Glee, Kolmiapila | Kurt/Rory | K11

[Zacharias]

Title: Kolmiapila
Author: Zacharias
Rating: K11
Pairing: Kurt/Rory
Fandom: Glee
Genre: romance + fluffy (lievä angst)

Spoilaa Gleen 3. tuotantokautta!

Summary: Niiden takana oli myös se sama hymyilevä poika, eikä Roryn tarvinnut esittää mitään.

A/N: Ehm, niin. Minusta tämä paritus oli viimeisimmän jakson jälkeen aivan älyttömän söpö (Klaine-fanit, älkää tappako) ja miä halusin päästä toteuttamaan sitä. Roryn aksentti tappaa sarjassa miun korvat, se on aivan ihanaa. Samoin koko poika. Joten tässä olisi. Kahta Gleen suloisinta.

Kolmiapila

Kurt istui keittiössä ja kastoi omenalohkoa mansikkahillopurkkiin, nosti sen ylös ja pureskeli pieniä paloja kaikessa hiljaisuudessa. Vaihtoi sitten maapähkinävoihin toisen lohkon kohdalla, ja nuolaisi hillon suupielestään. Mihin olivat kadonneet yksinkertaiset iltapäivät? Ne, joina hän oli pidellyt Blainea kädestä ja syöttänyt tälle omenoita. Jokainen minuutti kulutettiin nyt Blainen sängyllä, Blainen sohvalla, varkain auditorion pukuhuoneessa, ja siinä välissä muutama nuotti. Toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos. Ei oltu enää viattomia. Ja Kurt tunnisti kyllä, että se oli ongelman ydin.

Poika heilutteli jalkojaan edes taas pöydän alla ja katseli tyhjenevää lautasta. Blaine oli häntä nuorempi, mutta Kurtista tuntui aina, että hän oli se naiivimpi osapuoli. Se, joka halusi katsella maailmaa vaaleanpunaisten lasien lävitse. Hän näki taikaa pienissä eleissä ja asioissa, niissä vanhoissa ja romanttisissa elokuvissa. Uskoi vielä siihen, että sateenkaaren toisella puolella oli kultaruukku. Blaine repi häntä aina kokeilemaan uutta, eikä vanhassa saanut elää kahta minuuttia kauempaa. Se sai Kurtin väsymään. Kyse ei ollut siitä, ettei Kurt olisi pitänyt spontaaneista tilanteista, jos ne vain liikkuivat vielä hänen mukavuusalueellaan. Ei. Kyse oli siitä, että spontaania elettä ei voi pakottaa. Silloin se ei enää ole spontaani, vaan toiminnan vankila. Ja siellä Kurt tunsi elävänsä. Hän ei saanut henkeä, ei pystynyt siirtymään eteenpäin, mutta ei toisaalta ottamaan askelta taaksepäinkään. Hän ja Blaine eivät halunneet samaa. Rohkeutta oli annettu jo liiaksi asti, ja se sai Kurtin vatsan polttelemaan kivusta.

Viimeinen omenalohko katosi suuhun ja Kurt käänsi katseensa kulhoon pöydällä. Jos hän vain jaksaisi hieman liikahtaa, voisi hän ottaa uuden, kuoria ja paloitella. Kurt huokaisi raskaasti. Tuo pieni kädenliike tuntui mahdottomalta tehtävältä. Hän yritti siirtää ajatuksensa Blainesta omenaan, joka lepäsi kulhossa. Kuorimaveitsi kiilteli kauniisti iltapäiväauringon valossa, ja Kurtin teki mieli vain ottaa se ja kaivertaa sydämeensä aukko. Siltähän se tuntui joka tapauksessa. Miksei samoin tein tekisi siitä konkreettista?

Eteisestä kuului kolinaa. Kurt kääntyi katsomaan äänen suuntaan, ja näki velipuolensa tulevan huoneeseen perässään uteliaasti hymyilevä Rory. Finn oli niin pitkä kehen tahansa verrattuna, ja Roryn piirteet olivat pienet ja lapsekkaat, että Kurt tunsi hihityksen kasvavan sisällään.
”Käyn suihkussa ja vaihtamassa vaatteet, niin mennään,” Finn sanoi Rorylle ja juoksi portaat yläkertaan. Rory jäi seisomaan ympärilleen katsellen. Kurt ei tiennyt, olisiko pitänyt pojasta vai ei. Toisaalta Rory oli yhtä vaarallinen kuin sitruunaperhonen, mutta toisaalta hän myös lauloi korkeita kohtia yhtä taitavasti kuin Kurt itse. Se oli aiheuttanut Kurtissa pieniä mustasukkaisuuden pistoksia, se oli myönnettävä. Ja nyt Kurt katseli tuota ihmismielen pirteyttä, jota hänen itsensä kasvoilla ei ollut nähty vuosiin. Vaikka Blaine hymyilikin hänelle aina, tuntui se erilaiselta. Ei niin aidolta. Rory huomasi viimein Kurtin tuijotuksen ja hymyili jokaisella valkoisella hampaallaan.
”Oh, hei Kurt! En huomannutkaan sinua”, Rory sanoi ja lähestyi Kurtia. Poika istahti tuolille Kurtia vastapäätä ja katsoi Kurtin välipalan tähteitä.
”Mitä me syömme?” Rory kysyi iloisesti. Kurt yllättyi hieman tuttavallisesta sävystä pojan äänessä, sillä he eivät olleet koskaan varsinaisesti keskustelleet. Ehkä korkeintaan tervehtineet koulun käytävällä, jos sitäkään.
”Omenalohkoja hillolla ja maapähkinävoilla”, Kurt selitti hämillään. Rory irvisti Kurtin selitykselle, mikä toi eleenä Kurtin mieleen pikkulapsen vihanneslautasen äärellä.
”Kuulostaa hyvinoudolta”, Rory sanoi. Kurt ei vaivaantunut edes kysymään, mitä poika oli tarkoittanut, sillä Roryn aksentista oli välillä vaikea saada selkoa.  Näin Kurtille jäi hämäränpeittoon se, oliko tämä pieni pahe Rorysta kuulostanut hyvältä vai huonolta. Niinpä Kurt tyytyi vain hymyilemään ja nyökkäämään.
”Syöttekö te kaikki tuota?” Rory kysyi uteliaana. Irlantilainen poika halusi aina kuulla kaiken amerikkalaisista tavoista. Tai sitten hän vain halusi kuulua joukkoon, ajatteli Kurt. Se oli hänelle tuttuakin tutumpaa, joten hän otti viimein omenan kulhosta ja sanoi Rorylle:
”Kokeile!” Sitten Kurt heitti omenan vastapäätä istuvalle pojalle, joka otti sen kiinni sulavasti yhdellä kädellä. Kurt työnsi kuorimaveitsen pitkin pöydänpintaa. Rory otti sen toiseen käteensä ja alkoi kuoria omenaa.
”Joten, miltä tuntuu olla Amerikassa?” Kurt kysyi.
”Ihan mukavaa. Ei niin hienoa, mitä ne puhuvat. Finn Hudson on mukava.” Rory kohautti olkiaan. Pienen hetken Roryn silmät viipyivät Kurtin omissa, kunnes ne taas laskeutuivat seuraamaan omenan kuoren putoilua. Kurt pisti merkille, että ne olivat jäänsiniset. Täydellisen kirkkaat. Varmasti kirkkaimmat, mitkä Kurt oli koskaan ennen nähnyt. Niiden takana oli myös se sama hymyilevä poika, eikä Roryn tarvinnut esittää mitään. Se oli Kurtista jollain tavalla lumoavaa. Hän oli itse kamppaillut niin kauan itsensä hyväksymisen, muiden hyväksynnän saamisen ja muun kanssa, ettei ollut muistanut katsoa mitä hyvää maailmassa oli. Rory muistutti häntä siitä. Oli ihmisiä, jotka halusivat menestyä satuttamatta ketään toista matkalla. Niitä, jotka eivät halunneet jäädä kipuun saatuaan haavan.

Ironia taputti Kurtille, kun Rory viilsi kuorimaveitsellä haavan sormeensa.
”Oi sattuipas”, Rory sanoi ja repäisi nopeasti paperiarkin talouspaperitelineestä. Kurt ei jaksanut kommentoida toisen haavaa kliseisillä sanoilla, sillä tuollainen viilto oli varmasti kirpaissut. Sen sijaan Kurt keskittyi avaamaan jo kiinni laittamansa maapähkinävoi- sekä hillopurkin. Hän otti Roryn kuoriman omenan ja lohkoi sen kuuteen osaan, antaen Rorylle niistä puolet.
”Varsinaista roskaruokaa”, Kurt sanoi ja iski silmäänsä. Sitten hän kastoi omenalohkon taas puolittain hilloon, puolittain maapähkinävoihin. Rory otti mallia ja puraisi omenasta palan.
”Ei paha, amerikkalainen ystäväni”, Rory sanoi ja hymyili. Kurt ei voinut olla hymyilemättä takaisin. He söivät loput omenalohkoista hiljaisuuden vallitessa. Kurt olisi halunnut puhua Roryn kanssa, mutta hän ei tiennyt mistä olisi alkanut. He molemmat olivat Gleessä, mutta hän ei tiennyt oliko heillä mitään muuta yhteistä.
”Minustatuntuu, että sinä etoikein pidä minusta?” Rory kysyi nuolaisten huuliaan. Kurt sai selvää sen verran, että hän ymmärsi mitä toinen tarkoitti.
”Minulla ei ole sinua vastaan yhtään mitään. Suoraan sanottuna sinä vain laulat hienosti korkeita kohtia. Ja ne ovat ainoa asia, mitä minä osaan”, Kurt sanoi. Hän halusi olla Rorylle rehellinen, kun toinenkin kerran oli hänelle. Se pieni katse oli tartuttanut Kurtiin uutta tahtoa. Sitä, jolla elämässä jaksetaan eteenpäin.
”Ai et osaa mitään muuta?” Rory katsoi häntä vuorostaan ymmällään. Kurt kohautteli olkiaan ja imeskeli mietteliäästi maapähkinävoista ruokaveistä. Ehkä hän osasi, mutta ne taidot eivät riittäneet tulevaisuudessa mihinkään. Se oli sitä, ettei hän vain luottanut itseensä tarpeeksi. Vieläkään.
”Luottamusta peliin”, Rory hymyili. Ja Kurt tunsi sydämensä sykähtävän hiljaa. Rory oli toinen ihminen siinä maailmassa, joka oli saanut sen liikahtamaan samalla tavalla.

Rory katsoi hillopurkkia, ja kastoi nimettömänsä siihen. Punainen hillo oli samanväristä, kuin Roryn huulet, ja Kurt katseli vain paikoillaan mitä tapahtui. Rory piirsi Kurtin poskelle hillolla. Kurt ei tiennyt mitä, eikä sitä oliko tilanteessa mitään tolkkua, mutta hän antoi pojan tehdä niin. Kylmä hillo hiveli poskea ja Roryn pehmeä sormi sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Se kaikki oli spontaania, sellaista mitä Kurt näki elokuvissa. Rory vetäytyi hieman kauemmas saatuaan piirroksensa valmiiksi, ja nuolaisi loput hillosta sormenpäältään. Askelten kaiku alkoi kuulua portaikosta, ja Kurt tiesi, että heidän aikansa oli lopussa.
”Muista se, Kurt Hummel”, Rory hymyili. Sitten hän nousi tuolilta ja poistui eteiseen. Pian kuului oven paukahdus, kun Finn ja Rory lähtivät omiin menoihinsa.

Kurt käveli hämmentyneenä eteiseen, ja katsoi sen ikkunasta irlantilaispojan kävelyä. Sekin oli huoletonta ja mutkatonta. Kurt hymyili ja käänsi katsettansa peiliin kenkätelineen yläpuolella. Hänen poskessaan komeili hillolla piirretty neliapila ja sydän. Kurt sulki silmänsä ja kurotti kielellään hilloa poskelta. Korvissa helisi Roryn aksentti, eikä se ollut siellä lähteäkseen pian pois. Ei. Se oli tullut jäädäkseen.

Ja Kurt tunsi reiän sydämensä kohdalta peittyvän yhdellä viherlehdellä lisää.

[Solembum]

En. saa. henkeä!

Olen romantikko. Liiankin romantikko. Ja ehkä juuri siksi minä pidinkin tästä niin paljon! Rorysta ei ole vielä kerrottu kaikkea. Rory saattaa ihastua Kurtiin. Kurt saattaa ihastua Roryyn. Rory olisi täydellinen Kurtille. Tietysti vain siin tapauksessa, että Blaine jättää Kurtin. En aio kääntää takkiani ja alkaa fanittaa Kurtia ja Rorya. Paitsi ehkä ihan pikkuisen. Aina saa vähän fanittaa. Ja kun tämä vielä oli niin sulo!

En aio sanoa: klainers gonna klaine, koska:

Jokainen minuutti kulutettiin nyt Blainen sängyllä, Blainen sohvalla, varkain auditorion pukuhuoneessa, ja siinä välissä muutama nuotti.

Yksi ainoa lause ja Klaine oli poissa pelistä. Tämän jälkeen en pysytynyt enää ajattelemaan, että voi kuinka söpöä. Teit heti ficin alkuun selväksi, että klex oli virhe. Ja täytyy sanoa, että se ajatus sopi hienosti tähän ficciin, sillä Kurtin ajatukset eivät pyörineet Blainessa. Kurt saattoi keskittyä ajattelemaan Rorya. Ajattelemaan spontaanisti. Ja vaikka Klaine onkin minulle (vielä) Gleen otp, en voi olla sanomatta että herrajumala tahdon että noistakahdesta tulee pari!
Kirjoitit Roryn suloiseksi. Ja vaikka ajatukset Rorysta olivat Kurtille uusia ja ihmeellisiä, et kuintenkaan parittanut Kurtia ja Rorya kuin ajatuksen tasolla. Ja se oli hienoa! Ficit, joissa ykskaks rakastutaan eivät ole lähellekään niin uskottavia kuin tällaiset, joissa annetaan ajatus siitä, mitä voisi mahdollisesti tapahtua. Ehkä Kurt ja Blaine eroavat, ehkä Blaine oppii ymmärtämään, että Kurt ei halua vain seksiä. Että Kurt ei halua seksiä. Ehkä Kurtista ja Rorysta vielä tulee jotakin, ehkä ei. Ehkä Blaine on Kurtille se oikea, ehkä Rory. Ehkei kumpikaan tee Kurtia onnelliseksi.

Ainiin, sitä rakentavaa. Tämä oli hienosti kirjoitettu, niin kuin sinun tekstit aina. Ja antoi paljon ajattelemisen aihetta. Ehkä vähän liikaakin, kun aloin kyseenalaistaa Klainen täydellisyyttä. Kuvailu oli upeaa ja pontsit Roryn aksentin säilyttämisestä! Hihitin Kurtin omenadippaukselle. Suloisempaa saa hakea.
Silti minusta hienointa oli se, että et tehnyt Kurtista päättömästi rakastunutta, tai rakastunutta ollenkaan. Ihastuneen ehkä, mutta ei liikaa.

Punainen hillo oli samanväristä, kuin Roryn huulet, ja Kurt katseli vain paikoillaan mitä tapahtui.

Teit tästä kaksipuolista, mahdollista ihastumista. Rory on yltiöpositiivinen, mutta erilaille kun Blaine. Ja yltiöpositiiviset tuntuvat olemaan se Kurtin juttu, ellei Finniä lasketa. Finn  ei jaksa olla positiivinen aina.

Rory oli toinen ihminen siinä maailmassa, joka oli saanut sen liikahtamaan samalla tavalla.

Pakko päteä, että lauserakenne oli vähän epäselvä. Ei sillä, että sillä olisi ollut mitään väliä. Tämän kohdalla minä nimittäin pidättelin onnenkyyneleitä.

Glee-DVD:n tunneskaala.

[Kaapo]

Kur.

Vihaan sua edelleen syystä x ♥ mutta ehkä mä annan anteeksi ja kerron pitäneeni tästä, vaikka Kory (HAHAHA) onkin vaan söpöä, ei lainkaan toteutuskelpoista.

Noh noh. Tää oli oikein suloinen ja Rory nyt vaan on sellainen sydäntenpakahduttaja murunen. Ja vaikka mun klainer heart itkeekin verta noiden parin ekan kappaleen takia, niin no, ensinnäkin, ne oli hienosti kirjoitettu. Tykkäsin paljon ja kovaa. Vaikken silti tykkää ajatuksesta, että klex olis ollut virhe. Koska en vain usko siihen (ne oli hei ihan onnellisia viime jaksossa, jos et huomannut). Ja toisin kuin Sole, mulla ei oo mitään ongelmaa siinä, etteikö Klaine olis täydellistä (koska tiedän, ettei se ole) ja sinä et saa mun päätäni kääntymään, vaikka kuinka yrittäisit! ♥

Mitä hittoa, kuka dippaa omenoita maapähkinövoihin? Yök. No, aika suloista silti, Kurt ja sen pikkupaheet. Kurtin ajatukset oli melkein pelottavan... tuttuja? Erityisesti tämä:

Silloin se ei enää ole spontaani, vaan toiminnan vankila.

En ehkä halua tietää, mistä tällaiset ajatukset tulee tekstiisi, mutta kuitenkin, se on hieno lause. Melkein suloisen ahdistava ajatus.

Kuorimaveitsi kiilteli kauniisti iltapäiväauringon valossa, ja Kurtin teki mieli vain ottaa se ja kaivertaa sydämeensä aukko. Siltähän se tuntui joka tapauksessa. Miksei samoin tein tekisi siitä konkreettista?

Ahdistus!Kurt tuo mieleen sen, mitä oli kakkoskauden alussa ennen Blainea, enkä tosiaan halua ajatella, että Blaine saisi sen takaisin siihen tilanteeseen, yök. Mutta niin, tämäkin sellainen hieno mutta ahdista kohta..

Rory oli niin suloinen. :3 Just sellainen kuin sarjassakin, mä vaan awwailin sille viime jaksonkin ajan kun se on sellainen kurr. Tekis mieli vaan halia ja pusutella sitä. Ja musta tuntuu, että Kurtsiellakin oli vähän samlaiset fiilikset sen suhteen...

”Ihan mukavaa. Ei niin hienoa, mitä ne puhuvat. Finn Hudson on mukava.”

Pystyn niin kuvittelemaan Roryn sanomaan näin! Etenkin tosta Finn Hudsonista pointsit, koska Rorylle Finn tuntuu olevan juuri finnhudson, eikä mitään muuta. Ja se on suloistaaaaa.

Naurahdin amerikkalaiselle ystävälle, kuin suloista.

”Luottamusta peliin”, Rory hymyili. Ja Kurt tunsi sydämensä sykähtävän hiljaa. Rory oli toinen ihminen siinä maailmassa, joka oli saanut sen liikahtamaan samalla tavalla.

Pää huutaa COURAGE ja joo. Mulla oli jotain järkevääkin sanottavaa, mutten osaa taas kuvailla ajatuksiani. Jos haluat tietää, nii poraa reikä vasempaan ohimoon ja valuta ne ajatukset kirjaimiksi. Mutta mä ainakin toivon, että tolla viitattiin sinne couragen ja Blainen puoleen.

Loppu oli kanssa äärimmäisen suloinen (ja miten nii en tiedä mitään muuta sanaa?) ja no, Rory vaan on niin aw. Mutta uskon silti, että Rorysta ja Kurtista tulis vaan ihan äärettömän puppyloveista hattarahöttöä, että toivottavasti mitään ei tapahdu. Ja koska Rory on vaihari, niin en usko, että vaikka Blaine vaihtoikin koulua, niin Rory tuskin vaihtaa maata. Kuitenkaan, koska en usko, että vaikka Kurt onkin ihana, niin ei se niin ihana ole. Kuitenkaan.

Hurrhurr, tykkäsin tästä siis eikä tälle (ja Rorylle) ole muuta sanaa kuin suloinen, jonka raiskasin tässä jo moneen kertaan. Osaat hommasi, muru ♥ Vaikka tää olikin niin monia mun ajatuksiani vastaan, niin silti. (: Tykkäsin, pus.

- Kaapo

[Luci]

En ole koskaan ajatellut edes tällaista paritusta, mutta koska sinä ja Glee ja Kurt niin oli pakko lukea♥ Ja ei ollut hukkaan heitettyä aikaa!

Tosi hienoa tekstiä, ihan ehdoton lempilauseeni on tämä: "Jokainen minuutti kulutettiin nyt Blainen sängyllä, Blainen sohvalla, varkain auditorion pukuhuoneessa, ja siinä välissä muutama nuotti." Jotenkin lauseesi, varsinkin tuo edellämainittu liikuttivat minussa jotain. Todella kauniisti kirjoitetut sanat säväyttivät. Kamalaa ajatella, että Blaine olisi ns virhe, mutta se sopii tähän. Johdatellaan tuonne Roryn suunaalle ilmaisemalla, ettei Klaine toimi enää niinkuin ennen. Ja oikeesti, kuinka ylikarua ajatella, että Blainesta (miksi kirjotan kokoajan Blaise...?) ja Kurtista olisi tullut jotain panokoneita! Mutta se sopii tähän.

Niinkuin sanoin, tämä paritus on ihan uusi mulle. Olen jotenkin pitänyt Rorya aika heterona tyyppinä, mutta kyllähän tuo homouskin pojalle sopii. Tai en tiedä, ehkä Kurt ja Rory vaan sopii toisilleen. Hmm, no toimii kumminkin.

Naureskelin yksinäni varsinkin Roryn reploille. Ne olivat sangen hauskoja ja tosi Rorymaisia! Kaikki nuo Finn-jutut ja "amerikkalainen ystäväni..." ja kaikki tuollainen. Hauskaa, ja sopivaa hahmolle ja tilanteeseenkin. Samalla voin kuulla pojan aksentin, vaikka luulisi, ettei sitä tekstistä niin näe. Kirjoitat silti niin eläväisesti, että pystyn uppoutumaan tähän maailmaan ihan täysillä.

Ja no romantiikan ja siirapin ystävänä julistan tuon loppukohtauksen aivan mahdottoman suloiseksi ja ihanaksi ja hienoksi. Oikeesti, kuinka söpö ja ihana jätkä voi olla jos piirtää hillolla poskeen? Kelpaisi mullekin, että söpö irkkupoitsu tulisi meille tolleen hommaileen. On nääs paljon hilloa jääkaapissa. Ei mutta oikeesti, suloista ja ihanaa. Ihana kun Rory on tuollainen ihana ja uskaltaa vaan tehdä tuollaista ihmiselle, johon vasta tyyliin tutustui. Ja niin kauhean söpöä. Ja Kurtin reaktio, voin melkeen tuntea kaikki samat tunteet hänen kanssa. Sata oravannahkaa velkaa, että mulla lepatti enemmän perhosia vatsassa, kuin Kurtilla vaikka mä vaan luin!

Ihana ficci ja Rory♥

Menikö tää nyt ihan liikaa ihkuttamiseks? Tai Rory-hypettämiseks......? Joo...

[Ferope]

Pyhä Äiti Maria!
Zachy, ei saa tehdä noin ihania ficcejä, kyllähän sä tiedät, että mä olen suuri hömppäromantikko (vai tiedätkö?) Rory oli ihana, ihana oikein pinkillä eli: ihana<3 Ja Kurt oli niin Kurt ettei rajaa. Sun henkilöhahmot onnistuu aina olemaan IC ajatusmaailmaltaa, välillä käy ihan kateeks.

Takaisin Kurtiin. Olit onnistunut tuomaan sitä tiettyä ykköstuokkarin "henkisesti väsynyttä" Kurtia tähän ficciin. Pikkuinen pahe oli tosi realistinen (nimimerkillä dippaa paahtoleipää vadelmahilloon.) ja kuitenkin se, että Kurt tiesi sen olevan huono tapa ja että omena-hillo-maapähkinävoi oli roskaruokaa, siinä oli taas sitä IC:yttä.

Pidin siitä, että Blaine oli tuossa vilahduksessa kuvailtu aika spontaaniksi. Pakko oli kokeilla aina jotain uutta, mikä väsytti Kurtia. Siinä oli jotain hyvin tuttua, tunnetasolla siis. Itsestä tuntuu aina välillä, kun katsoo Gleetä, että Kurtia väsyttää Blaine. Tai sitten Chris nukkuu liian vähän

Rory oli jokseenkin oikeanlainen, tykkäsin kun olit saanut vähän sitä irkkuaksenttia mukaan, yksinkertaisesti kirjoittamalla sanoja yhteen. Brilliant! Toisaalta en pidä sanasta aksentti, olisin käyttänyt sanaa murre, mutta se on pikkuseikka eikä haittaa niin paljon.

Poikien yhteinen hetki oli henkeäsalpaava. Koko keho jännittyi ja varovainen hymy levisi kasvoille. Ja kuten aina, rakastan kirjoitustyyliäsi. Ihana ficci, hyvää kuvailua, sieviä sanavalintoja, hyvin kirjoitetut hahmot. Tätä lukiessa tuli mieleen pilvinen sunnuntai, ja kuinka aurinko kuitenkin pilkistää jossain vaiheessa. Ihana, kiitos Zachy <3

- Fero

[dracolove]

Oii Rory ! ♥
Sitä ei olekkaan näkynyt missään mussa ficissä finfanfunissa, tässä ensimmäisen kerran.
Hyvä oli, aivan ihana.
Ja Chris on aina ihana ♥
Kiitos tästä.

[Zacharias]

Sole pidän suurena kunninanosoituksena, että sain siut edes lievästi epäilemään Klainea. Mahtavuutta. Rory on ihana persoona, ja miä näen hänet ja Kurtin ihan suloisena parina (mahdollisena, vaikka) ja niin. Tuo quottaamasi lause on tahallaankin tehty epäselväksi, jotta lukija saa itse päättää, tarkoitanko sillä Blainea vai erästä toista (; Kiitos!

Kaapo ah niin totta, Rory on suloisuuden multihuipentuma (ehkä jopa suloisempi, kuin Kurt). Mahtava kuulla, että olen siun mielestä onnistunut tekstin kanssa, vaikka tiedän siun kannattavankin Klainea henkeen ja vereen. Omenalohkojen dippaus maapähkinävoihin on muuten hyvin perinteinen amerikkalainen tapa : D ihan näin yleissivistyksenä kirjoittajalta lukijalle. Kiitos, ja hyvä että pidit (:

Luci olen niin samaa mieltä, että irkkupojat vois meillekin tulla hillolla leikkimään. Miten kutkutteleva ajatus se onkaan (; Ah, tuo aksentti tuotti itselleni mieletöntä päänvaivaa, joten thank you very much. Rory oli tavallaan vaikea saada kiinni tekstiin, koska hahmona kirjoittamisessa uusi ja parituskin oli syntynyt mieleen saman päivän aikana. Eli siis niin, kiitos ja Rorya ei voi hehkuttaa liikaa. Ja saanen vielä sanoa, että siun avasi sisältää kolme mielettömän ihanaa Warblersia. (:

Ferope voi luoja, jos pidät oikeasti miun Kurtia ja kumppaneita IC:nä. Aivan mielettömän upeaa kuulla! Ja olen siun kanssa samoilla linjoilla siitä, että Kurt on Blainen seurassa väsyneen näköinen (Klainersit tulee tän kommentin jälkeen konekiväärin kanssa mua tapaamaan). Miä olen itse sen verran kyllästynyt jo ikuiseen Klaineparadiseen, että piti saaha sitä vanhaa kunnon angst!Kurtia peliin, mutta kuitenkin kirjoittaa fluffya. Eli mikä olisikaan Kury-paritusta parempi siihen hommaan? Kiitos!

dracolove Rorya saisi kyllä olla finissäkin enemmän. Ja muualla. Se ei oikein vielä ole päätynyt ficcilistojen kärkeen, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Rory kuitenkin sen verran ihana hahmo. Ja Chris nyt on aina ihana, sitä voisi katsoa loputtomiin ja aina ja... Mutta niin, kiitos ja kiva kuulla, että siä pidit (:



Kiitos kaikille kommenteista ♥

[Drizzle]

Morjensta!

Okei, mistäs alottaisin....

Kurt, oli aivan ihana tässä♥! IC miunki mielestä! Tai siten, ehkä mä vaan oon nii rakastunu sun Kurt'iin että ajattelen sen oikeena, eiku häh? .:'D

Hän näki taikaa pienissä eleissä ja asioissa, niissä vanhoissa ja romanttisissa elokuvissa.

Tuliko mieleen pakostikin Kurt 'Silly Love Songs' jaksossa? ♥
Kurt on ehdottomasti lempihahmoni sarjassa!:3 Elikkäs, hehe, kaikemoiset paritukset joissa Kurt mainitaan, menee mulla. Furt'a just alkanut kattoon enemänki, ja nyt sitten tulee tää 'Kory'...:3 Harmi vaan, että Baby Penguiniin sopii vaan nii kieletyn hyvin angsti! >.< (Jaahas, meni offailuks...=Aika vaihtaa puheenaihetta)
Blaine, puhun lyhyesti hänestä, koska en erityisemmin tykkää tyypistä(alkaa hakea suojautumis-varusteita), paitsi Klainessa, yleisesti.. Kröhöm, siis,tosiaankin ajattelen hahmon suunnilleen juuri tälläisenä jona olet Blainea kuvannutkin:

Jokainen minuutti kulutettiin nyt Blainen sängyllä, Blainen sohvalla, varkain auditorion pukuhuoneessa, ja siinä välissä muutama nuotti.

Aws, älkää tappako, tiedän että tykkäätte monet Blainesta!(täysissä suojavarusteissa) Että, tosiaankin, Blaine haluaisi seksiä enemmän ko Kurt....Tai miten sen nyt sanoisi...
Rory, oon aikalailla hämmentynyt että kaikki tykkää siitä nii paljon.. (Tunnustan, en ole nähnyt 3.tuotantokautta, joten eipä miulla puhumista,ja olinkin ficsun alussa kuka hemmetti Rory on??, no, Youtubin hakuun, elämys Aah, Damianin hahmon nimi on Rory!). Ja, kyllä, tunnustan myös, että aloin ylipäätään seuraamaan Gleetä, kun sain jostain tietää, että Damian McGinty näyttelee sarjassa. Meikä kun luuli että Damian on jo 2.tuotantokaudella... Mutta eipä tuottanut pettymystä, kun bongasin Kurtin(Chris, aws♥! )
(Apua, meni vallan offailuksiD: )
*

Oli tosi sulosta, että tosiaan kirjotit näitä repliikkejä yhteen, aksentin nimessä, jotenki sulonen vaikutelma tulee Rorystä

”Minustatuntuu, että sinä etoikein pidä minusta?” Rory kysyi nuolaisten huuliaan.

Aws, noin suorasukkanen:3

”Mitä me syömme?” Rory kysyi iloisesti.

Miksen mä ihan älynny tätä kohtaa?:'D

”Luottamusta peliin”, Rory hymyili. Ja Kurt tunsi sydämensä sykähtävän hiljaa. Rory oli toinen ihminen siinä maailmassa, joka oli saanut sen liikahtamaan samalla tavalla.

Meikäläinen ainaki ajatteli heti, että tämä ns. toinen ihminen viittaus olis Blaine.... Olenko naiivi?

Ne, joina hän oli pidellyt Blainea kädestä ja syöttänyt tälle omenoita.

Jotenkin supersuloinen kohta, toi hymyn huulille:3
*
Mutta siis, rakentavaa ei irtoa(niinkun ei ikinä meikäläisen kommenteista, nyyyh), teksti on sujuvaa ja suloista! Niinkun aina sulla Kiitos tästä♥!

~Kaitou Kid-fan 4ever

Koodia: [Valitse]

Ps. Anteeksi kamalan pitkästä ja turhasta kommentista