Dorian |K11| slash | oneshot | drama, romance, mystery

[Guadalupe]

Title: Dorian
Author: Guadaloupe
Rating: K11

Fandom: Originaali.
Disclaimer: Minun.

Genre: romance, drama, mystery
Pairing: Mikael/Dorian
Warnings: himmeys, viittaus seksiin
Summary: ”Joskus toiste”, Dorian vastasi aina katse viipyillen kaukaisuudessa, ”joskus toiste.”

A/N: Joululahja annicamarialle ♥. Adam Lambertin Whataya Want From Me oli pohjabiisinä ja tämä ehkä lähti vähän käsistä mutta sitä sattuu ja tajunnanvirta jyrää.

Dorianin iholle oli piirretty lintu, musta, suuri lintu siivet levällään hallitsi koko hänen selkäänsä. Sen lähes elävä pimeys oli Mikaelin mielestä merkittävä osa Dorianin persoonaa, hänen salaisuuksiaan, hänen minuuttaan. Aina, kun Mikael kysyi tatuoinnista, Dorian muuttui vaitonaiseksi ja väisti hänen kysymyksiään, sitaisi mustat hiuksensa poninhännälle ja peitti linnun valkoisella kauluspaidalla.
”Ei viitsitä puhua siitä, se on vain kuva jonka kerran sain.”
”Minä haluan tietää sen tarinan.”
”Joskus toiste”, Dorian vastasi aina katse viipyillen kaukaisuudessa, ”joskus toiste.”

Mikael ei koskaan voinut sanoa tuntevansa häntä, ei edes silloin kun heidän hikiset ihonsa liimautuivat toisiinsa ja makuuhuone oli sakea heidän rakastelunsa tuoksusta. Dorianin mustissa silmissä asui synti ja hän oli niin komea, niin uskomattoman henkeäsalpaava, että Mikael olisi voinut vain katsella häntä ja olla tyytyväinen.

Mutta samaan tapaan kuin lintua hänen selässään, Dorianiakaan ei oikeastaan voinut kesyttää. Hänellä oli omat oikkunsa ja temppunsa, lintutatuoinnin lisäksikin. Hän katoili, eikä Mikael saanut hänestä otetta, eikä yhteen muuttaminen tullut kysymykseenkään; aihe sai Dorianin aina sulkeutumaan, avaamaan jonkun loputtomista kirjoistaan ja katoamaan hänen ulottuviltaan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mikael oli oppinut luottamaan hänen paluuseensa ja oli oikeastaan oppinut olemaan välittämättä katoamisista, sillä se oli… Se nyt vain oli Dorian, poika jota hän rakasti ja poika joka oli saanut hänet löytämään itsensä.

Se oli taivaallista aina silloin, kun Dorian oli paikalla, mutta aika kului ja hän katoili yhä enemmän ja enemmän ja jokin Mikaelin sisällä tiesi, että se kaikki olisi aivan pian lopussa, halusi hän myöntää sitä tai ei.

Ja hän vannoi, että se lintu oli levittänyt siipensä leveämmälle, että se käänsi järisyttävän elävän näköistä päätään ja Dorianista oli tullut levoton

ja eräänä yönä Mikael heräsi myrskyn pauhatessa avonaisen ikkunan takana ja nähdessään mustat sulat valkeilla lakanoilla hän tiesi, että Dorian ei enää palaisi.

[Aapo]

o-m-g, kiitos! <3

Tää oli ihan upea ja jooo namnam mustat hiukset + slash + tatuoinnit + adam lambertin biisi = JOOO. Multa ei voi irrota mitään järkevää kommenttia koska oot ihan älyttömän hyvä kirjottaja, mä en tajua miten sä teet sen, mä en tajua miten sä onnistut, mutta kiitos ihan älyttömästi tästä lahjasta, olen onnellinen.

Sopi ihan sikahyvin tohon biisiin ja kyllä, mä rakastin tätä, rakastin mikaelia ja doriania oinam. Ja mikä surullinen loppu. aaaaaa.

ja eräänä yönä Mikael heräsi myrskyn pauhatessa avonaisen ikkunan takana ja nähdessään mustat sulat valkeilla lakanoilla hän tiesi, että Dorian ei enää palaisi.

tää oli mun suosikkikohta <3

Sori et vammaan mut ihana. Kiitos!

[Ametrine]

Oaah, miten ihana yhdistelmä; slash, originaali ja mysteeriteema. Me loves. ♥ Mietin tässä koko ajan että pitäisikö vain kirjoittaa tähän loputon ihkutusfloodaus vaiko yrittää analysoida tekstiä jotenkin viisaammin. Nimim. ensiksi mainittu kyllä houkuttaisi.

No anyways. Tykkäsin. Pääsyynä varmaan se, että olen synkkien ja mystisten kuvioiden (sekä sen slashin) ystävä, ja totta kai myös kirjoittajan työpanos vaikuttaa siihen, millainen kuva tekstistä jää. Mun mielestä haastavin ja samalla onnistuinein asia tässä tekstissä on se, että pystyit tiivistämään paljon tarinaa näin lyhyeen pätkään ja sait tunnelman pidettyä alusta loppuun yhtä jännittävänä. Sanavalinnat oli herkkua - esimerkiksi sen katoamisen voi tulkita useammalla tavalla, mutta se oikea paljastuu lukijalle vasta lopussa.

Muutenkin pitää sanoa, että tekstisi oli yhtenäinen ja loppuun saatettu. Alussa mainitut asiat pysyivät mukana viimeisiin lauseisiin saakka, mutta näyttäytyivät matkalla uusissa valoissa. Tarinan arvoituksellisuutta lisäsi se, että oikeastaan kaikkien yksityiskohtien aukenemiseksi tarvitsee lukea teksti vähintään kahdesti. Silloin tajuaa pienetkin vihjaukset loppuratkaisusta, joita on viljelty tekstiin.

Dorian on ihana nimivalinta, johon ihastuin aika lailla. Se tuo mun mieleen nuotit (koska do re mi.. you know), ja jonkun selittämättömän maagisen fiiliksen. Sopii siis päähenkilölle hyvin.
Mutta niin, jotta ei ihan turhaksi ihkuttamiseksi mene, niin sanon että "elävännäköinen" kuukuu käsittääkseni kirjoittaa yhteen, koska on olemassa joku nen-loppuisia koskeva sääntö. Ekskuse mii for pilkunviilaus, köh.

Dorianin mustissa silmissä asui synti

Minähän sanoin että sanavalinnat on herkkua!

[Frederica]

Tämä on todella jännäksi tehty; kaikki solmiutuu tiukasti yhteen lopussa, tämä on alusta asti täynnä väläyksiä tulevasta ja sanoja on käytetty huolella ja taitavasti, kieli on aivan upeaa. (Kammottava lause, jonka pointtina siis on se, että tämä on todella hyvä, hienosti rakennettu ja että tykkäsin tästä todella paljon).

Dorian on synkän mysteerinen tässä ja tuon tautoinnin symboliikka on vain upeaa. Dorian on arvoitus, jonka haluaisi ratkaista, mutta samalla tietää, että sen jälkeen hän ei enää ole niin ihana, että jotain häviäisi, jos hänen kaikki salaisuutensa paljastuisivat. Ainakin minulle tuli sellainen olo. Ja että Mikael jollain tasolla ymmärtää sen, että jos hän ymmärtäisi Doriania täydellisesti, niin hän menettäisi tämän, koska Dorian ei ole avoin kirja.

Mutta joo, tämän sekavuuden pointti on, että pidin tästä ihan järkyttävästi.

Kiitos tästä.<3

[AhmaBoy]

DRAMAATTINEN!! 

Mikä loppu.  Dorianisi oli kaunis hahmo, mutta pohjabiisisi pakotti minut lukemaan tämän kiinnostuksesta. Mikael oli hyvä tasaus Dorianin erikoisuudelle. En silti ole täysin varma, että toimiko tämä originaali... se oli vähän "kömpelö" ja hajanainen. Mmmh.

Kuitenkin, luin ja nautin.

[Haruka]

Jo tän tekstin otsikko kiinnitti mun huomion itseensä, joten piti tulla katsomaan, mistä on kyse.
Enkä kadu hetkeäkään, koska tää oli jotain todella suloista ja kaunista, mutta samalla jotain todella riipivän surullista, kun toinen lähtee lopulta eikä palaa enää toisen luokse. Ja kuinka Mikael tajuaa, ettei voi omistaa Doriania.

Ja tuon alussa mainitsemasi biisin olen kuullut, mutta en ole sen lyriikoihin kovin syvällisesti perehtynyt enkä siis osaa sanoa, liittyykö se biisi lyriikoineen tähän mitenkään muuten.

Kiitos tästä <3

-Haruka

[Huurre]

Huu, tämähän olikin jännä! Bluji linkkasi tän mulle (sanoi saatteena, että vaikka onkin "vaan" K11 :---D) ja nyt rakastan sitä, kun linkkasi! Koska tää oli upea.

Tuo musta lintu, tatuointi ja mustat sulat lakanoilla oli niin henkeä salpaavia yksityiskohtia, että huhhuh. Koko lintu on kuvailtu tosi eläväisesti, juusi sillä tapaa, että sen voisi kuvitellakin olevan elävä. Samaan aikaan tässä oli haikeaa surua, kun Mikael olisi halunnut Dorianin täysin omakseen, mutta ei voinut saada. Dorian oli kiehtova, sä rakensit sen noin lyhyessä pätkässä äärimmäisen mielenkiintoiseksi hahmoksi. Woah.

Mä tykkäsin myös tän kielestä! Se oli samaan aikaan alkukantaista ja kaunista, röpelöistä ja silkkistä. Niin vähän sanoja, mutta niin paljon asiaa upotettuna niihin vähiin sanoihin. Huijui.

Juu, kiitos tästä <3