelle kutsuvasti. Epäröiden ja peloissaan, että tämä olikin vain kaunista unta, josta hän pian heräisi, hän syvensi suudelmaa ja valtasi Henrikin suun lempeästi ja nauttien järviveden mausta, joka muistutti, että Henrik oli nyt turvassa, elossa, vapaa, onnellinen hänen sylissään.

Henrik vastasi suudelmaan ja kurotti varpailleen, jotta hänen koko kehonsa painui Viktoria vasten.

He molemmat voihkaisivat kosketuksesta ja Viktor tarttui häneen lujemmin toivoen, että koko maailma vain katoaisi ja että hän ja Henrik voisivat jäädä tähän ikuisesti, onnellisesti rakastuneina.

Kun he irtautuivat toisistaan, Henrik huokaisi ennen kuin painoi päänsä Viktorin olkaa vasten. ”Mitä uskot seuraavaksi tapahtuvan?

Viktor piirteli pieniä ympyröitä Henrikin selkään ja jähmettyi kysymyksestä ennen kuin pakotti itsensä rentoutumaan jälleen. ”He tulevat. Pystytin suojaukset, jotka pidättävät heidät poissa siihen saakka, kunnes lähdemme, mutta luulen, että emme voi pysyä täällä kuin yön, päivän korkeintaan.”

Entä sen jälkeen?

Hän vaikeni miettiessään. ”Se riippuu siitä, lasketaanko tämä laiva Bulgarian maaperäksi vai kuuluuko se Englannille, koska se on alus Britannian järvessä.”

En tiedä”, Henrik tunnusti painautuessaan lähemmäs. ”Minun pitäisi tietää”, hän torui itseään.

Shh, olen varma, että vain molempien maiden ministerit tietävät vastauksen.”

Henrik nauroi katkerasti. ”Isä tietäisi.”

Oletan, että Irkoroff ottaa häneen heti yhteyttä ja hän tulee tänne äidin kanssa.”

Ajatus puistatti Harrya. ”Kuinka uskot heidän reagoivan, varsinkin sopimuksen vuoksi? Entä, jos he ajattelevat tämän olevan insestiä?

Viktor työnsi Henrikin varovasti kauemmas ja katsoi häntä silmiin. ”Tämä ei ole insestiä – eikä väärin.”

Henrik rentoutui, mutta näytti silti huolestuneelta. ”Tiedän, mutta äiti ja isä, he näkevät minut oikeana poikanaan. Minä tiedän, että he halusivat veriadoptoida minut.”

Minä varmistin, etteivät he tehneet sitä”, Viktor murisi vaarallisesti.

Kiitos”, hän kuiskasi. ”En olisi kyennyt kieltäytymän lapsena. En olisi tiennyt kieltäytyä. Olin-

Nuori ja halusit miellyttää meitä kaikkia”, Viktor lopetti vetäen hänet jälleen lähemmäs.

Henrik nauroi surullisesti. ”Olin niin peloissani, että te lähettäisitte minut pois. Ja kun sinä lähdit, luulin, että äiti ja isä eivät haluaisi minua enää, kun sinä et ollut paikalla.”

He seisoivat suihkun alla, kunnes se alkoi viilentyä, ja Viktor johdatti Henrikin pois suihkusta. Viktor otti puhtaan pyyhkeen ja kietoi sen Henrikin ympärille taputellen hänet kuivaksi.

Henrik tassutteli makuuhuoneeseen ja katseli harvoja huonekaluja. Viktorin Tulisalama lepäsi nurkassa ja oli luultavasti vartioitu taikuudella. Matka-arkku makasi pienen sängyn jalkopäässä ja pieni peili roikkui seinällä. Siellä oli yksi pieni ikkuna ja kovapuupenkki sen alla, muuta huoneessa ei sitten oikein ollutkaan, muuta kuin muutamia liikkuvia kuvia, jotka Viktor oli kiinnittänyt seiniin.

Hän polvistui arkun eteen ja avasi sen vetäen nopeasti Viktorin Bulgarian joukkueen pelipaidan esiin. ”Älä katso”, hän varoitti, kun hän näki Viktorin katselevan häntä kylpyhuoneen ovelta.

En”, Viktor vannoi ennen kuin kääntyi nopeasti ympäri.

Henrik hymyili hänelle rakastavasti, vaikka Viktor ei nähnytkään sitä, ennen kuin pudotti pyyhkeen ympäriltään ja veti ylisuuren paidan päänsä yli. Se ulottui hänen polviinsa saakka ja hän pudisti päätään. Hän ei koskaan olisi niin pitkä kuin hänen Viktorinsa. Livahtaen pieneen sänkyyn, johon mahtui vain yksi, hän asettui mukavasti ennen kuin kuiskasi, ”Tule sänkyyn, Viktor.”

Viktor nauroi. ”On vasta iltapäivä”, hän kuiskasi, vaikka hän tiesikin, että he olivat kumpikin väsyneitä.

Henrik vain käpertyi vielä enemmän ja sulki silmänsä odottaen. Viktor tuli hänen luokseen nopeasti ja antoi suukon Henrikin kuuluisalle arvelle, joka pilkisti hänen hiustensa takaa.

Sinä olet märkä”, Henrik huokaisi.

Tulen pian takaisin, rakkaani.”

Ottaen oman pyjamansa käsiinsä hän palasi nopeasti pieneen kylpyhuoneeseen, missä hän loitsi itsensä kuivaksi ja pukeutui sitten. Hän tuijotti kuvajaistaan peilistä ja katseli piirteitään. Hänen kulmakarvansa olivat mustat ja tuuheat ja hänellä oli isänsä suuri kyömynenä, eikä se näyttänyt ollenkaan komealta hänellä. Hänen mustat silmänsä tuijottivat häntä takaisin täynnä tunteita, jotka eivät kuitenkaan näkyneet hänen kasvoillaan, ja hän huokaisi.

Kuinka Henrik saattoi haluta hänet? Kyllä, hän oli pitkä ja hänellä oli etsijän sorja vartalo, mutta hän oli melkein ruma. Hän ei ollut ollenkaan viehkeä maalla ja hänen jalkansa sojottivat sivuille. Hänellä oli huono ryhti ja se sai hänet näyttämään epäviehättävältä.

Henrik rakastaa minua”, hän muistutti itseään, sanoen sanat ääneen. ”Minun täytyy muistaa, että tällä hetkellä Henrik rakastaa ja haluaa minua – ja vain minua. Vain Henrikillä on väliä.”

Hänen sileät kätensä harjasivat hänen takkuisia hiuksiaan ja hän huomasi haisevansa järvivedelle. Ottaen sauvansa jälleen käteensä hän loitsi nopeasti hajun pois vaatteistaan, iholtaan ja hiuksistaan ennen kuin nyökkäsi kuvajaiselleen.

Tämä ei ole unta, ei unta”, hän mutisi ennen kuin avasi jälleen oven ja astui ulos, hänen silmänsä etsivät välittömästi Henrikin.

Henrik nukkui ilman huolia ja väsymys oli rauhoittanut hänen kauniit kasvonsa.

Viktor hymyili ja pudisti päätään kiintyneesti. ”Minun Harryni”, hän kuiskasi ennen kuin veti peitot Henrikin päältä ja asettui pojan, joka piti hänen sydäntään pienissä, täydellisissä käsissään, viereen.

Henrik käpertyi välittömästi hänen ympärilleen unissaan ja mumisi, ”Viktor”, ennen kuin painoi kasvonsa adoptioveljensä rintaa vasten.

Loitsien hiljaa ”Pimi”, Viktor laittoi sauvansa tyynyn alle ennen kuin antoi itsensä ajelehtia rauhalliseen uneen.

Oh, this is way beyond the physical
Tonight, my senses don't make sense at all
Our imagination taking us to places
We have never been before
Take me in, let it out
Don't even need to touch me
Baby, just
Breathe on me, yeah, oh baby
Just, breathe on me.
We don't need to touch, just
Breathe on me, oh baby
Just, breathe on me
We don't need to touch
Just breathe


Viktor voihkaisi tuntiessaan käsien silittävän hanen poskeaan pimeydessä. Se tuntui taivaalliselta, jumalaiselta, ja hän tiesi, ettei halunnut herätä. Vetäen pienen hahmon lähemmäs – Henrik, hiljainen ääni sanoi hänen päässään, näet unta, että Henrik on sylissäsi – hän nukahti uudelleen huokaistessaan syvään.

Enkelin hiljainen nauru kutitti hänen ihoaan ja hän hymyili itsekseen.

Kunpa Henrik vain olisi täällä Skotlannissa, tai mikä vielä parempaa, kunpa hän olisi Durmstrangissa ja Henrik olisi hiippaillut hänen sänkyynsä niin kuin tällä oli silloin tällöin tapana tehdä, hän mietti unisesti. Silloin tämä saattaisi olla totta.

Sormenpäät seurasivat hänen vasenta kulmakarvaansa laskeutuen alemmas hyväilläkseen hänen nenäänsä ennen kuin ne siirtyivät silittelemään hänen huuliaan. Toinen käsi ilmestyi myös silitellen hellästi hänen hiuksiaan ennen kuin se siirtyi hänen korvalleen ja leualleen muiden sormien joukkoon.

Hän tunsi hengityksen kapeilla huulillaan ja sitten hellä suudelma painettiin hänen huulilleen.

Pieni nenä osui hänen omaansa ja Viktor tuli tietoiseksi paljaasta pohkeesta hänen jalkojensa väissä.

Huulet vetäytyivät hetkeksi kauemmas ennen kuin hänen odottaville huulilleen painettiin toinen suudelma ja hän avasi suunsa huokaisten ”Henrik”, ennen kuin unen huulet suutelivat häntä lempeästi ja rakastavasti.

Minä rakastan sinua niin paljon”, enkelin ääni lupasi, kun hän henkäisi tyytyväisenä.

Yksi käsi häämötti hänen ihonsa yläpuolella, kun se valui alas hänen kaulaansa.

Rakastan sinua niin paljon”, taivaalliset sanat sanoivat hänelle ennen kuin nenän pää painui hänen nenäänsä vasten lapsenomaiseen kiintymyksen osoitukseen. ”Niin hyvin, hyvin paljon.”

Viktor käpertyi lähemmäs lämpöä ja hengitti Henrikin ainutlaatuista tuoksua haluamatta tämän kauniin unen loppuvan.

Nuku”, ääni komensi lempeästi, se kuulosti pieneltä tuulenpuuskalta. ”Nuku, rakkaani”, ja tuntiessaan ripsien värähtävän hänen poskeaan vasten Viktor teki niin kuin hänen rakastettunsa pyysi ja nukahti jälleen.

Monogamy is the way to go
Just put your lips together and blow
Breathe, breathe, oh
Breathe on me, oh
Baby, just breathe on me
We don't need to touch, just
Breathe on me, oh
Baby, just breathe on me
We don't need to touch, just


Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

A-nuu

  • Guilty
  • ***
  • Viestejä: 256
  • Whatever it is, I didn't do it.
Vs: Käännös: Poison Paradise K-13 Harry/Viktor VALMIS
« Vastaus #32 : 04.09.2012 22:22:17 »
T/N: Tässä on epilogi Poison Paradiseen. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille! Olette kaikki olleet ihania! :D


Laulu: Jai Ho - The Pussycat Dolls feat. A. R. Rahman


Epilogi: Jai Ho (You Are My Destiny)

(Jai Ho) (Jai Ho) I got (I got) shivers (shivers),
When you touch that way,
I'll make you hot,
Get all you got,
I'll make you wanna say (Jai Ho) (Jai Ho)
I got (I got) fever (fever),
Running like a fire,
For you I will go all the way,
I wanna take you higher (Jai Ho)
I keep it steady uh-steady,
That's how I feel it.
This beat is heavy, so heavy,
You gonna feel it.


Henrik Ivan Gavrail Krum heräsi hymy kasvoillaan. Tänään oli se päivä – hän oli viimein vapaa kaikesta. Tänään hän oli laillisesti seitsemäntoistavuotias, aikuinen.

Viimeisimmät kolme vuotta olivat olleet helvettiä toinen toisensa jälkeen. Joskus hän ajatteli, että velhomaailmalla oli salainen kisa keksiä uusia tapoja kiduttaa häntä. Heti, kun hän oli poistunut Viktorin hytistä silloin vuosia sitten, kansainvälinen lähetystö odotti häntä ja hänet vietiin ”turvalliseen huostaanottoon” – toisin sanoin, ränsistyneeseen vanhaan taloon Lontooseen, missä kaikki kutsuivat häntä Harryksi ja yrittivät taivuttaa hänet ajattelemaan kuten he.

He odottivat hänen olevan Harry James Potter, Poika-joka-elää.

Hän ei ollut koskaan ollut omasta mielestään Poika-joka-elää. Arpi hänen otsassaan oli autokolarista, jossa hänen vanhempansa olivat kuolleet. Hän pystyi nukkumaan öisin vain sen takia. Hän piti siitä valheesta, se piti hänet turvassa ja onnellisena.

Henrikiä inhotti saada tietää, että hänellä oli kummisetä, joka ei ollut koskaan oikeasti halunnut häntä ja oli sen sijaan päätynyt Azkabaniin ja oli nyt karannut ja etsintäkuulutettu. Hän oli verenpetturin ruumiillistuma, jästien rakastaja, joka oli sanonut hänelle, minkä Henrik arveli olevan hänen isällinen äänensävynsä, että Krumien olisi pitänyt jättää hänet rakastavan jästiperheensä huostaan, minne hän kuuluikin.

Henrik ei ollut puhunut hänelle sanaakaan sen jälkeen.

Weasleyt olivat melkein pahempia ja Henrik vain vetäytyi itseensä ennen kuin oikeudenkäynneissä viimein päätettiin, kun he olivat tutkineet Krumien muistoja ja satunnaisia raportteja Henrikin lapsuudesta Surreyssa, että hän oli polittiinen pakolainen ja hänen kuului palata Bulgariaan.

Britannian lehdistö oli aloittanut mekkalan, mutta Henrik oli iloinen – paitsi kun hän sai tietää, että hänen vanhempansa olivat kieltäneet Viktorin suvusta.

He eivät syyttäneet Henrikiä – he eivät sanoneet, että se oli hänen syytään, vaan pelkästään hänen rakkaan Viktorinsa. Tämä oli luonnoton halutessaan poikaa, joka oli hänen veljensä, käyttäessään häntä omiin perversioihinsa.

Henrikin oli täytynyt niellä oksennuksensa aina kun hän ajatteli sitä. Hän vetäytyi vielä enemmän itseensä ja puhui vanhemmilleen vain virallisesti, kun hän oli lomilla Durmstrangista.

Draco oli hänen ainoa pelastuksensa. Draco ymmärsi, että hän jumaloi Viktoria ja jopa kutsui hänet Ranskaan pariksi viikoksi kesällä ja he hiippailivat takaisin Bulgariaan huispausotteluihin. Pari vaihdettua sanaa, pari varastettua suudelmaa vuosien aikana, ja kaihoisat katseet kun heidän täytyi erota – se oli kaikki, millä Henrikin täytyi elää.

Krumit yrittivät vielä järjestää avioliittosopimuksen Malfoyiden kanssa, mutta Draco päätti kieltäytyä siitä. Henrik tiesi, että Draco rakasti häntä vieläkin, ja hän teki kaikkensa vähentääkseen varjoja Dracon silmissä, mutta he eivät koskaan puhuneet siitä.

Kun Draco tuli hänen luokseen hänen kuudennentoista syntymäpäivänsä iltana pieni paketti ja kuiskattu viesti ”Viktorilta” mukanaan, Henrik tiesi, että Draco oli viimein luopunut toivosta. Lahja oli yksinkertainen platinainen kihlasormus – lupaus tulevaisuudesta, ja siitä hetkestä lähtien, Henrik ei suostunut ottamaan sitä pois.

Hänen isänsä oli kuulustellut häntä siitä, mutta hän vain hymyili tai kohautti olkiaan antamatta sanallista vastausta. Parin kuukauden ajan Silva Krum uskoi sen olevan Dracolta, mutta sitten Britannian lehdistössä julkaistiin, että Draco oli kihloissa Astoria Greengrassin kanssa.

Henrik ei koskaan puhunut Viktorista vanhemmilleen, joten he uskoivat, että hän oli unohtanut, mutta hän ei voinut koskaan unohtaa.

Hän oli kaikkea, mitä he saattoivat haluta puhdasveriseltä perijältä. Hän oli huippuoppilas Durmstrangissa, saaden parhaat pisteet loppukokeissaan seitsemännen luokan päätteeksi, ja hän halusi siirtyä politiikkaan. Damyan oli yrittänyt heikentää hänen poliittisia näkemyksiään, mutta se päättyi vain huokauksiin. Kalmanhanaukiolla vietetyn ajan jälkeen hän uskoi vielä lujemmin, että taikalasten ei pitäisi olla alttiina jästien vaikutukselle.

Itä-Euroopan ja Ranskan lehdet ennustivat hänen olevan velhomaailman tulevaisuuden ja sen salaisuussäädöksien edelläkävijä.

Englannissa syttyi sisällissota ja Harry seurasi raportteja kiinnostuneena. Albus Dumbledore, kuten myös uusi taikaministeri Rufus Rymistyir, kirjoittivat hänelle ainakin kerran viikossa pyytäen hänen apuaan Pimeyden lordin tuhoamisyrityksiin, mutta Henrik ei vastannut heille. Hän ei astuisi enää koskaan jalallaankaan Englannin maaperälle, varsinkaan minkään tyhjänpäiväisen erimielisyyden vuoksi.

Henrik oli yllättynyt, kun vähän sen jälkeen kun hänen viides vuotensa päättyi ja juorut Pimeyden lordin uudelleen syntymisestä alkoivat levitä, saadessaan viestin lordi Voldemortilta. Se oli kirjoitettu elegantisti ja kalliille paperille. Voldemort puhui Henrikin kansainvälisestä maineesta ja myös surustaan siitä, mitä jästit olivat tehneet hänelle. Voldemort julisti, että olipa heillä minkälainen historia tahansa, että jos Henrik pysyisi puolueettomana Britannian tämän hetkisessä selkkauksessa, hän tarjoaisi kaiken tukensa Henrikin poliittisiin pyrkimyksiin. ”Meidän taikaorpojen, jotka ovat kärsineet jästien käsissä ja huolimatta erimielisyyksistämme ongelmaa kohtaan, ei pitäisi käydä toisiamme vastaan.”

Henrik oli täysin samaa mieltä.

Hän ei kertonut isälleen kirjeestä, mutta hän piti sitä laatikossa, jossa oli kaikki mahdolliset lehtileikkeet, jotka mainitsivat hänen Viktorinsa edes kerran.

Viktor. Huolimatta takaiskusta, jonka heidän lyhyt romanssinsa oli aiheuttanut, kuten myös skandaalista, kun Krumit olivat kieltäneet hänet, Viktor oli silti johtava etsijä kansainvälisessä liigassa. Häntä ei voitu jättää huomiotta ja pian lehdistö alkoi kutsua heidän rakkaussuhdettaan ’todelliseksi nykyaikaiseksi romanssiksi’ ja alkoivat miettiä, mitä tulevaisuus mahtaisi tuoda.

Silva tarkkaili Henrikiä aina, kun sellainen artikkeli julkaistiin, ja yritti puntaroida hänen reaktiotaan, mutta Henrik aina esitti, ettei ollut edes huomannut sitä.

Tänään, kuitenkin, tänään oli se päivä. Hän tiesi, että hänen äitinsä oli suunnitellut pienet juhlat Malfoyiden kanssa, vaikka hän oli pyytänyt, ettei niin tehtäisi, mutta Harry ei aikonut jäädä linnaan yhtään pidemmäksi aikaa. Viktor odotti häntä, hän saattoi tuntea sen koko olemassaolollaan, eikä hän halunnut pitää Viktoria odottamassa.

Hän aukaisi matka-arkkunsa sauvan heilautuksella ja lähti huoneesta nopeasti pakattuaan tärkeimmät esineensä. Kun hän viimein huomasi sieppelin, hän otti pehmolelun rakastavasti syliinsä ja pakkasi sen lempeästi mukaan. Hän ei tiennyt, milloin hänen vanhempansa antaisivat hänen palata, tai että kiellettäisiinkö hänetkin – mutta sillä ei ollut väliä. Vain Viktorilla oli mitään väliä. Hänen Viktorinsa. Ja tänään hän menisi viimein kotiin.

Hän kutisti arkkunsa nopeasti ja kääntyi peiliin päin. Hänen tummat hiukset oli sidottu taakse puhdasveristen tapaan ja hänen pitkä otsatukkansa peitti hyvin arven hänen otsassaan. Henrik vihasi sitä – paitsi silloin, kun Viktor painoi siihen lempeästi suukon ennen kuin he menivät nukkumaan, mutta he eivät olleet nähneet toisiaan kuin pari kertaa viime vuosina.

Henrik oli pukeutunut rentoihin tummansinisiin kaapuihin. Vaikka ne olikin tehty hienosta kankaasta ja leikkaus oli hyvä, ne eivät julistaneet kovaan ääneen hänen rikkauksiaan. Ne oli tarkoitettu mukavaan oloon – jopa matkustamiseen, ei syntymäpäiväjuhliin.

Hän oli kasvanut parina viime vuotena, hän huomasi ja alkoi purra alahuultaan. Hän rukoili, että Viktor halusi hänet vieläkin, rakasti häntä vieläkin, että Viktoria ei haittaisi vaikka hän olikin kasvanut.

Henrik muisti sen illan parin vuoden takaa, kun Viktor oli pyytänyt, että hän ei kasvaisi koskaan ja pysyisi aina tämän kanssa. Hän oli suukottanut Viktorin kyyneleet pois ja luvannut hänelle vakavana – lapsellisen lupauksen, jota hän ei voisi koskaan pitää.

Hän lähti huoneesta huokaisten ja meni alakertaan, missä hänen vanhempansa olivat syömässä aamiaista.

Hyvää syntymäpäivää, poikani”, Silva tervehti, kun hän astui saliin, missä ruoka oli lastattu pöydälle siististi. Silva katsoi hämmentyneenä hänen kaapuvalintaansa, mutta ei sanonut mitään.

Huomenta, äiti.”

Damyan rapisutti lehteä sulkiessaan sen katsoakseen nuorinta poikaansa. ”No, istuhan alas, Henrik. Tarjolla on kaikkia suosikkiruokiasi.”

Henrik vilkaisi hermostuneena alas ennen kuin katsoi isäänsä silmiin. Hän rakasti tätä miestä koko sydämestään, Damyan Krum oli kasvattanut hänet, opettanut hänelle kaiken mitä tiesi. Ja silti, Henrik oli aikeissa särkeä hänen ja äitinsä sydämet, ja vain koska he uskoivat, että rakkaus hänen ja hänen adoptio veljensä välillä oli väärin.

Olen pahoillani, isä”, hän aloitti hiljaa, ”äiti, mutta minä menen aamiaiselle sulhaseni kanssa.”

Silva näytti ällistyneeltä. ”Sulhasen, kultaseni? En tiennyt, että olet kihloissa tai – kiinnostunut kenestäkään.” Silva vilkaisi nopeasti Damyania, joka kohautti olkiaan. ”Kuka se on? Tunnemmeko me hänet?

Henrik puristi huulensa tiukasti yhteen. ”Kyllä, äiti. Te tunnette hänet.”

Molemmat katsoivat häntä odottavasti ja Henrik veti syvään henkeä. ”Olette tunteneet hänet hyvin jo monta vuotta.”

Silva näytti hämmentyneeltä. Kääntyessään miehensä puoleen, hän kysyi, ”Eikö Malfoyiden poika mennyt kihloihin jonkun englantilaisen kanssa?

Henrik pudisti päätään surullisesti. ”Ei se ole Draco, äiti. En ole koskaan rakastanut häntä. Olen rakastanut vain yhtä henkilöä – ja olen nyt seitsemäntoista.”

Damyanin kasvot alkoivat synkentyä, kun hän kuuli, mitä Henrik sanoi. ”Henrik, poikani, sitä ei tehdä.”

Se on tehty”, Henrik vastasi tylysti. ”Me emme ole verisukulaisia. Mikään ei estä meitä paitsi vanha laki verisukulaisista.”

Henrik, kultaseni, et voi”, hänen äitinsä rukoili ja kyyneleet kihosivat hänen kauniisiin silmiinsä. ”Se on syntiä-

Synti on jästien käsite, äiti.” Hän käänsi katseensa kykenemättä katsomaan tuskaa heidän silmissään. ”Minä rakastan teitä aina ja olen aina teidän poikanne, jos vielä haluatte minut.”

Hän kääntyi ja lähti huoneesta ja kulki sitten lapsuuden kotinsa läpi miettien, saisiko hän enää koskaan palata sinne.

(Jai Ho)You are the reason that I breathe, (Jai Ho)
You are the reason that I still believe, (Jai Ho)
You are my destiny,
Jai Ho! Uh-uh-uh-oh!

(Jai Ho)No there is nothing that can stop us (Jai Ho)
Nothing can ever come between us, (Jai Ho)
So come and dance with me,
Jai Ho! (oohh)

I am yours forever, yes, forever,
I will follow,
Anywhere in anyway,
Never gonna let go.


Henrik ei välittänyt oudoista katseista, kun hän käveli jästien Sofiaan. Kumpikaan hänen vanhemmistaan ei ollut rynnännyt hänen peräänsä, mikä suretti häntä, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Hän katsoisi tulevaisuuteen, rakkauteen, jota hän oli tuntenut yhdeksän pitkää vuotta.

Kulkiessaan kohti hotellia hän astui aulaan ja käveli itsevarmasti vastaanottotiskille. ”Anteeksi”, hän sanoi englanniksi, englanti tuntui väärältä hänen kielellään. ”Olisikohan teillä puhelinluetteloa, jota voisin vilkaista. Minun pitäisi tavata vanha ystävä ja olen tainnut eksyä.

Nainen hymyili hänelle ja nyökkäsi. ”Tietysti, sir”, hän sanoi. ”Hetki pieni.”

Puhelinluettelo asetettiin pian hänen eteensä ja Henrik veti syvään henkeä. Hän tiesi, että Viktor ei ollut listalla missään velhojen julkaisemassa luettelossa. Hän oli liian kuuluisa, jotta voisi julkistaa tietonsa, mutta hän toivoi, että Viktor oli muistanut hänen rakkautensa jästien musiikkiin ja oli luettelossa, jotta Henrik – ja vain Henrik – löytäisi hänet. Hän selasi K-kirjainta ja katsoi sen läpi, mutta ei löytänyt mitään. Henrik tuijotti sitä ja katsoi niitä sitten tarkemmin. Krum, Anastas; Krum, Andon; Krum, B; Krum, Danail; Krum, Henrik; Krum, Ioan-”

Hänen silmänsä hypähtivät takaisin ylös.

Krum, Henrik.

Hän hymyili leveästi ja kirjoitti osoitteen nopeasti muistiin. Se oli vain parin korttelin päässä siltä samalta ostoskadulta, jonne he olivat aina hiippailleet, kun Henrik oli ollut nuorempi.

Viktor muisti, Viktor halusi hänet vieläkin, hänen sydämensä lauloi ja hän hyväili sormusta sormessaan.

”Kiitos”, hän sanoi vastaanottovirkailijalle ennen kuin lähti takaisin ulos.

(Jai Ho) Escape (escape) away (away),
I'll take you to a place,
This fantasy of you and me,
I'll never lose my chance. (Jai Ho)
I can (I can) feel you (feel you),
Rushing through my veins,
There's a notion in my heart,
I will never be the same.


Katu oli kapea ja tehty mukulakivestä. Se oli osa vanhaa kaupunkia ja Henrik rakasti sitä välittömästi. Talot oli tehty kivestä ja olivat ainakin pari vuosisataa vanhoja, ne kaikki olivat omaperäisiä ja hyvin pidettyjä.

Hän hymyili. Vilkaistessaan paperinpalaa hän luki numeron ja katseli taloja. Hän huomasi sen viimein.

Juostuaan sen luo hän pysähtyi hetkeksi epäröiden. Kello oli yksitoista aamulla. Pitäisikö hänen odottaa? Tulla takaisin myöhemmin? Oliko Viktor edes täällä? hän mietti epätoivoisena.

Keräten rohkeutensa hän koputti ja valmistautui pettymään. Hetken kuluttua ovi lennähti nopeasti auki ja hän näki hymyilevän Viktorin. ”Sinä tulit”, Viktor henkäisi ennen kuin veti Henrikin lempeästi lähelleen. ”Sinä todella tulit, Harry.”

Suuri käsi painui hänen poskeaan vasten ja Henrik sulki silmänsä haluten onnenkyyneleiden katoavan. ”Tietenkin tulin, Viktor”, hän sanoi ennen kuin avasi jälleen silmänsä. Hän rakasti sitä, kun Viktor kietoi kätensä hänen vyötärölleen, ja tuntiessaan Viktorin sydämen lyövän hänen rintaansa vasten. ”En voisi koskaan pysyä poissa.”

Viktor kumartui ja painoi suukon hänen arvelleen. ”Oletko täällä jäädäksesi?” Viktor kysyi ääni paksuna.

Henrik puri huultaan ja kurottautui epäröivästi kunnes hänen sormensa pyyhkäisivät Viktorin poskia. ”Olen täällä niin kauan kuin haluat minut.”

Sanottuaan nuo hiljaiset sanat he olivat molemman paratiisissa, eikä Henrik enää antaisi kenenkään ottaa Viktoria häneltä. Hän oli viimein kotona.

(Jai Ho)You are the reason that I breathe, (Jai Ho)
You are the reason that I still believe, (Jai Ho)
You are my destiny,
Jai Ho! Uh-uh-uh-oh!

(Jai Ho)No there is nothing that can stop us, (Jai Ho)
Nothing can ever come between us, (Jai Ho)
So come and dance with me,
Jai Ho! (oohh)


LOPPU
« Viimeksi muokattu: 04.09.2012 22:24:31 kirjoittanut A-nuu »
Welcome to the dark side... are you surprised that we lied about the cookies.

Curiosity killed the cat, but for a while I was the suspect.

MirenvA

  • bag badger
  • ***
  • Viestejä: 149
    • Tumblr
Vs: Käännös: Poison Paradise K-13 Harry/Viktor VALMIS
« Vastaus #33 : 04.09.2012 22:57:21 »
Kaunis lopetus kauniille ficille <3 Kiitos oikeesti tosi kovasti että käänsit tän, teit ihan sairaan hyvää työtä.
Onko suunnitteilla jo uusia projekteja?Tämäpä tuli suorasukaisesti.. Olis todella ihanaa jos voisit ilmoitella, en ole täällä finissä nyt kauheasti pyörinyt vaan ihan gmail ilmotusten mukana tänne tullut.
Pitäisi joku tatsi näihin ihuniin potter ficceihin pitää vaikka tämä Sherlock kuume onkin nyt aivoja aika pahasti hapertanut... *häpeää ja sulkee välilehden johnlock ficceihin*

Mutta kiitos vielä kerran, hienoa tyätä jälleen :D
-Mire-
Poor old Jim's white as a ghost
He's found the answer that was lost
We're all weeping now, weeping because
There ain't nothing we can do to protect you

O children
Lift up your voice, lift up your voice
Children
Rejoice, rejoice
The Bad Seeds And Nick Cave~O'Children