Ellizia: Kiitos kommentista
Hyvä, kun onnistuin mielestäsi saamaan siitä aidon tuntuisen.
ansku1: Kiitos sinullekin
haha, ole hyvä vaan pelottavista mielikuvista
Ps. Sais tulla jo se The House of Hades!!AN: Tää synty, kun selailin noita aiempia tekeleitä läpi ja mietin, että mitäs sitä kirjoittais. Olisin kovasti halunnut kirjoittaa jostakin puolijumalasta ja hänen vanhemmastaan, mutten millään saanut siihen inspistä tällä kertaa. Joten päädyin siis jatkamaan Annabethin tarinaa, kun hän palasi Italiasta. Tämä seuraava kirjoitus sijoittuu siis s. 6 löytyvän
Home:n jälkeen.
S
Percy/OC(Sandra), pikkiriikkinen Percabeth
Drama, AU
Sanomattomista toiveista
”Percy.” Annabeth henkäisi, muttei uskaltanut liikahtaakaan.
Percyn silmät suurenivat tämän tunnistaessa ovella seisovan naisen Annabethiksi ja lämmin hymy kiipesi huulille.
”Olet tullut kotiin”
Percy avasi ovea hieman lisää päästääkseen Annabethin sisälle. Annabeth seisoi hetken epävarmana ovella, ennen kuin astui kuitenkin kutsuvan hymyn houkuttelemana sisälle.
Percyn koti oli kaunis kaksikerroksinen talo ja se oli sisustettu suurimmaksi osaksi vaaleilla ja sinisillä väreillä. Uteliaana Annabeth katseli ympärilleen. Hän käveli olohuoneeseen, jonka ikkunoista näki suoraan merelle. Ovi terassille oli hieman raollaan päästäen meren tuoksun sisälle.
”Ole hyvä.” Annabeth hätkähti Percyä, joka oli sillä aikaa ilmestynyt hänen taakseen ja ojensi kahvimukia. Annabeth otti mukin käsiinsä ja hymyili kiitollisena. Häntä väsytti aivan kamalasti. Lento Italiasta oli lähtenyt aamulla aikaisin sikäläistä aikaa, eikä hän ollut pystynyt nukkumaan koneessa.
”Joten…” Percy aloitti epävarmana ja hymyili hieman kiusaantuneena hieroen samalla niskaansa. Annabeth puraisi hermostuneena huultaan. Athenen tytär tajusi ettei ollut suunnitellut ollenkaan, mitä sanoisi Percylle. Annabeth tunsi punastuvansa häpeästä, hän oli vain ilmestynyt miehen ovelle ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta.
”Oletko lomalla?” Percy kysyi uteliaana havahduttaen Annabethin ajatuksistaan ja hörppäsi omasta mukistaan. Athenen tytär pudisti päätään.
”Oikeastaan, muutin takaisin. Tai siis, tarkoitan, että muutan takaisin... Kunhan löydän asunnon.” Annabeth vastasi ja tajusi höpöttelevänsä turhia ja punastui entistä enemmän. Percy naurahti hyväntahtoisesti ja tutkiskeli edessään seisovaa naista silmillään. Poseidonin poika hymyili huvittuneena huomatessaan miten kiusaantuneeksi Annabeth tunsi olonsa. Percyllä oli myös hieman surullinen olo, mutta sitä hän ei suostunut myöntämään. He olivat olleet niin läheisiä ja nyt he eivät enää tienneet mitä sanoa toisilleen.
”Percy –” Annabeth ehti aloittaa ennen kuin lapsilauman iloinen kirkuminen keskeytti hänet. Terassin ovi riuhtaistiin auki ja lapset tunkivat sisälle nauraen. Annabeth räpsytteli silmiään hämmentyneenä, yrittäen sisäistää lapsilauman, joka oli juuri vallannut olohuoneen.
”Isä! Isä!” Pieni, noin neljä- tai viisi vuotias poika hoki pyrkiessään Percyn syliin. Percy nauroi istahtaen rahille ja nosti poikansa polvelleen. Annabeth katsoi lasta järkyttyneenä.
Isä. Percy oli isä.Percyn hymy hyytyi hieman huomattuaan Annabethin ilmeen, mutta palasi sitten jälleen täydellä teholla. Hän ei suostunut katumaan lapsiaan. Annabeth oli se, joka lähti pois kuudeksi vuodeksi, ei hän.
”Tässä on Nathaniel.” Percy sanoi pehmeästi silittäen samalla poikansa tumman ruskeita hiuksia. Sitten hän hymyili veitikkamaisesti. ”Ja tässä meillä on Lucas.” Percy sanoi kääntyen yllättäen taakse ja vetäen takanaan piilotelleen pojan toiselle polvelleen. Lucas nauroi isänsä kutittaessa häntä vatsasta ja tiputti kovia kokeneen vesipyssynsä maahan.
Annabeth katsoi edessään istuvia lapsia.
Kaksoset, hän huomasi. Lapsilla oli kummallakin tumman ruskeat kurittomat hiuspehkot ja siniset silmät, kuten isällään. Lasten iho oli kuitenkin hitusen tummempi, kuin Percyn, oliko kyse rusketuksesta vai ei, sitä Annabeth ei osannut arvioida.
Vaikka lapset tuntuivatkin olevan kuin pieniä kopioita isästään, Annabethista tuntui silti, että lapset näyttivät aivan erilaisilta. Vierailta. Ei ollenkaan Percymäisiltä.
Annabeth hengähti syvään, yrittäen hallita tunteitaan, jotka tuntuivat pulppuavan yli äyräiden. Yllättäen hän tunsi itsensä orvoksi seistessään teinirakkautensa olohuoneessa, joka oli täynnä yli-innokkaita lapsia.
Rykäisten vaikeasti hän vilkaisi vielä nopeasti ympärilleen kauniissa olohuoneessa. Vielä hetki sitten mikään huoneessa ei ollut antanut ymmärtää talossa asuvan kaksi pientä lasta, mutta nyt kaikki näytti olevan kaaoksen vallassa. Varovasti Annabeth asetti mukinsa lasiselle sohvapöydälle.
”Taidankin tästä lähteä. Asunnon metsästykseen ja sitä rataa.” Annabeth sanoi kiusaantuneesti ja suuntasi eteiseen.
”Voit jäädä tännekin yöksi tai pariksi.” Hän kuuli Percyn sanovan miehen tullessa hänen perässään.
”Ei kiitos, se tuskin on hyvä idea.” Annabeth sanoi ja painoi kätensä kahvalle.
”No, jos muutat mielesi, niin tiedät missä asumme.” Percy sanoi ja hymyili. Annabeth tunsi lämmön läikähtävän sisällään nähdessään tutun hymyn ja nyökkäsi huomaamattaan.
”Minä –” Annabeth sanoi, ennen kuin keskeytti epäröiden. ”Tuota…”
Percy kohotti kulmaansa uteliaana, muttei sanonut mitään vaan odotti naisen jatkavan. Annabeth kuitenkin vain huokaisi ja pudisti päätään kääntyen ovelle. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti tehdä mitään, ovi avautui ja hänen edessään seisoi nuori nainen.
Annabeth katsoi naista hämmentyneenä, tämä oli selvästi samaa ikäluokkaa hänen ja Percyn kanssa. Tumman ruskeat silmät katsoivat häneen yhtä hämmästyneenä. Naisella oli päivettynyt iho ja tummanpunaiseksi punatut huulet. Kasvoja kehysti kiharalle laitetut ruskeat hiukset. Vaatteet olivat klassiset ja muodikkaat ja Annabeth huomasi toisen naisen olevan myös hieman pienempi kokoinen kuin hän itse.
”Tervetuloa kotiin, kulta.” Percyn ääni tunkeutui Annabethin tajuntaan, tämän tervehtiessä lämpimästi naista hänen edessään. Annabeth siirtyi sanattomana pois naisen tieltä tämän astuessa hänen ohi halaamaan Percy ja suukottamaan miehen poskea.
”Minä olen Sandra.” Nainen sanoi kääntyessään takaisin Annabethin puoleen ja ojensi kättään. Annabeth nyökkäsi vaisusti ja tarttui ojennettuun käteen. ”Annabeth. ” Athenen tytär ei ollut varma huomasiko ruskeiden silmien välähtävän vaarallisesti vai kuvitteliko jo omiaan. Punaiset huulet kaartuivat kuitenkin kohteliaaseen hymyyn ja ääni oli ystävällinen Sandran pyytäessä Annabethia jäämään kahville.
”Eh… Ei kiitos, olinkin vain ohikulkumatkalla. Täytyy tästä kiirehtiä!” Annabeth selitti hermostuksissaan ja pakeni ulos.
Kävellessään rivakasti takaisin samaa reittiä mitä hän oli tuntia aiemmin tullut, hän ei voinut olla miettimättä Percyä. Ja kaksosia. Ja sitä naista, Sandraa. Eikä sitä, että ehkä hän olisi ollut Sandran paikalla, jos olisi tullut aiemmin kotiin.
Luonnos kauniista talosta, hienoilla meriaiheisilla yksityiskohdilla tuntui polttelevan hänen taskussaan, kuin pilkaten, Annabethin kiirehtiessä mahdollisimman kauas kaksikerroksisesta talosta meren rannalta.
~*~
Aikajanaksi olin laskeskellut n. 6 vuotta. Annabeth oli kolme vuotta Pariisissa ja kolme Italiassa. Suunnilleen. Nathaniel ja Lucas ovat jotakuinkin neljä ja puolivuotaita, give or take.
