Title: Ruohonkorsia
Author: Iinaliina
Genre: fluff
Pairing: Lily/James, maininta Sirius/OC
Rating: S
Summary: Eräänä kauniina kevätpäivänä Tylypahkan pihamaalla kaksi nuorta miettii elämää enemmän ja vähemmän vakavissaan, kunnes viimeisetkin vakavuuden rippeet ravistetaan menemään.
Disclaimer: Suurimman osan hahmoista ja tietääkseni kaikki käyttämäni paikat on luonut Rowling, joten häntä saamme kiittää siitä että leikin niillä omaksi (ehkä muidenkin?) iloksi.
A/N: Ensimmäinen julkaistuksi tullut ficcini. Lyhythän tämä on, mutta olisi kiva kuulla kommenttia lukijoilta. Otsikko on sopivan mitäänsanomaton, mutta kelvatkoon.
Eli tässä tulee:
”Enää kaksi kuukautta lomaan”, Lily totesi mietteliäänä nyppien ruohonkorsia vieressään istuvan pojan kaavusta. ”Mitäköhän sen jälkeen?”
”Äh, en jaksa murehtia nyt sitä. Oikeastaan minua huolettaa vain yksi asia tulevaisuudessa”, vastasi mustatukkainen poika, James, yllättävän vakavana. Lily katsoi poikaa vihreät silmät sirrillään.
”Mitä se mahtaa olla, kun se vetää Potterinkin noin vakavaksi?” naljaili tyttö auringon leikkiessä hänen hiuksissaan. Hän nojautui pojan olkaa vasten sulkien silmänsä ja nauttien hetkestä odottaessaan pojan jatkavan.
”Miten meidän sitten käy? Outoa ajatella, ettemme ole koko ajan lähellä toisiamme. Tottakai voimme ilmiintyä vaikka kerran minuutissa, mutta silti...” Pojan ääni häipyi kuulumattomiin tämän tuijottaessa tiiviisti tyyntä järveä otsa rypyssä.
”En tiedä, en tosiaankaan tiedä. Haluaisin olla lähelläsi joka hetki. Tai ainakin melkein!”
”Miten niin melkein! Älä nyt tyttö aloita!” huudahti James esittäen loukkaantunutta kaapatessaan maassa nauravan tytön syliinsä.
”Et ehkä tiedäkään kuinka paljon merkitset minulle. Yäk, tuo kuulostaa niiin imelältä! Mutta tiedät mitä tarkoitan, eikö rakas?” James kysyi uudelleen vakavoituen ja istuen takaisin nurmelle Lily yhä puoliksi sylissään.
”Tottakai tiedän, mutta sinusta en menisi takuuseen. Nytkin näytät olevan halauksen tarpeessa”, kikatti Lily painaen Jamesin maahan selälleen ja rutistaen tätä voimiensa takaa. Hetken aikaa peilikirkkaan järven rannalla vallitsi pieni sekasorto nuorten painiessa leikkisästi maassa.
”Ha haa, voitin taas!” kajautti James hiukset, jos suinkin mahdollista, tavallistakin sekaisemmin. Nyt hän kuulosti taas aivan omalta itseltään, kaikki vakavuus oli kuin poispyyhkäistyä.
”Sinulla ei, Lily-kulta, ole minkäänlaisia mahdol-.” Lause jäi kesken, kun alakynteen joutunut tyttö kurottautui painamaan huulensa poikaystävänsä huulille.
”En olisi niin varma, vai mitä olet mieltä?” kysyi tyttö silmät loistaen irrottauduttuaan pitkästä suudelmasta.
”Myönnetään! Olit oikeassa”, myönsi poika niin kovaäänisesti, että muutama nuorempi oppilas kääntyi säikähtäneenä katsomaan tapahtumaa.
”Shh, älä nyt kaikille paljasta, ettet ole oikeasti kovinkaan välkky.”
Nujakka keskeytyi nopeasti, kun pihamaan täytti korvia huumaava vihellys. Sen aiheuttaja selvisi nopeasti, kun eräs varsin tunnettu poika jatkoi: ”Jos herra Sarvihaara naisineen viitsii raahautua kohti Suurta salia, voisimme mahdollisesti siirtyä syömään! En tietenkään häiritse, jos puuhanne ovat pahasti kesken...” Ääni hukkui naurun alle, kun Sirius katseli ympärilleen. Oppilaat olivat kääntyneet katsomaan ensin äänen aiheuttajaa, sitten Jamesia ja Lilyä. Monen huulilla karehti hymy.
”Kyllä me tulemme, odota hetki!” huusi James ystävälleen vahvistamatta ääntään taialla, jotta korvien soimiselta säästyisi edes muutama oppilas.
Lily ja James kävelivät rauhassa käsi kädessä kohti linnan jykeviä portaita. Ylimmällä portaalla istui Sirius mustat hiukset vallattomasti otsalla ja ilkikurinen hymy huulilla. ”En jaksanut huutaa, joten päätin käyttää hyvin huomaamatonta pikku taikaa avukseni”, poika pilaili väistäen Jamesin leikkisän käden heilautuksen.
”Kuutamo ja Matohäntä menivät jo syömään, mutta minä ajattelin vierailla paratiisinne portilla ja pelastaa kyyhkyläiset nälkäkuolemalta”, selitti Sirius kävellen aina yhtä itsevarmasti kohti suuren salin massiivisia ovia. Matkalla hän iski vihjailevasti silmää vuotta nuoremmalle Rohkelikkotytölle, jonka kanssa hänellä huhuttiin olevan säpinää. Lily katsoi hetken Siriusta kulmat kurtussa, mutta antoi asian sitten olla. Hän ei jaksanut välittää pienistä epäkohdista maailman ihanimman pojan ja tämän parhaan ystävän välissä sinä kauniina keväisenä päivänä, jolloin kaikki oli hyvin.
