Ficin nimi: Jouluperinteet kunniaan
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Crash Bandicoot
Paritus: Tawna Bandicoot/Pinstripe Potoroo
Genre: Draamaa ja fluffia
Ikäraja: S
A/N: Äkillisestä inspiraatiosta seurannut tarina, joka sitten syntyikin yllättävän nopeasti ainakin meikäläisen mittapuulla. Tämä oikeastaan oli valmiina jo marraskuun puolella, mutta näin jouluteeman takia odottelin vielä kuunvaihteeseen. Iloista joulukuun alkua ja joulun odotusta!
Crash Bandicoot -hahmot kuuluvat Naughty Dogille.
***
Aamuherätys ei ollut miellyttävä mutta tehokas.
”Hauskaa joulua!” Tawna kailotti rynnätessään makuuhuoneeseen ja puoliunisenakin aavistin kuinka hän uhkaavasti liikkui ikkunaa kohti.
"Et avaa verhoja!” murisin ja mielenosoituksellisesti käänsin kylkeä. Se oli taas yksi mahdottoman kirkas päivä. Olisi Tawnankin jo luullut oppineen, että aamuherätykset olivat minulle kirosana.
”Kello on yli puolenpäivän, mikäli halusit tietää”, Tawna tuumasi ja heittäytyi viereeni vuoteeseen.
”Mitä siitä?” onnistuin haukotukseltani mumisemaan.
”Et kai ajatellut koko joulua maata sängyssä?”
Kyllä vain ja olisi kiva, jos liittyisit seuraani.
”Siis mitä?”
”Onko joulu sinulle uusi asia?” Tawna hymähti kömpiessään tiiviisti kiinni minuun.
”Todellakin on”, mumisin tyynyyn. En ollut koskaan kuullutkaan mistään joulusta, enkä olisi uskonut Tawnankaan tietävän moisesta. Olisin jopa voinut epäillä, että hän oli keksinyt itse kyseisen jutun saadakseen minut jollain verukkeella ylös sängystä. Hyvä yritys, mutta ei tuntunut pahemmin tehoavan. Ilmeisesti Tawnakin tuli samaan tulokseen, sillä hän tuhahti hiljaa ja lopulta nousi vuoteesta. Kuvittelin jo, miten hän olisi kiukkuinen kuin ampiainen koko kuluvan päivän, joten ehkä minun oli oman viihtyvyyteni kannalta parasta osoittaa tytölleni jonkinasteista selkärankaa.
”Hyvä on, minä nousen”, jupisin ja vääntäydyin istualleni.
”Arvelinkin, että muuttaisit mielesi”, Tawna sanoi eikä kuulostanut lainkaan ärtyneeltä – ennemmin juonikkaalta.
”En vain halua katsella sinua, kun olet vihainen”, totesin ja katsoin häntä alta kulmien.
”Voi, minulla oli suunnitteilla toisenlaiset jutut”, hän hymyili ja raotti ohimennen aamutakkinsa kaulusta.
Punaiset.
Hymähdin tahattomasti ääneen ja herätyksestä kummunnut ärtymykseni lieventyi kertaheitolla astetta alemmas.
”Mutta niin, mistä sinä horisit hetki sitten?” kysäisin silmiäni hieroskellen.
”Tänään on jouluaatto”, Tawna sanoi hyväntuulisesti. ”Se on täälläpäin hyvinkin arvostettu juhla. Kai olet nähnyt kaduilla kaikki koristeet ja sen sellaiset?”
”Joo, ne... Mietinkin, että mistä pelleilystä siinä on kyse”, sanoin ja sain osakseni silmien pyörittelyä.
”Joulu on varsin romanttinen juhla! Nouse ylös niin näytän, mitä olen aamulla tehnyt”, Tawna kehotti ja katosi aulaan.
Vedin aamutakin ylleni ja seurasin häntä. Oli varsin tyypillistä, että hän oli innostunut jostain ja oli siksi niin tohkeissaan. Nähtävästi Chicago oli saanut Tawnan enemmän pauloihinsa kuin minut – minulle tärkeintä täällä olivat vapaus ja omat bisnekset.
”Mitä helkkaria?” oli ensimmäinen kommenttini nähdessäni kämpän teemaan sopivan sisustuksen: väreinä oli lähinnä punaista, valkoista ja vihreää. Se, mikä pisti silmääni heti, olivat kummalliset kasvit, joita Tawna oli ripustanut jokaisen oviaukon ylle.
”Mitä nuo ovat?” minun oli pakko kysyä.
”Mistelinoksia”, Tawna tuumasi.
”Ja niiden virka on?”
”Tuskinpa se sinua liikuttaisi”, hän naurahti.
”Päinvastoin, olen varsin utelias”, totesin ja irrotin yhden rehun tarkastellakseni sitä lähempää. ”Älä viitsi, laitan sen kyllä takaisin”, sanoin Tawnan silmäillessä paheksuvasti.
Erikoinen se misteli kieltämättä oli – kummallisen muotoiset terävät lehdet ja punaisia marjoja. Epäilemättä se oli myös myrkyllinen. Minkä ihmeen vuoksi amerikkalaiset koristelivat talonsa myrkyllisillä kasveilla ja väittivät sen olevan osa jotain juhlaa?
”Tämä menee täysin yli hilseen”, murahdin huvittuneena ja sain puheillani Tawnan melko tympääntyneeksi.
”Joulu on vain kerran vuodessa ja tämä on niin minulle kuin sinullekin ensimmäinen, joten olisi kiva, jos jakaisit sen iloa muille”, hän luennoi ja sai minut kohottelemaan kulmiani.
Nytkö se olin taas minä, joka teki sitä, tätä ja tuota, muttei koskaan mitään toisia riemastuttavaa? Rehellisesti sanottuna minua ei olisi voinut vähempää liikuttaa koko joulu. Kaikki siihen liittyvä kuulosti jo nyt tekopirteältä ja väkisin väännetyltä.
”Ei tule kaunista kesää”, totesin päätäni pudistellen.
”Älä viitsi olla tuollainen”, Tawna ärsyyntyi ja loi minuun myrkyllisen katseen. En ymmärrä, miksi hän otti sen kaiken niin helkkarin tosissaan, eikä mieleni tehnyt jankata hänen kanssaan aiheesta.
Olisihan sen toki voinut arvata, että riita siitä syntyi, vaikka mitä olisi sanonut. Loppujen lopuksi Tawna marssi makuuhuoneeseen ja paiskasi oven kiinni perässään. Jäin toljottamaan hänen peräänsä ja pyörittelin misteliä edelleen sormissani. Lopulta sulloin sen aamutakkini taskuun ja lampsin parvekkeelle tupakalle.
Naiset.
Närkästykseni ei tuntunut lieventyvän millään. Karistin tuhkaa parvekkeen kaiteelta ja loin silmäyksiä vilkkaille kaduille. Väenmäärästä päätellen taisi todellakin olla kyse jostain merkittävästä juhlasta. Mieleeni muistui, miten Tawna oli sanonut joulun olevan romantiikan aikaa ja tulin ajatelleeksi, että mikäli mielin saada osani läheisyydestä, minun ehkä pitäisi sanoa jotain järkevää pölyn hieman laskeuduttua. Ei Tawna pahemmin ollut pitkävihaista sorttia, mutta tämän asian suhteen se taisin olla minä, jolla oli pallo sillä hetkellä. En ollut sellainen tyyppi, joka olisi madellen pyydellyt anteeksi, mutta kenties voisin osoittaa edes orastavaa kiinnostusta tätä jouluksi kutsuttua juhlaa kohtaan.
Muistelin, mitä muuta informaatiota olin jo saanut sinä päivänä. Kummallisten mistelinoksien merkitystä en ollut vieläkään saanut selville, mutta tiirailtuani aikani parvekkeelta kadulle tarkoitus selkeytyi varsin hyvin. Julkisiin puihin sidotut pienet kasvit olivat kovassa hyötykäytössä, kun rakastuneet parit kerääntyivät niiden alle kutemaan. Että osasikin olla ällöttävää. Minä en sietänyt romanttista lässytystä tai muuta sellaista toisten kohdalla ollenkaan, itseni tapauksessa silloin tällöin mutta ilman sitä siirappilätinää.
Tulin kuitenkin ajatelleeksi edelleen taskussani olevaa mistelinoksaa ja sitä kuinka Tawna oli kylvänyt niitä pitkin kämppää. Mitä ilmeisimmin hänellä oli varsin näkyviä taka-ajatuksia. Sinänsä ihmettelin moista, sillä kyllä minä häntä ilman mokomien kasvien pakotettakin olisin suudellut. Ehkä siinä sitten oli pointtina jonkinlainen joulutaika – mikäli suuteli heilaansa kymmenen mistelin alla, se tiesi... onnea?
Paskanmarjat, ei kai se nyt niin ollut?
Yleisesti ottaen päättely- ja arvailukykyni oli melkoinen, mutta tämä kaikki hössötys aiheutti ruosteisuutta.
Tuhahdin itsekseni ja siirryin takaisin sisälle viileän tuulen puhaltaessa ikävästi. Tawna näköjään murjotti edelleen suljetun oven takana, mutta eiköhän hän piakkoin tyyntyisi. Kehittelemäni suunnitelma oli aika tomppeli, mutta ainakin vertaansa vailla – omasta mielestäni ainakin.
***
Lötkötin sängyllä kuin kuollut kala ja minua raivostutti niin, että savu melkein nousi korvistani. Uskomatonta, miten Pinstripe saattoikin olla noin primitiivinen tapaus. Jos sitä oli koko ikänsä viime vuoteen asti elänyt kolmen pienen saaren keskuudessa, oli kai ihmekin, että kaikki uusi ja kiehtova oli niin vaikea sulattaa. Oikeastaan oma tilanteeni oli muuten samanlainen, mutta minä sentään omaksuin uusia ideoita varsin avoimin mielin, enkä ollut tuollainen jatkuvasti tynnyrissä elävä luolamies.
Oveen koputettiin tai pikemminkin iskettiin rystysillä pariin otteeseen. Pinstripe ei koskaan osannut koputtaa normaalisti.
”Niiiiin?” vastasin korostetun dramaattisesti.
”Tule tänne”, kuulin Pinstripen äänen. Nousin istumaan ja ohimennen vilkaisin kelloa. Olin näköjään jo puolisen tuntia pysytellyt sivistyksen ulkopuolella.
”Miksi minun pitäisi, kun minulla on täällä paljon hauskempaa?” murisin oven läpi.
”Niinhän sinä luulet, tule nyt vain.”
Raahauduin ylös ja lampsin ovelle avaten sen rivakalla liikkeellä. Pinstripe suoristi ryhtiään ja hymyili vinosti.
”Tiirailitko sinä avaimenreiästä?”
”Olet vain aika söpö, kun kiukuttelet”, Pinstripe tuumasi hiuksiaan sivellen.
”Oliko sinulla jotain asiaakin?” kysäisin näennäisen ankaraan äänensävyyn, vaikka jostain syystä minua hymyilytti.
”Sellaista, että istu alas”, Pinstripe viittasi sohvaa. Noudatin kehotusta. Pinstripe nappasi pöydältä kaksi kuppia, ojensi toista minulle ja istui viereeni. Nuuhkaisin juomaa ja ryystin hitaasti varoen polttamasta suutani.
”Onpa hyvää”, mumisin yllättyneenä. Se oli mustaa teetä, mutta seassa oli jotain erikoista maustetta.
”Laitoin tähän mukaan inkivääriä”, Pinstripe sanoi vastaten samalla äänettömään kysymykseeni. Mietin, mistä kummasta hän oli löytänyt reseptin, mutta ennen kaikkea minua hämmästytti tällainen tempaus.
”Kai tiedät, että inkivääri on joulumauste?” huomautin kulmiani kohotellen.
”Tiedän toki ja siksi päätinkin hyödyntää sitä”, hän vastasi ja vei kätensä selkänojalle maanitellen minua syliinsä.
Kasvoilleni nousi ovela hymy – näköjään Pinstripe oli sittenkin oppinut jotain joulusta ja sen hengestä.
”Olet täynnä yllätyksiä”, mumisin käpertyessäni hänen kainaloonsa.
”Tietysti olen. Eihän tasaisissa tyypeissä ole mitään mielenkiintoista.”
”Totta puhut”, naurahdin ja sormeilin hajamielisenä Pinstripen niskahiuksia. Hän kumartui lähemmäs ja suuteli minua.
Pitkän tovin jälkeen vetäydyin kauemmas ja tuumasin: ”Tämä pitäisi tehdä mistelin alla.”
Tälle Pinstripe naurahti viekkaasti.
”Katso ylös”, hän sanoi ja suukotti kaulaani. Loin silmäyksen kattoon ja näin sinne kiinnitetyn mistelinoksan. Huulilleni nousi hilpeä hymy tajutessani asianlaidan.
”Tuo ei kyllä ollut tuolla aamulla.”
”Eipä tainnut, mistähän lie tullut?” Pinstripe kohautti olkiaan ja tunsin hänen leveän hymynsä kaulaani vasten.