Kirjoittaja Aihe: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-11 het]  (Luettu 6263 kertaa)

Pikku

  • ***
  • Viestejä: 4
Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-11 het]
« : 07.11.2007 16:12:36 »
Tällänen on tässä tullu kirjotettua.


Kaikki oli Hyvin
Paritus: Harry/Ginny, Ron/Hermione
Ikäraja: K-11
Genre: Draama, Romance
Summary: Kertoo Harry ja ystäviensä elämästä Voldemortin tuhon jälkeen.
Varoitukset: Eipä juuri.
Beta: Steelsheen (Vuotiksessa)

1. luku

Harry nukkui Rohkelikkojen makuusalissa. Vierestäkatsoja olisi huomannut hänen näkevän todella  hyvää unta, sillä hänen suunsa oli leveässä hymyssä. Hän uneksi tulevaisuudesta – tulevaisuudesta, jossa hän ja Ginny eläisivät yhdessä ja onnellisina. Mutta siinä samassa hän heräsi kuullessaan jotakin epämääräistä ryminää… Harry aukaisi silmänsä ja huomasi Ronin makaavan lattialla sänkynsä vieressä.
 ”Mitä tapahtui?” Harry kuiskasi hieroen silmiään.
 ”Perhana… Yritin nousta vessaan ja kompastuin vaatteisiini”, mutisi  Ron vastaukseksi noustessaan lattialta. Harry katsahti epämääräistä vaatekasaa, johon Ron oli mitä ilmeisemmin nukkumaan käydessään vaatteensa heittänyt. Hän naurahti Ronille ja kävi uudestaan nukkumaan.

Aamulla Harry heräsi linnunlauluun, jota tosin hieman sotki Ronin äänekäs kuorsaus. Hän nousi sängynlaidalle istumaan ja miettimään edellisen päivän tapahtumia. Voldemort oli kuollut. Enää ei tarvitsisi pelätä, että Voldemort kylväisi terroria ja tappaisi viattomia ihmisiä; se painajainen oli viimein loppu. Harry ajatteli kaikkia jotka olivat menettäneet henkensä sen aikaansaamiseksi. Lupin, Sirius, Vauhkomieli, Fred, Tonks, lukemattomat muut… Harry havahtui mietteistään herätyskellon soidessa.
”Hitto, onko kello jo noin paljon?” kirosi Ron, kun Harry kiskoi jo vaatteita ylleen. Harry ei kuunnellut, sillä hän ajatteli Ginnyä… ”Mitäköhän Ginny tekee parhaillaan?” hän kysyi mielessään.
 
”Mitäköhän Harry tekee parhaillaan?” mietti Ginny kammatessaan hiuksiaan. Hän oli umpirakastunut. Harryyn… Hän halusi kiihkeästi päästä syleilemään Harryä. Hän teki kaikki aamutoimensa kiirehtien ja lähti rappusia alas oleskeluhuoneeseen.
 Sillä välin myös Harry oli kiirehtinyt aamutoimissaan ja paloi halusta puhua Ginnylle. Hän juoksi portaita alas oleskeluhuoneeseen, ja juuri kun hän saapui sinne myös Ginny tuli paikalle.
”Hei!” tervehti Harry hymyillen leveästi.
”Hei sinullekin”, vastasi Ginny. ”No, miltäs tuntuu olla sankari?”
”Jaa-a… Eipä erikoiselta. En tunne oloani yhtään erilaiseksi kuin viikko sitten…” vastasi Harry ja virnisti vähän. Ginny hymyili hänelle. Harry halusi kovasti suudella tyttöä mutta malttoi mielensä.
”Kuule, onko meidän seurustelullemme enää mitään estettä? Nyt kun Voldemort on kuollut…” uteli Ginny. ”Eipä minulle tule mitään mieleen”, vastasi Harry ja suuteli Ginnyä. Ginny vastasi suudelmaan.

Nyt tulee monta lukua, kun kirjoittanut olen tätä jo iät ja ajat.

Luku 2.

Harry ja Ginny suutelivat pitkään, ja olisivat jatkaneet vielä pidempäänkin, mutta oleskeluhuoneeseen alkoi tulla paljon väkeä joukossaan myös Ron ja Hermione. Ron tietysti välkkynä ihmisenä keskeytti heidät, vaikka Hermione yritti estää.
 ”Oletteko te nyt sitten kunnolla yhdessä, vai jatkuuko tämä draama vielä?”
Harry ja Ginny erkanivat toisistaan ja katsoivat Ronia hölmistyneinä.
”Draama?” he kysyivät huvittuneena.
”Tarkoitan siis tätä ramppaamista: olette yhdessä, ette ole yhdessä, olette yhdessä, ja niin edelleen…” sanoi Ron. Harry ja Ginny naurahtivat ja lähtivät kädet toistensa olilla oleskeluhuoneesta kohti suurta salia. Ron ja Hermione tulivat perässä. Suuri sali oli jo siivottu eilisen taistelun jäljiltä, pöydät olivat taas siististi laitettuina, ja ne tulvivat ruokaa. He menivät istumaan rohkelikkojen pöytään, joka oli vielä autio. Harryn kulkiessa pöydän luo kaikki päät kääntyivät katsomaan häntä, mutta hän ei välittänyt. Hän huomasi kaikkien killan jäsenten ja muiden, jotka olivat tulleet taistelemaan, olevan istumassa, eri pöytiin jakautuneina. Heille oli ilmeisesti järjestetty nukkumatilat jostakin päin linnaa.

Päästyään istumaan Harry päätti kysyä erästä mieltään askarruttavaa asiaa:
”No, mitäs me oikein meinaamme tehdä?”
”Mitä tarkoitat?” kysyi Ginny.
”Tarkoitan minua, Ronia ja Hermionea… Lähdemmekö me tänään vai jäämmekö loppuvuodeksi?”
”Hmm… Mitä me täällä enää tekisimme? Minusta me voisimme lähteä,” vastasi Ron.
”Sitten minä lähden myös,” sanoi Ginny.
”Et sinä voi lähteä, sinulla on kouluvuosi vielä kesken!” vastusti Harry.
”Te ette ole edes aloittaneet!” jänkkäsi Ginny. Heidän siinä väitellessään Suuri Sali oli jo lähes täyttynyt ja rehtorin tuolilla istuva professori McGarmiwa oli aloittamassa puhetta:
”Nyt on ilon päivä! Voldemort on viimein kukistettu!” Koko sali räjähti suosionosoituksiin, kun McGarmiwa jatkoi: ”Siitä saamme kiittää erityisesti Harry Potteria, Ron Weasleyta ja Hermione Grangeria, jotka urhoollisesti mahdollistivat Voldemortin tuhoutumisen!”
McGarmiwa odotti metelin laantuvan. ”Mutta nyt pidämme pienen hiljaisen hetken kunnioittaaksemme kaikkia, jotka kuolivat mahdollistaakseen tämän päivän.” Kaikki salissaolijat hiljenivät. Harry, joka muisteli erityisesti Siriusta, Lupinia ja Frediä, huomasi kyyneleen sekä Ginnyn että Ronin poskella.
Harry halasi Ginnyä, pyyhki tämän kyyneleet ja silitti Ginnyn hiuksia kuiskatessaan tytön korvaan: ”Kyllä kaikki järjestyy.” Hän katsoi surullisena ympärilleen ja huomasi Georgen. Tämä oli painanut päänsä pöytää vasten ja Harry oli varma, että hän itki. Myös kaikki muut Weasleyt itkivät ja Harrykin tunsi kyynelten kihoavan silmiinsä. Hän yritti vastustella, mutta ei pystynyt. Pian hänkin itki ja halasi Ginnyä yhä kovemmin.
 
”Kohottakaamme malja kaikille jotka uhrasivat henkensä tämän päivän mahdollistamiseksi!” sanoi McGarmiwa ja kohotti maljan. Kaikki muut seurasivat esimerkkiä. ”Olen varma, että he eivät olisi halunneet meidän surevan. Eli iloitkaamme!” aloitti McGarmiwa uudestaan. ”Eli syökäämme!”
Tunnelma oli vaisu ja kaikki olivat hiljaisia, mutta silti kaikki alkoivat syödä. Harry näki kuinka Ron tarttui kulhoon, jossa oli paahtopaistia. Hän otti sitä paljon hillitymmin kuin yleensä, eikä hän myöskään ahminut kuten aina muulloin. Harrykin otti paahtopaistia ja alkoi syödä.
 
Kun kaikki olivat syöneet, McGarmiwa ilmoitti: ”Olen varma ettei ketään teistä kiinnosta enää jäädä kouluun täksi viimeiseksi kuukaudeksi, joten järjestin Tylypahkan pikajunan kuljettamaan teidät kotiin! Kotitontut ovat pakanneet tavaranne ja kuljettaneet ne junaan.”
”Hassua miten hän tiesi, mitä kaikki ajattelivat…” sanoi Ron vaisusti.

Luku 3

Harry, Ron, Hermione ja Ginny seisoivat asemalaiturilla ja tuijottivat Tylypahkan linnaa. Melkein kaikki muut olivat jo nousseet junaan.
”Emme ehkä koskaan tule tänne… näe tätä linnaa”, Hermione sanoi haikeasti Ronille ja Harrylle.
”Niin…”  molemmat nyökkäilivät. Kun kuljettaja huusi junan lähtemisen merkiksi, he hyppäsivät nopeasti kyytiin ja etsivät vapaan vaunuosaston.

 ”No mitäs me nyt tehdään? Ei Frediä ja muita kannata kaiken aikaa surra”, kysyi Ron yllättäen vaunuosastossa.
”Hmm… Minun mielestäni meidän pitäisi juhlia voittoa Voldemortista”, ehdotti Ginny.
”Hyvä idea”, sanoivat Harry, Ron ja Hermione yhteen ääneen. Harry suuteli Ginnyä ohimolle ja veti tytön kainaloonsa. Samoin teki Ron Hermionelle.
”No millaiset juhlat järjestetään?” kysyi Ginny Harryn kainalosta.
”Oikein isot, sanon minä!” kommentoi Ron.
Harry nyökkäsi ja sanoi: ”Kutsutaan kaikki ystävämme.”
”Missä me ne järjestämme?” kysyi Hermione. Tuli hiljaisuus. Siinä heillä olisikin ajateltavaa.
”Miten olisi Kalmanhanaukio?” mietti Ginny.
Harry näytti pohtivalta ja sanoi: ”Ei ehkä… Rouva Mustan taulu on ongelma. Vieraat eivät ehkä pitäisi siitä.”
”Ehkä ei…” Ginny irvisti.
”Mutta kuulkaas… Vuokrataan joku huoneisto Viistokujalta!” keksi Harry. Muut (varsinkin Ron ja Ginny) tuijottivat häntä ihmeissään, kunnes Harry tajusi mistä kiikasti. Hän sanoi nopeasti: ”Ei sellainen voi ihan hirveästi maksaa nyt kun Viistokuja on vielä melkein tyhjä.” Ronin ja Ginnyn ilmeet olivat yhä hämmästyneet. ”Ja minä voin maksaa.”
”Eihän se olisi reilua! Sinä olet sankari! Sinun urotyötäsi juhlitaan, ja että sinä muka maksaisit!?” kysyi Ron vähän närkästyneenä.
”Älkää huoliko, ei se haittaa!” sanoi Harry, joka alkoi itsekin tuohtua. He väittelivät asiasta melkein koko matkan.
   
Kun juna oli jo lähellä King's Crossin asemaa, asia oli päätetty. Harry maksaisi vuokran, mutta muut hoitaisivat järjestelyt. Äkkiä Ron kysyi: ”No mennäänkö ottamaan kamppeet jo valmiiksi?”
”Mitkä kamppeet?” kysyi  Harry huvittuneena. ”Me tulimme ilman mitään tavaroita!”
”Ai, tosiaan!” Ronkin tajusi.
”Minulla taas on tavaroita… Ja toivoisin, että Harry voisi tulla auttamaan niiden kantamisessa”, sanoi Ginny ja viittoi Harrylle, joka lähti mukisematta mukaan.
”Voin arvata, ettei tavaroiden kantaminen ole ainoa asia mitä he tekevät…” sanoi Ron irvistäen. 

Harry ja Ginny saapuivat vaunuun, jossa kaikki matkatavarat olivat. Jäljellä oli enää muutama matka-arkku ja Harry oletti yhden niistä olevan Ginnyn.
”Mikä näistä on sinun?”
”Tuo”, sanoi Ginny osoittaessaan ylähyllyllä olevaa matka-arkkua. Harry otti siitä kiinni yhdellä kädellä kuvitellen, ettei se ollut painava, mutta siinä hän oli väärässä.
”Sinuna ottaisin kahdella kädellä kiinni tai käyttäisin taikaa”, sanoi Ginny, mutta Harry jätti tämän huomiotta ja  riuhtaisi arkun alas. Hetken päästä hän makasi lattialla painava arkku päällään.
”Älä katso minua tuolla mitäs minä sanoin -ilmeellä!” sanoi Harry, sikäli kun sai ilmaa ja virnisti. Hän työnsi arkun ähkäisten pois päältään ja kysyi vielä maatessaan maassa: ”Mitä ihmettä sinulla on tuolla arkussa? Se painaa ainakin kuusikymmentä kiloa!”
Ginny oli kumartunut Harryn ylle ja sanoi: ” Käytin siihen tiivistämisloitsua.” Sitten hän suuteli Harrya ja pitkän suudelman jälkeen auttoi tämän ylös naama leveässä virneessä. Juuri silloin ovi aukesi ja sisään tuli George. ”Ai, hei!” hän sanoi ylipirteällä äänellä. Harry huomasi että George oli itkenyt.
”Hei!” sanoivat Harry ja Ginny. Georgen ilme alkoi nykiä ja niin teki Ginnynkin. Molemmat purskahtivat itkuun ja halasivat toisiaan niin kuin sisarukset halaavat. Harry ei tiennyt miten voisi lohduttaa heitä, sillä häntä itseäänkin suretti. Hetken päästä George ja Ginny irtautuivat halauksesta. Kohta George pyyhki kyyneleensä ja sanoi: ”No, minäpä tästä jatkan matkaa…”
”Minne sinä olet oikein menossa?” kysyi Ginny kyyneleet yhä silmissään.
”Kunhan jaloittelen…” 
Kun George oli lähtenyt Harry halasi Ginnyä lohduttavasti. Sitten hän päästi irti, kaivoi taskustaan taikasauvan, osoitti sillä matka-arkkua ja lausui: ”Liikkumitor arkku!” Arkku leijaili perässä, kun Harry lähti kävelemään vaunuosastolle päin Ginny kainalossaan.

4. Luku

Harry ja Ginny odottivat junan pysähtymistä ja ovien avautumista junan uloskäynneillä. Ginnyn matka-arkku leijui yhä ilmassa. Uloskäynneille alkoi kerääntyä muitakin ihmisiä. Sitten Ron ja Hermione tulivat paikalle väitellen kiivaasti:
 ”Juhlissa EI tarjoilla mitään juotavaa, joka olisi kermakaljaa vahvempaa!” Hermione sanoi lujasti.
 ”Eihän siinä ole järkeä! Pitäähän siellä olla jotain juomaa kaikille täysi-ikäisille!” selitti Ron kantaansa.
 ”He voivat yhtä lailla juoda kermakaljaa!” jänkkäsi Hermione.
 ”Älä nyt viitsi! Tiedätkö, kaikki eivät ole yhtä puhtoisia kuin sinä, he halu–”  Ron sanoi, mutta ennen kuin hän sai lauseensa loppuun Hermione keskeytti hänet:
 ”Hyvä on! Juhlissa voidaan tarjoilla tuliviskiä…” hän myöntyi, mutta hän näytti edelleen vihaiselta.
 ”Joko lopetitte?” kysyi Harry kyllästyneesti, kun he änkesivät Harryn ja Ginnyn viereen.
Ron ja Hermione olivat molemmat hiljaa, kunnes Ron halasi Hermionea ja kuiskasi jotain tämän korvaan. Hermione vastasi halaukseen ja näyttikin taas leppyneeltä. Juna alkoi jarrutella ja kolista, se oli jo melkein perillä. Kun se viimein pysähtyi Harry harppoi ulos, leijuttaen yhä Ginnyn arkkua.
 Hänen katseensa liikkui ympäriinsä. Hän näki muita oppilaita poistumasta junasta ja näiden vanhempia. Hän muisti aavistuksen katkerana, ettei hänellä olisi ketään sukulaista siellä.
 ”Harry, tule, tuolla on äiti ja isä!” huudahti Ginny, joka oli jo puolimatkassa Ronin ja Hermionen kanssa.
 ”Joo, tullaan…” Harry vastasi. Hän lähti juoksemaan näitä kohti, vaikka se oli vaikeaa aikamoisessa tungoksessa. Vihdoin hän saavutti heidät.
”No niin, siinähän sinä olet, Harry-kulta! Mennään ulos. Lähdetään sitten ilmiintymällä Kotikoloa kohti”, huudahti rouva Weasley. Kaikki mutisivat myöntävästi ja he kävelivät puomin läpi.
 Kun he olivat kävelleet läpi, he jatkoivat matkaa rouva Weasleyn ohjatessa heitä ulospäin asemalta.
 Äkkiä Harry kuuli jonkun huutavan nimeään. Hän kääntyi katsomaan taakseen. Yllätyksekseen hän näki kolme tuttua hahmoa. Paksun miehen, jolla oli olematon kaula, melkein yhtä paksun pojan ja laihan naisen joka juoksi häntä kohti. Dursleyt. Harryn ihmetykseksi he hymyilivät.
 ”Odottakaa hetki!” Harry huusi kaikille kahdeksalle Weasleylle ja Hermionelle, jotka kääntyivät katsomaan.
Petunia-täti halasi Harrya ja sanoi hänelle: ”Saimme viestin” (”Pöllöjä… Hmph…” Vernon-setä joka oli tullut myös lähelle mutisi) ”jossa kerrottiin sinun voittaneen sen pahan velhon ja että meidän ei enää tarvitse piileskellä!” Harry vilkuili hämmentyneenä ympärilleen. Myös Weasleyt ja Hermione olivat tulleet lähelle. ”Hyvin tehty, poika!” murahteli Vernon-setäkin. Nyt Dudley tuli näkyviin. ”Hei…” Dudley sanoi.
”Terve sinullekin”, vastasi Harry vieläkin hämmentyneenä. Sitten tapahtui jotain, mitä Harry ei osannut odottaa. Dudley ojensi kätensä hänelle. ”Anteeksi että pompotin sinua aina”, Dudley sanoi. ”En olisi saanut.”
Harry puristi serkkunsa kättä. ”No ei se haittaa”, hän vastasi virnistäen. ”Uhkailinhan minäkin sinua taioilla…” Viimeinen sana lipsahti hänen suustaan ennen kuin hän ehti tajuta sitä. Hän odotti, että Vernon olisi nostanut kaamean mekkalan siitä, mutta hän pyysikin: ”Haluaisitko lähteä kanssamme kahville? Tahtoisimme jutella, ja pyytää anteeksi.” Harry vilkuili Roniin, Hermioneen ja Ginnyyn. Sitten hän sanoi:
”Menkää te jo, minä ilmiinnyn myöhemmin perässä.” Toiset nyökkäsivät ja lähtivät kävelemään kohti pimeää kujaa, jossa he voisivat ilmiintyä kenenkään näkemättä.
 ”Mitä se ilmiintyminen on?” uteli Dudley kiinnostuneena, kun he lähtivät kävelemään aseman kahvilaa kohti.
”Se on vähän niin kuin teleporttaamista”, vastasi Harry yllättyneenä siitä, että Dudleytä kiinnosti joku asia, josta hän itse tiesi.

Luku 5.

”No, mitäs muuta sinulle kuuluu?” kysyi Vernon-setä kun he olivat istuutuneet aseman kahvilaan, joka tulvi ihmisiä.
”Jaa, että mitäkö minulle kuuluu?” kysyi Harry. ”Eipä tässä kummempia, matkasin juuri viimeiset puoli vuotta etsien suurimman pimeyden velhon sielunpalasia ja tuhoten niitä. Ei kukaan kuuntele”, Harry tokaisi kun Vernon-setä vilkuili ympärilleen. ”Ja sitä tehdessäni, murtauduin maailman suurimpaan ja tarkiten vartioituun pankkiin, jossa lohikäärmeet meinasivat grillata minut ja minun ystäväni”, Harry jatkoi. Dursleyt katsoivat häntä ihmeissään.
”S-s-siis s-sinä murtauduit pankkiin?” kysyi Dudley. ”Eikö se ole teillä rikollista?”
”On kyllä.”
”Oletko sinä siis joku rikollinen?” huudahti Vernon-setä, mutta onneksi kukaan naapuripöytien asiakkaista ei näyttänyt kuulleen.
Harry virnisti vinosti. ”No, en oikeastaan. Voldemortin tuhoaminen edellytti sitä. Uskon, että minulle annetaan anteeksi”, hän vastasi tyynesti.
”Oliko Voldemort se, joka tappoi Lilyn ja Jamesin?” kysyi Petunia. Harry hätkähti. Hän ei ollut koskaan kuullut Petunia-tädin puhuvan vanhemmistaan heidän oikeilla nimillään.
”Kyllä.”
”Ja nyt hän on kuollut?”
”Kyllä.”
”Ja sinä tapoit hänet?”
”Kyllä.”
”Eli sinä olet aika mahtava velho?”
”En oikeastaan. Hänen oma kirouksensa osui minun omaani ja kimposi takaisin”, Harry valisti imarreltuna.
He alkoivat jutella niitä näitä, ja yhtäkkiä Petunia-täti kysyi kiusoitteleva ilme kasvoillaan: ”No mutta Harry… Kerropa onko sinulla tyttöystävää?” Harry punastui hiukan ennen kuin vastasi:
”Joo… Hän oli se punahiuksinen tyttö siitä porukasta jonka kanssa minä olin.”
Dudley tyrskähteli. ”Älä huoli Dudley, kyllä sinäkin jonkun tytön vielä löydät”, hänen äitinsä sanoi. Dudley punastui ja lopetti nauramisen siihen paikkaan.
”Onko teillä kelloa?” Harry kysäisi.
”Ei, mutta tuolla seinällä näyttää olevan”, Vernon vastasi ja osoitti kahvilan seinälle. Totta tosiaan – siellä oli kello, joka näytti myöskin päivämäärää. Oli 29. päivä toukokuuta ja kello oli 16.54.
”No, nyt minun on mentävä”, Harry sanoi. ”Muut jo varmaan odottavat minua. Tulen joskus käymään!”
”Nähdään!” sanoivat Dursleyt ja Harry lähti juoksemaan ulos asemalta. Hän juoksi kujalle jonka oletti olevan tyhjä mutta huomasi, ettei se ollutkaan. Roskien seassa nukkui viinalta haiseva mies, jonka vaatteet olivat nuhjuisemmat kuin Lupinilla koskaan. Harryn kävi sääliksi miestä. Hän varmisti, ettei kukaan nähnyt, ja osoitti sauvallaan miehen vaatteita lausuen: ”Entius.” Miehen vaatteet korjaantuivat. Harry tiesi, ettei tämä juuri auttanut miestä tämän nykyisessä elämäntilanteessa, mutta olisipahan talvella lämpimämpi. Harry hymyili itsekseen. Sitten hän ilmiintyi.

6. luku

Harry istui ruokapöydässä. Rouva Weasley oli laittanut ruuaksi maittavaa perunasoselaatikkoa. Pöydän ympärillä oli yksitoista tuolia, joista yksi oli tyhjä. Sen eteen pöydälle oli asetettu valokuva Fredistä. He pitivät hiljaista hetkeä kaikkien kuolleiden ja varsinkin Fredin kunniaksi. Sitten, seuraten herra Weasleyn esimerkkiä he alkoivat syödä hiljaisina, ilman merkittävämpää ruokahalua. Kun Harry oli syönyt, hän kiitti ruuasta ja meni yläkertaan Ronin huoneeseen.
   Harry istui sänkynsä laidalle ja katseli ympärilleen. Ronin sänky näytti siltä kuin siinä ei olisi nukuttu yli puoleen vuoteen – ei sillä, ei siinä oltukaan. Hänen katseensa harhaili sängystä seinille, joilla oli kuvia Kadlein Kanuunoista. Yhdessä niistä oleva huispaaja – nainen – vilkutti Harrylle ja hymyili niin, että hampaat näkyivät. Kuva oli signeerattu nimellä Natalie McCallum, ja hänellä oli sieppi kädessä, mistä Harry päätteli hänen olevan etsijä.
 ”Hän on lopettanut, tiesitkö sitä?” kuului kysymys ovelta. Ron seisoi ovenraossa, nojaten ovenkarmiin. ”Hän sai lyöjän mailasta päähänsä ja sai aivovamman. Se tapahtui vähän ennen joulua. Se oli iso uutinen, kun olin Billillä ja Fleurilla.”
 Harry irvisti. ”Mahtoi sattua…” Hänen katseensa jatkoi matkaansa ja osui ikkunaan, josta oli selvä näkymä puutarhaan. Harry muisti kuinka he – hän, Ron, Fred ja George olivat kitkeneet menninkäisiä ennen hänen toisen lukuvuotensa alkua. Hän katseli pihamaata, kunnes ikkunaan lensi pöllö. Se koputteli ikkunaa pyytäen pääsyä sisään.
 ”Kukahan se mahtaa olla?” kysyi Ron kiinnostuneena, kun Harry avasi ikkunan. Harry otti kirjeen pöllöltä ja silmäili kuorta.
 ”Se on minulle”, hän sanoi ja repi kirjeen auki. Harry luki:

Hyvä herra Potter,

velhomaailma kiittää sinua ja ystäviäsi. Kaikki on nyt hyvin. Jästien päämiehet pitävät parhaillaan puheita ja selvittävät kansalaisille tapahtuneen syitä. Ei tietenkään todellisia syitä.
Ministeriö haluaa osoittaa kiitollisuutensa sinua ja ystäviäsi kohtaan. Haluaisimme auttaa teitä jotenkin. Esimerkiksi jos mielessänne olisi jokin uravalinta, kuten vaikka Kadlein Kanuunoiden etsijän paikka? Myös aurorin toimi olisi helppo järjestää. Jos mieleenne tulee jokin asia, jossa voimme auttaa, lähettäkää vastaus tällä pöllöllä, se odottaa kaksi päivää ennen lähtöään. 

Ystävällisin terveisin,
Kingsley Kahlesalpa, Taikaministeri


”No, mitä siinä lukee?” Ron tenttasi.
”Ai mitä missä lukee?” kysyi huoneeseen saapunut Ginny.
”Kingsley on uusi taikaministeri”, Harry sanoi. ”Ja ministeriö haluaa korvata vaivamme.” Hän irvisti.
”Kingsleykö uusi taikaministeri?” kysyi juuri ovesta tullut Hermione innoissaan. ”Hieno hom–”
”Korvata vaivamme?” ihmetteli Ron keskeyttäen Hermionen. ”Millä tavalla?”
”Kingsley sanoi, että melkein millä tavalla vaan. Esimerkiksi uravalintojen saavuttamisessa”, vastasi Harry mietteliäänä.
”Minä tahdon auroriksi!” Ron huudahti heti riemukkaasti. Hermione näytti pohtivalta.
”Minä tahdon… Taikuuden sopimattoman käytön osastolle työntekijäksi”, hän tuumi. Harry, Ron ja Ginny katsoivat häntä ihmeissään.
”S-siis mitä?” Ron kysyi silmät pyöreinä.
”Tahdon päästä vahtimaan taikuuden väärinkäyttöä.”
Ron toljotti vielä vähän aikaa, mutta luovutti sitten. ”Mitä sinä tahdot tehdä?” hän kysyi Harrylta.
”Aurori. Se minä haluan olla”, Harry vastasi välittömästi.
”Hei!” huudahti Ginny. ”Mehän voisimme pyytää ministeriötä järjestämään ne meidän juhlamme!”
”Joo! Sehän on hyvä idea!” muut ilahtuivat.
”Minä menen kirjoittamaan vastausta”, tokaisi Harry ja riensi etsimään kynää ja paperia.

Luku 7.

Hei!

Onneksi olkoon sinulle virastasi taikaministerinä! Minä ja ystäväni mietimme olisiko mahdollista, että taikaministeriö kustantaisi meidän juhlamme. Aiomme juhlia voittoa Voldemortista, ja tarvisimme tilat ja tarjoilut. Uravalintojen osalta minua ja Ronia kiinnostaisi aurorin työ, ja Hermione olisi kiinnostunut työstä taikuuden sopimattoman käytön osastolle ministeriössä. Onnea vielä kerran ja menestystä työhösi!

Terveisin Harry.


Harry luki kirjeen vielä kertaalleen ennen kuin laittoi sen kirjekuoreen ja sitoi pöllön jalkaan. Pöllö lähti matkaan...

Illalla Harry istui takan ääressä vielä kun kaikki muut olivat jo nukkumassa – tai niin hän ainakin luuli.
Harry katseli liekkeihin, kunnes yhtäkkiä hänen silmissään pimeni ja hän tunsi jonkun toisen kädet silmiensä edessä.
”Arvaa kuka”, kuiskasi tuttu ääni.
Harrya hymyilytti. ”Hmm… Hermione?” hän kysyi leikillään.
Ginny otti kätensä pois Harryn silmiltä ja kiersi hänen tuolinsa eteen. Tyttö kohotti kulmiaan.
”Minähän se olen”, Ginny sanoi teeskennellen loukkaantunutta. Harry virnisti ja veti hänet syliinsä. Hän nuuhki tytön punaisia hiuksia ja suukotteli tätä. Ginny kääntyi katsomaan Harrya ja hänen ilkikurisesti tuikkivat silmänsä vangitsivat Harryn katseen. Sitten Harry nojautui eteenpäin ja suuteli Ginnyä intohimoisesti suulle. He suutelivat pitkään. Kun he vihdoin erkanivat, Harry kuiskasi: ”Ginny, minä taidan rakastaa sinua.”
Ginny katsoi Harrya pitkään ja tutkivasti ennen kuin sanoi: ”Minäkin taidan rakastaa sinua.” Ja he suutelivat uudestaan.
”Minä taidan mennä nukkumaan”, sanoi Ginny hymyssä suin, kun he erkanivat uudestaan. ”Tuletko sinäkin?”
”Joo, vaikka”, vastasi Harry haukotellen, kun Ginny lähti kohti yläkerran portaita. Harry seurasi perässä ja kun hän oli aikeissa mennä Ronin huoneeseen, Ginny kuiskasi omalta oveltaan: ”Voit sinä tännekin tulla.” Harry hymyili vastaukseksi ja hiipi käytävää pitkin Ginnyn huoneeseen. Hän tajusi käyneensä siellä vain kerran aiemmin. Oli pimeää, joten Harry ei nähnyt paljoakaan. Sen hän kuitenkin huomasi, että seinillä oli vain vähän julisteita tai tauluja, ja nekin harvat olivat huispausaiheisia. Harry pelkäsi lähinnä, että seinillä olisi kuvia hyväkroppaisista rocklaulajista, koska hänellä itsellään ei ollut erityisen lihaksikas vartalo.
”No, sänky on vähän pieni, mutta uskon, että mahdumme molemmat siihen”, kuiskasi Ginny, joka oli jo sängyssä. Harry virnisti. Hän otti paitansa pois ja meni sänkyyn, joka tosiaan oli ahdas. Ainoa tapa miten he molemmat mahtuivat siihen oli, että Harry meni aivan sängyn reunalle ja otti Ginnyn kainaloonsa. Eikä järjestely haitannut Harrya yhtään.
”Hyvää yötä”, kuiskasi Ginny.
”Samoin sinulle”, vastasi Harry ja suukotti Ginnyä. Mitäköhän Ron aamulla tuumaisi…

Noniin, kommentteja!
EDIT: Btw... Mun eka ficci, älkää olko ankaria... :D
« Viimeksi muokattu: 26.05.2015 04:24:39 kirjoittanut Kaapo »

wiming

  • ***
  • Viestejä: 14
Re: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #1 : 11.11.2007 19:28:28 »
Tykkäsin. Paljonkin  :D
Mukavasti kerrottu, sopivan jännittävä.

En edes bongaillut virheitä, vaikka olikin betaamaton teksti :D

Luvut olivat minun makuuni ehkää hieman lyhyitä.

Mutta pidin silti. Jatkoa odotellen...

-wiming
On asioita, joiden puolesta voi vaikka kuolla

Pikku

  • ***
  • Viestejä: 4
Re: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #2 : 11.11.2007 21:41:41 »
Tosiaan sori, unohdin tuon betan laittaa tuonne. Eli kyllä on betattu, ja betana toimii mahtava Steelsheen (Vuotiksessa)!
Mutta tosiaan, nyt tulee uusi luku!
Luku 8.

”Harry… herää!” Harry kuuli kuiskittavan vieressä.
”Mihäh?” Harry mutisi ja avasi silmänsä, mutta joutui sulkemaan ne heti uudestaan kirkkaan valon takia. Hän kuuli lintujen viserrystä ja raotti silmiään odottaen, että hänen silmänsä tottuisivat valoon. Harry alkoi erottaa noin viiden sentin päästä kasvoistaan jotain, joka tarkentui Ginnyksi.
”Herätys, senkin unikeko! Kello on jo melkein kymmenen!” komensi Ginny leikkisästi. Harry hymyili tytölle vielä unenpöpperössä ja nousi istumaan. Ginnyn hiukset olivat sotkussa. Harry tirskahti.
”Mitä?!” Ginny tivasi ja nauroi.
”Oletko vilkaissut hiuksiasi? Ne ovat ihan pörrössä!” hihitteli Harry.
”Oletkos siinä! Se on ihan tavallista nukkumisen jälkeen”, Ginny kivahti ja heitti Harrya tyynyllä. Harry väisti vikkelästi, muttei tajunnut olevansa sängyn reunalla. Hän tippui kovalla ryminällä alas sängyltä ja löi samalla päänsä yöpöytään.
”Oi Harry, ei kai sattunut?” kauhistui Ginny ja riensi katsomaan. Harrylla oli tuskainen ilme ja hän  yritti hillitä takaraivostaan vuotavaa verta, mutta hän mongersi silti:
”Ei tässä mitään.”
Ginny juoksi vaatekaapilleen ja nappasi vanhan rievun ja riensi laittamaan sitä verenvuodon esteeksi. Samalla hän mutisi järkyttyneenä:
”Anteeksi! Anteeksi kauheasti!”

Ovelta kuului koputus ja Ron kysyi:
”Ginny, tiedätkö missä Harry on? Ja mitä ryminää sieltä kuuluu?” Kun Ginny ei vastannut, ovi avautui ja Ron katsoi hölmistyneenä vaikertavaa Harrya ja Ginnyä joka huusi:
”Hae äiti!”
Ronilla kesti vähän aikaa reagoida, mutta sitten hän lähti juoksemaan alakertaan huutaen: ”Äiti! Äiti tule tänne! Harrylla on avohaava päässä!”
Hetken päästä hän palasi äitinsä ja Hermione mukanaan. Rouva Weasleyllä oli kädessään jääpalapussi. Ginny mutisi yhä anteeksipyytävästi, mutta Harry oli jo lopettanut vaikeroimisen ja oli noussut istumaan. Hän halasi Ginnyä toisella kädellään ja piti riepua haavansa päällä toisellaan. Hänen kätensä ja takaraivonsa olivat yltä päältä veressä.
”Väistyhän kultaseni”, rouva Weasley sanoi Ginnylle, kaivoi sauvansa esille, osoitti Harryn päätä ja lausui: ”Paikkaannu!”
Haava Harryn päässä kasvoi umpeen, ja Harry kokeili kädellään sitä. Tuntui kuin siinä ei olisi ollut haavaa koskaan ollutkaan. Harry katsoi järkyttyneen ja syyllisen näköistä Ginnyä ja halasi tätä. Samalla hän painoi rouva Weasleyn tuomaa jääpalapussia päähänsä.
”Ei se mitään. Eihän tässä kuinkaan käynyt”, Harry rauhoitteli Ginnyä. ”Oma vikanihan se oli.”
”Mitä oikein tapahtui?” Hermione uteli.
”Ginny heitti tyynyllä, minä väistin ja tipuin sängyltä”, Harry selitti.
”Mutta…” pöllämystyneen näköinen Ron mutisi. ”Miksi sinä olit ensinkään Ginnyn huoneessa?” Harry nielaisi. Hän oli varma, että Ron saisi hepulin jos hän kertoisi nukkuneensa Ginnyn kanssa. Silloin Ginny osallistui keskusteluun.
”Harry nukkui minun kanssani.”
”Siis ainoastaan nukkui?” Ron uteli kulmakarvat koholla.
”Ron!” sättivät Hermione ja rouva Weasley yhteen ääneen, mutta olivat aivan yhtä kiinnostuneen näköisiä kuin Ron.
”Hän vain nukkui vieressäni, ja siinä kaikki!” Ginny sanoi. Ron silmäili heitä vielä hetken, kunnes rouva Weasley osoitti matossa olevaa veriläikkää ja mutisi: ”Kuuraannu.” Läikkä matossa alkoi vaahdota ja vaahdon kadottua läikkäkin oli tipotiessään. Ron ja Hermione lähtivät ulos huoneesta rouva Weasley perässään. Harry sulki oven.
”Mi-minä olen ihan oikeasti tosi pahoillani”, tyttö valitti.
Harry istahti Ginnyn viereen sängylle, rutisti ja suukotti häntä poskelle.
”Mitä sinä pyydät anteeksi? Eihän mitään käynyt”, Harry sanoi hymyillen. ”Ja itsehän minä päätin tippua sängyltä!”
Ginny tirskahteli.
”Mennäänkö aamiaiselle?” Harry kysyi sitten, nousi sängyltä ja ojensi kätensä Ginnylle. Ginny nyökkäsi ja antoi Harryn vetää hänet ylös.

Harry ja Ginny olivat kahdestaan ruokapöydässä – muut olivat jo syöneet. Harry söi paahtoleipää, ja hörppi kahvia, Ginny söi appelsiinia. Harry luki Päivän Profeetan asuntoliitettä.
”Mitä tutkit?” Ginny uteli hymyillen.
”Uutta asuntoa. En tahdo jäädä teidän vaivaksenne tänne. Ostan oman talon jostain, koska Kalmanhanaukio on… no, sanotaanko liian synkkä.” Harry mumisi suu täynnä paahtoleipää.
”Ei sinusta ole vaivaa”, Ginny sanoi. Harry tyytyi hymähtämään.
”No, millaisen talon olet ajatellut hankkia?” kysyi Ginny huomatessaan, ettei Harrylla ollut aikomustakaan jäädä Kotikoloon.
”Sellaisen mihin rahani riittävät”, Harry tokaisi.
”Eli millaisen tahansa. Holvisihan melkein pursuaa yli kullasta”, Ginny sanoi virnistäen.
”Jaa no… Onhan sinne kertynyt jonkin verran”, myönsi Harry huvittuneena. ”Hei! Tässähän on hyvä!” hän huudahti ja osoitti erästä ilmoitusta. Ginny nojautui eteenpäin nähdäkseen.
Viistokuja 14, kaksi makuuhuonetta, kylpyhuone, keittiö ja olohuone.
”Juu, ihan kiva”, myönsi Ginny jatkaen appelsiininsa syömistä. Harry, joka oli jo syönyt leipänsä sanoi: ”Ja siitä pääsenkin kysymykseeni. Minä vain ajattelin, että, tai siis, no minä ajattelin…”
”Niin?” keskeytti Ginny. Hän tapitti Harrya ja Harry jatkoi sopertaen:
”No, minä ajattelin, että voisitko sinä, tai siis haluaisitko sinä, muuttaa asumaan minun kanssani?” Harry katsoi vakavan näköistä Ginnyä ja oli varma, että tämä kieltäytyisi. Harry puristi kätensä nyrkkiin – häntä jännitti mitä Ginny vastaisi.
”No, onhan se aika iso päätös”, Ginny aloitti ja Harry pelkäsi pahinta, mutta sitten tytön suupielet vääntyivät hymyyn. ”Totta kai minä tulen kanssasi asumaan!” Harry tunsi helpotuksen tunteen sisällään, kun hän kuuli Ginnyn vastauksen. Hän nousi seisomaan, käveli Ginnyn puolelle pöytää ja halasi tätä onnellisena.
”Haluatko tulla tänään katsomaan kanssani sitä taloa? Tänään on esittely”, Harry kysyi hiljaisella äänellä. Ginny nyökkäsi.
”Pitäisikö meidän kertoa heille?” kysyi Ginny ja nyökkäsi kohti olohuonetta.
”Kyllähän se varmaan olisi hyvä”, Harry totesi. Ginny naurahti.
”Ensin meidän yhteinen yömme, ja sitten tämä…” Ginny sanoi hihittäen. Harry ei ymmärtänyt mitä Ginny tarkoitti. Hän kohotti kulmiaan ja Ginny jatkoi huomatessaan sen: ”Mahtaa olla rankkaa Ronille.”
Harry virnisti. Ron oli aina ollut hieman ennakkoluuloinen heidän suhteestaan. Tämä olisi varmaan aikamoinen juttu. Ginny nousi ja lähti kävelemään kohti olohuonetta. Harry kysyi hätääntyneenä: ”Emme  kai me nyt kerro?”
”No nyt nyt! Eikä viidestoista päivä!” Ginny harppoi olohuoneeseen, ja kun Harry yritti huhuilla häntä takaisin, hän kuuli jo Ginnyn aloittavan: ”Äiti, Ron, Hermione, minulla ja Harrylla on asiaa.” Harry harppoi olohuoneeseen ja näki Ronin ja muiden hämmästyneet ilmeet. Ginny jatkoi:” Me aiomme muuttaa yhteen. Minä olen jo melkein seitsemäntoista!” hän lisäsi kun Ron älähti. ”Mitäs sanotte?”
Hetken aikaa Harry luuli, että rouva Weasley kieltäisi, päätellen hänen ilmeestään vakavasta ilmeestään. Mutta sitten hän purskahti itkuun.
Ginny riensi äitinsä luokse.”Äiti, mikä hätänä?”
Myös Harry meni hänen luokseen ja kuuli kun hän sanoi nyyhkien: ”Minun oma pikku Ginnyni kasvaa aikuiseksi!”
Hermione oli hakenut nenäliinan ja ojensi sitä nyt rouva Weasleylle. Tämä otti sen ja niisti  kovaäänisesti.
”Totta kai te saatte muuttaa yhteen, olen niin iloinen!” rouva Weasley sanoi hymyillen poskillaan valuvista kyyneleistä huolimatta. ”Olen vain ollut vähän herkällä päällä siitä asti kun Fred–” rouva Weasley keskeytti kesken lauseen. Tuli hiljainen hetki. Äkillinen surullisuuden tunne valtasi Harryn, ja niin valtasi Ginnynkin, päätellen tämän haikeaksi muuttuneesta ilmeestä. Harry kietoi kätensä suojelevasti tytön hartioiden ympärille. Hän näki Ronin joka oli myös murheellisen näköinen, mutta pahinta oli nähdä tavallisesti niin pirtsakka ja iloinen rouva Weasley. Tämän huuli väpätti ja kyyneleet alkoivat taas norua pitkin poskia. Harrya itseäänkin suretti. Ei ainoastaan Fred, vaan kaikki muutkin, jotka olivat kuolleet. Lupin, Tonks, Vauhkomieli ja Hedwig. Hän muisti päivän jolloin hän sai Hedwigin – hänen lemmikkipöllönsä. Se oli ollut ainoa lohtu hänen ikävissä kesissään Dursleyillä. Harryn silmät alkoivat kostua, kun hän muisteli kaunista tunturipöllöään. Se oli Harryn mielestä typerää, eihän hän ollut enää pikkupoika, joka itkee, kun lemmikki kuolee. Varsinkin, kun siitä on jo melkein vuosi. Mutta kai se on ihan ymmärrettävää, hän ajatteli ja pyyhki silmiään.
”No”, sanoi rouva Weasley viimein. ”Minä menen kitkemään rikkaruohot.” Hän pyyhälsi ulos huoneesta jättäen nuoret sinne keskenään. Ginny halasi Harrya. Harry kuiskasi tämän korvaan: ”Kaikki on hyvin.”

”Ginny?”, Harry kysyi koputtaessaan tämän huoneen ovea. ”Saanko tulla?”
”Totta kai!” kuului vastaus. Harry avasi oven ja meni sisään. Ginny istui peilin edessä.
”Ajattelin tulla ilmoittamaan, että se asuntoesittely on puolen tunnin päästä… Öh… Mitä sinä teet?” Harry uteli.
”Meikkaan, senkin tomppeli! Etkö ikinä ole nähnyt kenenkään meikkaavan?” Ginny napautti vastaukseksi.
”En”, Harry vastasi todenmukaisesti. ”Ja muuten… Meidän suhteemme ei tule toimimaan, jos sinä haukut minua tomppeliksi!” hän jatkoi ilkikurisesti.
”Päinvastoin”, Ginny hymähti huvittuneesti.
Harry meni Ginnyn luo ja suuteli tätä poskelle. ”Ja miksi muuten meikkaat? Näytät hyvältä ilmankin!”
Ginny hymähti jälleen. Hän harjasi vielä viimeisen kerroksen ripsiväriä, laittoi meikit pussiin ja sanoi: ”No, nyt olen valmis.”
Juuri silloin kuului koputus. Harry katsoi ympärilleen ja näki suurikokoisen pöllön koputtamassa ikkunaa. Ginny juoksi avaamaan ikkunan ja pöllö lehahti Harryn luo. Harry nappasi kirjeen pöllön jalasta ja luki:

Hyvä Harry Potter,
sinun ja Ron Weasleyn pyyntö päästä auroreiksi, on helppo toteuttaa. Normaalissa tilanteessa tarvitsisitte tietenkin huippuarvosanat S.U.P.E.R.-kokeista, päästäksenne edes auroreiden pääsykokeeseen. Tätä koetta ette voi ohittaa, mutta te ette tarvitse arvosanoja päästäksenne siihen. Koe on 10. päivä kesäkuuta, taikaministeriössä klo 12.00.  Kysykää aulasta missä koe pidetään. Neiti Grangerille joudumme pitämään jonkin sorttisen yksityisen pääsykokeen, sillä normaalisti virkaan valittavat ihmiset valitaan arvosanojen perusteella. Tällä hetkellä ainoa vapaa paikka on alaikäisten taikuuden osastolla, mutta jos neiti Granger pärjää työssään, johon hän pääsee läpäisemällä testimme, hän voi saada ylennyksen. Hänen tulee olla ministeriössä samaan aikaan kuin teidän.

Mitä teidän juhlaanne tulee, olemme vuokranneet erään huoneiston Viistokujalta. Juhlanne voidaan järjestää siellä kesäkuun 13. ja 15. päivien välillä. Olemme hankkineet teitä varten kolme tynnyrillistä kermakaljaa ja kaksi tynnyrillistä tuliviskiä. Ruoaksi olemme ostaneet paljon erilaisia naposteltavia. Musiikin ja koristelun saatte hoitaa itse.

ystävällisin terveisin,
Kingsley Kahlesalpa,
Taikaministeri.

”Hmm…”  Harry tuumasi luettuaan kirjeen. ”Monesko päivä tänään on?”
”Taitaa olla toinen.” Ginny vastasi. ”Kokeesi on melkein viikon päästä! Ja juhlat ovat kolme päivää sen jälkeen. En malta odottaa, että pääsen suunnittelemaan Hermionen kanssa niitä juhlia!”
”Ai, emmekö me Ronin kanssa saa tehdä mitään?” Harry kysyi naurahtaen.
”Totta kai saatte. Te tulette maksamaan kaiken mitä ostamme juhlia varten”, Ginny sanoi vakavalla naamalla. Harryn ilme vääntyi hämmästyneeksi kun Ginny käveli huoneesta.
”Lähdetäänkö jo?” kuului Ginnyn ääni käytävästä ja Harry juoksi hänen peräänsä.

”Minä todella pidin tuosta asunnosta!” Ginny hihkaisi, kun hän ja Harry istuivat Viistokujalla eräässä kahvilassa. ”Minä suunnittelin jo melkein sisustuksenkin! Olohuoneeseen tulee vaaleanvihreät seinät, toiseen makuuhuoneeseen tulee tummansiniset tapetit ja viimeiseen makuuhuoneenseen, eli lastenhuoneeseen–” Harryn kahvi näytti menneen väärään kurkkuu ja hän alkoi yskiä. ”Tulee siniset tai vaaleanpunaiset tapetit, riippuen siitä onko se tyttö vai poika”, Ginny jatkoi kuin ei olisi huomannutkaan Harrya.
”L-lasten huone?” Harry kysyi pöllämystyneenä kun oli saanut yskimisen loppumaan.
”Mitä? Etkö sinä halua lapsia?” Ginny kysyi ihmeissään.
”No, tuota… En ole oikeastaan ajatellut sitä koskaan”, Harry tuumi. Hän hörppäsi kahvistaan, ja haukkasi donitsiaan. Ginny hörppäsi yrttiteetään näyttäen nyrpeältä. Harry huomasi sen ja sanoi: ”Mutta jos sinä vain haluat, niin voimme hankkia lapsen.”
Ginnyn ilme kirkastui ja hän mutisi: ”Kiitos.”
Harry kumartui pöydän yli ja suuteli Ginnyä. ”Mutta ei ihan vielä lähiaikoina.”
Ginny nyökkäsi naurahtaen ja ehdotti: ”Mennäänkö katsomaan miten George pärjää pilailukaupalla?” Harry nyökkäsi. He lähtivät kävelemään ulos kahvilasta, ja Ginny tarttui Harrya kädestä. Harry hätkähti; Ginnyn kosketus oli niin lämmin. Harry katsahti Ginnyyn joka hymyili Harrylle, ja Harry hymyili takaisin.

Heidän saapuessaan pilailupuodille siellä oli vain kymmenkunta ihmistä tutkimassa hyllyjä. Harry etsi katseellaan Georgea, mutta näki vain Verityn, vaaleatukkaisen naisen, joka seisoi tiskin takana ja luki lehteä. Ginny käveli Verityn luokse ja kysyi: ”Anteeksi, mutta missähän George mahtaa olla?”
Verity nosti katseensa lehdestä ja silmäisi nopeasti Harrya, joka luki suuren otsikon lehdestä, jonka vieressä oli kuva Harrystä neljännellä luokalla: ’Harry Potter pelasti velhomaailman! Voldemort on kuollut!’
”Herra Weasley on nyt ikävä kyllä sairas, joten hän ei voi työskennellä”, Verity vastasi.
”Me olemme perhettä!” Ginny sanoi napakasti.
Verity katsoi hetken Ginnyä. ”No hyvä on, päästän teidät hänen luokseen. Ovi on tuolla takahuoneen puolella.” Ginny kiitti ja lähti harppomaan kohti takahuonetta Harry kintereillään. Harry seurasi Ginnyä oven taakse ja ylös portaita. Kun se saapuivat ovelle, Ginny koputti. Kun vastausta ei kuulunut, Ginny avasi oven ja huhuili: ”George?” Ginny meni sisään huoneeseen ja Harry seurasi. George istui työpöytänsä ääressä. Hän näytti täysin terveeltä, vaikkakin vähän väsyneeltä. Hän sulloi hätäisesti joitain pergamentteja ja kirjoja työpöytänsä laatikkoon huomatessaan tulijat. Harry ehti nähdä vilauksen yhdestä pergamentista. Hän kuvitteli nähneensä kuvion, jossa oli kolmio, jonka sisällä oli ympyrä ja kolmion kärjestä lähti viiva, joka jakoi kolmion ja ympyrän kahteen osaan. Turhankin tutun merkin. Mutta ei... hän pudisti päätään itsekseen. Hän oli nähnyt omiaan. Ei George voinut niistä tietää.
”Hei”, George tervehti ahdistuneen kuuloisena. ”Mitä te täällä teette?”
Harry katsoi Georgea epäluuloisena.
”Halusimme tulla katsomaan miten pärjäät… Verity tuolla alhaalla sanoi, että olet kipeä. Et ainakaan näytä siltä”, Ginny sanoi.
”Minä en vain kestä olla tuolla alhaalla kun kaikki muistot tulvivat mieleen…” George sanoi apeana. ”Ja minua vaivaa hitonmoinen päänsärky ja väsymys. Ei millään pahalla, mutta haluaisin levätä.”
Ginny nyökkäsi. ”Me sitten tästä lähdemmekin”, hän sanoi. He hyvästelivät ja jättivät Georgen omaan rauhaansa. Kun he olivat taas ulkona, Harry sanoi:
”Öh, Ginny, mene sinä vaikka poimittaislinjalla kotiin, minun täytyy hoitaa yksi asia. Käyn, ööh… hakemassa Irvetasta rahaa.”
Ginnyn ilme oli epäluuloinen, mutta ääneen hän sanoi vain: ”No, hyvä on. Nähdään Kotikolossa!” Hän suikkasi suukon Harryn poskelle.
”Joo, nähdään!” Harry vastasi ja lähti kävelemään kohti Irvetaa. Vähän ajan päästä Harry vilkuili taakseen varmistaakseen, ettei Ginnyä näkynyt. Ei hän oikeasti ollut Irvetaan menossa, hänen rahapussinsa oli muutenkin täynnä kaljuunoita. Harry käveli liikkeeseen jonka yläpuolella oli kyltti, jossa luki: Valdemarin hienoimmat maahiskullat. Sen näyteikkunassa oli paljon kaulakoruja, koristeita, miekkoja ja – sormuksia. Harry käveli tiskin luo ja kysyi mieheltä, jonka rinnassa luki Valdemar, missä sormukset olisivat.
”Ah, täällä toisella tiskillä meillä on suuri valikoima erilaisia sormuksia, millaiseen tarkoitukseen tarvitsette?” Valdemar kysyi.
”Aion kosia tyttöystävääni”, Harry vastasi. Hän todella aikoi tehdä sen, hän ajatteli omassa mielessään.
”Ihanaa! Nuorta lempeä! Ja minkäs hintaluokan sormusta etsitte?” Valdemar kyseli.
”Melkein minkä hintaista vaan…” Harry vastasi katsellessaan sormusvalikoimaa.
”No, miettikää sitten rauhassa, ja ilmoittakaa sitten kun olette valinnut!” Valdemar huikkasi ja meni palvelemaan toista asiakasta, joka oli nuori mies hänkin.
 
Harry yritti valita, mutta ei osannut päättää, minkä niistä kaikista kauniista sormuksista olisi ottanut. Hän mietti ja mietti, mutta ei vain osannut päättää. Hän katseli sormuksia tunnista toiseen, kunnes alkoi hämärtyä ja Valdemar koputti Harryn selkään.
”Hyvä herra, alkaa olla sulkemisaika. Jos teillä on vaikeuksia päättää, minä voin toki auttaa. Mitä yksilöitä olitte ajatellut?” Valdemar uteli. Harry osoitti yhtä sormusta jossa oli suuri timantti, jota ympäröi neljä safiiria.
”Minä olen kahden vaiheilla. Tuo on toinen vaihtoehto”, Harry selitti.
”Aah, laatuyksilö, teillä on selvästikin hyvä maku”, Valdemar tohisi.
”Ja tuo”, Harry jatkoi ja osoitti toista sormusta jossa oli suuri rubiini keskellä ja sitä ympyröivät safiirit ja timantit. ”Se on toinen vaihtoehto.”
”Ah, tämä vahvistaa epäilyni… Olette selvästi asiantuntija mitä sormusten valitsemiseen tulee!” Valdemar hihkui. Harry koetti olla nauramatta Valdemarin myyntipuheelle.
 ”Mutta jos minä joutuisin valitsemaan, ottaisin tuon jälkimmäisen vaihtoehdon.”
Harry katsoi kyseistä sormusta ja päätti, että se oli sopiva
”Paljonko se maksaa?” Harry kysyi tietäen, että hinta, jonka hän kuulisi, olisi aivan järjetön. Mutta hän ei juuri välittänyt hinnasta.
”Se on 735 kaljuunaa, hyvä herra”, Valdemar vastasi nopeasti. Harryn silmät laajenivat. Hitto, sehän maksaa melkein yhtä paljon kuin se asunto, Harry ajatteli.
”Öh… No, minä otan sen”, Harry myöntyi. He tekivät kaupat ja Valdemar sanoi:
”Kiitos, oli ilo asioida kanssanne. Nyt minun on kuitenkin suljettava”, Valdemar sanoi viittoen ovelle päin. Hänellä oli selvästi kiire kotiin. Harry vilkaisi kelloa, joka näytti kahdeksaa. Hän kiitti, tunki sormuksen taskuunsa ja lähti ulos. Viistokujalla ei ollut ristin sielua. Harry lähti kävelemään kohti Viistokujan päätä hämärällä, lyhtypylväiden valaisemalla kadulla. Harry käveli rauhallisesti kohti Vuotavaa noidankattilaa, kunnes alkoi tapahtua kummia. Kadun päässä valot alkoivat välkkyä, ja myös pikkuhiljaa sammua. Jokainen lyhty sammui kerrallaan ja kohta oli aivan pimeää.
”Mitä hittoa…?” Harry mutisi itsekseen. Hän ei nähnyt yhtään mitään ja alkoi hapuilla taikasauvaansa esiin. Kun hän sai sauvan käteensä, hän lausui värisevällä äänellä: ”Valois!” Valo syttyi, mutta ketään ei näkynyt. Hän jatkoi hermostuneena katua eteenpäin, kunnes oli kuulevinaan äänen takaansa. Hän kääntyi, ja siinä samassa hän tunsi kovan iskun kasvoissaan, joka aiheutti aikamoista kipua. Hänen sauvansa lensi maahan – noin kahden jalan päähän hänestä, ja hän itse kaatui selälleen maahan. Harry maistoi lämpimän veren, joka valui vänen nenästään. Hän katsoi ylöspäin. Macnair – mies joka oli pyrkinyt Hiinokan teloittajaksi, ja joka oli myös tunnettu kuolonsyöjä, seisoi Harryn edessä ja sanoi ennen kuin tainnutti hänet: ”Terve taas, Potter!”

wiming

  • ***
  • Viestejä: 14
Re: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #3 : 05.12.2007 22:58:07 »
Oih, jatkoa. Jäipäs kamalan jännittävään kohtaan!

Rakentavat ovat ja pysyvät poissa. Niin että jatkoa!

-wiming

Niin siiis todellakin toivon jatkoa piakkoin :D
On asioita, joiden puolesta voi vaikka kuolla

Larísa

  • ***
  • Viestejä: 70
  • NOH8. com - Equality is for all
Vs: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #4 : 09.07.2008 15:34:27 »
Iik!! MacNair!!
Tää oli hyvä. Joissain kohdissa ehkä teksti oli vähän tönkköö mut silti hyvä:D
toivottavasti tulee jatkoa...

Justinee

  • Vieras
Vs: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #5 : 10.07.2008 18:15:54 »
jotenki tuo harryn ja ginnyn juttu eteni omituisen nopeesti ;) mutta muuten on ihan kiva fic. jatkoa tietysti toivon  :)

Scaramouche

  • ***
  • Viestejä: 1 169
  • maleficent
Vs: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #6 : 08.02.2009 19:05:04 »
jatkoa!!!!
i'm ready to know what the people know
ask them my questions and get some answers
what's the fire and why does it - what's the word - burn?


ElkQ

  • Vieras
Vs: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #7 : 08.08.2009 23:12:14 »
Tää on ihana!!!!! JATKOA PIAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Welmasein

  • Makeisprinsessa
  • ***
  • Viestejä: 259
Vs: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #8 : 15.02.2010 16:12:11 »
hyvin kirjotettu. ei löytynyt kirjoitusvirheitä ja olen samaa mieltä Justineen kanssa, että etenee aika nopeesti. jännä on ja jatkoa odotan
Me ihmiset emme tule maailmaan, vaan maailma tulee meille. Syntyessään ihminen saa koko maailman lahjaksi.

Jostein Gaarder - Enkelimysteerio

NM

  • ***
  • Viestejä: 6
Vs: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #9 : 15.02.2010 18:41:38 »
Jatkoa ei taida olla tulossa. Edellinen osa on vuodelta 07

Anaid

  • ***
  • Viestejä: 281
  • Jamie <3
Vs: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #10 : 15.02.2010 19:46:06 »
Jatkoa!
Tää on ihana!
Toivottavasti Harry selvii, tosin tän ficin nimi on
kaikki hyvin joten...
Mä ite nimittäin rakastan onnellisia loppuja, ainaski kirjois, jotka on se pää juttu, mut ficeis ei aina haittaa vaik onnellist loppuu ei tuliskaa!
~Anaid
Draco/Harry<br />Harry/Ginny<br />Lily/James

Fairytale

  • ξωτικά
  • ***
  • Viestejä: 244
  • Say that you believe.
Vs: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #11 : 19.05.2010 16:05:28 »
Oikein ihana ficci, mutta Harryn ja Ginnyn suhde näytti kehkeytyvän aika nopeasti. Taitaa näyttää siltä, että jatkoa ei ole tulossa ???
"There was a price to be paid for any decision he made. There was a price for who he was. Other people paid it."

Ginerva

  • ***
  • Viestejä: 239
  • Qhuinn & Blaylock
Vs: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #12 : 23.05.2010 18:01:57 »
Ilmoittaudun uudeksi lukijaksi. Ihana fici. Toivon taas pian jatkoa.
Lainaus
Macnair – mies joka oli pyrkinyt Hiinokan teloittajaksi, ja joka oli myös tunnettu kuolonsyöjä, seisoi Harryn edessä ja sanoi ennen kuin tainnutti hänet: ”Terve taas, Potter!
Miks hemmetissä Macnair tuli siihen ja sieppas Harryn?
Ei se käy. Se oli muuttamas yhteen Ginnyn kanssa. Tyhmää :)
Ginerva :-*
Alussa oli maila, kiekko ja Teemu?

haryu

  • pRINsessa
  • ***
  • Viestejä: 2 219
  • the gay ships are the yay ships
Vs: Kaikki Hyvin [Harry/Ginny, Ron/Hrm k-13 het]
« Vastaus #13 : 21.10.2014 22:44:11 »
JATKOA tää jäi nin kamalaan kohtaan ja on muutenkin nii. Mahtava!! <3

-ways
Myrsky vesilasissa, etten jopa sanoisi. -Biitti